# Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto

## Part 6

Book page: https://www.cyberlibrary.org/fi/books/papin-perhe-han-on-sysmasta-spiritistinen-istunto-13165/index.md

JUSSI. Mitäs sitten muuta kuin menee naimisiin. Teuvo on, luulemma, häneen pahasti pikiintynyt. Ja Teuvo on varakas poika, voi ottaa eukon milloin hyvänsä.

HANNA. Hyi sinua!

JUSSI. Mitä hyi? Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se kumminkin on naiselle tärkeintä kaikesta.

HANNA. Senpätähden juuri siihen ei enää toimeentulon tähden mennäkään, vaan ainoastaan rakkaudesta.

JUSSI. Mikäs estää Maijua rakastumasta Teuvoon? Semmoinen kunnon poika--

HANNA. St! Joku tuli eteiseen. (Menee katsomaan.)

JUSSI. Ja rakkaus se syttyy ja rakkaus se sammuu, mutta pääasia on, että tulevat hyvin toimeen.

HANNA (ovella). Ole hiljaa!--Kas, tekö siellä olittekin?

TEUVO (tulee sisään). Nyt, tiedättekö, on hiisi merrassa.

JUSSI. Noh?

HANNA. Mitä on tapahtunut?

TEUVO. Pappanne on täällä.

JUSSI. Elä!--Mistä tiedät?

TEUVO. Tuli vastaani kadulla. Ja hän oli mörkin näköinen kuin ukkospilvi.

JUSSI. Taidamme olla helisemässä kohta.

HANNA. Elä edes naura, Jussi.

JUSSI: En suinkaan tässä osaa itkemäänkään ruveta.

TEUVO. Leikki siitä kumminkin on kaukana. Tietysti hän tahtoo ottaa Maijun pois teaatterista. Mitä varten hän muuten olisi tullut?

HANNA. Niin, se hänellä mahtaa olla mielessä. Kuinka tämä. päättyy, Jussi?

JUSSI. Mitä hän sinulle puhui?

TEUVO. Ei paljon mitään. Kysyi vaan teidän asuntoanne.

JUSSI. Hän aikoo siis tulla tänne? Hyvä!

HANNA. Jussi, ei riitaa! Rakas Jussi!

JUSSI. Ei minun puoleltani ensiksi. Mutta jos hän aloittaa--ja sen hän luultavasti tekee--

HANNA.. Niin muista kuitenkin, että hän on isäsi, että hän on juurtunut kiinni toiseen katsantotapaan--

JUSSI. Jonka nojalla luulee olevansa oikeutettu muita sortamaan. Jos antaisi hänelle vallan, hän tukehuttaisi henkisesti kuoliaaksi jok'ainoan lapsensa.

HANNA. Nyt sinä olet jo täydessä vihassa!

TEUVO. Hevonen pysähtyi portaiden eteen. (Katsoo ikkunasta.) Ganska riktigt--siellä hän on.

HANNA. Pappako? (Juoksee ulos.)

TEUVO. Mutta kuinkas nyt? Meidän pitäisi jo mennä teaatteriin.

JUSSI. Kuulehan, kun Maiju ei anna meidän tullakaan. Mokoma visapää.

TEUVO. Eikö anna teidän tulla?

JUSSI. No ei. Hän muka ei osaa näytellä, jos tietää meidän olevan katsomassa.

TEUVO. Entäs sitten?

JUSSI. Täytyy kait totella.

TEUVO. Nyt ne siellä tulevat, että ovet jyskävät. Minä lähden ajoissa tieheni.

JUSSI. Maltapas, kun sanon. Lähetä sinä meille tietoa teaatterista, kuinka Maijun on käynyt. Lähetä kohta, kun »Ensi lempi» on mennyt.

TEUVO. Kyllä, kyllä. (Menee.)

JUSSI. Vai niin, isä! Sinä siis uhalla tahdot koetella voimia lastesi kanssa. Astu esille! Minä olen valmis. (Pastori ja Hanna tulevat.)

HANNA (eteisessä tullessaan). Herra Rastas meille ikään kertoi, että pappa oli kaupungissa.

PASTORI (samoin eteisessä). Jussi on kotona?

HANNA. On.

PASTORI. Hyvä! (Tulee sisään, sanomalehti kädessä. Hanna seuraa häntä.)

JUSSI. Hyvää iltaa!

PASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus »Aamuruskoa» vastaan?

JUSSI. Minun.

HANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan?

PASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi kuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten tiedä mitä sanoa.

HANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut?

PASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli hiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi kirjoittanut omaa isääni vastaan.

JUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan kirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole poikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää.

HANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne.

PASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä avoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes hävetä?

JUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se vaan vastaus »Aamuruskon» hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne solvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi, ilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti petyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan muserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi minussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei arvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan.

HANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä mitä puhuu.

PASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit, jos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää kantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota, siinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen sinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä voittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki ne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat.

JUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne »Aamuruskossa» oli päinvastoin siihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te olette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne. Kirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole niin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska kerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi, niin Jumalan miehiä kuin olettekin.

HANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha?

JUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten minä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä, sinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten peljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja nöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano, mitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä? Kaukana siitä--!

PASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko, ettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä hänen kasvatuksensa on tuottanut.

JUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä ole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen nahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos siitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja kuntoa jotain toimittamaan maailmassa.

HANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua herättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei ikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä eikä neuvoilla.

JUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut. Olenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei milloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi ollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa antanut sille yllykettä--

PASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--?

JUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt, ja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään. Ja siinä hän juuri teki väärin.

HANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi?

JUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi paatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään oikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme tuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi.

HANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei kumminkaan ole tätä kuulemassa.

PASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa!

JUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa nuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen hyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän itse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä, asettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä takaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla tänlaisissa kohdissa on meneteltävä.

HANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa voiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja oikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee.

JUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla.

PASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä sotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi, lykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon. Toden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä hämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää ihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan, varsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin, nyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni heti.

HANNA. Maiju ei ole kotona, pappa.

PASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt?

HANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö tänään.

PASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä lähden sinne.

HANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa?

PASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä.

JUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys.

PASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on kumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele.

JUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja väkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta?

PASTORI. Onko se mielestäsi sama asia?

JUSSI. Jotakuinkin.

PASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä. Minä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle.

HANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä vähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne tuomittavat?

PASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä tuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi olla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa näyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus.

JUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa, saarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille--

HANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on ilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä.

PASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä seuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna!

HANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--!

JUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt. Hän näyttelee parastaikaa.

PASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne!

HANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön?

JUSSI. Se voisi häneltä syntyä.

HANNA. Vaan millä tavalla?

JUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan.

HANNA. Ja mitä sitten seuraa?

JUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään.

HANNA. Elä edes kiroa.

JUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin?

HANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää?

JUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään! Olisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi pitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin.

HANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut pappaa rakkaudella--

JUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä päästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua isä lukuun ollenkaan, sano?

HANNA. Ei ottanut.

JUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään?

HANNA. Taidat olla oikeassa. (Peittää kasvonsa käteen.)

JUSSI. Hanna--? Itketkö sinä? Kuule--mitä sinä nyt joutavia? (Menee hänen luoksensa ja laskee kätensä hänen kaulalleen.) Elä itke, elä herran tähden, ei se kannata. Jopa jo! Ole ihan huoleton, kyllä minä pidän puoliasi. Mutta sinä et saa silloin asettua minua vastaan. Muista se. No niin--elä itke enää. Kuule, Hanna!

HANNA. Enhän minä itke.

JUSSI. Itketpäs. Kas tuota, kun osaa narrata. Tiedänhän minä että itket, mitä sinä kiellät? Näytäpäs silmiäsi--no, näytä vaan, näytä. Noo--vai et sinä itke? Mikä sinua nyt oikeastaan vaivaa? Tunnusta kauniisti!

HANNA. Minä olen tarpeeton ihminen maailmassa. Ei minulla ole sijaa täällä. En sovellu elämään, en voi toimittaa mitään.

JUSSI. Sinäkö tarpeeton? Hui hai! Ennen sitten kaikki muut.--Mihinkä me matoset joutuisimme, ellei olisi tuommoisia lempeitä, helläsydämisiä olentoja kuin sinä ja äiti--jotka aina pidätte vaan muista huolta, ette milloinkaan itsestänne? Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin! Oikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole milläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi täällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan sinun tähtesi, kulta nupukka.

HANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä pohjalta olet vallan toinen.

JUSSI. Niin olenkin--sen tunnen nyt. Mutta siellä tulee joku. Kirjapainon poika ehkä--Ei--?

(Vosikka tulee.)

VOSSIKKA. Asuuko täällä herra Valtari?

JUSSI. Mitä sillä? Minä se olen.

VOSSIKKA. Tämän laittoi eräs herra suomalaisesta teaatterista.

JUSSI (ottaa kirjelipun ja aukaisee sen). Teuvolta!--»Loistava menestys! Seitsemän esiinhuutoa, monta monituista kukkaisvihkoa. Ihastus yleinen!»--No hei! Hanna, elä ole pahoillasi enää, kaikki on hyvin.

VOSSIKKA. Tuleeko siitä vastausta?

JUSSI. Ei, saatte mennä.--Odottakaa--tässä vähän juomarahaa.

VOSSIKKA. Kiitän. (Menee.)

HANNA. Eipä tullut siis mitään julkista skandaalia. Oli se kumminkin hauskaa.

JUSSI. Ei tullut. Isä-ukko ei arvon ennättänyt perille ennen näytännön loppua. Sai pitkän nenän. Nyt pauhatkoon jäljestäpäin niin paljon kuin lystää.

HANNA. Mutta Maiju raukka on ehkä kovalla parast'aikaa.

JUSSI. Pah--hän sen kestää. Ja paetkoon tänne, jos hätä tulee.--No niin, siinä paha, missä panetellaan.

MAIJU (tulee kukkaisvihko kädessä). Nyt se on ohitse.

HANNA. Loistava menestys, esiinhuutoja, kukkakimppuja--me jo tiedämme.

MAIJU. Kuka kertoi?

JUSSI. Onnea vaan! Saako sinua nostaa?

MAIJU. Ei,--elä, elä, Jussi.

HANNA. No, miltä tuntui? Kerro!

MAIJU. Jahka tästä selviän. Minä olen kuin kuumeessa vielä. Antakaa minulle vettä.

JUSSI. Olutta sinun pitäisi juoda, tai portteria.

MAIJU. Ei, vettä minä ennemmin--

HANNA. Tässä.

MAIJU. Kiitos. Se teki hyvää.

JUSSI. Mutta et sinä ole oikein iloinen. Luulin, että sinä nyt kohoisit vähintäkin seitsemänteen taivaasen.

MAIJU. Odota, veli hopea, ehkä tästä vähitellen kohoankin. Ja menen yksin tein ylös aina seitsemäänkymmenenteen. Mitäs silloin sanotte?

HANNA. Eikö sinua peloittanut hirveästi?

MAIJU. Peloitti alussa. Mutta niin pian kuin tulin näyttämölle ja näin yleisön, oli kaikki kuin pois puhallettuna. Minä unohdin koko maailman ja sain semmoista voimaa ja intoa, että itsekin ihmettelin. Se tuli varmaan siitä, että koko ajan tunsin, kuinka yleisö oli minulle hyväntahtoinen.

HANNA. Sinä sen tunsit?

MAIJU. Tunsin, selvästi. Sieltä tuli kuin sähkövirta ja se se vaikutti. Ette usko, millä sisällisellä riemulla minä näyttelin. Tiesin, että onnistuin, ja mitä paremmin sen tiesin, sitä helpommaksi kävi näytteleminen. Voi, se oli vallan toista kuin näytellä tyhjille seinille siellä kotona.

JUSSI. Sen arvaan.

HANNA. Varsinkin kun oli eläviä ihmisiä vastanäyttelijänä eikä kasvia.--

MAIJU. Ja sitten--kun huudettiin esille ja kun koko huone kaikui käsien läiskeistä ja hyvähuudoista, ja kukkavihkoja ojennettiin rampin yli--

HANNA. Niin, mitäs se kaikki vaikutti?

MAIJU. Tiedättekö, minä olin kuolla ilosta. Olisin tahtonut sillä kertaa puristaa koko yleisön rintaani vasten.

JUSSI. So, so. Ei vähä mitään.

MAIJU. Niin, vaan nyt tuntuu niin oudolta yhtäkaikki. Niin kummallisen oudolta. En ymmärrä itsekään, mutta--Voi, jos mamma olisi täällä!

JUSSI. Entä pappa!

MAIJU. Ei herran tähden, pysyköön hän vaan siellä kotona.

HANNA. Mitä? Sinä et siis--? (Katsoo Jussiin.)

JUSSI (antaa varoittavan merkin). Niin, pysyköön hän vaan siellä kotona.

MAIJU. Tulkaa nyt istumaan. Hanna ja minä sohvaan, Jussi kiikkutuoliin.

JUSSI. Heti, paikalla. Minä otan vaan papyrossin.

MAIJU. Pidä minusta oikein tukevasti kiinni, Hanna. Noinikään. Mitenkä tulevat ne toimeen, joilla ei ole veljeä, ei sisarta, ei ketään maailmassa?

HANNA. Kerro nyt vielä teaatterista jotain. Oliko paljon väkeä?

MAIJU. Täysi huone. Lippu luukun päällä.

JUSSI. Oho? Oikeinko todella?

HANNA. Mutta kuule, miksi sinä nytkähtelet niin somasti?

MAIJU. Mitenkä nytkähtelet?

HANNA. Noin, tuolla tavalla. Etkö siitä itse tiedäkään?

MAIJU. Tiedänhän minä. Ei se mitään. Hermostumista vaan.

JUSSI. Sinun täytyy saada lasi viiniä.

MAIJU. Ehkä se tosiaan vahvistaisi.

HANNA. Voi, kun ei satu olemaan kotona.

MAIJU. No, antaa sitten olla.

JUSSI. Ei, minä menen hakemaan.

HANNA. Ethän pääse puotiin enää näin myöhällä.

JUSSI. Kyllä minä tiedän mistä saan. Odotatte vaan pikkuisen aikaa. Minä olen tuotapikaa takaisin.

MAIJU. Elä huoli mennä, Jussi. Kyllä se on ohitse kohta, en minä tarvitse mitään.

JUSSI. Tarvitset lasin viiniä ihan varmaan. Ja sitten saamme Hannan kanssa juoda maljasi myöskin, kuuluuhan se asiaan. Ota sinä, Hanna, lasit esille sill'aikaa (kääntyy ovelta). Kuulehan--taikka niin--ei hän tänne tule tänä iltana kumminkaan.--Eikös mitä--ei sitä tarvitse peljätä. (Menee.)

MAIJU. Kuka ei tule?

HANNA. Ei kukaan.

MAIJU. Mutta ketä hän tarkoitti?

HANNA. Ketä lienee tarkoittanut.

MAIJU. Teuvoa vissiin.

HANNA. Nojaa päätäsi tuohon minun olkapäähäni. Noin. Onko hyvä nyt?

MAIJU. On.

HANNA. Jos koettaisit nukahtaa hiukan. Painapa silmäsi kiinni.

MAIJU. Hän sanoi peljätä... Ei tarvitse peljätä... Minkätähden hän sanoi peljätä?

HANNA. Nuku nyt pois eläkä puhele enää. Ole vallan hiljaa.

MAIJU. En minä saa unta. Saanenko koko yönä.

HANNA. Jos malttaisit olla rauhassa siunaaman hetken. Et ajattelisi, et liikkuisi, et puhuisi.

MAIJU. Kuule--mikä se oli?

HANNA. Ei mikään, ei ikinäs mikään. Rupeatko sinä taas kuvittelemaan--?

MAIJU. Ääniä ihan varmaan!

HANNA. Kadulta ehkä. Mitä niistä välität?

MAIJU. Kuule, kuule--!

HANNA. Elä hätäile suotta, hyvä lapsi. Olipa tuo nyt mitä tahansa--

MAIJU. Ikkunan alle pysähtyivät. (Serenaadi alkaa ikkunan takana.)

HANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle.

MAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki lamput ja kynttilät.

HANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan vielä ikkunankin.--

MAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat!

HANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä.

MAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä laulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin-- niin että tahtoisin syödä ylös heidät.

HANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan.

MAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin että tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä kuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano.

HANNA. Tsh! Ollaan hiljaa.

MAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--!

HANNA. Mitä?

MAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat?

HANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen.

MAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten ymmärtäisi.

HANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa.

MAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta.

HANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää.

MAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni rakastaa ja palvella isänmaata?

HANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia lupauksia.

MAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano!

HANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin kaunis ääni?

MAIJU. Voi, kun et sinä neuvo.

HANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti.

MAIJU. Ja sanon kuinka?

HANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene!

MAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni!

LAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön!

MAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon?

HANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja toivo!

MAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja toivo! Eläköön rakas isänmaa!

LAULAJAT. Eläköön! (Poistuvat marssia laulaen.)

MAIJU. Kuinka oli hauskaa! Ja kuinka tämä elämä sentään on ihanaa! Hanna, pysähytetään kellon viisari tuhanneksi vuodeksi!

HANNA. Luuletko että auttaisi?

MAIJU. Eihän se auttaisi, ei. Täytyy antaa ajan vieriä eteenpäin. Kun vaan tietäisin, millä osoittaisin heille kiitollisuuttani.

HANNA. Sillä, että ahkerasti koetat edistyä.

MAIJU. Minä koetan! Tämän hetken muistoksi teen sen pyhän lupauksen, että koko sydämestäni rakastan ja palvelen Suomen taidetta niin kauvan kuin elän ja että--(Pastori tulee sisään.)

MAIJU (kalpenee ja hoippuu taaksepäin). Hanna, Hanna--!

HANNA. Elä säikähdä! Maiju, rakas--

MAIJU. Se on tuolla taas! Hanna, Hanna, se on tuolla--!

HANNA. Pappa se on--pappa itse.

MAIJU. Ei, haamu, sama haamu--

HANNA. Se on pappa, usko minua, hän jo äsken kävi täällä, vaikka emme sitä sinulle sanoneet.

MAIJU. Ei, ei--

PASTORI. Sinä olet, näemmä, harjaantunut näyttelemisessä. Mutta elä luule, että minua noilla vehkeillä petät--

MAIJU. Hanna! Hän tahtoo minut tappaa--

HANNA. Hän pyörtyy. Pappa, voi, te säikytätte hänet kuoliaaksi--

PASTORI. Teeskentelee vaan. Herkiä tuosta, Maiju, ei se kumminkaan auta. Sillä nyt minä sinut jo tunnen, sinä kevytmielinen lapsi. Valehtelija, petturi, maailman kunnian pyytäjä! Niin--kunniaa sinä pyysit, häpeän sait--

MAIJU (pyörtyy).

HANNA. Hän kuolee!

JUSSI (tulee). Mitäs täällä tapahtuu?

HANNA. Jussi, Jumalan kiitos! Tule auttamaan, tule!--Viedään hänet tuonne toiseen huoneesen.

JUSSI. Tekö tämän--?

HANNA. Joudu, joudu!

JUSSI. Onko nyt hyvä mielenne? Oletteko tyytyväinen, kun saitte lapsenne hengiltä? (Hanna ja Jussi kantavat Maijun pois.)

PASTORI. Lapseni hengiltä--sanoiko hän niin?----Mitä hänelle sitten tein?----En muista----En muista--pääni menee sekaisin--en muista mitään.----Lapseni--minä tahdon häntä nähdä--(Hän aikoo mennä sivuhuoneesen.)

JUSSI (oikealta). Ei tänne! (Sulkee oven.)

PASTORI. He sulkivat oven.--Minua eivät päästä sisään----minua, joka sen tein----joka olen syynä kaikkeen... Sieltä ei kuule hiiskaustakaan.----Miksi ovat niin hiljaa? Onko hän jo--? Miksi ovat niin hiljaa? Jos hän kuolee, olen murhaaja, lapseni murhaaja.----He eivät päästä minua sisään. Minä menen kuitenkin. (Koettaa avata oven.)

HANNA (estää häntä ja tulee sisään). Elkää, pappa, hän pyörtyisi uudelleen, jos näkisi teidät.

PASTORI. Onko hän siis tointumaan päin?

HANNA. On.

PASTORI. Jumalalle kiitos olkoon. Minä tahdon häntä nähdä.

HANNA. Ei nyt, pappa, sitten toisen kerran.

PASTORI. Tulisin vaan rauhoittamaan. En minä häntä nuhtele--

HANNA. Elkää, pappa, hän säikähtäisi--hän kun koko ajan on peljännyt pappaa niin, että on nähnyt näkyjä.

PASTORI. Näkyjä. Mitä näkyjä?

HANNA. Kuinka pappa pitkällä puukolla on tahtonut pistää hänet kuoliaaksi.

PASTORI. Maiju raukka!--Mutta sehän saattaa olla vaarallista semmoinen. Ettekö te ole kysyneet lääkäriä?

HANNA. Emme vielä.

PASTORI. Miksi ette ole kysyneet ajoissa? Kuka tietää mitä siitä voi tulla? Vaikka vielä--

HANNA. Mitä pappa tarkoittaa?

PASTORI. Vaikka vielä kadottaisi järkensä.

HANNA. Eihän toki. Jumala varjelkoon! Sehän olisi kauheata.

PASTORI (istuu). Se olisi kauheata. Mutta onhan semmoista tapahtunut.-- Sinä sanoit, että hän on minua peljännyt?

HANNA. On, pappa--kauheasti.

PASTORI. Siihenkö olen sitten tullut--että toinen lapsistani minua vihaa, toinen pelkää!--ja kuitenkin olen tahtonut vaan velvollisuuteni tehdä--velvollisuuteni isänä ja kasvattajana. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö.

HANNA. Pappa rakas--!

PASTORI. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö. Olenko siinä menetellyt väärin?

HANNA (kietoo kätensä hänen kaulalleen). Saanko sanoa ajatukseni, pappa?

PASTORI. Sano!

HANNA. Jumala ei pakoita ketään.