Part 5

"Olen siihen hiukan kyllästynyt!"

"Kas niin! kas niin! mutta se on sinun syysi se, ukkoseni, eikä Liinukan. Sinä saat aina kylläksesi elukoitas... Jos lukisit kaikki hevoset, joita olet itsellesi vaihtanut, niin tulisi niistä joltinenkin talli täyteen!"

"Se oli jo varsana pilattu saviranan kiertämisessä."

"No eikö muuta? Sen vian minä siitä saisin, jos parina viikkona sitä juoksemaan opettaisin".

"Minä niin väsyn vetää ja nykiä toista ohjasta saadakseni sitä pois tienpuolesta; -- jos ei sitä vikaa olisi, niin ei se milloinkaan minun käsistäni luiskahtaisi! Jos vaan ei olisi suurempaa vikaa ollut kuin että se seimeä hiukkasen nakertaisi!"

Kapteeni näytti tuumailevalta; hän nojautui sohvaa vasten ja veti pari hyvänmoista haikua piipustaan.

"Ruskean viasta ei paljo ole lukua, -- vähä järsii vaan ... toisella kulmahampaalla".

"Ja Liinukka myöskin pyrkii vaan toiselle sivulle tietä."

Jälleen muutama sakea savu piipusta. Kapteeni kynsäsi korvallistaan.

"Jos joku sen osaisi parantaa, niin kyllä minä ainakin."

Hän ahneesti veteli savuja.

Tohtori kopisteli piipustaan perät pois.

"Minun Ruskeani on muuten hyvin joutuisa juoksussaan ... ei oikein tahdo kärsiä seimeä tallissa, mutta se ei ole suurimpia vikoja hevosessa!... Ja niin hölläsuinen, huomaa jos hieman koskettaakin ohjaksiin ... niin ihmeellisen hienotunteinen ... oikein sillä kelpaa herrastella maantietä ajaessaan!"

"Niinpä niinkin, ei minulla ole erinomaisia sitä vastaan, -- oiva elukka!"

"Kuules, Rist! Siinä todella olisikin sinua varten ajohevonen ... seisoo niin tottelevaisena kohta kun vaan nostaa suitset seljälle!"

"Liinukkaako vaihtaisin, sitäkö arvelet?" tutkisteli kapteeni epäileväisellä äänellä; -- "en tosiaankaan ole sitä ajatellut"...

Tohtori pudisteli päätänsä... "En vaan ymmärrä, mikä siinä on, että toista ohjasta aina täytyy niin lujalla pitää."

"Mutta minä sen ymmärrän ukkoseni!"

"Jospa ei sinua vaan peijattaisi siinä, Jäger! Tiedäthän, että kauppa se aina on kauppaa?"

"Minuako peijattaisiin? -- ho, ho, ho, ho." Kapteeni nauroi ylönkatseellisesti ja taatulla itsetunnolla, niin että oikein tuoli jytkyi... "Olkoon menneeksi sitte! me vaihdamme!"

"Sinä, Jäger, aina niin suin päin päätät asiat!"

"Se on minun luontoni, näetkös, ... asiat selville yks, kaks!

"Ja niin me juomme harjakaisia", huusi kapteeni kuumeentapaisesti; hän oli ravistanut peruukinsa kallelleen ja hypähti pystyyn.

"Katsokaamme onko äidillä konjakkia vielä kaapissa!"...

* * * * *

Mikähän oikku sillä hevosella oikeastaan oli?...

Kapteenilla oli täysi työ opettaessaan Liinukkaa juoksemaan. Se käänsi päänsä oikealle ja tahtoi tien syrjään niin paljo kuin ohjaksilta saattoi. Mahdotonta oli tuosta pahasta päästä!

Aamulla oli hän ajanut portin pieleen toisen aisan poikki. Pelkäsikö se varjoaan? -- oli selko siitäkin saatava! Kapteeni päätti lähteä kuutamossa illalla ajamaan.

Kun hän iltapuolella tuli talliin, kohtasi häntä kummallinen näky.

Iso-Ola oli taluttanut hevosen keskelle lattiaa ja seisoi uhkaamassa sitä puiden vasten otsaa nyrkkiään.

"Kuulkaa, kapteeni! nyt olen koetellut sitä monella lailla; ja ei se räpytä silmiään eikä hiiskahda vaikka uhkaisin sitä kirveellä!

"Ja katsokaas vaan kuinka se nyt säpsähtää!"... Iso-Ola nosti nyrkkinsä toiselle puolelle hevosen päätä.

"Mutta vasen silmä se on sokea, on kuin kiini paiskattu kellarin luukku!"

Kapteeni seisoi hetken aikaa sanaakaan sanomatta; suonet otsassa pullistuivat, ja kasvot lensivät niin punaisiksi kuin univormun kaulus.

"Mitä sinä, sen" --

Hän veti hirmustuneena Olaa korvalle. "Seisotko siinä hevosta uhkaamassa, senkin roisto!"...

Kun Iso-Ola oli hevosta illastamassa, saapui kapteeni jälleen talliin. Hän otti lyhdyn ja meni Liinukan ääreen.

"Ei auta sinua mitkään opit ojahan kaatumasta... Kas tuossa saat rahakolikon, Ola."

Olan leveät kasvot kirkastuivat ja valtioviisaasti hän virkkoi:

"Kyllä se tohtori nyt saa itselleen lautoja varustaa; sillä se, jonka hän sai, se söi täällä ollessaan kolme kahden tuuman lautaa."

"Kuule sinä!" jupisi kapteeni päätään nyökäyttäen, "ei pidä olla millänsäkään; luulkoon vaan, että se meillä näkee molemmilla silmillä."

-- Kun Iso-Ola kevätpuolella kaljamalla maantiellä ajoi halkokuormaa Giljen mäissä, väisti hän jo ajoissa tiepuoleen, että Rist, joka Pohjoiskylästä päin näkyi pienessä kirkkoreessään ajaa karahuttavan jälessään, pääsisi ajamaan ohi.

"Liinukka se on, näen mä! Onko kapteeni siitä hevosta saanut?... Tukkii se kai yhtä paljo vieläkin tien sivuun?"

"Ei maar tulikaan! Kapteenissa kyllä oli miestä sitä parantamaan; se pysyy tiellä yhtä hyvin kuin minä!"

"Kyllä uskon sinun valehesi, uskon kyllä..." mutisi tohtori, lyödä läimähytti hevostaan ja ajeli eteenpäin.

V.

Kapteeni oli kauhistuttavalla tuulella; ovet jyskyivät koko aamupuolen...

Päivällisen aikana oli rauhallisempi lomahetki; Jörgen ja Thea istuivat hiljaa lautasilleen tuijottaen ja varoivat, ett'eivät syytä antaisi vihan purkaukseen.

Vaan Jörgenin yritys jäädä huomaamattomaksi onnistui huonosti, kuten tavallisesti. Velliä syödessä hän lujaa särpi lusikasta, ja silloin rämähti ukkospilvi:

"Älä maiskuta kuin porsas!"

Iltapäivällä pisti äkillisesti kapteenin päähän tehdä kustannusarvio talon korjaustöistä, joita oli alotettu jo syksyllä.

Ja nyt ei saanut mennä liiaksi likelle konttoria; hänellä oli oikein indialaisen korvat kuulemaan pienintäkin hiiskahdusta ja tuli kamalan tuittupäiseksi, jos häntä jokin häiritsi.

Talo oli käynyt aivan hiljaiseksi. Kuului vaan rukin yksinäinen hyrinä tuvasta, hiljaa käytiin ovissa ja oikein tuska kurkkua kopristeli, kun ne kuitenkin vähä narahtelivat.

... Mikä tuota Torbjörg-jömppöä vaivasi, kun hänen päähänsä pöllähti juuri nyt ruveta portaita pesemään? Pian hän siitä pois lähti hiekkakuppi ja vesisanko käsissä, vaan hänen ammottavasta suustaan saattoi huomata, ett'ei hän voinut käsittää mitä hänen pesemisensä koskisi kapteeniin, joka aivan mukavasti sai istua konttorissa; mutta meni Torbjörg kumminkin, sillä muutoin olisi kapteeni rajuilman lailla tullut toisesta kerroksesta alas.

Nyt huudettiin ylhäältä.

Kapteeni tuli konttorista hanhenkynä suussa.

Mihin oli hänen muistiinpanokirjansa joutunut? Se oli ollut porstuan pöydällä...

Äidin piti mennä ylös kuulusteltavaksi, samoin Thean ja Jörgenin.

Tuossa, tuossa pöydällä ... tuossa! ... oli se ollut viisi kuukautta! Oliko heidän tarkoituksensa saattaa hänet peräti onnettomaksi kaikella pesemisellä ja siivoamisella?

"Mutta, rakas, rakas Jäger, kyllä me sen vielä löydämme, jos sinulla vaan on kärsivällisyyttä ... kun etsimme"...

Ja siellä etsittiin koko vintti pitkin ja poikki, vanhain ikkunalasien, ylös-alasin käännettyjen pöytäin, lankavyhtien, tappurakasojen, paperikoppien alta ja kaikenlaisen romun seasta. Jörgen seisoi tuskallisessa hädässään korkeassa tynnyrissä päällään ja kaivoi sieltä kadonnutta kirjaa, kunnes äiti sai jälleen käännetyksi suunnan konttoriin päin.

"Konttorin kaapin päällä on suuri sininen kääre, vaan sieltä sinä jo kaiketi olet etsinyt?" kysyi äiti.

"Sieltäkö?... Tahtoisin tietää kellä olisi rohkeutta koskea" --

Kapteeni syöksi konttoriin.

Niin, siellä se oli!

Hän viskasi kynän vasten seinää; hänellä ei ollut vähääkään halua nyt työhön! Ja hän istui synkkänä käsivarteensa nojaten ja tuijotti eteensä...

"Se on sinun syysi äiti! -- Vai minunko päähäni se sukkela ajatus olisi juolahtanut, että Thinka Rysylkeen lähetettäisiin?"...

Hän löi nyrkkinsä pöytään.

"Se raha vie turmioon, sanon minä. -- Jos menetellään tuolla tavalla, niin mitä jää jälelle Jörgen'in kasvatusta varten? -- Hui, oikein minun nousee veri päähän... Kahdeksan taalaria suorastaan virtaan heitetty"...

"Totta kaiketi hänen täytyy saada pyhähame; Thinka on jo puolitoista vuotta kuluttanut niitä vaatteita, joita hän sai kotoa."

-- "Entä sitte uudet korukengät Stavanger'ista! Jopa nyt jotakin! ei vähempääkään kuin Stavanger'ista ... niin siinä seisoo", hän sieppasi laskun pöydältä ... "ja lakeeri-nahkainen vyö ja kenkien puolipohjaamisesta ja paikkaamisesta kaksi taalaria ja yksi äyri ... ja sitten ompeluneuvoja; en ole milloinkaan kuullut nuoren tytön ostavan taloon ompelutarpeita! -- ja postirahaa! yksi taalari, kaksi äyriä ja viisi killinkiä? ... kaksi äyriä ja viisi!... Kerrassaan selittämätöntä!"

"Puolestatoista vuodesta, ajattelehan toki sitä Jäger. Kuusitoista killinkiä joka kirjeestä."

"Kehno kirjoittaja, sanon minä, joka ei edes maksa kirjeitään... Miksi kirjoitti hän nyt viimein, kun hän jo edeltäkäsin oli pannut terveisiä kälysi kirjeessä? Neljä ja puoli kyynärää silkkinauhoja! Miks'ei hän pannut kymmentä, -- kahtakymmentä kyynärää ... niin pitkää kuin täältä on Rysylkeen! -- sittehän olisi saanut isänsä varat loppumaan yhdellä kertaa. Kyllähän näen, mihin tässä vihdoin joudutaan"...

"Vaan näethän, he vierailevat voudin ja papin ja maaherran luona; totta kai hänen täytyy olla siististi vaatetettu."

"Mitä? en ole milloinkaan kuullut, että tyttäretkin maksavat rahaa; se on ihkasen uusi asetus, jonka sinä näyt keksineen. Mitähän siitä vielä tulee?"

"Se, joka ei kylvä, Jäger, ei saa myöskään niittää."

"Niin, eikö se sato sinusta näytä erinomaisen oivalliselta? -- tuo naisten suosikki, henkikirjurin konttoristi, joka on alkanut Thinkan eteen ansoja virittää, mokoma tutkinnon käymätön raukka, ha, ha, ha! On päivän selvä, että tyttö häneen on takertunut, muutoin kälysi ei olisi sillä lailla kirjoittanut."

"Thinkalla on niin pehmeä luonto", kuului rouvan hidas ja tuumaileva vastaus ... "ja sellaisen tytön silmiä voi niin helposti häikäistä, joka on niin lämmintunteinen ja vastaan-ottavainen! Mutta kun hän näkee maailmaa vähä laajemmalta"...

"Ei sitä musiikin mukaan maailmassa marssita, sanoi luutnantti Bausback, kun hän maksoi velkansa vanhalla Stenbergin muorilla, joka oli täsmälleen kolme ja puoli kertaa vanhempi häntä, kun he naimisiin menivät!"

"Thinka on aina ollut taipuvainen ... voimmehan toivoa että hän kuulee mitä vanhemmatkin sanovat. Tahdon kirjoittaa hänelle ja varoittaen kuvata asiaa"...

"Varoittaenko?... Älä sinä siihen sekaannu! Ei joka oksalla naimiskauppoja kasva. Taikka luuletko hänen täällä miestä saavan? Kun minä tulen vanhaksi ja pääsen pensioni-ikään, niin näyttäisipä hyvin kauniilta, jos olisi kaikki tyttäret minun niskoillani!... Ei meidän pidä kuitenkaan tulla höperöiksi ylpeydestä, äiti! aivan hulluiksi! -- sinussa ja kaikissa Zittoweissa onkin ylpeyttä tarpeeksi asti."

Äiti veti huulensa suppuun ja rypisti otsaansa; mutta hän muuttui samassa tuokiossa entiselleen.

"Minä arvelen", sanoi hän, "että meillä oikeastaan voitaisiin enemmän säästää voita ja sianlihaa; ei kumpikaan ole niin suolaista kuin olisi tarpeellista meidänmoisille; ja kun sitte reidet lähetetään kuormassa kaupunkiin, niin saamme niilläkin keinoin lisää kukkaroon. Muutoin minä tulisin kokonaan pois suunniltani. Minun mielestäni sinun pitäisi heti lähettää rahoja postissa, Jäger! heidän pitäisi uskoa sinun olevan rahoissa."

Kapteeni nousi ylös ja puhkuili.

"Kymmenen ja viisi on viisitoista ... ja kolme lisää on kahdeksantoista;" ja hän luki rahat laatikostaan. "Näitä rahoja emme koskaan enää saa nähdä... Missä ovat sakset? sakset, sanon minä!"

Kapteeni alkoi leikata kirjekuorta vanhasta harmaasta virkakirjeestä, kääntäen entisen sisäpuolen päällepäin.

"Päällystakki ja kaulahinen ovat tässä tuolilla", sanoi rouva sisääntullessaan.

"Tuossa! -- pane lakka ja sinetti rintataskuun, ett'en niitä unohda, muuten saan maksaa lakkaamisestakin." -- -- --

-- Kapteenin huono tuuli oli kokonaan kadonnut, kun hän kiireesti palasi postista. Hän oli löytänyt sieltä kirjeen Inger-Johannalta ja hän tirkisti siihen jo matkalla, mutta pimeä tuli esteeksi.

Päällystakin heitti hän yltään ja istahti lakki päässä kynttilän ääreen jatkamaan kirjeen lukemista.

"Äiti, äiti! -- Käskekää äidin heti tulla sisälle! Ja tuokaa yksi kynttilä lisää!"

Kapteeni ei nähnyt enää kuin kynttilän karsi oli pitkällä ja hänen täytyi odottaa hetkinen, ennenkuin niistämisenkään jälkeen saattoi nähdä.

Rouva tuli sisälle laskien alas hiojansa, jotka leipomisen aikana olivat ylöspäin käärittyinä.

"Nyt saat kuulla", sanoi kapteeni ja jatkoi lukemista.

... "Voi, etteivät senlaiset tanssiaiset kestä kauempaa! Täti tahtoo olla ensimmäisiä, jotka hyvästi jättävät, niin että minä kotiljongin aikana olen alituisessa jännityksessä siitä, että hän tulisi minua tahtomaan pois. Sitte minua kuulustetaan; vaan nyt en enää teekään sillä lailla kuin ensi kertoina kotiin ajaessamme, jolloin rupattelin hänelle kaikenlaiset, ja purkasin kaikki sydämmeni tunteet niin kuin minkähän kukkaron sisällön tädin syliin!

"Eilen oli seitsemännet tanssiaiset ja minua on jo pyydetty kaikkiin tansseihin, kahdeksannessa ja yhdeksännessäkin; ne ovat varmaan viimeiset tanssihuvit, toivoakseni, tänä talvena (viiteen näytelmään olen ottanut osaa). Eilen pääsin onnellisesti luutnantti Mejeristä (tuosta, jolla Jörgenin mielestä oli hevosen luotaimet suussa) joka aina pyytää minua kotiljongiin. Hän seisoo ja istuu meidän seuroissamme kotona (siinä kaikki mitä hän taitaa, sillä sanaakaan ei hänen suustaan kuulla) ja katsoa ällistelee minua.

"Näkisitte vaan minun tanssikirjojani! Olen pannut muistiini luullakseni kolmannen osan kaikista tansseista tänä talvena. Täti on lahjoittanut minulle vyön, jonka tummankeltaiset kivet ihmeellisen hyvin kaunistavat pukuani. Tädillä on hyvä aisti; mutta emme kuitenkaan koskaan ole yksimielisiä, kun minä puen itseäni. Vanha täti Alette oli luonani eilen, ja hänen sain pitämään minun puoltani. Siten pääsin renkaista, joiden piti riippua korvistani; ne tuntuivat siltä kuin kaksi suitsenpätkää olisi henkunut perässäni; ja pitäähän minun saada pukuni niin väljäksi, että voin käsivarsiani liikuttaa; muutoin olen kuin puunukki.

"Olen varmaankin kasvanut korttelin verran sitte kun kotoa lähdin. Mutta en milloinkaan elämässäni vielä ole tiennyt mitä on elää, ennenkuin tänä talvena. Kun suljen silmäni, voin uneksia ja nähdä koko rivin komeita saleja, missä kynttiläruunut loistavat, soitannon säveleet aaltoilevat, ja missä minä tanssin ja minua tanssitetaan, niin että tie aukeaa ikäänkuin itsestään.

"Voin oivaltaa, miltä Eleonora tädille oli mahtanut tuntua -- hänelle, joka oli niin kaunis, ja jonka näköinen minä olen, kuten sanotaan. Kuolihan hän tanssiaisten jälkeen, niin on täti Alette kertonut; pelkästä riemusta hän mahtoi kuolla. Ei mikään ole tanssin vertaista, ei mikään niin hauskaa kuin nähdä miten he kilvan tanssiin pyytävät ja ikäänkuin silmillänsä rukoilevat ja sitte joutuvat kovin hämillensä, kun vastaan heille toisin kuin mitä ovat odottaneet.

"Ja ette voi uskoa, kuinka monta kertaa olen kuullut ihmeteltävän miten mustat hiukset minulla on, miten erinomaiset, syvät silmät, miten komea käytös. Miten monta kertaa liekään hienolla tavalla siihen viitattu, miten monta kertaa suoraan sanottu? Tätikin on ruvennut ihmettelemään. Melkeenpä toivoisin, että koko talvi, koko elämä (niin kauvan kuin olen kaunis, ei kauvemmin) olisi alinomaa kestäviä tanssiaisia, kuten puolalainen kreivi, joka ajeli sokerin päällä.

"Soisinpa kuolevani, kun makaan ja ajattelen tuota kaikkea ja soitanto vielä sormissani soi, kunnes sitte taas rupean ajattelemaan tulevia tanssiaisia.

"Tulevalla kertaa pukeun vaaleankeltaiseen ja saan mustat koristeet. Se puku ja valkoinen kaunistaa minua parhaiten, sanoo täti, ja saan uudet vaaleankeltaiset silkkikengät, jotka ovat nilkalta vähän niukat; täti sanoo, että korkea jalkarinta ilmaisee rohkeutta; ja sitä minä tiedän minulla olevan, todellakin, en ujostele vähääkään ajatustani lausumasta; ja huvittavaa on nähdä, miten ihmiset luovat silmänsä selälleen ja kummastelevat sitä, että kukahan sinäkin olet.

"Minä todellakin rupean epäilemään, ovatko kaikki tämän seudun herrat edes nähneet elävää porsasta tahi hanhea tai varsaa (ja varsa on kauniin eläin, mitä milloinkaan olen nähnyt). Ne ovat niin tyhmiä kohta kun vaan mainitsen jotakin maalta; olisi ehkä toista jos nimittäisin niitä ranskaksi un canard, un cheval, un cochon, une vache!

"Ylioppilas Grip väittää, ettei yksikään niistä, jotka kaupungissa ovat kasvaneet, ole nähneet lehmää lypsettävän. Hän kiusaa usein tätiä ja sanoo, että kaikki, jota tehdään ranskaksi, on muta hienompaa, että me mielellämme luemme kahdesta rakastavaisesta, jotka juoksevat järveen Pont neuf'ista ja itkemme heidän kovaa kohtaloansa; mutta otaksukaamme, että sama seikka tapahtuu kotiseudullamme -- silloin on koko tapahtuma arvoton; mutta todellakin hän oh mielestäni monasti oikeassa, vaikka täti sitte naurakoon.

"Ja jos täti sanookin, ett'ei -- hänellä ole sujuvaa käytöstä eikä syntyperäistä hienoutta -- niin hän kuitenkin on tädille hauskuudeksi. Ja hauskuudeksi hän on kaikkialla, sillä tuskin on yhtäkään iltaa viikossa, jolloin ei häntä olisi jonnekin kutsuttu.

"Tänne hän mielellään tulee sunnuntaisin iltapuolella kahville, sillä hän sanoo tietävänsä, että sekä täti että minä silloin olemme ikävissämme (todellakin hirmuisesti! vaan mistähän sen tietää?) ja että hänen ei silloin tarvitse keikkaroida eikä pikkuvalheita laskea!

"Ja silloin täti ja hän ovat kovin hauskat yhdessä kun hän laskee totuuksiansa, täti koettaa saada häntä pussiin. Kiinteästi hän aina ajattelee, sitä kyllä päältäpäinkin voi nähdä, kun hän istuu pää kallellaan ja hiljakseen hämmentää kahvia kupissaan. Oikein minua huvittaa, sillä jos hän aikoo sanoa 'ei', niin näkee sen jo tukastakin, ennenkun hän sen sanoo.

"Kaupungissa hänestä kerrotaan yhtä ja toista; hän kuuluu ylioppilaskokouksissa olevan kiivain puolustamaan uusia hurjia periaatteita. Täti pitää häntä omituisena ja arvelee, että nuorison täytyy saada riehua. Setä sitävastoin sanoo että tuonlainen riehuminen on nuoren miehen tulevaisuudelle turmiollisempi kuin suurikin hairahdus, sillä se tukahuttaa kaiken taipumuksen alistumiseen.

"Mitä hän minusta ajattelee, sitä oikeastaan tahtoisin tietää. Hän kyselee puheensa välissä niin pistävästi:

"Neiti kai menee tanssiaisiin tänä iltana? Minä vastaan hänelle parhaan taitoni mukaan, kyselen tätiltä neuvoja lasityötäni valmistaessa, haukottelen varsin hienosti ja katson ulos ikkunasta juuri silloin kun hän puhelee mitä kiivaimmin.

"Minä huomaan kyllä, että se häntä harmittaa, ja viime kerralla kysyi hän, eikö neiti Jäger edes hetkeksi olisi ajattelematta tulevia tanssiaisia.

"Setä on usein harmissaan hänen taipumattomuudestaan ja pitää häntä ikävänä henkilönä, mutta luulen, ett'ei hän mielellään laske häntä konttorista, sillä Grip on hyvin taitava.

"Setä elää ja toimii vaan virassaan; hän on niin erinomaisen jalo. Kuulisitte, miten hän on tuskissaan pienimmästäkin virheestä tai laiminlyömisestä virassaan".

"Minä luulen, että paholainen on perämiehenä, kun _hän_ on kuvernöörinä!" tokasi kapteeni.

"Josias parka!" huokaili äiti, "hän oli aina närkkäin kaikista veljistä; mutta hän oli etevin kaikista".

"Niin, Rysylken kirjuri, hän on saanut osakseen sekä tahdon että voiman!"

* * * * *

Neljätoista päivää sen jälkeen saivat he odottamatta taas kirjeen maaherran rouvalta ja sen sisässä oli kirje Inger-Johannalta.

Maaherran rouva halusi kaiken mokomin vielä pitää rakkaan Inger-Johannansa luonaan vähintäänkin vielä vuoden. Hän oli tullut heille, sekä maaherralle että hänelle, aivan välttämättömäksi, niin että heillä oli milt'ei vaikeaa ajatella, että hänellä oli toinen koti...

"Setänsä on jo totuttanut tuohon nuoruuden iloisuuteen, jota hänen kanssa on kotiimme tullut. Rakas Zittow'ini, joka on niin ylen tunnollinen tärkeässä virassaan ja jota painaa niin monet murheet ja suuri edesvastaus, tarvitsee kyllä tuon rattoisuuden monen yövalvonnan perästä. Niin itsekkäät olemme; tahtoisin ehdotella että jakaisimme tytön omistamisen sillä väärällä tavalla että hän saisi käydä teillä kesän aikana, vaan olisi muuten meillä. -- En uskalla ajatellakaan, että kieltäisitte.

"Mutta älkäämme ehkä suotta aikojaan hänestä riidan kapulaa tehkö; voisi käydä hänen samalla lailla kuin tuon sievän saaren Välimeressä, josta valtiot riitelivät: kesken heidän keskustelujaan se katosi! Ja enhän uskalla luottaa siihen, etteikö meidän rakas riidan esineemme ennen pitkää voisi omaa kotia hallita, sellaista kotia, joka täydelleen vastaisi toivomuksia, joita sen luontoinen ja niin kaunis tyttö kuin hän vaatinee.

"Ett'ei hän ole ainoastaan hemmottelevan tädin silmiä häikäissyt -- siitä voitte olla varmat. Niin on esim. eräs minun mielipiteeni kannattajia, yhteinen arvokas, kokenut ystävämme, kapteeni Rönnov, joka viime viikolla tuli Tukholmasta tänne kuninkaallisten vieraitten kanssa ja joka nyt -- ohimennen sanottuna -- on saamaisillaan kuulumattoman ylennyksen virassaan. Hän oli aivan hurmautunut nähdessään Inger-Johannan, sanoi hänen olevan täydellisen ja komean naisen, joka on omiansa herättämään huomiota ei ainoastaan tavallisissa seurapiireissä, vaan mitä korkeimmissa; ja paljo muuta hän sanoi, josta emme saa kertoa mitään rakkaalle lapsellemme. Tahdon vaan lisätä, että hän erotessaan lämmöllä ja jonkinlaisella huolenpidolla sulki Inger-Johannan ja hänen kehityksensä minun turviini.

"Vaikka ensi nuoruutensa jo on ohi, on kapteeni Rönnov kuitenkin mitä kauniin mies, ainakin kauniimpia ja hienoimpia miehiä koko maassa, ja hänen ei mahtane olla vaikea voittaa vaativaisintakaan..."

"Ei ole, konna soikoon!... No, äiti," sanoi kapteeni iskien silmää, "mitäs nyt sanot? Sopiiko sitä jo kuusehen kurkoittaa."

Kapteeni aivan haltijoissaan asteli edestakaisin lattialla, tempasi sitte Inger-Johannan kirjeen käsiinsä ja luki:

"Rakkaat vanhemmat!

"Nytpä voin kertoa teille jotakin! Kapteeni Rönnov on ollut täällä! Hän tuli juuri paraiksi kun täti piti iltahuvit. Hän on nyt kaksi kertaa niin kaunis ja uljas kuin käydessään meillä Giljellä, ja minä näin selvästi, että hän vähä säpsähti, kun hän tätiä vielä tervehtiessään tuli luoneeksi silmänsä minuun.

"Kylläksi asti minussakin sydän pamppaili, sen arvaatte, kun hänet tunsin, sillä minä todellakin epäilin, että hän jo olisi ehtinyt unohtaa minut.

"Mutta hän tuli luokseni, otti molemmista käsistäni kiini ja sanoi varsin lämpimästi:

"Se ruusunnuppu, jonka näin Giljellä, on todellakin kukaksi puhjennut!

"Luulin hiukan punastuneeni, sillä tiedänhän, että hän se juuri oli, joka pani alkuun minun matkani tänne.

"Senlainen olento on harvinaista; käytöstapa niin vapaata ja suoraa! Erittäin puhelias hän oli, vaan ei sen ohessa milloinkaan kadottanut miehuullisesta arvollisuudestaan niin kipinääkään, ja ei puhettakaan siitä, että juuri muita kuin häntä koko sinä iltana olisi huomannut. Minun täytyy tunnustaa, että tästälähin tulen asettamaan toisenlaiset vaatimukset sen kavaljeerin suhteen, jota minä mieheksi sanon, ja tulee niitä olevaan monta, joiden käy ohraisesti vertailussa.

"Täti on myöskin laveasti häntä ylistellyt; minä luulen hänen olevan mielissään, kun Rönnov oli niin rakastettava ja sydämmellinen minua kohtaan. Hän on jälestäpäin ollut aivan loistavalla tuulella.

"Sen jälkeen oli kapteeni Rönnov täällä joka päivä. Hänellä oli paljo kerrottavaa meille Tukholman elämästä ja hovista; hän puhui minun kanssani teistä siellä kotona, -- isästä, joka huolimatta siitä, että hän on vanhempi"...

"Niin, paljo, paljo vanhempi!" vakuutti kapteeni kiihkeästi -- "neljä, viisi vuotta vähintäinkin!"

... "kuitenkin on hänen unohtamaton ystävänsä.

"Voitte arvata, että ne illat olivat hauskoja! Täti ymmärtää senlaisia seikkoja. Nyt on oikein ikävä häntä! Samoin tädinkin mielestä; me olemme istuneet näinä kahtena iltana hänen lähtönsä jälkeen puhumassa hänestä, tuskin mistään muusta kuin hänestä.