Part 23

"Te olette todellakin kauhea nainen", sanoin minä; "jos vähääkään ajattelisitte tulevaa maailmaa, ette voisi tuohon tapaan pilkata. Mutta eipä ihme! -- Tästä näen, minkälaisiin käsiin olen joutunut!" -- "Niin, siitä näet", virkkoi hän; "mutta minä pyydän, että riisuudut ja tulet vuoteeseen, tai muutoin luulen ettei viattomuutesi voi suojella sinua _vielä pahemmista_ käsistä". -- "Minä tulen", mukausin, "jos sallitte minun pitää avaimet omassa kädessäni; muutoin en vapaaehtoisesti taivu". -- "Niin", sanoi hän, "ja sitten joku uusi juoni, uusi pakoyritys!" -- "Ei, ei", vakuutin minä, "kaikki yritykseni ovat ohi, uskokaa minua! Sallikaahan minun pitää avaimet, niin käyn levolle." Hän tuli luokseni ja otti minut isoille käsivarsilleen kuin olisin ollut höyhen ja sanoi: "Teen tämän näyttääkseni sinulle, kuinka vähän voit minua vastustaa, jos haluan käyttää voimaa; äläkä siis, karitsaiseni, sano sudellesi: 'Minä _en tahdo_ tulla vuoteeseen'!" Sitte hän laski minut alas ja taputti minua kaulalle: "Hei", huudahti hän, "sinä olet tosiaan sievä olento, mutta kovin itsepäinen, kovin oikullinen! Jos voimasi vain olisi sen mukainen, niin karkaisit meidän kaikkien kanssa ja ottaisit vielä tämän ison talonkin selkääsi! -- Mutta riisuudu, riisuudu, sanon minä."

"Niin", haastoin minä, "näen että onnettomuuteni tekee teidät hyvin hilpeäksi ja sukkelaksikin; mutta minä _pidän teistä_, jos tahdotte myöntyä oikkuuni ja antaa minulle kamarin ovien avaimet". -- "Onko _varmaa_ että pidät minusta?" kysyi hän. "Puhu nyt omantuntosi mukaan!" -- "Ka", vastasin minä, "älkää nyt sentään noin tiukatko; ette sitä tekisikään, ellette luulisi antaneenne aihetta epäilyyn! Mutta minä tahdon pitää teistä niin paljon kuin voin! En halua ehdoin tahdoin valehdella; ette minua silloin uskoisikaan, kaiken pahan kohtelunne jälkeen." -- "No", sanoi hän, "tuo on rehellistä puhetta, sen myönnän; mutta, Nan, vedähän nuoren mamselimme jaloista kengät ja sukat."

-- "Ei, älkää, pyydän", vastustin minä, "tulen kyllä kohta vuoteeseen, koska minun täytyy", ja niin lähdin komerooni riimustelemaan hiukan tästä joutavasta pärpätyksestä, ja kun rouva Jewkes kaikin mokomin vaati, täytyi minun mennä makuulle; mutta jätin hiukan vaatteita ylleni, kuten edellisenäkin yönä. Ja hän salli minun pitää molemmat avaimet; kaksinkertaisessa ovessa on näetten kaksi lukkoa. Sitte minä hiukan nukahdinkin sinä yönä, kun en kahteen tai kolmeen yöhön sitä ennen ollut saanut unta silmiini.

En voi käsittää mitä hän hautoo mielessään; Nan yritti pari kertaa hiukan puhua, mutta hän ehkäisi heti ja sanoi: "Kuulepas nyt, hälläkkä, älä ollenkaan avaa suutasi minun edessäni: ja jos mamseli Pamela tekee sinulle mitä hyvänsä kysymyksiä, älä vastaa hänelle sanaakaan minun täällä ollessani!" Hän kyllä onkin kovin korskea nainen palvelijattaria kohtaan; se on aina kuulunut hänen ominaisuuksiinsa. Oi, kuinka erilainen hyvästä rouva Jervisistä joka suhteessa!

SUNNUNTAI-AAMUNA.

Päähäni pälkähti ajatus: en tarkoittanut mitään pahaa, mutta hieman rohkeatahan se oli. Sillä nähdessäni isäntäni pukeutuvan kirkkoon mennäkseen ja hänen vaunujaan säälittävän valmiiksi minä menin komerooni ja kirjoitin:

_"Tämän seurakunnan esirukouksia anotaan hartaasti eräälle hyvinarvoiselle ja kunnioitettavalle herrasmiehelle, joka on kiusauksessa käyttää suurta valtaansa turmellakseen köyhän, ahdistetun, arvottoman neitseen."_ Ja sitten:

_"Tämän seurakunnan esirukouksia anoo hartaasti köyhä ahdistettu tyttö-poloinen hyveellisyytensä ja viattomuutensa säilyttämiseksi."_

Rouva Jewkes saapui. "Aina raapustelemassa", virkkoi hän tahtoen nähdä kirjoitukseni; ja suoraa päätä -- ennen kuin juuri mitään ennätin sanoa -- hän vei sen alas herralle. Tämä vilkaisi siihen ja lausui: "Sanokaa hänelle että hän pian saa nähdä, kuinka hänen rukouksiinsa vastataan. Hän on hyvin rohkea: mutta koska hän on hyljännyt kaikki suosionosoitukseni, ei tilinteko kaikesta ole kaukana." Minä katsoin hänen jälkeensä ikkunasta, ja hän oli ihastuttavasti puettu. Hän on komea, hieno herrasmies! Mikä vahinko, ettei hän ole sydämeltään yhtä hyvä kuin ulkonäöltään! -- Miksi en voi häntä vihata? -- Mutta älkää käykö levottomiksi, jos tämän kyhäykseni näette; sillä on mahdotonta että häntä rakastaisin, kun hänen paheensa hänet kauttaaltaan _rumentavat_, niin sanoakseni.

Isäntäni lähetti sanomaan, ettei hän tule kotiin päivälliselle: kaiketi hän aterioitsee sir Simon Darnfordin luona. Olen kovin huolissani poloisen herra Williamsin tähden. Matami Jewkes sanoo että hän on yhä pidätettynä ja kovin alla päin. Kaikkiin hänen kärsimyksiinsä olen minä syypää: se surettaa minua kovin. Isäntäni kuuluu vaativan häneltä rahojansa: se on perin kovaa, sillä hän antoi pastorille kolme viidenkymmenen punnan rahaerää, jotka toinen otaksui palkkioksi kolmivuotisesta virantoimituksestaan. Mutta heidän keskensä ei ollut mitään sopimusta, ja hän oli kokonaan riippuvainen isäntäni suosiosta. Sitä jalomielisempää menettelyä oli hänen antautumisensa näihin vaaroihin ahdistetun viattomuuden tähden! ja minä toivon hänen aikanaan saavan ansaitun hyvityksensä. Voi minua! En uskalla puhua hänen puolestaan: se nostattaisi ahdistajani mustasukkaisuutta vielä enemmän, eikä minusta ole omankaan hätäni keventäjäksi.

SUNNUNTAI-ILTANA.

Rouva Jewkes on saanut jonkun rivin isännältäni; en osaa arvata, mitä on tapahtunut, sillä hänen vaununsa tulivat kotiin ilman häntä. Mutta emännöitsijä ei tahdo kertoa minulle mitään, joten on turha häneltä kysyäkään. Minä niin pelkään vehkeitä ja kujeita, etten tiedä mitä tehdä! Kaikkea minä epäilen; sillä mitä voin ajatella nyt, kun epäsuosioni on tunnustettu? Epäilemättä yritetään pahinta. Voin ainoastaan vuodattaa sieluni rukouksessa Jumalan eteen anoen hänen siunattua suojelustaan; mutta jos minun täytyy kärsiä, älköön minun annettako pitkää aikaa surussani elää! Älköön Jumala kuitenkaan salliko minun synnillisesti lyhentää elämääni!

Tuo nainen jätti isäntänsä lähettämän kirjeen kamarin pöydälle, ja minä salpasin itseni huoneeseen, kunnes olin ehtinyt sen jäljentää. Riveistä näette, kuinka käteni vapisi. Toivon poloisen herra Williamsin vapaaksi päästämistä; mutta tämä kirje tuottaa minulle sydämenkivistystä. Kuitenkin siirtyy turmioni uhka vielä päivää tuonnemmaksi, Jumalan kiitos.

ROUVA JEWKES,

Minua on niin kiihkeästi suostuteltu Williamsin asiassa, että lähden ehtoopäiväksi Stamfordiin sir Simonin vaunuissa pastori Petersin kanssa, joka on hänen välittäjänsä; enkä palaa ennen kuin huomenillalla, jos silloinkaan. Mitä holhottiinne tulee, olen häneen kerrassaan julmistunut: hän on niskoitellut yli aikansa, ja jos hän nyt tahtoisikin hyväksyä ja allekirjoittaa pykäläni, on se myöhäistä. Kenties saan papilta jotakin kuulla; ja palattuani annan tytön tietää, että mikään hänen kiehtova herttaisuutensa ei voi pelastaa häntä kohtalosta, joka häntä odottaa. Mutta älkää hiiskuko hänelle mitään tästä, jotta hän ei säikähtyneessä mielessään ryhtyisi vehkeisiin ja kolttosiin. Älkää millään ehdolla uskoko häntä kahden kesken kanssanne yöksi, jottei hän hupsussa yltiöpäisyydessään yrittäisi ikkunasta ulos: sillä minä vaadin hänet teidän käsistänne. _Teidän j.n.e._

Olin hädin saanut tämän jäljennetyksi ja laskenut kirjeen paikoilleen sekä päästänyt oven salvasta, kun hän tuli ylös kovin kuohuksissaan pelosta, että olin sen ehkä nähnyt. Mutta kun minä olin komerossani ja kirje samassa paikassa mihin hän oli sen jättänyt, ei hän epäillyt. "Oh", puhkui hän, "pelkäsin sinun nähneen isäntäsi kirjeen, jonka huolimattomasti jätin pöydälle". -- "Jospa olisin sen tiennyt!" virkoin minä. -- "Ka", sanoi hän, "jos olisitkin, niin et kai olisi yrittänyt lukea minun kirjeitäni?" -- "Olisin kyllä tällä kertaa, jos se olisi osunut silmiini", vastasin. "Antakaa minun se nähdä." -- "Ah", sanoi hän, "toivon Williams-poloisen onnellisesti selviytyvän: herra kuuluu lähteneen sopimaan hänen kanssansa, ja se on kyllä oikein hyvä asia. Kieltämättä", lisäsi hän, "on hän perin hyväluontoinen herrasmies ja hyvin anteeksiantavainen!" -- "No, mutta kuinka hän voi sopia pastorin kanssa?" kysyin ikäänkuin en olisi mitään tiennyt. "Eikö herra Williams ole Stamfordissa?" -- "On", vastasi hän, "niin luulen: mutta pastori Peters ajaa hänen asiaansa, ja isäntämme on matkustanut hänen mukanaan Stamfordiin eikä palaa tänä iltana. Meillä ei siis ole muuta tekemistä kuin syödä aikaisin illallisemme ja mennä levolle." -- "Voi, se on onnellista", sanoin minä, "ja toivon tänä yönä saavani virkistävää unta". -- "Niin voisit saada joka yö", selitti hän, "jollet turhia pelkäisi. Sinä pelkäät ystäviäsi, kun ketään ei ole lähelläsi." -- "Niin, se on totta", myönsin; "ketään ei ole lähelläni".

Minulla on siis vielä yksi hyvä, kunniallinen yö edessäni; millainen seuraavasta koituu, sitä en tiedä. Koetan siis nukkua hyvin, voidessani olla hiukan levollisena. Senvuoksi sanon tässä: "Hyvää yötä, rakkaat vanhempani"; sillä minulla ei ole mitään enempää kirjoitettavaa tänä iltana; ja vaikka hänen kirjeensä kauhistuttaa minua, tahdon kuitenkin olla niin reipas kuin voin, jottei matami aavista minun sitä nähneen.

TIISTAI-ILTANA.

Vastedes epäilen aina enimmin, milloin kaikki näyttää kauneimmalta. Voi tytär-parkaanne! Mitä onkaan hän saanut kärsiä sen jälkeen kun sunnuntai-iltana kirjoitin! Pahimman koettelemukseni ja kamalamman vaarani! Oi, kuinka minua puistattaa kertoessani teille mitä tänä hirmuisena väliaikana on tapahtunut! Sillä ettekö te, rakkaat vanhempani, säikähtyne liiaksi ja eikö hätäni koskene teihin liian kovin, kun ilmoitan teille, että hänen matkansa Stamfordiin olikin pelkkää inhoittavaa teeskentelyä? Hän näetten tuli salaa kotiin, ja vähällä piti, ettei saanut kaikkia viheliäisiä aikeitaan toteutetuiksi ja turmiota tytär-poloisellenne, vieläpä sellaisen juonen avulla, jota en laisinkaan osannut aavistaa; ja, oh, mitä halpamaista ja epänaisellista osaa tuo kurja heittiö, rouva Jewkes, siinä esittikään!

Lopetin viime kyhäilyni ilmoittamalla teille, kuinka mielissäni olin, että hyveellisyyttäni uhkaava vaara vielä siirtyi yökautta tuonnemmaksi. Mutta minulla oli vähemmän riemuitsemisen syytä kuin koskaan, kuten voitte päättää siitä mitä jo sanoin. Lukekaa siis kauhea kertomukseni sellaisena kuin sen osaan esittää.

Palvelijatar Nan on hiukan juomahimoinen, jos saa väkeviä käsiinsä; ja joko sattumalta tai luultavastikin tahallaan jätti rouva Jewkes hänen saataviinsa pullollisen kirsikkaviinaa, josta tyttö joi jonkun verran enemmän kuin hänen olisi sopinut. Kun hän sitte tuli sisälle kattamaan pöytää, niin rouva Jewkes huomasi sen ja torui häntä pahanpäiväisesti; sillä hänellä on itsellään liian paljon vikoja, jotta voisi sietää mitään samanlaisia kenessäkään toisessa, mikäli kykenee sen estämään. Ja hän käski tytön illallista syötyämme korjata luunsa näkyvistään ja mennä levolle nukkumaan viinanhöyrynsä pois ennen kuin me tulisimme vuoteeseen. Tyttö-raukka lähti siis ylikertaan ja mutisi mennessään.

Noin kahta tuntia myöhemmin eli kellon lähetessä yhtätoista rouva Jewkes ja minä menimme vuoteeseen; ja minä olin kovin hyvilläni ihanasta yöstä, mikä minua muka odotti. Lukitsimme molemmat ovet ja näimme Nan-pahaisen, niinkuin luulin (mutta oi! se olikin kauhea isäntäni, kuten kohta saatte kuulla) istuallaan sikeässä unessa, vaipuneena nojatuoliin huoneen pimeässä nurkassa, esiliina pään ja kaulan yli heitettynä. Rouva Jewkes sanoi: "Siihen sen epaton nyt piti nykertyä sensijaan että nukkuisi vuoteessa! Tiesinkin", jatkoi hän, "että hän oli ottanut melko annoksen". -- "Menen herättämään hänet", tarjousin minä. -- "Ei, älä huoli", kielsi hän; "nukkukoon vaan, meidän on parempi maata kaksistaan". -- "Niin onkin", myönsin minä; "mutta eikö hän vilustu?"

Rouva Jewkes meni toiseen asiaan: "Toivoakseni ei sinulla ole mitään kirjoittelemista tänä iltana?" -- "Ei ole", vastasin minä, "tulen teidän kanssanne hetikohta vuoteeseen, rouva Jewkes". -- "Ihmettelen", puhui hän. "mistä saatkaan niin paljon kirjoittamisen aihetta; ja varmaan sinulla on paremmat kynävehkeet ja enemmän paperia kuin tiedänkään. Olinkin aikonut penkoa kompeitasi ja olisin sen tehnyt, jollei herra olisi saapunut; sillä minä huomasin särkyneen teekupin ja sen pohjalla mustetta, ja se herätti epäluuloa! Mutta kun hän on tullut, tutkistelkoon hän puuhailuasi, jos tahtoo; ja jos petät häntä, niin se on hänen oma vikansa."

Kaiken aikaa me olimme riisuutumassa. Minä huokaisin syvään. "Mitä sinä huokailet?" kysyi hän. "Ajattelen, rouva Jewkes", vastasin, "mitä surullista elämää vietän ja kuinka kova on osani. Varmaankin on varkauteen antautuneen pahantekijän paljoa parempi olla kuin minun, syyllisyydentuntoa lukuunottamatta; luulen että pitäisin armona, jos minut hirtettäisiin tieltä pois, mieluummin kuin eläisin tässä hirveässä pelossa." Kun minua ei unettanut ja olin puheliaalla tuulella, aloin esittää pikku elämäkertaa itsestäni, niinkuin kerran ennen rouva Jervisille, tähän tapaan:

"Minullahan oli köyhät kunnolliset vanhemmat", alotin. "He juurruttivat huolellisesti mieleeni hyviä periaatteita, kunnes vartuin lähes kahdentoista vanhaksi, ja opettivat minut pitämään hyvyyttä ja köyhyyttä elämän korkeinta asemaa parempina. Omalla käytöksellään ja esimerkillään he vahvistivat opetuksensa; sillä viime vuosina he olivat kovin köyhiä, mutta aina yhtä ilmeisen kunniallisia, niin että _rehellinen kuin kunnon Andrews_ kuultiin paikkakunnalla usein sananpartena."

-- Ja sitte, jatkoin, tulee rakas hyvä emäntä-vainajani, mieltyy minuun ja sanoo että hän tahtoo kasvattaa ja hoivata minua, jos olen kiltti tyttö. Hän antoi minun oppia laulua, tanssia ja soittamaan spinettiä kaihonhetkiensä huojennukseksi. Ja hän opetti minulle myös kaikenlaista hienoa ompelutyötä; mutta yhä hänkin varoitteli: _Hyvä Pamelani, ole siveellinen ja pidä miehet loitolla_. -- Niin toivoakseni olinkin, ja loitolla ne pidin; ja kuitenkin, vaikka itse sanon, he kaikki rakastivat minua ja pitivät kunniassa, ja olisivat tehneet mitä hyvänsä puolestani niinkuin olisin ollut säätyläisnainen.

-- Mutta sitten, mitä sitten tulee? Niin, Jumala suvaitsee ottaa hyvän emäntäni; ja sitte saapuu isäntäni, ja mitä hän sanoo? Kah, jokseenkin näin: _Älä ole hyveellinen, Pamela_.

-- Täten olen elänyt kuusitoista vuotta siveellisenä ja hyvämaineisena; ja yhtäkkiä, juuri kun olen oppinut käsittämään mikä on hyvää ja mikä pahaa, täytyy minun luopua kaikesta hyvästä, kaikesta kuudentoista vuoden viattomuudesta, josta minun lähinnä Jumalan armoa oli kiitettävä etupäässä vanhempiani sekä emäntäni oikeita ohjauksia ja esimerkkiä, ja valita paha, siten hetkisessä muuttuen viheliäisimmäksi kaikista luoduista! Ja miksi tämä kaikki? tahtoisin kysyä. Kah, tosiaan, parin jalokivi-korvarenkaan, kaulakoristeen ja sormeeni sovitettavan timanttikalleuden vuoksi, jotka eivät minulle sovi, ja saadakseni muutamia joutavia hienoja pukuja, jotka niitä käyttäessäni tekisivät aikaisemman köyhyyteni entistä naurettavammaksi jokaisen silmissä, ken minut näkisi, varsinkin kun saisivat tietää ne alhaiset ehdot, joiden perusteella niitä käytän. Mutta luvattiin toki iso käärö kultarahojakin, en muista kuinka monta; sillä vaikka niitä olisi ollut kymmenkertaisesti, eivät ne olisi merkinneet niin paljoa kuin ne rehellisesti saadut kuusi guineaa, jotka te, rouva Jewkes, minulta puijasitte.

-- Oh, taattiinhan minulle vielä suuri vuotuissumma, kuinka monta puntaa se olikaan, eläkkeekseni; ja isäpoloiseni (siinä se iva juuri olikin!) piti tulla hyljätyn ilotytön, tyttärensä, taloudenhoitajaksi; ja (siinä taaskin iva!) hyväsydäminen, laupias kunnon isäntäni antaisi vielä kaikki rikkomuksenikin anteeksi!

-- Niin, kyllä kestäisi kiittää häntä tosiaankin tyhjästä. Ja miksi, kysyn, kaikki nämä väkivaltaisuudet? Kah, siksi että rohkenen pysyä kiinni minulle opetetuissa hyvissä neuvoissa, kuuntelematta uutta oppia, joka olisi kumonnut kaiken ennen saamani; siksi, etten ollut tyytyväinen, kun minut viekkaudella tuotiin tänne tärviölle saatettavaksi, vaan pyrin vähäisellä älylläni välttämään vaaraa ja säilyttämään itseni hyveellisenä.

-- Sitte hän kerran oli mustasukkainen John-paralle, vaikka tiesi, että John oli hänen oma kätyrinsä ja auttoi minun pettämisessäni.

-- Ja hän osoittautui häikäilemättömän julmaksi poloiselle pastori Williamsille, jonka tämä hyvä ja laupias isäntä on raahauttanut tyrmään; ja mistä hyvästä? Ka, toden totta siksi, että hän Herran palvelijana ja hyvänä miehenä vaelsi Jumalan pelvossa ja oli valmis uhraamaan kaikki toivomansa edut ahdistetun tyttö-raiskan auttamiseksi.

-- Mutta epäilemättä minä olen röyhkeä, julkea, nenäkäs ja mitä kaikkea, kun uskallan paeta varmaa turmiota ja pyrkiä pois epäoikeutetusta vankeudesta; ja minun täytyi muka haluta naimisiin pastorin kanssa, mikään ei sen varmempaa!

-- Vähäpätöisenpä elämänkumppanin hän olisi minusta saanut, jos olisin suostunutkin; mutta hän tietää yhtä hyvin kuin _tekin_, etten minä halunnut naimisiin _kenenkään_ kanssa. Tahdoin vain mennä köyhien vanhempieni luo, saada vapauteni ja päästä tällaisesta laittomasta pidätyksestä, johon minua ei olisi suljettu, ellen olisi köyhä, avuton nuori tyttö ilman sellaisia ystäviä, jotka kykenisivät hankkimaan minulle oikeutta.

-- Tässä, rouva Jewkes, sanoin, on tarinani kaikessa lyhykäisyydessään. Olen kovin onneton nuori olento! Ja miksi sitä olen? Siksi että isäntäni näkee minussa jotakin, mikä tällä hetkellä viehättää hänen oikkujaan, ja koska en tahdo joutua tärviölle. Senvuoksi minun täytyy ja minun pitää joutua turmioon! Ja tämä on ainoa syy, minkä voi esittää.

Hän kuunteli puhettani siinä samalla riisuutuessani, eikä ollenkaan keskeyttänyt; ja minä sanoin: "Kah, minun täytyy vilkaista noihin molempiin komeroihin, koska yhäti muistelen toisessa kartanossa tapahtunutta komeroseikkailua, vaikka hän on niin kaukana. Ja tekeepä mieleni herättää tyttö-riepu." -- "Ei, älä suotta", ehätti emännöitsijä, "jätä se. Olen hänelle kovin suutuksissani, eikä hän siinä mihinkään haittaan joudu. Ja jos hän herää, niin hän osaa varsin hyvin tulla vuoteeseen, kun kerran uuninkamanalla on kynttilä."

Katsahdin siis komeroihin ja polvistuin tapani mukaan rukoilemaan omassani, aivan riisuutuneena, alusvaatteet kädessäni; ja palatessani astuin nukkuvan tyttö-rukan ohi, kuten luulin. Mutta oi! vähänpä aavistin, että siinä oli häijy, häijy isäntäni hänen hameessaan ja alushameessaan ja hänen esiliinansa viskattuna kasvoille ja hartioille. Mihin halpamaisiin keinoihin paholainen vietteleekään palvelijansa alistumaan heidän inhoittavien pyrkimystensä saavuttamiseksi!

Tällöin oli rouva Jewkes jo käynyt vuoteeseen, sen tuonnemmalle puolelle, kuten hänen tapansa oli, jättääkseen tilaa palvelijattarelle, kun tämä havahtuisi. Minä laskeuduin makuulle aivan hänen viereensä ja kysyin: "Missä avaimet ovat? Vaikka", lisäsin, "en tänä yönä ole niin pahoin peloissani". -- "Täällä", sanoi paha nainen, "pane käsivartesi omani alle, niin löydät ne ranteestani kuten tavallista". Tein niin, ja inhoittava vehkeilijä piteli vasenta kättäni oikealla kädellään, oikean käsivarteni ollessa hänen vasemman käsivartensa alla.

Ei ollut kulunut neljännestuntiakaan, kun sanoin: "Tuolla on Nan-rukka jo hereillä; kuulin hänen liikahtavan." -- "Nukutaan pois", kehoitti emännöitsijä, "älkäämme hänestä välittäkö: kyllä hän tulee vuoteeseen, jahka täysin valveutuu". -- "Tyttö-poloinen", surkuttelin minä, "olen varma, että hän tästä saa huomiseksi päänkivistyksen".

"Ole nyt vaiti", käski hän, "ja nuku; pidätät minua valveilla: en ole ikänä nähnyt sinua noin puheliaalla päällä". -- "Älkää toruko", pyysin, "tahtoisin kysyä vielä yhtä asiaa: luuletteko että Nan saattoi kuulla minun puhuvan isäntäni tarjouksista?" -- "Ei, ei", rauhoitti emännöitsijä, "hän oli sikeässä unessa".

"Olen iloinen siitä", sanoin, "sillä minä en tahtoisi paljastaa isäntääni hänen tavallisille palkollisilleen; ja tiesinhän etteivät hänen _kauniit_ pykälänsä olleet _teille_ tuntemattomia". Hän sanoi: "_Kauniita_ pykäliä ne minusta olivatkin, ja sinä olit noiduttu, kun et niihin suostunut. Mutta nukutaan jo."

Vaikenin siis, ja oletettu Nan (voi sinuas, häijy, kurja juonittelijan lurjus! kuinka odottamaton salahanke tämä olikaan!) näkyi heräävän; ja rouva Jewkes, kauhistuttava olento, kutsui: "No, Nan, oletko vihdoinkin herännyt? Tulehan vuoteeseen; sillä mamseli Pamela on puhetuulella, eikä tahdo vielä kotvan aikaan saada unen päästä kiinni."

Silloin luuloteltu neitonen tuli vuoteen ääreen ja istahtaen tuolille, missä uudin hänet kätki, alkoi riisuutua. Minä sanoin: "Anne-parka, kai sinulla nyt on hirveätä päänkivistystä! Kuinka on vointisi?" Hän ei vastannut sanaakaan, ja tuo häijyistä häijyin nainen tokaisi: "Tiedäthän että olen kieltänyt häntä sinulle vastaamasta." Juoni oli tietenkin jo punottu, kun hän edellisenä iltana antoi tytölle ohjeensa.

Hän kuulosti hengittävän nopeaan ja kiihkeästi. "Tyttö-poloinen tosiaan voi pahoin, rouva Jewkes", huomautin minä. "Mikä sinua vaivaa, neitsyt Anne?" Eikä vaan mitään vastausta.

Värisen sitä kertoessani! Valeneitonen tuli vuoteeseen, mutta vapisi kuin haavanlehti; ja minun hupakon kävi häntä kovin sääliksi. -- Mutta kyllä oli julmalla pettäjällä syytäkin vavista kurjan teeskentelynsä ja viheliäisten aikeittensa takia.

Mistä saan sanoja, rakas äiti (sillä isän ei pitäisi nähdä tätä inhoittavaa kohtaa), kertoakseni sinulle lopun ja kuvatakseni hämmennystäni, kun rikollinen roisto otti vasemman käsivarteni, asettaen sen niskansa alle, kurjan parittajan pidellessä oikeatani; ja sitte hän kietaisi kätensä vyötäisilleni!

"Hulluko on, tyttö!" äännähdin minä. "Kah, mitä nyt noin liki...!" luullen yhä, että se oli Nan. Mutta hän suuteli minua peloittavan kiivaasti, ja sitte hänen äänensä jyrähti korvaani kuin ukkonen: "Nyt, Pamela, on uhkaamani kauhean tilinteon hetki tullut." Minä kirkaisin niin ettei moista hädän parahdusta ole milloinkaan kuultu, mutta ketään ei ollut minua auttamassa, ja molemmat käteni olivat kytketyt, kuten sanoin. Varmaankaan ei ihmis-parka ole konsaan ollut sellaisessa hirvittävässä tuskan järkkymyksessä kuin minä. "Katala mies!" voihkaisin; "julma, inhoittava nainen! Jumala, hyvä Jumala! tämän kerran, _vain tämän kerran!_ pelasta minut tästä ahdistuksesta tai iske minut heti kuoliaaksi!" Ja sitte minä kiruin kirkumistani.

"Sananen vain, Pamela", haastoi hän; "kuule vain yksi sana; näethän etten vielä yritä mitään". -- "Eikö ole _mitään"_, vaikeroitsin minä, "että olette täällä vuoteessa? Molemmin pitelette käsistäni! Minä kuuntelen, jos heti jätätte vuoteen ja viette tämän nais-kurjimuksen luotani!"

Emännöitsijä sanoi (voi sitä sukupuolensa häpäisijää!): "Mitä teette, hyvä herra, se tehkää: älkää siinä jahkailko. Hän ei voi kiljua äänekkäämmin kuin on jo parkunut, ja hän käy tyynemmäksi, kun tietää pahimman."

"Vaiti!" sanoi hätyyttäjäni hänelle. "Minun on virkettävä sinulle sananen, Pamela! Näethän, olet nyt vallassani! Sinä et voi päästä käsistäni tai auttaa itseäsi; enkä kuitenkaan ole yrittänyt tehdä sinulle pahaa. Mutta jos itsepintaisesti kieltäydyt suostumasta ehdotuksiini, niin en jätä tätä tilaisuutta käyttämättä. Jos osoittaudut myöntyväiseksi, niin jätän sinut vielä."

"Hyvä herra", rukoilin minä, "jättäkää minut, niin tahdon tehdä mitä hyvänsä minun vain tulisi tehdä". -- "Vanno minulle siis", kovisti hän, "että suostut ehdotuksiini!" ja samassa (sillä tämä kaikki oli vain kurjaa ilvettä) hän työnsi kätensä poveeni. Ponnistelusta ja kauhusta menin tainnuksiin, enkä vähään aikaan tointunut, ja kun kylmä hiki peitti ruumiini, niin he kumpikin luulivat minun olevan kuolemaisillani. Enkä muista mitään muuta kuin että heidän vaivoin saadessaan minut tajulleni rouva Jewkes istui pukimissaan vuoteen toisella reunalla ja isäntäni toisella, niinikään puettuna, viitta yllä ja tohvelit jalassa.