Part 2

LEENA. Eikä. Vaan enhän minä voi tässä kupparinkaan puvussa näinikään...

OLLI. Mitä häntä koreilee? Eihän sitä vielä vihille mennä...

LEENA. Olli kun on noin verassa ja minä tämmöinen!

OLLI. No, panee sitte tämän (riisuu päällimmäisen takkinsa, jonka ojentaa Leenalle).

LEENA. Ollinko takin?!

OLLI. Onhan mulla toinen alla.

LEENA. Ettäkö minä tuon paremman ottaisin? Mustanko verkatakin?

OLLI. Mikäs siin' on?! Panee nyt vaan päälleen.

LEENA (peittää vasemmalla käsivarrella silmänsä, mutta ottaa oikeaan käteensä takin). Voi, voi! Enhän minä kehtaa. Ihan tämä nyt on hullusti. Ihanhan ne kaikki minulle nauraa, vanhalle ihmiselle.

OLLI. Mutta aikahan tässä hukkaan menee jouten vehkeillessä.

LEENA (pukee takin päälleen). Koska Olli nyt niin tahtoo. Hi--hi--hi--hi!

OLLI. Sattuu vielä ehkä rovastikin taas pois menemään. Kuka sen tietää.

LEENA. Jo nyt tuli kummat! Miltä tämä nyt näyttää? Ihanhan min'oon kuin mikäkin variksen pelätin tai muu pöpö.

OLLI. Mikä variksen pelätin? Hyvästihän se passaa.

LEENA. Miehen takissa! Enhän minä oo koskaan... Ja kehtaankos minä nyt näin rovastille näyttäytyä? Luulee minun vielä hulluksi tulleen tai muuten kujeilevan, ja ajaa pellolle.

OLLI. Ka, mitäs siitä sitte joutavia reistailee, jos se vieläkin niin on vasten luontoa, tää lähtö.

LEENA. Eikä, ka! Lähdenhän minä, lähden.

OLLI. No, lähdetään sitte jo...!

LEENA. Ka, lähdetään sitte, jos kerran lähteäkseen! Sallittu kai se on, että lähteä pitää, ett'ei ehdi "Isämeitääkään" lukea. Vaan eikös siellä pitäisi virsikirja muassa olla, vai?

OLLI. Mikä virsikirja?!

LEENA. Tai katkismus? Jos se sattuu rovasti jotain luettamaan...?

OLLI. Mitä se nyt höpisee?! Eihän nämä mitä kylänlukuja oo.

LEENA. Voi minun päiviäni! Ihan mulla on pää pyörällä. Enkähän minä oo koskaan ennen kuulutuksen otossa käynyt, vaikka näin vanha ihminen oon.

OLLI. Tulee nyt vaan! Kyllä minä haastelen. Eikä Leenan tarvitse muuta, kuin vieressä seista ja niiata.

LEENA (niiaa oven suussa). Näinikään. No, kyllä minä sen osaan tehdä. No, mennään sitte Herran nimessä. Oikein sydän alaa kouristaa.

(Aukaisevat oven ja aikovat mennä ulos).

Kahdeksas kohtaus.

Olli, Leena, Anni ja Taavetti. Anni ja Taavetti (tulevat samassa vastaan).

ANNI. Päivää!

TAAVETTI. Päivää! Täällähän se Olli vielä on. Luultiin sen jo ikävystyneen vuottelemiseen, kun tuli vähä myöhästyneeksi.

OLLI (on väistynyt syrjään ja on vaiti).

LEENA (katselee Ollia ja Annia kovin kummastuneena.) Mitä? Vuottelemiseen?!

ANNI. Niin, minua. Mitäs se Tirkkosen Leena niin hämmästyy?

TAAVETTI. Eikös se Olli tälläkään kertaa saisi toista ottaa...?

ANNI. Ja minun kanssani kuulutuksen ottoon lähteä? Väliinpä se Leena näkyy pakkautuvan nytkin.

LEENA. Mutta mitäs peliä tämä on?

OLLI. Peliä se on, vaan ei minun. Taavetin se on ja Annin; kun eivät ennen tulleet, niin luulin heidän minua vaan petkuttaa tahtoneen.

ANNI. Sitäkös on junkkari!

TAAVETTI. Koko velikulta!

LEENA. Oikea mestari! Ja kun luuli ilman jääneensä, niin minut tahtoi hätävaranaan viedä. Sitäpä se niin kiirettä tekikin, että rovastin puheille lähtisin.

ANNI. Hä? Mitä se sanoi?

TAAVETTI. Leenanko kanssa rovastille?

ANNI. Ei oo vielä toisen kanssa selvillä, niin jo toisen kanssa lähtee!

LEENA. Oikein kahden kanssa yht' aikaa!

TAAVETTI. Eipäs se vähemmällä kerkiä naisten helmoihin päästä!

LEENA. Vielä minun, vanhan ihmisen, vietteli!

ANNI. Mokomakin aviomies!

TAAVETTI. Leskimies vielä! Jospa se e'es mikä poikanulikka oisi!

OLLI. Kuka sitä toisen hentusta huolisi?!

ANNI. Hä?

TAAVETTI. Mitä sanot?

OLLI. Niin juuri. Omia tähteitään muille tuppaa.

TAAVETTI. Minäkö omia tähteitäni?

ANNI. Minäkö toisen tähde? Se on helkkarin vale! Kukas sen on sanonut? Hä? Vastaapas, mies, sanoistasi! Kuka sen on sanonut?

OLLI (vilkaisee salakavalasti Leenaan). Oonpahan kuullut sanottavan.

ANNI. Hä? Olet kuullut sanottavan? Kenen? Leenanko? Tirkkosen Leenaltako oot sen kuullut?

OLLI. Enhän minä mitään Leenasta sanonut.

ANNI. Et, vaan kyllä minä sen huomasin.

LEENA. Hä? Minuako syytät?

ANNI. Hyvinpä se on luonnollista? Kukas sen oisi sanonut, ell'et sinä, kylän kiertäjä?!

OLLI ja TAAVETTI (näkyvät myöskin, Annin ja Leenan kiistellessä, vilkkaasti väittelevän keskenään).

LEENA. Minäkö kylän kiertäjä?

ANNI. Sinä juuri.

LEENA. Itsepähän tuota taidat olla kylänkiertäjä; miehestä mieheen kuleksit.

ANNI. Mitä? Kuulkaa, hyvät ihmiset, mitä se sanoo. Siinä sen näette, että se on tosi, että hän sen on puhunut. Kateeksi kävi varmaan taaskin, niinkuin Liisa vainaan naimiseen joutuessa, ett'et itse, vanha harakka, Ollin vaimoksi pääse ja sen tautta herjaamaan rupesit ja toisen tielle tuppasit.

LEENA. Kateeksi! Tuossa se on! Ota mokoma miehesi! En mä hänestä huolisikaan, vaikka rahalla antaisit.

ANNI. Pidä itse kalusi! Minä en häntä ota. Pidä vaan, Jumalan nimessä, itse, kun sen pään kerran oot pyörälle pannut.

LEENA. Eipä tuo lie enää oikein viisas ollut, kun sinut tahtoi ottaa.

ANNI. Siinäkös se sitte viisas oli, kun tahtoi sinut, veren imijän, rovastin luo viedä, -- köyhän kurpan, joka lainavaatteissa prameilet?! Ha--ha--ha--ha! Ollin takkihan sulla näkyy päälläsi olevan. Ha--ha--ha--ha! Katsokaa, hyvät ihmiset, sitä huuhkajaa! Ollinhan sillä on takkikin päällään.

LEENA (repii vihaisesti takin päältään). Itsehän se mokoma pakkasi takkinsa päälleni, kun olin tullut arkivaatteissani Aaroa kuppaamaan, vaan sille, veijarille, niin tuli kiire rovastille lähteä.

ANNI. Ha--ha--ha--ha!

Yhdeksäs kohtaus.

Edelliset ja rovasti.

ROVASTI (palttoo päällä ja keppi kädessä, on sillä välin tallat tapaan).

OLLI (on vetäytynyt ovelle päin, niin että seisoo melkein rovastin takana).

LEENA (joka ei ole huomannut rovastin tuloa, paiskaa takin Ollia kohden, mutta se sattuukin rovastin silmiin). Tuoss'on sulle, rötkäle, ryysysi!

ROVASTI (koputtaa kepillä lattiaan). So, so, so! Mitä tämä on? -- Mikä mellakka täällä On? Hä?

(Kalkki ovat ihan vaiti ja kovin hämmästyneet).

OLLI (nostaa takkinsa lattialta ja pitelee sitä kädessään selkänsä takana).

ROVASTI. No? Mitä täällä on tapahtunut? Missä oma väki on? Eikö täällä ole ketään kotona? Missä Kalle Ikä-Heimonen on, -- isäntä-renki?

LEENA (niiaa ja nyökähyttää päätään). En minä tiedä, arvoisa herra rovasti. Minä olen täällä vaan Aaro-mestaria kuppaamassa. Se on tuolla...

ROVASTI. Missä tuolla?

AARO (näyttäytyy karsinan ovella, yllään isot turkit, joiden alta valkoiset alushousut näkyvät). Kyllä min' oon täällä.

ROVASTI. Entäs nämä muut? Ketäs nämä ovat?

ANNI (niiaa). Anni Heiskanen min' oon.

TAAVETTI (niiaa myöskin). Luuska-Taavetiksihan ne minua sanoo.

ROVASTI. Oikea nimesi?

TAAVETTI. Taavetti Hytönen.

ROVASTI. Ja Olli Muhonen.

OLLI (kumartaa syvään, takki selän takana). Niin, tunteehan rovasti minut, (vetäkse aina rovastin taa ja oven suuhun).

ROVASTI. No, mikä riita teillä täällä oli? Kenenkä takin se Leena vasten silmiäni lähätti?

LEENA (itku suin). Antakaa anteeksi, arvoisa herra rovasti, enhän minä sitä tahallani tehnyt. Rietas henki se varmaan minut vietteli tuon Ollin verkkoihin. Ja Ollinhan se oli takki, mutta kun tuo Anni tuossa niin suututti ja haukkumaan rupesi...

ANNI. En minä mitä haukkunut, hyvä rovasti.

TAAVETTI. Kyllä se ei oo totta. Elkää te uskoko, arvoisa rovasti, mitä tuo Leena valehtelee.

LEENA. Enpäs valehtelekaan. Annihan se haukkua alkoi...

ANNI. Enpäs. Sinähän se alotit.

LEENA. Sinäpäs!

ANNI. Sinäpäs!

OLLI (pujahtaa seuraavan kiistan aikana huomaamatta ulos ra'ollaan olevasta ovesta)

(Puhuvat kaikki kolme yht'aikaa).

LEENA. Sinäpäs se alotit, kun minua syyttä syytit, kylän kiertäjäksi sanoit ja vanhaksi harakaksi ja verenimijäksi ja köyhäksi kurpaksi ja huuhkajaksi haukuit ja että minä lainavaatteilla prameilen...

ANNI. Sinäpäs se alotit, kun minua olit Ollille muiden tähteeksi sanonut ja että minä miehestä mieheen kuleksin ja minuahan sinä kadehdit, kun tielleni tuppasit, niinkuin Liisa vainaankin kanssa tahdoit tehdä...

TAAVETTI. Leenahan se alotti Annia haukkua, kun Anni sanoi, että Olli oli hänelle sanonut, että Anni oli muiden tähde ja kun Olli sanoi, että minä omia tähteitäni muille tuppaan, ja Ollihan se...

ROVASTI (lyö kepillä lattiaan). Hiljaa! (Kaikki vaikenevat). Mitä te kaikki yht'aikaa kaakatatte, kuin kanat, ett'ei teistä selkoa saa. Puhukoon yksi ensin! Vaikka sinä, Taavetti; mitä asiaa sulla täällä on?

TAAVETTI. Puhemiehenähän minä täällä oon.

ROVASTI. Kenen ja kenen?

TAAVETTI. Annin ja 01... Olli Muhosen. Ka! Minnekäs se Olli on mennyt?

LEENA ja ANNI (hämmästyneinä). Minnekäs se Olli joutui?

TAAVETTI. Uloskohan se meni? (Aukaisee tuvan oven ja osoittaa ulos). Tuollahan tuo kujatietä ajaa viilettää täyttä neliä ja tammaansa piiskaa, minkä jaksaa. -- Se se oli, Olli, arvoisa rovasti, syypää kaikkeen.

LEENA ja ANNI. Se se oli!

ROVASTI. Kuinka niin?

TAAVETTI. Annin kanssahan sen piti tulla kuulutusta ottamaan, mutta kun me vähä myöhästyttiin, niin se jo, vuotellessaan, sill'aikaa otti ja kosi Leenaa.

ROVASTI. Ja siitä se teillä, naisilla, semmoinen jupakka syntyi?! Semmoisilla sydämmilläkö te pyhään avioliittoon astutte. Teidät ja Ollin tulen muistamaan, jos kerran vielä tulette kuulutuksen ottoon. Hävetkää toki kaikkivaltiaankin edessä!

(Poistuu arvokkaasti).

TAAVETTI. Lähdetään pois mekin!

ANNI. Lähdetään!

(Anni ja Taavetti menevät).

LEENA. Pois lähden minäkin, jahka sarveni otan. (Ottaa nyyttinsä ja menee). Hyvästi, Aaro! En mä toista kertaa enää tule tänne sarvia panemaan!

AARO (laahustaa turkissaan keskelle tupaa). He--he--he! On se vanha Aaro sodassa ja tappelussa ollut, vaan ei toki tällaisessa mylläkässä.

Esirippu alas.