Part 7

PASTORI. Jumala ei pakoita ketään. Se on totta. Jumala ei pakoita ketään.--Hannaseni--etkö sinä minua pelkää?

HANNA. En, pappa.

PASTORI. Etkä vihaa?

HANNA. Pappa--! Ei meistä kukaan teitä vihaa. Ei kukaan.

PASTORI. Mutta koskihan se sinuun, kun täytyi keskeyttää jatko-opisto.

HANNA. Rakas pappa!

PASTORI. Koskihan, sano?

HANNA. Koski--vähäisen.

PASTORI. Paljonkin, arvaamma. Ehkä kärsit sinä enemmän kuin kukaan muu. Et sentään mitään virkkanut, et suutasi avannut.--Sinä olet äitiisi. Yhtä lempeä ja anteeksiantavainen. Ei kuule teiltä koskaan ankaraa sanaa. Teillä ei ole kovuutta sydämessä, mistäpä silloin lähtisivät ankarat sanat?

JUSSI (aukaisee ovea oikealta). Hanna! Maiju tahtoo sinua.

HANNA. Minä tulen.

PASTORI. Odota, minä vielä puhun.--Jussi sanoi, että olen sortanut teitä, äitiä ja sinua--

HANNA. Pappa, elkää sitä muistelko, hän sanoi sen vaan äkäpäissään.

PASTORI. Ei, hän oli oikeassa, minä olen sen tehnyt. Mutta se on tapahtunut huomaamattomuudesta, ei tahallisella tarkoituksella. Ja nyt, kun silmäni ovat auvenneet--

HANNA. Rakas pappa. Ettehän ole sitten enää kova Jussia ja Maijua kohtaan,--ettehän, rakas, hyvä pappa?

PASTORI. Lapseni, anna kun syleilen sinua! Mistä sait tuon lempeytesi? Jumalako sen antoi sinulle?--En minä ole enää kova Jussillekaan enkä Maijulle. Nyt sen lupaan sinulle. Mene, sano se heille. En minä ole enää kova. Ei sitä Jumala vaadi, sillä hän ei itsekään ketään pakoita.

JUSSI (tulee oikealta). Etkö joudu jo? Hän sinua kaipaa.

HANNA. Joudun! Nyt joudun.--Taivaalle kiitos, sovinto ja rauha palajaa perheesemme! (Menee oikeaan.)

PASTORI. Jussi, tule, minä sanon sinulle pari sanaa.

JUSSI. Minä tahtoisin välttää riitaa--

PASTORI. Niin tahtoisin minäkin. Eletään rauhassa, unohdetaan kaikki, mitä on ollut välillämme viime aikoina, kaikki iskut, kaikki kovat, vihaiset sanat. Ollaan taas isä ja poika niinkuin ennenkin.

JUSSI. Kernaasti minun puolestani, sillä tämä särkymys ja epäsopu--ei se ketään ilahduta.

PASTORI. Vaihdetaan tästä lähtein rakkaudessa mielipiteitämme. Minä toivon, että tulet minua käsittämään vielä kerran--

JUSSI. Minä taas toivon, että pappa tulee käsittämään meitä nuoria ja näkemään meidän pyrinnöissämme jotain hyvää ja oikeutettua. Elämä ei voi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen totuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.

PASTORI. Emme huoli nyt ruveta väittelemään. Minä toivon niinkuin sanoin, että tulet minua käsittämään. Mutta kuinka hyvään, olemme kaikessa tapauksessa isä ja poika. Emme sitä enää unohda.

JUSSI. Emme suinkaan. Tahdon vaan sanoa vielä sen, ettei vanhempi sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia eteen, sillä--(Hanna ja Maiju tulevat.)

HANNA. Tule, tule, Maiju!

MAIJU. En minä uskalla, en!

PASTORI (ojentaa käsivartensa). Maiju, lapseni!

MAIJU (lankeaa hänen syliinsä). Pappa!

JUSSI. Sillä vapaus, se on aina pääasia.

HANNA (nojautuu hänen käsivarteensa). Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole kuin rakkaus.

JUSSI (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin). Rakkaus?

(Esirippu alas.)

[1891.]

HÄN ON SYSMÄSTÄ

Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä

HENKILÖT:

RYYNÄNEN, kauppaneuvos. VALTER, hänen veljensä poika, varatuomari. KERTTU VIRNES, hänen sisarensa tytär. TOINI MANNER, Kertun ystävä. HEIKKI HELLSTÉN, Ryynäsen konttoristi. ROUVA OKSMAN, emännöitsijä.

(Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa, lähellä Malmin asemaa.)

(Kaunis puutarha. Oikeaan paviljonki, joka pistää ulos näyttämölle, niin että ikkunat molemmissa kerroksissa tulevat näkyviin.

Kulissien takaa kuuluu tiukujen helinää ja ajoa.)

ROUVA OKSMAN (tulee paviljongista). Eivätköhän tulleet?--Ka' niin, tuossahan ne ovat! (Menee aukasemaan veräjää.) Tervetultua, herra kauppaneuvos! Tervetultua, neidit!

(Kauppaneuvos, Kerttu ja Toini tulevat matkapuvuissa. Palvelijat kantavat heidän jäljessään matkalaukkuja, jotka he kauppaneuvoksen viittauksesta vievät paviljonkiin.)

KAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt ovat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja kumpi se toinen.

ROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson--no, enkö minä tuntisi! Herranen aika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän morsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes. Olkaa täällä aivan kuin kotonanne.

KERTTU. Kiitoksia, rouva Oksman, meistä kyllä tulee hyvät ystävät toivoakseni.

ROUVA OKSMAN. No, se on tietty. Kaiken varmaan.

KAUPPANEUVOS. Mutta sanokaa nyt jotain neiti Mannerillekin. Vai pitääkö hänen jäädä ihan osattomaksi?

ROUVA OKSMAN. Herranen aika, eihän toki! Minä vanha kuhnailija. Suokaa anteeksi, hyvä neiti, ja olkaa tervetullut! Voi, minun päiviäni, kuinka olette sieviä molemmat. Kyllä meidän nuorilta herroilta varmaan päät pyörälle menee, teitä nähdessä.

KAUPPANEUVOS. Niin, kuulkaahan, rouva Oksman, onko paviljonki tässä nyt täydessä järjestyksessä?

ROUVA OKSMAN. No, kyllähän sen pitäisi olla. Omin käsin olen siellä laittanut kuntoon kaikki. Ja puutarhurin kanssa kannoimme sinne huonekalut.

KAUPPANEUVOS. Puutarhurin? Mutta osaako hän pitää suunsa kiinni?

ROUVA OKSMAN. Minä vakuutin, ja hän lupasi kunniasanalla.

KAUPPANEUVOS. Hyvä, hyvä! Kunhan Valter vaan ei aavista mitään, vähät muusta. Missä hän nyt oleskelee tällä hetkellä?

ROUVA OKSMAN. Hm--hm--

KAUPPANEUVOS. No, no, suu puhtaaksi vaan, rouva Oksman. Ei mitään salaisuuksia.

ROUVA OKSMAN. Mutta näin--neitien kuullen?

KERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai, kuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa?

ROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen tietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä.

KAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on--niin, kello on kaksitoista. Kuinka se on ymmärrettävä?

ROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa?

KAUPPANEUVOS. Totta kai!

KERTTU. Tietysti, tietysti!

TOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi.

ROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse seurauksista.

KERTTU. Kyllä, kyllä.

KAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle.

ROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli _viftaamassa_ eilen illalla.

KERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno! Sinä olet kuvannut hänet vallan toisenlaiseksi.

KAUPPANEUVOS. No niin, no,--mutta kuulkaahan nyt: ei hän siltä mikään juomari ole, saatte uskoa.

ROUVA OKSMAN. Ei olekaan, sen voin minäkin todistaa.

KAUPPANEUVOS. Ja sitä paitse, jos hän nyt vaikka olisikin vähän hulivili, niin kyllä sinä hänet pian vakiintumaan saat, jahka vaan olette naimisissa.

KERTTU. Niin,--jos minä hänestä ensinnäkin huolin, eno. En päätä vielä sinne enkä tänne, ennenkuin näen, minkälainen mies on.

KAUPPANEUVOS. Suostutaan, suostutaan. »Ei sikaa säkissä osteta», sanoo suomalainen sananlasku. Mut nyt sisään, hyvät naiset. Täällä ulkona saattaisi Valter taikka Heikki teidät pian älytä ja silloin olisimme satimessa.

TOINI. Kuka on Heikki?

KAUPPANEUVOS. Ooh, se on vaan konttoristini, aika velikulta, hänkin. Se tahtoo sanoa, hän se juuri onkin velikulta, eikä Valter, joka pohjalta on hyvä ja rehellinen, niinkuin sen tuhannesti olen jo vakuuttanut. Hänessä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että hän siellä Helsingissä on tuhlannut rahoja vähän liiemmästi.

TOINI. Ja--tuo Heikki ei siis myöskään saisi meitä nähdä?

ROUVA OKSMAN. Ei ole pelkoa hänestäkään. Unta hän vetää vielä, hänkin.

KAUPPANEUVOS. Heikkikö? Ett'ei hän vähän häpeä!

ROUVA OKSMAN. No, kun he kerran molemmat olivat yhdessä matkassa illalla--

KAUPPANEUVOS. Niin täytyy heidän myöskin maata päivällä yhtä pitkään, arvelee rouva Oksman. Mutta kyllä minä ne junkkarit vielä opetan. Antaahan olla, jahka me tässä lyömme viisaat päämme yhteen. Eikös niin, tytöt?

KERTTU. Juuri niin, eno!

TOINI. Minä olen mukana! Mutta nyt menisin mielelläni purkamaan matkalaukkuja.

KAUPPANEUVOS. Tee se, Toini hyvä. Ja Kerttu ehkä tulee sinua auttamaan.

KERTTU. Kyllä, kyllä. Mutta ensin pari sanaa, eno kulta.

ROUVA OKSMAN. Minä tästä lähden katsastamaan, joko siellä alkaa näkyä mitään epäiltävää.

KAUPPANEUVOS. Menkää, rouva Oksman, ja antakaa meille heti merkki, jos huomaatte jotain.

ROUVA OKSMAN. Kyllä. (Menee perältä oikeaan.)

(Toini menee paviljonkiin.)

KERTTU. Niin, eno, minä tahtoisin tietää, mistä syystä sinä oikeastaan tahdot niin salata tuloamme Valterilta. Olen sitä jo monta kertaa kysynyt, mutta sinä et koskaan anna suoraa vastausta. Tunnusta pois, siinä on jotain, jota tahdot minulta peittää.

KAUPPANEUVOS. Eikös vain--Mitä se sitten olisi?

KERTTU. Niin, siitä juuri pyydän sinulta nyt selitystä. Sano vaan suoraan kaikki tyyni. Täytyy minun kumminkin päästä siitä selville.

KAUPPANEUVOS. No, onhan se niinkin.----Tulet kai sinä sen tietämään kumminkin----Kuinkas minä nyt sitten alkaisin?----Että sinä oikein käsittäisit----tarkoitan--

KERTTU. Asiaan, asiaan, eno hyvä. Kyllä minä käsitän, ei minulla ole ollenkaan huono pää.

KAUPPANEUVOS. Poika pakana,--en mä tule ja sano--erinomaisen hyvä hän on pohjalta--

KERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa.

KAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan--

KERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän.

KAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja saa kelpo vaimon--

KERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut.

KAUPPANEUVOS. Niin juuri,--tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen, niin tulee hänestä, saakeli soikoon,--oho, suo anteeksi, että kirosin--

KERTTU. Ei se mitään.

KAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan.

KERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin kotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi näin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku _surpriisi_, vai--?

KAUPPANEUVOS. Ei--ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana-- hänellä--kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa vähän kummallisia--miksi sitä nyt sanoisin--kummallisia ennakkoluuloja. Ja kun sinä olet--olet----

KERTTU.--kotoisin Sysmästä--

KAUPPANEUVOS. Niin juuri! Kas, kuinka hyvin sinä asian arvaat.

KERTTU. No siis: kun minä olen kotoisin Sysmästä, niin--?

KAUPPANEUVOS.--niin, tuota noin--

KERTTU.--niin--niin? Suu puhtaaksi, eno!

KAUPPANEUVOS. Niin hän pelkää--

KERTTU. Mitä hän pelkää?

KAUPPANEUVOS. Hiisi tiennee, mitä hän pelkää, mutta anna että hän vaan näkee nuo sinun kauniit silmäsi, ilman että arvaa, kuka sinä oikeastaan olet, niin ansaan hän, saakeli soikoon, joutuu. Ai, ai, nyt taisin taaskin kirota.

KERTTU. Sinä vaan et tahdo puhua oikein suoraan, eno--

ROUVA OKSMAN (tulee kiireesti). Joutuun, joutuun, varatuomari--

KAUPPANEUVOS. Tule tyttöseni. (Osoittaa paviljonkiin.) Tuolta ikkunasta voit tirkistellä häntä verhojen takaa, ilman että hän sinua älyää. Pulska poika, saatpas nähdä.

KERTTU. Niin, mutta, mutta--

KAUPPANEUVOS. Ei mitään muttaa! (Työntää hänet paviljonkiin.)

KERTTU. Mitä hän minusta pelkää--sen tahdon myöskin tietää. (Molemmat menevät paviljonkiin, jonka alemmassa ikkunassa pian tulevat näkyviin.)

ROUVA OKSMAN. Parasta kun lähden tieheni minäkin, etten puhu itseäni pussiin heidän kanssaan. (Aikoo mennä vasempaan.)

TOINI (ilmestyy yläikkunaan.) Tähän asetan minä näkötornini.

(Valter ja Heikki tulevat oikealta.)

VALTER. Elkää juosko pakoon, rouva Oksman. Teitähän me juuri ajamme jälestä.

ROUVA OKSMAN. Minua?

VALTER. Niin, hyvä rouva Oksman. Me kun nukuimme yli aamiaisen--

ROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin.

VALTER. No niin, no niin--entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt ruokaa yhtäkaikki?

HEIKKI. Jotain suolasta.

ROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa.

VALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.--Ei, kuulkaa, elkää menkö vielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties, mihin setä matkusti tässä toispäivänä?

ROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin?

VALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa?

ROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan kauppaneuvoksen salaisuuksia?

VALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö.

ROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä päivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.)

VALTER. Helkkari, silläpä kiire.

HEIKKI. Usko sinä vaan minua. Setäsi matkusti Sysmään tuomaan sinulle morsianta.

VALTER. Jos sen tietäisin varmasti, niin tieheni lähtisin täältä vielä tänä päivänä.

HEIKKI. Olet sinä aika hupsu. Rikkaan hempukan saat ja siitä vaan juonittelet.

VALTER. Rikkaan hempukan--joka on Sysmästä!

HEIKKI. No, entäs tätä!

VALTER. Joka ei osaa seurustella muiden kuin lehmien ja lampaiden kanssa.

KERTTU (erikseen). Kylläpä osaa olla ilkeä! Eno--nyt ymmärrän sinun sotatemppusi. Mutta se ei kelpaa--minulla on parempi.

VALTER. Maamoukka, tyhmä tallukka.

KERTTU (erikseen). Maltapas, junkkari! Nuo sanat sinulle vielä syötän! --Kuulepas nyt, eno--

VALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan että häntä minulle väkisen tyrkytetään.

KERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias. --Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.)

HEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja hänen rahojaan.

TOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus.

HEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän »hoastaa kuin moan moukka ja niistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja kävelöö kas näin justiin--niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä voan on rahhoo, njäät.»

TOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni!

VALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia? Olisit vaan minun sijassani--

HEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin olisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi minulle rikkaan hentun.

VALTER. Sysmästä!

HEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se.

VALTER. Ruman ja kierosilmän.

HEIKKI. Yhdentekevä--vaikka olisi vielä vanha piikakin kaiken lisäksi-- kun hän vaan olisi rikas, siinä pääasia.

TOINI (erikseen). Ai, ai, poika parka, tuon puheesi sinä vielä muistat. (Hän katoo ikkunasta.)

VALTER. Hyvä on sinun jaaritella!

KAUPPANEUVOS (tulee paviljongista). Päivää, päivää!

VALTER. Mitä? Onko setä jo kotona? No--Jumalan kiitos--minä kun pelkäsin--

KAUPPANEUVOS. Hartaammin vielä kiittäisit Jumalaa, jos tietäisit kenen toin mukanani.

VALTER. Siis kuitenkin!

HEIKKI. Näet, nyt! Mitä minä sanoin?

KAUPPANEUVOS. Noh? Etkö ole utelias?

VALTER. En, setä.

KAUPPANEUVOS. Kuule nyt, Valter. Joko sinä suostut minun tuumaani, ja menet naimisiin--

VALTER. Kai minä sen joskus teenkin. Kun oma aikani tulee--ja kun tapaan semmoisen tytön, joka minua miellyttää.

KAUPPANEUVOS. Joko sinä suostut minun tuumaani ja menet naimisiin serkkusi, neiti Kerttu Virneen kanssa--

VALTER. Joka on kotoisin Sysmästä.

KAUPPANEUVOS. Joka on kotoisin Sysmästä--taikka minä en tuon koommin auta sinua enää rahapulassa. Niin että tee nyt, niinkuin tahdot.

VALTER. Minä en suostu.

KAUPPANEUVOS. Sekö viimeinen sanasi?

VALTER. Se.

KAUPPANEUVOS. Hyvä! Pidä sitten myöskin huoli vekselistäsi, joka lankee huomenna.

HEIKKI. Ai, saakeli, nyt on poika kiipelissä.

VALTER. Mutta kuulkaahan nyt, setä--

KAUPPANEUVOS. Minä en kuule.

VALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta.

KAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään.

VALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen?

KAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen puolestaan.

VALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä?

KAUPPANEUVOS. En.

VALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu!

KAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään.

VALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi!

KAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä.

VALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen.

KAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua.

VALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi.

KAUPPANEUVOS. Tiettyä se!

VALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja avuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille vahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni.

KAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta?

VALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun muistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?!

KAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin pidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut.

VALTER. Sinä maksat ne kaikki?

KAUPPANEUVOS. Kaikki.

VALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee?

KAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi.

VALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun.

HEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin, niin vähemmällä olisit päässyt.

KAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen kanssa?

HEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin?

VALTER. Suostun.

KAUPPANEUVOS. Kättä päälle.

VALTER. Tuossa.

KAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat.

VALTER. Sanasta miestä.

HEIKKI. Ja sarvesta härkää!

KAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt niinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen morsiameesi.

VALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität!

KAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin saatte tehdä tuttavuutta.

HEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia?

KAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi.

HEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle.

KAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle).

VALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä.

HEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos. Valter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan.

KAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset!

KERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan.

TOINI (samoin). Heti paikalla.

(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä. Kerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja naksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu päässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.)

KAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle sulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra Hellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä.

VALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat.

KERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois! Mutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin kiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä.

KAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää?

KERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta poikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia?

TOINI. Pyydän--Amelie.

KERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi.

TOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja tukeen elämän ohdakkeisella tiellä.

KERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään arvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo kihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'?

VALTER (Heikille). Minä kauhistun.

HEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu.

TOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja viehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi vietäisiin.

KERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä saantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo tuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia.

TOINI. Pyydän--Amelie.

HEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--!

KERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min' oon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa

TOINI. Pyydän--Amelie.

KERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna.

TOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut?

KERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'.

TOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin loukata!

HEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre vielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä.

TOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt kaksikymmentä.

HEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta.

KERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä neljeekymmentä.

TOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä naurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra Hellstén.

HEIKKI. Selvästi.

KAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä olet noin epäkohtelias?

VALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä.

KAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit?

VALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään.

KAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna lankee?

VALTER Voi, minua onnetonta!

KAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen päätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti; kääntyy pois ja irvistää pahasti.)

KERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään esiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe ruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos mielit, että sovussa eletään.

KAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa.

TOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa rakkauttaan.

KERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo lähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta tuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin navettaan lehmiä kahtomaan.

TOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli sinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä, jotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet, ne kumminkin ovat pääasia--eikö totta?

HEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät ajatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä.

TOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat minut punastumaan.

KAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla, Kerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on täällä.

VALTER. Bertha? Kuka on Bertha?

KAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar, joka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän sinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi.

VALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä.

KAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä ulkomailla niin kauvan.

VALTER. Ja hän tulee tänne nyt?

KAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä hittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle häntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.)

KERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä, minkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa.

TOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami.

KERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee, kun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin kanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'.

VALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin ajatellakaan.

HEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta.

VALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä?

HEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen neiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia. (Tarjoo hänelle käsivarttaan.)

TOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee kahdenkesken nuoren herran kanssa?

HEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen puolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan.

TOINI. Jalo ritari--minä luotan teihin. (Menevät käsikädessä pois.)

VALTER. Kas niin, nyt ne menivät.--Perhanan Heikki, kun jätti minut tähän yksin. Mitä minä hänelle nyt sanon?

KERTTU (erikseen nauraen). Poika parka!