Part 2

_Aappo_. Niin, mutta jos olen tehnyt hänelle jotain, niin täytynee kai -- -- --

_Anni_. (Tarttuu hänen käteensä ja pidättää häntä.) Se on tarpeetonta --

_Aappo_. Hän on luultavasti tässä kamarissa. -- --

_Anni_. Entä sitte?

_Aappo_. Aijon mennä sinne.

_Anni_. Kiellän sen.

_Aappo_. Minkä vuoksi?

_Anni_. Ensiksikin sen vuoksi, että olet käyttäytynyt äärettömän huonosti häntä kohtaan.

_Aappo_. Onko hän sanonut sen sinulle?

_Anni_. On -- ja sitte sen vuoksi, ettei koskaan saa ilmoittamatta astua hänen armonsa huoneeseen.

_Aappo_. Jätän sen sitte tekemättä -- lähden -- -- -- Anni, ole varma siitä, että kadun, ja että huolimatta onnettomuudesta, joka on kohdannut minua, en kuitenkaan ole luopunut aikeestani mennä kanssasi naimisiin.

_Anni_. Todellakin? -- Mitä sinulla siinä on?

_Aappo_. (Ottaa vaatteet.) Kannan pois kapteenin.

_Anni_. (Yksin). Olen melkein liikutettuna. Oh, minkä vuoksi olinkin noin? Jokaisella on vuoronsa. Hän on ajanut pois minut, minä hänet. Niin se käy tässä maailmassa. Nyt olen vihdoinkin yksikseni ja käskijänä tässä talossa. En ole saanut tätä vaivatta; mutta niinpä tästä onkin suuri huvi. Kuinka kiusasinkaan Aappoparkaa! mutta kyllä se sentään on aika mukavaa palveluttaa itseään -- -- -- ja kun se Mattitolvana tulee -- -- -- (kuuluu kova-äänistä puhetta näyttämön takaa.) Mitä ääniä sieltä kuuluu? Olisikohan... Oh, hän se on.

_Aappo_ (talonpojaksi puettuna). Neitsyt An -- An -- An -- -- --.

_Anni_. Anni!

_Aappo_. No, kuinka hyvästi neitsyt arvaa!

_Anni_. Ettekö ole Matti?

_Aappo_. Olen, neitsyt, minä olen juuri Matti.

_Anni_. Kylläpä hän näyttää kömpelöltä!

_Aappo_ (katselee ympärilleen ja nauraa jokaiselle huonekalulle). Ah, hah, hah!

_Anni_ (syrjään). Kuinka tuhmasti hän nauraa! --

_Aappo_ (nauraa). Oh, hoh, hoh!

_Anni_. Senki tolvana -- -- -- hän saa minutkin vasten tahtoani nauramaan.

_Aappo_. Hi, hi, hih, hih! --

_Anni_. Mikä teitä muka täällä niin huvittaa?

_Aappo_. Kaikki mitä täällä on, ja vieläpä te itsekin.

_Anni_. Minäkin? --

_Aappo_. Niin, te näytätte niin iloiselta ja lystikkäältä... oh, hoh, hoh! En voi katsoa teihin olematta valmis vaikka kuolemaan naurusta -- -- --

_Anni_. No herkeättekö?

_Aappo_. Oletteko hyvä ja sanotte asuuko neitsyt Anni täällä?

_Anni_ Hän asuu täällä. --

_Aappo_. Mitä! Näissä komeissa huoneissa?

_Anni_. Niin! Ja te näette hänet nyt edessänne -- -- --

_Aappo_. Missä?

_Anni_. Juuri tässä --.

_Aappo_. Se ei ole totta. -- -- -- Piikaahan minä haen, ja te, neitsyt, olette niin korea ja hieno että -- -- --

_Anni_. Mutta kuitenkin olen minä Anni, sen sanon teille -- -- --

_Aappo_. Elkää suuttuko -- -- -- ovat ne aivan oikeassa kotipuolessani sanoessaan, että täällä kaupungissa näyttää palvelijatkin isäntäväeltä.

_Anni_. Mitä minun puvussani on sitte niin kummallista?

_Aappo_. Oo, ei neitsyt! Sanon vain että tarvitaan paljon juomarahoja, voidakseen olla noin korea. -- -- -- Talonemäntäkään kotipuolessani ei ole noin korea, mutta -- -- -- hän onkin niitä vanhankansan ihmisiä, jotka eivät tahdo näyttääkään muulta kuin mitä ovat. -- -- --

_Anni_. Hyvä! Hyvä! -- -- -- Mutta parempi olisi että kiittäisitte minua siitä että toimitin teille tämän paikan, kuin että siinä seisotte turhia löpisten.

_Aappo_. Niin, olettepa oikeassa, neitsyt, -- -- olen aivan suunniltani kiitollisuudesta hyvyyttänne kohtaan ja kohteliaisuutenne vuoksi -- -- --

_Anni_. Riittää! Riittää! (Syrjään) Kylläpä hän on tyhmä -- -- -- (ääneen). No tiedättekö nyt, mitä varten olette tänne otettu?

_Aappo_. Hä? Leikkiäkö se neitsyt laskee?

_Anni_. Tolvana! Sinä olet otettu tänne kamaripalvelijaksi ja siitä saat palkkaa viisi kolmatta markkaa vuodessa.

_Aappo,_ Oo, te laskette leikkiä -- -- -- Sanoivat minulle siellä, että saisin seitsemänkymmentäviisi.

_Anni_. Niin, mutta kun minä otan jonkun suojelukseeni niin pidätän aina itselleni kaksikolmannesta.

_Aappo_. Hoo! Silläkö tavalla suojelette -- -- -- vaan entäpä jos en minä tarvitsisikaan suojaamista? -- -- --

_Anni_. Silloin ajan teidät talosta.

_Aappo_. Tekö minut talosta? -- -- -- niin, niin, senhän te sanotte -- -- --. Mutta minkä vuoksi pitää minun antaa teille kaksi kolmannesta?

_Anni_. Vaivoistani kun neuvon sinua herran ja rouvan oikkuihin.

_Aappo_. Ymmärrän.

_Anni_. Saanko neuvoa sinulle millä keinoin heitä voi miellyttää, saada heidän luottamuksensa, tehdä heidät anteliaaksi, estää heitä kaikkea huomaamasta -- -- --?

_Aappo_. Ymmärrän.

_Anni_. Kukapa muu voisikaan opettaa sinulle kaikki pikku jutkut, jotka ovat välttämättömiä palvelijalle? -- Kukapa voisi ilmoittaa sinulle sellaista, joka on tärkeää palvelijalle sekä palveluksessa pysyäkseen että jotain ansaitakseen. -- Ei, ystäväiseni! Ei voi antaa kyllin suurta palkkiota kamarineidille, joka tietää, tuntee ja käsittää edun kaikessa. Sinä ostat varallisuutta hyvällä hintaa, ja se kaksi kolmannesta, minkä minulle annat, on kylvöä, joka tuo runsaan sadon.

_Aappo_. Paljon mahdollista, vaan mieluummin pidän palkkani.

_Anni_. Uskallatko sinä vastustaa minua.

_Aappo_. Uskallan! -- Saattepa tietää, neitsyt, että minulla on hyvä maine, ja sen tahdon täälläkin säilyttää.

_Anni_. Se käy vaikeaksi: no edelleen? --

_Aappo_. Kun päätin tulla tänne, niin päätin samalla aina pysyä rehellisenä miehenä -- -- --

_Anni_. Sehän on tavatonta: edelleen?

_Aappo_. Olen kunniallisin kaikista palvelijoista.

_Anni_. Tai ehkä oikeammin, vähimmän viekas.

_Aappo_. Aijon voittaa isäntäväkeni luottamuksen ahkeruudellani, heidän auliutensa vaatimattomuudellani, ja aikomatta heitä vähintäkään pettää olen minä päättänyt päin vastoin ilmaista heille mitä tässä talossa tapahtuu.

_Anni_. Ja sinä muka luulet sopivasi palvelijaksi?

_Aappo_. Niin, neitsyt, kunnialliseksi palvelijaksi. --

_Anni_. Sano ennemmin palvelijan tapaseksi.

_Aappo_. Vai niin, onko sitä silloin tapanen. Sen vuoksi kai niitä nykyään onkin niin viljalta viisaita. Vaan sama se; minä tiedän vain, että tämä tapanen ei milloinkaan yhdy teidän vehkeisiinne.

_Anni_. Senki tolvana! --

_Aappo_. Ja tapanen aikoo tehdä vieläkin jotain.

_Anni_. Mitä sitte?

_Aappo_. Niin pian kuin huomaan pienimmässäkään määrässä viekkautta tai epäjärjestystä talossa, niin sanon isäntäväelleni: katsokaa tarkoin neitsyen tekoja, hän on hyvä tyttö, mutta niin peijakkaan viekas, että voi valehdella aivan hurskaalla naamalla, ja lisäksi antaa hän lahjoa itseään. --

_Anni_. Ja tämänkö sanot?

_Aappo_. Sanon, jumaliste! Olen siksi tyhmä! Sanon rouvalle: kaikki nauhat, kaikki korukalut, joilla neitsyt Anni komeilee, kaikki ne ovat ostetut teidän rahoillanne.

_Anni_. Olen hukassa! --

_Aappo_. Sanalla sanoen, kuvaan teidät sellaiseksi kuin oikein vilkas, toimelias ja viekas kamarineitsyt on, hän kun samalla kertaa voi selvittää kymmenet rettelöt, pettää parikymmentä isäntää, ja vuodessa kääntää kolmekymmentä taloa mullin mallin. Huomaatte kai että puhun totta.

_Anni_. Olen aivan suunniltani. -- Vielä sananen, -- -- --

_Aappo_. Ei, minä en sano enempää, siinä oli kaikki.

_Anni_. Ja sinä luulet saavasi pysyä täällä noin ajattelevana?

_Aappo_. Olen aivan varma.

_Anni_. Mene heti kotiisi maalle.

_Aappo_ (istuutuu). Eihän sinne niin kiirettä ole, minusta tuntuu täällä olo aika hupaisalle.

_Anni_. Kukaan ei voi olla itsepäisempi teitä. Menkää täältä! --

_Aappo_. Pitänee sitte lähteä, vaan heti kun rouva tulee kotiin, tulen minäkin ja kerron että minut ajettiin talosta sen vuoksi että olin liian kunniallinen. --

_Anni_ (syrjään). Nyt on asiani mallillaan! Jos hän jää tänne, niin saan luopua kaikista sivutuloistani, ja jos hän menee matkaansa, niin tulee hän sitte takaisin, kertoo kaikki ja saa aikaan sen, että minun on lähdettävä talosta. Parempi olisi sittekin Aappo ollut.

_Aappo_. No! Lähdenkö?

_Anni_. Ei kuulehan, saat koko palkkasi, vaan kaiken muun, minkä kunniallisella tavalla ansaitsemme, jaamme tasan keskenämme.

_Aappo_. Ei kiitoksia, minä kun yksinäni olen kunniallinen, niin tahdon myöskin yksinäni pitää kaikki, mitä kunniallisella tavalla voin ansaita.

_Anni_ (syrjään). Oo, nyt en kestä enää. (Ääneen). Kukapa olisi voinut uskoa, että tuon tolvanan tähden ajoin nuoren, sävyisän miehen, joka oli kaunis kuin päivä virkapuvussaan.

_Aappo_. Niin, jos neitsyt antaisi minullekin virkapuvun, niin saisittepa nähdä -- -- että -- -- --

_Anni_. Sinulle! --

_Aappo_. Niin, antakaapa koetteeksi.

_Anni_. Kaiken ikäsi näytät sinä kuitenkin moukalta.

_Aappo_. Koettakaa kuitenkin.

(Annin puhuessa riisuu maalaispuvun.)

_Anni_ (syrjään). Tosiaankin minua haluttaisi tehdä se. Annan hänelle virkapuvun. Hän näyttää silloin vielä hassummalle, ja minä olen varma, että kun hänen armonsa saa nähdä hänen tyhmän naamansa ja kömpelön käytöksensä, niin ajaa hän hänet heti talosta. --

_Aappo_. (Palvelijan virkapuvussa aivan Annin vieressä). Sitä en usko.

_Anni_. Mitä näen! Sehän on Aappo!

_Aappo_. Oletko tyytymätön? --

_Anni_. Oo en, sillä kaipasin sinua. Mutta mistä sait nuo vaatteet?

_Aappo_. Puutarhamestarilta.

_Anni_ (nauraa)

_Aappo_. Nyt kai et enää liene peloissasi, että menen kantelemaan?

_Anni_. En, heti kun tunsin sinut, niin ei sinun kunniallisuutesi enää minua peloittanut.

_Aappo_. Entä minä itse?

_Anni_. Senkin veitikka!

_Aappo_. Sinä kai menet kanssani naimisiin?

_Anni_. Kukapa voi sinua vastustaa!

_Aappo_. Kuules, ystäväiseni! Uutteruudella, nokkeluudella, yksimielisyydellä ja kipeneellä tunnollisuutta, emme voi muuta kuin tulla onnellisiksi.

_Anni_. Niinpä kyllä! Ellei vaadita muuta kuin ahkeruutta ja halua olla mieliksi, niin olen vakuutettu että saavutamme tarkoituksemme.