Penna merikarhu: ynnä muita saaristolaisnovelleja
Part 9
Alkumatkalla tuli vastaan muita Tervapöllöön aikovia haapioita. Niissä ihmeteltiin, että "mitähän nyt on Hanskin Matilla mielessä, kun soutaa takaisin!" Samaa ihmeteltiin Tervapöllön rannalla, ja vähällä oli, etteivät kaikki haapiot lähteneet soutamaan Matin jälkeen. Eivät toki iljenneet!
Matti ei välittänyt vastaantulijoista, ja kun kevätkalastus oli juuri alkanut, tiesi hän vastaantulijoita olevan odotettavissa paljonkin, ja välttääkseen uteliaita ohjasi hän oman haapionsa puolen tunnin ajaksi länteen ja sitten vasta kotiin.
Sitä mukaa kuin kiukku alkoi mielestä hälvetä, rupesi Mattia hiukan hävettämään tämä tupakkareissu, ja hän jo ihan tosissaan mietti jotain sopivaa sanottavaa matkatovereilleen. Häntä harmitti, ettei keksinyt mitään järkevää selitystä. -- "No -- haiska hänestä! Ajatelkoot mitä ajattelevat. Tehty mikä tehty -- ei sille enää mitä voi!"
Hitaasti kului matka.
Iltapäivällä syötiin uudestaan ja keitettiin teetä. Syöntiin, teen juontiin ja lepoon kului kokonainen tunti. Syötyään asettui Matti verkkokasan päälle maata. Toiset juttelivat puoliääneen.
Soutamaan ryhdyttiin vasta sitten, kun Matti heräsi ja asettui perään.
Matti oli nähnyt unta tupakanpoltosta. Istuuduttuaan peräpiitalle hän asetti piipun hampaisiinsa ja alkoi etsiä tupakkamassia. Hän irvisti pahasti muistaessaan, miten surkeasti asiat oikeastaan olivat. Hän jätti kiusallakin piipun hampaisiinsa ja alkoi rivakasti huovata.
Illan suussa ilmaantui sumusta kajaita, jotka lentelivät sinne tänne. Siitä päätteli Matti, että maa on lähellä. Lentelevistä linnuista hänelle myös johtui mieleen uni, jonka hän oli nähnyt maatessaan verkkokasalla päivällisuntaan. Hän oli unessa niinikään nähnyt sumussa leijailevia valkeita kajaita ja oli silloin kääntänyt haapionsa kohti länttä. Matti oli noin viidenneljättävuotiaasta asti vuosi vuodelta yhä varmemmin nähnyt kaikki päivän tapaukset unessa, saanut suoranaisia ohjeita, miten milloinkin menetellä, ja hän oli aina sekä kalastuksessa että muussa onnistunut, milloin oli noudattanut unettaren ohjeita. Nytkin oli siis unessa häntä käsketty ohjaamaan länteen, heti kun näkee kajaita. Matti teki niin, eivätkä toiset kysyneet, miksi? -- katsoivathan vain pitkään uutta suuntaa kohti, mutta kun eivät mitään nähneet, käänsivät päänsä jälleen entiseen asentoonsa.
Tuskin neljännestuntia oli soudettu, kun tuli vastaan vedessä kelluvia isoja talipaaleja. Niitä oli laajalla alalla ja niin tiheässä, että kolkkivat haapion laitoihin. Joku talilaiva oli edellisen myrskyn aikana hajonnut johonkin läheiseen kariin ja purkanut kalliin kuormansa meren hyväksi. Matti oli ensimmäinen, joka avasi suunsa ja puhui: -- No, siinä se nyt on! Siinä sitä nyt on leipää muutamaksi vuodeksi!
Siihen jäätiin paikalleen yöhön asti. Yön tultua hävisi sumu itään ja oma saari oli lähellä. Soudettiin lähemmä maata ja laskettiin verkot. Sitten ahdettiin haapio täyteen kuormaan talipaaleja, soudettiin kotiin, nostettiin talit ranta-aittaan ja palattiin merellä olevien talien luo kahdella haapiolla, joista toista soutivat Matti ja Anna-Liena ja toista Jussi ja Anna-Sovia. Ennen päivän nousua olivat kaikki talit tallella. Se vastasi viiden kesän kalansaalista!
Vielä tänäkin päivänä uskotaan, että Hanskin Matin suvun rikastuminen on saanut alkunsa niistä talipaaleista. Kuka hänen tietää! Jokaisella suvulla, joka on köyhyydestä siirtynyt hyvinvointiin tai rikkauteen, on vaiheissaan se kohta, johon köyhyys loppui ja josta parempi tulevaisuus alkoi.
Paljon päänvaivaa antoi rantakäräjillä miehille kysymys siitä, mikä oikeastaan Hanskin Mattia vei hyvän saaliin perään, sillä tässähän eivät ainakaan apteekin rohdot voineet mitään vaikuttaa. -- Oli nyt senkin asian laita niin taikka näin! Varmana voidaan pitää ainoastaan sitä, ettei tämä Hanskin Matin tapaus kelpaa tupakkamiehille esikuvaksi sillä tavalla, että joku luulisi onnen tapaavansa matkimalla Hanskin Matin tupakkaretkeä -- nimittäin lähtemällä pitkälle merimatkalle -- ilman tupakkaa!