Part 8

Mutta Naskalin ja Sadie Katen valinta oli erehdys. Meidän olisi pitänyt ottaa Mamie Prout, joka on antanut näytteen istumistaidostaan. Säästän sinulta vierailumme yksityiskohdat. Huippu saavutettiin, kun Naskali meni pyydystämään kultakaloja lammikon pohjasta. Isäntämme veti hänet ylös sätkivästä säärestä, ja lapsi palasi orpokotiin käärittynä saman herrasmiehen ruusunpunaiseen kylpyvaippaan.

Mitä ajattelet? Tohtori Robin MacRae, katumapäällä siksi että eilen oli niin keskitetyn epämiellyttävä, on juuri kutsunut Betsyn ja minut illalliselle oliivinvihreään taloonsa ensi sunnuntai-illaksi kello 7, katsomaan muutamia mikroskoopin valmisteita. Arvaan että kestitykseen kuuluu tulirokkoistutus, pari alkoholin turmelemaa kudosta ja tuberkelirauhanen. Nämä seuravelvollisuudet väsyttävät tohtoria äärettömästi, mutta hän toteaa että jos hän tahtoo vapaasti sovelluttaa teoriojansa tässä laitoksessa, hänen täytyy olla hieman kohtelias sen johtajattarelle.

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja minun täytyy myöntää että se hyppii kevyesti aiheesta toiseen. Mutta vaikka se kenties ei sisälläkään mitään suuriarvoisia uutisia, uskon sinun toteavan että sen kirjoittaminen on vienyt jokaisen joutilaan minuutin kolmen viime päivän aikana.

Tulisessa touhussa SALLIE MCBRIDE.

P.S. Eräs siunattu ihminen tuli tänne tänä aamuna ja sanoi tahtovansa ottaa lapsen kesäksi -- sairaimman, heikoimman, tarvitsevimman mitä voin antaa hänelle. Hän oli juuri kadottanut miehensä ja tarvitsi _vaikean_ tehtävän. Eikö se ole oikein todella liikuttavaa?

Lauantai-iltapäivänä.

_Rakas Judy ja Jervis!_

Veli Jimmie (kovin meissä on alkusointua!), monien kerjuukirjeitteni kannustamana, on vihdoinkin lähettänyt meille lahjan, mutta hän on itse valinnut sen.

_Meillä on apina!_ Sen nimi on Java.

Lapset eivät enää kuule koulukellon soittoa. Sinä päivänä kun tuo otus tuli, marssi koko tämä laitos rivissä sen ohi ja puristi sen tassua. Sing parka on aivan poissa pelistä. Minun täytyy _maksaa_ jos tahdon saada sen pestyksi.

Sadie Kate on kehittymässä yksityissihteerikseni. Minä panen hänet kirjoittamaan kiitoskirjeet orpokodin puolesta, ja hänen kirjallinen tyylinsä tapailee runsasta voittoa hyväntekijöiltämme. Hän joka kerta pyytää uutta lahjaa. Olen tähän asti uskonut että Kilcoynen perhe polveutuu Irlannin villistä lännestä, mutta alan nyt epäillä että heidän lähteensä oli lähempänä Blarney Castlea. Panen mukaan jäljennöksen kirjeestä, jonka hän lähetti Jimmielle, että itse voit nähdä kuinka suostutteleva kynä tällä nuorella ihmisellä on. Uskon ettei se ainakaan tässä tapauksessa tuota hänen ehdottamaansa hedelmää.

_Rakas Mr Jimie!_

Paljon kiitoksia siitä kiltistä apinasta jonka annoitte. Sen nimi on java koska se on lämmin saari meres se syntyi siinä korkeella pesäs niikuin lintu mutta suuremmas sano tohtori.

Ensi päivä kun se tuli niin joka poika ja tyttö puristi sen kättä ja sano päivää java sen käsi tuntu mukavalta se saa istua olkapäällä ja panna kädet kaulan jos tahtoo. Se pitää sukkelaa ääntä niinkuin kirois ja suuttu kun sitä vetää hännästä.

Me rakastame sitä niin ja teitä molempia.

Kun ensi kerran annatte lahjaa, antakaa elefantti. Nyt lopetan.

Kunnioittaen SADIE KATE KILCOYNE.

Percy de Forest Witherspoon on yhä uskollinen pienille seuraajillensa, vaikka minä siinä määrin pelkään hänen väsyvän että vaadin häntä ottamaan usein lomaa. Hän ei ainoastaan ole ollut uskollinen itse, vaan on tuonut rekryyttejä. Hänellä on laaja tuttavapiiri lähitienoolla, ja viime lauantaina hän toi mukanaan kaksi ystäväänsä, hauskoja poikia, jotka istuivat leiritulen ympärillä ja kertoivat metsästysjuttuja.

Toinen heistä oli juuri palannut matkalta maailman ympäri ja kertoi selkääkarmivia juttuja suurmetsästäjistä Sarawakissa, joka on ahdas punainen seutu Borneon huipulla. Pikku urhoni ihan huohottavat halusta kasvaa suuriksi ja päästä Sarawakiin sodan poluille, suurmetsästäjäin jäljille. Laitoksen jokaista tietosanakirjaa on katsottu eikä ole yhtäkään poikaa täällä, joka ei osaisi ulkoa Borneon historiaa, tapoja, ilmanalaa, kasvikuntaa ja sienikasvullisuutta. Soisin vain että Mr. Witherspoon toisi taloon ystäviä, jotka ovat harjoittaneet suurmetsästystä Englannissa, Ranskassa ja Saksassa. Nämä maat eivät tosin ole aivan yhtä _chic_ kuin Sarawak, mutta hyödyllisempiä yleissivistykselle.

Meillä on uusi kokki, neljäs siitä kuin minun hallitukseni alkoi. En ole väsyttänyt teitä keittohuolillani, mutta laitokset eivät säästy niistä sen paremmin kuin perheetkään. Tämä viimeinen on neekerivaimo, suuri, lihava, hymyilevä, suklaanvärinen olento etelä-Karolinasta. Ja rieskaa ja hunajaa on meille vuotanut sitten hänen tulonsa! Hänen nimensä on -- etpäs arvaa? SALLIE, jos suvaitset. Minä ehdotin että hän muuttaisi sen.

"Soo, missi, mutta mulla on ollut se nimi kauemmin kuin teillä enkä minä osaisi tottua vastaamaan kun te huudatte 'Mollie!' Sallie se juuri kuuluu mulle."

Sallie hän on ja Salliena pysyy, mutta eipä ainakaan tarvitse pelätä että kirjeemme sekaantuisivat, sillä hänen sukunimensä ei suinkaan ole niin plebeijimäinen kuin McBride. Se on Johnston-Washington, yhdistysviiva välissä.

Sunnuntaina.

Suosituin leikkimme viime aikoina on keksiä lempinimiä Sandylle. Hänen synkeä läheisyytensä on omiaan antamaan aihetta pilkkaan. Olemme juuri keksineet uuden sarjan. "Lordi Cockpen" on Percyn valinta.

Lordi Cockpen on suuri ja ylpeä mies: koko valtion asioita hoitaa hän ties.

Miss Snaith sanoo inhoten "tuo mies", ja Betsy nimittää häntä (takanapäin) "tohtori Kalanmaksaksi". Minun nykyinen suosikkini on "Macphairson Clon Glocketty Angus McClan." Mutta tosi runollisessa tunteessa Sadie Kate voittaa meidät kaikki. Hän on antanut tohtorille nimen "Mr. Kohta pian". En usko että tohtori on innostunut runoilemaan muuta kuin kerran elämässään, mutta tuon ainoan runon osaa joka lapsi tässä laitoksessa ulkoa.

Kohta pian jotakin hauskaa tapahtuu. Ole kiltti tyttö ja kauniisti avaa suu, Kalanmaksaöljys niele sä hymyten vaan ja piparkakku tulee ennenkuin arvaatkaan.

Juuri tänä iltana Betsy ja minä menemme hänen illalliskutsuihinsa, ja minä tunnustan että me iloisen kiihkeästi odotamme saada nähdä hänen synkän talonsa sisäpuolta. Hän ei koskaan puhu itsestään eikä entisyydestään eikä kenestäkään itsensä yhteydessä. Hän näyttää eristetyltä olennolta, joka seisoo jalustalla TIEDE, ilman ainoatakaan pilkettä tavallisista kiintymyksistä tai tunteista tai ihmisen heikkouksista, lukuunottamatta pahaa sisua. Betsy ja minä suorastaan pakahdumme haluumme saada tietää minkälainen menneisyys hänellä on takanaan, mutta kunhan vain pääsemme hänen talonsa sisäpuolelle, kertoo se oman tarinansa salapoliisinvaistoillemme. Niin kauan kuin ovea vartioi vihainen McGurk, näytti sisäänpääsy kerrassaan toivottomalta, mutta nyt, katso! Ovi on auennut itsestään.

_Jatketaan_. S. McB.

Maanantaina.

_Rakas Judy!_

Me olimme tohtorin kutsuissa eilen illalla, Betsy ja Mr. Witherspoon ja minä. Siitä sukeutui lopulta siedettävän hauska tilaisuus, vaikka minun täytyy sanoa että se alkoi raskain ennusmerkein.

Hänen talonsa sisäpuoli on kaikkea mitä ulkopuoli lupaa -- en elämässäni ole nähnyt sellaista sisäkuvaa kuin tuon miehen ruokasali. Seinät ja matot ja verhot ovat raskasta tumman vihreätä. Musta marmorinen tulisija suojelee paria mustaa savuavaa hiiltä. Huonekalut ovat niin lähellä mustaa kuin huonekalut voivat olla. Koristuksina on kaksi teräspiirrosta kiiltävän mustissa kehyksissä -- "Glenin itsevaltias" ja "Hirvi hädässä".

Me koetimme kaikin voimin olla iloisia ja säkenöiviä, mutta oli kuin olisimme syöneet illallista perhehaudassa. Mrs. McGurk mustassa alpakassa, musta silkkiesiliina edessä, astua tömisteli pöydän ympäri niin lujin askelin että hopea helisi ruokakaapin laatikoissa, ja kantoi pöytään kylmiä, raskaita syötäviä. Hänellä oli nenä pystyssä ja suupielet alaspäin. Hän ei ilmeisesti hyväksy herransa huvituksia ja tahtoo pelottaa kaikki vieraat ottamasta koskaan enää vastaan tohtorin kutsuja.

Sandy jotenkin hämärästi aavistaa että jokin on hullusti hänen talossaan, ja kirkastaakseen sitä vieraittensa kunniaksi hieman hän oli ostanut kukkia -- tusinoittain kukkia --- verrattomia himmeänpunaisia Killarneyn ruusuja ja punaisia ja keltaisia tulpaaneja. McGurk oli sullonut ne kaikki yhteen niin tiukalle että ne mahtuisivat riikinkukonkeltaiseen maljakkoon ja paiskannut maljakon keskelle pöytää. Laite oli suuri kuin bushelin mitta. Betsy ja minä miltei unohdimme arvokkuutemme kun näimme tuon keskikoristeen, mutta tohtori näytti niin viattomasti iloitsevan, kun oli osannut hankkia kirkkaan kohdan ruokasaliinsa, että tukahutimme hilpeytemme ja onnittelimme häntä lämpimästi mainiosta väriyhtymästään.

Heti kun illallinen oli ohi, kiirehdimme helpottuneina hänen omaan osaansa taloa, jonne McGurkin vaikutus ei tunkeudu. Siivoamistarkoituksissa ei kukaan muu koskaan astu hänen kirjastoonsa, vastaanottohuoneeseensa eikä laboratorioonsa kuin Llewelyn, lyhyt, jäntevä, vääräsäärinen walesilainen, johon yhdistyy ainoalaatuisella tavalla kamarineidon ja autonkuljettajan ominaisuudet.

Kirjasto, vaikka ei suinkaan hauskin huone mitä olen nähnyt, ei sentään ole hullumpi ollakseen miehen talossa -- kirjoja joka puolella katosta lattiaan, ja ylijäämät pinottuina lattialle ja pöydille ja kamiinihyllylle, puolen tusinaa upottavia nahkatuoleja ja matto tai pari sekä taaskin tulisija mustaa marmoria, mutta tällä kertaa siinä oli räiskyvä halkotuli. Koruesineinä hänellä on täytetty pelikaani ja kurki, jolla on sammakko suussa, ja pölkyllä istuva supieläin ja vernissattu metsästyskeihäs. Lievä jodoformin tuntu leijailee ilmassa.

Tohtori itse keitti kahvin ranskalaisella keittokoneella, ja me karkoitimme emännöitsijän mielestämme. Sandy todellakin teki parhaansa ollakseen huomaavainen isäntä, ja minun täytyy ilmoittaa että sanaa "mielipuolisuus" ei kertaakaan mainittu. Näyttää siltä että Sandy keveämpinä hetkinään on kalastaja; hän ja Percy alkoivat kilvan kertoa juttuja lohista ja taimenista, ja hän veti viimein esiin kalaperhos-laatikkonsa ja ritarillisesti esitti Betsylle ja minulle "hopeatohtorin" ja "Jack Scottin", joista tehdään hattuneuloja. Sitten keskustelu siirtyi Skotlannin nummille, ja hän kertoi kuinka hän kerran oli eksynyt ja vietti yön kanervikossa. Siitä ei ole epäilystä, Sandyn sydän on ylämailla.

Pelkään että Betsy ja minä olemme tehneet hänelle vääryyttä. Vaikka onkin vaikea luopua mielenkiintoisesta ajatuksesta, ei hän kenties loppujen lopulta ole tehnytkään rikosta. Kallistumme nyt uskomaan että hän on murtunut rakkaudessa.

On totisesti hirveätä että teen pilaa Sandy parasta, sillä huolimatta luonnonlaatunsa synkästä kalseudesta hän on pateettinen miestyyppi. Ajattele että täytyy tulla kotiin levottoman päiväkierroksen jälkeen syömään päivällistä tuossa hirveässä ruokasalissa!

Luuletko että siitä olisi hänelle mitään iloa jos lähettäisin taiteilijaseurani maalaamaan rivin kaniineja katon reunaan?

Rakkaat terveiset, kuten tavallisesti. SALLIE.

_Rakas Judy!_

Etkö ikinä tule takaisin New-Yorkiin? Pidä kiirettä, ole hyvä! Minä tarvitsen uuden hatun, ja olisin halukas ostamaan sen Fifth Avenuen varrelta, ei Water Streetin. Mrs. Gruby, meidän paras muotikauppiaamme, ei usko että on hyvä orjallisesti mukailla Parisin malleja, vaan luo itse omat tyylinsä. Mutta kolme vuotta sitten hän -- suurena myönnytyksenä sovinnaisuudelle -- teki kiertomatkan New-Yorkin kaupoissa ja luo vieläkin mallejansa tämän käynnin innoittamana.

Paitsi omaa hattuani täytyy minun myöskin ostaa 113 hattua lapsilleni, puhumattakaan kengistä ja olkahihnoista ja paidoista ja lettinauhoista ja sukista ja sukkanauhoista. On aika työ pitää säädyllisesti puettuna tuollainen pieni perhe kuin minun.

Saitko tuon kappalekirjeen jonka kirjoitin viime viikolla. Et suvainnut mainita sitä torstain kirjeessäsi, ja se oli sentään 17 sivua pitkä ja sen kirjoittaminen vei minulta _päiviä_.

Vilpittömästi sinun S. MCBRIDE.

P.S. Miksi et kerro mitään Gordonista? Oletko nähnyt häntä, ja mainitsiko hän minua? Juokseeko hän jonkun kauniin Etelän tytön perässä, joita Washington on niin täynnä? Sinä tiedät että minun täytyy kuulla. Miksi pitää sinun olla niin typerän vaitelias?

Tiistaina 4.27 i.p.

_Rakas Judy!_

Sähkösanomasi saapui tänne puhelimitse kaksi minuuttia sitten.

Kyllä, kiitos, minä saavun ilomielin torstaina 5.49. Äläkä tee mitään sitoumuksia siksi iltaa, sillä minä aion istua ylhäällä puoleen yöhön ja pakista John Grier-juttuja sinun ja puheenjohtajan kanssa.

Perjantain ja lauantain ja maanantain saan uhrata ostoksiin. Oi niin kyllä, sinä olet oikeassa; minä omistan jo enemmän vaatteita kuin kukaan häkkilintu tarvitsee, mutta kun kevät tulee, _täytyy_ minun saada uudet höyhenet. Tähän aikaan käytän iltapukua joka ilta kuluttaakseni ne loppuun -- ei, ei ihan niin, vaan saadakseni itseni uskomaan että vielä olen tavallinen tyttö huolimatta tästä eriskummallisesta elämästä, johon olet minut työntänyt.

Hon. Cy tapasi minut eilen verhottuna Niilinvihreään harsokankaaseen (Janen luomus, vaikka se näyttääkin parisilaiselta). Hän oli aivan ällistynyt kun kuuli etten ollut lähdössä tanssiaisiin. Minä kutsuin hänet jäämään ja syömään päivällistä kanssani, ja hän jäi! Me tulimme toimeen oikein hyvin! Hän avartuu päivällispöydässä. Ruoka näyttää sopivan hänelle hyvin.

Jos New-Yorkissa on nyt juuri menossa joku Bernard Shaw'n kappale, luulen että voisin varata pari tuntia lauantaina aamupäivänäytäntöön. G.B.S:n vuoropuhelu olisi niin elähyttävä vastakohta Hon. Cy'n puheille.

Ei kannata kirjoittaa enää, minä odotan ja puhun.

SALLIE.

P.S. Oi hyvä ihminen, juuri kun aloin tajuta miellyttävyyden väläyksiä Sandyssä, hän sai taas raivokohtauksen ja oli _inhottava_. Meillä täällä laitoksessa on ikävä kyllä viisi tuhkarokkotapausta, ja tuo mies käyttäytyy kuin jos Miss Snaith ja minä olisimme istuttaneet lapsiin tuhkarokkoa tuottaaksemme hänelle vaivaa. On monta päivää jolloin minä olisin halukas hyväksymään tohtorimme eronpyynnön.

Keskiviikkona.

_Paras Vihollinen!_

Lyhyt ja arvokas kirjelippusenne eilispäivältä on tässä. En ole koskaan tuntenut toista ihmistä, jonka kirjallinen tyyli olisi niin tarkalleen samanlaista kuin hänen puhuttu sanansa.

Ja te olisitte suuresti kiitollinen jos minä luopuisin mielettömästä tavastani sanoa teitä "Viholliseksi". Minä luovun mielettömästä tavastani sanoa teitä Viholliseksi juuri yhtä pian kuin te luovutte mielettömästä tavastanne suuttua ja torua ja morkata niin pian kun joku pikku asia menee hullusti.

Lähden täältä huomenna iltapäivällä viettääkseni neljä päivää New-Yorkissa.

Vilpittömästi teidän S. MCBRIDE.

PENDLETONILLA NEW-YORKISSA.

_Paras Viholliseni!_

Toivon että tämä kirje tapaa teidät ystävällisemmässä mielentilassa kuin olitte nähdessäni teidät viimeksi. Minä intomielisesti toistan että noiden kahden uuden tuhkarokkotapauksen puhkeaminen ei johtunut laitoksemme johtajattaren huolimattomuudesta, vaan pikemmin vanhanaikaisen talomme onnettomasta rakenteesta, joka ei myönnä riittävää eristystä tarttuvia tauteja poteville.

Koska ette suvainnut käydä talossa eilen aamulla ennen lähtöäni, en voinut sanoa mitään poissaoloni varalta. Senvuoksi kirjoitan ja pyydän teitä luomaan arvostelevan silmäyksen Mamie Proutiin. Hän on täynnä pieniä punaisia pilkkuja, jotka voivat olla tuhkarokkoa vaikka toivonkin että niin ei ole. Mamie pilkuttuu hyvin helposti.

Palaan vankilaelämääni ensi maanantaina kello 5.

Teidän S. MCBRIDE.

P.S. Uskon että annatte anteeksi kun sen sanon, mutta te ette ole sitä lajia tohtori, joita minä ihailen. Minä pidän pulleista ja pyöreistä ja hymyilevistä.

JOHN GRIER HOME, Kesäkuun 9 p.

_Rakas Judy!_

Te olette kauhea perhe herkän nuoren tytön nähtäväksi. Kuinka voitte odottaa että palaisin tyytyväisenä takaisin laitoselämään katseltuani tuollaisen kotoisen onnen ja rauhan perikuvaa, jota perhe Pendleton edustaa?

Koko paluumatkan junassa, sensijaan että olisin käyttänyt hyväkseni kahta romaania, neljää aikakauskirjaa ja yhtä suklaarasiaa, jotka miehesi ajattelevasti oli hankkinut, vietin aikani kertaamalla hengessä kaikki seurapiirini nuoret miehet nähdäkseni enkö voisi löytää ketään yhtä hauskaa kuin Jervis. Minä löysin! (Vähän hauskemmankin, luulisin.) Tästä päivästä saakka on hän merkitty uhri, tavoiteltu saalis.

Minusta on sietämätöntä jättää orpokoti kun olen siihen niin innostunut, mutta jollet halua siirtää sitä pääkaupunkiin, en näe muutakaan keinoa.

Juna myöhästyi kauheasti. Me istuimme ja tuprutimme eräässä vaihteessa sillä aikaa kun kaksi matkustajajunaa ja yksi tavarajuna syöksyi ohi. Luulin että meistä oli jotakin särkynyt ja saimme nyt paikkailla konettamme. Junankuljettaja oli tyynnyttävä, mutta harvasanainen.

Kello oli 7.30 kun ainoana matkustajana astuin junasta vähäpätöiselle asemallemme säkkipimeässä ja _sateessa_, ilman sateenvarjoa, ja tuo kallisarvoinen uusi hattu päässä. Ei mikään Turnfelt vastassani, ei edes vuokravaunuja. Tosin en ollut sähköttänyt tuloni täsmällistä hetkeä, mutta kuitenkin tunsin itseni miltei unohdetuksi. Olin jotenkin epämääräisesti kuvitellut että kaikki 113 olisi tuotu asemasillalle siroittelemaan kukkia ja laulamaan tervetuliaislauluja. Juuri kun selitin asemamiehelle että minä kyllä pitäisin silmällä hänen sähkölennätinkonettaan sen ajan kun hän juoksisi odotussaliin vastapäätä ja soittaisi minulle ajurin, pyörähti nurkan ympäri kaksi suurta vaunulyhtyä, jotka tähtäsivät suoraan minuun. Ne pysähtyivät 9 tuumaa ennen kuin ajoivat minut kumoon, ja kuulin Sandyn äänen sanovan:

"Hyvä, hyvä, Miss Sallie McBride! Minusta on jo aika teidän tulla takaisin ottamaan lapsinulikat käsistäni."

Tuo mies oli kolmasti tullut minua vastaan siltä varalta että juna johonkin aikaan saapuisi. Hän sulloi minut ja uuden hattuni ja laatikkoni ja kirjani ja suklaani vedenpitävän kuominsa alle, ja me ajaa räiskytimme pois. Ihan totta, minusta tuntui että tulin takaisin kotiin ja minä vallan surin sitä että minun koskaan pitää lähteä pois. Sillä hengessäni, näetkös, olin jo ottanut eron ja pakannut ja lähtenyt. Pelkkä ajatuskin ettei ole jossakin paikassa loppuikäänsä, panee elämän tuntumaan kauhean epävakaiselta. Siinä syy miksi koeavioliitoista ei koskaan voisi tulla mitään. Täytyy olla se tunne että on joutunut johonkin hommaan peruuttamattomasti ja loppuiäkseen, jotta oikein voisi iskeä siihen kiinni ja todella koko sielustaan koettaisi saada sen menestymään.

On hämmästyttävää kuinka paljon uutisia voi kerääntyä neljänä päivänä. Sandy ei suorastaan osannut puhua kyllin nopeasti kertoakseen minulle kaiken mitä tahdoin kuulla. Muiden samantapaisten uutisten mukana kuulin että Sadie Kate oli viettänyt kaksi päivää sairashuoneessa, ja oli hänen tautinsa tohtorin lausunnon mukaan puolen ruukkua karviaismarjasylttiä ja taivas tiesi kuinka monta piparkakkua. Hänen työnsä oli minun poissaollessani muutettu astiain pesuksi opettajakunnan ruokakomerossa, eikä hänen hauras hyveensä kestänyt nähdä niin paljon vierasperäisiä herkkuja rinnakkain.

Värillinen kokkimme Sallie ja värillinen miehemme Noah, josta on niin paljon hyötyä, ovat aloittaneet sodan elämästä ja kuolemasta. Alkuperäinen riita koski jotakin pientä sytytyskysymystä, johon lisäksi tuli sangollinen kuumaa vettä, jonka Sallie viskasi ikkunasta tähdäten tavattoman tarkasti ollakseen nainen. Voit nähdä mikä harvinainen luonne orpokodin johtajattaren tulee olla. Hänen tulee mahduttaa itseensä sekä pikkulasten hoitajan että poliisiviranomaisen ominaisuudet.

Tohtori oli kertonut vain puolet kun ehdimme kotiin, ja koska hän ei vielä ollut syönyt päivällistä siksi että kolmasti oli ollut minua vastassa, pyysin häntä suostumaan John Grierin vieraanvaraisuuteen. Aioin pyytää myös Betsyn ja Mr. Witherspoonin, jotta olisimme voineet pitää toimeenpanevan kokouksen ja järjestää kaikki laiminlyödyt työmme.

Sandy suostui imartelevan nopeasti. Hän syö mielellään päivällistä perhehaudan ulkopuolella.

Mutta sain kuulla että Betsy oli rientänyt kotiin tapaamaan vierailevaa isoisäänsä, ja että Percy pelasi bridgeä kylässä. Tuo nuori olento on niin harvoin ulkona iltaisin että olen iloinen kun hän joskus saa pienen hauskan vaihtelun.

Asia päättyi siis niin että tohtori ja minä söimme kahdenkesken kiireessä kyhätyn päivällisemme -- kello oli silloin kohta 8, ja normaali päivällisaikamme on 6.30 -- mutta tämä improvisoitu päivällinen oli sitä lajia etten usko Mrs. McGurkin koskaan tarjonneen hänelle sellaista. Sallie, joka tahtoi vakuuttaa minua verrattomuudestaan, teki ehdottoman etelämaisen parhaansa. Ja päivällisen jälkeen me joimme kahvia hauskassa sinisessä kirjastossani tulen ääressä, ja tuuli ulvoi ulkona ja ikkunaruudut jyskyttivät.

Meillä oli mitä sydämellisin ja viihtyisin ilta. Ensi kerran koko tuttavuutemme aikana kosketin uutta kieltä. Hänessä on todella jotakin puoleensavetävää, kun kerran tulee tuntemaan hänet. Mutta tutustuminen vaatii aikaa ja tahdikkuutta. Hän ei ole mikään vitsiniekka. En koskaan ole nähnyt noin ärsyttävän selittämätöntä ihmistä. Koko ajan kun puhun hänen kanssaan tuntuu minusta siltä kuin hänen suunsa suoran viivan ja puoliavoimien silmiensä takana olisi patoutunutta, kytevää tulta. Oletko varma että hän ei ole tehnyt rikosta? Hän onnistuu herättämään toisessa sen hurmaavan tunteen että hän on tehnyt.

Ja minun täytyy lisätä että Sandy ei ole niinkään huono puhuja kun hän kerran päästää itsensä valloilleen. Hänellä on kokonaisia nidoksia kielensä päässä.

"Vähän tietää vanha vaimo, joka istuu takkavalkeansa ääressä, mitä tuuli tekee Hurly-Burly-Swire'lla", huomautti hän, kun erikoisen vihainen tuulenpuuska viskoi sadetta ikkunaruutuja vastaan. Se kuuluu hyvältä, eikö totta? Minulla ei kuitenkaan ole vähintäkään aavistusta sen merkityksestä. Ja kuule tätä: kahvikuppien välissä (hän juo aivan liian paljon kahvia ollakseen järkevä lääkäri) hän sattumalta mainitsi sen uutisen, että hänen perheensä tunsi R.L.S:n perheen ja oli usein illalliskutsuissa Heriot Row'la n:o 17! Minä hoitelin häntä kaiken iltaa hyvin hartaasti oikeassa

Sä näitkö Shelleyn silmilläs, puhuiko suuri sulle

mielentilassa.

Kun aloitin tätä kirjettä, ei aikomukseni suinkaan ollut täyttää sitä kuvauksella Robin MacRaen vastakeksitystä viehätyksestä; tämä on vain jonkinlainen katuva itsepuolustus. Hän oli niin hauska ja toverillinen eilen illalla että kaiken päivää olen kulkenut tunnonvaivoissa ajatellessani kuinka armottomasti tein hänestä pilaa sinulle ja Jervisille. Minä en todellakaan tarkoita kaikkia niitä epäkohteliaisuuksia mitä sanoin. Noin kerran kuussa mies on herttainen ja mukautuva ja miellyttävä.

Naskali on juuri ollut vierailulla, ja sen aikana hän hukkasi kolme tuumanpituista sammakonpoikaa. Sadie Kate löysi yhden niistä kirjakaapin alta, mutta toiset kaksi hyppäsivät pois, ja minä niin pelkään että ne ovat paenneet sänkyni turviin! Minä soisin että hiiriä ja sisiliskoja ja sammakoita ei olisi niin helppo kuljettaa. Ei koskaan voi tietää mitä piilee täysin kunnialliselta näyttävän lapsen taskussa.

Vierailuni Casa Pendletonissa oli kaunoinen. Älä unohda lupaustasi kutsua minut pian taas.

Sinun kuten aina SALLIE.

P.S. Unohdin parin vaaleansinisiä tohveleita sängyn alle. Oletko kiltti ja pyydät Maryä käärimään ne pakettiin ja lähettämään minulle? Ja pidä kiinni hänen kädestään kun hän kirjoittaa osoitteen. Hän luki nimeni osoitekorteista "Mackbird".

Tiistaina.

_Paras vihollinen!_

Niinkuin kerroin, jätin New-Yorkissa paikanvälitystoimistoon ilmoituksen saadakseni tottuneen lastenhoitajan.

Palvelukseen halutaan: Lastenhoitaja, omaava niin suuren sylin, että siihen sopii 17 vauvaa samalla kertaa.