Part 26

Hän lähti vaunuissaan, kuten oli sanonut, ja hyvin komeasti puettuna; se antaa hänen sanoilleen todellisuuden leiman. Mutta olenhan saanut kokea niin monta kepposta, juonta ja yllätystä, etten tiedä mitä ajatella. Suren vain rouva Jervis-poloisen kohtaloa. Nyt siis pastori Williams, pahankurinen John-raukka, hyvä rouva Jervis, herra Longman ja herra Jonathan ovat minun tähteni menettäneet paikkansa! Herra Longman on kyllä varakas, eikä hänen siis tarvitse siitä niin paljoa välittää; mutta tiedän että se surettaa häntä. Ja mitä Jonathan-parkaan tulee, niin varmaankin se kovin kipeästi koskee siihen vanhaan hyvään palvelijaan. Voi minua! mitä tuhoa olenkaan aiheuttanut! Tai pikemminkin, voi isäntääni, jonka hankkeet minua vastaan ovat saaneet niin monta hyvää ystävääni menettämään minun tähteni hänen suosionsa!

Olen hyvin suruissani näistä seikoista: jos hän todella rakastaa minua, ei hänen pitäisi mielestäni olla niin vihainen siitä, että hänen palvelijansakin minua rakastivat. En tiedä mitä ajatella!

PERJANTAI-ILTANA.

Olen korjannut pois paperini ruusupensaan alta; sillä näin puutarhurin ryhtyvän kaivamaan lähettyvillä ja pelkäsin hänen löytävän kätköni.

Rouva Jewkes ja minä katselimme eilen vastapäätä jalavia olevan rautaportin lävitse, jolloin eräs mustalaisen näköinen olento saapui luoksemme ja sanoi: "Jos matami antais mulle joitakin ruuanjätteitä, niin ennustaisin teille kummallekin." Minä sanoin: "Kuulkaamme millaista tulevaisuutta hän meille esittää, rouva Jewkes." Tämä vastasi: "En pidä mokomista ihmisistä: mutta haastakoonpa nyt sentään. En viitsi hakea teille mitään ruokatarpeita, eukkoseni; mutta annan muutamia kolikoita", puhui hän.

Mutta kun Nan tuli ulos, virkkoi hän tytölle: "Tuo leipää ja jotakin kylmää ruokaa, niin kuulet kohtalosi, Nan." Tätä te pitänette varsin joutavana kirjoittamisen aiheena, kuten muutamia muitakin seikkoja, joista olen riimustellut. Mutta ottakaahan huomioon, että siten sain selville hirveän salahankkeen. Oi taivas! mitä minun tuleekaan ajatella tästä häijystä, tästä häijyn häijystä herrasmiehestä? Nyt alan vihata häntä kaikesta sydämestäni. Näin on asia:

Rouva Jewkes ei laisinkaan epäillyt naista, kun rautaportti oli lukossa; hän seisoi ulkopuolella ja me sisäpuolella. Emännöitsijä pisti siis kätensä ristikosta. Mutisten sekavia lauseita sanoi eukko: "Kah, matami, te pääsette pian naimisiin, saan teille ilmoittaa." Siitä rouva Jewkes näkyi olevan mielissään ja virkkoi: "Sepä oli hauskaa kuulla", ja nauroi niin että lihavat kyljet hytkyivät. Akka katsahti samalla mitä totisimmin minuun ikäänkuin tarkoittaen jotakin. Sitte pälkähti isäntäni varoituksen johdosta päähäni, että kenties tuota naista käytettiinkin pujahduttamaan kirje minun käsiini, jos mahdollista; ja päätin pitää silmällä kaikkia hänen liikkeitänsä.

Rouva Jewkes kysyi: "Minkälaisen miehen minä saan? olkaahan hyvä ja sanokaa." -- "Ka", selitti ennustaja, "itseänne nuoremman; ja oikein hyvä puoliso hänestä tuleekin". -- "Se ilahduttaa minua", sanoi toinen ja nauroi jälleen. "No, mamseli, kuulkaamme _sinun_ kohtalosi."

Eukko astahti luokseni ja tarttui käteeni. "Oh", huudahti hän, "en osaa mamselille ennustaa: kätesi on niin valkoinen ja hieno, etten voi nähdä viivoja; mutta", hän sanoi riuhtaisten pienen ruohotukon maasta, "keksinpä siihenkin keinon". Ja niin hän hieroi kämmentäni ruohotöppään multaisella juuripuolella. "Nyt", sanoi hän, "eroitan jo piirrot".

Rouva Jewkes tarkkasi huolellisesti kaikkia hänen puuhiansa, otti ruohotupsun ja vilkaisi siihen nähdäkseen, ettei siinä mitään ollut. Ja sitte muija sanoi: "Tässä on Jupiterin viiva kulkemassa elämän viivan yli; tuossa Marsin... Kummallista!" huudahti hän, "sinun pitää olla hyvin varovainen, kaunokaiseni, sillä sinä olet kovassa ahdingossa, sen sulle vakuutan. Sinä et näemmä koskaan joudu naimisiin, ja kuolet ensimäisen lapsesi synnyttämiseen." -- "Pois täältä, akka!" huudahdin minä. "Parempi olisi, kun et olisi koskaan tänne tullutkaan."

Rouva Jewkes jupisi: "En pidä tuosta: se haiskahtaa petokselta. Menehän, Pamela, hetikohta sisälle." -- "Niin teenkin", sanoin; "sillä minä olen saanut kyllikseni ennustamisista". Ja sisälle minä menin.

Eukko tahtoi kovin kertoa minulle lisää, ja se sai rouva Jewkesin uhkaamaan häntä, sillä hän kävi yhä epäluuloisemmaksi. Ja pois akka läksi ennustettuaan ensin Nanille, että tämä hukkuisi veteen.

Tämä kohtaus askarrutti kovin meidän kaikkien ajatuksia; ja tuntia myöhemmin menimme katsomaan, vieläkö eukko hiiviskeli lähettyvillä, ja otimme herra Colbrandin vartijaksemme. Katsoessamme rautaportin läpi näimme miehen verkalleen astelevan keskellä polkua, ja se lisäsi yhä enemmän rouva Jewkesin uumoilua. Hän sanoikin: "Te, monsieur Colbrand, ja minä kävelemme tuota miestä kohti nähdäksemme, miksi hän siellä vetelehtii; ja jää sinä, Nan, mamselin kanssa portille."

Avaten rautaportin he siis kävelivät miestä kohti; ja arvaten että eukon, jos hän oli palkattu, täytyi tarkoittaa jotakin tuolla ruohomättäällä minä loin silmäni sinnepäin, mistä hän oli sen riuhtaissut, ja huomasin että siitä oli ikäänkuin vihjaisuksi reväisty enemmänkin ruohoa. Silloin en epäillyt, että sinne oli pistetty jotakin minua varten. Kävelin siis sinne ja astuen kohdan päälle virkoin Nanille: "Kah, mikä kaunis metsäkukka tuolla jalavan juurella kasvaa, viidennen jalavan meistä vasemmalle; poimihan se minulle." Tyttö vastasi: "Se on tavallinen rikkaruoho." -- "Olkoon vain", sanoin minä, "mutta noukkasehan se minulle; niilläkin on toisinaan kauniit värit".

Hänen mennessään minä kumarruin vetäisemään hyvän kourallisen ruohoa ja sen mukana paperipalan, jonka sujautin heti poveeni, pudottaen ruohot; ja sydämeni sykki rajusti tämän omituisen seikkailun johdosta. Minä sanoin: "Menkäämme sisälle, Anne-neito." -- "Ei", vastasi tyttö; "meidän täytyy jäädä tänne siksi kun rouva Jewkes tulee".

Olin kovin utelias lukemaan tuon paperin: ja kun Colbrand ja emännöitsijä saapuivat, menin sisälle. Rouva Jewkes tuumi: "Epäilemättä on jotakin syytä isäntäni varoitukseen: en voi päästä selville tuosta vetelehtijästä, mutta siinä mustalaisessa oli varmaankin kujetta." -- "No", huomautin minä, "jos oli, niin sen aikeet raukesivat tyhjiin, näittehän". -- "Niin, totta kyllä", myönsi hän; "mutta se johtui minun valppaudestani; ja sinä teit oikein hyvin lähtiessäsi pois, kun sinua käskin".

Kiirehdin ylös komerooni ja näin kirjelapun sisältävän muunnetulta tuntuvalla käsialalla ja huonolla oikeinkirjoituksella kyhättyinä seuraavat sanat:

Kymmeniä keinoja on ajateltu ilmoittaaksemme sinulle vaarasi; mutta kaikki on osoittautunut turhaksi. Ystäväsi toivovat, ettei vielä ole liian myöhäistä antaa sinulle tätä varoitusta, jos se vain saapuu käsiisi. Aatelisherra on ehdottomasti päättänyt saattaa sinut turmioon; ja koska hän nyt kerrassaan epäilee kaikkien muiden keinojen tehokkuutta, hän aikoo teeskennellä suurta rakkautta ja ystävällisyyttä sinua kohtaan ja lupaa sinut naida. Tätä varten voit odottaa muutaman päivän kuluttua erästä pastoria; mutta se onkin viekas, kavala rappiolle joutunut asianajaja, jonka hän on palkannut toimimaan pappina. Mies on leveäkasvoinen, kovin rokonarpinen ja varsin hyvä seuranpitäjä. Ole siis varuillasi. Älä epäile tätä neuvoa. Ehkä sinulla jo on ollut liiankin paljon syytä vakuuttautuaksesi sen todenperäisyydestä. -- Sinulle hartaasti kaikkea hyvää toivova

JOKU.

Mitä, rakas isä ja äiti, sanommekaan nyt tästä todella pirullisesta isännästä! Mistä saan sanoja kuvaillakseni murhettani ja hänen petostaan! Olen melkein suoraan tunnustanut rakastavani häntä; mutta senhän tein siinä oletuksessa, että hän oli hyvä. Tämä on kuitenkin antanut hänelle liian paljon etua. Mutta nyt tahdon murtaa kurittoman, hillittömän sydämeni, jollei se tahdo oppia häntä vihaamaan! Voi, mikä synkän musta sydän hänellä täytyykään olla! Tässä on siis salahanke minun tärvelemisekseni, vieläpä omasta suostumuksestani! Eipä ihme, ettei hän käyttänyt hyväkseen inhoittavia tilaisuuksiaan (minkä luulin johtuvan synnintunnosta ja säälistä minua kohtaan), kun hänellä oli _tällainen_ suunnitelma varalla! -- Näin olisi minut voitu pettää sellaisen onnen toiveilla, jota vain korkein kunnianhimoni olisi saattanut tavoitella! -- Mutta kuinka kauhea olisikaan kohtaloni ollut, kun olisin huomannut olevani tärvelty olento ja rikollinen portto sensijaan että olisin ollut laillinen aviovaimo! Oi, tämä on tosiaan liikaa Pamela-parkanne kestettäväksi! Toivoin että kaikki pahin oli jo ohitse ja että minulla oli ilo nähdä parannuksen tehnyt mies eikä hillittömien himojensa valtaan antautunut irstailija. Mitä on teidän tytär-poloisenne tehtävä? Kaikki hänen toiveensa ovat nyt menneet pirstoiksi! Ja jos isäntäni ei tässä onnistu, niin siitä seuraa minun väkivaltainen häpäisemiseni! Sillä tämä osoittaa, ettei hän ennen hellitä kuin on minut tärvellyt! -- Voi kurjaa, kurjaa Pamelaa!

SUNNUNTAINA PÄIVÄLLÄ, KELLO YHDEN AJOISSA.

Isäntäni on tullut kotiin, ja on todellakin ollut siellä missä sanoi käyvänsä. Siis _kerrankin_ on hän puhunut totta; ja tämä näkyy tapahtuneen ilman mitään salahanketta. Epäilemättä hän luottaa tuohon jumalattomaan valevihkimiseen! Hän on tuonut muassaan päivälliselle erään herrasmiehen, joten en ole häntä vielä nähnyt.

KELLO KAHDELTA.

Olen hyvin suruissani, ja siihen on minulla nyt vielä suurempaa syytä. Sillä juuri nyt, kun sivukammiossani ollessani avasin ruusupensaan alle kätkemääni myttyä, nähdäkseni oliko se pitkällisestä hautautumisesta tärveltynyt, yllätti minut rouva Jewkes ja iski kouransa siihen; sillä hän oli nähtävästi tirkistellyt avaimenreiästä.

En tiedä mitä tehdä! Sillä nyt isäntäni näkee kaikki yksityiset ajatukseni hänestä ja kaikki salaisuuteni, niin sanoakseni! Olenpa minä aika hutilus! -- Kyllä ansaitsenkin rangaistuksen.

Tiedätte että minulla oli onni herra Williamsin välityksellä lähettää teille kaikki kyhäykseni siihen sunnuntai-iltaan asti, joka oli vankeuteni seitsemästoista päivä. Mutta nämä paperit sisältävät nyt kaikki kyhäykseni siitä ajasta keskiviikkoon, ahdinkoni seitsemänteenkolmatta päivään; ja koska ette niitä näin ollen kenties milloinkaan saa nähdä, tahdon lyhyesti mainita teille niiden sisällön.

No niin, noissa papereissa oli kerrottu rouva Jewkesin juonista, joilla hän koetti vietellä minua hyväksymään herra Williamsin naimatarjouksen, ja kuinka minä siitä kieltäydyin ja lausuin toivonani, että te ette hänen kosintaansa rohkaisisi. Kerron kuinka herra Williams ilkivaltaisesti ryöstettiin ja rouva Jewkesin käynnistä hänen luonaan, jolloin hän urkki selville kaikki pastorin salaisuudet; kuinka minä rouvan kotoa lähdettyä olin halukas karkaamaan tieheni, vaikka minut siitä esti hupsu pelkoni, ja niin edespäin. Minulla näetten oli takaportin avain. Rouva Jewkes kirjoitti isännälleni ilmoittaen hänelle kaikki herra Williamsilta nuuskimansa salaisuudet. Mainitsin myös hänen käytöksestään minua ja pastoria kohtaan senjälkeen. Kerroin kirjeenvaihtoni jatkumisesta herra Williamsin kanssa tiilten avulla, teidän saamastanne kääröstä alkaen. Olin nuhdellut häntä siitä, että siten oli ilmaissut itsensä rouva Jewkesille; ja sitte kirjoitti pastori minulle vastaukseksi uhaten paljastaa isäntäni, jos tämä hänet petti, mainiten vielä John Arnoldin kirjeenvaihdosta kanssansa ja Johnin lähettämästä, kaikesta päättäen vieraiden käsien sieppaamasta kirjeestä, samoin kuin kirjeenvaihdosta joka tapahtui erään hänen Gainsboroughissa asuvan ystävänsä välityksellä, ja aikomuksestaan hankkia minulle hevosen ja toisen itselleen. Kerroin teille, mitä herra Williams oli tunnustanut rouva Jewkesille ja kuinka olin rohkaissut hänen ehdotuksiansa. Joukossa oli jäljennös hartaasta kirjeestä, jonka kyhäsin hänelle osoittaakseni kuinka tarpeellisena pidin pakoani ennen isäntäni tuloa, sekä hänen puolittain vihainen vastauksensa minulle. Samoin herra Williamsin avulla lähettämänne kirje, rakas isä, jossa te toivoitte minun menevän herra Williamsille, kuitenkin jättäen asian minun ratkaistavakseni; ja onneksi te siinä mainitsette haluttomuudestani menemään naimisiin. Puhuin hartaasta toivomuksestani päästä teidän luoksenne, selostin pääsisällön herra Williamsille lähettämästäni vastauksesta, joka ilmaisi parempaa kärsivällisyyttä, j.n.e. Eräs isäntäni rouva Jewkesille kirjoittama hirveä kirje oli erehdyksestä osoitettu minulle, ja toinen, minulle aiottu, samanlaisesta erehdyksestä osoitettu hänelle, joista kummastakin kertoessani lausuin omia mietelmiäni hyvin vapaasti. Kuvailin mieleni ahdistusta herra Williamsin narraamisesta, pettämisestä ja turmioon saattamisesta. Sitte kerroin kuinka rouva Jewkes kerskui inhasta uskollisuudestaan. Kuvailin pahansisuisesti monsieur Colbrandia, henkilöä, jonka herra lähetti avustamaan rouva Jewkesia minun vartioitsemisessani. Herra Williamsin pidättämisestä ja sulkemisesta vankilaan tulkitsin sitte murhettani, lausuen vapaasanaisia arvostelmia isännästäni, joka sen oli pannut toimeen. Ilmoitin vielä yrityksestäni paeta ikkunan ja takaveräjän kautta ja kuinka heitin nuttuni ja kaulahuivini lammikkoon heidän ajankulukseen sillä välin kun itse pakenisin -- mikä seikkailu oli vähällä päättyä minulle perin kauheasti! Yhäti tuskittelin, että herra Williams oli minun tähteni menettänyt kaikkensa, ja lopuksi kerroin salaa kuulleeni rouva Jewkesin kerskuvan, että hän olikin järjestänyt herra Williamsin ryöväyksen, saadakseen käsiinsä paperini, jotka pastori kuitenkin sai säilymään ja lähetti koskemattomina teille.

Nämä seikat pakoaikeeni onnettomaan toimeenpanoon asti ovat parhaan muistini mukaan niiden kyhäysten sisältönä, jotka tuo armoton nainen minulta sieppasi; sillä ne lehdet, joilla kerron kuinka huonosti minun siinä kävi ja mitä sitte seurasi, minulla toivoakseni on vielä tallella, alusnuttuni sisäpuolelle lanteitteni kohdalle ommeltuina.

Turhia olivat kaikki rukoukseni ja kyyneleeni, pyytäessäni häntä olemaan näyttämättä niitä kyhäyksiä herralle. Hän sanoi, että nyt tulikin ilmi, miksi muka niin mielelläni olin yksikseni ja aina kirjoittelin. Ja hän sanoi pitävänsä itseään onnellisena, kun oli nämä paperit löytänyt; sillä hän oli usein etsinyt joka paikasta, missä voi ajatella minun sellaisia säilyttelevän, mutta tähän asti aina tuloksetta. Hän sanoi nyt vain toivovansa, ettei niissä ollut mitään sellaista, jota ei _ken tahansa_ saisi nähdä. "Sillä", hän lisäsi, "olethan sinä pelkkää _viattomuutta!"_ -- "Hävytön olento", vastasin minä, "te olette varmaan pelkkää _rikollisuutta!_ Ja teidän täytyy siis tehdä pahimpanne. Nythän en voi auttaa itseäni, ja näen ettei teiltä ole mitään armoa odotettavissa."

Juuri nyt, kun isäntäni oli tullut ylös, rouva Jewkes meni häntä vastaan portaille ja antoi hänelle paperini. "Kah", virkkoi hän, "teidän arvoisuutenne sanoi aina, että mamseli Pamela oli suuri kirjoittelija; mutta en vielä koskaan ennen ole voinut saada käsiini mitään hänen kyhäyksiänsä". Herra otti paperit ja minun luokseni tulematta meni takaisin arkihuoneeseen. Ja osaksi tuon mustalaisseikkailun vuoksi, osaksi tästä syystä minä en voinut ajatella päivälliselle menoa. Siitäkin rouva Jewkes hänelle mainitsi, ja siksipä luulen, että saan hänet tänne ylös niin pian kun hänen vieraansa on lähtenyt.

LAUVANTAINA KELLO KUUDELTA.

Isäntäni pistäysi ylikertaan ja virkkoi herttaisempaan sävyyn kuin olin odottanut: "Olemme siis, Pamela, siepanneet sinun kavaltavat paperisi?" -- "Kavaltavat!" toistin minä kovin nyreissäni. -- "Niin", sanoi hän, "sellaisia niiden otaksun olevan, sinä kun olet suuri vehkeilijätär; mutta en ole niitä vielä lukenut".

"Sitten, hyvä herra", lausuin hyvin totisena, "menettelette todella kunniallisesti, jos _ette_ luekaan niitä, vaan luovutatte ne minulle takaisin". -- "Kelle ne ovat kirjoitetut?" kysyi hän. -- "Isälleni, hyvä herra; mutta kaiketihan _näettekin_, kelle ne ovat." -- "En ole tosiaan vielä silmännyt kolmea riviä", vastasi hän. -- "Sitte pyydän teidän arvoisuuttanne, _älkää_ penkoko niitä, vaan antakaa ne minulle takaisin." -- "Sitä en tee", kieltäysi hän, "ennen kuin _olen_ lukenut ne".

"Hyvä herra", huomautin minä, "te ette tehnyt oikein minua kohtaan lukiessanne aikaisemmin kyhäämäni kirjeet: minun mielestäni ei ollut teidän arvonne mukaista keinotella niitä käsiinne sen vilpillisen John Arnoldin välityksellä; sillä sopiiko teidänlaisenne herrasmiehen kiinnittää huomiota siihen, mitä kurja palvelijattarenne kirjoittelee?"

"Kyllä", vastasi hän, "kaikin mokomin on minun kiinnitettävä huomiota siihen, mitä sellainen palvelijatar kuin _minun_ Pamelani kirjoittelee".

-- _Sinun_ Pamelasi! -- ajattelin. Sitte muistui mieleeni se valevihkiminen; eikä se tosiaan ole juuri ollutkaan ajatuksistani poissa tuon mustalaisseikkailun jälkeen. "Mutta", jatkoi hän, "onko näissä kirjoituksissa mitään, jota et soisi minun näkevän?" -- "Epäilemättä, hyvä herra, niissä on", vastasin minä; "sillä se mitä joku kirjoittaa isälleen ja äidilleen ei sovi jokamiehen tutkittavaksi". -- "Enkä minä olekaan jokamies", sanoi hän.

"Ne kirjeet", hän lisäsi, "jotka sain luettavikseni Johnin välityksellä, eivät olleet sinulle epäedullisia, sen vakuutan; sillä ne antoivat minulle hyvin korkean käsityksen älystäsi ja siveydestäsi: ja luuletko että olisin vaivautunut kirjeilläsi, jollen olisi sinua rakastanut?"

_"Ah_, hyvä herra!" huudahdin minä, "onpa minulla _siitä_ ylpeilemisen syytä! Sillä ne antoivat teille sellaisen käsityksen siveydestäni, että päätitte saattaa minut turmioon. Ja mitä hyötyä ovat ne tuottaneet _minulle_, joka olen teljetty tänne vankina ja saanut osakseni tällaista kohtelua teidän ja taloudenhoitajattarenne puolelta?"

"Miksi, Pamela", kysyi hän vakavanlaisesti, "miksi palkitset puutarhassa osoittamani hyvyyden moisella käytöksellä? Tämä ei pidä yhtä silloisen esiintymisesi ja sydämellisyytesi kanssa, joka aivan hurmasi minut. Et saa antaa minulle syytä luuloon, että pöyhistyt sikäli kuin huomaat minut ystävällisemmäksi." -- "Ah, hyvä herra!" pahoittelin minä, "itse tunnette parhaiten oman sydämenne ja aivoituksenne! Mutta pelkään olleeni siellä liian avosydäminen ja pelkään että yhä pysytte päätöksessänne saattaa minut tärviölle, vain menettelytapaanne muuttaneena."

"Sanoessani sinulle vielä kerran", lausui hän hiukan ankarasti, "ettet voi millään miellyttää minua paremmin kuin osoittamalla minulle jonkun verran luottamusta, tahdon ilmoittaa sinulle, että nuo hupsut ja nurinkuriset epäilyt ovat pahinta, mihin voit tehdä itsesi syypääksi. Mutta", hän lisäsi, "ehkä saankin selville niiden _aiheen_ näistä yksityiskohtaisista sepustuksistasi; sillä tietenkinhän olet ollut vilpitön _isääsi_ ja _äitiäsi_ kohtaan, vaikka saatatkin _minut_ jo epäilemään sinua. Sillä minä sanon sinulle, nurja tyttö, että sinun olisi mahdoton olla noin kylmä ja tunteeton sen jälkeen, mitä viimeksi tapahtui puutarhassa, jollei sinulla ennakolta olisi mielessä joku _muu_ suosimasi henkilö. Ja salli minun lisätä, että jos havaitsen asian siten olevan, niin seuraukset saavat jokaisen sydänsuonesi vuotamaan verta."

Hän aikoi lähteä vihapäissään, mutta minä huudahdin: "Vielä yksi sana, hyvä herra, vielä sana, ennen kuin luette ne, koska _tahdotte_ ne lukea. Ottakaahan huomioon lieventävät asianhaarat, lukiessanne ankarat mietteet, joita niissä tapaatte käyttäytymisestänne minua kohtaan, -- muistakaa ainoasti, että ne eivät olleetkaan kirjoitetut teidän nähtäväksenne, että ne on piirrellyt kovasti kohdeltu tyttö, eläessään alituisessa pelossa, että saisi kokea teidän puoleltanne pahinta mitä ihminen voi toiselle tuottaa."

"Jos siinä kaikki", sanoi hän, "eikä ole mitään muunlaatuista, sellaista, jota _en voisi_ antaa anteeksi, niin sinulla ei ole mitään levottomuuden syytä. Sainhan edellisissä kirjeissäsi lukea yhtä monta näytettä nenäkkäistä mietelmistäsi minun suhteeni kuin niissä oli rivejä, silti koskaan kovistelematta sinua sillä perusteella, vaikkakin kenties olisin suonut, että olisit enemmän säästellyt nimityksiä ja vapaapuheisuuttasi."

"No, herra", lopetin minä, "koska te _tahdotte ne_ lukea, niin enhän sille mitään voi. En luule itselläni olevan syytä peljätä, että minut havaittaisiin vilpilliseksi tai että missään suhteessa olisin teille valehdellut; sillä vaikken muistakaan mitä kaikkea kirjoitin, niin tiedän kuitenkin, että kirjoitin sydämeni sanelusta; ja sydämeni ei ole vilpillinen. Muistakaa vielä, herra, että aina selitin pitäväni oikeutenani yrittää paeta tästä pakollisesta ja laittomasta vankeudesta: teidän ei siis pidä suuttua siitä, että olisin niin tehnyt, jos olisin kyennyt." -- "Älä pelkää", rauhoitti hän, "tuomitsen sinua niin, suopeasti kuin ansaitset; sillä sinulla on liian voimakas puolustaja omassa sydämessäni". Ja niin hän meni alas.

Kello yhdeksän tienoissa hän lähetti kutsumaan minut seurustelutupaan. Menin hiukan peloissani, ja hän piti papereita kädessään ja lausui: "Nyt, Pamela, tulet tuomiollesi." Minä sanoin: "Toivon että minulla on _oikea_ tuomari asiaani tutkimassa." -- "Niin", vastasi hän, "ja sinulla on syytä toivoa, että hän on _laupiaskin_, taikka muutoin en tiedä kuinka sinulle käy". Sitte hän jatkoi: "Pyydän että vastaat minulle heti suoraan ja selvästi jokaiseen kysymykseen, minkä sinulle esitän. Ensiksikin on tässä muutamia sinun ja Williamsin keskinäisiä lemmenkirjeitä."

"Lemmenkirjeitäkö, herra?" äännähdin minä. -- "No, nimitä niitä miksi tahdot", virkkoi hän; "en niistä totta tosiaan oikein pidä, vaikka otankin kaikki lieventävät asianhaarat huomioon, kuten pyysit". -- "Rohkaisenko teidän mielestänne, hyvä herra, hänen ehdotuksiansa?" kysyin minä. -- "Hm", vastasi hän, "sinä kyllä näennäisesti hylkäät hänen kosintansa mutta vain sillä tavoin kuin viekas sukupuolenne meihin nähden aina tekee kiihoittaakseen meitä yhä hartaampaan tavoitteluun".

"Ka, arvoisa herra", sanoin minä, "tuo on teidän selityksenne; mutta se ei käy ilmi lauseitteni sisällöstä". -- "Sukkelasti sanottu!" virkkoi hän. "Mistä p--stä olet tuolla iällä saanut kaiken tämän viisauden? Ja sitten on sinulla, kuten kyhäyksistäsi näen, muisti jolta ei mitään unohdu." -- "Ah, hyvä herra", huomautin minä, "ne vähäpätöiset avut, joita minulla on, tekevätkin minut vain yhä kurjemmaksi! Minulla ei ole mitään iloa muististani, kun se syövyttää mieleeni asioita, jotka mielellänikin soisin _olemattomiksi_ tai iäksi _unhoittavani_."

"Niin", sanoi hän, "mutta koska kerran olet pitänyt tarkkaa päiväkirjaa kaikesta mitä sinulle on tapahtunut, niin missä ovat näitä käsiini joutuneita _aikaisemmat_ selostukset?" -- "Ne on isälläni, hyvä herra", sanoin minä. -- "Mitä tietä hän on ne saanut?" kysyi hän. -- "Herra Williamsin välityksellä", ilmaisin minä. -- "Hyvin vastattu", kiitti hän; "mutta etkö voisi hankkia niitä minun nähtävikseni?" -- "Sepä olisi somaa!" huudahdin. "Soisin että olisin onnistunut varjelemaan nuokin teidän silmiltänne."

"Minun _täytyy_ ne nähdä, Pamela, tai muutoin en koskaan saa rauhaa; sillä minun pitää tietää, kuinka tuo kirjeenvaihto sinun ja pastorin kesken pääsi alkuun: ja jos _saan_ ne nähdäkseni, niin sitä parempi sinulle, mikäli ne vastaavat niitä toiveita, joihin nämä antavat minulle aihetta."

"Voin sanoa teille, hyvä herra, aivan rehellisesti", vastasin minä, "mikä alkuna oli; sillä minä olin kyllin rohkea _alottajaksi_".

"Se ei riitä", väitti hän; "sillä vaikka tämä saattaa _sinusta_ näyttää pikkuseikalta, niin minulle se on perin tärkeätä".

"Hyvä herra", ehdotin minä, "jos suvaitsette sallia minun mennä isäni luo, niin lähetän ne teille millä sanansaattajalla vain, jonka toimitatte ne noutamaan".

"Niinkö? Mutta varmaan, jos kirjeellisestikin pyydät niitä vanhemmiltasi, he lähettävät ne sinun tarvitsemattasi vaivautua sellaiselle matkalle; ja teekin nyt se."