Part 4

Vastakkaiselta puolen tuli toinen mies, tähdäten samaan suuntaan, mutta hän riensi juoksujalkaa ja pääsi ensimäisenä perille. Se oli Case, kaiketi hän aikoi pysyttää minut erillään lähetyssaarnaajasta, josta voisin saada tulkin. Mutta minä ajattelin muuta. Ajattelin, kuinka hän oli peijannut meitä siinä naimisjutussa, koetettuaan aikaisemmin saada Uman käsiinsä. Hänet nähdessäni sierameni pärskyivät raivosta.

-- Pois täältä, sinä katala, konnamainen huijari! -- huusin.

-- Mitä sanot? -- kysyi hän.

Toistin lauseeni, naulaten sen pontevalla kirouksella. -- Ja jos koskaan tapaan sinut kuuden sylen päässä asunnostani, -- kiljahdin, -- niin lennätän luodin täiseen ruhoosi.

-- Saat tehdä niinkuin haluat talosi nurkissa, -- sanoi hän. -- Johan sinulle sanoin, että siellä en aio käydäkään; mutta tämä on yleinen paikka.

-- Tämä on paikka, missä minulla on yksityisasiaa, -- ärjähdin. -- En aio sallia sinunlaisesi koiran olla kuuntelemassa ja neuvon sinua menemään tiehesi.

-- En ota sitä neuvoasi varteen sentään, -- ilkkui Case.

-- Kyllä minä sitten opetan sinut tottelemaan, -- uhkasin.

-- Saammepa nähdä, -- sanoi hän.

Hän oli nopea käsistään, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi mittaa eikä painoa, vaan oli minunlaiseni miehen rinnalla heikko etana, ja sitäpaitsi olin joutunut niin tulisen vihan vimmaan, että olisin vaikka meisseliin puraissut. Annoin hänelle ensin tästä ja sitten tuosta, niin että kuulin hänen päänsä narskuvan ja särähtelevän, ja heti tuupertui hän tantereelle.

-- Oletko saanut kylliksi? -- huusin. Mutta hän katsahti vain ylös valkeana ja ymmällä, ja veri levisi hänen kasvoillaan kuin viini lautasliinalla. -- Oletko saanut kylliksi? -- toistin. -- Puhu, äläkä siinä pehtaroi, taikka annan sinulle aimo potkun.

Silloin hän nousi ylös pidellen päätään, jota hänen ilmeestään päättäen pyörrytti, ja veri valui hänen roimahousuilleen.

-- Olen saanut kylliksi tällä kertaa, -- sanoi hän, nousi hoiperrellen ylös ja meni matkaansa samaa tietä kuin oli tullutkin.

Vene oli laskemaisillaan rantaan; huomasin lähetyssaarnaajan laskeneen kirjansa syrjään ja hymyilin itsekseni. -- Hän näkee, että ainakin olen mies, -- ajattelin.

Tämä oli ensi kerta Etelämeren saarilla, kun olin sanaa vaihtanut lähetyssaarnaajan kanssa, saati sitte pyytänyt heiltä palvelusta. Minä en pitänyt siitä joukosta, kukaan liikkeenharjoittaja ei pidä; he katselevat meitä yli olkain eivätkä sitä salaakaan; ja sitäpaitsi ovat he osittain muuttuneet kanakoiksi ja vetävät yhtä köyttä alkuasukkaiden kanssa, sensijaan että lyöttäytyisivät muihin valkoihoisiin. Minulla oli ylläni puhtaat raitavat pyjamat [Intialaismalliset ohuet, väljät liivihousut. Suom.], sillä tietysti olin pukeutunut siististi päälliköiden luona käyntiäni varten; mutta kun näin lähetyssaarnaajan astuvan veneestä oikeassa virkapuvussa, valkoisissa palttinahousuissa, keveässä tropiikkihatussa, valkoisessa paidassa ja kaulahuivissa sekä ruskeat kengät jalassa, olisin saattanut häntä kivittää. Kun hän tuli lähemmäksi, tähystäen minua hyvin omituisesti (kaiketi äskeisen tappelun johdosta), huomasin hänen näyttävän kuolettavan sairaalta, sillä todellakin oli hänellä kuumetta ja hän oli veneessä vilustunut.

-- Herra Tarleton luullakseni? -- sanoin minä, sillä olin saanut tietää hänen nimensä.

-- Ja te kai olette uusi kaupanvälittäjä? -- otaksui hän.

-- Tahdon ensiksi ilmoittaa teille, että en ole lähetysseurain ystävä, -- jatkoin, -- ja että te ja teidänlaisenne saatte paljon pahaa aikaan päntätessänne alkuasukkaat täyteen ämmäin loruja ja nenäkkyyttä.

-- Teillä on kyllä lupa ajatella niinkuin ajattelette, -- sanoi hän näyttäen hieman tuimistuneelta, -- mutta minun velvollisuuteni ei ole sitä kuunnella.

-- Sattuu niin, että teidän on pakko kuunnella, -- sanoin minä. -- En ole lähetyssaarnaaja enkä lähetyssaarnaajani ystävä, en ole kanaka enkä kanakain suosija. Olenpahan vain kauppasaksa, tavallinen, alhainen Jumalan ylenantama valkoinen mies ja Britannian alamainen, sellainen, johon ette viitsisi saappaitannekaan pyyhkiä. Toivoakseni tämä on selvää kieltä.

-- Kyllä, hyvä mies, -- myönsi hän. -- Pikemmin selvää kuin arvokasta. Kun itse selviätte, niin kadutte tätä.

Hän yritti kulkea edelleen, mutta minä pysähdytin hänet kädelläni. Kanakat alkoivat nurista. Kaiketi he eivät pitäneet sävystäni, sillä minä puhuin tuolle miehelle yhtä vapaasti kuin puhuisin teille.

-- No, nyt ette voi sanoa pettäneeni teitä, -- virkoin, -- ja voin siis jatkaa. Minä tarvitsen palvelusta ... oikeastaan pyydän kahtakin palvelusta; ja jos te ne minulle suotte, niin kukaties teidän niin sanotun kristillisyytenne osakkeet nousevat silmissäni.

Hän oli hetkisen vaiti, ja hymyili sitten. -- Olettepa omituinen mies, -- sanoi hän.

-- Olen sellainen, miksi Jumala on minut luonut, -- vastasin. -- En yritäkään esiintyä herrasmiehenä.

-- Enpä ole niin vallan varma, -- virkkoi hän. -- Ja mitä voin teidän puolestanne tehdä, herra...

-- Wiltshire, -- täydensin, -- vaikka minua tavallisesti nimitetään Welsheriksi; mutta Wiltshire se kirjoitetaan, kunhan rannikkolaisten kieli vain kääntyisi sen lausumaan. Ja mitäkö haluan? No, kerron teille ensimäisen asian. Olen syntinen, niinkuin te sanoisitte, omalla kielelläni ketku, ja tahtoisin, että auttaisitte minua sovittamaan henkilön, jonka olen pettänyt.

Hän kääntyi lausumaan laivamiehilleen muutaman sanan alkuasukasten kielellä. -- Ja nyt olen teidän palveluksessanne, -- virkkoi hän, -- mutta vain niin kauan kuin miehistöni syö päivällistä. Minun pitää ehtiä paljoa kauemmaksi rantamalle ennen yön tuloa. Minun oli pakko viipyä Papa-Malulassa tähän aamuun asti, ja minulla on kohtaus Fale-aliissa huomenillalla.

Johdatin hänet asuntooni äänettömänä ja melko tyytyväisenä tapaan, jolla olin haastellut, sillä minä tahdon, että mies säilyttää oman arvonsatunnon.

-- Minua suretti nähdessäni teidän tappelevan, -- huomautti hän.

-- Oh, se on rengas samassa ketjussa, kuten saatte kuulla, -- sanoin. -- Se kuuluu palvelukseen numero kaksi. Kuultuanne kertomukseni voitte ilmoittaa minulle, surettaako se teitä vieläkin.

Astuimme suoraan sisälle puotini kautta, ja ihmeekseni huomasin Uman korjanneen ruoka-astiat pöydältä. Tämä oli niin vähän hänen tapaistaan, että ymmärsin hänen tehneen sen kiitollisuudesta, ja pidin hänestä senvuoksi sitä enemmän. Hän ja herra Tarleton puhuttelivat toisiaan nimeltä, ja lähetyssaarnaaja näytti olevan hänelle hyvin kohtelias. Mutta siihen en kiinnittänyt suurta huomiota; ainahan ne osaavat olla kohteliaita kanakalle, meitä valkoisia miehiä he komentelevat. Sitäpaitsi en tarvinnut Tarletonia juuri sillä hetkellä. Olin tekemässä heittoni.

-- Uma, -- sanoin, -- anna minulle vihkimätodistuksesi. -- Hän näytti hämmästyneeltä. -- No, -- rohkaisin, -- voit luottaa minuun. Anna se tänne.

Se oli hänellä mukanaan, kuten tavallista; kaiketi hän luuli sitä taivaan passiksi ja pelkäsi kai joutuvansa helvettiin, ellei se olisi hänellä kuolinhetkellä käsillä. En voinut nähdä, mihin hän sen ensi kerralla pani, enempää kuin nytkään, mistä hän sen otti; se hypähti hänen käteensä tavalla, joka muistutti sanomalehtien kertomuksia rouva Blavatskysta. Samaten tekevät kaikki naiset näillä saarilla, ja arvatenkin opetetaan se heille jo nuorena.

-- Niin, -- sanoin minä todistus kädessäni, -- se neekeri Musta Jack vihki minut tämän tytön kanssa. Todistuksen kirjoitti Case, ja se on kaunis asiakirja, vakuutan teille. Senjälkeen olen huomannut, että seutulaisilla on jotakin vainoa tätä minun vaimoani vastaan, ja niin kauan kuin pidän hänet luonani, en saa liikettäni käymään. No, miten menettelisi mies minun asemassani, jos hän olisi mies? -- kysyin. -- Kaikkein ensiksi hän luullakseni tekisi näin. -- Minä revin vihkimäkirjan, viskaten palaset lattialle.

-- _Aue!_ -- voihkasi Uma ja alkoi lyödä käsiään yhteen; mutta minä tavoitin toisen niistä omaani.

-- Ja toiseksi, -- jatkoin, -- jos hän on sellainen, joka mielestäni ansaitsisi miehen nimen, sir, toisi hän tytön suoraa päätä teidän tai jonkun muun pappismiehen eteen ja tunnustaisi: "Vihkimiseni tämän vaimoni kanssa oli kuje, mutta minä pidän hänestä koko runsaalla mitalla, ja nyt tahtoisin tulla häneen oikein vihityksi." Toimeen siis, herra Tarleton. Ja luullakseni olisi paras, että tekisitte sen alkuasukasten kielellä. Se olisi eukolle mieluista, -- lisäsin mainiten Umaa heti aviovaimon oikealla nimellä.

Kutsuimme siis kaksi veneen miehistä todistajiksi, ja meidät sidottiin avioliiton umpisolmulla omassa asunnossamme; ja pastori rukoili hyväisen ajan, se täytyi sanoa -- mutta ei sentään niin kauan kuin muutamat niistä -- ja puristi meidän kummankin kättämme.

-- Herra Wiltshire, -- sanoi hän laadittuaan vihkimäkirjan ja lähetettyään todistajat pois, -- minun on kiitettävä teitä varsin elävästä mielihyvästä. Olen harvoin toimittanut vihkimisen suuremmalla myötätunnolla ja liikutuksella.

Sitä voi nimittää puhumiseksi. Hän jatkoi vieläkin, ja minä olin valmis nielemään kaiken siirappitaikinan, mitä hänellä oli varastossa. Sillä tunsin olevani hyvällä tuulella. Mutta puolen vihkimätoimituksen ajasta oli Uman huomio ollut kiintyneenä johonkin, ja nyt hän puhkesi puhumaan.

-- Miten sinä se käsi sattunut? -- virkkoi hän.

-- Kysy Casen kallolta, eukkoseni, -- sanoin minä. Hän hypähti, parkaisten ilosta.

-- Ette ole hänestä tehneet juuri mitään kilttiä kristittyä, -- huomautin herra Tarletonille.

-- Mielestämme hän ei kuulunut huonoimpiimmekaan, -- puolusti pappi, -- kun oli Fale-aliissa; ja jos Umalla on vihankaunaa, olen taipuvainen uskomaan, että hänellä on siihen hyvät syynsä.

-- Ka, tässäpä tulemmekin palvelukseen numero kaksi, -- sanoin minä. -- Tahdon kertoa teille tarinamme nähdäkseni, voitteko päästää päivänpilkkeen sen hämärään sokkeloon.

-- Onko se pitkä? -- kysyi hän.

-- On kyllä, -- huudahdin; -- riittää siinä rihmaa!

-- No, minä suon teille kaiken ajan, minkä voin säästää, -- sanoi hän, katsahtaen kelloaan. -- Mutta tunnustan teille suoraan, että olen ollut syömättä kello viidestä tänä aamuna, ja ellette voi tarjota minulle jotakin, en luultavasti saa haukata ennenkuin seitsemän tai kahdeksan tienoissa illalla.

-- Jumal'avita, me laitamme teille päivällistä! -- huudahdin minä.

Hätkähdin hiukan kiroamistani, nyt kun kaikki sujui hyvin; ja kai siitä lähetyssaarnaajakin vähän hämmästyi, mutta hän oli katselevinaan ikkunasta ulos ja kiitti meitä.

Hommasimme siis hänelle einettä. Näön vuoksi täytyi minun sallia eukkoni puuttua puuhaan, jonka tähden toimitin hänet teetä keittämään. En luule koskaan maistaneeni sellaista teetä kuin hän valmisti. Mutta mikä pahinta, hän sai käytetyksi vielä suola-astiankin sisältöä, pitäen sitä erinomaisena maustimena, ja muutti sillä lihakeittoni merivedeksi. Ylimalkaan sai herra Tarleton hiton surkean päivällisen; mutta samalla oli hänellä kyllältä kuunneltavaa, sillä kaiken keittämisemme ajan ja jälkeenpäin, kun hän oli syövinään, minä kestitsin häntä kertomalla Case-veitikasta ja Falesan rantamasta, ja hän puolestaan teki kysymyksiä näyttääkseen tarkkaan seuraavansa.

-- Niin, -- sanoi hän vihdoin, -- pelkään, että teillä on vaarallinen vihollinen. Tuo Case on hyvin nokkela ja näyttää todella häijyltä. Minun täytyy teille sanoa, että olen pitänyt häntä silmällä lähes vuoden ajan, ja melkein olen joutunut alakynteen kohtauksissamme. Siihen aikaan kun toiminimenne viimeinen edustaja niin äkkiä pötki tiehensä, sain kirjeen Namulta, alkuasukas-pastorilta, jossa tämä pyysi minua saapumaan Falesalle niin pian kuin suinkin, koska koko hänen laumansa alkoi "taipua katolisten menoihin". Minä luotin suuresti Namuun; pelkään, että se vain osoittaa, miten helposti meidät petetään. Kukaan ei voinut kuulla hänen saarnaavan tulematta vakuutetuksi, että hän oli tavattoman lahjakas mies. Kaikki saarelaisemme hankkivat helposti jonkinlaisen kaunopuheisuuden ja kykenevät melkoisella tarmolla ja mielikuvituksella vierittelemään ja selittelemään vanhoja saarnoja; mutta Namun saarnat ovat hänen omiaan, enkä voi kieltää, että ne mielestäni ovat vaikuttaneet armon välikappaleina. Sitäpaitsi on hän hyvin kärkäs maallisiin asioihin, ei pelkää työtä, on taitava kirvesmiehen ammatissa ja on hankkinut itselleen sellaisen kunnioituksen naapuripastorien keskuudessa, että leikillä, joka on puolittain totta, nimitämme häntä idän piispaksi. Sanalla sanoen olin ylpeä siitä miehestä; sitä enemmän hämmästytti minua hänen kirjeensä, ja käytin tilaisuutta tullakseni tänne. Aamulla ennen saapumistani Vigours oli lähetetty "Lion"-laivaan, ja Namu oli aivan levollisena, nähtävästi häveten kirjettään, jota hän ei ollenkaan halunnut selittää. Sellaista en tietysti voinut sallia, ja lopuksi hän tunnusti, että häntä oli hyvin huolestuttanut nähdessään seurakuntalaistensa käyttävän ristinmerkkiä, mutta kuultuaan siihen selityksen, oli hänen mielensä tyyntynyt. Vigoursilla muka oli paha silmä, tavallinen seikka Italiaksi nimitetyssä maassa Euroopassa, missä moinen paholainen usein tappoikin ihmisiä, ja ristinmerkki näkyi olevan suojeluskeino sen vaikutusta vastaan.

-- "Ja minä selitän sen näin, misi", sanoi Namu. "Mainittu maa Euroopassa on paavinuskoinen, ja pahan silmän piru saattaa olla katolinen paholainen tai ainakin tottunut katolisten menoihin. Sentähden tuumin tähän suuntaan: jos ristinmerkkiä käytettäisiin paavilaiseen tapaan, olisi se synnillistä, mutta kun sitä käytetään vain suojelemaan ihmisiä pahalta hengeltä, joka itsessään on viaton teko, niin täytyy merkinkin olla viattoman, samaten kuin pullo sellaisenaan ei ole hyvä eikä paha. Sillä eihän tämä merkki ole hyvä eikä paha. Mutta jos pullo on täytetty viinalla, niin viina se pahaa on; ja jos merkkiä käytetään epäjumalanpalvelukseen, on se senvuoksi paha. Ja kuten alkuasukas-pastorilta saattoi odottaa, oli hänellä varalla sopiva teksti perkeleitten ulosajamisesta."

-- "Ja kuka teille on kertonut pahasta silmästä?" kysyin minä.

-- Hän myönsi, että se oli Case. Ka, pelkään pitävänne minua kovin ahdasmielisenä, herra Wiltshire, mutta minun täytyy sanoa teille, että se minua kovin suututti, enkä voi ajatella mitään hyvää kauppiaasta, joka moisilla neuvoilla koettaa vaikuttaa pastoreihini. Ja sitäpaitsi oli seudulla huhuiltu Adamsista, vanhus muka oli myrkytetty, mutta en siihen juuri kiinnittänyt huomiotani. Nyt se kuitenkin johtui mieleeni.

-- "Ja viettääkö se Case nuhteetonta elämää?" kysyin.

-- Hän myönsi, että niin ei ollut laita; sillä vaikka hän ei juopotellut, oli hän hyvin naisiin menevä ja uskonnoton.

-- "Sitten", sanoin minä, "luulen, että on sitä parempi mitä vähemmän olette hänen kanssaan tekemisissä".

-- Mutta ei ole helppo saada Namusta viimeistä sanaa. Tuossa tuokiossa oli hän valmis esityksineen. "Misi", sanoi hän, "te kerroitte minulle viisaista miehistä, jotka eivät olleet pastoreita, eivätkä edes pyhiä ihmisiä, mutta jotka tiesivät paljon oppimisen arvoista, esimerkiksi puista ja eläimistä, ja osasivat painaa kirjoja ja kertoa veitsien valmistamiseen poltetuista kivistä. Sellaiset miehet opettavat teitä korkeakouluissanne, ja te saatte heiltä tietoja, mutta varotte oppimasta jumalattomuutta. Misi, Case on minun koulumestarini."

-- En tiennyt, mitä sanoa. Casen juonittelut olivat nähtävästi karkoittaneet herra Vigoursin Falesalta, ja se oli hyvinkin luultavasti tapahtunut pastorini salaisella suostumuksella. Muistin, että juuri Namu oli rauhoittanut minua Adamsista ja selittänyt huhun vain katolisen papin ilkeämielisyydestä lähteneeksi. Ja näin, että minun täytyi hankkia perusteellisempia tietoja puolueettomalta taholta. Täällä on vanha päällikön veitikka, Faiaso, jonka te varmaan näitte neuvostossa tänään; hän on koko ikänsä ollut levoton ja viekas, suuri kapinain kuohuttaja ja saaren lähetystyölle kiusallinen oas. Kuitenkin on hän hyvin älykäs ja, politiikkaa ja omia rikkomuksiaan lukuunottamatta, pysyy totuudessa. Minä menin hänen luokseen, kerroin hänelle kuulemani ja pyysin häntä olemaan avomielinen.

-- Minulla ei liene eläissäni ollut tuskallisempaa keskustelua. Kenties ymmärrätte minua, herra Wiltshire, kun sanon teille, että otan aivan vakavalta kannalta ne ämmäin lorut, joista minua tuonnoin moititte, ja että olen yhtä harras pyrkimyksessäni tehdä hyvää näille saarelaisille kuin te saatatte olla miellyttääksenne ja suojellaksenne sievää vaimoanne. Ja teidän on muistettava, että pidin Namua oikeana mallimiehenä ja ylpeilin hänestä, lukien hänet lähetystyömme ensimäisiin kypsiin hedelmiin. Ja nyt sain tietää, että hän oli joutunut jonkinlaiseen riippuvaisuuteen Casesta. Aluksi ei hänessä ollut vikaa; se johtui epäilemättä juonittelun ja mahtailemisen aiheuttamasta pelosta ja kunnioituksesta. Mutta kauhukseni sain tietää, että toinen vaikutin oli tullut lisäksi: kuulin Namun ottaneen tavaraa Casen myymälästä ja arvelun mukaan joutuneen hänelle pahasti velkaan. Mitä tahansa kauppias sanoi, sen Namu vavisten uskoi. Hän ei ollut tässä asemassa yksinään; monet kylässä elivät samallaisessa alamaisuudessa; mutta Namun tapaus oli tärkein, Namun kautta oli Case saanut eniten pahaa aikaan; ja kun päällikötkin jossain määrin puolsivat häntä, niin hän hypitellen pastoria kämmenellään oli melkein kylän valtias.

-- Te tiedätte jotakin Vigoursista ja Adamsista, mutta ehkä ette ole kuullut mitään vanhasta Underhillista, Adamsin edeltäjästä. Muistan hänet hiljaiseksi, leppeäksi vanhukseksi, ja meille kerrottiin, että hän kuoli äkkiä. Valkoiset miehet kuolevat hyvin äkkiä Falesalla. Totuus, sellaisena kuin sen nyt kuulin, jähmetytti veren suonissani. Häntä näkyi kohdanneen yleinen halvaus, herpauttaen koko hänen ruumiinsa paitsi toista silmää, jota hän alituisesti vilkutti. Pantiin liikkeelle huhu, että avuton vanhus nyt oli paholainen, ja tuo katala Case lietsoi alkuasukasten pelkoa, ollen itsekin pelkäävinään, eikä muka uskaltanut yksinään mennä hänen taloonsa. Vihdoin kaivettiin kuoppa, ja elävä ruumis haudattiin kylän äärimmäiseen päähän. Pastorini Namu, jonka kasvatuksessa olin ollut avullisena, lausui rukouksen tuossa inhoittavassa näytelmässä.

-- Tunsin olevani hyvin vaikeassa asemassa. Ehkä olisi velvollisuuteni ollut ilmiantaa Namu ja toimittaa hänet eroitetuksi. Ehkä nyt ajattelen niin, mutta silloin näytti asia vähemmän selvältä. Hänellä oli suuri vaikutusvalta, se olisi saattanut osoittautua omaani suuremmaksi. Alkuasukkaat ovat taikauskoon taipuvaisia; kenties olisin heitä kiihoittamalla juurruttanut ja levittänyt näitä vaarallisia kuvitteluja entistä enemmän. Ja Namu oli sitäpaitsi, tätä uutta, kirottua vaikutusta lukuunottamatta, hyvä pappi, kykenevä mies ja mieleltään hurskas. Mistä etsisin parempaa? Mistä saisin edes yhtä hyvän? Tuolla hetkellä, Namun hairahdus vereksenä silmäini edessä, elämäntyöni näytti minusta ivalta; toivo oli rinnassani kuollut. Halusin mieluummin parantaa niitä työaseita mitä minulla oli kuin mennä etäältä etsimään toisia, jotka varmaan osoittautuisivat huonommiksi; ja häväistystä on toki vältettävä milloin se suinkin käy päinsä. Oikein tai väärin, päätin siis toimia meluttomasti. Koko sen yön toruin horjahtunutta pastoria ja väittelin hänen kanssaan, nuhtelin häntä tietämättömyydestään, puutteellisesta uskostaan ja kurjasta menettelystään, huuhdellessaan astian puhtaaksi vain ulkopuolelta, kylmäverisesti avustaessaan murhassa ja lapsellisesti kiihtyessään muutamista joutavista, tarpeettomista ja sopimattomista eleistä; ja paljoa ennen päivänkoittoa oli hän edessäni polvillaan, kylpien kyynelissä, jotka mielestäni osoittivat todellista katumusta.

-- Sunnuntai-aamuna nousin saarnastuoliin, puhuen ensimäisen Kuningasten kirjan yhdeksännentoista luvun mukaan tulesta, maanjäristyksestä ja äänestä, osoittaen oikean hengellisen voiman ja viitaten niin selvästi kuin uskalsin Falesan äskeisiin tapahtumiin. Vaikutus oli voimakas, ja se kasvoi vielä suuremmaksi, kun Namu vuorostaan nousi, tunnustaen, että oli ollut puuttuvainen uskossa ja elämässä ja että oli tullut synnin tuntoon. Siihen asti oli siis kaikki hyvin; mutta sattui eräs onneton seikka. Läheni "toukokuumme" aika saarella, jolloin otettiin vastaan alkuasukasten avustukset lähetykselle. Velvollisuuteni oli tästä ilmoittaa, ja se antoi viholliselleni tilaisuutensa, jota hän ei vitkastellut käyttää hyväkseen.

-- Tieto asian kulusta oli epäilemättä toimitettu Caselle heti kun jumalanpalvelus oli päättynyt, ja samana iltapuolena hän sovittausi kohtaamaan minut keskellä kylää. Hän astui luokseni niin kiihkeänä ja ärtyneenä, että tunsin olevan turmiollista häntä välttää.

-- "Kah", sanoo hän alkuasukasten kielellä, "tässähän on se pyhä mies. Hän on saarnannut minua vastaan, mutta hän ei tehnyt sitä sydämestään. Hän on saarnannut Jumalan rakkaudesta; mutta se ei tullut hänen sydämestään, vaan hänen hampaittensa välistä. Tahdotteko tietää, mitä hänellä oli sydämessään?" huudahti hän. "Minäpä näytän sen teille!" Ja sipaisten päätäni oli hän ottavinaan siitä dollarin, pitäen rahaa ilmassa.

-- Väkijoukon läpi humahti se kuiske, jolla polyneesialaiset ottavat ihmeen vastaan. Minä puolestani seisoin hämmästyneenä. Se oli tavallinen silmänkääntäjä-temppu, jonka kotona olin nähnyt parikymmentä kertaa; mutta miten saisin kyläläiset siitä vakuutetuiksi? Toivoin, että hepreankielen asemesta olisin opiskellut taikuroimista, voidakseni maksaa veitikalle hänen omalla rahallaan. Mutta siinä sitä olin; en voinut seisoa äänettömänä, ja paraskin, mitä osasin sanoa, oli heikkoa.

-- "Pyydän ettette vaivaudu jälleen koskemaan minuun", sanoin.

-- "Ei ole sellaista aikomustakaan", vastasi hän, "enkä teiltä riistä edes dollarianne. Kas tuossa", sanoi hän, singauttaen sen jalkojeni juureen. Lantti kuuluu viruneen kolme päivää samassa paikassa, mihin se putosi.

-- Täytyy myöntää, että se oli hyvin pelattu, -- sanoin minä.

-- Oh, hän on taitava, -- myönsi hra Tarleton, -- ja siitä näette itsekin, miten vaarallinen hän on. Hän oli osallisena halvatun miehen kauheaan kuolemaan; häntä syytetään Adamsin myrkyttämisestä; hän karkoitti Vigoursin valheilla, jotka olisivat voineet johtaa murhaan; eikä ole epäilemistäkään, että hän nyt on päättänyt raivata tieltään teidät. Emme voi arvata, mitä keinoja hän aikoo käyttää, mutta epäilemättä se on jotakin uutta. Hänen kekseliäisyytensä on loppumaton.

-- Hän näkee suurta vaivaa, -- virkoin minä.

-- Ja minkätähden tuon kaiken?

-- No, montako tonnia kopraa voidaan tältä seudulta hankkia? -- kysyi lähetyssaarnaaja.

-- Arvioin sen kuuteenkymmeneen, -- vastasin minä.

-- Ja paljonko siitä ansaitsee paikkakunnan kauppa-asiamies? -- tiedusti hän.

-- Kolmen punnan paikoille tonnilta, -- arvelin.

-- Sittenhän voitte itse laskea, mitä varten hän sen tekee, -- sanoi herra Tarleton. -- Mutta tärkeintä on lyödä hänet. On selvää, että hän oli levittänyt huhuja Umasta eristääkseen hänet ja pannakseen pahat aikeensa hänen suhteensa täytäntöön. Kun hän ei siinä onnistunut ja huomasi uuden kilpailijan saapuvan näyttämölle, hän käytti tyttöä toisella tavalla. Nyt on meidän ennen kaikkea päästävä selville Namusta. Uma, kun ihmiset alkoivat karttaa sinua ja äitiäsi, mitä Namu silloin teki?

-- Hän jäädä pois myös, -- sanoi Uma.