Part 19

Rukouksemme ovat vihdoinkin tulleet kuulluiksi, ja riemumme on ylenpalttinen. Oi, mistä kärsimyksistä, mistä koettelemuksista oletkaan suoriutunut! Siunattu olkoon jumalallinen armo, joka on tehnyt sinut kykeneväksi vastustamaan niin monia kiusauksia! Emme vielä ole joutaneet lukemaan lävitse pitkiä selvityksiäsi kaikista noista vaikeuksista. Sanon _pitkiä_, koska ihmettelen, miten olet saanut aikaa ja tilaisuutta niiden kyhäämiseen. Muutoin ne kylläkin ovat joutohetkiemme ilona: luemme niitä yhä uudelleen ja uudelleen, niin kauvan kuin elämme, kiitollisuuden tuntein Jumalaa kohtaan, joka on antanut meille niin hyveellisen ja järkevän tyttären. Kuinka onnellinen onkaan osamme köyhyytemmekin keskellä! Oi, älköön kukaan koskaan katsoko lapsia itselleen taakaksi, koska köyhimmätkin olosuhteet voivat synnyttää niin paljon rikkautta sinunlaisessasi tytössä, Pamelamme! Pysy, rakas tyttäreni, järkähtämättä samalla ylevällä tiellä; silloin emme kadehdi isoisimpiakaan, vaan haastamme heitä esittämään sellaisen tyttären kuin meidän.

Sanoin ettemme olleet lukeneet kaikkia kirjoituksiasi lävitse. Olemme liian levottomia ja ryhdyimme senvuoksi silmäilemään loppua, mistä huomaamme hyveellisyytesi palkinnon pilkistävän ja isäntäsi sydämen kääntyneenä näkemään menettelynsä hupsuuden ja sen vahingon, mitä oli rakkaalle lapsellemme aivoitellut: sillä hän _olisi_ tärvellyt sinut, jos olisi voinut. Mutta hyveellisyytesi on hänen sydämensä hellyttänyt, ja hyvä esimerkkisi on epäilemättä tuottanut hänelle herätyksen.

Emme ymmärrä, että voit mitenkään muutoin menetellä yhtä hyvin ja edullisesti kuin suostumalla nykyiseen ehdotukseen ja tekemällä herra Williamsin, kunnon herra Williamsin -- Jumala häntä siunatkoon! -- onnelliseksi. Ja vaikka me olemme köyhiä emmekä voi lisätä rakkaalle lapsellemme mitään ansiollisuutta, -- mainetta tai omaisuutta, -- vaan pikemminkin olemme hänelle häpeäksi maailman silmissä, toivon kuitenkin ylpeyden syntiin lankeamatta voivani sanoa, ettei ole ketään kunnollista, keskisäätyyn kuuluvaa miestä, joka ei voisi pitää itseään onnellisena sinut saadessaan. Mutta koska sanot että tällä haavaa mieluummin jätät naimisajatukset, olkoon kaukana meistä, että yrittäisimmekään sinua pakolla taivuttaa! Osoitettuasi niin paljon järkevyyttä käyttäytymisessäsi me tekisimme kovin väärin, jos sinua tässä suhteessa epäilisimme tai koettaisimme sinua valinnassasi opastaa. Mutta ah, lapseni! mitäpä _me_ voimme puolestasi tehdä -- sinun osanottosi kovaan kohtaloomme ja antautumisesi yhtä ankaraan elämään ei hyödyttäisi _meitä_, vaan _lisäisi_ huoliamme. On kyllä aikaa jutella näistä seikoista sitte kun saamme ilon nähdä sinut luonamme, mistä nyt annat meille toiveita ja minkä Jumala suokoon. _Aamen, aamen_ sanovat _hellimmät vanhempasi_, aamen!

Nöyrät ja alamaiset terveisemme ja kiitoksemme arvoisalle herra Williamsille. Sanomme vieläkin: Jumala häntä ainiaan siunatkoon!

Oi, kylläpä meillä on sinulle paljon haasteltavaa! Suokoon Jumala meille onnellisen kohtaamisen! Kuulemme kartanonherran lähtevän matkalle Lontooseen. Hän on komea herrasmies, ja suuret on hänellä hengenlahjat. Kunpa hän olisi yhtä kunnokas! Mutta toivon hänen nyt tekevän parannusta.

Oi, mitä sanomatonta lohtua, rakas isä, kirjeesi on minulle tuonut! -- Kysyt _mitä_ voit puolestani tehdä! -- Mitäpä sinä _et voisi_ lapsesi puolesta tehdä? -- Sinä voit antaa hänelle niitä neuvoja, joita hän on niin kovin kaivannut ja yhä kaipaa ja _aina_ tarvitsee: sinä voit tukea ja vahvistaa häntä hyveen poluilla, joille hänet alussa neuvoit; ja te voitte rukoilla hänen edestään sellaisin vilpittömin ja puhtain sydämin, joita ei palatseissa tapaa! -- Oi, kuinka minä ikävöin heittäytyä jalkainne juureen ja vastaanottaa sellaisten hyvien vanhempain siunauksen! Mutta ah, kuinka ovatkaan toiveeni jälleen pilviset siihen verraten, mitä ne olivat sulkiessani viime kääröni. Yhä uusiin koettelemuksiin, uusiin vaaroihin pelkään Pamela-parkanne väkisinkin joutuvan; mutta jumalallisen armon ja teidän esirukouksienne avulla toivon lopultakin hyvin selviäväni kaikista vaikeuksistani, koska ne eivät ole oman turhamaisuuteni tai havitteluni tulos.

Mutta jatkanpa toivotonta tarinaani. Huomasin herra Williamsin käyneen hiukan kärtyiseksi kärsimättömyydestäni, ja niinpä kirjoitin vakuuttaakseni hänelle, että tahdon olla niin levollinen kuin suinkin ja täydellisesti noudattaa hänen opastustaan; varsinkin koska isäni, jonka terveiset hänelle esitin, oli vakuuttanut minulle isäntäni olevan lähdössä Lontooseen; ja sehän hänen täytyi tietää, sillä muutoin hän ei olisi siitä minulle kirjeessään maininnut.

LAUVANTAI, SUNNUNTAI.

Herra Williams on ollut täällä näinä kahtena päivänä, kuten tavallista; mutta rouva Jewkes otti hänet vastaan varsin kylmäkiskoisesti; ja epäluulojen välttämiseksi minä jätin heidät kahden kesken, viettäen komerossani enimmän aikaa, minkä hän täällä viipyi. He kinastelivat, ja rouva Jewkes tuntuu olevan aivan vihoissaan hänelle; mutta minä katsoin parhaaksi olla virkkamatta mitään, ja pastori sanoi nyt enää harvoin käväisevänsä talon rasituksena, kunnes saisi herra B:ltä vastauksen kirjeeseensä. "Mitä vähemmän, sitä parempi", ärähti emännöitsijä. Mies-parka! vähän on hän hyötynyt avomielisyydestään ja rouva Jewkesin ottamisesta uskotukseen.

Tulen yhä varmemmaksi ja varmemmaksi siitä, että kolttosia on tekeillä: alankin kätkeä papereitani ja olla tarkkasilmäinen. Rouva Jewkes näkyy maltittomasti odottavan vastausta herralle kyhäämäänsä kirjeeseen.

MAANANTAI, TIISTAI, RASKAAN PAKKOTILANI 25. JA 26. PÄIVÄ.

Yhä vain kummallisempia asioita kirjoitettavaksi! Tänne on saapunut lähetti, ja nyt on kaikki tullut ilmi! Oi kurja, kurja Pamela! mikä minut viimein perii! -- Moisia ihmeellisiä käänteitä ja kokemuksia ei minun ikäiselläni tyttö-raiskalla koskaan liene ollut. Mies toi kaksi kirjettä, toisen rouva Jewkesille ja toisen minulle: mutta koska ovelimmatkin voivat joskus erehtyä, niin -- kirjeiden ollessa kokoonkäännettyinä ja sinetöityinä samalla kertaa -- oli _minulle_ aiottu saanut rouva Jewkesin osoitteen ja _hänelle_ kirjoitettu joutui sensijaan minulle. Mutta _molemmat_ ovat kauhean häijyjä! Hän toi minulle omalla osoitteellani varustetun ja sanoi: "Tässä on sinulle kirje: kauvan kaipailtu on vihdoinkin saapunut. Minä vähän puhuttelen sanantuojaa ja sitte luen omani." Senjälkeen hän meni alas, ja minä repäisin kirjeen auki komerossani ja huomasin sen osoitetuksi: "mamseli Pamela Andrewsille". Mutta avattuani sen kirje alkoi sanoilla: "Rouva Jewkes". Olin aivan ihmeissäni. -- Mutta, -- ajattelin, -- tämä voi olla onnellinen erehdys. -- Ja niin ryhdyin lukemaan sen kamalaa sisältöä.

ROUVA JEWKES,

Se mitä minulle kirjoitatte on tuottanut minulle hyvin paljon kiusaannusta. Tuo viheliäinen _hupsun lelu_ on epäilemättä valmis tarttumaan kaikkeen mitä vain tarjoutuu, mieluummin kuin ilmaisisi vähäisintäkään kiitollisuudentunnetta kaikista meiltä saamistansa suosionosoituksista, joita minä olin päättänyt kasata hänelle yhä enemmän ja enemmän. Hän saakoon tuntea suuttumukseni; tehkää te uuttera valppautenne kaksinkertaiseksi, pidättääksenne hänet pujahtamasta pakoon. Lähetän tämän kirjeen rehellisen sveitsiläisen mukana, joka seurasi minua matkoillani ja on taattu välittäjä. Antakaa hänen siis toimia apunanne; sillä se _viekas olento_ kykenee viettelemään puolelleen vaikka koko kansakunnan näennäisellä viattomuudellaan ja yksinkertaisuudellaan; ja hän on kenties saanut liittolaisen palvelijaini joukosta siellä kuten hänellä on täälläkin. John Arnoldkin, johon luotin ja jota suosin enemmän kuin ketään muuta, on osoittautunut viheliäiseksi heittiöksi ja saa siitä ansaitun palkkansa.

Mitä siihen _opiston keltanokkaan_ Williamsiin tulee, ei minun tarvitse pyytää teitä huolehtimaan, ettei hän saa tavata _korunukkea_; sillä minä olen antanut herra Shorterin, asianajajani, tehtäväksi toimittaa hänet heti velkavankilaan minulta lainaamiensa rahojen takia, joita en ollut aikonut häneltä koskaan periä. Mutta minä tunnen kaikki hänen lurjusmaiset hommansa sen lisäksi, mitä kirjoitatte kavalasta juonittelusta tytön kanssa ja hänen itse tunnustamastaan vehkeilystä tämän auttamisekseen pakoon, vaikkei tiennyt minun aikovan tehdä hupakolle mitään pahaa. Ja olisihan hänen, jos häntä olisi johtanut hurskasmielisyys tai säälintunne loukattua viattomuutta kohtaan, kuten hän väittää, voinut nuhdella ja kehoitella minua, mihin hänen virkansa ja minun ystävyyteni häntä kohtaan olisivat saattaneet hänet oikeuttaa. Mutta ryhtyä halpamaiseen vehkeilyyn sen _herttaisen kiiltokapineen_ kanssa, varustelemaan hänen karkumatkaansa niin paheksuttavalla tavalla (puhumattakaan häpeällisestä juonittelusta minua vastaan sir Simon Darnfordin perheessä, mistä sir Simon on minulle kertonut), sellainen käytös ajattelemani virkaylennyksen asemesta suistaa tuon kiittämättömän heittiön sulaan perikatoon. Monsieur Colbrand, uskollinen sveitsiläiseni, tottelee teitä empimättä, jos muut palvelijani kieltäytyisivätkin. Tytön väitöstä, että hän ei muka ole rohkaissut papin tunnustusta, minä taas en usko. On varmaa että tuo _puhuva kuva_ kaikesta luulotellusta viattomuudestaan ja kainoudestaan huolimatta olisi karannut hänen kanssaan. Niin, hän olisi livistänyt miehen kanssa, jonka oli tuntenut vain muutamia päiviä, ja kuitenkin hänellä juuri silloin oli mitä lujimmat vakuutukset kunniallisista aikeistani.

Luulen nyt täydellisesti vihaavani häntä; ja vaikken _itse_ tahdo hänelle mitään tehdä, voin kuitenkin kostoni vuoksi, _loukatun kunniani_ ja _vähäksytyn rakkauteni_ tähden sietää hänelle _tehtävän_ mitä tahansa, sitäkin, mitä _hän enimmin pelkää_. Ja sitten hänet voidaan laskea vapaaksi, työntää kurjan kohtalonsa varaan, kajahduttelemaan metsiin ja lehtoihin surkeita valituksiaan haaveenomaisen hyveellisyytensä menetyksestä, tuon hyveellisyyden, josta se romantillinen hupsu tekee niin suuren numeron. Minä lähden Lontooseen lady Daversin kanssa; ja heti kun saan vapaata aikaa, kenties kolmen viikon kuluttua tästä päivästä lukien, saavun luoksenne, ratkaisen _hänen kohtalonsa_ ja lopetan teidän vaivannäkönne. Olkaa sillä välin kaksin verroin varovainen; sillä tämä viaton on juonia täynnä, kuten olen teille varoittaen huomautellut. _Teidän ystävänne_.

Tuskin olin lukenut loppuun tämän pöyristyttävän kirjeen, kun rouva Jewkes tuli ylös kovin säikähdyksissään, arvaten että minä olin erehdyksessä saanut hänen kirjeensä. Hän tapasi minut pitelemässä avointa kirjettä ja menehtymäisilläni. "Mitä asiaa sinulla oli lukea minun kirjettäni?" tiuskaisi hän siepaten sen minulta. "Näethän", sanoi hän vilkaisten siihen, "että se alkaa sanoilla 'Rouva Jewkes'; kaiken säädyllisyyden nimessä sinun olisi pitänyt jättää se sikseen". -- "Oi, älkää lisätkö tuskaani!" sanoin minä. "Kyllä pian olen poissa teidän kaikkien tieltänne! Tämä on liikaa! En voi tätä mitenkään kestää..." Ja niin heittäydyin vuoteelleni komerossani ja itkin nikahtuakseni. Hän luki kirjeen viereisessä huoneessa ja tuli sitte jälleen sisälle. "Kah, tämä on tosiaan surkea kirje", sanoi hän; "olen siitä pahoillani; mutta enkö peljännytkin, että menisit herkässä arkailussasi liian pitkälle?"

"Jättäkää minut hetkiseksi, rouva Jewkes", pyysin; "en voi puhua enkä haastella". -- "Tyttö-parka!" virkkoi hän; "no, minä palaan kohdakkoin ja toivon sinun silloin jo voivan paremmin. Mutta kas tässä, ota oma kirjeesi; minä toivon sinulle hyvää: mutta ikävä erehdys tämä on!" Näin sanoen hän laski minulle aiotun kirjeen eteeni; mutta minulla ei ole rohkeutta sitä tällä haavaa lukea. Voi sinua kovasydämistä, julmaa miestä. Mihin kataliin tekoihin kykenetkään, hellittämätön vainooja!

Hiukan toinnuttuani istuin ja mietin tuon katalan kirjeen lauseita, eikä minulla ollut mitään halua vilkaista omaani. Rumat nimitykset "hupsun lelu", "viekas olento", "korunukke", "kiiltokapine", "puhuva kuva" ovat kovia sanoja Pamela-rukallenne; ja aloin jo ajatella, enkö ollut varsin paha henkilö ja tehnyt jotakin viheliäistä. Mutta muistaessani, että hän oli saanut ilmi John-paran, ja ajatellessani sir Simonin alhaista liehakoimista hänen kertoessaan isännälleni herra Williamsista, jolle nyt oli päätetty kostaa hänen ystävällisyytensä minua kohtaan, jouduin aivan masennuksiin. Vieläkin musertavammalta tuntui ajatella kauheata Colbrandia ja mitä isäntäni voisi sietää _minulle tehtävän_; siihen olin aivan pakahtumaisillani, ja sydämeni ihan salpautui. Ja kuinka hirveitä ovatkaan hänen sanansa, että hän _ratkaisee kohtaloni_ kolmessa viikossa! -- Laupias taivas! -- huudahdin, -- iske minut sitä ennen ukonvasamalla kuoliaaksi tai anna minulle joku tilaisuus pelastua näiltä uhatuilta tihutöiltä! -- Jumala suokoon minulle anteeksi, jos tein syntiä.

Vihdoin tartuin rouva Jewkesille osoitettuun, mutta minulle aiottuun kirjeeseen; ja huomaan ettei _se_ ole edellistä paljoa parempi. Näin kuuluu sen tuima sisältö:

Hyvin olet tehnyt, nurja, nenäkäs, juonitteleva ja kuitenkin hupsu Pamela, saattaessasi minut vakuutetuksi, ennen kuin on liian myöhäistä, kuinka mielettömästi olin menetellyt kiintyessäni niin ansiottomalle taholle. Olin vannonut kunnioitusta ja rakkautta sinun arvottomuudellesi, luullen sinua ujon kainouden ja tahrattoman viattomuuden kuvastimeksi ja uskoen, ettei niin sävyisässä povessa voisi piillä mitään petollisia aivoituksia. Mutta nyt olen päässyt sinusta selville, valekiiltoinen teeskentelijä! Kun tulinen rakkauteni pakoitti minut ylpeyteni ja erilaisen asemamme uhallakin alentumaan narrimaisuuteen, josta nyt itseäni halveksin, niin sinä et voinut suoda mitään luottamusta vuosikausia tuntemallesi henkilölle, joka oli kelpo äitini sinulle osoittaman harhaantuneen suosiollisuuden vuoksi ikäänkuin sinun kanssasi kasvanut; mutta kuitenkin saatoit ryhtyä juoneen miehen kanssa, jota et näihin viime päiviin asti laisinkaan ollut nähnyt, ja päätit karata muukalaisen keralla, jonka kauniit kasvosi ja vihjailevat eleesi olivat taikoneet katkaisemaan kaikki kunnian ja kiitollisuuden siteet minua kohtaan, vieläpä hetkellä, jolloin koko hänen vastaisen elämänsä onni riippui minun suosiostani.

Milloin tästälähin näen kauniit kasvot, varon Pamelan tähden heti petollista sydäntä, ja milloin kuulen muka suurenmoisesta viattomuudesta, aavistelen salassa hautuvaa vehkeilyä. Sinä olit päättänyt olla antamatta minulle luottamustasi, vaikka olin juhlallisesti asettanut vakuudeksi kunniani. Mitäpä siitä, että olinkin herättänyt pelkosi lähettämällä sinut toiseen paikkaan kuin minne toivoit olevasi menossa! Sillä enkö minä ollut rehellisen käyttäytymisen takeeksi sitoutunut olemaan saapumatta luoksesi ilman omaa suostumustasi? Eikö tämä ollut vapaaehtoinen todistus jalomielisistä aikomuksistani? Ja kuinka olet minua palkinnut? Olet käynyt viekoittelemaan aivan ensimäistä henkilöä, johon sievät kasvosi ja vihjaava puheenlaatusi kykenivät tehoamaan, ja turmellutkin hänet (vieläpä syössyt häviöön, kuten tuo kiittämätön raukka saa huomata), ja yltiöpäisesti olet heittäytynyt hänelle. Näin ollen, koska et tahtonut lainkaan luottaa minuun, en ole kunniani puolesta sinua kohtaan mihinkään velvollinen; ja piankin joudut tuntemaan, kuinka suuresti olet erehtynyt kohdellessasi siten miestä, joka kerran oli _harras ja hellä ystäväsi_.

Rouva Jewkes on saanut ohjeita sinun olostasi. Jos asemasi nyt on kovempi kuin toivoisit, niin kärsit sen sitä helpommin, kun oma ajattelematon hupsuutesi on sen tuottanut.

Voi minua! millainen onkaan kohtaloni, kun minua täten pidetään juonittelevana, yltiöpäisenä ja kiittämättömänä, vaikken ole muuta tahtonut kuin säilyttää viattomuuteni! Ja kaikkiin pikku vehkeisiini, jotka hänen suurempi älynsä ja oveluutensa ovat saattaneet tehottomiksi, oli minun pakko turvautua välttämättömäksi itsevarjelukseksi.

Tullessaan jälleen luokseni rouva Jewkes tapasi minut hukkumassa kyyneliin. Hän näytti mielestäni tuntevan surkuttelua. Nähdessäni nyt olevani kokonaan hänen vallassaan, joten minun ei ollut hyvä häntä ärsyttää, sanoin: "Nyt huomaan, että minun on turha taistella kurjaa kohtaloani ja julman isäntäni etevää keinokkuutta vastaan. Alistun Jumalan tahtoon ja valmistaudun odottamaan pahinta. Mutta näettehän, kuinka herra Williams-parka on sotkettu asiaan ja saatettu perikatoon; olen pahoillani, että minusta on tehty _hänen_ turmionsa aiheuttaja. Voi mies-rukkaa! Että hän näin joutuu minun tähteni surkeaan ahdinkoon! Mutta uskotte tai ette", sanoin minä, "hänen naimistarjoustansa en millään tavoin rohkaissut; enkä luule että hän olisi ehdotustaan tehnytkään, ellei olisi katsonut sitä ainoaksi kunnialliseksi keinoksi, millä vielä arveli voivansa minut pelastaa. Hänen päävaikuttimenaan oli hyve ja sääli hädänalaista kohtaan. Mitäpä muuta tarkoitusta hänellä saattoi olla? Tiedätte että olen köyhä ja ystävätön. En teiltä muuta pyydä kuin että ilmoitatte isäntäni suuttumuksen sille poloiselle herrasmiehelle ja suotte hänelle tilaisuuden paeta maasta, jottei häntä suljettaisi tyrmään. Tämä sopii hyvin isäntäni tarkoitusperiin, se kun yhtä tehokkaasti estää hänet minua auttamasta kuin jos hän olisi vankilassa."

"Pyydä minua", sanoi hän, "tekemään mitä tahansa minun vallassani on; kunhan se vain on sopusoinnussa velvollisuuteni ja minulle annetun luottamuksen kanssa, niin sen teen. Säälittelen teitä molempia; mutta minä en ryhdy mihinkään kirjeenvaihtoon hänen kanssaan enkä salli sinunkaan sitä tehdä."

Yritin puhua velvollisuudesta, joka oli korkeampi kuin hänen mainitsemansa ja käski hänen auttaa ahdistettua viattomuutta eikä sallinut hänen noudattaa kaikkia laittoman hirmuvallan vaatimuksia; mutta hän sanoi suoraan ja selvästi, että minun oli vaiettava siitä asiasta, koska oli turhaa yrittää suostutella häntä pettämään hänelle osoitettua luottamusta. "Neuvon sinua vain olemaan levollinen", haastoi hän; "luovu kaikista vehkeilyistä ja pakoyrityksistä; hanki minut ystäväksesi välttämällä kaikkia epäilemisen aiheita; sillä uskollisuuttani isäntääni kohtaan minä pidän kunnia-asiana: te olette kumpainenkin käyttäneet omituisia viekkaita keinoja sellaisen tekosen toteuttamiseen, mitä hän tunnusti teidän aikoneen. Minun täytyy olla entistä valppaampi." -- Tämä huolestutti minua kaksin verroin, koska nyt oivalsin että minua vartioitaisiin paljoa ankarammin kuin ennen.

"No", sanoin, "kun olen kummallisen sattuman oikusta saanut tietää kovan kohtaloni, sallikaa minun lukea uudestaan tuo kauhea kirjeenne, jotta voin oppia sen ulkoa, turruttaakseni sillä tuskani tuntoa ja tehdäkseni onnettomuuden itselleni tutuksi". -- "Anna sitte sinäkin minun vielä lukea omasi", virkkoi hän. Minä luovutin hänelle kirjeeni ja sain häneltä toisen. Jäljensin sen hänen luvallaan, koska tahdoin valmistautua pahimman varalle. Sitte kiinnitin tämän nuppineulalla vuoteeni pääpuoleen. "Näin", sanoin, "käytän kirjeenne kurjaa jäljennöstä; ja täältä sen aina löydätte kyynelteni kostuttamana".

Hän sanoi menevänsä alas antamaan määräyksiä illallisesta ja vaati kaikin mokomin, että lähtisin hänen mukaansa. Olisin tahtonut siitä päästä; mutta hän omaksui niin käskevän sävyn, etten rohjennut vastustaa. Alas mennessämme hän tarttui minua kädestä ja esitteli minut kamalimmalle hirviölle, mitä eläissäni olen nähnyt. "Tässä, monsieur Colbrand", hän selitti, "on _teidän_ ja _minun_ kaunis suojattimme; tehkäämme parhaamme hänen viihtymisekseen luonamme". Mies kumarsi, irvisteli ulkomaiseen tapaansa ja mongersi minulle, että "olin paljon onnekas, kun maanilman komeaisin monsieur soi minulle lempi!" Säikähdyin ihan tuupertuakseni; kuvailen hänet teille, rakas isä ja äiti, näin saatte itse päättää, eikö minulla ollutkin syytä kammoon, kun olin saanut tietää että hänen innoittavana toimenaan oli minua tarkemmin vartioida.

Hän on mitaltaan jättiläinen; paljoa pitempi kuin Harry Mawlidge siellä teidän naapuristossanne, isoluinen ja laiha. Ja entä hänen kätensä! En ole sellaisia kouria eläissäni nähnyt! Hänellä on suuret tuijottavat silmät kuin sonnilla, joka minut niin pahoin peloitti, laajat, ulkonevat leukaluut, silmäin yli riippuvat kulmakarvat, kaksi isoa arpea otsassa ja yksi vasemmassa poskessa, tuuhea poskiparta, hirveän leveä suu, turpeat huulet, pitkät keltaiset hampaat ja inhoittava irvistys. Päässään on hänellä oma kauhean pitkä tukkansa sidottuna isoksi mustaksi mytyksi; keikkuvassa rumassa kaulassa on mustasta harsosta leikattu huivi, ja kurkku pullottaa kuin kasvannaisen tursistuttamana. Hän oli muuten kylläkin hyvin puettu, ja vyötäisillä riippui räikeällä punaisella nauharuusukkeella koristettu miekka; nahkasäärykset olivat soljilla kiinnitetyt polvien alapuolelta, ja tosiaankin luulen että hänen jalkansa kantapäistä varpaisiin ovat melkein yhtä pitkät kuin minun käsivarteni.

Hän sanoi, että "hän pelkäännytti neitin", ja yritti poistua; mutta rouva Jewkes ei sitä suvainnut. Minä huomautin emännöitsijälle, että kun hän tiesi minun itkeneen, ei hänen olisi sopinut kutsua minua herrasmiehen luo antamatta minun tietää siitä ennakolta. Menin pian ylös komerooni, sillä sydäntäni särki kaiken aikaa pöydässä, kun en voinut kauhistelematta katsahtaa häneen; ja tämä tunnoton nainen, joka kyllä näki ahdistukseni jo _ennen_ kuin se seikka tuli sitä lisäämään, toimitti näin varmaankin tahallisesti, saadakseen minut yhä pahemmin säikytellyksi. Ja tehonsa sillä kyllä olikin; sillä vuoteeseen mennessäni en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin tuota kamalaa olentoa ja isäntäni kamalampia tekoja, ja mielestäni he kaksi sopivatkin hyvin yhteen. Nukahdettuani näin unissani noiden kumpaisenkin tulevan vuoteeni viereen pahimmin aikein, jolloin minä hypähdin unissani makuusijalta ja säikähdytin rouva Jewkesin, kunnes kauhusta valveutuen kerroin hänelle näkyni. Se häijy olento vain nauroi ja sanoi että kaikki pelkoni aiheet olivat pelkkää unta kuten tämäkin.

JA NYT OLEN EHTINYT KESKIVIIKON, AHDINKONI 27. PÄIVÄN LOPPUUN.

Herra Williams-poloinen on tosiaan vangittu ja viety Stamfordiin, joten nyttemmin en enää saata mitään hänen puoleltaan toivoa. Pastori-parka! hänen hyvääuskova varmuutensa ja avomielisyytensä on saattanut meidät kummankin turmioon. Olin liiankin pätevästi vakuutettu siitä, ettei meidän olisi tullut menettää hetkeäkään: hän pahastui ja piti minua ylen kärsimättömänä. Isäntäni kammottavat vehkeet saivat minut ajattelemaan että hän, joka niin ovelasti ja ilkimielisesti oli kaikki sotajuonensa harkinnut, tehden niiden välttämisen mahdottomaksi, ei arkailisi mitään niiden toimeenpanemisessa. Pelkään että aavisteluni pian toteutuu.

Mutta yhden juonen olen minä juuri keksinyt, vaikka sen suunnitteleminen on kovin lohdutonta, koska minulla ei ole ystäviä eikä rahaa ja taivalkin on minulle tuiki tuntematon. Mutta olkootpa vastassani sonnit, karhut, leijonat, tiikerit ja -- vielä pahempina -- petolliset, kavalat, vilpilliset ihmiset, en voi joutua suurempaan vaaraan kuin missä jo olen. En ollenkaan luota hänen kolmeen viikkoonsa: sillä kuinka voin tietää, nyt kun hän on niin vimmoissaan ja on jo alottanut kostonsa herra Williams-poloiselle, ettei hän muuta mieltänsä ja saavu Lincolnshireen ennen Lontoon-matkaansa?