Part 16

Ja hän pelasti Allegran. Tämä ilmestyi viltin sisältä tukka pörrössä ja näytti mieluisasti yllättyneen tästä uudesta piilosleikistä. Allegra hymyili! Lapsen pelastuminen oli suoranainen ihme. Tuli oli syttynyt kolmen jalan päässä hänen seinästään, mutta kiitos tuulen suunnan edennyt poispäin hänestä. Jos Miss Snaith olisi vähän enemmän uskonut raittiiseen ilmaan ja jättänyt ikkunan auki, olisi tuli syöpynyt taaksepäin, mutta onneksi Miss Snaith ei usko raittiiseen ilmaan, eikä mitään sellaista tapahtunut. Jos Allegra olisi mennyt, en koskaan olisi suonut itselleni anteeksi, kun en antanut Bretlandien ottaa häntä, ja tiedän ettei Sandykään olisi.

Huolimatta kaikesta menetyksestä en voi olla muuta kuin onnellinen, ajatellessani noita kahta kauheata murhenäytelmää, jotka ovat torjutut. Noina seitsemänä minuuttina, jolloin tohtori oli suljettuna tuohon loimuavaan kolmanteen kerrokseen, elin läpi sen tuskan että uskoin molemmat menneiksi, ja hätkähdän hereille vielä keskellä yötä kauhusta väristen.

Mutta koetan kertoa sinulle loput. Sammutusmiehet ja vapaaehtoiset -- etenkin Knowltopin autonkuljettaja ja tallimiehet -- tekivät koko yön työtä suorastaan vimmatusti. Uusin neekerikokkimme, joka oli sankaritar omalla alallaan, meni ulos, teki tulen pyykkitupaan ja keitti suuren kattilallisen kahvia. Se oli hänen oma keksintönsä. Joutilaat tarjosivat sitä sammutusmiehille kun nämä vapauttivat vuoronperään toisensa saadakseen levätä pari minuuttia, ja se auttoi.

Saimme loput lapsista majoitetuiksi erinäisiin vieraanvaraisiin taloihin, lukuunottamatta vanhimpia poikia, jotka tekivät koko yön työtä kuin kuka muu tahansa. Oli kerrassaan lämmittävää nähdä kuinka koko tämä paikkakunta riensi avuksemme. Ihmiset jotka eivät ole näyttäneet tietävänkään että orpokoti on olemassa, tulivat keskellä yötä ja panivat koko talonsa käytettäväksemme. He ottivat lapsia luoksensa, antoivat heille lämpimän kylvyn ja lämmintä keittoa ja peittivät heidät vuoteisiin. Ja mikäli minä voin ymmärtää, ei yksikään 107:stä tipusestani ole vahingoittunut avojaloin hyppelemisestä likomärillä lattioilla, ei edes hinkuyskätapaukset.

Oli täysi päivänvalo ennenkuin tuli oli senverran hillitty että saatoimme tietää edes mitä oli säästynyt. Saan ilmoittaa että minun siipeni on täysin koskematon, vaikka hieman savuinen, ja pääkäytävä on melkein kunnossa aina keskiportaille saakka, mutta siitä asti on kaikki hiiltynyttä ja likomärkää. Itäinen siipi on mustunut, katoton kuori. Sinun vihaamasi F huone, rakas Judy, on iäksi mennyt. Toivon että voisit hälventää sen muististasi yhtä ehdottomasti kuin se on hälvennetty maan päältä. Vanha John Grier on mennyt menojaan sekä aineen että hengen puolesta.

Minun täytyy kertoa sinulle jotakin hassua -- en elämässäni ole nähnyt niin paljon hullunkurista kuin sinä yönä. Kun kaikki muut olivat äärimmäisen kevyessä puvussa, useimmat miehet sadetakeissa ja ulstereissa ja kaikki ilman kauluksia, ilmaantui Hon. Cy myöhään näkyviin, puettuna kuin iltapäivän teekutsuihin. Hänellä oli helminen kravattineula ja valkoiset säärykset! Mutta hän oli todella äärettömän avulias. Hän luovutti meille koko talonsa, ja minä jätin hänen haltuunsa hysteerisen Miss Snaithin, ja tämän hermot askarruttivat häntä siinä määrin ettei hän tullut tiellemme koko yönä.

En osaa kirjoittaa enemmän yksityiskohtia nyt, en ole koskaan elämässäni ollut näin järkytetty. Vakuutan sinulle vain ettei ole vähintäkään syytä sinun katkaista matkaasi. Viisi johtokunnan jäsentä oli täällä heti lauantai-aamuna varhain, ja me kaikki teemme työtä kuin hullut saadaksemme jotakin selvyydentapaista asioihin. Orpokotimme on tällä hetkellä siroteltu yli koko paikkakunnan, mutta älä ole suotta levoton. Me tiedämme missä lapset ovat. Kukaan ei ole kokonaan tietymättömissä. En aavistanut että ventovieraat ihmiset voisivat olla niin ystävällisiä. Mielipiteeni ihmissuvusta on parantunut.

Tohtoria en ole nähnyt. He sähköttivät New Yorkista haavalääkärin, joka pani hänen jalkansa sijoilleen. Murtuma oli sangen paha ja vaatii aikaa, mutta he eivät luule hänen saaneen mitään sisäisiä vammoja, vaikka hän onkin kauheasti ruhjoutunut. Niin pian kun meidän sallitaan nähdä hänet, lähetän yksityiskohtaisempia tietoja. Minun täytyy todella lopettaa jos aion saada tämän huomisen laivaan.

Hyvästi! Älä sure. Tässä pilvessä on tusina hopeajuovaa, joista kirjoitan huomenna.

SALLIE.

Voi taivas! Tuolla tulee auto jossa istuu J.F. Bretland!

JOHN GRIER HOME, Tammikuun 14 p.

_Rakas Judy!_

Kuule tätä! J.F. Bretland luki tulipalostamme eräästä New Yorkin lehdestä (saan sanoa että pääkaupungin lehdet kertoivat enimmän yksityiskohtia), ja hän kiirehti tänne levottomuuden väristyksessä. Hänen ensimäinen kysymyksensä, kun hän hyökkäsi yli murtuneen kynnyksemme, oli: "Onko Allegra vahingoittumaton?"

"On", sanoin minä.

"Jumalan kiitos", sanoi hän ja vaipui tuoliin istumaan. "Tämä paikka ei ole lapsia varten", sanoi hän ankarasti, "ja minä olen tullut hakemaan hänet kotiin. Minä tahdon pojat myös", lisäsi hän kiireesti ennenkuin minulla oli tilaisuutta puhua. "Vaimoni ja minä olemme neuvotelleet asiasta ja päättäneet että koska kerran vaivaudumme laittamaan lastenkamarin, voimme yhtä hyvin pitää sitä kolmelle kuin yhdelle."

Minä johdin hänet kirjastooni, missä pikku perheemme on asustanut sitten tulipalon, ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kun minut kutsuttiin alas neuvottelemaan johtokunnan jäsenten kanssa, jätin J.F. Bretlandin istumaan uusi tytär polvellaan ja poika nojaamassa kumpaankin käsivarteen -- ylpein isä koko Yhdysvalloissa.

Näet siis että tulipalo on toteuttanut yhden asian: nuo kolme lasta ovat saaneet kodin koko elämäkseen. Se melkein korvaa kaikki menetykset.

Mutta en usko vielä kertoneeni sinulle kuinka tuli sai alkunsa. On vielä niin monta asiaa, joista en ole kertonut, että kättäni särkee kun vain ajattelenkin kirjoittaa niistä kaikista. Olemme myöhemmin huomanneet että Sterry vietti loppuviikon vieraanamme. Vietettyään juopottelevan illan "Jack's Place'ssa" hän palasi vaunuvajaamme, kiipesi sisään ikkunasta, sytytti kynttilän, asettui mukavasti ja nukahti. Hän oli varmaan unohtanut sammuttaa kynttilän; joka tapauksessa tuli pääsi irti ja Sterry hädin tuskin selvisi hengissä. Hän on nyt kaupungin sairaalassa ruokaöljyhauteissa ja kipeästi katuu osuuttansa huoliimme.

Ilokseni kuulin että palovakuutuksemme on aika suuri, joten rahanhukka ei loppujen lopulta ole niinkään pelottava. Mitä muunlaisiin tappioihin tulee, ei niitä ole! Itse asiassa en minä ainakaan voi keksiä muuta kuin voittoa, lukuunottamatta tietysti ruhjoutunutta tohtori parkaamme. Kaikki ovat olleet ihmeellisiä, en tietänyt että ihmissuvussa on niin paljon hyvää ja ystävällistä. Olenko joskus sanonut jotakin pahaa johtokunnan jäsenistä? Minä otan sen takaisin. Neljä heistä tuli New Yorkista heti tulipalon jälkeisenä aamuna, ja kaikki paikkakuntalaiset ovat olleet suuremmoisia. Vieläpä Hon Cy'lla on ollut niin paljon tekemistä viiden hänen taloonsa majoitetun orvon moraalin parantamisesta että hän ei häirinnyt meitä millään tavalla.

Tulipalo sattui varhain lauantai-aamuna, ja sunnuntaina papit kaikissa kirkoissa kehoittivat ihmisiä vapaaehtoisesti ottamaan vieraikseen yhden tai kaksi lasta kolmen viikon ajaksi, kunnes orpokodin koneisto taas saataisiin käymään.

Oli innostavaa saada nähdä vastauksia. Puolen tunnin sisällä oli joka lapsi majoitettu. Ja ajattele mitä se merkitsee tulevaisuutta varten: joka ainoa näistä perheistä on tästä saakka aina tunteva henkilökohtaista harrastusta tätä orpokotia kohtaan. Ajattele myöskin mitä se merkitsee lapsille. He saavat nyt nähdä kuinka oikeissa perheissä asutaan, ja tämä on ensimäinen kerta kun monet tusinat heistä astuvat yksityisen talon kynnyksen yli.

Kuule sitten pysyvämpiä suunnitelmia päästäksemme talven läpi. Maalaisklubilla on klubitalo juoksupoikia varten, jota he eivät käytä talvella ja jonka he ovat kohteliaasti luovuttaneet meille. Se yhtyy alueeseemme taustasta, ja panemme sen kuntoon neljälletoista lapselle, Miss Matthews hoitajana. Koska ruokasalimme ja keittiömme ovat vahingoittumattomat, saavat he käydä täällä syömässä ja koulutunneilla ja palata illalla kotiin sitä reippaampina käveltyään puolen peninkulmaa. "Vasemmaksi paviljongiksi" nimitämme me sitä.

Sitten tuo kiltti äidillinen Mrs. Wilson, joka asuu lähellä tohtoria -- hän joka on niin onnistunut pikku Lorettamme suhteen -- on suostunut ottamaan viisi lisää neljällä dollarilla viikossa jokaisesta. Jätän hänelle vanhimpia ja lupaavimpia tyttöjämme, joissa on ilmennyt taloudellisia vaistoja ja jotka mielellään oppisivat ruuanlaittoa sopivan pienessä asteikossa. Mrs. Wilson ja hänen miehensä ovat niin verraton pari, toimellinen, ahkera, yksinkertainen ja rakastava -- luulen että tytöille tekee hyvää tarkata heitä. Harjoituskurssi vaimoudessa!

Kerroinko sinulle Knowltopin ihmisistä itäpuolella John Grier Homea, jotka ottivat 47 vesaa luoksensa tulipaloyönä, ja kuinka koko vierasseurue muuttui tilapäisiksi lastenhoitajattariksi? Vapautimme heidät 36:sta seuraavana aamuna, mutta heillä on vielä 11. Olenko joskus sanonut Mr. Knowltopia äreäksi vanhaksi saituriksi? Minä otan sanani takaisin. Pyydän häneltä anteeksi. Hän on lempeä karitsa. Tiedätkö mitä tuo siunattu mies on hädän hetkenämme tehnyt? Hän on pannut kuntoon tyhjän vuokraajan asunnon talossaan meidän vauvojamme varten, on itse palkannut opinkäyneen englantilaisen pikkulasten hoitajattaren pitämään heistä huolta ja antaa heille joka päivä erinomaista maitoa omasta mallinavetastaan. Hän sanoo vuosikausia pohtineensa mitä tehdä tuolla maidolla. Hän ei viitsi ruveta myymään sitä, koska häviäisi neljä senttiä litralta!

Kaksitoista vanhinta tyttöä makuusali A:sta aion majoittaa uuteen voudin mökkiin. Turnfelt raukat, jotka ovat asuneet siinä vain kaksi päivää, karkoitetaan kylään. Mutta heistä ei olisi mitään hyötyä lasten paimentamisessa, ja minä tarvitsen heidän huoneensa. Kolme tai neljä näistä tytöistä on palautettu kasvattikodeista pahantapaisina, ja he tarvitsevat aika tehoisaa silmälläpitoa. Mitä luulet että siis olen tehnyt? Sähköttänyt Helen Brooksille ja käskenyt häntä antamaan palttua kustantajille ja ottamaan huolekseen tyttöni. Sinä tiedät että hän tulee olemaan verraton heidän kanssaan. Hän on suostunut toistaiseksi. Helen parka on saanut tarpeekseen tuosta peruuttamattomasta naimasopimuksesta, hän tahtoo nyt että kaikki elämässä on vain kokeeksi!

Vanhimmille pojille on tapahtunut jotakin erikoisen hauskaa. Olemme saaneet kiitollisuuslahjan J.F. Bretlandilta. Hän meni kiittämään tohtoria Allegrasta, heillä oli pitkä keskustelu laitoksen tarpeista, ja J.F.B. tuli takaisin ja antoi minulle 3000 dollarin pankkiosoituksen intiaanileirien rakentamiseksi kestävään muotoon. Hän ja Percy ja kylässä asuva arkkitehti ovat tehneet piirustuksia, ja toivomme että heimot kahden viikon kuluttua saavat asettua talvileiriin.

Mitä siitä vaikka 107:n lapseni koti on palanut, kun he kerran elävät näin hyväsydämisessä maailmassa?

Perjantaina.

Ihmettelet varmaan miksi en kirjoita mitään yksityiskohtia tohtorin tilasta. En voi antaa ensikäden tietoja, koska hän ei tahdo nähdä minua. Hän on kuitenkin jo ottanut vastaan kaikki muut paitsi minut -- Betsyn, Allegran, Mrs. Livermoren, Mr. Bretlandin, Percyn, erinäisiä johtokunnan jäseniä, ja he kertovat kaikki että hänen parantumisensa edistyy niin hyvin kuin voi odottaa, kun kaksi kylkiluuta on katkennut ja yksi pohkioluu murtunut. Se on luullakseni ammattinimi tuolle erikoisjalalle, joka katkesi. Hän ei pidä siitä että hänestä tehdään numeroa, eikä suostu arvokkaasti esiintymään sankarina. Minä itse, laitoksen kiitollisena päänä, menin useita eri kertoja hänen luokseen esittämään viralliset kiitokseni, mutta alituisesti kohtasi minut ovella sana että hän nukkuu eikä halunnut tulla häirityksi. Kaksi ensimäistä kertaa uskoin Mrs. McGurkia, sitten -- no niin, minä tunnen tohtorimme! Kun siis oli aika lähettää pikku tyttömme lepertelemään itsetiedottomat hyvästinsä miehelle, joka oli pelastanut hänen henkensä, lähetin hänet matkaan Betsyn kanssa.

Minulla ei ole aavistustakaan mikä tuota miestä vaivaa. Hän oli koko ystävällinen viime viikolla, mutta nyt jos haluan hänen mielipidettään jostakin asiasta, saan lähettää Percyn lypsämään sitä hänestä. Minun mielestäni hän saisi suostua näkemään minut orpokodin johtajattarena, jollei haluakaan tuttavuutemme olevan personallisella pohjalla. Siitä ei ole epäilystä, Sandymme on skotlantilainen!

Vaaditaan koko omaisuus postimerkkejä ennenkuin tämä kirje lähtee Jamaikaan, mutta minä tahdon että kuulet kaikki uutiset, eikä meille ole koskaan tapahtunut näin paljon ilahuttavaa sitten 1876:n, jolloin meidät perustettiin. Tuli on antanut meille sellaisen sysäyksen että olemme vilkastuneet vuosikausiksi. Luulen että jokaisen laitoksen pitäisi palaa maan tasalle aina 25 vuoden päästä vapautuakseen vanhanaikuisista varustuksistaan ja kuluneista käsityksistä. Nyt olen suunnattoman iloinen, ettemme käyttäneet Jervisin rahaa viime kesänä, olisi ollut liian traagillista jos se olisi palanut. En välitä niin paljon John Grierin rahoista, koska hän sai ne patenttilääkkeellä, jonka olen kuullut sisältävän oopiumia.

Mitä tulee siihen jäännökseen meistä, joka säästyi tulelta, on se jo laudoitettu ja päällystetty asfaltilla, ja me elämme aivan mukavasti osassamme taloa. Siinä on riittävästi tilaa virkakunnalle ja lasten ruokasalille ja keittiölle, ja pysyvämpiä suunnitelmia voi tehdä myöhemmin.

Käsitätkö mitä meille on tapahtunut. Hyvä Jumala on kuullut rukoukseni, ja John Grier Home on mökkilaitos!

Olen ahkerin ihminen pohjoispuolella päiväntasaajaa

S. MCBRIDE.

JOHN GRIER HOME, Tammikuun 16 p.

_Rakas Gordon!_

Kiltti, kiltti Gordon, malta mielesi äläkä tee asioita vaikeammiksi kuin ne ovat. Ei millään ehdolla voi tulla kysymykseen että jättäisin orpokodin tällä hetkellä. Sinun pitäisi ymmärtää etten voi hyljätä tipujani juuri kun he niin kauheasti tarvitsevat minua. En ole myöskään kypsä heittämään hiiteen tätä riivattua hyväntekeväisyyttä. (Voit nähdä miltä kielesi näyttää minun käsialallani!)

Sinulla ei ole mitään syytä olla levoton. Minulla ei ole liiaksi työtä. Minä nautin siitä, en elämässäni ole ollut näin toimelias ja onnellinen. Sanomalehdet kuvasivat tulipalon paljon kaameammaksi kuin mitä se todella oli. Tuo kuva joka esitti minua juoksemassa katolla vauva kummassakin kainalossa, oli liioiteltu. Yhdellä tai kahdella lapsella on kurkku kipeä, ja tohtori parkamme on yltänään laastareissa, mutta me elämme kaikki, taivaan kiitos, ja pääsemme läpi ilman pysyviä vaurioita.

En voi kirjoittaa yksityiskohtia nyt, olen yksinkertaisesti kuolemaan saakka järkytetty. Äläkä tule -- ole kiltti! Myöhemmin, kun asiat ovat edes hiukan vakiintuneet, täytyy sinulla ja minulla olla keskustelu sinusta ja minusta, mutta minä tarvitsen aikaa ajatellakseni sitä ensin.

S.

Tammikuun 21 p.

_Rakas Judy!_

Helen Brooks on ottanut haltuunsa nuo neljätoista uppiniskaista tyttöä aivan mestarillisella tavalla. Urakka on sitkein mitä minulla oli tarjottavana, ja hän pitää siitä. Ajattelen että hänestä tulee arvokas lisä henkilökuntaan.

Ja minä olen unohtanut kertoa sinulle Naskalista. Tulipalon sattuessa nuo kaksi kilttiä naista, jotka pitivät hänet luonaan kaiken kesää, olivat juuri astumaisillaan junaan matkalla Kaliforniaan -- ja he muitta mutkitta ottivat hänet kainaloonsa muun matkatavaran joukkoon ja veivät hänet pois. Niinpä Naskali viettää talvensa Pasadenassa, ja minä luulen melkein että hän on nyt kerta kaikkiaan heidän. Ihmetteletkö että olen haltioissani kaikista näistä tapauksista?

MYÖHEMMIN.

Runneltu Percy parka on juuri viettänyt illan seurassani, koska minun oletetaan ymmärtävän hänen surujansa. Miksi pitää olettaa että minä ymmärrän kaikkien suruja? On kauhean väsyttävää ammentaa myötätuntoa tyhjästä sydämestä. Poika parka on tällä hetkellä sangen alhaalla, mutta minä melkein aavistan että hän -- Betsyn avulla -- pääsee läpi. Hän on juuri rakastumaisillaan Betsyyn, mutta hän ei tiedä sitä. Hän on nyt sillä asteella jolloin hän ikäänkuin nauttii surustaan, hän tuntee olevansa traagillinen sankari, mies, joka on kärsinyt syvästi. Mutta minä huomaan että kun Betsy on lähellä, hän tarjoaa hilpeänä apuaan, mitä ikinä onkin tekeillä.

Gordon sähkötti tänään että hän tulee huomenna. Minä pelkään sitä kohtausta, sillä tiedän että meille tulee kiista. Hän kirjoitti tulipalon jälkeisenä päivänä ja pyysi minua "antamaan palttua" orpokodille ja menemään naimisiin heti. Minä en saa häntä ymmärtämään että työlle, johon sisältyy sadan tai sillä vaiheilla lapsen onni, ei voi antaa palttua noin hurmaavan huolettomasti. Koeten parhaani saadakseni hänet pysymään poissa, mutta hän on itsepäinen, kuten muutkin hänen sukupuolensa edustajat. Oi hyvänen aika, en tiedä mitä meillä on edessä! Soisin voivani hetken verran vilkaista ensi vuoteen. Tohtori on vielä laastaripeitteessään, mutta kuulen että hän voi hyvin, omalla äreällä tavallaan. Hän kykenee istumaan ylhäällä vähän joka päivä ja ottamaan vastaan huolellisesti valitun vieraiden sarjan. Mrs. McGurk lajittelee heidät ovella ja hylkää ne joista ei pidä.

Hyvästi. Kirjoittaisin enemmän, mutta olen niin uninen että silmäni panevat kiinni. (Sanontatapa on Sadie Katen.) Minun täytyy mennä maata ja saada vähän unta kohdatakseni sata ja seitsemän huolta huomenna. Tervehdykseni Pendletoneille.

S. McB.

Tammikuun 22 p.

_Rakas Judy!_

Tällä kirjeellä ei ole mitään tekemistä John Grier Homen kanssa. Se on vain Sallie McBridelta.

Muistatko kun luimme Huxleyn kirjeitä seniori-vuonna? Tuo kirja sisälsi lauseen, joka siitä saakka on tarttunut muistiini: "Ihmisen elämässä on aina jokin Kap Horn, jonka kohdalla hän joko pääsee tuulen päälle tai joutuu haaksirikkoon." Se on pelottavan totta, ja vaikeus on siinä ettei ihminen aina voi tuntea Kap Horniansa, kun näkee sen. Purjehdus on usein aika sumuista, ja haaksirikko tulee ennenkuin voi aavistaakaan.

Minä olen viime aikoina todennut, että olen joutunut oman elämäni Kap Horniin. Menin kihloihin Gordonin kanssa rehellisenä ja toivorikkaana, mutta vähitellen olen alkanut epäillä mitä siitä tulee. Tyttö, jota hän rakastaa, ei ole se _minä_, joka tahtoisin olla. Se on se _minä_, josta olen koettanut kasvaa pois koko viime vuoden. En ole varma onko häntä koskaan todella ollut olemassakaan. Gordon vain kuvitteli. Oli miten oli, häntä ei ole olemassa enää, ja ainoa selvä tie sekä hänelle että minulle oli purkaa kihlaus.

Meillä ei ole enää yhteisiä harrastuksia, emme ole ystäviä. Hän ei ymmärrä sitä, hänen mielestään minä vain kuvittelen, eikä minun muuta tarvitsisi kuin ruveta harrastamaan hänen elämäänsä, ja kaikki kääntyisi onnellisesti. Tietysti minä harrastan kun hän on minun kanssani. Minä puhun asioista, joista hän tahtoo puhua, eikä hän tiedä että minussa on kokonainen osa -- suurin osa -- joka yksinkertaisesti ei missään suhteessa tule kohtaamaan häntä. Minä luulottelen kun olen hänen kanssaan. En ole oma itseni, ja jos meidän pitäisi elää toistemme seurassa alituisesti ja joka päivä, täytyisi minun luulotella koko elämäni. Hän tahtoo minua katsomaan kasvoihinsa ja hymyilemään kun hän hymyilee ja rypistämään kulmiani kun hän rypistää. Hän ei voi huomata että minä olen yksilö aivan yhtä hyvin kuin hän.

Minulla on seuraelämän avuja, pukeudun hyvin, olen hauskan näköinen, olisin ihanteellinen emäntä poliitikon taloudessa -- ja senvuoksi hän pitää minusta.

Oli miten oli, näin äkkiä kaamean selvästi että jos jatkaisin, olisin muutaman vuoden päästä siinä missä Helen Brooks nyt on. Hän on paljon parempi avioelämän esimerkki minun katseltavakseni juuri nyt kuin sinä, rakas Judy. Minusta sellainen näky kuin sinä ja Jervis on vaara yhteiskunnalle. Te näytätte niin onnellisilta ja levollisilta ja hyviltä ystäviltä että panette turvattoman katselijan syöksymään pois ja sieppaamaan ensimäisen miehen minkä kohtaa -- ja se on aina väärä mies.

Joka tapauksessa Gordon ja minä olemme riidelleet ratkaisevasti ja lopullisesti. Olisin mieluummin lopettanut ilman riitaa, mutta kun ottaa huomioon hänen temperamenttinsa -- ja minun myös, täytyy tunnustaa -- ymmärtää että meidän eroamisestamme piti tulla suuri, savuinen räjähdys. Hän tuli eilen iltapäivällä, vaikka olin kirjoittanut hänelle että hän ei tulisi, ja lähdimme kävelemään Knowltopiin. Kolme ja puoli tuntia kuljimme edestakaisin tuolla tuulisella kankaalla ja keskustelimme aina olemuksemme pohjimmaisia sopukoita myöten. Ei kukaan voi sanoa että eroaminen johtui väärinymmärryksestä!

Se päättyi sillä että Gordon lähti eikä tule koskaan takaisin. Kun seisoin siinä lopuksi ja näin hänen katoavan näkyvistä mäentöyrään taakse, ja totesin että olin vapaa ja yksin ja oma herrani, silloin, Judy, valtasi minut sellainen iloinen huojennuksen ja vapauden tunne! En osaa kertoa sitä sinulle; en usko että kukaan onnellisissa naimisissa oleva ihminen koskaan voi tajuta kuinka ihmeellisen, ihanan _yksin_ tunsin olevani. Olisin tahtonut levittää käsivarteni ja syleillä koko odottavaa maailmaa, joka äkkiä kuului minulle. Oi mikä huojennus, kun asia nyt on selvitetty. Katsoin totuutta silmästä silmään sinä yönä kun näin vanhan John Grierin menevän ja totesin että uusi John Grier rakennettaisiin sen tilalle enkä minä olisi täällä tekemässä sitä. Hirvittävä mustasukkaisuus iski sydämeeni. En voinut luopua, ja noina kauhun hetkinä, kun luulin että olimme menettäneet tohtorin, ymmärsin mitä hänen elämänsä merkitsi ja kuinka paljon tärkeämpi se oli kuin Gordonin. Ja minä tiesin silloin etten voi olla uskoton hänelle; minun täytyy jatkaa ja toteuttaa kaikki suunnitelmat, jotka teimme yhdessä.

En näy kertovan sinulle muuta kuin sekavia sanoja, olen niin täynnä tuollaista tulvehtivien mielialojen sotkua, tahdon puhua ja puhua itseeni selvyyttä. Mutta oli miten oli, seisoin yksin talvihämärässä ja vedin syvän henkäyksen kirkasta, kylmää ilmaa, ja tunsin itseni autuaallisen, ihmeellisen, sähköisen vapaaksi, ja sitten juoksin ja hypin ja laukkasin mäkeä alas ja laidunmaitten poikki rauta-aitaustamme kohti ja lauloin itsekseni. Oi, se oli häpeällistä menettelyä, kun minun kaiken edellisen mukaan olisi pitänyt laahautua kotiin siipirikkona, enkä edes ajatellutkaan Gordon parkaa, joka kuljetti murtunutta ja rusentunutta ja pettynyttä sydäntä rautatie-asemalle.

Kun tulin taloon, tervehti minua illalliselle kokoutuvien lasten iloinen hälinä. He olivat äkkiä _minun_, ja viime aikoina, kun tuomioni läheni lähenemistään, ne olivat jo tuntuneet häipyvän pieniksi muukalaisiksi. Sieppasin kolme lähintä ja syleilin heitä kovasti. Olen äkkiä saanut sellaisen uuden elämän ja yltäkylläisyyden että minusta tuntuu kuin olisin päässyt vankilasta vapauteen. Minusta tuntuu -- oi, minä lopetan jo, -- tahdon vain että saat tietää totuuden. Älä näytä Jervisille tätä kirjettä, mutta kerro hänelle sen sisältö säädyllisen hillityllä ja surevalla tavalla.

Nyt on keskiyö ja aion koettaa nukkua. On niin ihmeellistä kun ei tarvitse mennä naimisiin jonkun kanssa jota ei tahtoisi. Olen iloinen kaikkien näiden lasten tarpeista, olen iloinen Helen Brooksista ja -- niin, tulipalosta ja kaikesta mikä on pannut minut näkemään selvästi. Minun perheessäni ei ole koskaan ollut avioeroa, ja he olisivat vihanneet sitä.

Tiedän että olen kauhean itsekäs; minunhan pitäisi ajatella Gordon paran särkynyttä sydäntä. Mutta totisesti se olisi vain mahtailua, jos olisin olevinani kovin surullinen. Hän löytää jonkun toisen, jolla on ihan yhtä silmiinpistävä tukka kuin minulla, josta tulee ihan yhtä pätevä emäntä ja jota ei vaivaa mitkään kirotut nykyaikaiset aatteet yhteiskunnan palvelemisesta ja naisen tehtävästä ja kaikesta muusta narrinpelistä, johon nykyaikainen naissukupolvi on antautunut. (Minä vapaasti lainailen ja lievennän tuon nuoren miehen särkyneen sydämen purkauksia.)