Part 14

Tiedätkö että minusta on kehittymässä hullunkurinen vanha originaali; rupean vihaamaan muutoksia. Minä en pidä siitä ajatuksesta että elämäni tulee järkytetyksi. Ennen pidin tulivuorimaiseman levottomuudesta, mutta nyt on korkea ylätasanko ihanteeni. Minä viihdyn erittäin hyvin siinä missä olen; pöytäni ja komeroni ja piironkilaatikkoni ovat järjestetyt minun mieleni mukaan, ja -- oi, minua sanomattomasti hirvittää ajatella sitä mullistusta, joka tapahtuu elämässäni ensi vuonna! Älä huoli kuvitella etten välitä Gordonista juuri niin paljon kuin miehellä on oikeus vaatia. Ei se sitä ole että pitäisin hänestä vähemmän, mutta alan pitää orpolapsista yhä enemmän.

Tapasin muutama minuutti sitten lääkeopillisen neuvojamme hänen tullessaan ulos lastenkamarista -- Allegra on tämän laitoksen ainoa henkilö, joka saa nauttia hänen ynseistä seuraelämää koskevista huomaavaisuuksistaan. Hän pysähtyi sivumennen lausumaan kohteliaan huomautuksen äkillisestä ilmanmuutoksesta ja ilmaisemaan toiveen että tervehtisin hänen puolestaan Mrs. Pendletonia, kun kirjoitan.

Tämä on viheliäinen kirje lähettää matkaan -- siinä on tuskin sanaakaan senlaatuisia uutisia, joita sinä tahtoisit kuulla. Mutta alaston pieni orpokoti kukkulalla mahtaa tuntua olevan kauhean etäällä palmuista ja oranssilehdoista ja sisiliskoista ja jättiläishämähäkeistä, joista sinä saat nauttia.

Pidä hauskaa äläkä unhoita John Grier Homea ja

SALLIE'a.

Joulukuun 11 p.

_Rakas Judy!_

Jamaika-kirjeesi on tässä, ja kuulen ilokseni että Judy Nuorempi nauttii matkustuksesta. Kirjoita minulle kaikki yksityiskohdat talostanne ja lähetä valokuvia niin että voin nähdä sinut siinä. Kuinka mahtaakaan olla hauskaa kun teillä on oma laiva kyntämässä noita miellyttäviä vesiä! Joko olet käyttänyt kaikkia kahdeksaatoista valkoista pukuasi? Ja etkö nyt ole iloinen että sain sinut lykkäämään panamahatun oston kunnes olet Kingstonissa?

Täällä kulkee kaikki tavallista rataansa ilman mitään jännittävää, josta kannattaisi kertoa. Muistatko pienen Maybelle Fullerin -- tuon kuorotytön tyttären, josta tohtorimme ei pidä? Olemme sijoittaneet hänet kasvatiksi. Koetin saada tuon naisen ottamaan Hattie Heaphyn hänen sijaansa -- tuon pienen hiljaisen, joka varasti ehtoollispikarin -- mutta ei sinne päinkään! Maybellen silmäripset veivät voiton. Loppujen lopulta, niinkuin Marie parka sanoo, tärkeintä kaikesta on kauneus. Kaikki muu elämässä riippuu siitä.

Kun tulin kotiin viime viikolla pistäydyttyäni New Yorkissa, pidin lapsille lyhyen puheen. Kerroin heille että olin juuri nähnyt Judy tädin lähtevän suuressa laivassa, ja minun täytyy nolona ilmoittaa että mielenkiinto -- ainakin poikain puolelta -- siinä samassa jätti Judy tädin ja keskittyi laivaan. Kuinka monta tonnia hiiliä se polttaa päivässä? Onko se niin pitkä kuin vaunuvajasta intiaanileirille? Onko sen kannella tykkejä, ja jos merirosvoja hyökkäisi sen kimppuun, voisiko se pitää puoliansa? Jos sattuisi kapina, voisiko kapteeni ampua kenen tahtoisi ja eikö häntä hirtettäisi kun hän tulee maihin? Minun täytyi häpeällisesti kutsua Sandy lopettamaan puheeni. Huomaan että parhaiten varustettu naisellinen äly maailmassa ei riitä vastaamaan niihin aivan erikoisiin kysymyksiin, jotka syntyvät 13-vuotisen pojan aivoissa.

Tuloksena heidän merenkulku-harrastuksistaan tohtori keksi kutsua seitsemän vanhinta ja virkuinta poikaa kanssaan matkalle New Yorkiin näkemään omin silmin valtamerilaivaa. He nousivat viideltä eilen aamulla, lähtivät junalla 7.30, ja saivat kokea ihmeellisimmän seikkailun mitä kaikissa seitsemässä elämässä koskaan on sattunut. He kävivät eräässä suuressa laivassa (Sandy tuntee laivan skotlantilaisen insinöörin), ja heitä kuljetettiin lastiruuman pohjasta ylös variksenpesään asti. Sitten syötiin päiväateria kannella. Ja päiväaterian jälkeen he kävivät akvaariumissa ja Singer Buildingin huipulla ja ajoivat maanalaisella rautatiellä toiseen päähän kaupunkia tunniksi katsomaan Amerikan lintuja kotipaikoissaan. Sandyn oli kauhean vaikea pyytää heitä pois Luonnonhistoriallisesta Museosta siksi ajoissa että ehtivät 6.15 junaan. Päivällinen ravintolavaunussa. Pojat kysyivät hyvin hienosti mitä se maksoi, ja kuullessaan että hinta oli sama, söivät he minkä verran tahansa, he vetivät syvään henkeä ja ryhtyivät tyvenesti ja vakaasti pitämään huolta siitä ettei isäntä tullut petetyksi. Rautatie ei häirinnyt tätä seuruetta, ja kaikki pöydät ympärillä lakkasivat syömästä ja tuiottivat. Eräs matkustaja kysyi tohtorilta, oliko hänellä mukanaan poikakoulun luokka, joten voit nähdä kuinka poikiemme tavat ja käyttäytyminen ovat edistyneet. En tahtoisi kerskua, mutta kukaan ei olisi koskaan tehnyt sellaista kysymystä seitsemästä Mrs. Lippettin pojasta. "Ovatko he matkalla kasvatuslaitokseen?" olisi ollut luonnollinen kysymys hänen vesojensa pöytätapoja katsellessa.

Pikku seurueeni tulla tömisti kotiin kello 10:n vaiheilla lasketellen kiihkeästi ja sikinsokin numeroita kaksipuolisista compound-koneista ja vedenpitävistä laipioista, pirunkaloista ja pilvenpiirtäjistä ja paratiisilinnuista. Luulin etten koskaan saisi heitä sänkyyn. Mutta voi mikä mainio päivä heillä oli ollut! Minä niin soisin voivani toimittaa keskeytyksiä arkielämän menoon useammin. Se antaa heille uuden näkökulman elämään ja tekee heistä enemmän normaalien lasten kaltaisia. Eikö Sandy ollut todella kiltti? Mutta olisitpa nähnyt tuon miehen käyttäytymistä kun koetin kiittää häntä. Hän huiskautti minut syrjään keskellä lausetta ja kysyi äreästi Miss Snaithiltä eikö tämä voisi vähän säästävämmin käyttää karbolihappoa. Talohan haisi kuin sairashuone.

Minun täytyy kertoa sinulle että Naskali on taas luonamme, täysin uudistuneena tavoiltaan. Etsin nyt perhettä, joka ottaisi hänet kasvatiksi. Olin toivonut että nuo kaksi älykästä vanhaapiikaa huomaisivat voivansa pitää hänet aina, mutta he tahtovat matkustaa ja tuntevat että hän liiaksi rajoittaa heidän vapauttaan. Panen mukaan värikynäluonnoksen laivastasi, jonka hän on juuri tehnyt. Laivan suunta on hieman epätietoinen; näyttää kuin se kulkisi takaperin ja päätyisi Brooklyniin. Koska sininen kynäni on hukassa, on lippumme täytynyt omaksua Italian värit.

Kolme olentoa sillalla ovat sinä ja Jervis ja vauva. Minua surettaa huomata, että kannat tytärtäsi niskasta kuin kissanpoikaa. Sillä tavalla emme pitele vauvoja J.G.H:n lastenkamarissa. Suvaitse myöskin huomata että taiteilija on antanut Jervisille täyden määrän jalkoja. Kun kysyin Naskalilta mihin kapteeni on joutunut, hän sanoi että kapteeni on sisällä panemassa hiiliä tuleen. Naskali oli kauheasti otettu, niinkuin saattoikin olla, kuullessaan että laivasi polttaa 300 vaunulastillista päivässä, ja otaksui luonnollisesti että kaikki kädet tarvittiin uunin ääressä.

HAU! VAU!

Sing haukkuu. Kerroin sille että kirjoitan sinulle, ja se vastasi heti. Molemmat lähetämme rakkaat terveiset.

Teidän SALLIE.

JOHN GRIER HOME. Lauantaina.

_Paras Vihollinen!_

Olitte niin kauhean äreä eilen illalla, kun koetin kiittää teitä siitä ihmeellisestä päivästä jonka olitte toimittanut pojilleni, ettei minulla ollut tilaisuutta ilmaista edes puoliksi, kuinka suuressa arvossa sitä pidin.

Mikä ihme teitä vaivaa, Sandy? Olitte ennen siedettävän hauska mies -- ajoittain, mutta kolmena tai neljänä viime kuukautena olette ollut hauska vain toisille, ei koskaan minulle.

Meillä on alun pitäen ollut pitkät sarjat väärinymmärryksiä ja hassunaikaisia kommelluksia, mutta jokaisen jälkeen näytimme saavuttavan lujemman yhteisymmärryksen pohjan, niin että lopulta luulin ystävyytemme olevan aika hyvällä tolalla ja kykenevän kestämään mitä järjellisiä iskuja tahansa.

Ja sitten tuli tuo onneton ilta viime kesäkuussa, jolloin satuitte kuulemaan pari hupsua epäkohteliaisuutta, joita en vähimmässäkään määrässä tarkoittanut, ja siitä saakka te olette hälvennyt etäisyyteen. Olen todellakin ollut kauhean pahoillani ja olisin tahtonut pyytää anteeksi, mutta käytöksenne ei ole juuri houkutellut luottavaisuuteen. Eipä silti että minulla olisi mitään puolustusta tai selitystä tarjolla; minulla ei ole. Te tiedätte mikä typerä hupakko minä olen silloin tällöin, mutta saatte todeta että vaikka minä olen vallaton ja kevyt ja tyhjänpäiväinen pinnalta, olen aika luja sisästä, ja saatte antaa anteeksi tuon viheliäisen puolen. Pendletonit tiesivät sen jo aikaa sitten, muuten he eivät olisi lähettäneet minua tänne. Olen tuimasti koettanut suorittaa urakkani kunnialla, osittain koska tahdoin antaa oikeutuksen heidän mielipiteelleen, osittain koska minusta todella oli hauskaa toimittaa noille pienille tipuparoille heidän osansa onnea, mutta eniten, sen uskon nyt, koska tahdoin näyttää teille että ensimäinen epäedullinen käsityksenne minusta oli perätön. Ettekö tahtoisi pyyhkiä pois tuota onnetonta neljännestuntia porttikäytävässä viime kesäkuussa ja muistaa sensijaan niitä viittätoista tuntia, jotka vietin _Kallikak-perheen_ ääressä?

Minusta olisi hauska tuntea että olemme taas ystävät.

SALLIE MCBRIDE.

JOHN GRIER HOME, Sunnuntaina.

_Paras tohtori MacRae!_

Olen saanut nimikorttinne, jonka takana oli yksitoistasanainen vastaus kirjeeseeni. En aikonut häiritä teitä huomaavaisuuksillani. Mitä ajattelette ja kuinka käyttäydytte, on itse asiassa äärettömän yhdentekevää minulle. Olkaa juuri niin epäkohtelias kuin haluatte.

S. McB.

Joulukuun 14 p.

_Rakas Judy!_

_Kiltti_ ihminen, höystä kirjeesi postimerkeillä, yltä ja päältä. Minulla on 30 keräilijää perheessä. Sen jälkeen kun olet lähtenyt matkalle, kokoontuu joka päivä postiaikana innostunut ryhmä portille odottaen saavansa temmata käsiinsä vierasleimaisia kirjeitä, ja kun kirjeet vihdoin ehtivät minulle, ovat ne melkein siekaleina kilpailevien tempaajien sitkeyden vuoksi. Käske Jervisiä lähettämään enemmän noita punamäntyjä Hondurasista, samoin muutamia vihreitä papukaijoja Guatemalasta. Voisin käyttää koko kilon niitä!

Eikö ole ihmeellistä että nämä pienet apaattiset olennot on saatu niin innostuneiksi? Lapseni ovat tulossa melkein oikeitten lasten kaltaisiksi. Makuusali B pani eilen illalla omasta aloitteestaan toimeen tyynysodan, ja vaikka se olikin hyvin kustantavaa niukalle liinavaatevarastollemme, seisoin ja tuiotin vain ja itsekin heitin tyynyn.

Viime sunnuntaina nuo kaksi Percyn miellyttävää ystävää viettivät koko iltapäivän leikkimällä poikien kanssa. Heillä oli mukanaan kolme rihlapyssyä, ja joka mies otti johtaakseen yhtä intiaaniheimoa, ja iltapäivä vietettiin ampumakilpailussa. Maalina oli pullo, ja voittava heimo sai palkinnon. Miehillä oli palkinto mukanaan -- inhottava nahalle maalattu intiaanin pää. Hirvittävää makua, mutta miesten mielestä se oli kaunis, joten minäkin ihailin sitä niin hehkuvasti kuin suinkin osasin.

Kun he olivat lopettaneet, lämmitin heitä munkeilla ja kuumalla suklaalla, ja uskon todellakin että miehillä oli ollut yhtä hauskaa kuin pojilla. Heillä oli epäilemättä ollut hauskempaa kuin minulla. En voinut sille mitään että koko ampumisen ajan olin naisellisen väristyksen vallassa ja pelkäsin että joku ampuisi toisensa. Mutta minä tiedän etten voi sitoa 24 intiaania esiliinani nauhoihin, enkä koko avarasta maailmasta voisi löytää kolmea hauskempaa miestä kiinnittämään harrastustansa heihin.

Ajattele vain kaikkea tuota tervettä, tulvehtivaa vapaaehtoista palvelusta, joka menee hukkaan orpokodin nenän edessä! Luulen että ympäristössä on sitä vielä paljon enemmän, ja aion ottaa asiakseni kaivaa sitä esiin.

Eniten kaipaisin noin kahdeksaa kilttiä, järkevää nuorta naista, jotka tulisivat tänne yhtenä iltana viikossa, istuisivat tulen ääressä ja kertoisivat satuja sillä aikaa kuin tipuseni nokkivat jyviä. Minä niin tahtoisin saada vähän henkilökohtaista hemmoittelua vauvoilleni. Sinä näet, Judy, että muistan omaa lapsuuttasi ja koetan hartaasti täyttää aukot.

Johtokunnan kokous viime viikolla sujui kauniisti. Uudet naiset ovat hyvin avuliaita, ja vain hauskat miehet olivat läsnä. Minulla on onni ilmoittaa että Hon. Cyrus Wykoff on käymässä naineen tyttärensä luona Scrantonissa. Soisin että hän kutsuisi isänsä asumaan luonansa pysyväisesti.

Keskiviikkona.

Minä ihan lapsellisesti kiukuttelen tohtorille, eikä mistään varsin nimenomaisesta syystä. Hän jatkaa tasaista, tunteetonta käyttäytymistään kiinnittämättä vähintäkään huomiota keneenkään tai mihinkään. Olen niellyt enemmän ylenkatsetta näinä viime kuukausina kuin koko elämässäni aikaisemmin, ja olen kehittymässä häpeällisen kostonhimoiseksi luonteeksi. Vietän kaikki joutoaikani kuvittelemalla tilanteita, joissa hän joutuu kauheasti kärsimään ja tarvitsee minun apuani ja joissa minä äärimmäisen tylysti kohotan olkapäitäni ja käännyn pois. Olen tulossa aivan toiseksi ihmiseksi kuin tuo herttainen, aurinkoinen nuori olento, jonka sinä tunsit.

ILLALLA.

Käsitätkö että minä olen asiantuntija turvattomien lasten hoidon alalla? Huomenna minä ja pari muuta asiantuntijaa käymme virallisesti katsomassa Hebrealaisen Huoltoyhdistyksen Orpokotia Pleasantvillessa. (Kaikki tuo on nimeä!) Itse matka on kauhean vaivalloinen ja monimutkainen; lähdettävä aamunkoitossa, matkustettava kahdella junalla ja autolla, mutta jos minä kerran olen asiantuntija, täytyy minun olla sen nimen arvoinen. Olen kauhean utelias näkemään toisia laitoksia ja poimimaan mahdollisimman monta uutta ajatusta omia uudistuksiamme varten ensi vuonna. Ja tämä Pleasantvillen laitos on arkkitehtoonisesti mallikelpoinen.

Minä myönnän nyt, järkevästi mietittyäni asiaa, että teimme viisaasti kun lykkäsimme laajemmat rakennustyöt ensi kesään. Tietysti se oli minulle pettymys, sillä se merkitsee etten saisi olla hajoittamistyön keskipisteenä, ja minä niin mielelläni olen hajoittamistyön keskipisteenä! Mutta otattehan sentään huomioon neuvoni, vaikken enää olekaan virallisena johtajana? Ne kaksi rakennustyötä, jotka jo olemme suorittaneet, tuntuvat hyvin lupaavilta. Uusi pesutupamme osoittautuu yhä paremmaksi ja paremmaksi, se on karkoittanut meiltä tuon höyryisen hajun, joka on niin rakas orpokodeille. Voudin talo valmistuu lopullisesti käytettäväksi ensi viikolla. Nyt ei puutu enää muuta kuin päällysmaali ja pari ovenripaa.

Mutta voi taivas, taivas! eräs uusi kupla on puhjennut! Mrs. Turnfelt, kodikkaine olemuksineen ja aurinkoisine hymyineen, ei siedä lapsia tuhertamassa ympärillään. Ne hermostuttavat häntä. Ja mitä tulee Turnfeltiin itseensä, vaikka hän onkin ahkera ja järjestelmällinen ja oivallinen puutarhuri, hänen sieluntoimintansa ei sentään ole aivan sitä mitä olin toivonut. Kun hän ensin tuli, annoin hänelle vapaan pääsyn kirjastooni. Hän alkoi lähinnä ovea olevasta hyllystä, joka sisältää 37 nidettä Pansyn teoksia. Lopulta, kun hän oli viettänyt neljä kuukautta Pansyn ääressä, ehdotin muutosta ja lähetin hänet kotiin mukanaan _Huckleberry Finn_. Mutta hän toi sen takaisin parin päivän kuluttua ja pudisti päätään. Hän sanoo että kun on lukenut Pansya, tuntuu kaikki muu nololta. Pelkään että minun täytyy ruveta katselemaan mistä saisin toisen vähän kehityskykyisemmän. Mutta Sterryyn verrattuna Turnfelt toki on lukenut mies!

Ja Sterrystä puhuen, hän kävi kohteliaalla vierailulla luonamme muutama päivä sitten, aivan nöyrtyneenä mieleltään. Näyttää siltä että tuo "rikas kaupungin herra", jonka tilaa hän on hoitanut, ei enää tarvitse hänen palveluksiaan, ja Sterry on armollisesti suostunut palaamaan luoksemme ja antamaan lasten pitää puutarhoja, jos tahtovat. Minä epäsin hänen tarjouksensa ystävällisesti, mutta varmasti.

Perjantaina.

Palasin Pleasantvillestä eilen illalla sydän täynnä kateutta. Hyvä herra puheenjohtaja, minä tarvitsen muutamia harmaita stukki-mökkejä, päädyissä Luca della Robbian tapaan poltettuja korkokuvia. Heillä on siellä lähes 700 suojattia, ja kaikki jo isoja lapsia. Tietysti se seikka tekee ongelman vallan erilaiseksi kuin täällä, jossa on 107, alkaen vauva-iästä ylöspäin. Mutta minä lainasin heidän johtajattareltaan erinäisiä hyvin hienoja ajatuksia. Aion jakaa kananpoikani isoihin ja pieniin sisariin ja veljiin, niin että jokaisella isolla on yksi pieni rakastettavanaan ja autettavanaan ja holhottavanaan. Iso sisar Sadie Kate saa pitää huolta siitä että pikku sisar Gladiolan tukka aina on sievästi kammattu ja sukat ylhäällä ja että hän osaa läksynsä ja saa pikkuisen hyväilyjä ja makeisosuutensa -- hyvin hauskaa Gladiolalle, mutta erikoisen kehittävää Sadie Katelle.

Aion myöskin vanhempien lasten keskuudessa toteuttaa rajoitetun muodon itsehallintoa, sellaista kuin meillä oli korkeakoulussa. Se tekee heidät vähän kykenevämmiksi astumaan ulos maailmaan ja hallitsemaan itseänsä kun pääsevät sinne. Tuntuu kauhean säälimättömältä viskata lapset maailmaan kuusitoistavuotiaina. Viisi lastani olisi jo viskaamisvuorossa, mutta en saa tehdyksi sitä. Minä vain muistan omaa vastuutonta typerää nuorta itseäni, enkä käsitä mitä minulle olisi tapahtunut, jos minut olisi pantu maailmalle työhön kuusitoistavuotiaana!

Minun täytyy nyt jättää sinut ja kirjoittaa mielenkiintoinen kirje poliitikolleni Washingtoniin, ja se on kova työ. Mitä voin sanoa, joka kiinnittäisi poliitikon mieltä? En osaa enää mitään muuta kuin pakinoida vauvoistani, ja hän ei välittäisi vaikka joka vauva pyyhkäistäisiin maan pinnalta pois. Oi kyllä sentään! Pelkään että halvennan häntä. Vauvoista -- ainakin poikavauvoista kasvaa -- äänestäjiä.

Hyvästi! SALLIE.

_Rakkakin Judy!_

Jos odotat hauskaa kirjettä minulta tänään, älä lue tätä. Ihmisen elämä on kuin talvinen tie. Sumua, lunta, sadetta, sohjoa, vihmaa, kylmää -- mikä ilma, mikä ilma! Ja sinä rakkaassa Jamaikassa keskellä auringonpaistetta ja oranssinkukkia!

Me olemme saaneet hinkuyskää, ja voit kuulla meidän hinkuvan, jos ajat junassa kahden peninkulman päässä. Emme tiedä mistä sen saimme -- se on vain noita laitoselämän iloja. Kokki on lähtenyt -- yön aikana, -- skotlantilaiset sanovat sellaista "paoksi kuutamolla". Keittiötuli pakeni hänen kanssaan. Torvet ovat jäässä. Vesijohtomiehet ovat täällä, ja keittiön lattia on revitty auki. Eräällä hevosellamme on patti jalassa. Ja kaiken huipuksi Percy, meidän iloinen, avulias Percymme on vajonnut syvälle, syvälle, syvälle epätoivon pohjiin. Kolmeen päivään emme ole varmasti tietäneet voisimmeko pidättää hänet itsemurhasta. Detroitilainen tyttö -- minä tiesin että hän oli sydämetön pieni hempukka -- on ottanut ja mennyt naimisiin erään miehen ja parin auton ja jahdin kanssa, viitsimättä edes kohteliaasti lähettää takaisin Percyn sormusta. Se on parasta mitä ikinä saattoi tapahtua Percylle, mutta kestää kauan, kauan ennenkuin hän huomaa sen.

24 intiaaniamme on taas kanssamme huoneissa. Olin pahoillani kun minun täytyi tuoda heidät sisään, mutta teltat eivät juuri olleet suunniteltuja talviasunnoiksi. Olen sentään sijoittanut heidät hyvin mukavasti, kiitos tilavain rautaverantojen, jotka ympäröivät uutta varauloskäytäväämme. Oli onnellinen tuo Jervisin ajatus panettaa niihin lasiseinät ja tehdä niistä makuuhalleja. Vauvojen aurinkohuone on verraton lisäys lastenkamariimme. Voimme mainiosti nähdä kuinka nuo pikku pallerot kukoistavat ylimääräisen ilman ja päivänpaisteen vaikutuksesta.

Intiaanien palatessa sivistyneeseen elämään oli Percyn toimi lopussa ja hänen otaksuttiin muuttavan hotelliin. Mutta hän ei tahtonut muuttaa. Hän sanoo tottuneensa orpoihin, ja kaipaisi jollei näkisi heitä ympärillään. Luullakseni on totuus se että hän tuntee itsensä niin onnettomaksi kihlauksensa purkautumisesta, että pelkää olla yksin; hän tarvitsee jotakin mikä askarruttaa kaikkia valveillaolon hetkiä yli pankkituntien. Ja taivas tietää että mielellämme pidämme hänet! Hän on ollut verraton noiden poikien kanssa, ja he tarvitsevat miehen vaikutusta. Mutta mihin maailmassa panemme tuon miehen? Kuten kesällä huomasit, ei tämä tilava linna sisällä ylenpalttista vierashuoneitten määrää. Hän on lopulta asettunut laboratorioon, ja lääkkeet ovat siirtyneet komeroon alhaalla käytävässä. Hän ja tohtori sopivat asian keskenään, ja jos he suostuvat molemminpuolisiin epämukavuuksiin, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.

Herranen aika! Katsoin juuri kalenteria, ja nyt on 18 päivä, siis enää viikko jouluun. Kuinka ihmeeltä saamme kaikki suunnitelmamme valmiiksi viikossa? Tipuset tekevät lahjoja toisilleen, ja kai noin tuhannen salaisuutta on kuiskattu korvaani.

Lumipyry viime yönä. Pojat ovat viettäneet aamun metsässä kooten ikivihreitä ja vetäen ne kelkalla kotiin, ja 20 tyttöä viettää iltapäivän pesutuvassa sitoen köynnöksiä ikkunoihin. En tiedä kuinka saamme pyykkimme pestyksi tällä viikolla. Aioimme pitää joulukuusen salaisuutena, mutta ainakin 50 lasta on nostettu vaunuvajan ikkunaan katsomaan sitä, ja pelkään että uutinen on levinnyt toisten 50:n keskuuteen.

Sinun tahdostasi olemme ahkerasti viljelleet joulupukki-tarua, mutta se ei kohtaa paljonkaan uskoa. "Miksi hän ei tullut koskaan ennen?" oli Sadie Katen epäilevä kysymys. Mutta joulupukki epäilemättä tulee tällä kertaa. Minä kohteliaisuuden vuoksi pyysin tohtoria esittämään pääosaa joulupuumme ääressä, ja koska jo ennakolta olin varma että hän aikoi kieltäytyä, olin hankkinut Percyn varahenkilöksi. Mutta skotlantilainen on aina arvaamaton. Sandy suostui ennenkuulumattoman suopeasti, ja minä sain yksityisesti antaa peruutuksen Percylle.

Tiistaina.

Eikö ole hullua tuo muutamien epäjohdonmukaisten ihmisten tapa ammentaa esiin kaikki mitä sillä hetkellä sattuvat hautomaan mielessään? Heillä ei ole varalla mitään pientä pakinaa, eivätkä he koskaan kykene torjumaan kohtausta puhumalla ilmasta.

Tämä erään vierailun johdosta, joka meillä oli tänään. Eräs nainen oli tullut tuomaan tänne sisarensa lasta -- sisar keuhkotautiparantolassa; ja meidän on pidettävä lapsi täällä kunnes äiti paranee, vaikka pelkäänkin, päättäen kaikesta mitä olen kuullut, että se ei koskaan tapahdu. Oli miten oli, kaikki valmistukset oli tehty, eikä tuon naisen muuta tarvinnut kuin jättää pikku tyttö tänne ja vetäytyä pois. Mutta koska hänellä oli pari tuntia aikaa junien välissä, ilmaisi hän haluavansa katsella vähän ympärilleen, ja niinpä näytin hänelle lastentarhahuoneita ja pientä sänkyä, jossa Lily saa maata, ja keltaista ruokasaliamme kaniinireunuksineen, jotta hän saisi kertoa mahdollisimman monta hauskaa yksityiskohtaa äiti paralle. Tämänjälkeen, koska hän näytti väsyneeltä, pyysin häntä kohteliaasti vierashuoneeseeni juomaan kupin teetä. Tohtori MacRae, joka oli läsnä ja nälkäisellä tuulella (harvinainen tila hänelle; hän alentuu nyt juomaan kupin teetä henkilökunnan kanssa noin kahdesti kuussa), tuli mukaan, ja meitä oli pieni seura koolla.

Naisesta näytti tuntuvan että seuranpidon taakka lepäsi hänen hartioillaan, ja päästäkseen keskustelun alkuun hän kertoi meille että hänen miehensä on rakastunut tyttöön, joka myy pilettejä elävien kuvien teatterissa (maalattu, keltatukkainen otus, joka pureskelee gummia kuin lehmä -- siinä hänen kuvauksensa lumoojattaresta), ja tuhlaa kaikki rahansa tuohon tyttöön eikä koskaan tule kotiin paitsi kun on juovuksissa. Silloin hän lyö rikki huonekaluja kuin hullu. Eräänkin kuvatelineen, jossa oli vaimon äidin kuva ja joka oli ollut hänellä tyttöajoista saakka, oli mies viskannut lattiaan vain saadakseen huvin kuulla sen räiskähtävän rikki. Ja lopulta oli vaimo liiaksi väsynyt elämään ja juonut pullollisen suojuuriliuosta, koska joku oli sanonut että se on myrkkyä jos juo kaiken kerrallaan. Mutta se ei tappanut häntä, se teki hänet vain sairaaksi. Ja mies tuli kotiin ja sanoi kuristavansa hänet, jos hän vielä yrittäisi jotakin sellaista, ja siitä hän päätti että mies mahtaa sentään välittää hänestä vielä hiukan. Kaikki tämä aivan sivumennen samalla kun hän sekoitti teetänsä.