Part 7

"Hän on todellakin mielenkiintoisin professori, mitä tiedän", sanoi Patty, "mutta kummallista, etten ole kuullut hänestä koskaan ennen."

"Taitaa olla niin monta muuta asiaa, mistä sinä et ole koskaan kuullut", huomautti Lucille.

"Niin", myönsi Patty, "onhan niitä."

"No, Patty", sanoi Priscilla ilmestyen siihen toiselta puolen huonetta, "jos aiot lähteä minun kanssani päivällisille, niin on parasta, että lopetat sen ilvehtimisen Lucillen kanssa ja menet kotiin lopettamaan työsi."

"Aivan niin", sanoi Patty nousten ylös. "Hyvästi, tytöt. Ja kiitos tiedonannoiltasi, Lucille."

* * * * *

Seuraavana maanantai-iltana tulivat Patty ja Priscilla parin, kolmen toisen tytön kanssa kotiin järveltä, helistellen luistimiaan käsivarrellaan.

"Tulkaa sisään, tytöt, niin saatte kuumaa teetä", sanoi Priscilla, kun he olivat saapuneet ovelle.

"Täällä on kirje Pattylle", sanoi Bonnie Connaught, siepaten sen pöydältä. "Hirveän virallisen näköinen. Avaa se, Patty, niin saamme nähdä, missä aineessa olet reputtanut."

"Hyvänen aika!" sanoi Patty, "luulen, että se jo olisi ollut voitettu kanta."

He kerääntyivät Pattyn ympärille ja lukivat kirjeen hänen olkapäänsä yli. Patty'lla ei ollut mitään salaisuuksia.

Observatooriolla, tammikuun 20 p:nä.

Neiti Patty Wyatt.

Rakas neiti Wyatt!

Olen saanut tietää, että Te olette Saturday Evening Post-Despatch'in kirjeenvaihtaja ja rohkenen huomauttaa Teille siitä jokseenkin törkeästä erehdyksestä, joka sattui viime viikon numerossa. Te kerroitte, että Lickin observatoorio on Dublin'issa Irlannissa, vaikka se, kuten lienee yleisesti tunnettu, sijaitsee lähellä San Franciscoa, Kaliforniassa. Professori James Harkner Wallis ei ole irlantilainen, vaan amerikalainen. Vaikka hän onkin tehnyt muutamia hyvin huomattavia keksintöjä, ei hän ole Saturnuksen renkaiden eikä linnunradan keksijä.

Suurimmalla kunnioituksella

_Howard D. Phelps_.

"Se on professori Phelps'ilta -- mitä hän tarkoittaa?" kysyi Twin hämmästyneenä.

"Oh, Patty", huudahti Priscilla, "et kai tarkoittane, että sinä todellakin uskoit koko sen moskan?"

"Luonnollisesti minä sen uskoin. Mistä minä tiesin, että hän valehteli."

"Ei hän valehdellut. Miksi sinä käytät niin hävytöntä kieltä."

"Tahtoisinpa tietää miksikä te sitä sitten kutsutte?" sanoi Patty vihaisesti.

"Paikallisväriksi, rakkaani, juuri paikallisväriksi."

"Miksi te ette sanoneet sitä minulle?" valitti Patty.

"Emmehän me voineet ajatellakaan, että sinä uskoit häntä. Luulimme, että teit pilaa koko ajan."

"Mikä on hätänä, Patty? Mitä sinä olet tehnyt?" kysyivät toiset uteliaina.

"Oh, kerro heille", sanoi Patty katkerasti. "Kerro jokaiselle, jonka näet; huuda se kaikille observatoorion tornista; kohta sen kuitenkin tietää koko koulu."

Priscilla selitti asian juurta jaksain. Ja mitä pitemmälle hän tuli sitä enemmän tapauksen hullunkurinen puoli rupesi häntä huvittamaan. Kun hän oli lopettanut olivat kaikki -- Pattya lukuunottamatta -- puhjenneet hysteeriseen nauruun.

"Pikku toimittaja parka", nauroi Priscilla.

"Missä se on, Patty -- se sanomalehti?" kysyi Bonnie.

"Minä heitin sen pois" sanoi Patty äreästi.

Priscilla etsi sen esiin paperikorista, ja kaikki neljä kävivät ahnaasti sen kimppuun:

'Irlannin kuuluisa tähtitieteilijä viettää muutamia viikkoja Amerikassa luennoiden huomatuimmissa oppilaitoksissa Saturnuksen renkaiden keksimisestä, jonka hän on suorittanut nousemalla ilmapallolla kolmentuhannen jalan korkeuteen. -- Vaikka tämä on hänen ensimäinen käyntinsä Yhdysvalloissa puhuu hän englantia ainoastaan hiukan murteellisesti. -- Vanhan Irlannin uskollinen poika.'

"Patty, Patty! Kuinka sinä voit olla niin herkkäuskoinen?"

"Professori James Harkner Wallis'in vanhemmat tulevat varmaan kirjoittamaan Prexylle, että heidän poikansa ei voi luennoida täällä kauempaa, jos häntä kohdellaan tällä tavalla."

"Se on hirveää!" sanoi Bonnie Connaught.

"Sitten kun olette lopettaneet nauramisen niin sanokaa minulle, mitä minun on tehtävä."

"Sano professori Phelps'ille, että se oli kirjoitusvirhe."

"Minusta te tytöt olette hirveitä, kun viitsitte vielä nauraa, vaikka minut luultavasti erotetaan koulusta juuri tällä minuutilla."

"Ei opettajain kokous ole ennenkuin vasta kello neljältä", sanoi Bonnie.

Patty istuutui pulpetille ja kätki kasvonsa käsiinsä.

"Patty", sanoi Priscilla, "et kai sinä vain itke?"

"En", sanoi Patty äreästi, "minä mietin."

"Sinä et voi koskaan miettiä mitään, joka voisi selittää tämän."

Patty katsahti ylös silmät säteilevinä. "Minä kerron hänelle totuuden."

"Älä tee mitään ajattelematonta", huudahti Twin.

"Se on luonnollisesti ainoa, mitä sinä voit tehdä", sanoi Priscilla. "Istu alas ja kirjoita hänelle kirje, ja minä lupaan olla nauramatta kunnes olet saanut sen valmiiksi."

Patty nousi ylös. "Luulen", sanoi hän, "että menen tapaamaan häntä."

"Ei, ei. Kirjoita hänelle kirje. Se on paljon helpompaa."

"Ei", sanoi Patty arvokkaasti. "Luulen, että olen velvollinen selittämään hänelle asian henkilökohtaisesti. Onko minun tukkani hyvin? Jos te tytöt kerrotte tämän yhdellekään siunatulle sielulle ennenkuin minä tulen takaisin, niin en kerro teille sanaakaan siitä, mitä hän sanoo", lisäsi hän sulkiessaan oven.

Patty palasi puoli tuntia myöhemmin, juuri kun tytöt olivat rupeamaisillaan juomaan teetä. Hän tähysteli ympäri hämärtyvää huonetta. Löytäen siellä ainoastaan neljät odottavat kasvot heittäytyi hän veltosti sohvalle ja ojensi kätensä ottaakseen vastaan höyryävän kupin.

"Mitä hän sanoi? Miksi sinä viivyit niin kauan?"

"No niin", sanoi Patty, "kerroin hänelle aivan niin kuin asia on. En salannut mitään -- kerroin myöskin jutun professori Winterin morsiamesta."

"Oliko hän äreä vai nauroiko hän?"

"Hän nauroi", sanoi Patty, "niin että luulin hänen putoavan tuoliltaan ja minä katselin huolestuneena ympärilleni löytääkseni vähän vettä ja soittokellon. Hänellä on todellakin hämmästyttävä huumorin taju ollakseen koulun opettaja."

"Oliko hän herttainen?"

"Kyllä," sanoi Patty; "hän oli suorastaan rakastettava. Ja lopuksi minä kysyin häneltä, voisinko vielä alkaa opiskella tähtitiedettä, ja hän sanoi, että se voisi tuntua vaikealta alkaa toisella lukukaudella; mutta minä sanoin hänelle, että halusin työskennellä ja hän sanoi, että minulla oli todellakin huomattava taipumus selittää ilmiöitä ja että jos minä puhuin tosissani, niin hän olisi hyvin iloinen, jos tulisin hänen luennoilleen."

"Sinullahan on enemmän rohkeutta kuin minä luulinkaan," sanoi Bonnie. "Minä en olisi koskaan voinut mennä selittämään sitä tuolle miehelle."

Patty hymyili hiljaa. "Kun Teillä on jotain selitettävää naiselle," sanoi hän sellaisella äänellä kuin olisi selittänyt luonnon lakia, "niin on parempi kirjoittaa kirje; mutta kun on kysymyksessä mies, niin selittäkää aina henkilökohtaisesti."

XII LUKU.

Seuratapojen vaatimukset.

"Jos minä olisin ollut laatimassa seurustelusääntöjä", sanoi Patty, "niin olisin määrännyt vieraskäynnit suoritettaviksi vuoden kuluttua kutsun saannista ja vielä lopuksi myöntänyt kolmen päivän odotusajan."

"Jossa tapauksessa", sanoi Priscilla, "sinä olisit päässyt kokonaan käymästä vierailulla rouva Millard'in luona."

"Juuri niin", sanoi Patty.

Rouva Millard -- tuttavallisemmin kutsuttu nimellä rouva Prexy -- kutsui vuosittain ylimmän luokan oppilaat luokseen päivälliselle kymmenen hengen ryhmissä. Patty oli silloin, kun hänen vuoronsa oli, sattunut olemaan sairaalassa, mutta piti nyt velvollisuutenaan tehdä tuon vierailun jälkeenpäin, niin vastenmielistä kuin se hänestä olikin.

"Luonnollisesti", sanoi hän, "minä voin käsittää, että odotetaan vierailulle silloin, jos on jossakin toimessa tai ottaa osaa yhteisiin aterioihin; mutta minä en voi ymmärtää, minkä tähden rauhallisen kansalaisen, saatuaan aivan haluamattoman kutsun, täytyy pitää velvollisuutenaan pukeutua parhaaseen pukuunsa ja parhaaseen hattuunsa ja hansikkaihinsa mennäkseen vierailulle ihmisten luo, joita tuskin tuntee. Otaksukaamme esimerkiksi, että jokainen nainen, jonka olen tavannut tässä kaupungissa, saisi äkkiä päähänsä kutsua minut päivällisille. Silloin minä saisin istua ja kirjoittaa vähintäin sata anteeksipyyntöä, ja sitä paitsi tehdä ainakin sata vieraskäyntiä seuraavien kahden viikon kuluessa. Selkäpiitäni karmii ajatellessani sitä."

Tämän keskustelun kestäessä oli Georgie Merriles loikonut sohvalla lukien, mutta kun lopulta alkoi pimetä, heitti hän haukotellen kirjan kädestään ja meni tähystelemään akkunasta ulos. Joukko tyttöjä tuli polkua pitkin järveltä iloisesti nauraen ja luistimiaan kalistellen. Hämärä kietoi vähitellen verhoonsa lumiset puut, joiden lomitse alkoi vähitellen tuikahdella tulia läheisistä rakennuksista ja likimäisimpänä ja selvimmin näkyvinä kohosivat johtajattaren asunnon epäsäännölliset ääriviivat.

"Patty", sanoi Georgie painaen nenäänsä akkunaruutua vasten, "jos sinä tahdot todellakin päästä tuosta vierailusta, niin nyt on otollinen aika. Rouva Millard on juuri mennyt ulos."

Patty syöksyi heti makuuhuoneeseensa ja alkoi nopeasti tempoa auki piirongin laatikoita. "Priscilla" huusi hän hätääntyneellä äänellä, "muistatko, missä minä olen säilyttänyt käyntikorttejani?"

"Kello on kymmenen minuuttia yli kuuden, Patty; et sinä voi mennä nyt."

"Voin kyllä. Yhdentekevää, mikä aika se on, niin kauan kun hän on ulkona."

"Et ainakaan golf-puvussa!"

Patty epäröi hetkisen. "No niin, palvelija voisi mahdollisesti kertoa hänelle. Minä otan päähäni hatun", sanoi hän sellaisella äänellä kuin olisi todellakin tehnyt suuren myönnytyksen. Pengottuaan vielä hetkisen piirongin laatikoissa, ilmestyi hän huoneeseen päässään nauhoilla koristettu musta samettihattu ja päällään sininen golf-hame, punainen pusero ja sen päällä ruskea lyhyt takki ja jalassaan hyvin likaiset ja suuret kengät.

"Patty, sinä olet häpeäksi huoneellemme!" huusi Priscilla. "Et kai tahtone uskotella meille, että aiot mennä rouva Millardin luo lyhyessä hameessa ja noissa hirvittävissä luistelukengissä?"

"Palvelija ei katsele minun jalkojani; minä olen niin kaunis yläpuolelta;" ja Patty paiskasi oven kiinni jälessään.

Priscilla ja Georgie ryntäsivät akkunaan seuratakseen tapahtumain kulkua.

"Katsohan!" huudahti Priscilla. "Siellä menee rouva Millard takaoven kautta sisään."

"Ja tuolla on Patty. Hyvänen aika, miten hullunkuriselta hän näyttää!"

"Kutsutaan hänet takaisin", huusi Priscilla, koettaen rajusti repiä auki akkunaa.

"Anna hänen mennä", naurahti Georgie, "sitä hauskempaa siitä vaan saamme."

Samassa aukeni akkuna. "Patty, Patty!" huusi Priscilla.

Patty käännähti ympäri ja heilutti iloisesti kättään... "En voi pysähtyä nyt -- tulen takaisin tuossa tuokiossa;" ja hän hävisi kulman taakse.

Päivällinen oli jo puoleksi ohi ja pöydässäolijat olivat lopettaneet keskustelunsa Pattyn vierailusta kun tuo nuori nainen äkkiä ilmestyi sisään veitikkamaisesti hymyillen ja kysyi, millaista soppaa he olivat syöneet.

"Papusoppaa; mutta se ei ollut mitään erikoisen hyvää", sanoi Georgie kärsimättömänä. "No, kuinka kävi? Oliko sinulla hauska vierailu?"

"Ei, Maggie, minä en välitä tänään sopasta. Tuo minulle jotain paistia, ole hyvä."

"Patty!" huusivat kaikki kuorossa, "mitä tapahtui?"

"Oh, pyydän anteeksi", sanoi Patty makeasti. "Kyllä, kiitos, minulla oli sangen miellyttävä vierailu. Tahdotko ojentaa minulle leipää, Lucille?"

"Patty, sinä olet inhottava", sanoi Georgie, "kerro pian mitä tapahtui."

"No niin", aloitti Patty vetelästi, "minä kysyin palvelijalta: 'Onko rouva Millard kotona?' ja hän sanoi minulle (edes hymyilemättä), 'en tiedä varmaan, neiti; olkaa hyvä ja astukaa salonkiin, niin minä menen katsomaan.' Aioin sanoa hänelle, ettei hänen tarvinnut vaivata itseään, koska tiesin, ettei hän ollut kotona; mutta ajattelin sitten, että ehkä näyttäisi paremmalta, jos odottaisin ja antaisin hänen itsensä ottaa siitä selvän. Astuin sisään ja istuuduin valkoisella ja vaaleanpunaisella kirjailtuun Ludvig neljännentoista-tyyliseen tuoliin. Siellä oli suuri peili vastapäätäni ja minulla oli hyvää aikaa tutkia pukuni tekemää vaikutusta, joka, se minun täytyy myöntää, oli jonkun verran sekainen."

"Jonkun verran", toisti Georgie.

"Aloin tulla odottaessani jonkun verran hermostuneeksi", jatkoi Patty, "sillä pelkäsin jonkun perheenjäsenen tulevan sattumalta sisään, kun palvelija astui samassa huoneeseen ilmoittaen, että Rouva Millard tulee aivan heti."

"Ensimäinen ajatukseni oli paeta; mutta palvelija vartioi ovea ja rouva Prexyllä oli minun käyntikorttini. Kun minä mielipuolisuuden raivolla koetin miettiä pätevää syytä pukuni puolustukseksi, astui rouva sisään ja minä nousin ja tervehdin häntä ystävällisesti, voisipa melkein sanoa hellätunteisesti. Puhuin hyvin nopeaan ja koetin hypnotisoida häntä niin, että hän katsoisi minua ainoastaan kasvoihin; mutta se oli turhaa; minä näin hänen katseensa liukuvan alaspäin ja hänen kasvojensa ilmeestä huomasin heti, että hän oli saapunut minun kenkiini asti."

"Salaaminen ei ollut enää kauemmin mahdollinen", jatkoi Patty. "Minä heittäydyin hänen armoilleen ja tunnustin koko kirotun totuuden. Millaista jäätelöä se on", kysyi hän kumartuen eteenpäin ja kurkistaen ohikulkevan palvelustytön jälkeen. "Ei kai vain taaskin vadelmajäätelöä!"

"Ei; se on vaniljaa. Eteenpäin, Patty."

"No niin, missä olinkaan?"

"Sinä olit juuri kertonut hänelle totuuden."

"Aivan niin. Hän sanoi, että hän oli aina halunnut nähdä oppilaita sellaisina kuin he olivat jokapäiväisessä elämässään, ja hän oli hyvin iloinen tästä onnellisesta sattumasta. Samassa ilmoitettiin, että päivällinen oli valmis, ja hän pyysi minua jäämään -- aivan vaati, ja sanoi, että kun olin silloin sairaalassa kun minun piti tulla, niin nyt oli sopiva tilaisuus sensijaan jäädä." Patty katseli ympäri pöytää iloisesti hymyillen.

"Mitä sinä sanoit? Kieltäydyitkö?" kysyi Lucille.

"En; minä suostuin ja olen siellä parhaillaankin, syöden _paté de foie gras_."

"Ei, mutta todellakin, Patty; mitä sinä sanoit?"'

"No niin, minä kerroin hänelle, että tänään oli meillä jäätelö-ilta, ja etten mitenkään tahtonut jäädä siitä pois, mutta että huomenna on lammas-ilta, josta minä en paljoakaan välitä ja jos hän tahtoisi siirtää kutsunsa huomiseen, niin minä ottaisin sen vastaan mitä suurimmalla mielihyvällä."

"Patty", huudahti Lucille kauhuissaan, "sinä et sanonut niin!"

"Hiukan vaan paikallisväriä, Lucille", naurahti Priscilla.

"Mutta", väitti vastaan Lucille, "mehän olemme päättäneet olla leikkimättä enää paikallisväriä."

"Etkö sinä ole tullut huomaamaan, että Patty ei voi enää elää ilman paikallisväriä yhtä vähän kuin hän voi elää ilman ruokaa. Se on juurtunut hänen luontoonsa."

"Samantekevää", sanoi Patty hyväntuulisesti: "te ette usko minua nyt, mutta kun näette minut huomenillalla pukeutuneena kauneisiin vaatteisiin kertoen juttuja Prexyn kanssa ja syöden hummerisalaattia, silloin kun teillä itsellänne on lammasta, niin ehkä silloin olette hiukan pahoillanne."

XIII LUKU.

Melu ulkona.

"Minä rakastan puuderin tuoksua", sanoi Patty nenä kiinni puuderirasiassa. "Se tuo takaisin nuoruuteni. Elämäni ihanimpiin muistoihin liittyy puuderin ja ihomaalin tuoksua -- Washingtonin syntymäpäivä-illat, naamiohuvit ja koulunäytelmät ja --"

Pattyn muistelmat keskeytyivät äkkiä, kun Georgie alkoi huolestuneena kävellä edestakaisin kulissien takana. "Sepä on kummallista, että muutamat näyttelijät eivät ole vieläkään saapuneet, vaikka pyysin heitä tulemaan aikaisin, että saisimme heidät ajoissa valmiiksi tarvitsematta hätäillä aivan viime hetkessä."

"Oh, nyt on vielä kylliksi aikaa", sanoi Patty huolettomasti. "Kello ei ole vielä seitsemänkään ja jos he pukeutuvat omissa huoneissaan, niin pian me täällä panemme heille peruukit ja laitamme muuten valmiiksi. Ja niitähän ei ole niin kovin monta, kuten tiedät, ja sitäpaitsi --."

"No, ole nyt jo hiljaa, Patty", sanoi Georgie hermostuneesti; "enhän minä voi muistaa mitä minun on tehtävä, kun sinä puhut koko ajan."

Patty vain kohautti olkapäitään ja laskeutui näyttämö-oven kautta puoleksi valaistuun saliin, missä hän näki Cathy Fair'in juoksentelevan edestakaisin istuinpaikkojen välissä. "Hei, Cathy", sanoi Patty; "mitä sinä siellä puuhaat?"

"Minä olen pää-juhlamenojenohjaaja ja tahdoin senvuoksi nähdä, ovatko nuo lapset taas sotkeneet numerot."

"Minusta ne ovat vähän liian likellä toisiaan" sanoi Patty istuutuen ja puristaen yhteen polviaan.

"Sen minä kyllä tiedän, mutta muuten tähän saliin on aivan mahdoton saada mahtumaan kahdeksansataa henkeä. Kun me kerran saamme pakatuksi heidät tänne, niin saavat istua hiljaa ja siinä kaikki. Mitä sinä itse täällä teet?" jatkoi hän. "Minä en tiennyt, että sinä olit komiteassa. Vai oletko sinä vain Georgea auttamassa?"

"Minä olen näytelmässä", sanoi Patty.

"Niinkö? Minä näin kyllä ohjelman tänään, mutta olen unohtanut, mitä siinä oli. Olen usein ihmetellyt, minkätähden sinä et esiinny koulunäytelmissä."

"Katsos, ne eivät keksineet minun näyttelijälahjojani ennen tutkintoja ensi vuotenani, ja tutkintojen jälkeen, kun minua pyydettiin, ajatteli tiedekunta, että minä voin viettää aikani paremmin opiskelemalla kreikkaa."

"Mutta luulen sinun sanoneen, että olet siinä?"

"Niin", sanoi Patty, "se on aivan pieni osa, eikä minun nimeni esiinny ohjelmassa."

"Millainen osa se sitten on?"

"Minä olen melu."

"Melu?"

"Niin, melu ulkopuolella. Lord Bromley sanoo: 'Cynthia, minä uskallan kaikkeni sinun tähtesi. Minä tahdon seurata sinua maailman ääriin.' Tällä kohtaa kuuluu melua ulkopuolelta. Minä", sanoi Patty pöyhkeästi, "olen melu. Minä istun kuutamon valaiseman parvekkeen takana kahden neliöjalan suuruisella alalla ja pudotan lampunlasin laatikkoon. Se ei kuulosta erittäin tärkeältä osalta, mutta se on kuitenkin napa, jonka ympäri koko juoni kiertää."

"Toivon, ettet saa näyttämökuumetta", naurahti Cathy.

"Koetan varoa" sanoi Patty. "Siellä tuleekin palvelija ja lord Bromley ja Cynthia. Minun täytyy mennä laittamaan heitä kuntoon."

"Mitä sinä heistä huolit, kun et ole kerran komiteassa?"

"No kerran, henkisen heikkouden puuskassa, minä otin tunteja porsliinimaalauksessa, ja sen vuoksi minun luullaan osaavan paremmin kuin kenenkään muun. Näkemiin."

"Näkemiin. Jos saat kukkia, niin minä lähetän ne sisään ovenvartijan kautta."

"Tee niin", sanoi Patty. "Luulen saavani niitä koko joukon."

Näyttämön takana oli iloinen sekasorto. Georgie, lyhyessä hameessa, hihat ylöskäärittyinä ja kirja kädessään seisoi keskellä näyttämöä neuvoen kulissien muuttajia ja hämmästynyttä komiteaa. Patty ohjasi pukuhuoneessa näyttelijöitä, toisessa kädessään jäniksenkäpälä ja toinen tahrittuna punaiseen ja siniseen ihomaaliin.

"Oh, Patty", huudahti Cynthia kauhistuneena katsottuaan peiliin, "minähän näytän enemmän kamarineidiltä kuin sankarittarelta."

"Niinhän sinun pitääkin", väitti vastaan Patty. "No, pysyhän nyt hiljaa, kunnes saan sinut valmiiksi."

Cynthia kääntyi lord Bromleyn puoleen, joka istui taka-alalla, kohteliaasti antaen naisten mennä ensin. "Katsohan, Bonnie, enkö minä ole sinunkin mielestäsi liian punainen? Se lähtee kokonaan pois kun sinä suutelet minua."

"Jos se lähtee pois niin helposti, niin sinä olet paljon onnellisempi kuin monet niistä, jotka minä olen maalannut"; ja Patty hymyili muistaessaan, kuinka Priscilla oli edellisellä kertaa häärinyt koko illan saadakseen pois maalin ja kuinka hän sitten oli vielä toisena päivänä ilmestynyt aamiaiselle silmäkulmat mustina ja kuumeenpunainen läiskä molemmilla poskilla. "Sinun tulee ottaa huomioon, että ramppivalo koko lailla lieventää värejä", selitti hän vaatimattomasti. "Sinä olisit näyttänyt kauhealta, jos olisit saanut olla niinkuin ensin tahdoit. Seuraava!"

"Ei", sanoi Patty, kun palvelija astui esiin; "sinä tulet vasta toiseen näytökseen. Ensin Irate Parent."

Irate Parent vedettiin esiin jostakin nurkasta, missä hän oli huolestuneena istunut ja höpissyt puoliääneen repliikkejään. "Mikä on hätänä?" kysyi Patty alkaessaan hieroa maalia hänen kasvoilleen; "pelkäätkö sinä?"

"E-en", sanoi Parent; "mutta minä pelkään, että minä tulen pelkäämään."

"Silloin sinun on parasta muuttaa mieltäsi heti", sanoi Patty ankarasti. "Me emme tule sallimaan mitään ramppikuumetta tänä iltana."

"Patty, sinä voit vaikuttaa Georgie Merriles'iin. Koeta saada hänet suostumaan siihen, että minä saan esiintyä omalla tukallani", huusi Cynthia tullen takaisin ja riiputtaen ilmassa jonkunlaista kellanväristä peruukkia, joka oli kaikkea muuta kuin luonnollisen näköinen.

Patty katseli sitä arvostelevana. "Se on ehkä liiaksi kullanvärinen tähän osaan."

"Kullan!" huudahti Cynthia. "Sehän on aivan selvästi appelsiininvärinen. Hän kutsuu minua tummasilmäiseksi kaunottareksi: ja minä olen varma siitä, ettei kenelläkään, jolla on tummat silmät, tai millaiset silmät tahansa, ole tällaista tukkaa. Minun oma tukkani sopii paljon paremmin."

"Miksi et sitten käytä omaasi?"

"Georgie maksoi siitä vuokraa kaksi dollaria ja sentähden hän tahtoo tyrkyttää sitä minulle, vaikka minä sitten näyttäisin variksenpelätiltä ja pilaisin koko näytelmän."

"Loruja", sanoi Patty, työntäen pois Parentin ja kiinnittäen koko huomionsa tähän kysymykseen. "Sinun oma tukkasi sopii paljon paremmin. Ota pois peruukki ja pysyttele poissa Georgien näkyvistä siksi kunnes esirippu nousee. Katsomo alkaa vähitellen täyttyä", huomautti hän kaikille yhteisesti, "niin että muistakaa olla hiljaa täällä takana. Tehän meluatte niin, että se kuuluu ympäri koko talon. No, mitä sinä siinä kolistelet?" kysyi hän lord Bromleyltä, joka paukutteli kävellessään jalkojaan niin että koko talo kaikui.

"En minä voi sitä auttaa", vastasi hän äreästi. "Katsohan vain näitä kenkiä. Ne ovat niin isot, että voin panna ne jalkaani avaamatta nauhoja."

"Ei se ole minun vikani. Minulla ei ole mitään tekemistä pukujen kanssa."

"Sen kyllä tiedän; mutta mitä minä teen?"

"No, vähät siitä", sanoi Patty rauhoittaen; "eivät ne näytä niin hirveän pahoilta. Sinä voit koettaa kävellä nostamatta jalkojasi."

He tulivat näyttämölle, missä Georgie antoi viimeisiä ohjeitaan kulissien muuttajille. "Heti kun esirippu laskee ensimäisen näytöksen jälkeen, on tämä metsä muutettava salongiksi, mutta ei saa takoa mitään vasaralla. Jos teillä on jotain takomista, niin tehkää se silloin kun orkesteri soittaa. Miltä se näyttää?" kysyi hän huolestuneena kääntyen Pattyyn päin.

"Sangen somalta", sanoi Patty. "Minä tuskin tunnen sitä vanhastaan."

Metsäkulisseja oli käytetty jokaisessa ulkoilmakohtauksessa jo neljän viime vuoden aikana, ja olivat ne tavallisesti herättäneet tyytymättömyyden nurinaa katsomossa.

"Tulin juuri katsomaan, ovatko näyttelijät jo valmiit", sanoi Georgie.

"Kaikki ovat jo valmiit ja istuvat pukuhuoneessa saaden yksi toisensa perään ramppikuumeen. Mitä minä nyt teen?"

"Maltappas", sanoi Georgie katsoen kirjaansa. "Yhden tulee kuiskata, yhden olla miesten kanssa ja katsoa, että he hoitavat hyvin esiripun ja valaistuksen ja kahden on autettava pukujen muuttamisessa. Cynthian tulee vaihtaa ratsastuspuku tanssipukuun neljässä minuutissa. Minä luulen, että sinun olisi parasta auttaa häntä."

"Aivan niin kuin tahdot", sanoi Patty kohteliaasti. "Minä vaikka seison tuolilla tanssipuku ilmassa valmiina pudottamaan sen hänen päähänsä samassa kun hän ilmestyy. Onko täällä kaikki valmista? Mitä kello on?"

"Kyllä; kaikki on valmista ja kello on viisi minuuttia vailla kahdeksan. Voimme alkaa niin pian kuin katsomo on valmis."

He tirkistelivät katsomoon paksun samettiesiripun laskoksien lomasta. Siellä istui kahdeksansataa tyttöä keveissä juhlapuvuissa puhellen ja nauraen ja laulaen.

"Siinä tulee vanhoja tyttöjä!" sanoi Patty, kun viitisenkymmentä marssi sisään etupuolella heille varatuille paikoille.

"Toivon, että tämä päättyy hyvin. Jollei se onnistu yhtä hyvin kuin viime vuoden yläluokkalaisten näytelmä, niin minä varmasti kuolen", huokasi Georgie.

"Oh, tästä tulee vallan mainiota", sanoi Patty vakuuttavasti. "Parempaa ei voi ajatellakaan."