Part 3

Ja miten olin harjaantunut tähän tehtävään?

Se, niinkuin tiedät, on hieman pulmallinen kysymys. Mutta minä toin esiin korkeakoulusivistykseni ja muutamia luentoja Ihmisystävyyden Koulussa, niin myöskin lyhyen toimeni korkeakoulun siirtolassa Bostonissa (en kertonut hänelle että koko työni siellä rajoittui takahallin ja portaitten maalaamiseen). Sitten esitin yhteiskunnallisen toimintani isäni työntekijäin keskuudessa ja pari ystävällistä käyntiä Naisten Juoppoparantolassa.

Johon kaikkeen hän murisi.

Lisäsin, että olin hiljattain opiskellut turvattomien lasten huoltoa ja mainitsin ohimennen seitsemäntoista laitostani.

Hän murisi taaskin ja sanoi ettei hän suurestikaan perustanut tuohon uudenaikaiseen tieteelliseen armeliaisuuteen.

Tässä kohden Jane astui sisään tuoden laatikollisen ruusuja kukkakauppiaalta. Tuo siunattu Gordon Hallock lähettää minulle ruusuja kahdesti viikossa kirkastamaan laitoselämän ankaruutta.

Johtokunnan jäsenemme aloitti vihastuneen kuulustelun. Hän halusi tietää mistä olin saanut nuo kukat, ja keventyi ilmeisesti kuullessaan etten ollut käyttänyt niihin laitoksen varoja. Senjälkeen häntä halutti tietää kuka Jane saattoi olla. Olin ennakolta aavistanut tämän kysymyksen ja päättänyt pamauttaa totuuden.

"Kamarineitini", sanoin minä.

"Mikä?" parkaisi hän kasvot ihan punaisina.

"Kamarineitini."

"Mitä hän tekee täällä?"

Ryhdyin ystävällisesti yksityisseikkoihin. "Hän korjaa vaatteeni, kiillottaa kenkäni, pitää piironkilaatikkoni järjestyksessä, pesee tukkani."

Luulin todellakin että mies läkähtyisi, ja niinpä armeliaasti lisäsin, että suoritan hänen palkkansa omista yksityistuloistani ja maksan laitokselle viisi dollaria viisikymmentä senttiä hänen täysihoidostaan, ja että vaikka hän onkin suuri, hän ei syö paljon.

Cyrus lupasi että saisin käyttää jotakin orpoa kaikkiin laillisiin palveluksiin.

Minä selitin -- kohteliaasti vieläkin, vaikka jo aloinkin väsyä -- että Jane oli ollut palveluksessani monta vuotta ja oli välttämätön.

Hän vihdoin lähti pois kerrottuaan minulle, ettei hän puolestaan koskaan ollut löytänyt mitään vikaa Mrs. Lippettissä. Tämä oli järkevä, kristillismielinen nainen, jolla ei ollut paljonkaan haaveellisia aatteita, mutta sitä enemmän kykyä hyvään, vankkaan työhön. Hän toivoi, että minä olen kyllin viisas sovelluttamaan menettelytapani hänen esikuvansa mukaan.

Ja mitä, rakas Judy, ajattelet tästä?

Tohtori pistäytyi sisään pari minuuttia myöhemmin, ja minä toistin Hon. Cyruksen keskustelun yksityiskohtaisesti. Ensi kerran koko seurustelumme historiassa tohtori ja minä olimme yhtä mieltä.

"Mrs. Lippett totisesti!" murisi hän. "Mokomakin vanha höperö! Antakoon Herra hänelle enemmän järkeä!"

Kun tohtorimme oikein kiihtyy, rupeaa hän puhumaan Skotlantia. Viimeinen lempinimeni hänelle (selän takana) on Sandy.

Sadie Kate istuu lattialla kun kirjoitan, selvittelee silkkilankavyyhtiä ja kerii sen sievästi Janelle, joka alkaa vallan kiintyä tuohon pikku vesaan.

"Minä kirjoitan Judy tädille", sanon Sadie Katelle. "Mitä terveisiä saan panna sinulta?"

"En minä ole koskaan kuullut Judy tädistä."

"Hän on tämän koulun jokaisen kiltin pikku tytön täti."

"Täti käskee häntä sitten käymään katsomassa minua ja tuomaan namusia", sanoo Sadie Kate.

Niin sanon minäkin.

Parhain tervehdykseni puheenjohtajalle.

SALLIE.

Maaliskuun 13.

MRS. JUDY ABBOTT PENDLETON.

_Arvoisa Rouva!_

Neljä kirjettänne, kaksi sähkösanomaanne ja kolme pankkiosoitustanne on tässä, ja määräyksiänne tullaan noudattamaan juuri niin pian kun työn rasittama johtajatar voi ehtiä.

Uskoin ruokasalihomman Betsy Kindredille. Sata dollaria myönsin hänelle tuon kauhean huoneen uusimiseen. Hän otti luottamustoimen vastaan, valitsi viisi kelvollista orpoa avustamaan työn koneellisissa yksityiskohdissa ja sulki oven. Kolme päivää ovat lapset syöneet pulpeteiltaan kouluhuoneessa. Minulla ei ole aavistustakaan Betsyn hommista, mutta hänellä on koko joukon parempi aisti kuin minulla, joten ei kannata sekaantua asiaan.

On oikea taivaallinen huojennus, kun voi jättää jotakin jonkun toisen tehtäväksi ja olla varma, että se tulee tehdyksi! Kaikki kunnioitus täkäläisen henkilökunnan iälle ja kokemukselle, mutta uusille aatteille se ei juuri ole altis. Niinkuin jalo perustaja suunnitteli John Grier Homen v. 1875, niin on sitä hoidettava vielä tänä päivänä.

Ohimennen sanoen, Judy kulta, ajatuksesi järjestää yksityinen ruokahuone johtajattarelle -- jota ajatusta minä seuraarakastavana sieluna ensin halveksuin -- on ollut pelastukseni. Kun olen kuolemanväsynyt, syön yksin, mutta eloisina hetkinäni kutsun jonkun virkailijan jakamaan ateriani, ja päivällispöydän tulvehtivassa tuttavallisuudessa minä suoritan tehoisimmat vetoni. Kun käy suotavaksi istuttaa raittiin ilman ituja Miss Snaithin sieluun, kutsun hänet päivälliselle ja puhallan tahdikkaasti hieman happea hänen voileipänsä ja vasikansylttyviipaleittensa väliin.

Vasikansyltty on kokkimme käsityksen mukaan laatuunkäypä _pièce de resistance_ päivälliskutsuihin. Kunhan tässä ehdin, otan esille kysymyksen sopivasta ravinnosta toimeenpanevalle henkilökunnalle, mutta toistaiseksi on niin paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin oma mukavuutemme, että saamme tulla toimeen vasikalla.

Kauhea tömähdys on juuri sattunut oveni ulkopuolella. Joku pieni keruubi näyttää potkaisseen toisen pienen keruubin portaita alas. Mutta minä kirjoitan häiriintymättä. Jos minun on vietettävä päiväni orpolasten parissa, täytyy minun viljellä hilpeätä huolettomuutta.

Oletko saanut Leonora Fentonin kihlakortit? Hän menee naimisiin lähetyslääkärin kanssa ja asettuu asumaan Siamiin! Oletko koskaan kuullut mitään niin hullunkurista kuin Leonora emäntänä lähetyssaarnaajan talossa? Luuletko, että hän aikoo huvittaa pakanoita pukutansseilla?

Ei sentään sen hassumpaa kuin että minä olen johtajattarena orpokodissa ja sinä vakavana, vanhoillisena rouvana tai Marty Keene seuraperhosena Parisissa. Luuletko että hän käy lähetystön tanssiaisissa ratsastuspuvussa, ja mitä ihmettä tekee tukalleen? Se ei ole voinut kasvaa niin pian, hänellä täytyy olla tekotukka. Eikö totta, että meidän luokka tarjoaa hilpeitä yllätyksiä?

Posti tulee. Salli minun lukea hauska paksu kirje Washingtonista.

Ei niinkään hauska; oikein nenäkäs. Gordon ei voi päästä siitä ajatuksesta että tämä kaikki on leikkiä, S. McB. ja 113 orpoa. Mutta hän ei pitäisi sitä niinkään leikkinä, jos koettaisi parikin päivää. Hän sanoo pistäytyvänsä täällä ensi käynnillään pohjoisessa ja katsovansa kamppailua. Miten olisi jos jättäisin hänet työhön tänne ja itse lentäisin New-Yorkiin ostoksille? Lakanamme ovat aivan kuluneet, ja talossa ei ole muuta kuin 211 villapeittoa.

Singapore, sydämeni ja kotini ainoa lemmikki, lähettää kunnioittavan tervehdyksensä.

Minä myös.

S. McB.

JOHN GRIER HOME, Perjantaina.

_Rakkakin Judy!_

Näkisitpä vain mitä sata dollariasi ja Betsy Kindred ovat tehneet tuolle ruokasalille!

Se on häikäisevä unelma keltaista väriä. Koska se on pohjanpuolinen huone, päätti Betsy kirkastaa sitä, ja sen hän on tehnyt. Seinät ovat kiillotonta vaaleankeltaista, ja friisinä on rivi pieniä pehmeäturkkisia metsäkaniineja, jotka juoksevat pitkin katonreunaa. Pöytäliinojen asemasta, joita emme voi kustantaa, meillä on pellavaiset kaitaliinat, joihin on pitkin pituutta painettu hyppääviä kaniineja. On myöskin keltaisia maljakoita, jotka tällä hetkellä ovat täynnä pajukissoja, mutta jotka odottavat vuokkoja ja kieloja ja voikukkia. Ja uusi pöytäkalusto, rakkaani -- valkoinen, koristeena keltaisia narsisseja (niin luulemme), vaikka ne voivat olla ruusujakin; talossa ei ole ketään kasvitieteilijää. Ihmeellisintä kaikista, meillä on _ruokaliinat_, ensimäiset, mitä olemme eläissämme nähneet. Lapset luulivat niitä nenäliinoiksi ja pyyhkivät hurmaantuneina nenänsä.

Uuden huoneen avaamisen kunniaksi meillä oli jäätelöä ja kaakkua jälkiruoaksi. On niin hauskaa nähdä nuo lapset muunlaisina kuin säikähtäneinä ja välinpitämättöminä, että kohta julistan palkintoja meluamisesta -- kaikille muille paitsi Sadie Katelle. Hän rummutti pöytää veitsellä ja haarukalla ja lauloi: "Tervetuloa kultasaliin."

Muistathan tuon valaisevan tekstin ruokasalin oven yläpuolella -- "Jumala antaa". Olemme maalanneet sen umpeen ja peittäneet paikan kaniineilla. Hyvä on opettaa niin helppoa uskoa tavallisille lapsille, joilla on säädyllinen perhe ja katto suojanaan, mutta ihmisen, jonka ainoa turvapaikka hädässä on puiston penkki, täytyy oppia taistelevampi usko.

"Jumala on antanut sinulle kaksi kättä ja aivot ja maailman, jossa saat käyttää niitä. Käytä niitä hyvin, niin saat mitä tarvitset; käytä huonosti, niin joudut puutteeseen", siinä on tunnuslauseemme, ja siihenkin tehdään rajoituksia.

Äskeisen lajitteluprosessin aikana olen vapautunut yhdestätoista lapsesta. Tuo siunattu Valtion Apukomitea auttoi minua pääsemään kolmesta pikku tytöstä; kaikki sijoitettiin oikein hyviin koteihin, ja yksi otettiin laillisesti kasvatiksi, jos perhe pitää hänestä. Ja perhe pitää, sen jo näin. Hän oli laitoksen mallilapsi, tottelevainen ja kohtelias, kiharatukkainen ja helläsydäminen, pilkulleen se pieni tyttö, jonka perhe tarvitsee. Kun kasvattiaetsivä pariskunta valitsee tytärtä, seison vieressä sydän kurkussa, ja minusta tuntuu kuin seuraisin kohtalon tutkimattomia aivoituksia. Niin pieni asia kallistaa vaa'an. Lapsi hymyilee, ja rakastava koti aukee hänelle koko elämäksi; hän aivastaa, ja se on iäksi mennyttä.

Kolme suurinta poikaamme on mennyt töihin maataloihin, yksi kauas länteen KARJATALOON! Huhu kertoo että hänestä tulee _cow-boy_ ja intiaanisoturi ja jääkarhun metsästäjä, vaikka minä itse asiassa uskon, että hänen on tyydyttävä maalaisen rauhaisaan vehnänkorjuu-työhön. Hän marssi pois kuin mikäkin romaanisankari, ja häntä seurasi surumielisin katsein 25 seikkailunhaluista poikaa, jotka huoaten palasivat J.G.H:n turvallisen yksitoikkoiseen elämään.

Viisi muuta lasta on lähetetty oikeihin laitoksiinsa. Yksi heistä on kuuro, yksi kaatuvatautinen ja muut kolme lähentelevät tylsämielisyyttä. Ketään heistä ei olisi koskaan pitänyt ottaa tänne. Tämä on kasvatuslaitos, emmekä me voi vahingoittaa kallisarvoista kylvöämme pitämällä huolta aistiviallisista.

Orpokodit ovat joutuneet muodista pois. Mitä minä aion kehittää, on ruumiin, sielun ja hengen kasvatuslaitos lapsia varten, joiden vanhemmat eivät kykene pitämään huolta heidän hoidostaan.

"Orvot" on pelkkä lajinimitykseni lapsille; suuri osa heistä ei ole vähääkään orpoja. Heillä on jäljellä vaivalloinen ja itsepintainen isä tai äiti, joka ei tahdo allekirjoittaa luovutuskirjaa, joten en voi antaa heitä ottolapsiksi. Mutta niiden, jotka ovat käytettävissäni, olisi paljon parempi päästä rakastaviin koteihin kuin olla parhaassakaan laitoksessa minkä minä ikinä voin saada aikaan. Niinpä koetan sijoittaa heidät ottolapsiksi niin pian kuin mahdollista ja etsin heille koteja.

Sinunhan pitäisi tavata paljon hauskoja perheitä matkoillasi; etkö voisi saada joitakin niistä ottamaan kasvatteja? Poikia mieluummin. Meillä on hirveä joukko ylimääräisiä poikia, eikä kukaan huoli niistä. Puhuttakoon sitten vielä naisvihasta! Se ei ole mitään verrattuna siihen miesvihaan, joka vallitsee ottolasta haluavien vanhempien rinnassa. Voisin sijoittaa tuhansittain hymykuoppaisia, keltatukkaisia tyttöjä, mutta hyvä eloisa poika siinä 9-13 välillä on hylkytavaraa markkinoilla. Näyttää yleensä vallitsevan sellainen tunne, että he tuovat likaa jäljissään ja naarmuttavat mahonkihuonekaluja.

Etkö luule että miesten klubit voisivat ottaa poikia kasvateiksi, ikäänkuin onnen panteiksi? Poika voisi olla hoidettavana siistissä kunnon perheessä, ja lauantai-iltaisin klubin eri jäsenet veisivät hänet ulos. He voisivat ottaa hänet mukanaan pallopeleihin ja sirkukseen ja palauttaa hänet kun ovat saaneet tarpeekseen, aivan kuin lainakirjan. Se olisi suuriarvoista harjoitusta nuorillemiehille. Puhutaan aina niin paljon siitä kuinka suotavaa olisi kasvattaa tyttöjä äiteyteen. Miksi ei panna toimeen kursseja isyys-kasvatusta varten ja anneta parhaitten herraklubien ottaa asia huolekseen. Suostutko pyytämään Jervisiä puhumaan asian puolesta eri klubeissaan, ja minä panen Gordonin virittämään kysymyksen Washingtonissa. He molemmat kuuluvat niin moniin klubeihin, että sillä tavoin meidän pitäisi saada sijoitetuksi ainakin tusina poikia.

Olen edelleen 113:n ikihuolekas äiti S. McB.

JOHN GRIER HOME Maaliskuun 18.

_Rakas Judy!_

Olen mieluisalla tavalla saanut hengähtää 113:sta äiteyshuolesta.

Kuka tulla tipahti eilen rauhaisaan kyläämme jollei Mr. Gordon Hallock, matkallaan takaisin Washingtoniin hoitamaan kansakunnan huolia. Ainakin hän sanoi tämän paikan olevan hänen matkansa varrella, mutta kartasta pikkukoulun seinällä näen että se oli sadan peninkulman poikkeus.

Ja voi taivas, minä olin iloinen kun sain nähdä hänet! Hän on ensimäinen pilkahdus ulkomaailmaa senjälkeen kun sulkeuduin tämän laitoksen vangiksi. Ja niin paljon hauskoja juttuja hän tiesi! Hän tuntee sisäpuolen kaikesta siitä ulkopuolisesta minkä saa lukea lehdistä; ja mikäli minä voin ymmärtää, on hän se seurapiirin keskus, jonka ympäri koko Washington kiertää. Minä olen aina tietänyt, että hän pääsee pitkälle politiikassa, sillä hänessä on vauhtia, siitä ei ole epäilystä.

Et voi uskoa kuinka virkistyneeksi ja uudistuneeksi minä tunnen itseni, ikäänkuin olisin tullut omaani takaisin oltuani jonkun aikaa yhteiskunnallisessa maanpaossa. Minun täytyy tunnustaa että kaipaan jotakin, joka osaa minunlaistani tyhjänpäiväistä puhetta. Betsy livistää kotiin joka viikon lopulla, ja tohtori keskustelee kylläkin, mutta oh, niin inhottavan johdonmukaisesti! Gordon jotenkin tuntuu edustavan sitä elämää, johon minä kuulun -- jossa on maalaisklubeja ja ajelua ja tanssia ja urheilua ja kohteliaisuuksia -- köyhää; hupsua, typerää elämää, jos niin tahdot, mutta minun omaani. Ja minä olen kaivannut sitä. Tämä yhteiskuntaa-palveleva toiminta on teoriassa ihailtavaa ja pakottavaa ja mielenkiintoista, mutta kuolettavan typerää yksityiskohdissaan. Pelkään etten ole syntynyt oikaisemaan vinoa tässä maailmassa.

Koetin kuljettaa Gordonia ympäri ja herättää hänessä mielenkiintoa pikkulapsiin, mutta hän ei vilkaissutkaan niihin. Hän ajattelee että minä tulin vain hänen kiusakseen, ja niinhän minä tietysti tulinkin. Sinun sireenin kutsusi ei olisi koskaan houkutellut minua kevytmielisyyden polulta, jollei Gordon olisi niin epämieluisasti ilakoinut ajatellessaan, että minä muka osaisin hoitaa orpokotia. Minä tulin tänne näyttääkseni hänelle että osaan, ja nyt kun voin näyttää sen, tuo peto kieltäytyy katsomasta.

Minä kutsuin hänet päivälliselle ja varoitin jo ennakolta vasikansyltystä, mutta hän sanoi ei kiitos, minä tarvitsin vaihtelua. Niinpä me menimme Brantwoodin ravintolaan ja saimme hiilillä paistettuja rapuja. Olin kokonaan unohtanut että nuo elukat olivat syötäviä.

Tänä aamuna kello seitsemän heräsin raivoisaan puhelinkellon soittoon. Gordon soitti asemalta, hän oli lähdössä Washingtoniin. Hän oli kerrassaan katumapäällä orpokodin suhteen ja puolusteli itseään laveasti, kun ei ollut tahtonut katsoa lapsiani. Ei se sitä merkinnyt ettei hän pitäisi orpolapsista, sanoi hän; sitä vain ettei hän pitänyt niistä minuun rinnastettuina. Ja todistaakseen hyvät tarkoituksensa hän aikoi lähettää niille laatikollisen pähkinöitä.

Tunnen itseni niin reippaaksi ja virkistyneeksi pikku pyrähdykseni jälkeen kuin jos todella olisin ollut lomalla. Siitä ei ole epäilystä, tunti tai niillä vaiheilla kiihdyttävää puhelua on parempaa vahvistuslääkettä minulle kuin koko rasiallinen rauta- tai strykniinipillereitä.

Olet minulle velkaa kaksi kirjettä, hyvä rouva. Maksa velkasi _tout de suite_, tai lasken kynän kädestäni iäksi.

Sinun kuten tavallisesti S. McB.

Tiistaina, kello 5 i.p.

_Paras viholliseni!_

Minulle on kerrottu että kävitte meillä tänä iltapäivänä, kun minä olin poissa ja pengoitte esiin erään häväistysjutun. Te väitätte että lapset Miss Snaithin hoidossa eivät saa säädettyä määräänsä kalanmaksaöljyä.

Olen pahoillani, jollei lääkemääräyksiänne ole noudatettu, mutta teidän tulee tietää että on vaikea juttu kaataa tuota inhottavaa pahanhajuista moskaa kiemurtelevan lapsen sisään. Ja Miss Snaithilla on aivan liiaksi työtä. Hänellä on hoidettavanaan kymmenen lasta enemmän kuin mitä oikeuden mukaan pitäisi langeta yhden naisen osalle, ja siihen saakka kun löydämme hänelle uuden apulaisen on hänellä hyvin vähän aikaa noihin oikullisiin yksityiskohtiin, joita te vaaditte.

Sitäpaitsi, paras viholliseni, hän on hyvin arka moitteille. Kun tunnette olevanne taistelutuulella, soisin että tuhlaisitte sotaisuutenne minuun. Minä en välitä siitä, ihan päinvastoin. Mutta tuo poloinen nainen on vetäytynyt huoneeseensa hysteerisen itkun vallassa ja jättänyt yhdeksän vauvaa pantaviksi sänkyyn herra ties kenen toimesta.

Jos teillä on jotakin pulveria, joka voisi rauhoittaa hänen hermojaan, olkaa hyvä ja lähettäkää Sadie Katen mukana.

Vilpittömästi teidän S. MCBRIDE.

Keskiviikkoaamuna.

_Hyvä tohtori MacRae!_

En minä mitenkään asetu ymmärtämättömälle kannalle; pyydän vain, että tulette minun luokseni valituksinenne ettekä järkytä henkilökuntaani noin tulivuorimaisesti kuin eilen.

Pyrin kaikin voimin noudattamaan kaikkia määräyksiänne -- lääkärin määräyksiä -- tunnollisesti ja huolella. Puheenaolevassa tapauksessa näyttää sattuneen jotakin laiminlyöntiä; en tiedä, mihin ovat joutuneet nuo neljätoista käyttämätöntä pulloa, joista te nostitte sellaisen äläkän, mutta minä otan selville.

Enkä monestakaan syystä voi lähettää Miss Snaithiä tiehensä noin vain umpimähkään kuten te vaaditte. Hän saattaa eräissä suhteissa olla kyvytön, mutta hän on kiltti lapsille, ja valvonnan alaisena kyllä käy täydestä toistaiseksi.

Vilpittömästi teidän S. MCBRIDE.

Torstaina.

_Paras vihollinen!_

_Soyez tranquille._ Olen antanut määräykseni, ja tästä lähin lapset tulevat saamaan kaiken kalanmaksaöljyn, mikä oikeuden mukaan kuuluu niille. Itsepäisen miehen pitää saada tahtonsa läpi.

S. McB.

Maaliskuun 22 p.

_Rakas Judy!_

Orpokodin elämä on hiukan virkistynyt muutamina viime päivinä -- sitten kun suuri Kalanmaksaöljy-sota alkoi raivota. Ensimäinen ottelu tapahtui tiistaina, ja sen minä ikävä kyllä menetin, kun olin neljän lapseni kanssa lähtenyt pienelle ostosmatkalle kylään. Palasin ja löysin koko orpokodin hysteerisen kuohunnan vallassa. Tohtorimme oli käynyt talossa.

Sandyllä on kaksi intohimoa elämässään: toinen kalanmaksaöljy ja toinen pinaatti, jotka eivät kumpikaan ole suosittuja lastenkamarissamme. Joku aika sitten -- itse asiassa jo ennen minun tuloani -- hän oli määrännyt kalanmaksaöljyä kaikille vähäverisille lapsille ja antanut sitä varten ohjeet Miss Snaithille. Eilen -- epäluuloisena kuin skotlantilainen ainakin -- hän alkoi nuuskia ympäri saadakseen selville miksi nuo pienet rottaparat eivät lihonneet niin nopeasti kuin hänen mielestään olisi pitänyt, ja hän kaivoi esiin innoittavan häväistysjutun. He eivät olleet saaneet pisaraakaan kalanmaksaöljyä kolmeen kokonaiseen viikkoon! Silloin hän räjähti, ja siitäkös nousi ilo ja kiihtymys ja hysteerisiä kohtauksia.

Betsy sanoo että hänen täytyi lähettää Sadie Kate pesutupaan tekaistulle asialle, koska tohtorin puhetapa ei sopinut orpolasten korville. Kun minä tulin kotiin, oli hän jo lähtenyt, ja Miss Snaith vetäytynyt itkien huoneeseensa, ja neljäntoista kalanmaksaöljypullon olinpaikka oli vielä tuntematon. Hän oli korkeimmalla äänellään sanonut, että Missi kai oli syönyt öljyn itse. Kuvittele Miss Snaithia -- hän joka on niin viaton ja leuaton ja vaaraton -- varastamassa kalanmaksaöljyä noilta avuttomilta orpolapsiraukoilta ja ryypiskelemässä sitä yksityisesti!

Puolustuksekseen Miss Snaith intohimoisesti vakuutti että hän rakasti näitä lapsia ja oli tehnyt velvollisuutensa niinkuin hän sen ymmärsi. Hän ei uskonut että oli hyvä antaa lääkkeitä pikkulapsille; hän arveli rohtojen tekevän pahaa heidän pienille vatsaraukoilleen. Voit kuvitella Sandyä! Voi taivas, taivas! Ja minä kun en saanut olla näkemässä!

No niin, myrsky raivosi kolme päivää, ja Sadie Kate juoksi pienet jalkansa meikein poikki kuljettaessaan kirpeitä sanomia tohtorin ja meidän välillä. Vain hätätilassa keskustelen hänen kansaan puhelimessa, sillä hänellä on emännöitsijänä harmillinen vanha äkäpussi, joka kuuntelee alakerran torvessa, enkä tahdo että John Grierin häpeälliset salaisuudet leviävät maailmalle. Tohtori vaati Miss Snaithin pikaista erottamista, ja minä kieltäydyin. Tietenkin hän on epämääräinen, polttopisteetön, kyvytön vanha otus, mutta hän rakastaa lapsia ja sopivasti valvottuna on hyvinkin hyödyksi.

Hänen korkeitten perhesuhteittensa tähden ainakaan en voi antaa hänelle häpeällistä lähtöpassia kuin millekin juopolle kokille. Toivon voivani ajan pitkään hälventää hänet täältä hienotunteisella suostuttelutoiminnalla; ehkä saan hänet tuntemaan, että hänen terveytensä vaatii talvea Kaliforniassa. Sitäpaitsi, tahtoi tohtori mitä tahansa, on hänen käytöksensä niin määräävää ja itsevaltaista, että ihan kunnioituksesta itseään kohtaan täytyy asettua toiselle puolelle. Kun hän säätää että maa on pyöreä, minä viipymättä vakuutan, että se on kolmikulmainen.

Vihdoin, kolmen mieluisasti pirteyttävän päivän jälkeen, koko juttu asettui. Tohtorilta saatiin anteeksipyyntö (hyvin mieto) siitä että hän oli ollut niin epäystävällinen neiti paralle; ja tältä taas saatiin täysi tunnustus ja lupauksia tulevaisuuden varalle. Nähtävästi hän ei ollut hennonut pakottaa pikku kultia syömään tuota moskaa, mutta hyvin ilmeisistä syistä ei hän myöskään ollut hennonut pahoittaa tohtori MacRaen mieltä, ja niinpä hän piilotti viimeiset neljätoista pulloa pimeään nurkkaan kellariin. Sitä vain en käsitä, kuinka hän aikoi lopulta vapautua saaliistaan. Voiko kalanmaksaöljyä pantata?

MYÖHEMMIN.

Rauhanneuvottelut ovat päättyneet tänä iltapäivänä ja Sandy oli juuri poistunut arvokkaasti, kun Hon. Cyrus Wykoff ilmoitettiin saapuneeksi. Kaksi vihollista yhden tunnin sisällä on totisesti liikaa!

Hon. Cy oli suunnattomasti liikutettu uudesta ruokasalista, varsinkin kun kuuli että Betsy on kiinnittänyt nuo kaniinit omilla liljanvalkeilla kätösillään. Kaniinien kiinnittäminen seinille, myöntää hän, on sopivaa aherrusta naisille, mutta toimeenpaneva asema kuten minun on hieman heidän horisonttinsa ulkopuolella. Hänen mielestään olisi ollut paljon viisaampaa, jollei Mr. Pendleton olisi antanut minulle niin vapaata valtaa tuhlata rahojansa.

Kun vielä olimme syventyneet katselemaan Betsyn seinäkoristeita, kuului ruokahuoneesta hirmuinen romahdus, ja tapasimme Gladiola Murphyn itkemästä viiden keltaisen lautasen raunioilla. Tuollaisten romahdusten kuuleminen järkyttää hermojani riittävästi kun olen yksin, mutta erikoisesti se järkyttää, kun vieraanani juuri on epämiellyttävä johtokunnan jäsen.

Koetan vaalia tuota pöytäkalustoa parhaan taitoni mukaan, mutta jos haluat nähdä lahjasi koko särkymättömässä kauneudessaan, neuvoisin sinua rientämään pohjoiseen ja käymään John Grier Homessa viipymättä.

Sinun kuten aina SALLIE.

Maaliskuun 26 p.

_Rakas Judy!_

Minulla on juuri ollut kohtaus erään naisen kanssa, joka tahtoo ottaa kotiinsa pikkulapsen yllätykseksi miehelleen. Minun oli aika vaikea saada häntä uskomaan, että koska mies kerran joutuu elättämään lasta, olisi hienotunteinen huomaavaisuus kysyä häneltä neuvoa kasvatin otossa. Hän väitti itsepintaisesti ettei se kuulu mieheen, koska lapsen pesemisen ja pukemisen ja kasvattamisen vaiva tulisi hänen itsensä osalle. Alan todellakin sääliä miehiä. Muutamilla heistä näyttää olevan hyvin vähän oikeuksia.