Part 10

RENNE. Mitäs muuta--minä esittelen heille morsiameni.

HELMI (hätäisesti). Ei, ei--!

RENNE. Vaan mitäs sitten?

HELMI. Voi, jos sen tietäisin!

RENNE. Lähdenkö pois pää pystyssä ja nostan heille hattuani ohimennen?

HELMI. Ei taivaan tähden!

LIISA. Minä sanon: nouskaa tuonne uunille.

RENNE. Piiloonko? Hyi!

LIISA. Ei auta muu.

RENNE. Näkymättömäksi hengeksi? Sepä ei olisi hulluinta.

HELMI. Renne--ei mitään kujeita. Muista!

RENNE. Var tyst sinä ja anna minun toimia. (Sieppaa lakanan erään korvon päältä.) Tuossa kapine, joka kenties on tarpeen.

LIISA. Voi minun päiviäni kun sahtikorvosta otti peitteen.

RENNE (nousee uunille). Ei se mitään, Hakekaa siihen toinen peite sijaan.

LIISA. Niin, mistä sen nyt saan. (Menee.)

HELMI. Renne, Renne, sinä teet meidät onnettomiksi.

RENNE. Ojenna minulle pärettä tänne ja tulitikkuja.

HELMI. Mitä sinä niillä?

RENNE. Joutuun, joutuun, eläkä kysele.

HELMI. Tässä.--Voi, Renne--!

RENNE. Mene leipomaan sinä, ja ole voihkimatta. Tässä ei ole hätäpäivää.

HELMI (menee leipomaan). Me olemme hukassa, Renne!--Kuuletkos, nyt ne tulevat!

RENNE. Tui, tui, Helmi, tui, tui!

HELMI. Hiljaa! Oletkos hullu!

RENNE. Huh, huh, kuinka täällä on kuuma. Ihan minä palan totta totisesti.

HELMI. Mene edes etemmäksi, ettet näy...

RENNE. Uu piiloon, Helmi, uu piiloon, äsäsäs!

HELMI. Hyvä, rakas Renne, nyt ne nousevat portaita ylös.

RENNE. Pahuus! Tuo uuni on niin hiton tulinen--

HELMI. Minua ihan pyörryttää.

RENNE. Ja minua polttaa--

HELMI. No nyt siunaa ja varjele! (Seisoo selin oveen ja hieroo vehnätaikinaa kaikella voimallaan.)

RENNE. Moron, moron!

(Rouvat Tallqvist ja Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori Virtala tulevat. Rouva Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori Virtala tervehtivät Helmiä.)

HERRA ORELL. Kun te ette tullut meidän luoksemme, niin me tulimme teidän luoksenne.

LEHTORI VIRTALA. Luulitte meistä pääsevänne niin helposti, neiti Vesterholm. Ehei, teidän täytyy olla mukana nyt, ei auta mikään.

HERRA ORELL. Henget sen vaativat. Äsken kun alotimme istuntoa tuolla ylhäällä, naputtelivat ne vaan: »Helmi tänne, Helmi tänne.» Tulee sitten sana, ettei hän pääse, hän leipoo alhaalla tuvassa. Mutta silloinkos alkavat koputtaa, että jymähtelee huone: »menkää tupaan, menkää tupaan!» Ette suinkaan henno meitä ajaa pois, neiti Helmi?

ROUVA TALLQVIST. Ei tule kysymykseenkään! Vai ajaa pois! Kun minä kerran olen tuonut teidät tänne.

HELMI. Kyllä minä nyt jo pääsenkin ylös.

HERRA ORELL. Ei, meillä oli aikomus pitää istunto täällä, se arvatenkin oli henkien tarkoitus. Sen vuoksi toimme jo verhotkin muassamme.

HELMI. Mutta eihän se käy laatuun. Hyvä täti, eihän se käy laatuun?

ROUVA TALLQVIST. Miks'ei? En minä tiedä, että mikään estäisi. Onhan täällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta--

ROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska henget kerran niin tahtoivat.

HERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne leipävartaasen?

ROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti.

HELMI. Hyvä täti--täällä on varmaan häkääkin.

ROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? (Haistelee.) Ei ole--ei ensinkään--olkaa ihan rauhassa. Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka.

HELMI. Siellä ylhäällä olisi kaikin puolin parempi.

ROUVA TALLQVIST. Miksi et sitten tullut sinne, vaikka laitoin hakemaan?

HELMI. Niin, kun minulla oli tämä leipominen.

ROUVA TALLQVIST. Leipominen! Tyhjiä verukkeita. Sano vaan suoraan: sinä et tahtonut tulla. Ja kyllä minä tiedän, mikä siihen syynä on. Tiedän vallan hyvin.

HELMI. Etten usko spiritismiin.

ROUVA TALLQVIST. Ja minkä tähden sinä et usko? Sentähden vaan, että Renne Hammar sitä halveksii ja pilkkaa, ja tietysti sinun silloin täytyy tehdä samoin. Kuinkas muuten. Onhan hän sinun mielestäsi viisain ja järkevin mies maailmassa, vaikka onkin vaan tuommoinen-- poikanulikka. Niin, niin, niin, niin! Elä yhtään väitä vastaan. Renne Hammar on hävytön poikanulikka, joka ei muuta tee kuin pilkkaa vanhempia ihmisiä. Mutta jos hän sillä luulee jotain voittavansa, niin hän suuresti erehtyy, sen sanon!

(Muutamia kovia kolauksia kuuluu uunilta.)

NEITI TÖRNE. Mikä se oli?

ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele!

ROUVA TALLQVIST. Aivan kuin henkien naputuksia. Tavallista kovempia vaan.

HERRA ORELL. Kummallista. Joko ne alkaisivat, ennen kuin on tehty kysymyksiäkään? Mutta semmoista kyllä tapahtuu joskus.

LEHTORI VIRTALA. Joku varmaankin löi seinään tuolla ulkona.

NEITI TÖRNE. Niin, niin! Te olette oikeassa, lehtori. Joku varmaankin löi seinään.

ROUVA TALLQVIST. Lehtori Virtala on semmoinen epäilijä. Katsokaa vaan, ettemme sulje teitä pois istunnostamme.

HERRA ORELL. Pidetään hänet nyt mukana tämä kerta, koska hän on luvannut olla passiivinen. Meidän tulisi voittaa ihmisiä puolellemme.

NEITI TÖRNE. Ja lehtori Virtalan me ihan varmaan voitamme. Niin, niin, lehtori, teidät me valloitamme vielä! (Uhkailee sormellaan.)

LEHTORI VIRTALA. Jokohan?

NEITI TÖRNE. Saattepa nähdä, saattepa nähdä. Jahka herra Orell vaan on laittanut komeronsa valmiiksi, että pääsemme alkamaan. (Taputtelee käsiään.) Voi, voi, se on niin hauskaa! Ette usko, lehtori, kuinka se jännittää... Kun saa tietää tulevaisuutensakin.

LEHTORI VIRTALA. Oletteko te, neiti Törne, saanut tietää tulevaisuutenne?

NEITI TÖRNE. Olen, olen!

LEHTORI VIRTALA. No mitä siitä ennustivat. Saako kuulla?

NEITI TÖRNE (peittää silmiään, teeskentelee ujoutta). En minä ilkiä kertoa en, en, vaikka mikä olisi.

LEHTORI VIRTALA. Sanoivatko että joudutte naimisiin?

NEITI TÖRNE. Kuinka te sen arvasitte?

LEHTORI VIRTALA. Ei tuo ollut vaikeata. Tietysti henget ennustavat naimista kaikille naimattomille.

NEITI TÖRNE. Kaikille? En usko että kaikille. Niille ainoastaan, jotka todella joutuvat naimisiin.

ROUVA RAMSTEDT. Minua vähän pelottaa, kun en koskaan ole ollut mukana ennen. Luuletteko, herra Orell, että ne nyt tulevat ilmestymään-- tarkoitan oikein noin haahmossa--

HERRA ORELL. Eihän sitä tiedä ennen kuin näkee. Mutta toivotaan parasta.

ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele--minua jo vapisuttaa.

LEHTORI VIRTALA. Eikö olisi parasta, että lähtisitte pois ajoissa, rouva Ramstedt? Varovaisuuden vuoksi. Saattaisi vaikuttaa teihin pahasti.

ROUVA RAMSTEDT. Ei, ei, en minä malta lähteä. Tahdon minä nähdä yhtä kaikki.

ROUVA TALLQVIST. Olkaa huoletta, rouva Ramstedt, ei se ole hirveätä ensinkään. Niin, ensikerran tietysti hiukan kammottaa mutta sitten siihen tottuu.--Joko voimme alkaa, herra Orell?

HERRA ORELL. Riippuu neiti Helmistä. Minä puolestani olen valmis.

ROUVA TALLQVIST. Mitä sinä viivyttelet, Helmi? Ala joutua!

HELMI. Antakaa minun olla poissa, täti.

HERRA ORELL. Poissa? Ei millään tavalla. Silloin ovat minun voiman myöskin poissa.

HELMI. Kätenikin ovat taikinassa, en minä voi tulla.

ROUVA TALLQVIST. Pese ne, lapsi kulta, tuolla uunin luona. Herrasväki kyllä suo anteeksi--näin poikkeustilassa--

ROUVA RAMSTEDT. Tietysti, tietysti, Ole ihan vapaudessasi, Helmi.

NEITI TÖRNE. Me emme katso sinne päinkään.

(Helmi pesee käsiään toisella puolen uunia.)

(Renne kurottaa päätään uunilta ja nykäisee päreellä hänen päätään.)

HELMI. Ai--!

ROUVA TALLQVIST. Mikä tuli?

HELMI. Ei mikään. Ilman minä vaan--(tekee varoittavia merkkiä Rennelle. Kotvan aikaa mykkää näyttelemistä Rennen ja Helmin välillä.)

ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, kuinka minua pelottaa!

LEHTORI VIRTALA. Eikö se häiritse henkien ilmestymistä, jos pelätään ja säikytään? Hermostuneita naisia ei pitäisi olla läsnä.

ROUVA TALLQVIST. Epäilijät ovat pahempia. Varokaa vaan, lehtori, itseänne.

NEITI TÖRNE. Olkaa huoletta, rouva Tallqvist, hän niin hämmästyy, ettei kykene hiiskumaan mitään.

ROUVA TALLQVIST. No, Helmi, kuinka kauvan sinä niitä hankailet siellä? Jo kait ne nyt ovat puhtaat?

LEHTORI VIRTALA. Tulkaa pois istumaan tekin, neiti. Ollaan nyt kerran mukana me molemmat epäilijät.

HERRA ORELL. Täällä on teidän paikkanne, neiti Helmi. Istukaa, olkaa niin hyvä. Ottakaa kaikki toisianne kädestä.

ROUVA TALLQVIST. No, nyt se alkaa.

ROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, tulevatko ne jo esille?

NEITI TÖRNE. Ei ne tee mitään, elkää pelätkö.

ROUVA TALLQVIST. Nyt tehkää kysymys, herra Orell.

HERRA ORELL. Mitä kysyisimme ensiksi?

NEITI TÖRNE. Minä sanon--!

HERRA ORELL. Noo--?

NEITI TÖRNE (ujostelevinaan). Niin--en minä sentään tiedä.--

HERRA ORELL. Joutukaa, joutukaa--

NEITI TÖRNE. Ajattelin että--jos noin ilman aikojaan vaan--

HERRA ORELL. Mitä sitten?

NEITI TÖRNE. Kysyisitte: milloin minä joudun naimisiin?

HERRA ORELL. Kysytään ensin, joudutteko te naimisiin.

NEITI TÖRNE. Niin, kysykää, joudunko minä naimisiin.

LEHTORI VIRTALA. Mutta senhän te jo tiedätte, neiti Törne. Olettehan jo kerran ennenkin sitä kysynyt.

ROUVA TALLQVIST. Vai kerran! Monta monituista kertaa sitä jo on tiedusteltu. Mutta sama se. Kysytään vaan vieläkin.

HERRA ORELL. No, siis! Vastaa meille henki, tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. (Kaksi lyöntiä kuuluu uunilta.)

ROUVA RAMSTEDT. Jess siunatkoon!

ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä vaan. Kieltävä vastaus.

NEITI TÖRNE. Se keskeytyi. Olisi kyllä lyönyt kolmannen kerran, mutta rouva Ramstedt kun huusi.--Kysykää uudelleen, herra Orell.

HERRA ORELL. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)

ROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä, ei se siitä parane.

ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei ainakaan tarvitse minua syyttää.

NEITI TÖRNE. Tepä ette nyt sanonutkaan, kuinka monta kertaa niiden tuli lyödä.--Jospa niille tuli siinä erehdys. Kysykää vielä kerran, herra Orell.

ROUVA TALLQVIST. No, hyvät ihmiset, yhtä ja samaa.

NEITI TÖRNE. Eihän siinä kauvan viivy.

HERRA ORELL. Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)

ROUVA TALLQVIST. Siinä se nyt on. Uskotteko nyt viimeinkin.

LEHTORI VIRTALA. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kun ne ennen ovat vastanneet myöntävästi?

ROUVA TALLQVIST. Mistä te sen tiedätte?

LEHTORI VIRTALA. Neiti Törne itse sanoi.

ROUVA TALLQVIST. Hm.--Neiti Törne on kenties--ymmärtänyt väärin.

NEITI TÖRNE (pahoillaan). Enpähän! Viimekin kerran kuului selvään kolme lyöntiä--

HELMI. Tämä henki kenties narraa. Eihän niihin aina ole luottamista.

NEITI TÖRNE. Niin--jospa tämä tosiaan onkin joku kelvoton henki. (Jymähtäviä lyöntiä.)

ROUVA RAMSTEDT. Siunatkoon! Mikä sille nyt tuli?

HERRA ORELL. Te suututitte sen epäilyksillänne.--Hiljaa! (Lyönnit lakkaavat.)

ROUVA TALLQVIST. Kysytään nyt jotain muuta. Helmistä esimerkiksi.

HELMI. Ei, ei, minä en tahdo.

ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! Sinun tahtoasi ei kysytä.

HERRA ORELL. Vastaa meille henki: Meneekö neiti Helmi Vesterholm pian kihloihin? (Kolme lyöntiä.)

ROUVA TALLQVIST. Menee! Menee kihloihin! Helmi lapseni, kuulitko sinä?

HELMI. Voi, täti--ei se ollut mikään henki ei varmaankaan.

ROUVA TALLQVIST. Eikö henki? Etkö sinä kuullut--?

HELMI. Kuulinhan minä, mutta--

ROUVA TALLQVIST. No, ja mikä siellä olisi kolistellut, ellei henki?

HELMI. Jos lienee ollut--niin, jos lienee ollut rotta.

LEHTORI VIRTALA. Aivan niin! Rotta se oli! Selvästi--siinä ei ole epäilemistäkään. Rotta se oli.

NEITI TÖRNE. Rotta se oli! Niin, niin, rotta se oli. Ja rotta se siellä äskenkin naputteli, kun minulle kysyttiin. Ettekö usko?

ROUVA TALLQVIST. Ei, minä en usko, että se oli mikään rotta, sillä meillä ei ole rottia koko talossa.

NEITI TÖRNE. Ei rottia? Voi, voi, niitähän on joka paikassa.

ROUVA RAMSTEDT. Mutta rottapa ei pidä senlaista ilvettä keskellä päivää, kun ihmisiä on sisässä, se on mahdotonta.

ROUVA TALLQVIST. Sanokaas muuta! Ja säännöllisiä vastauksiako ne naputtelisivat?

LEHTORI VIRTALA. Minä vaan en pääse epäilyksistäni. Jos herrasväki sallii, niin minä kesken kaikkea nousen tuonne uunille katsastamaan. Sillä sieltäpäin minusta naputus kuului.

HELMI. Ei, ei! Elkää menkö, elkää--minä pyydän, lehtori, elkää menkö!

LEHTORI VIRTALA. Miksi panette vastaan, neiti Vesterholm? Antakaa minun ottaa asiasta selko.

HELMI. Ei, jättäkää,--te vaan suotta nuhraisitte vaatteenne siellä.

LEHTORI VIRTALA. Ooh--se ei tee mitään.

HELMI. Elkää menkö, hyvä lehtori, elkää menkö--siellä, siellä ... ne voisivat tehdä teille pahaa.

LEHTORI VIRTALA. Ne? Ketkä ne? Rotat?

HELMI. Ei, ei, henget, minä tarkoitan.

LEHTORI VIRTALA (nauraen). Henget! Siis te uskotte kumminkin. Tekin, neiti Vesterholm! Te uskotte henkiä!

ROUVA TALLQVIST. Niin, miks'ei hän uskoisi? Parempi hänen on luottaa tätiinsä kuin tuohon hulttioon, tuohon Hammariin--(Kiihkeätä kolkutusta uunilta.)

HERRA ORELL. Henget käyvät levottomiksi. Minkä tähden keskeytettiin istunto? Tämmöistä häiriötä te tuotatte, lehtori Virtala.

LEHTORI VIRTALA. No, kas niin. Vai minun syykseni se nyt pantiin.

ROUVA TALLQVIST. Istukaa nyt rauhassa. Voittehan tutkia sitten jälestäkinpäin.

LEHTORI VIRTALA. Niin kuin tahdotte, niin kuin tahdotte.

HERRA ORELL. Ettekä saa puhua enää mitään.

LEHTORI VIRTALA. Minä vaikenen kuin muuri.

ROUVA RAMSTEDT. Kysytään nyt, kuinka pian neiti Helmi menee kihloihin?

HERRA ORELL. Joko neiti Helmi kuinka pian menee kihloihin? Joko tänä päivänä? (Kolme lyöntiä.)

ROUVA RAMSTEDT. Vielä tänä päivänä! Ajatelkaas! Vielä tänä päivänä! Mutta--jospa hän jo onkin salakihloissa? Kysykääpäs?

HELMI. Ei kysytä enää minusta. Kysytään nyt jo muistakin.

NEITI TÖRNE. Ahaa, Helmi--sinä säikähdit. Mitä se tietää? Nyt kysytään uhallakin.

ROUVA TALLQVIST. Se on tarpeeton kysymys. Ei hän ole salakihloissa.

ROUVA RAMSTEDT. Antakaa meidän kysyä yhtä kaikki. Huvin vuoksi.

ROUVA TALLQVIST. No, jos haluttaa, kernaasti minun puolestani.

HERRA ORELL. Onko neiti Helmi Vesterholm kenties salakihloissa? (Kolme lyöntiä.)

ROUVA RAMSTEDT. Kolme lyöntiä! Ooh!

ROUVA TALLQVIST. Se ei ole totta. Nyt mahtoi tulla joku erehdys.

ROUVA RAMSTEDT. Onko sulhanen läsnä? Kysytään, onko sulhanen läsnä.

HERRA ORELL. Onko sulhanen läsnä? (Kolme lyöntiä.)

ROUVA RAMSTEDT. Nyt ei meidän tarvitse enempää kysyä. Nyt tiedämme jo! Ei auta kieltää. Neiti Helmi, herra Orell! Toivotan onnea! Henget julkaisivat teidän kihlauksenne. Onnea, onnea vaan!

NEITI TÖRNE. Niin, onnea! Minäkin toivotan onnea!

LEHTORI VIRTALA. Saanko luvan--?

HERRA ORELL. Olen aivan ymmällä--

HELMI. Ei, ei, ei suinkaan--

ROUVA TALLQVIST. Minä vakuutan--(Tulisoihtu häilyy edestakaisin uunilla ja kolkutuksia kuuluu.)

ROUVA RAMSTEDT (huudahtaa). Herrajumala--katsokaa, katsokaa! Nyt ollaan hukassa!

ROUVA TALLQVIST (hillityllä äänellä). St--hiljaa! Mainiota. Herra Orell, tästä tulee erinomaisen onnistunut istunto.

HERRA ORELL. Ooh, minusta menee voimia--minä menehdyn.

ROUVA TALLQVIST. Koettakaa kestää,--kaiken mokomin.

ROUVA RAMSTEDT. Minä pyörryn--

NEITI TÖRNE. Rotat eivät ainakaan tuota tee. Vai mitä luulet, Helmi?

HELMI. Lopetetaan jo tämä istunto.

ROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä!

HERRA ORELL (heikolla äänellä). Te puhelette niin paljon.

LEHTORI VIRTALA. Minä en ainakaan ole suutani avannut. Olen pelkkänä silmänä ja koreana.

ROUVA TALLQVIST. Ollaan hiljaa--hiljaa--nyt se jo sammuu.

HERRA ORELL. Ooh--ooh--ooh!

ROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell?

HERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia.

ROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan levänneet?

HERRA ORELL. En jaksaisi enää.

NEITI TÖRNE. Pikkuisen vielä, herra Orell. Kenties ilmestyisi meille haamujakin.

ROUVA RAMSTEDT. Haamuja? Ei--kuulkaa--silloin minä pakenen. Haamuja-- huuh--hirveätä. Ei, ei, minä säikähtäisin kuoliaaksi.

HELMI. Minäkin pakenen--

HERRA ORELL. Ei, istukaa. Neiti Helmi, henget eivät teitä nykäisekään, minä vastaan siitä.

ROUVA RAMSTEDT. Niin, te suojelette häntä, mutta kukas minua suojelee?

LEHTORI VIRTALA. Minä sen teen, rouva Ramstedt, luottakaa minuun.

ROUVA RAMSTEDT. Onkos teillä valtaa niiden ylitse?

LEHTORI VIRTALA. On kyllä, olkaa huoletta.

ROUVA TALLQVIST. Minä tahtoisin vielä selitystä,--herra Orell, ettekö ole jo levännyt tarpeeksi?

HERRA ORELL. Mihin tahtoisitte selitystä?

ROUVA TALLQVIST. Siihen äskeiseen. Luulen että se kumminkin oli erehdys. Ei Helmi ole salakihloissa.

HERRA ORELL. Vastaa meille henki toden totta: Onko neiti Helmi Vesterholm salakihloissa? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. (Kolme lyöntiä.)

ROUVA TALLQVIST. Kenen kanssa? Kuka on sulhanen?

HERRA ORELL. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)

HERRA ORELL. Ei vastaa. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)

HERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu lennähtää piirin keskeen.)

HERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta!

ROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian.

HERRA ORELL. »Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta, jos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.»

ROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun.

LEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka sulhanen onkaan.

ROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä.

LEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta?

NEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua.

ROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää olevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin.

NEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän.

ROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista.

HERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva Tallqvist?

ROUVA TALLQVIST. Tehkää se.

HERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille sulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän toimenpiteitänne.

ROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen on, niin kuin luulen, herra Orell itse.

LEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma nähdä.

ROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä tiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle.

LEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki?

ROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut.

ROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi?

NEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava.

ROUVA RAMSTEDT. Hyvä se edes. (Kolkutusta kuuluu.)

HERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin paljon.

RENNE (ilmestyy haamuna uunille).

ROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa--ooh!

NEITI TÖRNE. Herra juumala!

ROUVA RAMSTEDT (parkaisee ja peittää silmänsä). Voi, minä hullu, voi minä hullu, kun jäinkin tänne!

HERRA ORELL. Ooh, kuinka tämä vie minulta voimia, ooh, ooh--!

ROUVA TALLQVIST. Nojautukaa minuun, herra Orell.

HELMI. Voi, voi, mitä tuo nyt on. Herkiä siellä jo kujeilemasta.

ROUVA TALLQVIST. Vaiti, mitä ajattelet? Henkiäkö sinä onneton rupeat nuhtelemaan? Katso vaan, kuinka sinun käy vielä lopulta.

HELMI. Hyvä täti, lähtään pois. Minä ainakin juoksen tieheni.

ROUVA TALLQVIST. Koetapas--koetapas hievahtaakaan paikaltasi.

HELMI. Voi, voi--!

NEITI TÖRNE. Se tulee tänne, se tulee tänne! (Parkaisee.)

ROUVA RAMSTEDT (parkuu). Lehtori, lehtori--

LEHTORI VIRTALA. Elkää hätäilkö--(Haamu laskeutuu verhon taakse.)

NEITI TÖRNE. Mihinkä se hävisi?

ROUVA TALLQVIST. Te säikytitte sen pois.

HERRA ORELL. Ooh, ooh, ooh--!

ROUVA TALLQVIST. Pian, pian, tuokaa vettä, hän pyörtyy.

NEITI TÖRNE (tuo vettä ja valaa sitä herra Orellin päähän). Hän kuolee, voi taivas!

ROUVA TALLQVIST (hieroo hänen ohauksiaan). Eikä kuole, olkaa hupsuttelematta.

ROUVA RAMSTEDT. Minäkin kuolen.

HELMI (tuo hänellekin vettä). Ryypätkää vähän vettä, rouva Ramstedt.

LEHTORI VIRTALA. Elkää enää pelätkö, johan se on poissa. (Kolkutusta verhon takaa.)

ROUVA RAMSTEDT. Tulee--tulee taas! Lehtori, lehtori--!

NEITI TÖRNE. Verhot liikkuvat!

ROUVA TALLQVIST. Sss--elkää kirkuko!

ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, lehtori, viekää minut pois!

LEHTORI VIRTALA. Rauhoittukaa, ei tässä ole hätää.

NEITI TÖRNE. Näettekö, näettekö kuinka verhot häilyvät? Nyt--!

RENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset, hyvät herrat!

ROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän taakse). Pois, pois, pois--!

ROUVA TALLQVIST. Herra Hammar--tekö--!

RENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä sisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta-- ja te olette luvannut antaa suostumuksenne--

ROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt--

HERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä semmoinen lupaus sido.

LEHTORI VIRTALA. Anteeksi,--te annoitte lupauksenne ilman ehtoja. Uskallatteko pettää henkiä?

NEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä seuraisikaan?

HERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet sitä täydellä todella.

ROUVA TALLQVIST. Ei, ei,--vaativat tai ei--minä pidän sanani yhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin silmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.

HERRA ORELL. Mutta malttakaahan nyt--

RENNE. Kiitoksia, rouva Tallqvist, kiitoksia,--

HELMI. Mutta torukaa häntä ensin, täti, hän on semmoinen ilveilijä

RENNE. Ei, elkää toruko, minä lupaan etten tästä lähtein enää milloinkaan ilveile henkien kanssa, jos vaan annatte kaikki entiset synnit anteeksi.

ROUVA TALLQVIST. No siinä tapauksessa annan vallan mielelläni, kaikesta sydämestäni.

RENNE. Kunniasanalla?

ROUVA TALLQVIST. Kunniasanalla!

RENNE. Nyt kuulet, Helmi--!

HELMI. Junkkari, sinä!

LIISA (tulee lakanan kanssa, jonka hän asettaa sahtikorvolle). Mitä hiidessä? Johan te olette tullut alas uunilta?

LEHTORI VIRTALA. Ahaa--

ROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme?

NEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina kieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo minä arvelinkin--!

HERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä!

LEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista!

HELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin?

ROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli sentään vähän liian--

RENNE. Te olette paras täti maailmassa!

ROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt siirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi.

LEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia.

LIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa?

HELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois uunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi ottavat vehnäsiä uunista.)

RENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden luokse.

ROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala, suojelkaa--!

RENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua?

LEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar.

ROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki!

RENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki.

LEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa hänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös se ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla, häntä ei teidän tarvitse peljätä.

HELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole palaneet yhtään.

LIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle.

ROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä meitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin--

HERRA ORELL. Minä en välitä--

NEITI TÖRNE. Oletteko vihainen?

HELMI. Leppykää, herra Orell. Kuinka raskitte olla vihainen, kun minä annan näin hyvää vehnästäkin kahvin kanssa?

HERRA ORELL. Ooh, neiti Helmi, neiti Helmi!

HELMI. Tästä lähtein olemme ystäviä, eikö totta?

HERRA ORELL. Totta, totta! Tästä lähtein olemme ystäviä! Ja nyt-- unohtukoon kaikki teidän tähtenne, neiti Helmi. Mutta sen sanon, että ensi kerran kun teille manaan henkiä esille, niin toisin käy. Silloin on leikki kaukana--!

KAIKKI. Hyvä, hyvä!

[1894.]