Part 5

Enempää hän ei sanonut, mutta tämä sana näkyi muuttaneen koko huoneen ilmakehän. Bobin kasvoilta katosi epätoivoinen ilme, ja hänen surunsa säilytyspaikan portit näkyivät tuon sanan vaikutuksesta avautuneen, sillä äkkiä täyttyivät hänen silmänsä kuumilla, kimaltelevilla kyyneleillä. Nyyhkytykset vapisuttivat hänen leveätä rintaansa. Taas kuului -- kirkkaasti, tyynesti ja hellästi yksinkertainen "Bob." Silloin Bob kadotti loputkin itsensähillitsemiskyvystään. Tukahutetusti huudahtaen sieppasi hän tytön syliinsä ja painoi hänet rintaansa vasten. Minä tunsin olevani liikaa täällä ja aijoin poistua. Mutta tuossa tuokiossa oli Beulah taas ennallaan ja sanoi minulle: "Mr Randolph, pyydän teitä unohtamaan, mitä äsken näitte. Kun ensin sain nähdä, kuinka äärettömän onneton mr Brownley oli, ajattelin vaan sitä, mitä hän on tehnyt minun hyväkseni, mitä hän on koettanut tehdä isäni hyväksi ja, mitä tämä kaikki hänelle on tullut maksamaan. Niistä sanoista päättäen, jotka lähtiessänne lausuitte ja, kun en saanut kuulla mitään teistä kummastakaan, rupesin pelkäämään pahinta enkä uskaltanut katsoa sähkösanomanauhaa. Minä yksinkertaisesti odotin, toivoin ja -- rukoilin. Niin, minä rukoilin aivan niinkuin äitini on opettanut minua rukoilemaan, kun tarvitsen apua enkä itse voi tehdä mitään. Ja minusta tuntui siltä kuin ei Jumala voisi sallia kahden niin jalon miehen aikeitten raukeavan tyhjiin. Juuri keskellä rauhallista odotustani, jota jo aloin pitää hyvänä enteenä, tulitte te. Älkää tuomitko minua sentähden, että unohdin itseni! Mr Brownley", äänensä oli nyt levollinen ja hillitty, "sanokaa minulle, mitä olette tehneet. Kuinka on meidän asioittemme laita nyt?" "Se on pian sanottu", vastasi Bob, "Camemeyer ja 'Standard Oil' ovat kohdelleet minua taistelun kestäessä kuin olisin ollut äkäinen tikanpoika. He ovat muuttaneet minut aasiksi, jolla on muutamia marakatin ominaisuuksia, ja me olemme joutuneet häviölle, sitä paitsi olen tuottanut mr Randolphille kouraantuntuvan tappion. Luulen melkein että teidän eilisistä neljänsadantuhannen suuruisesta pääomastanne ja miljoonan neljänsadan tuhannen dollarin voitostanne ei enään ole muuta jäljellä kuin pääoma."

Tahdoin säästää Bobia kertomasta asiaa pikkuseikkoja myöten ja rupesin itse kuvailemaan tytölle tapausten kulkua. Hän kuunteli kovin tarkkaavaisena ja näytti sangen hyvin ymmärtävän "Järjestelmän" herrojen koko petollisuuden ja mitä se merkitsi meille ja hänelle itselleen. Mutta hän ei tehnyt mitään huomautuksia, eikä millään tavalla ilmaissut kärsivänsä. Heti kun olin lopettanut kertomukseni, kääntyi hän Bobin puoleen, joka oli seisonut tarkkaan katsellen häntä, ikäänkuin olisi toivonut tämän lempeän kauneuden vakuuttavan kaiken olevan vaan ilkeätä unta.

"Mr Brownley", sanoi hän, "tarkastelkaamme asiain tilaa, jotta saisimme tietää, mitä on tehtävä, ettei vahinko tulisi kovin suureksi. Te olette niin monta kertaa minun täällä oloni aikana sanonut, että Wall Street on lumottu maa, eikä kukaan siellä voi kahtakymmentäneljää tuntia ennen sanoa, mitä hänelle voi tapahtua. Olette sanonut sen niin monta kertaa, että uskon sen. Tiedämme tänä aamuna seisoneemme tarkoitustemme perillä, voittaneemme miljoonia kahdenkymmenen neljän tunnin ponnistusten kautta. Vielä on meillä kolme kuukautta aikaa, ja toiveemme ovat yhtä hyvät kuin toissapäivänäkin. Niin, vieläpä paremmatkin, sillä nyt tiedämme enemmän. Ensi kerralla otamme osakkeitten vähennyksen ja senaatin kaksimielisyyden myöskin huomioomme."

Me seisoimme molemmat äänettömänä tuijottaen ihaillen ja ihmetellen tuota merkillistä naista. Kuinka oli mahdollista, että nuori tyttö osoitti niin suurta rohkeutta ja pontevuutta? Vai oliko kenties naisen toivo, joka on lannistumaton, kun rakastettu olento on kysymyksessä, tehnyt Beulah Sandsin sokeaksi tapauksen oikean laidan suhteen? Katsellessani häntä en ensinkään epäillyt hänen täydellisesti käsittävän asemaamme ja kärsivän, itse asiassa, enemmän kuin kumpikaan meistä, vaikka hän levolliselta näyttäen koetti lievittää Bobin tuskaa. Bob otti muistikirjansa esiin, ja puolen tunnin kuluttua olivat numerot meillä selvillä. Koko tappio teki noin kolme miljoonaa dollaria. Beulah Sandsin 20,000 osaketta oli maksanut vähemmän kuin meidän, ja Bob laski hänen 400,000 dollarin suuruisen pääomansa olevan koskematta, joka hiukan sentään lohdutti meitä. Beulah oli seurannut tilintekoa asiantuntijan terävyydellä, ja Bobin ilmoittaessa lopputuloksen, joka osoitti hänellä olevan yhtäpaljon kuin yritykseen ryhtyessäänkin, otti hän paperin, johon summat olivat merkityt. "Minä suostuin ottamaan vastaan teidän apuanne, kun kaupat näyttivät käyvän meille edulliseen suuntaan, sillä minä pidin arvossa teidän hyvyyttänne ja tiesin teidän loukkaantuvan, jos olisin kieltäytynyt; mutta nyt kun kaikin menetämme, täytyy minunkin maksaa heittoni -- minun täytyy." Hän sanoi tämän tavalla, joka ei sietänyt vastustelemista. "Meillä oli yhteensä 150,000 osaketta. Minulle olisi tullut voitto 20,000:sta. Koko tappiomme tekee 2,775,000, josta summasta minä otan osani minulle tulevassa suhteessa. Mr Brownley, pitäkää huolta, että minun tilistäni vedetään pois 370,000 dollaria. Minulla on siis 30,000 jäljellä. Jos asiamme on niin oikea kuin uskomme sen olevan, on Jumala hyvyydessään pitävä huolen siitä, että tämä summa riittää tarkoituksiimme."

Vaikka Bob ja minä olimme aivan epätoivoissamme hänen päätöksensä johdosta luopua kaikesta siitä, minkä Bob niin innokkaasti työskentelemällä oli koonnut, emme voineet olla tuntematta kunnioitusta hänen uskoansa ja hänen itsenäisyyttään kohtaan. Hienolla tavalla osoitti hän meille haluavansa saada olla yksin, ja lähtiessämme ojensi hän Bobille kätensä. "Mr. Brownley", sanoi hän, "minä pyydän sen tehtävän tähden, joka meillä on suoritettavana, katsomaan tätä onnettomuutta sen valoisalta puolelta, sillä yksi sellainen sillä on. Te tahdoitte minun ilmoittamaan isälleni meidän olevan lähellä päämääräämme. Mitä, jos olisin sen tehnyt! Te tulette kyllä näkemään, että Jumala on hyvä, vaikka hän kurittaakin meitä enemmän kuin voimme kestää!"

Bob pyysi minua tulemaan kanssaan konttoriinsa. "Jim", sanoi hän, "sinä näet mitä nainen voi, ja me kun olemme oppineet pitämään naisia heikompana sukupuolena. Kuule nyt, mitä sinun on tehtävä. Sinun täytyy antaa minun sitoutua maksamaan koko tappion paitsi sataatuhatta dollaria, jotka ovat merkityt minun tiliini ja jotka maksan vetämällä ne pois siitä. Minä en kärsi kuulla vastaväitteitä. Sopimukset olivat minun tekemiäni, sinä tulit vaan auttaaksesi minua, eikä minun olisi pitänyt koskaan houkutella sinua tähän asiaan osalliseksi. Jos minun asiani jäävät tälle kannalle, eivät sitoumukset merkitse enempää kuin tyhjät paperinpalat. Et siis vahingoita minua, vaikka otatkin ne. Jos sitävastoin tästä toipumaan pääsen, en ikinä pitäisi itseäni miehen arvoisena, ennenkuin olen korvannut kärsimäsi vahingon."

Ei maksanut vaivaa intellä vastaan hänen tällä tuulella ollessaan, ja siksi otinkin häneltä sitoumuksen 2,405,000 dollarin suuruisen summan suorituksesta. Pyysin häntä tulemaan mukanani kotiini päivälliselle; mutta hän selitti ei voivansa näyttäytyä vaimolleni, koska tällä tietysti oli hänen eilisiltainen intoilemisensa vielä tuoreessa muistissa. Seuraavana päivänä häntä ei näkynyt. Iltapuolella sain häneltä sähkösanoman, jossa hän ilmoitti olevansa matkalla Virginiaan, tarvitsevansa levätä ja palaavansa kotiin viikon päästä. Tulin pahalle tuulelle ja levottomaksi. Tarvitaan pari päivää ja vielä viikko lisäksi voidakseen täysin käsittää sen surkeuden suuruutta, jonka meidän tappiomme kaltaiset tapaukset synnyttävät. Olin sangen levoton Bobin tähden, kun hän oli poissa näkyvistäni tunnustelemassa maaperää saadakseen taas vakavan jalansijan itselleen. Menin Beulah Sandsin luo toivossa saada hänen kanssaan keskustella asiasta, mutta kun kerroin hänelle Bobin matkustaneen viikoksi pois ja olevani levoton, vastasi hän rauhallisella luottavalla tavallaan: "En luule tässä olevan mitään syytä levottomuuteen, mr. Randolph. Mr. Brownleyssä on siksi paljon miestä, etteivät dollariasiat vaikuta hänessä muuta kuin korkeintaan suuttumusta. Kun hän tulee takaisin, on lepo tehnyt hänelle kylläkin hyvää." Ja hän painoi pitkät silmäripsensä alas, tavalla, joka osoitti keskustelun loppuneen, jota tapaa kohtaan aina olimme tunteneet sangen suurta kunnioitusta.

IV.

Viikon perästä palasi Bob konttoriin. Hän oli entisellään ja kuitenkin muuttunut. Lepo oli ehdottomasti vahvistanut häntä silminnähtävästi. Hän oli saanut takaisin terveen värinsä ja joustavuutensa, kulki pää pystyssä ikäänkuin taisteluun valmiina ja kuin kaikkien pitäisi saada tietää se. Mutta silmissä, lujasti yhteenpuristetuissa leuvoissa, järkähtämättömän rauhallisessa, mutta samalla leppymättömän lujassa tavassa, jolla hänen vahvat kätensä tarttuivat tuolin selustaan, oli kuitenkin jotain, joka selvemmin kuin sanat ilmaisivat minulle, että tämä ei ollut se iloinen, lämminsydäminen Bob Brownley, jonka olin tuntenut ja jota olin rakastanut. Jos venäläisten nihilistien johtajana olisin joutunut valitsemaan pommin heittäjää, ja silmäni olisivat sattuneet mieheen, joka nyt seisoi edessäni, olisin heti valinnut hänet sopivimpana toimittamaan tämän työn. Se polttorauta, joka viikko sitten oli syösty Bobin sieluun, oli vaikuttanut hänen koko olentoonsa. Luulen Beulah Sandsin myöskin ajatelleen samaan suuntaan. Sillä minä näin säikähdyksen varjon vilahtavan hänen leveällä otsallaan nähdessään taas Bobin, varjon, jota en koskaan ennen ollut siinä huomannut.

Harvoin näin Bobin palaamisensa jälkeisinä päivinä. Vielä harvemmin luulen Beulah Sandsin hänet tavanneen. Pörssituntien aikana oleskeli hän enimmäkseen pörssisalissa, mutta toimitti itse ainoastaan muutamia tehtäviämme. Hän vaan hätäisesti tarkasti ne ja antoi ne sitten jonkun apulaisen huoleksi. Mikäli minä ymmärsin, oleskeli hän siellä kaivelemassa pettyneitten toiveitten hautoja, mikä on sellaisten yritteliäin pörssimiesten sangen tavallista ajankuluketta, joitten ensimäinen ylimääräinen juna on syöksynyt radalta "Järjestelmän" tähystäjän väärän vaihteen tähden. Hänen tapansa kulkea myyntipaikalta toiselle herätti huomiota ja toiset pörssissä olijat alkoivat tarkastella häntä. Kaikki tiesivät Bobin menettäneen paljon sokeriosakkeissaan tuona kauhun päivänä. Kuinka paljon, ei tiedetty, mutta hänen ulkomuodostaan ja käytöksestään päättelivät ihmiset sen olleen musertavan iskun Bobille. Ei mikään herätä pörssimiehessä niin pian sääliä toveria kohtaan kuin tieto siitä, että "Ne" ovat tehneet tyhjäksi hänen El Dorado-tuumansa, edellyttäen nimittäin, että onnettomuuteen joutunut on kunnon mies. He mukautuvat silloin kaikkiin hänen oikkuihinsa ja odottavat kärsivällisesti päivää, jolloin tämä taas on päässyt säännölliseen tilaansa; sillä kaikki pörssipelaajat, jotka kohtalo tai vanhan noidan kyttyräselkäinen sisar, "Järjestelmä" on kaivoon viskannut, joko painuvat pohjaan tai vähitellen tointuvat ennalleen. Joka päivä pörssin suljettua katosi Bob, eikä kukaan tiennyt, mihin hän meni. Pari kertaa olen koettanut saada hänet ilmaisemaan sen, kun vaimoni puolesta kutsuin häntä luoksemme päivällistä syömään. Hän heti pyysi viemään Katelle anteeksipyyntönsä, mutta enempää hän ei ilmaissut. Nähtävästi luuli hän, etten välittänyt hänen hommistaan muulloin kuin liiketunneilla.

Beulah Sandsissa oli ainoastaan yksi muutos huomattavissa. Heti kun joku seisahtui hänen työhuoneensa oven eteen, katsahti hän ylös työstään kaihoavin, melkein rukoilevin katsein, ikäänkuin alituisesti olisi odottanut jotakuta. En ollut nähnyt Bobia hänen luonaan sitten tuon onnettomuuden päivän, ja koska hän joka aamu meni suoraa päätä pörssiin ja lähti joka ilta pörssistä käymättä konttorissa, toimittaen kaikki asiansa sananviejäin tai sähkösanomain avulla, oli tytön mahdotonta saada häntä tavatakaan.

Marraskuun 1 päivä oli tullut ja mennyt, eikä minkäänlaista muutosta näkynyt Beulah Sandsin tilissä. Vaivaiset 30,000 dollaria oli jäljellä, mutta uusia summia ei oltu merkitty sinne. Eräänä iltapäivänä oli Beulah pyytänyt saada puhua Bobin ja minun kanssa työhuoneessaan. Hän voi tuskin pyytää Bobia tulemaan pyytämättä minuakin, tiesin siis hänen tahtovan tavata Bobia ja tunsin olevan parasta antaa heidän olla kahdenkesken. Jonkin tekosyyn nojalla jäin siis istumaan kirjoituspöytäni ääreen, käskin Bobin mennä tytön työhuoneeseen ja lupasin itse pian tulla perässä. Hän meni sisään ja jätti oven raolleen. Luulen heidän heti Bobin sinne mentyä unohtaneen minun olevan olemassakaan. Pöytänsä luota ei Beulah voinut nähdä minua ja Bob istui selkä puoliksi minuun päin. "Minä en mielelläni vaivaa teitä tilinne tähden", kuulin tytön sanovan epävarmalla äänellä, "mutta kun minun täytyy matkustaa isäni luo viikkoa jälkeen joulun, haluaisin kysyä teiltä, eikö olisi parasta kirjoittaa hänelle ja sanoa, että vaikka jokin ihmetyö mahdollisesti voisi tapahtua, en kuitenkaan luule meidän voivamme pelastaa häntä. Niin suoraan en juuri voi tätä hänelle sanoa, mutta kyllä minun pitäisi kuitenkin valmistaa häntä tätä iskua vastaanottamaan. Minä en ole neuvotellut teidän kanssanne uusista yrityksistä, mr. Brownley, tuon onnettoman sokerikeinottelun perästä, ja --"

"Miss Sands, minä ymmärrän tarkoituksenne", keskeytti hänet Bob, "ja pyydän teiltä anteeksi, etten ole neuvotellut teidän kanssanne asioistanne. Syynä siihen on se, etten itse ole ollut täysin selvillä, mitä olisi tehtävä. Toivon, ettette epäilisi minun unohtaneen asiaanne. En silmänräpäykseksikään, otettuani teidän raha-asianne huostaani, ole unohtanut lupaustani pitää huolta, ettei mitään siinä suhteessa tule laiminlyödyksi. Minä olen todellakin koettanut ajatella jotain lupaavaa keinottelua, mutta -- mutta", äänensä kävi käheäksi -- "ei minulla ole enään samaa luottamusta itseeni, tuon sokeripäivän jälkeen, jolloin tein tyhjäksi teidän toiveenne pelastaa isänne -- minulta puuttuu usko itseeni, joka on välttämätöntä pelin voittamiseksi."

Tuli hetken hiljaisuus, sitten kuulin äänen, jota on mahdoton sanoin kuvata, ja joka selvemmin kuin mitkään sanat osoitti naisen seuranneen sydämensä kehoitusta. Kun vasten tahtoanikin katsahdin sinne päin, näin näyn, josta lumouksen valtaamana en voinut kääntää pois silmiäni. Bob istui kumartuneena eteenpäin, kätkien kasvonsa käsiinsä ja hänen edessään oli polvillaan Beulah Sands kädet Bobin kaulalla painaen tämän päätä rintaansa vasten. "Bob, Bob", sanoi hän puoliksi tukahtuneella äänellä, "minä en tätä enään kestä: Sydämeni pakahtuu sinua ajatellessani. Sinä olit niin onnellinen, ennenkuin minä tulin sinun tiellesi, ja sinun onnesi on muuttunut suruksi ja epätoivoksi -- kaikki minun tähteni -- vieraan naisen. Alussa ajattelin vaan isääni ja kuinka voisin hänet pelastaa, mutta siitä päivästä, jolloin näin noitten miesten suuntaavan iskunsa sinun sydämeesi, on minut vallannut palava halu sanoa sinulle, sanoa sinulle, Bob --."

"Mitä, Beulah, mitä? Jumalan tähden, älä epäile, sano minulle se, sano Beulah!" Hän ei nostanut päätään. Se lepäsi tytön rinnoilla, ja käsivartensa oli hän kietonut tytön ympärille. Tämä taivutti päätänsä ja nojasi kauniin, pehmeän, kyynelten huuhteleman poskensa Bobin ruskeaan tukkaan. "Bob, anna anteeksi, mutta minä rakastan sinua, minä rakastan sinua, Bob, kuten ainoastaan nainen voi rakastaa, joka ennen ei ole rakkautta tuntenut, vaan elänyt ankaria velvollisuuksiaan noudattaen. Bob, joka ilta sitten kun kaikki toiset ovat lähteneet, olen hiipinyt sinun konttoriisi ja istunut sinun tuolillesi. Olen painanut pääni sinun kirjoituspöytääsi vasten ja itkenyt, itkenyt kunnes en enää ole luullut voivani elää huomiseen kuulematta sinun sanovan rakastavasi minua etkä välittäväsi siitäkään, että olen tuottanut turmion sinulle. Olen silitellyt tuolin selkänojaa, jolla sinun armas pääsi on levännyt. Ja suuteloillani olen peittänyt käsipuun, jota sinun vahva, rohkea kätesi on pidellyt. Joka ilta olen polvistunut kirjoituspöytäsi ääressä ja rukoillut Jumalaa suojelemaan sinua kaikista vaaroista ja karkoittamaan elämäsi taivasta pimittävät synkät pilvet. Olen rukoillut häntä tekemään minulle mitä tahansa, vieläpä isällenikin ja äidilleni, kunhan sinä vaan saat takaisin onnesi, jonka sinulta olen ryöstänyt. Bob, minä olen kärsinyt, kuten ainoastaan nainen voi kärsiä."

Hän nyyhkytti kuin olisi sydämensä ollut pakahtumaisillaan, itki katkerasti vavahdellen kuin pieni lapsi, joka yöllä tulee äitinsä vuoteen ääreen valittamaan peikkojen häntä peljättäneen. Ennenkuin hän oli lakannut puhumasta, olin päässyt lumouksesta, kääntänyt pääni poispäin ja koettanut olla kuulematta hänen sanojaan. Pelkäsin häiritseväni heitä enkä uskaltanut mennä sulkemaan Beulahin huoneen ovea tai lähteä pois konttorista, sillä ovi ulospäin oli aivan lähellä hänen oveansa. Minä odotin siis äänettömänä. Hiljaisuutta, joka tuntui loppumattomalta, katkaisivat silloin tällöin Beulahin nyyhkytykset. Mutta silloin kuului Bob pitkään huoahtaen ilosta sanovan:

"Beulah, Beulah, oma Beulahini!"

Ymmärsin hänen nousseen seisomaan. Minäkin nousin aikoen sulkea oven. Mutta taas sain nähdä näyn sellaisen, että jäin kuin kiinninaulattuna seisomaan paikalleni. Bob oli tarttunut Beulahin olkapäihin, piteli häntä etäämmällä itsestään ja katseli hänen silmiinsä kauvan ja rukoillen. En koskaan ennen ole ihmiskasvoissa nähnyt tuota säteilevää iloa, jonka vanhat mestarit tauluissaan ovat kuvanneet Kristuksen eteen polvistuneitten ihmisten kasvoilla, ihmisten, jotka katseellaan tahtovat hänelle ilmaista sielunsa rakkauden ja kiitollisuuden. Seisoin kuin kivettynyt. Hitaasti ja kunnioittavasti, kuten jälkeen jäänyt mies koskettaa kuolleen vaimonsa rakastettua otsaa, kumartui Bob suutelemaan häntä. Yhä uudestaan painoi hän tytön rintaansa vasten suudellen hänen otsaansa, silmiään ja huuliaan. En tahtonut viipyä enään. Kiiruhdin käytävälle ja ikäänkuin vasta nyt olisivat huomanneet minun olevan lähellä, kääntyivät molemmat ja katsoivat minuun. Vihdoin hengähti Bob syvään ja puhkesi nauruun, joka ilmaisi onnea, mutta, jossa kuitenkin kyyneleet helähtelivät.

"Kas vaan, Jim, vanha kunnon Jim, mistä sinä tulet? Kuten kaikki muutkin urkkijat, olet ollut hiljaa kuin hiiri. Myönnä Jim, ettet ole kuullut itsestäsi puhuttavan pahaa etkä hyvää, sillä nyt vasta johtuu mieleeni, että olemme olleet kovin itsekkäitä, ja jättäneet sinut puuhailemaan tilikirjain ääreen."

Me nauroimme kaikin, ja Beulah Sands punastui kuin ruusu sanoessaan: "Mr Randolph, me emme nyt ole toimineet juuri paraan taitomme mukaan isäni asioissa."

Hetken kuluttua aloimme keskustella asiasta ja tulimme siihen päätökseen, että Beulah kirjoittaisi isälleen niin varovaisesti kuin suinkin, välttäisi kovin suoraa selitystä, mutta kuitenkin ilmoittaisi ei vielä päässeensä pitkällekään siinä asiassa, jota toimittamaan hän oli matkustanut pohjoiseen. Bob oli nyt aivan kuin toinen mies ja samaa voitiin sanoa Beulah Sandsista. Molemmat kertoivat nyt pelostaan ja toiveistaan sangen avomielisesti vastoin entistä tapaansa. Yhdessä kohdassa näytti Bob vaiteliaalta. Vihdoin kysyin häneltä suoraan: "Kuule Bob, onko sinulla jotain mielessäsi, josta voisi olla todellista apua miss Sandsille ja hänen isälleen?"

"En tiedä, mitä siihen vastaisin Jim. Voin vaan sanoa, että minulla on eräitä tuumia, uhkarohkeita kylläkin, mutta -- niin, asia on se, että minä noudatan varmaa ajatussuuntaa."

Älysin, ettei hän tahtonut ilmaista minulle suunnitelmiaan. Me erosimme, ja Bob ajoi yhdessä miss Sandsin kanssa.

Parin päivän perästä lähetti hän tiedon haluavansa puhua meidän kanssamme, kun tulisimme konttoriin.

"Olen saanut sähkösanoman isältäni", sanoi hän, "se saattaa minut levottomaksi. Siinä on näin: 'Tärkeitä papereita lähetetty tämän päivän postissa. Vastaa heti kun olet saanut.'"

Sitten tuli kirje. Se osoitti tuomari Sandsin olevan kovin hermostunut ja tuskallisessa mielentilassa. Hän kirjoitti eläneensä alituisessa pelossa, sillä muutamat hänen ystävistään, joiden maatilat olivat uskotut hänen huostaansa, olivat saaneet nimettömiä kirjeitä, joissa kehoitettiin ottamaan selkoa siitä, kuinka tuomari hoiti hänelle uskottuja tehtäviään. Sitten oli Reinhart liittolaisineen koettanut pakoittaa häntä myymään kaikki Rannikkorata-osakkeensa, joita he tarvitsivat järjestääkseen uudestaan koko suunnitelman ja pannakseen toimeen tuumat, joita jo kauvan olivat hautoneet mielessään. He olivat alentaneet osakkeittensa hintaa tavattomasti. Tuomari Sands selitti, että sinä päivänä, jolloin hän olisi pakoitettu myymään rannikkorata-osakkeensa, täytyisi hänen ilmaista asiainsa tila, koska ilman laillisen oikeuden suostumusta ei myyminen voisi tulla kysymykseen. Kirjeen loppu kuului näin:

"Rakas tyttäreni, tiedän itse paremmin kuin kukaan muu, kuinka vähän toivoa on sinun yrityksistäsi. Mutta niin toivoton on tilani ollut viime aikoina, niin paljon minä luotan sinuun, rakas lapseni, ja me ihmiset olemme siten luodut, että lannistumaton toivo herää meissä joutuessamme suuriin vaikeuksiin -- niin, minä olen toivonut ja toivon edelleenkin, että sinusta on tuleva perheemme pelastaja; että sinä, heikko lapsi, voit Jumalan avulla tulla siksi, joka pelastat tämän nimen, jonka tahrattomuus on meille molemmille elämätämme kalliimpi; että sinä voit karkoittaa nälän hirviön meidän oveltamme, josta näihin asti ainoastaan menestyksen ja onnen säteet ovat sisään tulvineet; sillä sinusta, rakas Beulah, on tuleva se joka pelastat vanhan isäsi astumasta häpeällä hautaan. Anna anteeksi rakas lapsi, että minä lasken sinun heikoille hartioillesi tämän taakan, että olen kyllin heikko ja turvaton antaakseni sinun yksinäsi huolehtia kaikista. Jos ei enään toivoa ole, käsken sinua, luettuasi tämän kirjeen heti sanomaan se minulle, sillä vaikka minä taloudellisesti ja sielun voimiinkin nähden olen aivan mennyttä miestä, on minun nimeni kuitenkin Sands, eikä kukaan heistä ole väistynyt velvollisuuden tieltä, kuinka tuskallinen ja raskas se sitten on ollutkin."

Antaessani kirjeen takaisin miss Sandsille, sanoi hän: