Chapter 4

"Jos en erehdy, niin käy hän täällä nuuskimassa Bergit'iä", ajatteli lukkari. Istuivat vielä vähän aikaa. "Minun täytyy hänet karkoittaa tavalla tai toisella", ajatteli lukkari taas.

"Mahtaa olla raskas työ olla yksinänsä ja niin sanoakseni hylättynä täällä vuorella, varsinkin niin vanhalle ihmiselle kuin Signe on. Bergit oli kuitenkin vähän avuksi, raju kuin on, mutta hän kuuluu olevan poissa tänä päivänä hänkin". Ja Nils Torgersen raapi niskaansa ja katseli viekkaasti Mr. Smith'in puoleen.

"_What do you say_? Bergit ei _here_?[7] -- _god dam_". Näin sanoen pani englantilainen hatun päähänsä ja meni. Ovessa hän kääntyi. "Farewell!" sanoi hän ja lähti kulkemaan poispäin.

"Haa haa -- haa!" nauroi lukkari, joka oli noussut ja katseli hänen jälkeensä, "sen olet sinä aikaan saanut, Nils Torgersen; kyllä sinulla on paras kalastusonni tänä päivänä", ja lukkari käveli edes-takaisin lattialla ja hieroi käsiänsä. Sitten Signe tuli majaan jälleen. "Nyt voin ainakin kysyä", ajatteli lukkari. Hän otti kellon taskustaan ja katseli sitä.

"Kyllä minun nyt täytynee lähteä", sanoi hän, "kiitoksia maidosta, -- mutta -- missä on Bergit tänä päivänä?"

"Bergitkö? hän on kotona".

"Vai kotona?" sanoi lukkari ja jäi seisomaan avoin suin.

"Niin, etkö ole kuullut kerrottavan että Björnstad'issa on ilo tänä päivänä? Per aikoo mennä kihloihin, sanotaan". Lukkari seisoi kuin kivettyneenä. "Kiitoksia minun edestäni", sanoi hän, tarttui onkeen ja meni.

"Hyvää onnea kalastusmatkalle", huusi Signe hänen jälkeensä.

Ei ollut kieltämistä, että oli ilo Björnstad'issa tänään. Per seisoi tuvassa juhlavaatteissaan ja hänen rinnallansa Gudbrand Lien kihlaajana. Tupa oli täynnä, sillä Arne oli kutsunut kaikki naapurit kokoon ja itse tuonut kellarista parasta olutta, sillä jotain trahtamenttia olla piti Per'in ja Bergit'in kihlausjuhlassa. Arne seisoi itse tuoppi kädessä ja oli juonut vävynsä onneksi, ja morsiuspari seisoi niin loistavana, että heistä säteili yli koko tuvan. Karilla oli uusi lumenvalkoinen huivi päässään tänään; hän seisoi siinä korkeana ja arvollisena, mutta silmät olivat hieman punaiset vielä; sillä hän oli itkenyt. Hän ajatteli itseänsä, kun hän nuorena ja kauniina seisoi Arne'n kanssa käsityksin. Hän taisi pusertaa kättä yhtä sydämmellisesti tänään kuin silloin, vaikka oli käynyt hieman vanhaksi. Nyt joku kulki ovessa ja sisään tuli Mr. Smith, mutta hän jäi kynnykselle seisomaan, nähdessään niin paljon väkeä.

"Tänään täällä on hupaista, tiedätkös", sanoi Arne ja tuli oluttuoppi kädessä häntä vastaan, "pian voin käskeä sinut Per'in ja tyttäreni Bergit'in häihin".

"_What do you say_? -- Per and Bergit?" huusi englantilainen ja sai suuret silmät; otti sitten hatun päästään ja meni morsiusparin luo ja antoi heille kättä.

"_I congratulate! I congratulate!_"[8] Meni sitten ulos huoneesta eikä tullut sisään enää sinä päivänä. Mutta seuraavana päivänä seisoi Mr. Smith virrassa kalastamassa, ja silloin hän oli yhtä iloinen ja yhtä raitainen kuin ennen. Englantilaisen mentyä Per sattumalta katsoi ulos ikkunasta.

"His! totta tosiaankin, eikö se ole lukkari, joka seisoo tuolla tiellä".

"Mitä vielä?" sanoi Arne katsellen Per'in olkapään yli, "mutta minä luulen että hän tulee tännekin".

Nils Torgersen seisoi tiellä, puri sormiansa ja katsoa törrötti Björnstad'in ikkunoita. Mutta yht'äkkiä astui hän askeleen eteenpäin ja kävi suoraan taloa kohti. Heti sen jälkeen koputettiin ovea. "Tule sisään!" ja sisään astui Nils Torgersen kumartaen ja raapien jaloillaan.

"Hyvää päivää! Hyvää päivää! Kuulin semmoista riemua täältä, että minun täytyi tulla katsomaan mitä on tapahtunut; ja paitsi sitä tahdon tervehtiä vanhoja ystäviä", ja Nils pudisti Arnen ja Karin kättä.

"Täällä on paljon ihmisiä tänään", lisäsi hän, "onkohan totta mitä olen kuullut juteltavan että täällä juodaan kihlajais-olutta tänään, Arne?"

"Se ei ole aivan mahdotointa", vastasi Arne nauraen, "mutta katso että saat istuinsijan, lukkari, sinunkin täytyy olutta maistella".

Arne meni laskemaan olutta maljaan ja lukkari meni toivottamaan onnea morsiusparille.

"Tämäpä hienoa kangasta", sanoi Per, ottaen kiinni lukkarin vaatteista, "käytätkö sinä sellaista arkipäivinäkin?"

"En" -- yski lukkari, "tänään oli niin kaunis ilma, ja sitten -- minun vanha takkini rupee jo huonolta näyttämään, näetkös".

Bergit kääntyi pois, sillä hän töin tuskin taisi olla nauramatta.

"Onko sinulla ollut hyvä onni kalassa tänään", aloitti Per taas ja nipisti samassa vähän Bergit'in käsivartta, "nä'in että sinulla oli koukkuja järvessä".

"Ei juuri! Kala ei syö päivänpaisteessa", sanoi Nils ja hieroi leukaansa; mutta hän seisoi, niinkuin kuumilla hiilillä, missä seisoi.

"Parempi onni toiste", sanoi Bergit hymyillen, "ei kalastaminen varmaankaan ole niin helppoa, kuin luullaan".

Lukkari toivoi olevansa onnellisesti ulkona jälleen, sillä hän kyllä huomasi että sai pilkkaus-pilleriä, mutta nyt Arne tuli maljan kanssa, ja lukkari tuli niin ystävälliseksi ja hyväksi että oli oikein hupaista nähdä.

"Onneksi olkoon", sanoi Arne tarjoten olutta.

Lukkari otti aika kulauksen, sitten hengitti hän syvään:

"Oo -- se hyvää olutta!"

"Mutta sinun pitää juoda pohjaan, se on laihaa olutta yhtä kaikki", jatkoi Arne.

"Ei, se oli hyvää olutta", ja Nils nosti taas maljan huulilleen, "sinä et pane olutta tyhjän säkin varalta, sinä Arne", lisäsi hän, hymyili veitikkamaisesti ja maiskutti kielellään, "ja tämä malja on verratoin, ken on sen maalannut -- niin tulen punaiseksi?"

Eikä aikaakaan, niin lukkarin kasvot olivat yhtä punaiset kuin malja ja paistoivat kuin uusi vaski-raha. Ja silloinpa mies sai suunsa liikkumaan. Hän saarnasi ja nauroi, kertoi juttuja ja laski leikkiä, eikä kukaan koko seurassa tehnyt semmoista kunniaa Per'ille ja Bergit'ille kuin Nils Torgersen; vanha Nils, se oli tullut takaisin taas.

Mitenkä lukkarin sitten kävi, en ole kuullut; mutta huhu kertoi että hän ennen vuoden loppua kävi kosimassa erästä vanhaa-piikaa. "Minä käännyn vanhojen puoleen", sanoi Nils Torgersen, "sillä he ovat uskollisempia". Mutta varmaa on, että syyspuolella Nils Torgersen käveli juhlapuvussa erään nuorukaisen seurassa pitäjän ympäri ovia kolkuttamassa. Eikä se ollut vähäinen, se arvollisuus, millä hän astui kynnyksen yli; sillä tänään kävi hän kutsumassa häihin. Hän sai sitten nokauksen ja jotain purraksensa, ja alkoi sitten:

"Mulla on hää-tervehdys teille eräältä morsiusparilta -- nimittäin pappilan Per'iltä ja Björnstad'in Bergit'iltä -- jos teette hyvin ja seuraatte heitä kirkkoon heidän kunniapäivänänsä sekä kotia jälleen, niin saatte sekä ruokaa että juomaa ja hauskuutta muiden hyvien ystävien kanssa, niin paljon kuin kyökki ja kellari jaksaa. Ei sinun tarvitse nälkää kärsiä, sillä sinä saat sekä kalaa että 'Levser'iä', 'Drable'a' ja 'Mölseä',[9] ja kaikki, mitä hyvää on. Saat tanssia siksi kun kaadut; syödä ja juoda kunnes halkeat. Mutta tulkaakin sitten kaikki, pienet, suuret, vanhat, nuoret".

VIITESELITYKSET:

[1] Norjassa rahvas tavallisesti nimittää pappiansa "isäksi". Suomentajan muistutus.

[2] Norjassa on muutamissa paikoissa, esim. Sogn'issa tapana, että nuoret miehet, jotka näkevät vieraan veneen rannalla ja tietävät sen omistajan olevan salaisella käynnillä jonkun neidon luona, pilkalla katkaisevat kokat ja tekevät kuin Per tässä. Semmoisia veneitä nimitetään kosio-veneiksi ja ovat alituisena pilkan-aineena tienoossa.

[3] Kuinka jaksatte, hra Per? voitteko auttaa minua alas?

[4] Mainio näkö-ala -- ah -- te olette valmis? -- pitääkö minun lähteä?

[5] Kiitän teitä herra Per.

[6] En pidä hänestä.

[7] Mitä sanotte? Bergit ei ole täällä?

[8] Toivotan onnea.

[9] Norjalaisia talonpoikais-herkkuja.