Part 2

Kauneus, kyynikko hymähtää, on katselijan omassa silmässä tai näkökentän kulmassa -- pelkkä valonheittäjän tuotos, näkökanta, halu -- mutta Beulah Sandsin kauneus oli moitteen ulottumattomissa, kaiken analyysin yläpuolella, niin ehdoton kuin iltatähden tuike hämyisellä taivaalla. Hän oli keskikokoinen, tyttömäinen, mutta vartaloltaan kypsän muotoinen, ihastuttavan täyteläinen ja pyöristynyt, kuitenkin suhteiden täydellisyyden estäessä vähäisimmänkään "tukevuuden" vaikutelman. Pää, runsaan tummahkon kullankarvaisen tukan ympäröimänä ja kruunaamana, lepäsi kaulalla, joka olisi näyttänyt lyhyeltä, jos sen hento kaarekkuus olisi saanut alkunsa vähemmän sirosti alla olevien poven ja olkapäiden suloisista linjoista. Tarkastelijan katse viipyi kuitenkin vääjäämättömästi kasvoissa ja lopuksi silmissä -- ruusunhohtoisissa kasvoissa pisamineen kummassakin täyteläisessä poskessa; nämä esittivät nauravan protestin sitä surullista kuoppaa vastaan, joka veti hieman alas suun reunoja, suun, joka olisi ehkä tuntunut kaunottarelle liian suurelta, ellei huulten korallinen kaari olisi ollut niin ehdottoman täydellinen. Suora, ohutsieraiminen nenä, leveä otsa, tukeva täyteläinen leuka, ulottuen miltei yhtä alas kohdissa, joissa se yhtyi korviin samoin kuin poskillekin, tekivät arvokkuuden ja päättäväisyyden vaikutelman yhtyneenä naisessa harvinaiseen määrätietoisuuteen. Otsan, nenän ja leuan yhdistelmä tuli harvoin näkyviin. Jos se olisi ollut miehen ominaisuutena, olisi se varmasti saattanut hänet valitsemaan telttakenttien elämän ammatikseen. Mutta Beulah Sandsin suurin sulo olivat hänen silmänsä, suuret, pyöreät, hyvin harmaat, hyvin siniset, eloisina kaikkea persoonallisuutensa loistokkuutta, täynnä hymyilyä, kyyneleitä, henkevyyttä ja intohimoa; ne olivat yhtenä hetkenä täysin viattomat kuvastaen vaalean Madonnan kasvoja, toisena hetkenä, nähtynä mustien hienosti piirtyvien kulmakarvojen alapuolella olevien huomiotaherättävien, pitkien, pikimustien silmäripsien läpi, ne hyväilivät, keimailivat, viettelivät. Jälkeenpäin havaitsin, että suuri osa tuon tytön puhtaasti fyysillisestä viehätysvoimasta perustui tuohon outoon englantilaiseen vaaleuteen sekoittuneena andalusialaiseen väritykseen, vaikka hänen viehkeytensä hallitseva piirre oli varmaankin hengen ylevyys, mistä hän saattoi tehdä tylsimyksenkin tietoiseksi. Kun hän tuolloin puolipäivän jälkeen vuosia sitten, seisoi konttorissa katsellen Bobia miellyttävän avomielisesti, yllään harmaa puku, päässä baretti harmaine höyhentöyhtöineen, kaula ja käsivarret pehmeitten pitsien ympäröiminä, teki hän sangen hienostuneen, viehättävän vaikutuksen ja vaikkakin oli puhtaasti etelämaalainen ei hän ensinkään ollut Etelävaltioitten ruskeaihoisten tyttöjen kaltainen.

Tuo tyttö, joka sinä heinäkuun lauvantai-iltana tuli konttoriimme, juurikun Bobin ja minun piti lähteä aijotulle retkellemme, ja joka oli määrätty vaikuttamaan ystäväni tähän asti sangen tasaiseen elämänkulkuun ja muuttamaan sen kuohuvien koskien ja tyynien suvantojen vaihteluksi, oli todellakin verrattoman suloinen olento. Bob oli samaa mieltä minun kanssani, sillä hän katseli herkeämättä tytön kasvoja. Tämä loi alas pitkät hunnuntapaiset silmäripsensä ja jatkoi:

"Mr Brownley, minä olen juuri tullut Sands Landingista. Tahtoisin mielelläni puhua teidän kanssanne eräästä liikeasiasta. Minulla on teille kirje isältäni. Jos teillä on muita tehtäviä, voin kyllä odottaa maanantaihin, vaikka", ja nyt loi hän mustan hunnun ylös näyttäen puoleksi hymyilevät, puoleksi rukoilevat silmänsä, "minä kyllä tahtoisin niin pian kuin suinkin toimittaa asiani."

Hänen ihastuttavassa äänessään oli melkein rukoileva ilme, joka oli aivan vastustamaton. Molemmat olimme halukkaat unohtamaan aterian odottavan meitä _Tribesmanilla_.

"Astukaa konttoriini, miss Sands, minä olen teidän käytettävissänne", sanoi Bob avaten huoneittemme välisen oven. Lähetettyäni vaimolleni kirjekortin, jossa ilmoitin tulevamme vasta noin parin tunnin kuluttua, istuin odottamaan Bobia yleisöä varten olevaan konttorihuoneustoon, ja pitkäksi se odotus sitten tulikin. Puolitunnista tuli tunti, ja senjälkeen kului vielä tunti, ennenkuin Bob ja miss Sands tulivat ulos. Sitten asetti Bob tytön istumaan eräisiin ajopeleihin ja ilmoitettuaan kuskille hänen hotellinsa nimen, sanoi minulle omituisen merkitsevällä äänellä:

"Jim, minun täytyy puhua kanssasi, sinun täytyy antaa minulle hyvä neuvo. Emmekö mielestäsi voisi lähteä alukselle nyt, ja tahtoisitko sinä sitten aterian jälestä sanoa Katelle, että meidän on neuvoteltava asioista? Minä en tahdo antaa tuon tytön odottaa vastausta kauvemmin kuin tarpeellista on, enkä voi sitä antaa hänelle ennenkuin olen neuvotellut kanssasi." -- Aterian jälkeen istuimme keulaan yläkannelle, ja Bob kevensi sydäntään. Tämä lausetapa on oikea, sillä siitä hetkestä lähtien, jolloin hän oli asettanut miss Sandsin ajopeleihin istumaan, olivat hänen ajatuksensa ilmeisesti -- vaimonikin sen huomasi -- olleet kokonaan muualla kuin meidän pienellä huviretkellämme.

"Jim", alkoi hän vapisevalla äänellä, vaikka koettikin sitä hillitä, "ei maksa vaivaa koettaakaan salata tämän asian minua syvästi liikuttaneen ja tahtovani tehdä kaiken voitavani tämän tytön hyväksi. Minun ei tarvitse sanoa sinulle, kuinka pyhänä meidän on pitäminen hänen äsken minulle antamaansa luottamusta. Sen pyhyyden olet itsekin huomaava, kun nyt esitän asian sinulle, ja tiedän sinun käsittävän asian samalla tavalla kuin minä itsekin. Miss Sandsin täytyy tulla autetuksi huolistaan.

"Tuomari Lee Sands, hänen isänsä, on vanhan virginialaisen Sands-suvun päämies. Sandsit Virginiassa ovat epäilemättä etevin suku siinä maassa ja muuallakin, mitä todelliseen arvoon tulee. He ovat olleet arvossa pidetyt lahjakkuutensa, laajojen tietojensa, rikkautensa ja korkean yhteiskunnallisen asemansa tähden aina niistä ajoista asti, jolloin Virginiaan alettiin siirtokuntia perustaa. He ovat maamme parasta väkeä. Virginiassa on tullut sananparreksi, että Sands Landingin Sands voi kohota tuomarin arvoon, Yhdysvaltain senaattiin tai kuvernöörin istuimelle, jos vaan tahtoo, ja melkein kaikki tämän suvun miespuoliset jäsenet ovatkin olleet jossain näistä viroista jo monta miespolvea taaksepäin. Nykyinen tuomari on ollut niissä kaikissa. Minä en tunne häntä persoonallisesti, vaikka meidän molempain suvut ovat jo vuosia sitten olleet sangen läheisessä ystävyydessä keskenään. Sands Landing sijaitsee James-joen varrella, noin viisikymmentä engl. penikulmaa ylempänä meidän maatilaamme. Tuomari, Beulah Sandsin isä, on noin seitsemänkymmenen vuoden ikäinen, ja minä olen kuullut vanhempaini kertovan, että hän on miesten mies, puhdas virginialainen joka suhteessa. Rikkautensa nojalla -- me kutsumme Virginiassa rikkaudeksi jo miljoonaa tai niillä vaiheilla -- on hän toiminut sangen paljon liikeasioissa, ja minä tiesin, ennenkuin tytär minulle sanoikaan, hänen olevan melkein kaikkien tällä puolen maata olevien paraitten tiluksien uskottu mies. Tyttären puheista päättäen hän näyttää erityisesti harrastavan hiilikaivostemme ja rautateittemme parantamista ja innokkaasti puuhailleen merenrannikkoisen ilmaradan muodostamista. Sinä tunnet sanotun rautatien, sillä isäsi kuului aikoinaan sen johtajiin, ja luulen sukusi luovuttaneen edeltäkäsin suuren summan sitä varten. Nyt on asian laita niin, että tämä tyttö raukka, joka varmaankin näihin asti on toiminut isänsä sihteerinä, juuri nyt on saanut tietää Reinhartin ja hänen puolueensa tekemän kepposen saattaneen hänen isänsä perikadon partaalle. Hintain laskeutuminen on niellyt hänen omat varansa ja, mikä vielä pahempi, miljoonan tai puolitoista hänen haltuunsa uskottuja rahoja, ja vanha tuomari -- no niin, sinä ja minä voimme hyvin käsittää hänen tilansa. Taikka, se on totta, sinä et ehkä voikaan sitä käsittää, sillä sinä et olo perehtynyt meidän elämäämme Virginiassa etkä tiedä, kuinka suuresti kunnioitettu sellaisen miehen kuin Sandsin asema on. Sinun täytyy täysin käsittää se voidaksesi oikein kuvitella, minkälaisessa kiirastulessa ukko nyt elää ja hänen tyttärensä kauhean aseman, sillä minusta näyttää tuomari turvautuneen tyttärensä apuun pysyäkseen rohkeana ja keksiäkseen uusia keinoja kadotettuaan maaperän altansa. Keskustelustani tyttären kanssa olen tullut siihen johtopäätökseen, että tällä on aivan ihmeellinen varasto ajanmukaisia käsitteitä liikeasioissa, ja hänen kuvauksistaan tulin vakuutetuksi vanhuksen aseman toivottomuudesta. Tiedätkö, Jim, kun tuo vanhus keikahtaa, tulee siitä konkurssi, joka tärisyttää valtiotamme monissa kohdin.

"Tähän asti on tyttö kestänyt taistelun miehen tavalla ja hänen on onnistunut vaikuttaa isäänsä siinä määrin, että tämä on pitänyt ryhtinsä ja saanut täten torjutuksi kaikki epäluulot raha-asiainsa huonosta tilasta, vaikka tyttö sanookin, että Reinhartilla ja tämän asiamiehellä Baltimoressa, päättäen heidän armottomasta tavastaan käyttää ruuvipihtejään päästäkseen käsiksi hänen Ilmarata-osakkeisiinsa, on mahtanut olla jonkinlainen aavistus tuomarin asioitten todellisesta tilasta. Vanha herra voi pysyä pystyssä kuusi kuukautta panematta alttiiksi hänelle uskottuja varoja, jotka nousevat pariin miljoonaan, ja hänen vaimonsa, sairas ja heikko, tietää varmaan miehellään olevan huolia, mutta tämän todellisesta asemasta hänellä ei ole aavistustakaan. Hänen tyttärensä sanoo, että kun isku silloin pörssikauhupäivänä sattui, ja Reinhart painoi osakkeitten hinnan alimmilleen ja heitti hänen isänsä pankkiirit ja yhtiötoverit, Wilsonit Baltimoressa, tielle, täytyi hänen ponnistaa viimeiset voimansa estääkseen isäänsä menettämästä järkeään. Hän kertoi pitäneensä tätä kolme vuorokautta suljettuna heidän huoneeseensa hotellissa Baltimoressa, jotta ei hän pääsisi hakemaan käsiinsä Reinhartia ja tämän lakiasiamiestä Rettybonea tappaakseen heidät. Vihdoin oli tyttö saanut hänet rauhoittumaan, jonka jälkeen he yhdessä olivat tehneet suunnitelmiansa.

"Tiedätkö, Jim, oli sangen omituista istua tuolla kuuntelemassa, kuinka tuo vanha herra ja nuori tyttö, sillä hän on tuskin täyttänyt kahtakymmentäyhtä, koettivat harkita, millä tavoin tästä pälkähästä pääsisivät. Kyyneleet vierivät poskilleni kuunnellessani hänen sanojaan, minä en voinut sille mitään, ja sinun olisi käynyt samalla tavalla, Jim. Mutta vihdoin tulivat nämät kaksi siihen päätökseen, että kaikkien heidän ehdotustensa joukossa oli vaan yksi ainoa, josta tuikahti toivon kipinä, ja vakavasti tästä edes puhuakseni, Jim, saisi sinut jossain toisessa tapauksessa uskomaan joutuneemme tekemisiin hullujen kanssa. Tyttö on kuitenkin saanut minut vakuutetuksi maksavan vaivan yrittää. Niin, Jim, se on totta, ja minä olen sanonut hänelle toivovani Jumalan suovan, ettei sinun terävä, käytännöllinen järkesi saattaisi sinua hylkäämään hänen ehdotustaan."

Bob Brownley oli ponnahtanut seisaalleen; tuo etelämaalainen, tulinen, romantillinen intohimo sai hänessä vallan, intohimo, jota yliopistovuodet ja Wall Street olivat opettaneet häntä hillitsemään. Hänen silmänsä iskivät tulta. Hänen sieramensa värisivät kuin peuran syksyllä metsässä.

"Jim Randolph", jatkoi hän, "kuullessani tämän tytön kuvailevan sitä kauheata julmuutta ja saatanallista petollisuutta, jota ne hyenat ihmishaamussa harjoittavat, joiden kanssa sinä ja minä seurustelemme, ihmishyenat, jotka saastaisten dollarien himossa -- ainoa asia, josta heillä on vähääkään käsitystä -- käyvät erämaan petojakin julmemmiksi -- kun kuulin hänen puhuvan, vakuutan sinulle, että uskoin voivani ilman vähintäkään omantunnon vaivaa ampua Reinhartin, tuon luikertelevan konnan, ja samalla tavalla olisin tehnyt hänen neuvonantajalleen, asianajajalle, joka häpäisee hyvän nimen, hyvän ammatin ja isiltä perityn terävä-älyisyyden, jonka Kaikkivaltias on määrännyt jalompaan tarkotukseen kuin virittämään pauloja niitten uhrien tielle, joitten kukkaroihin hänen katuojasta ylennyt herransa on iskenyt ahnaat silmänsä. Ja kuunnellessani hänen sanojaan muistui mieleeni joukko vanhoja ystäviä -- ystäviä, joita en ole nähnyt sitten Harvardiin lähtöni, ystäviä, joitten parissa olin viettänyt monta onnellista hetkeä vanhassa kodissani Virginiassa, mielikuvitukseni synnyttämiä ystäviä, miehekkäitä, ankaroita ristiretkeilijöitä, varustetut miekalla, ristillä ja lipulla, johon on kirjoitettu 'Kunnian ja Jumalan puolesta'. Vanhoja ystäviä, jotka kävivät luonani, ollessani nuori poikanen ja sanoivat: 'Bob, älä unohda mieheksi tultuasi, että päämääräsi on tahraton kunnia ja laki: tee muille, mitä tahdot muittenkin sinulle tekevän. Älä unohda, että miljoonat ovat halveksittavan ihmisen vaakunamerkki'. Ja tiedätkö, Jim, minusta tuntui kuin olisivat ystäväni katsoneet minua nuhtelevasti ja sanoneet: 'Sinä olet jo hyvällä alulla, Bob Brownley, ja aikaa myöten tulevat sinun sydämesi ja sielusi kantamaan käärmeenmuotoisen S:n tavaramerkkiä, ja sinusta tuleekin vaan kiihkoisa soturi Limaisen Dollarin sotajoukossa'. Jim, Jim Randolph, kuullessani sydäntäsärkevän kertomuksen siitä, kuinka tämän tytön taivas muuttui helvetiksi, hälveni se sädekehä, jonka sinä ja minä olimme olleet näkevinämme Randolph & Randolphin kilven ympärillä. Minä on nähnyt sitä enään, Jim, mutta minä näin itseni, eikä se näky suinkaan tehnyt minua ylpeäksi. Jumalani, Jim, onko mahdollista, että sinä ja minä olemme liittyneet 'Limaisen Dollarin' aateliskoplaan? Onko mahdollista, että jätämme elämämme polulle yhtäläisiä jälkiä kuin Reinhart on jättänyt tuohon kotiin Virginiassa, sellaisia jälkiä, joita tuo tyttö on minulle näyttänyt?"

Bob oli äärimmilleen kiihtynyt. Ikinä en ollut nähnyt häntä niin liikutettuna kuin nyt, jolloin hän seisoi edessäni ja melkein kirkuen huusi tämän ankaran itsesyytöksen.

"Jumalan tähden, Bob", pyysin minä, "hillitse itsesi. Kapteeni tuolla komentosillalla tuijottaa sinua silmät selällään, ja pian kai tulee Katherine ylös katsomaan, mitä on tapahtunut. Ole nyt ihmisiksi, ja puhukaamme järkevästi tästä asiasta. Sinun nykyisessä tilassasi on meidän mahdotonta tehdä mitään ystäviesi avuksi. Ja mistä sinä ja minä oikeastaan voimme itseämme syyttää? Emmehän me ole mitään ruumiinrosvoja, eivätkä meidän dollarimme ole rahanhimon tahraamat. Isäni, tiedäthän sen, halveksi Reinhartia ja hänen kaltaisiaan yhtä täydellisesti kuin sinä ja minäkin. Maltahan mielesi. Mitä tämä tyttö sinulta pyytää? Jos se on kohtuullista, myönnetään se, sillä sinä tiedät, että mielelläni teen, mitä tahansa pyydätkin."

Bobin kiivaus alkoi haihtua. Hän istahti viereeni liistesohvalle.

"Tiedän sen, tiedän hyvänkin, Jim, anna minulle anteeksi kaikin mokomin. Asia on näet se, että Beulah Sandsin historia on herättänyt eloon koko joukon ajatuksia, jotka ovat olleet kätkössä viime vuosien aikana, sillä totta pulmakseni, tunnen silloin tällöin pieniä, epämiellyttäviä tunnonvaivoja ajatellessani meidän dollaripeliämme."

Huomasin hänen helposti kuohahtavan verensä jo alkavan jäähtyä, ja muutaman minuutin kuluttua olisivat hänen ajatuksensa yhtä selvät kuin ennenkin.

"Mitä hän tahtoo sinun tekemään", kyselin itsepintaisesti. "Onko kysymys rahoista, tahtooko hän meitä auttamaan hänen isäänsä perikadosta?"

"Ei tule kysymykseenkään, Jim. Sinä et tunne ylpeätä virginialaista verta. Ei tämä tyttö eikä hänen isänsä ottaisi keltään raha-apua. Ennemmin tulkoon vaikka konkurssi taikka kuolema."

Hän vaikeni hetkeksi ja jatkoi sitten taas vilkkaasti:

"Näin hän ehdottelee. Hän ja isänsä ovat haalineet kokoon muutamia arvopapereita, joita hän on testamentin kautta saanut, ja muuttaneet ne rahaksi, joka summa nousee kuuteenkymmeneentuhanteen dollariin, ja nyt on tyttö saanut isänsä suostumuksen matkustaa tänne katsomaan, eikö hän voisi tulevan kuuden kuukauden aikana tehdä muutamia uskaliaita yrityksiä rahamarkkinoilla, siten mahdollisesti voittaakseen senverran, että isän haltuun uskotut varat voitaisiin pelastaa. Niin, tiedän kyllä, se on hurja ajatus. Sanoinkin sen hänelle heti, vaikka se oli aivan tarpeetonta, hän tiesi sen itsekin, sillä hän on, paitsi hyväpäinen, vielä parhaimpia liikeneroja, mitä olen nähnyt naisissa. Se on kuitenkin enään ainoa mahdollisuus, Jim, ja kuunnellessani hänen todistelujaan, yhdyin minäkin hänen mielipiteisiinsä."

"Mutta kuinka hänen mieleensä on voinut johtua lähteä sinun luoksesi näine tavattomine aikeineen", kysäsin minä.

"Kas näin. Hänen isänsä, joka tunsi Randolph & Randolphin liikkeen isäsi sekaantumisen kautta rannikkoradan asioihin, tiesi minun suhteeni toiminimeen ja antoi hänelle minulle tuotavaksi kirjeen, jossa pyydetään minua tekemään, mitä suinkin voin auttaakseni hänen tytärtään aikeittensa toteuttamisessa. Hän tahtoo saada paikan meidän luonamme, mikäli mahdollista on, kirjurin tai jonkin muun luottamushenkilön toimen tai minkä tahansa, kunhan hän vaan jonkin syyn nojalla saa jäädä konttoriin. Hän näkyy olevan harjaantunut pikakirjoitukseen, koneella kirjoittamiseen ja kirjeenvaihtoon, hän on myöskin kirjoitellut aikakauskirjoihin. Jos hänen asiansa on autettavissa, tahtoo hän omalla vastuullaan määrätä tilaisuuden ja arvopaperit ja siten laskea markkinoille viimeisen jäännöksen Sandsien omaisuudesta, ja, tiedätkö, Jim, hän on kerrassaan ihmeellinen. Tuo hirvittävä isku näkyy muuttaneen lapsen tavattoman voimakkaaksi naiseksi, ja totta puhuen, ukkoseni, alan minä jo aavistaa, että hän on pelastava tuomarin. Sinä ja minä tiedämme esimerkkejä, kuinka pienempikin summa kuin kuusikymmentätuhatta on muuttunut miljooniksi ilman sitäkään apua, joka hänellä on nyt tarjona, sillä kyllä minä aijon tehdä, mitä suinkin voin hänen hyväkseen, kun on kysymyksessä viedä tämä viimeinen mahdollisuus onnelliseen loppuun."

Bob oli innostuksensa valtaamana kokonaan unohtanut sen tosiasian, että hän nyt tahtoi olla avullisena sellaisen ehdotuksen toimeenpanossa, jonka hän hetki sitten oli selittänyt vahingolliseksi, ja kummastuksekseni näin, mitä tämä äkkinäinen käänne merkitsi. Jos se suunnitelma, jonka rajapiirteet hän oli äsken esittänyt, toteutuisi, tulisivat Bob ja tuo kaunis Etelä-valtioitten tyttö ehdottomasti sangen paljon tekemisiin toistensa kanssa ja lähempi tuttavuus heidän keskensä välttämättömästi syventäisi sitä hämmästyttävää vaikutusta, jonka Beulah Sands jo oli tehnyt minun muuten niin selvä-älyiseen ja viisaaseen toveriini. Katsellessani tavattomasta ja vastustamattomasta innostuksesta hehkuvaa ystävääni, tunsin sydänjuurieni vavahtavan, ja minä tulin ajatelleeksi, kuinka äkkiarvaamatta heidän polkunsa elämässä olivat risteytyneet. Minäkin tunsin tuon tytön ihmeellisen kauneudenloiston vaikutusta ja hänen syvästi surullinen asemansa koski minuun yhtä syvästi kuin ystäväänikin. Vaikka tiesin Bobin menettävän loputkin halustaan punnita asiaa ymmärryksen vaa'alla, en kuitenkaan voinut olla sanomatta:

"Bob, minä en moiti sinua siitä, että suostut tämän tytön tuumiin. Jos minä olisin sinun sijassasi, tekisin ihan samalla tavalla."

Kyynelsilmin tarttui Bob käteeni ja sanoi:

"Jim, kuinka voin koskaan palkita sulle kaiken hyvän, jonka minulle olet tehnyt -- se on aivan mahdotonta."

Nyt ei ollut aikaa antautua tunteittensa valtaan ja Bobin koettaessa voittaa liikutustaan, sanoin minä:

"Palaa nyt maan päälle takaisin, ja katselkaamme asiaa sellaisena kuin se on. Meidän asemamme markkinoilla tekee mahdolliseksi, että me voimme tehdä paljonkin saadaksemme tuon kuusikymmentätuhatta kasvamaan suuremmaksi luvuksi, mutta kuusi kuukautta on sangen pieni aika ja miljoona tai kaksi ei ole niinkään pieni summa."

"Kyllä hän sen tietääkin", sanoi Bob, "ja aika on paljon lyhempi ja tie pitempi kuin luuletkaan. Tämä tyttö on korkealle viritetty kuin E-kieli Stradivariusviulussa ja hän on sanonut ei ottavansa vastaan almuja tai erityisiä suosionosoituksia meiltä enempää kuin muiltakaan. Mutta ei puhuta siitä nyt, jotta emme tulisi alakuloisiksi. Tehkäämme kuten hän käskee ja luottakaamme asian onnelliseen ratkaisuun. Tahtoisitko sinä, Jim, ottaa hänet konttoriisi jonkinlaiseksi käsikirjoittajaksi. Jos sen teet, pidän minä huolta hänen laskuistaan, ja yhdessä me sitten teemme hänen ja hänen isänsä hyväksi niin paljon kuin kaksi miestä suinkin tehdä voi."

II.

Seuraavalla viikolla sai miss Sands paikan Randolph & Randolphin liikkeen päällikön yksityissihteerinä ja pienen työhuoneen Bobin ja minun konttorini välissä. Hän ei siellä ollut vielä ehtinyt olla päivääkään, ennenkuin huomasimme hänen osaavan tehdä työtä. Hän vietti kaiken aikansa tutkistelemalla raportteja ja analyseeraamalla raha-asiain alalle kuuluvia tehtäviä osoittaen toimissaan niin nuorelle henkilölle tavatonta terävyyttä. Tietonsa numeroista oli hän hankkinut työskennellessään isänsä luona, jossa oli johtanut tilintekoja. Bob ja minä ymmärsimme hänen koettavan tukahuttaa surullisia muistojaan työllä, sydämen ja sielun sairauden paraalla lääkkeellä. Hänen elämänsä konttorissa oli mitä yksinkertaisinta, Hän puhui ainoastaan Bobin kanssa, paitsi toiminimen asioita, sillä usein annoin hänelle tietoja niistä jonkun kirjanpitäjän kautta. Kaikki muut pankkiiriliikkeessä toimivat henkilöt pitivät häntä vapaamielisenä nuorena kirjailijattarena, joka yhteiskunnallisen asemansa nojalla oli saanut tilaisuuden omain kokemuksiensa perusteella tutustua rahamaailman salaisuuksiin käyttääkseen tietojaan sitten jossain tulevassa romaanissaan. Oli levinnyt huhu hänen olevan etevälahjaisen kirjailijattaren, joka äskettäin oli salanimellä tehnyt itsensä huomatuksi kirjallisissa piireissä -- huhu, jonka aivan oikein arvasin Bobin alkuunpanemaksi, tehdäkseen hienolla tavalla tytön olon mukavammaksi ja helpommaksi. Minä olin kaikin tavoin koettanut voittaa uuden tulokkaan suosiota, mutta en mitenkään saanut häntä puhumaan avomielisesti kanssani ja lopulta luovuin toivottomana yrityksestäni. Jos en sen lumousvoiman, jonka vaikutuksen ensi kerran hänet nähdessäni tunsin, ja joka sittemmin oli yhä enentynyt, pakoittamana, kulkiessani hänen ovensa ohi olisi joka kerta kurkistanut sisään ja nähnyt hiljaisen tytön istuvan katse alas luotuna pulpettinsa ääressä työskentelemässä ikäänkuin ei henkensä uhalla saisi minuuttiakaan tuhlata, en olisi tiennyt hänen koko talossa olevankaan. Minun ehdotuksestani oli vaimoni koettanut taivuttaa häntä käymään luonamme, jopa sitten kun olin hänelle riittävästi kertonut Beulah Sandsin historiasta, jotta hän saisi tytöstä oikean käsityksen, oli pyytänyt häntä muuttamaan luoksemme asumaankin. Mutta vaikka nuori tyttö lempeällä ja ystävällisellä tavallaan näytti osaavansa antaa arvon Katen huolenpitävälle hyvyydelle, antoi hän meidän molempain tuntea, ettei maksanut vaivaa siihen suuntaan yrittääkään -- hänen täytyi olla samanlaisessa asemassa kuin kaikkien muittenkin konttorissa palvelevain. Ja niin jätimme hänet lopulta rauhaan. Noin kolme viikkoa senjälkeen kun tyttö oli tullut konttoriimme, sanoi Bob minulle, ettei hän ottanut vastaan keitään vieraita hotelli-asunnossaan hiljaisen kadun varrella kaupungin yläosassa, ei edes hän itsekään ollut koskaan tullut vastaan otetuksi.