Part 16

Hitain askelin palasi hän puutarhasta sisään. Vastoin tavallisuutta ei hän nyt kulkenut kyökkikäytävää. Hän meni harmaaseen arkitupaan, missä kaikki muistutti serkusta; kamiinilla oli vielä sama kuppi, jota hän oli käyttänyt einettä syödessään, samoinkuin vanha sevreläinen sokeriastia.

Aamu tuli monessa suhteessa merkilliseksi ja muistorikkaaksi. Nanon ilmoitti seurakunnan kirkkoherran.

Kirkkoherra, Cruchot'iden sukulainen, kuului presidentti de Bonfons'in puolueeseen. Muutamia päiviä sitten oli vanha Cruchot taivuttanut hänet puhumaan uskonnon nimessä Eugénielle velvollisuudesta astua aviosäätyyn. Nähdessään rippi-isänsä luuli Eugénie, että tämä oli tullut noutamaan niitä tuhatta frangia, jotka hän kuukausittain antoi jaettaviksi köyhille, ja käski Nanonin mennä niitä noutamaan. Mutta kirkkoherra alkoi hymyillä.

-- Tänään, neiti, tulen puhumaan eräästä tyttöparasta, jonka kohtaloon koko Saumur ottaa osaa, ja joka rakkauden puutteesta itseään kohtaan viettää epäkristillistä elämää.

-- Jumalani, tällä hetkellä askaroivat ajatukseni niin kokonaan omassa kohtalossani, etten voi niitä nyt omistaa lähimmäiselleni. Olen hyvin onneton; ainoa turvani on kirkossa. Mutta sillähän onkin kyllin avara syli, ottaakseen vastaan kaikki meidän surumme, ja aina ehtymätön lohdun lähde.

-- Neiti, kun puhumme tuosta mainitsemastani tyttöparasta, puhumme juuri teistä itsestänne. Sallikaa että sanon teille: jos haluatte elää onneanne varten, on teillä valittavana vain kaksi tietä. Teidän täytyy joko luopua maailmasta tai alistua sen lakien alle. Teidän on täytettävä mainen kutsumuksenne tai elettävä yksinomaan taivaan onnea varten.

-- Ah, te puhutte minulle juuri sillä hetkellä, kun halusin kuulla toisen ihmisen ääntä. Jumala on teidät tänne lähettänyt. Tahdon sanoa jäähyväiset maailmalle ja elää yksistään Jumalalle hiljaisuudessa, kaukana ihmisistä.

-- Tyttäreni, neuvon teitä kauan ja perinpohjaisesti ajattelemaan, ennen kuin teette niin kohtalokkaan päätöksen. Avioliitto merkitsee elämää, nunnanhuntu kuolemaa.

-- Niinpä valitsen kuoleman, nopean kuoleman, herra kirkkoherra! huudahti tyttö hirvittävällä tulisuudella.

-- Kuoleman? Mutta teillä on suuria velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, neiti. Ettekö ole ikäänkuin kaikkien niiden äiti, joille annatte vaatteet, puita talvella ja työtä kesällä? Teidän suuri omaisuutenne on laina, joka teidän täytyy maksaa takaisin, ja tähän saakka olettekin käsittänyt asian tässä kristillisessä mielessä. Luostariin meno olisi teidän puoleltanne itsekkäisyyttä. Naimattomaksi ette myöskään saa jäädä. Uskotteko voivanne yksin hoitaa suunnatonta omaisuuttanne? Se voi liukua teidän käsistänne. Te voitte saada niskaanne tuhansia rettelöitä, joista teidän on vaikea suoriutua. Uskokaa minua, pappianne: puoliso on teille välttämätön, hänen avullaan voitte säilyttää mitä Jumala on teille antanut. Puhun teille rippi-isänä. Te rakastatte liiaksi Jumalaa voidaksenne luopua hänestä maailmankaan keskellä ja teidän sielunne on liian kaunis kärsiäkseen siitä vahinkoa.

Samassa antoi rouva des Grassins ilmoittaa itsensä. Hän tuli koston ja epätoivon tunteen ajamana.

-- Neiti... huudahti hän. Kas, täällähän on herra kirkkoherra. Jätän asiani toiseen kertaan. Aioin puhua liikeasioista, mutta täällähän tapaan teidät hurskaassa kaksinpuhelussa.

-- Hyvä rouva, virkkoi pappi, jätän teille kentän vapaaksi.

-- Herra kirkkoherra, sanoi Eugénie, palaattehan pian. Teidän apunne on minulle tällä hetkellä välttämätön.

-- Se on totta, lapsi parka, huudahti rouva des Grassins.

-- Mitä sillä tarkoitatte, kysyivät Eugénie ja kirkkoherra yhdestä suusta.

-- Enkö tietäisi muka mitään serkkunne paluusta ja hänen avioliitostaan neiti d'Aubrionin kanssa?... Sellaiset asiat eivät mene koskaan naisen nenän ohi.

Eugénie punastui eikä vastannut mitään. Hän päätti nyt ja vasta pysyä yhtä järkkymättömän levollisena kuin hänen isänsä aina oli ollut.

-- Rouvaseni, sanoi hän viimein ivallisesti, asiat menevät varmaankin minun nenäni ohi, sillä en ymmärrä teitä. Voitte huoleti puhua kirkkoherran läsnäollessa, tiedättehän että hän on rippi-isäni.

-- Hyvä, neitiseni, katsokaa, mitä des Grassins on minulle kirjoittanut. Lukekaahan.

Eugénie luki seuraavan kirjeen:

Rakas vaimoni,

Charles Grandet on palannut Intiasta ja on jo kuukauden oleskellut Parisissa...

-- Kuukauden! ajatteli Eugénie ja hänen kätensä vaipuivat alas.

Pian luki hän taas edelleen.

... Hän on antanut minun kaksi kertaa vartoa odotushuoneessaan ennenkuin pääsin hänen puheilleen, tuon tulevan kreivi d'Aubrionin. Vaikka koko Parisi puhuu hänen avioliitostaan ja vaikka jo on julkisesti kuulutettukin...

-- Hän kirjoitti siis minulle samalla hetkellä, kun... sanoi Eugénie itselleen. Hän ei jatkanut yksinpuheluaan eikä huudahtanut parisittaren tapaan: konna! Mutta siitä huolimatta oli hänen halveksuntansa täydellinen.

... ei tämä avioliitto kuitenkaan, jatkoi hän lukemistaan, ole varma, sillä markiisi d'Aubrion on varova antamasta tytärtään vararikkolaisen pojalle. Kerroin hänelle siitä vaivasta, jota me, hänen setänsä ja minä, olimme nähneet hänen isänsä asiain kuntoon saattamisessa, ja siitä taitavasta sotajuonesta, jolla olimme pitäneet velkojia kurissa aina tähän päivään saakka. Tuolla heittiöllä oli kuitenkin otsaa vastata minulle, joka viiden vuoden aikana olen päivää ja yötä ahkeroinut hänen kunniansa hyväksi, etteivät hänen isänsä asiat liikuttaneet häntä! Asianajajalla olisi oikeus periä vaivoistaan kolmen, neljänkymmenen tuhannen frangin palkkio, mikä vastaisi yhtä prosenttia koko velkasummasta. Mutta malttia, hän on lain mukaan vielä maksava velkojilleen miljoona kaksisataa tuhatta frangia ja aionpa julistaa kuolinpesän vararikkoon. Otin tämän asian niskoilleni, luottaen tuon vanhan kyykäärmeen Grandet'n lupauksiin, ja velkojia olen lohduttanut suvun kunnialla. Jos herra kreivi d'Aubrion ei välitä perheensä kunniasta, välitän minä yhä edelleen omastani. Olen antava velallisille täyden selon asemastani. Kuitenkin tunnen liian suurta kunnioitusta neiti Eugénieta kohtaan, jonka liittymisestä meidän sukuumme me onnellisempina aikoina uneksimme, jotta toimisin, ennen kuin olet hänelle puhunut tästä asiasta...

Tähän kohtaan tultuaan ojensi Eugénie kylmästi kirjeen takaisin lukematta sitä loppuun.

-- Kiitän teitä, sanoi hän rouva des Grassins'ille, saammehan nähdä...

-- Nyt puhutte aivan kuin autuas isä-vainajanne, sanoi rouva des Grassins.

-- Rouva, puuttui Nanon puheeseen, te olette maksava meille kahdeksan tuhatta frangia kullassa.

-- Se on totta; tahdotteko lähteä minun kanssani, rouva Cornoiller.

-- Herra kirkkoherra, sanoi Eugénie ylevällä kylmäverisyydellä, jonka hänelle antoi se asia, mistä hän aikoi puhua, olisiko synti pysyä neitsyenä avioliitossa?

-- Se on omantunnon asia, jota en voi ratkaista. Mutta jos tahdotte tietää, mitä kuuluisa Sanchez sanoo siitä "Summa de matrimoniossaan", niin voin siitä teille huomenna kertoa.

Pappi lähti. Neiti Grandet meni isänsä työhuoneeseen ja viipyi siellä yksin koko päivän, tulematta edes, Nanonin pyynnöistä huolimatta, päivälliselle. Vasta illalla tuli hän arkitupaan, kun tavanmukaiset vieraat alkoivat saapua. Milloinkaan ei Grandet'n sali ollut niin täynnä kuin tänä iltana. Uutinen Charles'in paluusta ja uskottomuudesta oli jo tunnettu koko kaupungissa. Mutta kuinka tarkkaavaisia vieraat koettivatkaan olla, ei heidän uteliaisuutensa tullut tyydytetyksi. Eugénie, joka oli tiennyt valmistautua vieraidensa uteliaisuuteen, oli täysin tyyni eikä paljastanut mitään niistä voimakkaista tunteista, jotka hänessä liikkuivat. Hän osasi ottaa nauravan ilmeen kasvoilleen vastatessaan kaikille niille, jotka surumielisin katsein ja sanoin tahtoivat todistaa hänelle osanottoaan. Hän ymmärsi täydellisesti kätkeä onnettomuutensa kohteliaisuuden verhon alle. Yhdeksän aikaan jätettiin pelipöydät ja alettiin jutella vapaasti mitä mieleen juolahti: kun kaikki vieraat vihdoin nousivat lähteäkseen talosta, sattui ikimuistoinen tapaus, josta kauan aikaa puhuttiin Saumurissa ja sen ympäristöissä jokaisella neljällä ilmansuunnalla.

-- Jääkää, herra presidentti, sanoi Eugénie herra de Bonfons'ille, nähdessään tämän tarttuvan keppiinsä.

Kun nämä sanat olivat lausutut, ei seurassa ollut ketään, joka ei tuntenut olevansa liikutettu. Presidentti kalpeni ja tunsi tarvetta istua.

-- Presidentti saa miljoonat, kuiskutti neiti de Gribeaucourt.

-- Se on selvä, presidentti de Bonfons nai neiti Grandet'n, sanoi rouva d'Orsonval.

-- Hänen pelivoittonsa on ollut suurin, virkkoi abbé.

-- Mikä vekkuli, sanoi notario.

Jokainen yritti jotain sukkeluutta, mutta kaikki näkivät rikkaan perijättären miljoonineen ikäänkuin valtaistuimelle korotettuna. Näytelmä, jonka juoni oli mennyt solmuun yhdeksän vuotta sitten, alkoi selvitä ratkaisuaan kohti. Kehoittaa koko Saumurin läsnäollessa presidenttiä jäämään, se ei toki voinut merkitä muuta kuin valita hänet aviopuolisokseen. Pikku kaupungissa noudatetaan kaikkia sovinnaisia tapoja niin tarkasti, että pieninkin poikkeus niistä merkitsee samaa kuin mitä juhlallisin lupaus.

-- Herra presidentti, sanoi Eugénie vapisevalla äänellä, kun he olivat jääneet kahden, minä tiedän, mikä teitä minussa miellyttää. Vannokaa, että jätätte minut vapaaksi koko elinijäkseni, ett'ette milloinkaan vaadi minua täyttämään aviollisia velvollisuuksia, ja käteni on teidän. -- Ah, jatkoi hän, nähdessään toisen lankeavan polvilleen eteensä, en ole vielä sanonut kaikkea. En tahdo pettää teitä. Sydämessäni palaa tunne, joka ei ole koskaan sammuva. Ystävyyttä vain, en muuta, voin tarjota tulevalle puolisolleni. En tahdo häntä loukata, mutta en myöskään kohdella vastoin sydämeni ääntä. Sitä paitsi saatte käteni ja omaisuuteni vasta kun olette tehnyt minulle suuren palveluksen.

-- Olen valmis kaikkeen, sanoi presidentti.

-- Kas tässä on puolitoista miljoonaa frangia, herra presidentti, sanoi Eugénie, ja otti povestaan tukun setelirahoja, lähtekää Parisiin -- ei huomenna, ei ensi yönä, vaan heti kohta. Menkää herra des Grassins'in luo, kysykää häneltä setäni velkojain nimet, kutsukaa velkojat koolle, maksakaa kaikki heidän saatavansa pääomineen ja korkoineen, viiden prosentin mukaan velkojen merkitsemispäivästä lukien. Ottakaa kaikista suorituksistanne tarkat viralliset kuitit. Te olette tuomari ja luotan siis siihen, että toimitatte tämän asian kaikkia laillisia muotoja noudattaen. Olette myöskin oikeudentuntoinen ja ritarillinen mies ja voin siis turvallisesti lähteä purjehtimaan tämän maailman merta teidän nimenne lipun alla. Osoittakaamme toinen toisellemme hienotunteisuutta. Olemmehan vanhoja tuttuja, melkein kuin sukulaisia, ette halua tehdä minua onnettomaksi.

Presidentti lankesi rikkaan perijättären jalkoihin, vavisten ilosta ja pelosta.

-- Olen teidän orjanne, sanoi hän.

-- Kun olette saanut kuitit, jatkoi Eugénie, luoden kylmän katseen polvistuvaan mieheen, viette ne ja kaikki velkakirjat serkulleni Grandet'lle sekä annatte hänelle samalla tämän kirjeen. Kun olette palannut, täytän lupaukseni.

Presidentti älysi, että Eugénie vain petetyn rakkauden takia tarjosi hänelle kätensä. Siksi riensikin hän kiireimmän kautta täyttämään hänelle uskottua tehtävää, jottei mikään sovinto entisten rakastavaisten kesken ehtisi tulla kysymykseen.

Kun herra de Bonfons oli lähtenyt, vajosi Eugénie nojatuoliin ja puhkesi itkemään. Kaikki oli häneltä nyt mennyt.

Presidentti lähti postihevosilla ja oli seuraavana iltana Parisissa. Tulonsa jälkeisenä aamuna meni hän des Grassins'in luo. Tuomari kutsui velkojat notarion virkahuoneeseen, jonne velkakirjat olivat jätetyt. Tavallisista velkojista erosivat nämä Grandet'n saamamiehet siinä, että he todella olivat täsmällisiä. Presidentti de Bonfons maksoi heille neiti Grandet'n nimessä heidän saatavansa korkoineen, mikä Parisin kauppamaailmassa herätti suunnatonta huomiota.

Kun kaikki kuitit olivat järjestyksessä ja des Grassins oli saanut vaivoistaan Eugénien määräämät viisikymmentä tuhatta frangia, lähti presidentti d'Aubrionien taloon, missä hän tapasi Charles'in juuri siinä silmänräpäyksessä, kun tämän tuleva appi-isä oli hänet jättänyt, annettuaan hänelle aika läksytyksen. Vanha markiisi oli hänelle ilmoittanut, ettei hän saisi hänen tyttärensä kättä, ennen kuin kaikki Guillaume Grandet'n velkojat olivat tyydytetyt.

Presidentti antoi hänelle seuraavan kirjeen:

Serkkuni.

Herra Presidentti de Bonfons on ottanut tehtäväkseen jättää Teille kaikki kuitit setäni veloista. Kuulin mainittavan vararikosta ja ajattelin, ettei vararikon tehneen poika ehkä voisikaan naida neiti d'Aubrionia. Niin, serkkuni, Te olette oikein arvostellut älyäni ja tapojani: en ole missään suhteessa maailmannainen, en tunne seuraelämän harrastuksia enkä tapoja enkä olisi niin ollen varmaankaan voinut tuottaa Teille sitä onnea, jota Te toivotte. Tulkaa onnelliseksi ja nauttikaa niistä eduista, joille Te uhraatte ensi rakkautemme. Tehdäkseni Teidän onnenne täydelliseksi en voi muuta tehdä kuin lahjoittaa Teille isänne kunnian. Jääkää hyvästi, olette aina tapaava minussa uskollisen ystävättären.

Eugénie G.

Presidentti ei voinut olla hymyilemättä nähdessään kunnianhimonsa sokaiseman miehen kasvojenilmeen, kun tämä sai kuitit isänsä veloista.

-- Voimme lähettää toinen toisellemme kihlauskorttimme, sanoi presidentti de Bonfons.

-- Vai niin, te naitte Eugénien. Sepä hauskaa, hän on kelpo tyttö. Mutta, lisäsi hän, ja valoisa ajatus näytti iskeneen hänen päähänsä, hän on siis rikas?

-- Neljä päivää sitten oli hänellä yhdeksäntoista miljoonaa, tänään vajaat seitsemäntoista.

Charles silmäili tylsämielisesti presidenttiä.

-- Seitsemäntoista milj...

-- Seitsemäntoista miljoonaa, niin, herraseni. Naimisiin mentyämme on meillä, Eugéniella ja minulla, seitsemänsadan viidenkymmenen tuhannen korot vuodessa.

-- Rakas lankoni, sanoi Charles, saaden takaisin osan entisestä varmuudestaan, me voimme tulevaisuudessa olla toisillemme hyödyksi.

-- Vielä olen saanut asiakseni jättää teidän omiin käsiinne tämän pienen lippaan, jatkoi presidentti, asettaen kantamuksensa pöydälle.

-- Rakas ystävä, huudahti markiisitar d'Aubrion, joka samassa astui sisään, huomaamatta presidentin läsnäoloa, älkää välittäkö siitä mitä herra d'Aubrion lieneekin teille sanonut. Sen on herttuatar de Chaulieu ajanut hänen päähänsä. Sanon teille vielä kerran, mikään ei ole avioliittonne esteenä...

-- Se on totta, rouva, vastasi Charles. Isäni velat ovat eilen maksetut.

-- Puhtaassa rahassa! huudahti markiisitar.

-- Niin, sekä pääoma että korot. Tahdon puhdistaa isäni muiston.

-- Mikä hulluus! huudahti tuleva anoppi. Kuka on tuo herra, lisäsi hän, kuiskuttaen tulevan vävynsä korvaan, huomattuaan presidentin.

-- Asianajajani, vastasi Charles matalalla äänellä.

Markiisitar tervehti ylhäisesti herra de Bonfons'ia ja poistui.

-- Olemmepa nyt jo toisillemme hyödyksi, sanoi presidentti, tarttuen lakkiinsa. Hyvästi, rakas lankoni.

-- Hän pitää minua pilkkanaan, tuo Saumurin kukko. Tekisipä mieleni antaa hänelle kelpo ojennus.

Kolme päivää myöhemmin, palattuaan Saumuriin, julkaisi herra de Bonfons kihlauksensa Eugénien kanssa. Kuusi kuukautta sen jälkeen nimitettiin hän Angers'in hovin neuvokseksi. Ennen kuin Eugénie lähti Saumurista antoi hän sulattaa ne kultakoristeet, jotka olivat olleet hänelle niin kalliita, ja teetti niistä ynnä serkultaan saamistaan kahdeksasta tuhannesta frangista kultaisen monstranssin, jonka hän lahjoitti sille kirkolle, missä niin usein oli _hänen_ puolestaan rukoillut.

Hän oleskeli vuoroin Angers'issa, vuoroin Saumurissa. Hänen puolisonsa, joka oli osoittanut suurta uskollisuutta valtiollisissa tehtävissä, tuli osaston presidentiksi ja viimein jonkun vuoden kuluttua ylituomariksi. Kärsimättömänä odotti hän uusia vaaleja saadakseen tuolin eduskunnassa. Hän tavoitteli jo päärin arvoa ja sitten... sitten...

-- Ja sitten tulee hänestä kuninkaan sukulainen, virkkoi suuri Nanon, rouva Cornoiller, Saumurin kansalainen.

Herra presidentti de Bonfons (hän oli vihdoinkin kokonaan luopunut isältä perimästään Cruchot-nimestä) ei saanut nähdä kunnianhimoisten unelmiensa menevän täytäntöön. Hän kuoli kahdeksan päivää sen jälkeen, kun Saumur oli valinnut hänet edustajakseen kamariin.

Jumala, joka näkee kaikki eikä koskaan lyö suotta, tahtoi varmaankin rangaista häntä hänen kunnianhimonsa sekä hänen juriidisten laskelmiensa takia, joiden mukaan hän oli _accurante Cruchot_ mitä tarkimmin määritellyt avioliitto-kontrahtinsa. Siinä sanottiin, että aviopuolisot luovuttivat toisilleen, siinä tapauksessa, ettei heillä ollut lapsia, kaiken omaisuutensa, niin hyvin kiinteän kuin liikkuvan, ilman kaikkia rajoituksia, vieläpä vapauttivat toisensa pesäluettelon tekemisestä, kuitenkin sillä tavalla, ettei tämä vapaus ole esteenä heidän perillisilleen tai niiden edustajille j.n.e., j.n.e.

Tämä asiakirja ilmaisee, kuinka syvää kunnioitusta presidentti tunsi rouva de Bonfons'ia ja hänen tahtoaan kohtaan. Naiset pitivät herra ylituomaria erinomaisen älykkäänä miehenä, säälivät häntä, menivätpä niinkin pitkälle, että tuomitsivat Eugénien surun ja rakkauden, mutta, kuten naisten tapa on, eräänlaisella julmalla osanotolla.

-- Rouva de Bonfons on varmaankin hyvin sairas, koska hän aina jättää miehensä yksin. Pikku rouva parka! Milloin hän tulleekaan terveeksi? Mikä häntä mahtaneekaan vaivata, jokin sisäinen vamma, ehkä syöpä? Miks'ei hän kysy lääkärien neuvoja? Hän on tullut niin keltaiseksi lyhyessä ajassa. Hänen pitäisi kääntyä Parisin kuuluisuuksien puoleen. Kuinka on selitettävä, ettei hänellä ole lasta? Väitetään, että hän rakastaa miestään; miks'ei hän siis lahjoita hänelle perillistä? Se on inhottavaa! Jos se on vain oikku, on se totta tosiaan tuomittava... Presidentti parka!

Eugéniella oli hieno vaisto, joka hiljaisissa yksinäisissä mietiskelyissä oli vielä kehittynyt, onnettomuus ja kasvatus olivat opettaneet hänet kaikkea arvaamaan, ja hän tiesi sentähden hyvin, että presidentti toivoi hänen kuolemaansa, päästäkseen yksin heidän suunnattoman omaisuutensa haltiaksi, mikä oli -- sitten kun Jumala oli kutsunut luokseen notario ja abbé Cruchot'n -- lisääntynyt parilla miljoonalla. Erakko parka sääli presidenttiä. Kaitselmus kosti hänen edestään luonnottoman puolison itsekkäät laskelmat, jotka perustuivat naisen toivottomaan rakkauteen. Jos Eugénie olisi synnyttänyt lapsen, olisi hän tappanut turvallisen itsetuntonsa, pettänyt kunnianhimonsa.

Niin heitti Jumala joukottain kultaa tämän vankinsa syliin, jolle kulta ei ollut minkään arvoista, joka odotteli vain taivasta, eläen hurskaana ja hiljaisena, pyhissä ajatuksissa, auttaen salaa köyhiään.

Rouva de Bonfons tuli leskeksi seitsemänneljättä ikäisenä, omistaen kahdeksansataa tuhatta frangia korkoja, vielä kauniina, sillä tavalla kuin nainen on kaunis neljänkymmenen vuotiaana. Hänen kasvonsa ovat kalpeat, päättäväiset ja levolliset. Hänen äänensä on lempeä ja nöyrä. Hänessä on tuskan aatelia, hurskautta, joka on ominainen vain henkilöille, joiden sielua ei kosketus maailman kanssa koskaan ole päässyt likaamaan, mutta myöskin vanhan neidon ankaruutta ja pieniä maaseutuisia tottumuksia. Huolimatta suunnattomista vuosituloistaan elää hän samaan tapaan kuin Eugénie Grandet, sallii sytyttää vasta päivällä tulen kamiiniinsa, kuten isänsä aikoinaan, ja sovittaa muutenkin elämänsä nuoruusvuosiensa ohjelman mukaan. Hän on aina puettuna samalla tavalla kuin äitinsä. Tämä saumurilainen koti ilman aurinkoa, ilman lämpöä, tämä syrjäinen, iloton koti on hänen elämänsä vertauskuva. Hän kerää huolellisesti saatavansa ja hän näyttäisi ehkä saidalta, jollei hän käyttäisi niin jalomielisellä tavalla omaisuuttaan. Hurskaat lahjoitukset, vanhainkoti, kristilliset lapsikoulut, rikas julkinen kirjasto todistavat joka vuosi tyhjäksi eräiden ihmisten syytökset saituudesta. Saumurin kirkot saavat kiittää häntä monesta kaunistuksestaan. Rouva de Bonfons, jota jotkut leikillä kutsuvat neidiksi, herättää hurskasta kunnioitusta. Tämän jalon sydämen, jota kerran elähyttivät vain kaikkein hellimmät tunteet, täytyi niin kokea kaikki inhimillinen itsekkäisyys. Kulta seurasi tätä naista kylmällä loistollaan läpi elämän, antaen hänelle, joka oli itse pelkkää tunnetta, epäuskon kaikkeen tunteeseen.

-- Vain sinä rakastat minua, sanoo hän Nanonille.

Tämän naisen, Eugénien, käsi sitoo kaikkien perheiden salaiset haavat. Hän kulkee taivasta kohti hyvien tekojen saattamana. Hänen sielunsa suuruus saa varjoon kaiken, minkä kasvatus ja maakunnan pienet tavat ovat häneen tuoneet. Tällainen on kertomus naisesta, joka ei ole tästä maailmasta, jolla, syntyneenä ennen kaikkea äidiksi ja puolisoksi, ei ole puolisoa, ei lapsia eikä kotia.

Joku aika sitten alettiin kertoa että hän menisi uusiin naimisiin. Saumurilaiset väittivät, että markiisi de Froidfond'illa, kuten aikoinaan Cruchot'illa, olisi aikomuksia rikkaaseen leskeen nähden. Nanon ja Cornoiller pitävät markiisin puolta, sanotaan. Mutta se on suuri erehdys. Suuri Nanon ja Cornoiller eivät ole kyllin viisaita ymmärtääkseen tämän maailman pahuutta.