Part 3

Varsinkin parina viikkona oli hänellä niin paljon työtä toisella taholla, että hän ei voinut omistaa tarpeeksi suurta huolta filosofisen maineensa ylläpitämiseen ja sen vuoksi hän jäi pois useilta etiikan luennoilta peräkkäin.

"Mistä hän puhui etiikan luennoilla niinä päivinä, jolloin minä olin poissa?" kysyi hän Priscillalta eräänä iltapäivänä.

"Swedenborgista."

"Swedenborgista", toisti Patty uneksien. "Hän perusti uuden uskonnon, eikö niin? Vai oliko se uusi voimistelusysteemi? Olen kyllä kuullut hänestä, mutta en voi muistaa mitään yksityiskohtia."

"Parasta, että tutustuisit häneen; hän on tärkeä."

"Luulen kyllä; mutta kun olen elänyt kaksikymmentä vuotta tietämättä hänestä, niin voinhan odottaa vielä kuukauden lisää. Minä säästän Confucius'en ja Jesuiitat tutkintoajaksi ja lisään Swedenborgin samalle listalle."

"Parasta ettet jättäisi. Professori Cairnsley on ihastunut häneen ja voi pistää erikoistutkinnon minä hetkenä tahansa."

"Mitä vielä", naurahti Patty. "Hän ei tahdo hukata suotta aikaa. Hän aikoo luennoida kaksi viikkoa yhtämittaa. Minä näen sen hänen silmistään."

"Kyllä sinä vielä eräänä kauniina päivänä huomaat surkeasti erehtyneesi."

"Ei mitään hätää. Minä tunnen professori Cairnsleyn ja professori Cairnsley luulee tuntevansa minut; ja me tulemme hyvin toimeen keskenämme. Jospa olisi enemmän hänen kaltaisiaan."

Professori Cairnsley alkoi seuraavana aamuna luennon, joka oli nähtävästi laskettu kestävän kokonaisen tunnin, ja Patty katsahti riemuitsevasti Priscillaan. Mutta luennon kestäessä sai hän tilaisuuden viitata Swedenborgiin, ja pysähtyen hetkeksi kysyi hän sattumalta eräältä eturivissä istuvalta tytöltä Swedenborgin filosofian pääpiirteitä. Tämä sekoitti hänet kaikeksi onnettomuudeksi Schopenhauerin kanssa. Professori teki saman kysymyksen toiselle tytölle, mutta yhtä huonolla tuloksella. Koko luokka oli nähtävästi ollut Pattyn harhakuvitelman vallassa ja ajatellut, ettei vielä ollut aika kerrata muistiinpanoja. Hämmästyneenä ja suuttuneena alkoi hän käydä järjestään tytöstä tyttöön läpi koko luokan ja tuli yhä ivallisemmaksi jokaisen vastauksen jälkeen.

Nähdessään hänen lopettavan ensimäisen rivin ja siirtyvän siihen, missä hän istui, huomasi Patty olevansa hukassa. Hän koetti vaivata aivojaan muistaakseen edes jotain Swedenborgista. Mutta se oli hänelle ainoastaan nimi eikä mitään muuta. Hän olisi voinut olla yhtä hyvin vanha kreikkalainen kuin uudenaikainen amerikkalainen. Patty huomasi, että hänen mielikuvituksensa ei voinut häntä auttaa, että tuo lempeä professori oli kerta kaikkiaan sotajalalla ja että vain Swedenborg eikä mikään muu kuin Swedenborg voinut nyt pelastaa. Hän heitti tuskallisen katseen Priscillaan ja Priscilla virnisti takaisin niinkuin jokaisesta hänen kasvojenpiirteestään olisi voinut lukea sanat: "Sanoinhan minä sen sinulle."

Patty vilkuili epätoivoisena ympärilleen. Luentosali oli amfiteatterin tapainen: osa istuimista oli lattian tasalla, toiset kohosivat kerroksittain ylemmäs. Patty istui keskilattialla vähän taempana. Hän näki ainoastaan opettajan pään, mutta hänen vuoronsa lähestyi auttamattomasti. Hänen edellään oleva tyttö oli vastannut aivan päin mäntyyn, ja pahasti rypistäen otsaansa tarkasteli professori nimikirjaansa ja merkitsi sinne hitaasti ja ehdoin tahdoin nollan.

Kun hän taas nosti silmänsä oli Pattyn istuin tyhjä. Hän polvistui lattialle taivuttaen päänsä edessään istuvan tytön selän taakse. Mitään aavistamatta meni professori hänen kumartuneen päänsä ohi ja kysyi hänen toisella puolellaan istuvalta tytöltä, joka ainoastaan yskäisi hermostuneesti kerran tai pari; ja sill'aikaa kun hän teki asianmukaisen merkinnän nimikirjaansa asettui Patty taas tyynesti paikoilleen. Äkillisiä nauruntirskahduksia kuului ympäri huonetta; professori vain rypisti otsaansa ja sanoi, ettei hänen mielestään ollut mitään syytä nauruun. Kello soi ja tytöt ryntäsivät ulos hiukan häpeissään.

Samana iltapäivänä tulla tuiskahti Patty huoneeseen, missä Priscilla ja Georgie Merriles valmistivat teetä. "Oletteko koskaan ajatelleet, että minulla on paljoakaan omaatuntoa", kysyi hän.

"Emme ole milloinkaan luulleet sitä sinun vahvimmaksi puoleksesi", sanoi Georgie.

"Mutta nyt on aivan hirvittävä! Mitä luulette minun tehneen?"

"Kerranneen etiikan luentojen muistiinpanoja", sanoi Priscilla.

"Vieläkin pahempaa. -- No niin, kerron sen teille. Tapasin portilla professori Cairnsleyn ja menin sisään hänen kanssaan ja hän kehui minun etiikan opintojani."

"Sen täytyi olla yllättävää", sanoi Georgie.

"Niin olikin", myönsi Patty. "Minä sanoin hänelle, etten tiennyt niin paljon kuin hän luuli minun tietävän."

"No, mitä hän sanoi?"

"Hän sanoi, että olin niin vaatimaton. Hän on niin herttainen vanha ukko, tiedättekö, että on aivan sääli pettää häntä. Ja voitteko uskoa? Minä kerroin hänelle suoraan aamullisen kepposeni."

Priscilla hymyili hyväksyvästi huonetoverilleen. "Patty, sinä olet todellakin parempi kuin olen luullutkaan!"

"Kiitos", mutisi Patty.

"Minä alan uskoa, että sinulla on omatunto", sanoi Georgie.

"Erinomainen", sanoi Patty tyytyväisenä.

"Lopultakin se tulee näkyviin", sanoi Priscilla.

"Niinpä kyllä", myönsi Patty. "Professori Cairnsley sanoi, että hän selittää minulle Swedenborgin itse ja kutsui minut luokseen pävällisille tänä iltana!"

V LUKU.

Salaperäinen Kate Ferris.

Salaperäinen Kate Ferris, joka piti Priscillaa hermostuneen alakuloisuuden vallassa kokonaisen lukukauden ajan, ilmestyi näyttämölle varsin omituisella tavalla. Se tapahtui eräänä marraskuun päivänä. Georgie Merriles ja Patty olivat juuri tulleet kotiin kävelyltä. Heidän astuessaan työhuoneeseen pysähtyi Georgie tutkimaan muutamia irtonaisia paperiliuskoja, jotka olivat kiinnitetyt oven ulkopuolelle.

"Mitä tämä on, Patty?"

"Se on saksalaisen klubin jäsenlista. Priscilla on sihteeri, kuten tiedät, ja kaikki, jotka haluavat liittyä siihen, tulevat tänne. Työhuone on ollut koko ajan niin täynnä uusia tulokkaita, että minä pyysin hänen ripustamaan listan oven ulkopuolelle, jotta he voivat merkitä siihen nimensä."

Patty käänteli lehtiä ja silmäili epätasaisella käsialalla piirrettyjä nimikirjoituksia. "Se on suosittu järjestö, eikö totta? Kaikki uudet oppilaat näyttävät kilvan rientävän kirjoittautumaan siihen jäseniksi."

"He koettavat näyttää Fräulein Scherin'ille, kuinka he ovat aineeseen innostuneita", naurahti Georgie.

Patty otti kynän käteensä. "Tahdotko liittyä jäseneksi? Priscilla tulisi siitä hyvin tyytyväiseksi."

"Ei kiitos, minä maksan jo aivan tarpeeksi klubimaksuja."

"Pelkään, että minua itseäni ei hyväksytä jäseneksi, kun en osaa ensinkään saksaa. Tämä on kuitenkin niin ihanan terävä kynä, että mielisin sillä kirjoittaa." Patty heilutteli kynää hetkisen ja sitten hajamielisenä piirsi nimen "Kate Ferris."

Georgie naurahti. "Jos hyvinkin sattuisi olemaan Kate Ferris oppilaitoksessamme, niin hän varmaankin hämmästyisi löytäessään nimensä saksalaisen klubin jäsenluettelosta." Koko tapahtuma jäi sitten unohduksiin.

Muutamia päiviä myöhemmin, kun molemmat tulivat sisään luennolta, näkivät he Priscillan ja saksalaisen klubin puheenjohtajan istuvan sohvalla päät yhdessä raivoissaan käännellen koulun oppilasluettelon lehtiä.

"Hän ei ole toisen vuoden oppilas", sanoi puheenjohtaja. "Hänen täytyy olla ensikurssilainen, Priscilla. Katsoppas uudelleen."

"Olen läpikäynyt tämän luettelon kolme kertaa ja siellä ei ole ainoatakaan Ferris'ta."

Georgie ja Patty vaihtoivat silmäyksiä ja kysyivät, mitä he hakivat.

"Kate Ferris-niminen tyttö on merkitty jäseneksi saksalaiseen klubiin ja me olemme käyneet läpi kaikki vuosikurssit, eikä koko koulussa ole ketään sen nimistä tyttöä."

"Ehkä hän on ylimääräinen oppilas", sanoi Patty.

"Luonnollisesti! Miksemme sitä heti huomanneet? Ja Priscilla alkoi selata ylimääräisten oppilaiden luetteloa. Ei, ei hän ole täälläkään."

"Annapas minun katsoa"; ja Patty silmäili läpi koko sarekkeen. "Te olette varmaankin erehtyneet nimestä", huomautti hän, ojentaen takaisin kirjan olkapäitään kohottaen.

Priscilla haki esiin merkitsemislistan ja ojensi sen hänelle voitonriemuisena. Siinä oli aivan selvästi ja erehtymättömästi Kate Ferris.

"Ne ovat unohtaneet ottaa hänet oppilasluetteloon."

"En ole koskaan ennen tiennyt heidän tehneen sellaista erehdystä", sanoi puheenjohtaja. "En luule, että voimme merkitä hänet jäsenluetteloon ennenkuin olemme saaneet selville, kuka hän on."

"Silloin te voitte loukata hänen tunteitaan", sanoi Georgie. "Tulokkaat ovat hirveän arkatuntoisia ja luulevat, että heitä halveksitaan."

"No, samantekevää." Ja Kate Ferris merkittiin siis klubin luetteloon.

Muutamia viikkoja myöhemmin oli Priscillalla kova puuha kääntäessään viimeisen klubikokouksen pöytäkirjaa hyvälle saksankielelle ja kun hän vihdoin sulki sanakirjan ja kieliopin helpoituksesta huoaten, huomautti hän Pattylle: "Tiedätkö, on aivan kummallista tuon Kate Ferris'en kanssa. Hän ei ole maksanut jäsenmaksuaan ja mikäli minä voin tietää, ei hän ole ollut läsnä yhdessäkään kokouksessa. Etkö tahtoisi poistaa hänen nimeään luettelosta. En luule hänen enää olevan koulussa."

"Sinä voit sen tehdä yhtä hyvin itse", sanoi Patty ja katseli välinpitämättömänä Priscillaa tämän raaputtaessa nimeä kynäveitsellä.

Seuraavana aamuna kun Priscilla tuli luennolta löysi hän pienen kirjelappusen, johon oli kirjoitettu Kate Ferris'in pystysuoralla käsialalla seuraavaa:

'Rakas neiti Pond: Tulin maksamaan saksalaisen klubin jäsenmaksua, mutta kun ette ollut sisällä niin panin rahat kirjakaappiin. Olen pahoillani, että olen ollut poissa niin monesta kokouksesta, mutta en ole voinut käydä luennoilla viime aikoina.

Kate Ferris.'

Priscilla näytti kirjelappusen klubin puheenjohtajalle kouraantuntuvana todistuksena siitä, että Kate Ferris vielä oli olemassa, ja kirjoitti nimen uudelleen jäsenkirjaan.

Muutamia viikkoja myöhemmin hän löysi toisen kirjelappusen oveltaan. Se kuului:

'Rakas neiti Pond: Koska minulla on kovin paljon työtä opinnoissani, en minä ehdi käymään saksalaisen klubin kokouksissa, jonka vuoksi olen päättänyt erota. Jätin eroamisilmoitukseni kirjakaapin päälle.

Kate Ferris.'

Kun Priscilla taas raaputti nimeä jäsenkirjasta, huomautti hän Pattylle: "Olen iloinen, että tuo Kate Ferris on vihdoinkin jättänyt klubin. Hän on tuottanut minulle enemmän vaivaa kuin kaikki muut jäsenet yhteensä."

Seuraavana päivänä löysi hän kolmannen kirjelappusen oveltaan:

'Rakas neiti Pond: Satuin mainitsemaan eilisiltana Fräulein Scherin'ille, että olin päättänyt erota saksalaisesta klubista ja hän sanoi, että klubi auttaisi minua työssäni ja kehoitti minua jäämään siihen. Sentähden pyydän Teidän hyväntahtoisesti olemaan esittämättä kirjettäni kokouksessa, koska olen päättänyt seurata hänen neuvoaan.

Kate Ferris.'

Priscilla heittää sinkahutti kirjelappusen Pattylle ja hakien esiin jäsenkirjan merkitsi sinne uudelleen Kate Ferris'en nimen.

Patty katseli osaaottavasti toimitusta hänen olkansa yli. "Kirja tulee siitä paikasta kohta niin ohueksi, että Kate Ferris menee läpi toiselle puolelle", sanoi hän naurahtaen. "Jos hän muuttaa mieltään vielä montakin kertaa, niin siitä ei jää mitään jälelle."

"Minä menen kysymään hänestä Fräulein Scheriniltä", sanoi Priscilla. "Minulla on ollut hänestä niin paljon vaivaa, että olen utelias näkemään miltä hän näyttää."

Hän kävi kysymässä Fräulein Scheriniltä, mutta Fräulein Scherin kielsi tietävänsä mitään koko tytöstä. "Minulla on niin monta uutta tulokasta", sanoi hän kuin anteeksipyytäen, "etten minä voi muistaa heidän kummallisia nimiään."

Priscilla tiedusteli Kate Ferrisistä uusilta tulokkailta, jotka hän tunsi, mutta vaikka kaikkien mielestä nimi tuntui tutulta, ei kukaan voinut kuitenkaan antaa hänestä tarkempaa selitystä. Häntä kuvailtiin milloin pitkäksi ja tummaksi, milloin lyhyeksi ja vaaleaksi, mutta lähempi tutkimus osoitti aina, että se tyttö, joka heillä oli mielessään, olikin aivan toinen.

Priscilla tiedusteli tytöstä kaikilta tahoilta, mutta ei nähnyt vilahdustakaan hänestä. Hän oli käynyt useita kertoja asialla, mutta Priscilla sattui aina olemaan poissa. Vieläpä hän kirjoitti esitelmänkin erääseen saksalaisen klubin kokoukseen (Georgie ei ollut parhaita saksankielen oppilaita ja häneltä meni siihen koko lauvantaipäivä); mutta kun hänen täytyi äkkiä matkustaa pois koko kaupungista ei hän voinut sitä esittää henkilökohtaisesti.

Pari kuukautta sen jälkeen kun Kate Ferris ilmestyi näyttämölle, sai Priscilla vieraita New-Yorkista, joille hän järjesti teekutsut työhuoneessaan.

"Minä aion kutsua myöskin Kate Ferrisin", ilmoitti hän. "Tahdon ehdottomasti nähdä miltä hän näyttää."

"Tee se", sanoi Patty. "Minuakin haluttaisi nähdä hänet."

Kutsukirje lähetettiin ja seuraavana päivänä sai Priscilla muodollisen suostumuksen.

"Kummallista, että hän lähetti suostumuksensa saapua teelle", huomautti hän lukiessaan sitä, "mutta olen kuitenkin iloinen saatuani sen. On hauska tuntea olevansa varma siitä, että saa hänet vihdoinkin nähdä."

Tee-iltana sittenkun vieraat olivat menneet pois ja huonekalut siirretyt paikoilleen, kestitsivät väsyneet emännät vielä paria ystävää voileivillä ja leivoksilla, jotka kohteliaat vieraat olivat jättäneet nauttimatta. Sittenkun kaikki vieraat ja heidän pukunsa oli vuoron perään arvosteltu, laimeni keskustelu hiukan, ja Georgie kysyi äkkiä:

"Oliko Kate Ferris täällä? Minulla oli tarpeeksi työtä leivosten tarjoilemisessa, niin etten ehtinyt katsella, vaikka olisin erikoisesti tahtonut nähdä hänet."

"Todellakin", huudahti Patty, "en minäkään nähnyt häntä. Miltä hän näyttää, Pris?"

Priscilla rypisti otsaansa. "Hän ei ole nähtävästi voinut tulla. Minä koetin pitää häntä silmällä koko illan. Se on kummallista, eikö ole? -- kun hän oli niin huomaavainen, että lähetti suostumuksensa. Minua se tyttö alkaa vähitellen hermostuttaa. Rupean jo luulemaan, että hän on näkymätön."

"Samaa minäkin alan luulla", sanoi Patty.

Seuraavana aamuna posti toi kimpun orvokkeja ja anteeksipyynnön Kate Ferrisiltä. "Hänelle oli sattunut peruuttamaton este."

"Se on suorastaan hirveää!" sanoi Priscilla. "Minä menen reistraattorin luo ja sanon hänelle, että tuo Kate Ferris ei ole oppilasluettelossa eikä koulun osoitekirjassa ja otan selvän, missä hän asuu."

"Ei maksa vaivaa", sanoi Georgie. "Ota vastaan mitä jumalat lähettävät ja ole kiitollinen."

Mutta Priscilla ei hevillä hellittänyt ja hetkisen kuluttua palasi hän reistraattorin konttorista kiihoittuneena ja uhmaavana. "Hän väittää, ettei koulussa ole ketään sellaista oppilasta ja että minun on täytynyt erehtyä nimessä! Oletteko koskaan kuullut mitään niin hullua?"

"Se näyttää minustakin ainoalta järkevältä selitykseltä", myönsi Patty ystävällisesti. "Ehkä se on Harris eikä Ferris."

Priscilla katsoi häneen epäluuloisesti. "Sinähän luit itse nimen. Se oli kirjoitettu yhtä selvästi kuin jos olisi ollut painettu."

"Me olemme kaikki erehtyväisiä", sanoi Patty rauhoittaen.

"Tiedätkö", sanoi Georgie, "minä alan ajatella, että se on vain mielenharha ja ettei ole olemassakaan mitään Kate Ferristä. Se on hyvin kummallista, luonnollisesti, mutta ei sen kummallisempaa kuin muutamat niistä tapauksista, joista olemme lukeneet sielutieteessä."

"Mielenharhat eivät lähetä kukkia", sanoi Priscilla kiivaasti; ja hän poistui huoneesta jättäen Pattyn ja Georgien kahden.

"Luulen, että tämä on mennyt jo tarpeeksi pitkälle", sanoi Georgie. "Jos hän vaivaa kovin paljon virastoa, niin siitä voi tulla virallinen tiedustelu."

"Samaa minäkin luulen", huokasi Patty. "Se on ollut hyvin huvittavaa, mutta hän on tullut kovin hermostuneeksi asian vuoksi, ja minä en uskalla mainita Kate Ferris'in nimeä kun olemme kahden."

"Sanommeko sen hänelle?"

Patty pudisti päätään. "Ei ainakaan nyt -- minä en kumminkaan uskaltaisi."

Muutamia päiviä myöhemmin sai Priscilla taas uuden kirjeen. Hän heitti sen avaamattomana paperikoriin, mutta uteliaisuus voitti hänet kuitenkin ja hän otti sen jälleen ylös ja luki:

'Rakas neiti Pond: Koska minun on täytynyt keskeyttää opintoni terveydellisistä syistä, niin oheenliitän erohakemukseni saksalaisesta klubista. Kiitän Teitä vilpittömästi minulle tänä vuonna osoittamastanne ystävällisyydestä ja säilytän sen yhtenä kouluaikani hauskimmista muistoista.

Vilpittömällä kunnioituksella

Kate Ferris.'

Kun Patty tuli sisään näki hän Priscillan äänetönnä ja nyrpeissään raaputtavan reikää jäsenkirjaan sille kohtaa, missä Kate Ferris'in nimi oli ollut.

"Onko hän taaskin muuttanut mieltään", kysyi Patty iloisesti.

"Hän on eronnut koulusta", sähisi Priscilla, "äläkä enää koskaan mainitse hänen nimeään minulle."

VI LUKU.

Tarina, johon oli neljä jatkoa.

Patty oli työskennellyt yhteen mittaan koko päivän, lukuunottamatta pientä pysähdystä aamiaisen aikana, valmistellen kirjoitelmaa aiheesta "Shakespeare ihmisenä." Kello neljän tienoissa laski hän kynän kädestään, heitti käsikirjoituksen paperikoriin ja katsoi uhmaavasti huonetoveriinsa.

"Mitä minua liikuttaa Shakespeare ihmisenä? Hän on kuollut jo kolmesataa vuotta sitten."

Priscilla naurahti välinpitämättömästi. "Ja mitä minua sitten liikuttaa sammakon hermosysteemi, jos siitä on kysymys. Mutta minä voin siitä huolimatta kirjoittaa siitä mielenkiintoisen kirjoitelman."

"Se tulee varmaankin olemaan arvokas lisä aineeseen."

"No, ainakin yhtä arvokas kuin sinun antamasi lisä Shakespearea käsittelevään kirjallisuuteen."

Patty päästi syvän huokauksen ja kääntyi akkunaan todetakseen, että sade valui virtanaan.

"Oh, jätä se vain sisään", sanoi Priscilla rohkaisten. -- "Sinä olet uhrannut siihen kokonaisen päivän; tuskinpa se on yhtään huonompi kuin monet muutkaan sinun kirjoitelmasi", lisäsi hän naurahtaen.

"Mille sinä naurat", kysyi Patty äreästi. "Minä en näe mitään huvittavaa tässä kirotussa paikassa. Tehdä aina sitä mitä ei tahdo, juuri silloin kun vähimmin tahtoo sitä tehdä. Aina yhtä ja samaa päivä toisensa jälkeen; nousta ylös kellon mukaan, syödä kellon mukaan, mennä nukkumaan kellon mukaan. Tuntuu melkein kuin olisi rikollisten kasvatuslaitoksessa."

Priscilla ei kiinnittänyt sen suurempaa huomiota tähän sisunpurkaukseen ja Patty kääntyi jälleen akkunaan tuijottaen ulos sateen liottamalle pihamaalle.

"Tapahtuisi edes jotain", sanoi hän tyytymättömänä. "Luulenpa, että pistän sadetakin päälleni ja menen etsimään seikkailua."

"Mene vaan, jos tahdot saada keuhkokuumeen."

"No mitä varten siellä sitten sataa vettä, kun pitäisi sataa lunta?"

Koska tähän ei voinut mitään vastata, ryhtyi Priscilla taas puuhaamaan sammakkojensa kanssa ja Patty rummutti nyrpeänä akkunaruutuun, kunnes palvelustyttö ilmestyi sisään tuoden käyntikortin.

"Vieras?" huudahti Patty. "Pelastaja! Vapauttaja! Taivas lähettää sen minulle!"

"Neiti Pond", sanoi Sadie, laskien kortin pöydälle.

Patty hyökkäsi sitä katsomaan. "Hra Frederick K. Stanthrope. Kuka hän on, Pris?"

Priscilla rypisti otsaansa. "En tiedä. En ole koskaan kuullut hänestä. Mitä luulette tämän voivan olla?"

"Seikkailu -- aivan varmaan seikkailu. Luultavasti setäsi, josta et ole koskaan kuullut, on kuollut jossakin Etelä-meren saarilla ja jättänyt omaisuutensa sinulle, sentähden että sinä olet hänen kaimansa; tai sinä olet oikeudenmukaisesti kreivitär, joka lapsena ryöstettiin kehdostaan, ja hän on asianajaja, joka on tullut sitä ilmoittamaan. Se olisi voinut tapahtua minulle kun minä olen niin perin kyllästynyt tähän elämään! Mutta joudu nyt, ja kerro siitä sitten minulle; välillinenkin seikkailu on parempi kuin ei mitään. Oh, sinun tukkasi on aivan hyvin; se välttää peiliin katsomattakin."

Patty työnsi huonetoverinsa ulos ovesta ja istuutuen jälleen pulpettinsa ääreen otti hän iloisesti hyljätyn kirjoitelmansa ylös paperikorista ja alkoi lukea sitä ilmeisesti tyytyväisen näköisenä.

Priscilla tuli takaisin ennenkuin hän oli lopettanut. "Ei hän kysynytkään minua. Hän tahtoi tavata neiti McKay'ta."

"Kuinka ikävää!" huudahti Patty. "Ja minä kun olin jo suunnitellut, kuinka minä asuisin kanssasi sinun linnassasi Harz-vuoristossa, ja nyt käykin ilmi, että neiti McKay on kreivitär ja minä en edes tunne häntä. Miltä se mies näytti ja mitä hän teki?"

"Oh, hän näytti jokseenkin pelästyneeltä, eikä tehnyt muuta kuin änkytti. Siellä oli kaksi miestä vastaanottohuoneessa ja minä tietysti iskin väärään mieheen ja pyysin anteeksi ja kysyin, oliko hän hra Stanthrope. Hän vastasi kieltävästi; hänen nimensä oli Viggins. Niin ollen ei minulla ollut muuta neuvoa kuin kääntyä toisen puoleen."

"Hän istui siinä korkeaselkäisessä vihreässä tuolissa katsellen kenkänsä kärkiä ja pidellen hattuaan ja keppiään edessään kuten rintasuojusta, ikäänkuin olisi valmistautunut torjumaan hyökkäystä. Hän ei näyttänyt varsin sävyisältä, mutta minä lähestyin häntä rohkeasti ja kysyin, oliko hän hra Stanthrope. Hän nousi ylös änkyttäen ja punastuen aivan kuin olisi tahtonut sen kieltää, mutta lopulta kuitenkin tunnusti olevansa se ja seisoi sitten kohteliaasti odottaen, että minä toimittaisin asiani! Minä selitin ja hän änkytti vielä jotain ja sai lopulta sanotuksi, että hän oli tullut tapaamaan neiti McKay'ta, ja että palvelustytön oli täytynyt erehtyä. Hän oli aivan suunniltaan sen johdosta ja käyttäytyi niin kuin minä olisin loukannut häntä; ja se toinen mies -- se kamala Viggins -- nauroi, ja katsoi sitten ikkunasta ulos niinkuin hän ei olisi mitään huomannut. Minä pyysin anteeksi, -- vaikka en voi kuolemaksenikaan käsittää, mitä anteeksi pyydettävää siinä oli -- ja sanoin hänelle, että lähettäisin palvelustytön hakemaan neiti McKay'ta ja poistuin."

"Siinäkö kaikki?" kysyi Patty pettyneenä. "Ellei minulla olisi parempaa seikkailua kuin tämä, niin en tahtoisi sitäkään."

"Mutta vielä kummallisempaa on se, että kun minä kerroin tästä Sadielle, niin hän väitti kiven kovaan, että mies oli kysynyt minua."

"Oh! vyyhti sotkeutuu joka tapauksessa. Mitä tämä merkitsee? Näyttikö hän salapoliisilta, vaiko vain taskuvarkaalta."

"Hän näytti hyvin tavalliselta, pelästyneeltä nuorelta mieheltä."

Patty pudisti alakuloisena päätään. "Tässä on jotain salaperäistä mukana, mutta en luule siitä olevan paljoakaan huvia. Luulen, että kun neiti McKay tuli, niin hän sanoi, ettei hän ollutkaan kysynyt häntä, vaan neiti Higginbotham'ia. Ainoa selitys on minun nähdäkseni se, että hän on mielipuoli, ja maailmassa on niin paljon mielipuolia ihmisiä, ettei sekään ole enää huvittavaa."

Patty kertoi tarinan Priscillan vieraasta päivällispöydässä samana iltana.

"Minä tiedän jatkoa", sanoi Lucille Carter. "Toinen mies, hra Viggins, on Bonnie Connaughtin serkku; ja hän kertoi Bonnielle jostakin nuoresta miehestä, joka tuli sisään samalla kuin hänkin ja kysyi ovella neiti Pond'ia ja sitten aivan odottamatta näytti muuttaneen mielensä ja juoksi hurjana pitkin käytävää palvelustytön jälestä, kirkuen: 'Hei, hei! kuulkaa!' minkä jaksoi; mutta hän ei voinut enää saavuttaa tyttöä ja kun neiti Pond saapui, niin hän väitti, ettei hän ollut kysynytkään häntä."

"Siinäkö kaikki?" kysyi Patty. "Minun mielestäni se todistaa, että on olemassa salaliitto Priscillan henkeä vastaan ja minä jo tiesin sen. Minä aion käydä tiedustelemassa hänestä neiti McKay'lta. En tunne häntä kuin ulkonäöltä, mutta tällaisessa tapauksessa, kun on kysymys elämästä ja kuolemasta, en luule tarvitsevan odottaa kunnes tulee esitellyksi."

Seuraavana iltana Patty ilmoitti: "Seuraus numero kaksi! Hra Frederick K. Stanthrope asuu New-Yorkissa ja on neiti McKay'n veljen paras ystävä. Neiti McKay on tavannut hänet ainoastaan kerran ennen, eikä tunne mitään hänen entisyydestään. Mutta kummallisinta on, ettei hän maininnut hänelle mitään Priscillasta. Eikö teistä tunnu luonnolliselta, että hänen olisi pitänyt kertoa hänelle niin hullunkurisesta erehdyksestä?"