Part 10

Sami mietti hiukan unesta virkistyvänsä ja nakkautui sohvalle maata ryypättyään ensin kahvia. Hän valitti Annalle olevansa matkasta väsynyt. Anna heti haki tyynyn Samin päänaluseksi ja hänellä oli niin sanomattoman hauska olla, kun Sami oli tervennä palannut. Ja jotakin herrahtavampaa ja miehekkäämpää oli Samiin tuolla pääkaupungissa tullut, se pisti heti Annan silmään. Hänen äänensä oli karkeampi, kasvonsa verekkäämmät ja käytös varmempi, melkeinpä hieman käskevä.

Venähti jälkeen päivälliseen asti ennenkuin Sami laittautui konsulinnan puheille. Mutta nyt olikin hän mielestään siihen sopivampi. Uni oli tuonut silmiin kirkkaan kiillon, kasvot olivat tuoreemmat ja koko mies vetrempi kuin aamupäivällä. Hän harjasi hyvin vaatteensa, kiillotti saappaansa, Anna olisi siihen toimeen tarjoutunut, mutta Sami esti hänet siitä, ja suki tukkansa. Hän tahtoi saada päälleen jotain kunnioitusta herättävämpää, sillä hän oli jo mielipiteiltään vakautunut ylioppilas.

Ja hän lähti ja meni verannan kautta. Tuli eteisen ovelle, soitti ja avaamaan tuli Svea.

-- Oo! Helsinkiläisiä!

-- Hyvää iltaa! Terveisiä Helsingistä! Saanko minä kysyä, onko konsulinna Berg kotona?

Sami oli mielestään niin suurmaailmallinen ja itsekin ihmetteli käytöksensä varmuutta. Svea päästi hänet edellään menemään saliin, käski istuutua ja haki konsulinnan. Konsulinna tuli hymy huulilla ja oli niin herttainen kuin ainakin suositulle vieraalleen. Kätteli ja nauroi ja Sami koetti kumarrella parhaan taitonsa mukaan.

-- Minä olen kuullut äidiltäsi, että sinä olet hyvin siellä Helsingissä viihtynyt, alotti konsulinna puhetta ja Svea kysyi, saako hän tarjota tupakkaa. Sami kieltäytyi kohteliaisuuden vuoksi polttamasta.

-- Kyllä minä olen viihtynyt. Helsinki on jo europpalainen kaupunki ja yliopistossa on varsin hauska olla. Professorit niin herttaisia ihmisiä, toisista ylioppilaista saa pian paljon ystävällisiä tovereita ja sitte nuori mieli pian riemastuu kaikista uusista pyrinnöistä ja halusta saada pala palalta rakentaa omaa tulevaisuuttaan.

Sami nautti onnistuneesta puheestaan, konsulinna katseli mielihyvällä häntä ja Sveakin seurasi osaaottavasti Samin puhetta.

-- Ja sitte se innostus ja aatteiden ylevyys, mikä nykyään nuorten ylioppilaiden mieliä kiihottaa!

Sami mietti jo muuttaa puheensa suomeksi, mutta hän ajatteli, että ehkä se olisi liian epäkohtelijasta.

Kuului taas heläjävä soitto eteisestä. Konsulinna käski kahvia tuovan piian mennä päästämään, mutta Svea kerkesi jo ennen mennä. Ja kohta tuli hän saliin Jori Fellmanin kanssa.

Jori teki täyden herrasmaisen kulmittoman kumarruksen konsulinnalle, mutta nyökäytti Samille vähän päätään itsetietoisen kankeasti.

-- Kas Jori Fellman! Tervetuloa! Tervetuloa! Oletko sinä tullut yhdessä Samin kanssa Helsingistä? kysyi konsulinna ja oli kuin itse ihastus nähdessään Jorin.

-- Sitä kunniaa ei minulla ole ollut. Minä saavuin kaupunkiin toissa päivänä, puhui Jori Samiin katsomatta.

Konsulinna kummastellen katsahti kumpaankin ylioppilaaseen ja Svea veti suutaan hiukan hymyyn. Ja se teki Samille pahaa. Hän oli ollut kuin kuumilla kivillä koko Jorin ajan ja nyt teki hänellä mieli päästä pois tästä seurasta. Svea ei ollut häntä enää näkevinäänkään, kun Jori oli tullut, ja konsulinna kaikella huomaavaisuudella kääntyi Jorin puoleen. Ja olikinhan Jori silmälle sopiva mies: uusimmassa pääkaupunkilaisessa kuosissa, jonka räätälin sakset olivat taitavasti valaneet, koko mies pyörekästä kohtelijaisuutta, kasvoissa nuoruuden täysi terveys ja voima ja sitte tukka ja silmät sellaiset, jollaisia jokainen nuori mies itselleen toivottaisi. Ja hänen käytöksensä oli niin huoletonta.

Sami saatuaan kahvikuppinsa juoduksi, teki poislähtöä. Konsulinna häntä kohtelijaisuuden vuoksi esteli, mutta Sami sanoi pitävänsä mennä vielä Tessmanille tänä päivänä. Ja niin hän lähti.

Kun Sami pääsi ovesta ulos, kysyi konsulinna Jorilta, että ovatko he suutuksissa toisilleen, Sami ja Jori.

-- Kaikki entiset luokkatoverit ovat Samista luopuneet, vastasi Jori.

-- No -- miksi?

-- Hänestä on tullut kova fennomaani ja sitte --

-- Ja mitä sitte --? kysyi konsulinna tulisuudella.

-- No niin! Minä ajattelin vain sanoa, mutta ehkä on moitittavaa kannella entisestä luokkatoveristaan -- vaan kun tiedän konsulinnalta Samin saaneen lukukausirahoja, niin ehkä on velvollisuutenikin sanoa, että Sami ei ole käyttänyt niitä rahoja oikein --

Jori heitti toisen jalan toisen päälle ja otti huolettoman asennon.

-- Vai sillä lailla! huudahti konsulinna vihaisesti.

-- Onko hänestä tullut juoppo? kysyi Sveakin niin kiivaasti, että Jori kummissaan katsahti häneen.

-- Vai sillä lailla -- kyllähän siellä Helsingissä sitte on hauska elää -- Anna-rukka!

Ja konsulinna nyt alkoi Annaa säälittelemään.

-- En minä nyt voi sanoa, että Samista olisi juoppoa tullut, mutta lukenut hän ei ole. Hän on vain kulkenut fennomaanien kokouksissa ja melunnut siellä niinkuin muutkin -- samallaiset!

Jori koetti aivan välinpitämättömänä puhua, jotta olisi luullut hänen itsensä aina istuneen Helsingissä kirjain ääressä. Vaikka itse asiassa Jori oli menettänyt kolmesataa markkaa kuukaudessa siellä ollessaan, ja kirjain ääressä ei niin paljon menetetä. Mutta Samille hän oli totisesti suutuksissa, kun Sami oli uskaltanut liittyä suomenmielisten joukkoon ja niiden parissa niin mahtavana esiintynyt. Siellä Helsingissä silloin oli hän jo väliin miettinyt, että annappas kun tullaan vielä kotikaupunkiin, niin eiköhän se Samin suomikiihko lannistu.

-- Minulle nyt olisi sama, vaikkapa hän olisikin suomenmielinen, sillä mielestäni se hänelle paremmin sopiikin, mutta ettei hän ole lukenut -- se minua karvastelee, puhui konsulinna ja oli suutuksissa.

Jori pyysi anteeksi, että hän on pahottanut konsulinnan mieltä, mutta hän katsoi sen ikäänkuin velvollisuudekseen ilmoittaa. Hetken vielä oltuaan, lähti hän pois, sillä hänellä itselläänkin oli jo hiukan paha olla. Hänelle tuli mieleen, että ehkä hän silti liiaksi soimasi Samia, joka häntä aina koulussa oli niin paljon auttanut, konsulinna kun näytti ottavan asian niin syvältä.

Vielä Jorin mentyäkin puhkuili konsulinna ja hän näytti harmistuneen sydämmensä pohjaan asti, että Sami oli uskaltanut sillä tavalla menetellä hänen antamilla rahoillaan.

-- Odotappas -- tulethan sinä vielä tänne lavertelemaan jaloista pyrinnöistäsi! äänsi konsulinna hiljaan itsekseen ja haki käsityönsä.

Hän oli luullut voivansa Samista tehdä oikean vanhuutensa kiitollisen kasvin, mikä yksin ja aina juuristaan asti lemuaisi vain hänelle kiitollisuutta jossain keskulaisessa virkamiespaikassa. Hän oli mielestään pannut niin paljon rakkautta ja huolta tuon kasvin ensinnäkin istuttamiseen villistä metsästä hyvin aidattuun puutarhaan, minkä sisäpuolelle eivät rehukasvit päässeet työntämään höystöisiä juuriaan, sekä sitte sen siellä kastelemiseen, jotta tuntui nyt aivan hirveältä, ettei se toivottua kukkaa tuottaisikaan. Mutta enempää ei hän sitä kasteleisi! Eläköön yksin vain ilmasta ja auringosta, niinkuin muutkin luonnon kasvit!

XXI.

Samista oli ollut joululoma jotenkin kuivaa ja yksitoikkoista. Kirjeitä noilta uusilta tovereiltaan ei hän ollut saanutkaan, vaikka niin oli luvattu, ja vanhojen koulutoverien kanssa ei hän yhtään seurustellut eivätkä ne enää olisi häntä seuraansa hyväksyneetkään. Hän istui kotonaan, koetti lueskella, mutta sekin tahtoi tuntua kovin ikävälle, kun ei ollut mitään vaihtelevaisuutta. Siksi hän väliin, kun hänellä sattui olemaan rahaa, puikahti ravintolassa, sillä siellä ilmalla oli jotain helsinkiläisen tuoksun esimakua. Ja aina siellä tapasi jonkun kauppapalvelijan tai muun sellaisen tutun, jonka kanssa sopi istuskella. Usein siellä sattui myös olemaan kaupungin vanhempia herroja ja niistä ne, jotka tunsivat Samin, katsoivat häntä karsaalla silmällä, että käypikö hänkin, jota ihmisten armoilla on koulutettu, täällä ravintolassa.

Konsulinna oli miettinyt, ettei hän Samia nuhtele ennenkuin sattuisi sopiva tilaisuus, sillä silloin olisi nuhteella kahta painavampi ponsi. Hän mietti, että Samin täytyisi vielä tulla häneltä hakemaan, pyytämään rahoja -- ja silloin --!

Ja olihan Samin haettava rahaa, jos mieli päästä yliopistoon ensi lukukaudeksi. Rohkeampana teki hän nyt jo velkakirjan ja kävi sen kanssa Tessmanilla, Ahlbomilla ja pastuurskalla -- mutta kaikki turhaa. Bergille ei hän aikonut heti mennä, vaan mietti koettaa saada, jos suinkin mahdollista, muilta, sillä konsulinna ehkä pahastuisi, että hän yksinään häneen turvaupi. Siksi kävi Sami sellaisten herrojen luona, joita hän jonkun verran tunsi. Mutta nekö olisivat olleet niin valmiita viskaamaan rahojaan maailmalle! Joku oli jo ennestään liian paljon takuussa, joku oli saanut äsken maksaa toisen edestä niin ja niin paljon ja joku oli antanut omille velkamiehilleen sellaisen lupauksen, ettei hän enää mene kenellekään takuuseen. Sellaista se oli puhe ja Sami sai aina palata niine hyvineen.

Sami meni konsulinnan puheille ja konsulinna otti tilaisuuden avosylin vastaan. Tätä hän oli juuri odottanutkin. Hän istuessaan sohvalla käsityö edessään ja silmälasit päässä antoi Samin tyyneesti esittää asiansa. Sitte hän nosti silmänsä, loi painavan katseen Samiin ja sanoi:

-- Mutta mitä sinä siellä Helsingissä olet viime lukukautena tehnyt?

Sami peljästyi, veri nousi hänelle kasvoihin ja hän änkytti:

-- Niin viime lukukautenako?

-- Niin. Sanoppas suoraan!

Vastausta ei Samilta tullut, sillä valehdella ei hän uskaltanut. Konsulinna naputti sormellaan pöytään, katsoi lujasti Samiin ja puhui:

-- Sami sinä!

Samin ruumis tuntui käyvän tuossa seisoessaan lyttyyn kuin kukan runko, mistä mehu on imetty. Hän ei puhunut mitään, katsoi vain ikäänkuin hän ei olisi oikein selvillä asiasta ja odottaisi viimeistä puolta siinä.

-- Sami sinä! toisti konsulinna yhtä varoittavan lannistavasti kuin edelliselläkin kerralla.

Sami tunsi kovasti häpeävänsä ja painoi silmänsä alas.

-- Sinulla on vanha äiti, joka on sinun tähtesi lähtenyt tuuleen jos tuiskuunkin, ja niinkö sinä palkitset hänen vaivat, jatkoi konsulinna.

Tuosta puheesta sai Sami jo hiukan rohkeutta, hän puhalsi rinnastaan pitemmän henkäyksen, oikasi itseään ja oli sanomaisillaan kiivaasti:

-- Niin äiti, joka jo synnyttäessään minut, katkeroitti minulta jokaisen alkavan elämäni hetken.

Mutta sanat jäivät huulille ja tuo hetkellinen rohkeus katosi. Ja kun konsulinna välittämättä hänen läsnäolostaan kohosi ylös ja meni toiseen huoneeseen, tunsi Sami oikein väsyttävää häpeän tunnetta, sillä hän käsitti tuon konsulinnan poismenon omaksi alennuksekseen. Mutta kohta konsulinna palasi, sillä hän oli käynyt vain hakemassa lankaa käsityöhönsä toisesta huoneesta.

-- Minä pidän sen olevan sinulle parasta, että olet nyt kotona ja luet siellä, siksi kun opit oikein käyttämään aikaasi Helsingissä.

Nuo konsulinnan viime sanat olivat Samista niin varmoja ja lausutut sellaisella äänenpainolla, jotta hän ymmärsi, ettei hänellä ollut mitään armoa odotettavana. Hän siksi heitti hyvästin ja lähti.

* * * * *

Sami oli ollut koko kevätlukukauden kotona. Lukea hän oli koettanut, mutta silti aika usein tuntui pitkältä. Vasten tahtoaankin hän oli väliin puikahtanut ravintolassa, sillä siellä tapasi aina jonkun ihmisen, jonka kanssa voi haastella. Nuoruus seuratta on kuin kesä auringotta, sen tunsi Sami hyvin ja siksi hänellä oli ikäänkuin pakko pistäytyä ravintolassa. Mutta ei hän käynyt kaupungin enimmän kuljetussa, vaan muutamassa vähemmässä oluttuvassa, joka oli aivottu herroja varten. Ja siellä olikin vakituiset istujansa. Ne olivat joitakin vähäisiä virkaherroja tai virkamiehentapaisia ja kulkivat sivistyneen nimellä. Helsingissä oli Sami jo siksi tottunut käymään kapakoissa, että tiesi hän niistä jonkullaista huvitusta saatavan. Ja vaikka hän noita tämän kapakan vieraita inhosikin sydämmensä pohjasta, sillä kaikki ne olivat elämän tiepuoleen jääneet, niin silti tunsi hän jotain ajan kiivaampaa kulkua istuessaan olutlasi ääressä heidän seurassaan. Ja ne hyväksyivät hänet aina niin hyvin seuraansa, olivatpa kohtelijaitakin hänelle. Useimpain heistä kasvoissa oli syviä viivoja, joita elämän hurjistelu oli niihin piirrellyt, ja heidän naurussaan oli aina jotain ilkeää ja tyhjää. Ei Sami olisi kadulla viitsinyt yhdenkään kanssa niistä kävellä, mutta täällä sisällä ei ollut ketään, joka olisi paheksinut hänen oloaan niiden seurassa.

Mutta Anna huomasi Samin väliin tulevan liikutetummassa tilassa kotiin, ja silloin hän itki. Aamulla herättyään häpeili Sami ensin Annaa, mutta sitte hän rikollisen omantuntonsa puolustukseksi mietti, että paljon se on äitikin rikkonut häntä vastaan. Senhän syy se on, että hän on tällainen. Ja jos Sami pysyikin jonkun ajan aina poissa ravintolasta, niin puikahti hän sinne taas väkiselläkin. Hänestä oli tullut kapakkaylioppilas. Sinne häntä ajoi ikävä koti, seuran puute ja jo alkanut epäilys tulevaisuudesta.

Kun Anna huomasi, ettei Sami parantunut hänen nuhteistaan, ilmoitti hän asian konsulinnalle. Silloin sai Sami kutsun tulla konsulinnan puheille.

-- Mitäpä minä menen hänen haukuttavakseen, arveli Sami eikä mennyt.

Ja sillä suututti hän peräti konsulinnan. Hän alkoi lääninhallituksesta hakemaan kirjoituksia, pyrittyään sinne ensin kanslistiksi, mutta ei ollut päässyt, kun ei ollut avonaista sijaa, ja niitä puhtaaksi kirjoittelemalla ansaitsi hän aina jonkun markan. Vaatteet alkoivat kulumaan, mutta uusia ei ollut vara teettää. Anna koetti kulkea pyykeissä jotain ansaitakseen, mutta Samilta kului ihan samalla tavalla kolmas ja neljäs lukukausi kuin toinenkin. Hänestä ei tullut sen valmiimpaa, sillä rahoja hän ei saanut Helsinkiin päästäkseen. Ja hän jo paremmin aristeli niitä mennä hakemaankin, sillä hän epäili, että kai ne jo kaupungilla hänestä paljonkin tietävät, sillä yhä useammin hän alkoi istua tuolla ravintolassa muiden rappeutuneiden herrasmiesten kanssa. Ja ne toiset jo näyttivät huomaavan, että Sami on edustava kaupungissa heidän luokkaa, sitte kun he ovat hautaan vaipuneet; heidän omansa se oli Sami ja he kyllä osaisivat muodostaa hänet laisekseen. Konsulinna oli vihainen Samille, mutta Annan takia antoi hän hänen asua kartanopirtissä. Sveaa Sami häpesi eikä juuri tahtonut kadullakaan kohdata. Mutta Svea oli piakkoin menevä kihloihin, sillä päätetty oli, että kun Jori saa kameraalitutkintonsa suoritetuksi, niin silloin kihlaus julistetaan. Jori aikoi mennä sitte tullilaitokseen palvelemaan.