Part 12

"Sallikaa minun nyt osoittaa teille olevan mahdotonta estää ketä tahansa tekemästä samoin kuin minä olen tehnyt monet kerrat viimeisen viiden vuoden kuluessa. Ainoa pääoma, jota keksintöni käyttämiseen tarvitaan, on pontevuus ja julkeus tai pontevuus ilman julkeutta. Te tiedätte aivan hyvin kaikkina aikoina pörssissä olleen jäseniä sellaisia, jotka ansaitakseen miljoonia, ovat olleet valmiit mihin rikoksiin tahansa, ehkä murhaa lukuunottamatta. Useat pörssin jäsenet ovat pitkin aikaa näyttäneet olevansa kyllin pontevia tai julkeita kavaltamaan toisten varoja, tekemään vääriä kirjallisia todistuksia, kirjoittamaan arvottomia velkakirjoja, väärentämään osakkeita ja arvopapereita miljoonaakin pienemmän voiton tähden, ja vaikka ovat varmasti tietäneet töittensä tulevan ilmi. Kaikki nämät rikokset ovat laillisen rangaistuksen alaisia, ja niistä seuraa ehdottomasti vankeutta tai kunnian menettäminen. Kuitenkin on tämän pörssin jäsenissä aina ollut kylliksi julkeita tai epätoivoisia antautuakseen tälle vaaralle alttiiksi, kun heitä on uhannut omaisuuden häviö ja julkinen konkurssi eikä pontevuutta rikoksen toimeenpanemisessa ole heiltä puuttunut. Minä toistan vielä kerran väitteeni, että aina on pörssin jäsenien joukossa löytynyt sellaisia, jotka ovat olleet valmiit miljoonia voittaakseen tekemään minkä rikoksen tahansa paitsi murhaa. Jotta tulisitte huomaamaan minun seuraajiani nousevan teidän joukostanne silloin tällöin pörssin olemassa olon kestäessä, tahdon luetella ne eri jäsenluokat, jotka tulevat astumaan jäljissäni.

"Ensin salavehkeilijä, jonka tunnuslauseena on 'kullassa turvani' -- 'Järjestelmä'-rotuinen mies, vaikka velhopiirin ulkopuolella oleva. Sen luokan mies juttelee tähän tapaan: Minä tunnen parikymmentä 'Kadulla' ja seura-elämässä suurta kunnioitusta nauttivaa miestä, mutta heillä on kymmeniä miljoonia, hankitut 'Järjestelmän' juonien avulla, vaikkakaan ei lainrikkomisilla. Jos turvaun Brownleyn juoneen ja myyn, mitä minulla ei ole, kunnes kauhu on päässyt valtaan, voin ansaita miljoonia kenenkään mitään huomaamatta. Ell'en erehdy, on suuri joukko niistä miljoonamiehistä, joiden olen nähnyt aikaansaaneen kauhun, ja joita 'Katu' ja sanomalehdistö ovat ylistäneet heidän rohkeutensa ja taitavuutensa tähden, ja joilla nyt on sangen huomattu asema liikemaailmassa sekä seurapiireissä, tehneet ihan samalla tavalla, eikä heitä ole saatu ilmi eikä epäiltykään. Ja vaikka epäonnistunkin, joka voi tapahtua ainoastaan, jos jokin tavaton seikka sattuu myydessäni, niin en ole tehnyt mitään rikosta enkä todellisuudessa kellekään ihmiselle siveellisesti väärin, sillä jos lyön laimin sitoumukseni hankkia ne osakkeet, jotka myin saadakseni kauhua aikaan, eivät ostajani tule kärsimään muusta kuin siitä, etteivät saa, mitä ovat ostaneet; he ovat yksinkertaisesti samassa asemassa, missä olivat, ennenkuin minä koetin kauhua herättää.

"Toiseksi, jos joku pörssin jäsen mistä syystä tahansa on joutunut häviölle ja päässyt selville siitä, että hänen on tehtävä julkinen konkurssi, jossa menettää kaiken omaisuutensa, olisi hän narri, jos ei koettaisi saada aikaan kauhua, koska hän voisi sen avulla voittaa takaisin menetetyn omaisuutensa, ja välttää konkurssin, jos hän sitten syystä tai toisesta ei onnistukaan aikeessaan, seuraa siitä vaan hänen vararikkonsa, joka olisi muutenkin tapahtunut.

"Kolmannen luokan muodostaa tuo suuri joukko, joka tulee aina pysymään niin kauvan kuin pörssipeliä olemassa on, tuo rehellisten, kunniallisten pörssimiesten luokka, jotka eivät tahdo millään tavoin sopimattomasti ja kohtuuttomasti menetellä vastapelaajiansa kohtaan, ennenkuin äkkäävät olevansa häviön partaalla näitten vehkeilyjen tähden.

"Tarkastelkaamme edelleen, onko pörssillemme mahdollista estää keksintöni käyttämistä, sen jälkeen kun se on tullut kaikille tunnetuksi. Otaksukaamme ylihallitukselle edeltäkäsin ilmoitetun, että tätä temppua aijotaan käyttää. Jos gong-gongin soitua hallitus tai joku muu, jolla on suuri sananvalta pörssissä voisi pörssikauden kestäessä pakoittaa jäsenen lakkauttamaan toimintansa, olkoonpa vaikka tämän laillisuuden todistaminen kysymyksessä, kukistuisi koko pörssipelilaitos. Ajatelkaa, minä pyydän teitä. Otaksukaa, että sellainen mies kuin Barry Conant tai minä tai kuka innokas toimistovälittäjä tahansa, alkaa panna täytäntöön jonkun ostajan määräyksiä, joka, huomatkaa se, ennen muita on saanut tiedon jonkun kaivoksen palosta, presidentin kuolemasta, jostain sodanjulistuksesta tai muusta näistä monenlaisista seikoista, jotka vaativat silmänräpäyksessä toimimaan, ja jolloin minuutin vitkastelu riittäisi syöksemään turmioon välittäjän tai hänen edustamansa toiminimen tai sen suojatit. Jos nyt olisi ylihallituksen vallassa kutsua välittäjä tilille, voisi joku ammattiostaja tai salavehkeilijä ilmoittaa puheenjohtajalle kysymyksessä olevan välittäjän aikovan turvautua Brownleyn keinoon, ja hän voisi silloin kutsua tämän joukosta syrjään, olisi toinen ottanut haltuunsa välittäjän paikan, ennenkuin tämä ehti palata, ja mies olisi ehkä ollut turmion oma.

"Wall Streetin miehet, on aivan mahdotonta estää ketään uudistamasta sitä menettelyä, jonka avulla minä viiden vuoden kuluessa olen koonnut biljoonan dollareja, mahdotonta, niin kauvan kun uudelleen osto ja uudelleen myynti ovat sallitut, ja niitten kielto taas antaisi kuoliniskun kaikelle pörssipapereilla keinottelulle. Kun osakekeinottelu on loppunut, ei 'Järjestelmä enään voi ryöstää ihmisiä. Kun ijäksi jätän teidät, pörssi ja osakepeli, ja sen teen astuessani alas tältä korokkeelta, sanon muserretun sydämen syvyydestä ja 'Järjestelmän' myrskyn kouristaman sielun syvyydestä ja täysin tietoisena vastuunalaisuudestani lähimmäisilleni ja Jumalalle, että minä neuvon teitä jokaista tekemään kuten minäkin ja tekemään sen pian, ennenkuin muut ovat ehtineet estää teitä, ennenkuin muut ovat ehtineet käyttää keinoani ja räjäyttäneet ilmaan koko pörssipelilaitoksen. Se teistä, joka seuraa minun neuvoani, voi rauhoittaa omaatuntoaan, jos semmoista hänellä on, seuraavalla todistuksella: 'Jos otan ajasta vaarin, saan olla varma menestyksestäni. Kaappaamani miljoonat otan miehiltä, jotka vuorostaan ovat ottaneet ne toisilta, ja jotka aikoivat ottaa minunkin miljoonani. Kuta enemmän minä ja muut otamme sitä pikemmin koittaa päivä, jolloin koko osakepelirakennus luhistuu.'

"Ja tämän päivän pikaista valkenemista pitäisi kaikkein rehellisten miesten ja naisten rukoilla."

Bob Brownley vaikeni, silmäsi yli mykistyneen kuulijajoukon. Ei kuulunut hiiskahdustakaan. Koko joukko seisoi sanatonna.

Vielä kerran silmäsi hän ympäri huonetta. Sitten kohotti hän hiljaa oikean kätensä ja puristi sen nyrkiksi ikäänkuin olisi aikonut iskeä sillä.

"Wall Streetin miehet!" -- hänen äänensä oli syvä ja juhlallinen -- "osoittaakseen tietävänsä, mikä oli soveliasta tehdä pörssiuransa viimeisenä päivänä, on Robert Brownley ilmaissut teille temppunsa -- ja enemmänkin.

"Monet teistä ovat epätoivoisessa asemassa. Monen on huomenna hukka perinyt. Nyt on otollinen aika turvautua minun keksintööni. Uhrien uhri on valmis häviöön joutumaan. Se olen minä. Minulla on biljoona dollaria. Tällä biljoonalla dollarilla kykenen minä ostamaan kymmenen miljoonaa enimmin kysyttyä osaketta ja maksamaan ne, vaikka ne laskisivat sata dollaria osakkeelta. Tässä tarjoutuu teille tilaisuus pelastua perikadosta, tilaisuus korjata omaisuutenne kärsimät vahingot, tilaisuus kostaa minulle, joka olen ryöstänyt teidät puti puhtaaksi."

Hän vaikeni, mutta ainoastaan niin kauvaksi, että hämmästystä herättävä neuvonsa ehti päästä kuulijainsa äärimmilleen jännitettyyn hermokeskustaan. Ja sitten huusi hän syvällä, kirkkaalla äänellä: "Barry Conant!" Bobin vanha vastustaja hyppäsi notkeasti korokkeelle.

"Minä valtuutan teidät ostamaan kymmenen miljoonaa huomatuimpia osakkeita mistä hinnasta tahansa, vaikka viisikymmentä pistettä yli nykyisen hintailmoituksen. Kas, tässä on minun maksuosoituskirjani merkitsemättömänä, ja minä valtuutan teidät käyttämään sitä aina biljoonaan dollariin saakka sekä sitoudun huomenna varustautumaan tarvittavilla rahoilla lunastaakseni teidän asettamanne osoitukset. Te olette tänään lakkauttanut maksunne seitsemään miljoonaan ettekä siis voi ottaa osaa pörssikauppaan, mutta minä saan täten ilmoittaa maksavani Barry Conantin ja hänen toiminimensä kaikki velat. Hänen asemansa on siis taas varma." Bob oli pitänyt silmällä suurta kelloa; kun viimeiset sanat olivat päässeet hänen huuliltansa, paukahti puheenjohtajan vasara.

Hurjaa vauhtia kiiruhtivat pelaajat eri myyntipaikoille. Salamannopeudella jakoi Barry Conant määräyksiään kahdellekymmenelle apulaiselleen, jotka Bob Brownleyn huutaessa Conantia olivat kerääntyneet päällikkönsä ympärille. Minuutin kuluttua oli tuttu dollaritaistelu taas täydessä käynnissä ennenkuulumattomalla kiihkeydellä. Ei tarvinnut olla yliluonnollisen viisas nähdäkseen Bob Brownleyn kylvön langenneen tulistuneeseen maaperään, jotta hänen tähän asti salassa ollut kaikkimullistava keinonsa nyt koeteltaisiin. Ei tarvinnut olla kovinkaan perehtynyt tulkitsemaan Kohtalon, vanhan noidan, kuvakirjoitusta seinällä ollakseen varma siitä, että "Järjestelmän" kahdestoista hetki pian oli lyövä. Ei tarvinnut korva olla harjaantunut kuuntelemaan ihmissydämen ja -sielun sykintää eroittaakseen koko pörssipelilaitoksen tuomion lähenevää jyrinää. Välittäjien korviahuumaavat huudot, jotka olivat katkaisseet Robert Brownleyn turmiota ennustavaa puhetta seuranneen äänettömyyden, olivat herättäneet kaiun, joka uhkasi saada pörssin muurit sortumaan. Rakennuksen ulkopuolella kohiseva kansanjoukko ulvoi kuin olisi tuhansia nälkäisiä leijonia päässyt irti ja lähtenyt saaliin hakuun.

X.

Kun gong-gongin kumahdus oli kuulunut, seisoi Bob Brownley yksinään alhaalla lattialla puheenjohtajan tuolin edessä. Hänen vartalonsa horjui kuin ruoko hirmumyrskyn lähetessä. Minä kiiruhdin hänen luokseen, mutta edelleni ehtikin hänen veljensä, joka Bobin puheen aikana oli turhaan koettanut tunkeutua joukon läpitse. "Jumalan tähden, Bob, kuule mitä sanon. Puoli tuntia sitten tuli tänne tieto kotoasi, että ihme on tapahtunut. Beulah on tullut tajuihinsa ja muistonsa on vironnut. Hänen ymmärryksensä on palannut. Hän on aivan selvä. Hoitajattaret vaan toivovat sinua saapuvaksi hänen luokseen."

Enempää hän ei ehtinyt sanoa. Hurjasti huudahtaen ja pitkin loikkauksin kuin kidutettu härkä, joka näkee sirkusnäyttämön seinän kaatuvan, hyökkäsi Bob ulos lähimmästä ovesta, joka onneksi oli syrjäuloskäytävä ja johti kadulle, jossa tungos oli pienin. Hän katseli ympärilleen sekavannäköisenä. Silmänsä sattuivat erääseen tyhjään automobiiliin, jonka kuljettaja oli sekaantunut väkijoukkoon. Silmänräpäyksessä oli hän sen luona, toisessa silmänräpäyksessä oli hän hypännyt etuistuimelle. Äkkiä tämä oli tapahtunut, mutta minä olin sentään ehtinyt mukaan ja istahtanut takaistuimelle. Yhdellä nykäyksellä oli suuri kone liikkeessä, ja niin mentiin huimaa vauhtia läpi väentungoksen.

"Jumalan tähden, Bob, ole varovainen", kirkasin minä hänen ohjatessaan ihmisjoukon keskitse rautahirviötä, joka hajoitti sen oikealle ja vasemmalle, kuten leikkuukone nakkelee sitomat vehnäpellolla. Pyörät vahingoittivatkin muutamia. Bob Brownley ei kuullut heidän huutojaan eikä niitten kirouksia, jotka olivat ehtineet väistyä tieltä. Hän seisoi nyt vaunussa kumartuneena ohjauspyörän yli, johon hän oli lujasti tarttunut. Lakiton päänsä oli ojentunut eteenpäin ikäänkuin se olisi tahtonut edeltäkäsin päästä Beulah Sandsin luo. Hampaansa piti hän lujasti yhteenpurtuina, ja hypätessäni automobiiliin olin huomannut hänen silmäinsä tuijottavan kuin mielipuolen, joka näkee terveen järjen kappaleen matkan päässä ja koettaa saavuttaa sen ajoissa. Hän oli kuuro säikähtyneen kansan kirkunalle, ajajien kirouksille, kun nämät kaikin voimin riuhtoivat hevosiaan tiepuoleen, ja myöskin minun varoituksilleni. Hän pyörähytti automobiilin New-Streetin kulmasta Wall Streetille kuin olisi tämä kapea läpikäytävä ollut mitä levein puistokatu. Wall Streetia ajoi hän sellaista vauhtia, että luulin lentävämme suoraa päätä rauta-aidan läpi Trinityn kirkkomaahan. Mutta niin ei käynytkään. Taas käännätti Bob kadunkulmasta ja hirviömme kiiti Wall Streetilta Broadwaylle sivukäytävillä kulkevien väkijoukkojen pidätellessä kauhistuneina henkeään. Minäkin olin seisoallani, mutta kyyristyneenä pitelemään kiinni vaunun sivuista. Jumalan kiitos, tämä tavallisesti niin vilkasliikkeinen reitti oli niin pitkältä kuin nähdä voin tyhjänä ajoneuvoista aina toiselle puolen Astor Housen. Mitähän tämä merkitsi? Lieneekö se jumaluus, jonka sanotaan suojelevan juopuneita ja heikkomielisiä, päättäneen varjella tätä rakkaudesta palavaa olentoa hänen hurjasti kiidättäessään kauvan kaivatun ja nyt jälleen löydetyn puolisonsa luo? Kuulin kiivaita soittoja pyyhkäistessämme maailmannäyttelyrakennuksen ohi, minä näin edessämme kaksi eteenpäin rientävää automobiilia täynnä miehiä. Soitto oli kuulunut niistä. Lähestyessämme niitä, huomasin niitten olevan palopäällikköjen automobiileja ja ymmärsin niitä hälytetyn jonnekin. Sydämessäni kiitin Jumalaa ja kiruin Bobin korvaan: "Beulahin tähden, Bob, älä aja niitten ohi. Jos sen teet, tulee varmaan yhteentörmäys. Jos pysyttelemme perässä, raivaavat he meille tietä, ja me ehkä pääsemme hengissä perille." Minä en tiedä, kuuliko hän minua, mutta hän pysytteli automobiilia toisten perässä eikä yrittänyt ajaa ohi. Vinhasti mentiin sitten pitkin Broadwayta, joka kuhisi väestä. Union Squarella kadotimme näkyvistämme tienraivaajamme. Kun automobiilimme hypähti neljännentoista kadun yli Neljännelle avenylle, mahtoi Bob lisätä vauhdin äärimmilleen, sillä minusta tuntui kuin olisimme lentäneet ilmassa. Kaksi kuormavaunua väistyi niin kiireesti syrjään, että ne työntyivät sivukäytävälle ja pirstaantuivat seinää vastaan. Raivokkaat huudot kaikuivat yli koneen rätinän ja niitä kuului kaikkialla pitkin matkaa. Bobia ei mikään liikuttanut; hän oli kuollut kaikelle, mikä ympärillään tapahtui. Hänen koko olentonsa oli suunnattu lähestyvään hetkeen. Tiesin hänen olevan erinomaisen automobiilin ohjaajan, sillä onnettomuutensa jälkeen oli hänen mielihuvejaan ollut ajella automobiililla Beulah Sandsin kanssa, mutta kuinka olisi mahdollista ohjata tämä heiluva ja hyppivä vaunu neljännellekymmenelletoiselle kadulle? Bob näytti osaavan suorittaa tämän ihmeellisen tempun. Me lensimme sivukäytävältä toiselle, ajajien ja jalkamiesten ympäri ja editse, aivankuin ohjaajan kädet olisivat olleet haltioissaan.

Vihdoin mentiin yli puistikon. Neljättä avenyta ylös kahdennelle kymmenelle seitsemännelle kadulle. Ja sitten huimaavassa ryöpyssä Madisonille. Jatkaisiko hän tästä eteenpäin, kunnes tulisi neljännellekymmenelle toiselle kadulle ja koettaisi päästä Viidennelle avenylle, jossa aina on Grand Central-junasta tulevien matkustajien tungos ja monenkertaiset rivit hevosia ja vaunuja? Ei. Hän oli sentään päästään selvä kylläkin. Taas pyörähytti hän mahtavan suuren automobiilin eräästä kulmasta ja me saavuimme neljännellekymmenelle kadulle. Osan tätä korttelia me kuljimme pitkin sivukäytävää, ja minä vaan odotin, koska räiskähtäisi. Mutta siitä ei tullutkaan mitään. Varmaan oli se uusi maailma, johon Bob kiiruhti, lempeä maailma, sillä miksi muuten Kohtalo, tuo noita, joka oli istunut hänen automobiilinsa ohjausrattaassa viimeisten viiden vuoden aikana, veisi hänet vahingoittumatta sellaisesta, joka näytti pahemmalta kuin tusina kuolemia. Hituistakaan vauhtiamme vähentämättä kiepahdimme kadunkulmasta Viidennelle avenylle. Tie oli vapaana neljällekymmenelletoiselle; siinä sulkivat kadunkulman automobiilit, hevoset ja vaunut. Bob mahtoi huomata tuon elävän muurin, sillä minä kuulin hänen mutisevan kirouksen. Mikään muu ei olisikaan ilmaissut meiltä tien tulleen suljetuksi juuri päämäärään päästessämme. Hän ei koskenutkaan vauhtimittariin, vaan lennätti meidät molempain korttelein mitan ihan kuin olisimme viskatut heittokoneesta. Molempainkohan? Ei, vaan yhden ja kolme neljäsosaa toisesta, sillä ollessamme noin kahdenkymmenen kyynärän päässä mustasta muurista, jarrutti hän ja koko rautakasa natisi ja tärisi kuin olisi se ollut pirstaleiksi silpoutumallaan, mutta pysähtyi toki tanko ja etupyörät tunkeutuneina eräitten vaunujen ja kärryjen väliin. Se ei ollut vielä ehtinyt pysähtyäkään, kun Bob jo hyppäsi alas ja kiiti pitkin avenyta kuin ajokoira saaliin nähdessään. Minä yritin päästä perässä ja ihmiset töllistelivät ihmeissään meidän jälkeemme. Lähestyessämme Bobin taloa, näin siellä oltavan ulkona tähystämässä isäntää tulevaksi. Kuulin Bobin kirjurin huutavan: "Jumalan kiitos, että tulitte, mr Brownley. Hän on sisällä konttorihuoneustossa. Minä tapasin hänet siellä rauhallisena ja tajuissaan. Hän ei kysellyt mitään, sanoi vaan: 'Sanokaa mr Brownleylle hänen kotiin tultuaan, että tahtoisin mielelläni tavata häntä'. Hän pyysi minua tuomaan iltalehden. Minä lähdin hänen luotaan noin tunti sitten. Hän luulee varmaankin olevansa entisessä konttorissa. Minä suljin huoneuston, kuten olette määrännyt. En ole uskaltanut mennä hänen luokseen pelosta, että hän alkaisi kysellä minulta tarkemmin. Minä olen --" mutta Bob oli jo ylhäällä ja harppasi pari, kolme rappua kerrassaan.

Olin kovin hengästynyt, ja kesti useita minuutteja, ennenkuin pääsin toiseen kerrokseen. Olin jo ylimmällä rapulla, silloin -- Jumalani -- mikä ääni! Viisi pitkää vuotta olin koettanut karkoittaa sitä korvistani, ja nyt kajahti se taas kidutettuihin aistimiini jos suinkin mahdollista vielä käheämmin, tuskallisemmin kuin edellisellä kerralla. Ei ollut epäilystäkään mistä ääni tuli. Yhdellä harppauksella seisoin Beulah Sands-Brownin konttorihuoneen kynnyksellä. Tällä välin olivat valitushuudot ehtineet jo lakata. Silmänräpäykseksi suljin silmäni, sillä koko huone todisti kuoleman siellä käyneen vieraana. Avasin taas silmäni. Niin, tiesinhän minä sen. Kirjoituspöydän luona kaunis, harmaapukuinen olento samanlaisena kuin viisi vuotta sitten. Molemmat käsivartensa lepäsivät pöydällä. Kauniissa kädessään piteli hän levitettyä sanomalehteä, mutta silmät, nuot ihmeelliset siniharmaat akkunat kuolemattomaan sieluun -- ne olivat ainiaaksi sulkeutuneet. Viehättävän kauniit kasvot olivat kylmät, kalpeat ja rauhalliset, Beulah Sands oli kuollut. "Järjestelmän" helvetilliset vainukoirat olivat saavuttaneet väsyneen, ahdistetun uhrinsa; "Järjestelmä" oli pannut hänen jalon sydämensä säkkeihin, tynnyreihin ja vateihin, joita säilytetään sen suuressa liike-elämälle varatussa holvissa. Surkutellen ja säälien etsivät silmäni vanhaa koulutoveriani, ylioppilasaikuista ystävääni, yhtiökumppaniani, uskottuani, miestä, jota rakastin. Hän oli vaipunut polvilleen. Kärsivät kasvonsa olivat käännetyt vaimoaan kohti. Yhteenpuserretut kädet olivat kohonneina värisevään, sydäntäsärkevään rukoukseen, kun Luoja oli kutsunut hänet pois. Bob Brownleyn suuret ruskeat silmät olivat ijäksi painuneet kiinni, ristiinliitetyt kädet olivat vaipuneet hänen vaimonsa pään päälle ja sattumalta irroittaneet kullanruskeat, ihanat hiusaallot, joten ne nyt vapaina, hellien kääriytyivät Bobin käsivarsien ja otsan ympärille, ikäänkuin Beulah, jonka tähden hän oli kaikki uhrannut, olisi tahtonut suojella hänen armasta päätään sen mustan virran kylmiltä, synkiltä sumuilta, joka eroittaa maallisen elämän ijänkaikkisesta levosta. "Järjestelmä" oli lävistänyt Robert Brownleynkin sydämen. Minä hoipertelin hänen luokseen. Koskettaessani hänen nopeasti kylmenevää otsaansa, sattuivat silmiini suuret, mustat päällekirjoitukset ylinnä lehdessä, jota Beulah Sands oli lukenut armorikkaan Jumalan vapauttaessa hänet siteistään:

Perjantai 13 päivä.

Ja sen alla eräällä palstalla:

Kamala tapaus Virginiassa.

_Koko valtion rikkain mies, Thomas Reinhart, miljoonainomistaja, on mielenhäiriössä, joka on johtunut vaimonsa ja tyttärensä ja suunnattoman omaisuuden menetyksestä, joka viimemainittu on päivän suuren pörssikauhun johdosta tuuleen haihtunut, viiltänyt kurkkunsa poikki. Kuolema seurasi silmänräpäyksessä_.

Ja eräällä toisella palstalla:

_Robert Brownley on matkaansaattanut hirvittävimmän pörssikauhun, minkä historia tuntee, ja levittää tuhoa ja turmiota yli koko sivistyneen maailman_.

End of Project Gutenberg's Perjantaina 13 p:nä, by Thomas W. Lawson