Part 12

Ja heti kun ovi sulkeutui iskimme Sandy ja minä yhteen. Hän sanoi että ihmisen, jolla on olevinaan edes joitakin nykyaikaisia, inhimillisiä näkökantoja lasten huollon alalla, pitäisi hävetä jos hetkeäkään oli ajatellut mahdolliseksi sellaisen perheen hajoittamista, ja minä syytin häntä siitä että hän tahtoi pitää Allegran pelkästään itsekkäistä syistä, hän oli kiintynyt lapseen eikä tahtonut menettää sitä. (Ja minä uskon että siinä on totuus.) Oi, meillä oli uramme suuri taistelu, ja vihdoin hän poistui vielä jäykempänä ja kohteliaampana kuin itse J.F.B.

Näiden kahden välillä tunnen itseni niin venähtäneeksi, kuin jos minut olisi käytetty uudessa mankelikoneessamme. Ja sitten Betsy tuli kotiin ja solvasi minua, kun olin heittänyt pois valituimman perheen mitä olimme koskaan keksineet!

Tämä on siis kuumeisen toiminta-viikkomme päätös, ja sekä Sophie että Allegra jäävät loppujen lopuksi laitoslapsiksi. Oi herranen aika! Erota, kiltti ihminen, Sandy virkakunnasta ja lähetä minulle tilalle saksalainen, ranskalainen, kiinalainen, jos sinua haluttaa -- mikä hyvänsä muu kuin skotlantilainen.

Väsyneenä SALLIE.

P.S. Lyön vetoa että myöskin Sandy tänä iltana ahkerasti kirjoittaa kirjettä saadakseen minut erotetuksi. Minä en vastusta, jos sinua haluttaa. Olen väsynyt laitoshommiin.

_Rakas Gordon!_

Olet kiero, koukkuileva, äkäinen, äreä, ilkeä, intikäs ihminen. Huuti, poika, miksi en saisi puhua Skotlantia jos minua haluttaa? Eikö nimessäni ole Mac?

Tietysti John Grier ihastuksissaan toivottaa sinut tervetulleeksi ensi torstaina, ei ainoastaan aasin tähden, vaan oman herttaisen aurinkoisen läsnäolosi tähden yhtä hyvin. Aioin kirjoittaa sinulle peninkulman pituisen kirjeen menneitten laiminlyöntien korjaamiseksi, mutta mitä se kannattaa? Saanhan nähdä sinut ylihuomenna, ja perin hauska on kiusaantuneitten silmien nähdä sinut.

Älä, suutu, poika, kieleni tähden. Esi-isäni olivat Ylämaista.

MCBRIDE.

_Rakas Judy!_

Kaikki hyvin John Grierissa -- lukuunottamatta yhtä katkennutta hammasta, yhtä nyrjähtänyttä nilkkaa, yhtä pahasti naarmuttunutta polvea ja yhtä tulehtunutta silmää. Betsy ja minä olemme kohteliaita, mutta kylmiä, tohtorille. Harmillista kyllä on hänkin melko kylmä, ja näyttää luulevan että lämpömäärän laskeminen on yksinomaan hänen puolellaan. Hän hoitaa työnsä tieteellisellä, personattomalla tavalla, täysin kohteliaasti, mutta jonkun verran irrallisesti.

Oli miten oli, tohtori ei häiritse meitä erittäin paljon tällä hetkellä. Luonamme tulee pian käymään eräs paljon kiehtovampi henkilö kuin Sandy. Edustajakamari lepää taaskin töistään ja Gordon nauttii lomaa, josta hän aikoo viettää kaksi päivää Brantwoodin ravintolassa.

Kuulen ihastuneena että olette saaneet tarpeeksi merenrannasta ja aiotte viettää lopun kesää meidän läheisyydessämme. Saatavissa on useita tilavia kartanoita muutaman peninkulman päässä John Grierista, ja Jervisille tulee olemaan hauska vaihtelu päästä kotiin vain sunnuntaiksi. Mieluisasti käytetyn poissaolon jälkeen teillä molemmilla tulee olemaan uusia ajatuksia lisättävänä yhteiseen varastoon.

En voi pitemmältä lausua mietteitäni avioelämästä, koska minun täytyy virkistää muistiani Monroen järjestelmän ja parin muun valtiollisen kysymyksen suhteen.

Odotan kiihkeästi elokuuta ja kolmea kuukautta seurassasi.

Kuten aina SALLIE.

_Paras Vihollinen!_

On hyvin anteeksiantavaista minun puoleltani kutsua teidät päivälliselle tuon viimeviikkoisen tulivuorenpurkauksen jälkeen. Olkaa hyvä ja tulkaa kuitenkin. Muistatteko ihmisystävällisen ystävämme Mr. Hallockin, joka lähetti meille pähkinöitä ja kultakaloja ja muita vaikeastisulavia pikkukapineita. Hän on seurassamme tänä iltana, joten teillä nyt on tilaisuus ohjata hänen hyväntahtoisuutensa virta terveellisempiin uomiin. Aterioimme seitsemältä.

Kuten aina SALLIE MCBRIDE.

_Paras Vihollinen!_

Teidän olisi pitänyt elää niinä aikoina jolloin joka ihminen asui eri luolassa eri vuorella.

S. MCBRIDE.

Perjantaina 6.30.

_Rakas Judy!_

Gordon on täällä ja on suhteessa orpokotiini kuin toinen mies. Hän on keksinyt ikivanhan totuuden että tie äidin sydämeen käy lasten ylistämisen kautta, ja hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin kiitosta kaikista 107:stä lapsestani. Yksinpä Loretta Higginsistä hän keksi sanoa jotakin mieluista: hänestä on hauskaa että Loretta ei katso kieroon.

Hän kävi ostoksilla kanssani tänä iltapäivänä ja oli hyvin avulias lettinauhojen valitsemisessa parille tusinalle pikku tyttöjä. Hän pyysi saada valita Sadie Katelle itse, ja monien empimisten jälkeen hän keksi ottaa oranssinkeltaista toiseen lettiin ja smaragdin vihreätä toiseen.

Kun juuri olimme syventyneinä tähän puuhaan huomasin erään viereisen ostajan, joka näennäisesti askarteli hakasten valinnassa, mutta pingoitti jokaisen korvansa kuulemaan meidän tyhjänpäiväistä puhettamme.

Hänellä oli maalauksellinen hattu ja täplikäs harso, höyhenpuuhka kaulassa ja niin uusimuotinen päivänvarjo etten uneksinutkaan häntä tuttavakseni kunnes satuin näkemään hänen silmänsä ja niissä tutun ilkeän välkkeen. Hän kumarsi jäykästi ja hyväksymättömästi, ja minä nyökäytin takaisin. Mrs. Maggie McGurk seurapuvussaan!

Kuvassa on paljon hauskempi ilme kuin mitä hänellä tavallisesti on. Hymyn aiheutti kynän horjahdus.

Mrs. McGurk parka ei voi ymmärtää mahdolliseksi mitään henkistä mielenkiintoa jotakin miestä kohtaan. Hän epäilee että minä tahdon mennä naimisiin joka ainoan kohtaamani miehen kanssa. Ensin hän luuli että tahdoin temmata häneltä tohtorin, mutta nyt, nähtyään minut Gordonin kanssa, hän pitää minua kaksiavioisena hirviönä, joka tahdon heidät molemmat.

Hyvästi, jokin vieras lähenee.

11.30 i.p.

Olen juuri antanut päivälliset Gordonille vieraina Betsy ja Mrs. Livermoore ja Mr. Witherspoon. Pyysin armollisesti myöskin tohtoria, mutta hän kieltäytyi lyhyesti koska ei muka ollut seuratuulella. Sandymme ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta!

Siitä ei ole epäilystä, Gordon on edustavin mies mikä ikinä on hengittänyt. Hän on niin hauskannäköinen ja luonteva ja kohtelias ja henkevä ja hänen käytöksensä on niin virheetöntä -- oi, hänestä tulisi ihmeen koristeellinen aviomies! Mutta loppujen lopulta otaksun että sitä joutuu elämään miehensä kanssa eikä vain näyttelemään häntä päivällisillä ja teekutsuissa.

Hän oli poikkeuksellisen hauska tänä iltana. Betsy ja Mrs. Livermoore molemmat rakastuivat häneen -- ja minä juuri pikkuisen. Hän huvitti meitä pitämällä puheen parhaalla julkisella tavallaan, aiheena Javan hyvinvointi. Meidän on ollut kauhean vaikea keksiä makuupaikkaa tuolle apinalle, ja Gordon todisti kumoamattoman johdonmukaisesti että koska olemme saaneet apinan Jimmieltä ja Jimmie on Percyn ystävä, sen on nukuttava Percyn kanssa. Gordon on syntynyt puhujaksi, ja kuulijakunta vaikuttaa häneen kuin samppanja. Hän osaa puhua yhtä liikuttavan vakavasti apinasta kuin suurimmasta sankarista mikä koskaan on vuodattanut verensä isänmaan puolesta.

Minä tunsin kyynelten kihoavan silmiini hänen kuvaillessaan Javan yksinäisyyttä, kun se katseli yön tuloa hiilikellarissamme ja ajatteli veljiensä leikkiä kaukana troopillisessa viidakossa.

Miehellä, joka osaa puhua tuolla tavoin, on tulevaisuus edessään. En epäilekään etten joudu äänestämään häntä presidentiksi kunhan tästä kuluu toiset 20 vuotta.

Meillä oli kaikilla hyvin hauskaa ja unohdimme kokonaan -- kolmen tunnin ajaksi -- että 107 orpoa uinaili yläpuolellamme. Niin paljon kuin rakastankin pikku kultia, on hauska päästä niistä eroon silloin tällöin.

Vieraani lähtivät kymmeneltä, ja nyt kai täytyy olla puoliyön aika. Tämä on kahdeksas päivä, ja kelloni on taas seisahtunut. Jane unohtaa vetää sen yhtä säännöllisesti kuin perjantai tulee. No niin, minä tiedän että on myöhäistä, ja velvollisuuteni naisena on nukkua kauneuden tähden, varsinkin kun sovelias nuori kosija on saapuvilla.

Lopetan huomenna. Hyvää yötä.

Lauantaina.

Gordon on viettänyt tämän aamun leikkimällä orpokotini kanssa ja suunnittelemalla älykkäitä lahjoja lähetettäviksi myöhemmin. Hän arvelee että kolme siististi maalattua heimovaakunasalkoa lisäisi intiaanitelttojemme viehätystä. Hän aikoo myöskin lahjoittaa kolme tusinaa neilikanpunaisia kolttuja pikkulapsillemme. Neilikanpunainen on väri, jota tämän laitoksen johtajatar suuresti suosii, sillä hän on kuolettavasti väsynyt siniseen! Jalomielinen ystävämme huvittelee itseään niinikään ajattelemalla kahta aasia ja satuloita ja pieniä punaisia vaunuja. Eikö ole mainiota että Gordonin isä on antanut hänelle niin runsaasti rahaa käytettäväksi ja että hän on tuollainen hyväntekeväisyyteen taipuva nuori mies? Hän on tällä hetkellä Percyn kanssa päiväaterialla hotellissa, ja luotan että hän siellä imee itseensä tuoreita aatteita hyväntekeväisyyden alalta.

Kenties luulet etten ole nauttinut tästä keskeytyksestä laitoselämän yksitoikkoisuudessa! Voit sanoa mitä vain haluat, rakas mrs. Pendleton, siitä kuinka hyvin johdan orpokotiasi, mutta se on aivan yhdentekevää, minulle ei ole luonteenmukaista pysyä niin alallani. Minä hyvin usein tarvitsen vaihtelua. Juuri siksi Gordon, hänen pulppuava optimisminsa ja pojan mielensä, on niin virkistävä, varsinkin vastakohdaksi liian paljolle tohtorille.

Sunnuntai-aamuna.

Minun täytyy kertoa sinulle kuinka Gordonin vierailu päättyi. Hänen aikomuksensa oli ollut lähteä neljältä, mutta onnettomana hetkenä pyysin häntä jäämään 9.30 junaan, ja eilen iltapäivällä hän ja Singapore ja minä teimme pitkän kävelyn kauas tämän orpokodin tornien näkyviltä, ja pysähdyimme sievään pieneen ravintolaan tien varrella, jossa saimme tyydyttävän illallisen: savustettua silavaa ja munia ja kaalia. Sing ahtoi itseensä niin häpeällisesti että on ollut haluton siitä saakka.

Kävely ja kaikki oli hauskaa ja hyvin mieluisa vaihtelu tässä yksitoikkoisessa elämässä, jota vietän. Se olisi saanut minut hyvälle tuulelle ja tyytyväiseksi pitkäksi aikaa, jollei myöhemmin olisi tapahtunut jotakin äärettömän epämiellyttävää. Meillä oli kaunis, aurinkoinen, huoleton iltapäivä, ja minä suren kun se pilattiin. Palasimme takaisin hyvin epäromanttisesti resiinalla ja pääsimme J.G. Homeen ennen yhdeksää; juuri hyvissä ajoin hänen lähteä asemalle ja ehtiä junaansa. Niinpä en pyytänyt häntä sisään, vaan kohteliaasti toivotin hänelle hyvää matkaa porttikäytävässä.

Käytävän sivussa talon varjossa seisoi muuan auto; minä tunsin sen ja arvelin että tohtori oli sisällä Mr. Witherspoonin luona. (He usein viettävät iltansa laboratoriossa.) No niin, lähdön hetkellä sai Gordon onnettoman päähänpiston pyytää minua jättämään tämän orpokodin hoito ja sensijaan ryhtyä hoitamaan erästä yksityistaloa.

Oletko koskaan moista kuullut? Miehellä oli ollut koko iltapäivä ja peninkulmittain tyhjiä niittyjä missä pohtia tuota kysymystä, mutta sensijaan hänen piti valita paikaksi meidän kynnysmattomme.

En oikein tiedä mitä sanoin, koetin keveästi torjua asian ja jouduttaa hänet junaan. Mutta hän ei tahtonut tulla keveästi torjutuksi. Hän asettui tukevasti ovipieltä vastaan ja tahtoi välttämättä saada asian selväksi. Minä tiesin että hän myöhästyisi junasta ja että tämän laitoksen joka ikkuna oli auki. Miehet eivät koskaan vähääkään ajattele mahdollisia kuulijoita, nainen se aina ajattelee mikä on sopivaa.

Koska hermostuneen kiihkeästi tahdoin päästä hänestä vapaaksi, pelkään että olin aika jyrkkä ja tahditon. Hän alkoi suuttua, ja silloin jokin onneton sattuma sai hänen katseensa osumaan autoon. Hänkin tunsi sen, ja ollen hurjalla tuulella hän alkoi tehdä pilaa tohtorista. "Se vanha mulkosilmä", sanoi hän, ja "koipeliini", ja oi, hirvittävän määrän sopimattomia, typeriä asioita.

Minä selitin hänelle vakuuttavan tosissani etten hiventäkään välittänyt tohtorista, että hän oli mielestäni juuri niin hassunkurinen ja mahdoton kuin suinkin saattoi, kun äkkiä tohtori nousi autosta ja astui luoksemme.

Minun olisi ollut hyvin mukava haihtua maan päältä sinä hetkenä!

Sandy oli ihan ilmeisesti vihoissaan, niinkuin hän hyvin saattoi olla, mutta täysin kylmä ja hillitty. Gordon oli kuuma ja pakahtumaisillaan kuviteltuihin vääryyksiin. Minä olin hämmentynyt tästä täysin typerästä ja tarpeettomasta häiriöstä, joka äkkiä nousi eteemme syyttä suotta. Sandy pyysi minulta moitteettoman kohteliaasti anteeksi että oli huomaamattomana kuunnellut, kääntyi sitten Gordoniin ja kutsui hänet jäykästi autoonsa luvaten ajaa asemalle.

Minä pyysin häntä jäämään. En tahtonut aiheuttaa mitään typerää riitaa heidän välilleen. Mutta he kiipesivät autoon kiinnittämättä minuun vähintäkään huomiota ja, huristivat tiehensä jättäen minut kaikessa rauhassa seisomaan kynnysmatolle.

Minä lähdin sisään ja menin vuoteeseen ja makasin valveilla tuntikausia odottaen kuulevani -- en tiedä minkälaisen räjähdyksen. Kello on nyt 11, ja tohtori ei ole näyttäytynyt. En tiedä kuinka maailmassa osaan olla kun hän tulee. Kai minun pitää piiloutua vaatekaappiin.

Oletko koskaan kuullut mitään niin tarpeetonta ja typerää kuin koko tuo tilanne? Otaksun nyt että olen riidellyt Gordonin kanssa -- enkä totisesti tiedä mistä, -- ja tietysti välini tohtorin kanssa menee nyt aivan hunningolle. Sanoin kauheita asioita hänestä, -- sinä tiedät kuinka typeriä minä osaan puhua, -- asioita, joita en vähääkään tarkoittanut.

Soisin että nyt olisi eilen tähän aikaan. Panisin Gordonin lähtemään neljältä.

SALLIE.

Sunnuntai-iltapäivänä.

_Paras tohtori MacRae!_

Kauhea, typerä, viheliäinen juttu tuo eilisiltainen! Mutta teidän täytyy tuntea minut jo siksi hyvin että tiedätte etten ikinä tarkoita kaikkea sitä hassutusta mitä puhun. Kielelläni ei ole mitään yhteyttä aivojeni kanssa, se vain käydä vilisee ihan itsekseen. Mahdan näyttää silmissänne kauhean kiittämättömältä kaiken sen avun jälkeen, mitä olette antanut minulle tässä oudossa työssä, ja kärsivällisyyden, mitä olette (silloin tällöin) osoittanut.

Minä annan arvoa sille tosiseikalle etten olisi ikinä saanut tätä orpokotia sujumaan ilman teidän pätevää tukeanne taustassa, ja vaikka väliin, niinkuin itsennekin täytyy tunnustaa, olette ollut aika kärsimätön ja pahantuulinen ja vaikea, en ole kuitenkaan koskaan moittinut teitä siitä, enkä todellakaan tarkoittanut kaikkia noita sopimattomuuksia mitä sanoin teistä eilen illalla. Olkaa hyvä ja antakaa anteeksi epäkohteliaisuuteni. Minusta olisi hyvin sietämätöntä menettää ystävyytenne. Ja me olemme ystäviä, emmekö ole? Minusta on hauska ajatella niin.

S. McB.

_Rakas Judy!_

Minulla ei totisesti ole aavistustakaan, olemmeko tohtori ja minä sopineet riitamme vai emmekö. Lähetin hänelle kohteliaan anteeksipyyntökirjeen, jonka hän otti vastaan hiljaisena kuin hauta. Hän ei tullut lähellemme ennenkuin tänään iltapäivällä, ja hän ei ole edes silmän räpytyksellä viitannut onnettomaan rettelöömme. Puhuimme yksinomaan ichthyoli-voiteesta, jonka piti parantaa ihottuma erään vauvan päänahassa; sitten, koska Sadie Kate oli läsnä, kääntyi keskustelu kissoihin. Näyttää siltä että tohtorin maltalaisella kissalla on neljä poikasta, ja Sadie Kate ei rauhoitu ennenkuin on saanut nähdä ne. Ennenkuin tiesin mitä tapahtui huomasin lupaavani viedä hänet katsomaan noita viheliäisiä kissanpoikia kello 4 huomenna.

Jonkajälkeen tohtori kumarsi välinpitämättömän kohteliaasti ja poistui. Ja siihen asia nähtävästi päättyy.

Sunnuntainen kirjeesi on tullut, ja kuulen ihastuksissani että olette ottaneet talon. Tulee olemaan ihanaa saada sinut naapuriksi niin pitkäksi aikaa. Uudistustemme pitäisi edistyä pikamarssissa, kun sinä ja puheenjohtajamme olette vierellämme. Mutta minusta näyttää että sinun pitäisi päästä tänne ennen elokuun seitsemättä. Oletko varma että kaupungin ilma tekee sinulle hyvää juuri nyt? En ole koskaan nähnyt niin harrasta vaimoa.

Kunnioittava tervehdykseni puheenjohtajalle.

S. McB.

Heinäkuun 22 p.

_Rakas Judy!_

Ole hyvä ja kuule!

Kello 4 vein Sadie Katen tohtorin taloon katsomaan noita kissoja. Mutta Freddy Howland oli juuri 20 minuuttia sitten pudonnut portaita alas, joten tohtori parhaillaan oli Howlandin talossa askarrellen Freddyn solisluun kanssa. Hän oli jättänyt meille sanan, että istuisimme odottamaan, hän tulisi pian takaisin.

Mrs. McGurk työnsi meidät kirjastoon ja tuli sitten -- jottei jättäisi meitä yksin -- itse sisään muka kiillottamaan messinkiä. En käsitä mitä hän luuli meidän voivan tehdä. Ehkä olisimme karanneet ja vieneet pelikaanin.

Minä asetuin lukemaan kiinalaista tilannetta koskevaa kirjoitelmaa _Century'stä_, ja Sadie Kate harhaili ympäri kuin utelias pieni makiapina tutkien laveasti kaikkea minkä löysi.

Hän alkoi täytetystä flamingosta ja tahtoi tietää mikä teki sen niin suureksi ja mikä teki sen niin punaiseksi. Söikö se aina sammakoita, ja oliko se loukannut toisen jalkansa? Sadie Kate naksuttaa kysymyksiä säännöllisen itsepintaisesti kuin kahdeksan päivän kello.

Minä hautauduin lukuuni ja annoin Mrs. McGurkin pitää huolta Sadiesta. Lopuksi, päästyään puoliväliin huonetta, hän tuli erään pienen tytön valokuvan luo, joka oli nahkakehyksissä keskellä tohtorin kirjoituspöytää. Se oli omituinen, keijukaismaisen kaunis lapsi, joka hämmästyttävästi muistutti pientä Allegraamme. Tämä valokuva olisi saattanut olla Allegran kuva viisi vuotta vanhempana. Olin huomannut sen sinä iltana kun olimme illallisilla tohtorin luona, ja aikonut kysyä kuka hänen pikku potilaistaan se oli. Onneksi en kysynyt!

"Kuka tuo on?" kysyi Sadie Kate osoittaen kuvaa.

"Se on tohtorin pieni tyttö."

"Missä se on?"

"Se on kaukana isoäitinsä luona."

"Mistä tohtori sai sen?"

"Hänen vaimonsa antoi sen hänelle."

Minä ponnahdin kirjastani kuin sähköiskun saaneena.

"Hänen vaimonsa!" huusin minä.

Seuraavana hetkenä raivostuin itseeni siitä että olin puhunut, mutta olin hämmentynyt niin täydellisesti. Mrs. McGurk oikaisihe ja kävi äkkiä perin puheliaaksi.

"Ja eikö hän ole koskaan kertonut teille vaimostaan? Tämä tuli mielenvikaan kuusi vuotta sitten. Kävi niin että häntä ei ollut turvallista pitää talossa, ja tohtorin täytyi panna hänet pois. Se vei melkein hengen tohtorilta. En ole koskaan nähnyt kauniimpaa naista kuin hän oli. Minä luulen ettei tohtori vetänyt suutansa hymyyn vuosikausiin. Sepä sukkelaa ettei hän ole puhunut siitä teille, vaikka te olette niin hyvä ystävä!"

"Luonnollisesti se ei ole aihe, josta hän välittäisi puhua", sanoin kuivasti ja kysyin mitä kiilloitusjauhetta hän käyttää messinkiin.

Sadie Kate ja minä menimme ullakolle ja pyydystimme kissanpojat ominpäin, ja onnellisesti ehdimme pois ennenkuin tohtori tuli takaisin.

Mutta tahdotko kertoa minulle mitä tämä merkitsee? Eikö Jervis tietänyt, että hän on naimisissa? Se on kummallisin seikka mitä koskaan olen kuullut. Ajattelen totisesti, niinkuin McGurk ehdottaa, että Sandy olisi sattumalta voinut mainita että hänellä on vaimo houruinhuoneessa.

Mutta tietysti se on hirveä murhenäytelmä ja arvelen että hän ei saata puhua siitä. Ymmärrän nyt miksi hän niin sairaalloisesti pohtii perinnöllisyyskysymystä -- lyön vetoa että hän pelkää pikku tytön puolesta. Kun ajattelen kuinka paljon olen hullutellut tuosta asiasta, pelkään että olen haavoittanut häntä hirveästi, ja olen suuttunut itseeni ja suuttunut häneen.

Minusta tuntuu kuin en koskaan enää tahtoisi nähdä tuota miestä. Auta armias minkälaiseen vyyhteen olemme toimittaneet itsemme!

Sinun SALLIE.

P.S. Tom McCoomb on kaatanut Mamie Proutin muurilaastipurtiloon -- sellaiseen jota muurarit käyttävät. Mamie on kärventynyt. Olen lähettänyt hakemaan tohtoria.

Heinäkuun 24 p.

_Paras Rouva!_

Minulla on kerrottavana kauhea häväistysjuttu John Grier Homen johtajattaresta. Älä päästä sitä sanomalehtiin, ole niin hyvä. Voin kuvitella höystettyjä yksityiskohtia tutkimuksessa, jonka jälkeen johtajatar eroitetaan "Julmuuden" vuoksi.

Istuin auringonpaisteessa avoimen ikkunani luona tänä aamuna lukien herttaista kirjaa Froebelin lastenkasvatus-teorioista -- ei koskaan saa menettää malttiansa, pitää aina puhua lempeästi pienokaisille. Vaikka he saattavat näyttää pahoilta, eivät he todellisuudessa sitä ole. He joko eivät voi hyvin tai ei heillä ole mitään mielenkiintoista tehtävää. Älä koskaan rankaise, kiinnitä vain heidän huomionsa muuhun. Minä kehitin itsessäni hyvin rakastavaa, ylevää mielialaa kaikkea tätä ympärilläolevaa nuorta elämää kohtaan, kun äkkiä huomioni kiinnitti ryhmä pieniä poikia ikkunan alla.

"Uh, John -- älä kiusaa sitä!"

"Anna sen mennä!"

"Tapa se pian!"

Ja yli heidän vastalauseittensa kohosi jonkun hädässäolevan eläimen tuskallinen vikinä. Minä heitin Froebelin pois, juoksin portaita alas ja syöksyin heidän kimppuunsa sivuovesta. He näkivät minun tulevan ja hajaantuivat oikealle ja vasemmalle paljastaen näkyviin John Cobdenin, joka parhaillaan kidutti hiirtä. Säästän sinulta inhottavat yksityiskohdat. Käskin erään pojista hukuttamaan elukan pian! Johnia tartuin kaulukseen, ja laahasin tuon kiemurtelevan ja potkivan pojan kyökin ovesta sisään. Hän on iso, kömpelö kolmetoistavuotias poika ja hän tappeli kuin pieni tiikeri ja tarrautui joka ovenpieleen kulkiessamme. Epäilen olisinko tavallisissa oloissa osannut käsitellä häntä, mutta tuo 1/16 irlantilaista, mikä minussa on, oli kaikki pinnalla, ja taistelin kuin hullu. Me töytäsimme keittiöön, ja etsin nopeasti jotakin kuritusvälinettä. Pannukakun-kääntäjä oli ainoa työkalu, joka sattui silmiini. Otin sen ja löin lasta kaikin voimin kunnes olin muuttanut sen kyyristyväksi, vinkuvaksi armonpyytäjäksi siitä tappelevasta pikku kerskurista, mikä se oli ollut neljä minuuttia sitten.

Ja kuka syöksyi silloin äkkiä keskelle tätä purkausta jollei tohtori MacRae! Hänen kasvonsa olivat kalpeat hämmästyksestä. Hän tuli luoksemme ja otti pannukakun-kääntäjän kädestäni ja nosti pojan jaloilleen. Johnnie pääsi nopeasti hänen taakseen ja tarrautui häneen! Minä olin niin suuttunut etten todellakaan voinut puhua, siinä kaikki että saatoin olla itkemättä.

"Tulkaa, me viemme hänet kansliaan", sanoi tohtori vain. Ja me marssimme pois, Johnnie pysytellen mahdollisimman kaukana minusta ja ontuen huomattavasti. Jätimme hänet kansliaan, menimme kirjastooni ja suljimme oven.

"Mitä ihmettä lapsi on tehnyt", kysyi tohtori.

Silloin minä yksinkertaisesti laskin pääni pöydälle ja rupesin itkemään! Olin aivan lopussa sekä henkisesti että ruumiillisesti; olin tarvinnut kaikki voimani saadakseni pannukakunkääntäjän tehoamaan.

Nyyhkytin hänelle kaikki veriset yksityiskohdat, ja hän sanoi etten saanut ajatella niitä, hiiri oli kuollut nyt. Sitten hän haki minulle vettä juotavaksi ja käski minun itkeä kunnes olin väsynyt; se tekisi minulle hyvää. En ole varma etteikö hän taputtanut minua päähän! Joka tapauksessa se oli hänen parasta ammattikäytöstään. Olen satoja kertoja nähnyt hänen käyttävän samaa kohtelua hysteerisille orvoille. Ja tämä oli ensimäinen kerta viikon aikana kun olimme sanoneet toisillemme muuta kuin muodollisen "hyvää huomenta!"

No niin, heti kun olin sillä asteella että saatoin nousta istumaan ja nauraa, kostuttaen silmiäni silloin tällöin märällä nenäliinalla, aloimme tutkia Johnin tapausta. Pojalla on sairaalloinen perinnöllisyys, sanoo Sandy, ja hän saattaa itse olla hieman viallinen. Meidän täytyy käsitellä tätä tapausta kuin tautia yleensä. Normaalitkin pojat ovat usein julmia; lapsen moraalinen tunto on kehittymätön 13 vuoden iässä.