Part 29

Ja Jouko kertoi katkonaisesti ja hajanaisesti, kuinka hän oli Rampa-Riitan äidin nähnyt pappilan ympärillä hiipivän ja sen jälkiä seurannut ja nähnyt Panun sen majasta lähtevän ja kirkolle päin menevän ja ajatellut sen jotakin pahaa miettivän ja juossut kirkolle ja piiloutunut aidan viereen. Se oli kiivennyt ikkunasta sisään ja siellä taikoja tehnyt ja mennyt sillan alle.

--Siellä se on ... tule katsomaan, niin näet!

Usein näki Jouko näkyjä, usein näki varsinkin isänsä ja oli häntä takaa ajavinaan. Mutta Olai päätti kuitenkin seurata häntä. Reita, joka oli toisesta tuvasta kuullut Joukon tulon, liittyi mukaan.

Sakastiin tultuaan näki Olai, että kaappi, jossa messupukua säilytettiin, oli murrettu auki ja vaatteita lattialle heitetty. Jouko ei ollut houraillut eikä näkyjä nähnyt. Hän riensi kirkkoon, ja lyhtynsä valossa näki hän saastutetun lattian ja rippikalkin ja oli kompastua raamattuun, joka revennein lehdin oli käytävän päässä. Mutta Jouko osoitti luukkua ja kuiskasi:

--Tuonne se meni ... tuosta meni alas ... nyt se on umpiloukussa.--Olai teki merkin, käskien häntä vaikenemaan, ja hiipi lähemmä.

Panu ei kuule heidän tuloaan ja koettaa yhä ponnistella ulos päästäkseen. Joka yrityksellä saa hän luukun vähän raolleen, mutta se putoaa taas samassa takaisin. Luukun päälle kaadetut penkit liukuvat kuitenkin hiljalleen syrjään, ja joka työnnähdyksellä nousee luukku aina hinkan ylemmä. Pappi tekee uudelleen merkin Reidalle ja Joukolle ja lähenee luukkua. Panu ei vieläkään huomaa mitään ja saa vähitellen kirveensä ponnen raosta ulos. Longistaen sillä rakoa isommaksi pistää hän viimein kätensä ulos. Antaen merkin Reidalle hyppää pappi esiin, tarttuu Panua kalvosiin ja potkaisee jalallaan kirveenvarren sisään, jolloin luukku puristaa ranteet leukainsa väliin, niin että sormet oikenevat.

Panu päästää suustaan äkäisen, ärjäisevän äänen, niinkuin tekee karhu, jota pesäänsä sorkitaan, mutta ei pääse liikahtamaan. Jouko uikahtaa kuin pelästynyt koira ja rientää ulos kirkosta.

Pappi ja Reita sitovat ristiin vankinsa ranteet ja nostavat luukun auki.

--Tule ulos sieltä! komentaa pastori.

Kun Panu on päässyt lattialle seisomaan, kohottaa Olai lyhtynsä hänen silmiensä tasalle, valaisee hetken aikaa hänen kasvojaan, molempain katseet sattuvat yhteen, iskevät tulta kuin kaksi miekan kärkeä... Panun katse livahtaa syrjään, yrittää kerran vielä tehdä vastarintaa, kilpistyy, taipuu maahan eikä enää nouse...

--Olit suurempi tietäjä kuin minä, virkkaa Panu kuin itsekseen.

--Konna, joka et kuolleillekaan rauhaa Anna!--heittää Olai hänen silmilleen ja laskee lyhtynsä maahan.

--Et olisi mitänä mahtanut,--jatkaa Panu,--ellei oma vereni vastaani noussut, oma kiroomani eteeni osunut. Minua oli auttavinaan Lapin noita, sinua auttoi ... en sanoja saanut ... sala-ansan viritti ... itselläni pääni hinnan maksatti...

--Pitkä on kostajan käsi! virkkoi pappi.

--Taattoni kuolemansa kosti! huusi Reita riemuiten ja silmät vahingoniloa liekehtien.

--Jumala kosti! virkkoi pappi nuhdellen.

--Oli jo kirkonhaltija hallussani ... kohta olisi omasikin ollut ... olisi kirkkosi porona palanut, sinä itse laudalla levännyt. Mutta vielä sodat syttynevät, vielä vainot nousevat!

--Pidä tuota! sanoi pappi ja heitti Reidalle nuoran pään, jolla Panun kädet oli sidottu.

Sen tehtyään laskeusi hän sillan alle, nosti varovasti kirstun kannen takaisin sijoilleen, löi kiinni irtautuneet naulat, nousi pois, sulki luukun ja asetti kaadetut penkit paikoilleen. Panu seurasi hänen liikkeitään pälyvin silmin yrittämättäkään paeta. Mutta kun pappi otti kirveen lattialta, jonne oli sen haudasta heittänyt, ja heilautti sitä kädessään, painautui hän kokoon kuin iskua väistäen.

--En sinua tapa, älä pelkää!

--En pelkääkään, vaikka tappanet!--ja Panu oikaisihe niin suoraksi kuin pääsi, hetkellistä heikkouttaan häveten, ja kesti tällä kertaa papin silmänluonnin.

Vaivoin sai Olai vihansa voitetuksi ja vähällä oli, ettei velhon omaa asetta hänen röyhkeään otsaansa upottanut.

--Lähdemme! virkkoi hän Reidalle ja teki Panulle merkin astua edellä.

--Minne viet? kysyi Panu.

--Kaikista pahoista töistäsi palkkaasi saamaan! vastasi pappi ja lisäsi sitten painavasti:

--Turkuun tuomittavaksi ja velhona poltettavaksi.

Oli, niinkuin Panu ei olisi kuullut sitä, niinkuin olisi muuta miettinyt, ja hän virkkoi:

--Yhtä sinulta kysyisin. En sinulle enää mitänä mahda. En taikojasi tiennyt, en sanojasi saanut. Ne tietää tahtoisin. Sano salaiset kolme sanaasi, joihin kironi kilpistyi.

--Älä sano, pappi! Älä sano sanojasi! huudahti Reita hädissään.

Sanoisiko hän sanansa? Mitkä olivat ne sanansa? Hän etsi, mietti, hänen silmissään välähti, hän epäili, sanoisiko--mutta sitten hän virkkoi:

--Salaiset sananiko? Usein ne kuulit, et niitä ymmärtää osannut. Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen--siinä sanani.

Panu säpsähti, vavahti, loi aran, alistuvan katseen voittajaansa ja seurasi häntä mitään virkkamatta kirkosta.

Ja niin he astuivat pappilaan menevää, tuiskun umpeen pyryttämää tietä, lumessa polviaan myöten kahlaten, Reita edellä nuorasta taluttaen, pappi jäljessä tulta näyttäen ja heidän välissään Panu, Karjalan kuulu tietäjä, musta tukka tuulessa hulmuten ja hartioilla nurin käännetty, hihaton messukasukka.