Chapter 6

Chapter 62,886 wordsPublic domain

Katseltuamme muutamia tunteja kaupunkia ja kansan elämää päätimme mennä Saksan konsulin luo pyytämään häneltä pääsylapaa "_Omar'in moskeaan_." Ilman konsulin lupaa ei, näet, kukaan kristitty saa astua tähän muhammettilaisten pyhään paikkaan, eikä oli hyvä suojeluksetta mennä sinne, koska siellä voi joutua hengen vaataan. Tästä pantakoon tähän muutamia huomautuksia Jerusalemissa asuvan historioitsijan ja rakennusneuvoksen K. Schickin toimittamasta kirjasta, jotka on muistettava käydessä tässä temppelissä, joka arvoltaan lienee toinen järjestyksessä lähinnä Mekan _Kaba_-temppeliä, jota koko muhammettilainen maailma tunnustaa ensimmäiseksi. Herra Schick sanoo: "Aikaisemmin, kun juutalaisten temppeli vielä oli tässä paikassa, ei kellään muilla, kuin juutalaisilla ollut oikeutta käydä sen sisällä. Kun sittemmin, sen jälkeen, kun roomalaiset valloittivat Jerusalemin, pakanallinen jumalanpalvelus pantiin toimeen siinä paikassa, oli juutalaisilla vielä silloin tällöin lupa lähestyä paikkaa, ja samoin oli silloinkin, kuin kristityt siellä vallitsivat. Mutta siitä asti, kun muhammettilaiset Saladin'in jälkeen hallitsevat temppeliä, on muiden uskokuntalaisten melkein mahdoton sinne päästä, ja mahdollinen on pääsy ainoastaan erityisestä suosituksesta. Valepuvussa ovat muutamat päässeet sinne, mutta ei se kuitenkaan ole aina onnistunut oikein hyvin. Vuonna 1506 meni eräs maroniitti temppeliin saraseenilaisen puvussa, mutta hänen petoksensa huomattiin ja hänen täytyi kääntyä islamin uskoon. Vuonna 1539 meni kreikkalainen piispa, erääseen hyvään ystävään ja tuttuun luottaen, turkkilaisten saattamana sisään, mutta uskottomat turkkilaiset pettivät hänet ja vaativat häntä kääntymään islamin uskoon, ja, kun hän ei tahtonut luopua omasta uskostaan, surmattiin hänet. On muitakin samankaltaisia tapauksia. Vuonna 1822 sai englantilainen Vaudeville sulttaanilta luvan mennä yksinään _Haram'iin_ (moskean turkkilainen nimi) ja hän on kertonut siitä arvokkaita tietoja. Eräälle ameriikkalaiselle se sitä vastoin ei onnistunut. Hänkin oli saanut valtiollisten ansioittensa tähden sulttaanilta 'firman'in', (lupakirjan); mutta kun hän sitä näytti Jerusalemissa, sanoi 'mufti': 'teillä on valta ja vapaus sulttaanin käskystä mennä temppeliin, jos tahdotte, mutta poistulosta ei 'firmanissa' sanota mitään. Sen tähden on minun neuvoni: jääkää sinne koko ijäksenne tahi älkää ollenkaan menkö sisälle.' Ameriikkalainen katsoi viimemainittua ehtoa edullisemmaksi ja samoin sittemmin Ragusan herttua, kuningas Ludvig XIII:nen lähettiläs, jättäen saamansa lupakirjan käyttämättä. Vuonna 1827 meni eräs englantilainen kolme kertaa sisään valepuvussa; mutta kolmannella kerralla tuli petos ilmi ja hänet lyötiin puolikuoliaaksi. Vartia pelasti hänet kuolemasta ja 3,000 piasterin lunnaasta pääsi hän hengissä ulos. Vuonna 1845 joutui englantilainen lääkäri Macgowen, kun häntä vietiin sairaan luo, astumaan muutamia askeleita temppelin alalle ja sai siitä selkäänsä; ja ahdistaja sai teostaan rangaistuksen sijasta sulttaanilta palkinnon. Krimin sodan jälkeen on asia kuitenkin muuttunut ja vapaus tässä kohden on nyt paljon suurempi. Muutamia vuosia sitte saatiin käydä moskeassa 20 frankin tai 1 Englannin punnan pääsymaksusta; mutta nyt ei tarvitse enää maksaa enempää, kuin 2 frankkia, jotka annetaan poislähteissä vartioivalla 'medjidille'."

Konsuli lupasi samana päivänä k:lo 2 lähettää meille "chavassinsa" (oppaan) ja yhden sotamiehen saattamaan meitä moskeaan. Koska meillä vielä oli kylliksi aikaa, päätimme tällä välin käydä "_syrialaisessa orpohuoneessa_" eli lasten-kasvatuslaitoksessa, joka on noin puolen tunnin matkan päässä kaupungista. Tämä laitos on tuttu myöskin meillä Suomessa ja moni on täältäkin vapaaehtoisesti antanut roponsa sen työn kannatukseksi. Muutamia vuosia sitte kävi ruotsalainen pappi Hagberg, joka oli Ruotsissa tämän laitoksen asiamiehenä, Suomessa selittämässä esitelmillä kirkoissa ja muissa paikoin yleisölle laitoksen ja sen työn tarkoitusta. Hänen kuoltuaan on pastori H. Wegelius ollut laitoksen asiamiehenä Suomessa. Tällä laitoksella on paljo ystäviä useimmissa Euroopan maissa, ja se ansaitseekin kaikkea kannatusta sekä hyvän tarkoituksensa että erinomaisen johdon tähden, joka tulee ilmi kaikkialla. Sen tähden mekin ohjasimme kävelymme sinne, sillä tuntui kuin olisimme lähteneet tervehtimään tuttuja, jotka työskentelevät saman asian hyväksi kuin mekin. Sitä paitsi toinenkin syy saattoi meitä niin pian kuin mahdollista käymään siellä. Eräs laitoksen ja sen työn ystävä Suomessa, joka tahtoi pysyä tuntemattomana, oli ystävä R:n myötä lähettänyt suurenlaisen rahalahjan omin käsin sinne vietäväksi. Schneller ukko, laitoksen 70 vuoden ikäinen johtaja, toivotti meitä sydämmellisesti tervetulleiksi etäisestä pohjolasta. Hän on nyt vanhuutensa tähden antanut osan työstään pojallensa, joka "inspehtoorin" nimellä hoitaa ulkotoimia ja antaa kasvateille opetusta muutamissa aineissa. Me emme nyt kuitenkaan aikoneet tällä kertaa ottaa tarkempaa selkoa itse laitoksesta, johon meillä ei ollut kylliksi aikaakaan. Sen tähden erosimme sydämmellisen ystävällisistä isännistä ja lupasimme palata toiste tarkemmin tutustumaan laitokseen, jonka ulkonainen puhtaus ja järjestys olivat tehneet meihin hyvän vaikutuksen. Tuonnempana vielä kerran käännän lukijaini huomiota tähän laitokseen, esittäen siitä minkä mitäkin, joka toivottavasti miellyttää ja herättää hyväntahtoisuutta tätä laitosta kohtaan. -- Me palasimme kaupunkiin, jossa Johanniittein vierasmajan ystävällisellä isännällä oli meille päivällinen valmiina.

Kellon lyötyä kaksi ja meidän vielä istuessamme pöydässä ilmestyi ovelle mies hyvin kirjavassa ja perin omituisessa puvussa, sapeli vyöllä ja monta koristusta rinnassa; hyvin huonolla Saksan kielellä selitti hän olevansa pyydetty "chavassi." Sotamies, samoin aseissa, seisoi ulkona meitä odotellen. Viisimiehinen seura siis läksi astumaan "temppelivuorta", Morian kukkulaa kohden. Kulkumme kävi suureksi osaksi pitkin "_Via dolorosaa_" (tuskien tietä), kuten erään kadun nimi on, jota Jesuksen sanotaan astuneen _Pontius Pilatuksen_ palatsista Golgatalle, kun hänet oli tuomittu ristiin naulittavaksi. Tämä katu on epäilemättä kaupungin merkillisimpiä paikkoja. Monta eri nimeä, joita on mustalla värillä piirretty kadun varsille rakennusten seiniin, ilmoittaa eri kohtia tästä Jesuksen käynnistä kuolemaan. Onko tämä tie oikea ja onko tarinassa yhtäkään totta, on mahdoton varmaan saada selville niin monen vuosisadan päästä. Ainoastaan se voidaan varmuudella olettaa, että jostakin sen kadun paikoilta Jesus on kulkenut sitä tuskaista matkaansa. Jo nimikin herättää omituisia tunteita kristityn sydämmessä. Ensimmäisen pitkänperjantain aamun tapaukset tulevat ajatuksissa eläviksi, nuo ijäisesti joka ihmiselle tärkeät tapaukset. Oli ihan kuin silmäin edessä kokoontuneena se raivoisa, verenhimoinen ihmisjoukko, joka kiihkeästi tahtoi saada lempeän ja hiljaisen Vapahtajan surmatuksi, hänen, joka teuraaksi vietävän karitsan tavalla ääneti kantoi ristiänsä, jonka alla hän kuitenkin väsymyksestä vaipui maahan. Hengen silmillä näkee vaimot, jotka luonnollisesta säälistä häntä kohtaan vuodattivat kyyneleitä; niin tuntuupa, kuin kuulisi hänen sanovan heille ja kaikille lempeällä, läpitunkevalla äänellään viimeisen varoituksen ja tuomion sanat: "Jerusalemin tyttäret, älkäät minua itkekö, vaan itkekäät itse teitänne ja teidän lapsianne. Sillä katso päivät tulevat, joina he sanovat: autuaat ovat ne hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet. Silloin he rupeavat sanomaan vuorille: langetkaat meidän päällemme! ja kukkuloille: peittäkäät meitä! sillä jos he nämät tekevät tuoreessa puussa, mitä sitte kuivassa tapahtuu?" Tämä tapaus oli ainakin minun silmäini edessä ihan elävänä, hiljaa kävellessämme keskipäivän auringon paahtavassa helteessä muinaista "temppelin paikkaa" kohti.

Astuttuamme muutamia minuutteja käännyimme oikealle ja saavuimme siten määräpaikkaan. Siinä meillä siis oli edessämme _Morian vuori_, se vuori, johon niin monta muistoa omaisuuden kansan elämästä liittyy. Siellähän oli _Salomonin_ rakentama temppeli, "Herran kunnian maja", kerran seisonut; siellähän oli vanhan Jerusalemin hengellinen keskus, temppeli, juhlallisena ja majesteetillisena ylennyt kohti taivasta. koko vanhan liiton laki ja ennustus olivat kerran hämärässä muinaisuudessa keskistyneet tähän, Herran sanan ja neuvon mukaan rakennettuun temppeliin. Vaikka tiedemiehillä ja tutkijoilla onkin ollut eriäviä ajatuksia monesta muusta tärkeästä paikasta, niin tästä paikasta ovat kuitenkin mielipiteet olleet jotenkin yhteen käyvät. Sen tähden on kyllä hyvä syy olettaa, että Israelin temppeli kerran seisoi juuri siinä paikassa, jossa Omarin moskea nyt on. -- Me nousimme hitaasti tämän eittämättä kaikin puolin juhlallisen paikan rappusia ylös. Piha on avara, kauneilla, sileillä kivillä laskettu, nelikulmainen, suorakulmion muotoinen ala. Jo itse paikkakin vaikuttaa tulijaan mahtavasti. Näköala on laaja joka taholle, mutta varsinkin Kidronin laakson tuonpuoliselle Öljymäelle eli siis itäänpäin. Hämmästyksissäni ja ihmetyksissäni katselin ympärilleni juhlallisen tunteen vallassa kokonaan. Monta lausetta tästä paikasta, jotka olen lukenut pyhästä raamatusta, johtui mieleen sinä hetkenä, kuin seisoin Morian vuorella. Minä ajattelin itsekseni: "merkillisen paikan oli Herra valinnut 'kunniansa asunnoksi' vanhan liiton aikana; tuskinpa olisi mikään muu paikka niin hyvin soveltunut siihen tarkoitukseen." Tässähän temppeli seisoi niin vapaana, juhlallisena ja majesteetillisena kaikkein nähtävänä ja ihaeltavana. Eipä ollutkaan ihme, että Israelin kansan jäsenet niin suuresti rakastivat ja ihailivat tätä paikkaa ja ikävöivät nähdä sitä ja temppelissä ottaa osaa jumalanpalvelukseen, jonka juhlallisuudesta nyt ei enää voida saada mitään oikeaa käsitystä. Varsinkin on psalmien veisaaja-kuningas monin sanoin ylistänyt sekä paikkaa ja temppeliä että jumalanpalvelusta. Niinpä esimerkiksi: "Herra, minä rakastan sinun huonees asuinsijaa ja sitä sijaa, jossa sinun kunnias asuu" (Ps. 26:8.), "Suuri on Herra ja sangen kiitettävä meidän Jumalamme kaupungissa, hänen pyhällä vuorellansa. Jumala, me odotamme sinun hyvyyttäs sinun temppelissäs" (Ps. 48:2, 10.) Kuin Israelin lapsi oli kaukana poissa maastansa, kaupungin ja temppelin läheltä, niin hän sanomattomasti ikävöitsi kerran taas päästä sinne. Tämän ikävänkin on psalmien veisaaja pukenut sanoiksi: "Koska minä näitä muistelen, niin minä vuodatan ulos minun sydämmeni itsessäni; sillä minä menisin mielelläni joukon kanssa ja vaeltaisin heidän kanssansa Jumalan huoneeseen, ihastuksella ja kiitoksella sen joukon seassa, jotka juhlaa pitävät. Lähetä valkeutes ja totuutes minua saattamaan ja tuomaan sinun pyhän vuores tykö ja sinun asumises tykö. Ja minä kävisin sisälle Jumalan alttarin tykö, sen Jumalan tykö, joka minun iloni ja riemuni on, ja kiittäisin sinua kanteleilla, Jumala, minun Jumalani" (Ps. 42:5; 43:3, 4.) Temppeli ja temppelivuori oli israelilaisen kunnia ja kerskaus. Sen tähden psalmien veisaaja paneekin hänen suuhunsa nämä sanat: "Sionin vuori on kauniilla paikalla, koko maan ilo, pohjan puolella suuren kuninkaan kaupunki. Menkäät Sionin ympäri ja piirittäkäät häntä, lukekaat hänen torninsa. Turvatkaat hänen muurinsa, vahvistakaat hänen salinsa, että te sitä juttelisitte tulevaisille sukukunnille" (Ps. 48:3, 13, 14.) Temppeliä ja Jerusalemia ei israelilainen voinut koskaan unhottaa, ei edes pahimpinakaan ahdistuksen ja vastoinkäymisen aikoina. "Jos minä unohdan sinut, Jerusalem, niin olkoon minun oikea käteni unohdettu. Tarttukoon minun kieleni suuni lakeen, ell'en minä sinua muista, ell'en minä tee Jerusalemia minun ylimmäiseksi ilokseni" (Ps. 137:5, 6.) Niin veisasi israelilainen Babelin vankeudessakin ja ikävöitsi aikaa, jolloin saisi luvan palata Jerusalemiin.

Ennen menoamme moskeaan, joka on tämän juhlallisen paikan toisessa päässä, seisoimme muutaman minuutin n.s. "kultaisen portin" luona, josta on paras näköala Öljymäelle päin, Josafatin laakson tuolle puolen, jossa Kidronin oja juoksee. Tästä alas laaksoon on muuri huimaavan korkea ja jyrkkä. Laakson syvyys on laskettu 150 jalaksi. Mahdollisesti kyllä evankelistan kertomus Jesuksen kiusauksesta tarkoittaa juuri tätä paikkaa, koskapa sanotaan perkeleen vieneen hänet pyhään kaupunkiin temppelin harjalle ja kehottaneen häntä uhkarohkeasti heittäytymään siitä alas (Mat. 4:5, 6.) Muurin ulkopuolella juuri tällä kohdalla on laakson rinteessä suuri muhammettilaisten hautausmaa, jossa hyvin suuri joukko hautakiviä muistuttaa, että se paikka on muhammettilaisillekin rakas. He tahtovat tulla sinne haudatuksi, tämän laakson rinteeseen, muurin viereen, jonka päällä suuri temppeli on. Muhammettilaisten kesken on tästä paikasta ja sen suuresta merkityksestä tarina, että juuri siellä on viimeinen tuomio tapahtuva. Minulle kerrottiin tämä tarina siten, että, kun viimeinen päivä tulee, silloin Kristus istuu tuomioistuimellansa Öljymäellä ja Muhammed moskean puolella laaksosta. Heidän välillään on silta, kapea kuin hiuskarva, ja sitä myöten täytyy kaikkein ihmisten astua. Niillä, jotka ovat olleet hyvät s.o. uskolliset Allah'in (jumalan) palvelijat, ja täyttäneet kaikki käskyt ja määräykset on suojelus-enkelinsä, jotka varjelevat heitä putoamasta kapealta sillalta, niin että he onnellisesti pääsevät sitä myöten ylös paratiisiin. Mutta pahoilla ei ole suojelus-enkelejä, jonka tähden heidän auttamattomasti täytyy pudota syvyyteen.

Mutta paikka ei ole rakas ainoastaan mnhammettilaisille, vaan myöskin juutalaisille vielä tänäkin päivänä. Sitä todistaa laakson toisella puolella vastapäätä, Öljymäen juurella oleva juutalaisten hautausmaa, jossa myöskin näkyy hautapatsas toisensa vieressä. Juutalaisetkin tahtovat saada viimeisen leposijansa niin lähelle kuin mahdollista pyhää kaupunkia Jerusalemia. Kerrotaan monen varakkaan juutalaisen jo eläessänsä ostavan sieltä itselleen hautapaikan ja antavan omaisilleen määräyksen itsensä sinne hautaamisesta. Juudan kansa odottaa myöskin tuomion tapahtuvan juuri tässä laaksossa. Se heidän odotuksensa luultavasti perustuu muun muassa seuraavaan ennustukseen pyhässä raamatussa: "Sillä katso, niinä päivinä ja sillä ajalla, koska minä Juudan ja Jerusalemin vankeuden palautan, tahdon minä koota kaikki pakanat ja viedä heitä alas Josafatin laaksoon ja tahdon siellä heidän kanssansa riidellä minun kansani ja minun perimiseni Israelin tähden, jonka he pakanain sekaan hajoittivat" (Joel. 3:1, 2.) Laaksossa muuten nykyään kasvaa tiheä öljypuumetsä, hyvin virkistävä matkustavaiselle, joka etäämpänä näkee ainoastaan paljaita, ruohottomia, kivisiä hiekkavuoria ja mäkiä.

Temppelin paikka on siis jälellä, mutta temppeli, Israelin temppeli, on poissa. Sille kävi niin kuin Jesus oli ennustanut, että siihen ei jäänyt kiveä kiven päälle, koska Jerusalemin asujamet eivät etsikko-aikaansa tunteneet, vaan paatuivat sydämmissänsä yhä enemmin, kunnes synnin mitta tuli täydeksi. Silloin alkoivat Jumalan vanhurskaan tuomion seuraukset näkyä. Ei edes ihana temppelikään säilynyt, koska siinäkin pidettiin jumalatonta menoa. Jo profeetta Hesekiel aikanaan kirjoittaa, mitä kauhistusta harjoitettiin ihan tämän Jumalan temppelin vieressä ja mitä epäjumalanpalvelusta yksin "Israelin huoneen vanhimmatkin" pitivät salassa, sanoen: "Ei Herra näe meitä, Herra on maan hyljännyt." (Jes. 8:12.) Epäjumalanpalvelus ja kauhistus kasvoivat sitte lakkaamatta eri muodoissa. Ja vaikka Herra tuon tuostakin lähetti rangaistuksia, paatui kansa kuitenkin ja poikkesi pois Herran teiltä. Jesus aikanansa lausui temppelistä nämä muistettavat sanat, jotka ilmoittavat, minkälainen elämä siinä vallitsi: "Kirjoitettu on: minun huoneeni pitää rukoushuoneeksi kutsuttaman, mutta te olette sen tehneet ryöväritten luolaksi" (Mat. 21:13.) Jumalattomuuden hirvein hedelmä oli kuitenkin "vanhurskaan", "kunnian Herran" ristiinnaulitseminen. Tästä julmasta rikoksesta ja monesta muusta törkeästä synnistä täytyi tulla rangaistus, eikä se kauan viipynytkään. Joitakuita vuosikymmeniä ainoastaan ehti kulua siitä, kun "Pyhän" veri tuli tämän kansan ja sen lasten päälle, niin kaupunki ja temppeli jo hävitettiin. Silloin hätä ja kauhu olivat niin suuret, että historioitsija ei tiedä kertoa mitään sen vertaista. Temppeli hävitettiin tulella, jonka roomalainen sotamies siihen heitti. Historioitsija Josefus, joka itse näki tämän hävityksen, on siitä kirjoittanut seuraavat sanat: "Kun tulipatsas nousi taivasta kohti, näytti kuin olisi koko vuori, koko kaupunki perustuksia myöden palanut, ja kuitenkin oli tulen hävitys vähäinen verivirtoihin nähden. Tätä katsellessaan moni, joilta nälkä oli suun sulkenut, avasi sen valittamaan. Valituksiin, joita kuului temppelistä, vastasi valitus kaikuna kaupungista; niiden välillä kajahteli legioonain julma sotahuuto, niin että Perean vuoret kammottavasti kumahtelivat. Hiljaisempina hetkinä kuului liekkien räiskettä ja kuolevaisten tuskaisia huokauksia ja viimeisiä hengenvetoja, jotka äänet sitte taas hämmentyivät uusiin valituksen purkauksiin. Nyt ei enää ketään säästetty. Vanhukset ja lapset, miehet ja naiset, papit ja kansa, armoa pyytävät ja vastarintaa tekevät, kaikki surmattiin. Tuhansia kuoli liekkeihin" ("Juut. Sota" VI, 4, 5.) Tuomio alkoi Jumalan huoneessa varoittavaksi muistutukseksi kaikille ajoille, että Herra on vanhurskas eikä anna itseään pilkata.

Seisoessamme tässä temppelin edustalla, jossa historioitsijan sanain mukaan kerran tulvi niin hirveitä verivirtoja ja onnettomain valitushuutoja kaikui, täytyi minun tunnustaa, että kylmä väristys kävi läpi koko ruumiini. Pitempään ajatteluun ei kuitenkaan ollut aikaa, sillä "chavassi" ja sotamies jo malttamattomina odottivat meitä muhammettilaiseen moskeaan, jonka oven edessä me jo melkein olimmekin. Niin kauan me kuitenkin vielä viivyimme, että pikimmiten ehdimme katsahtaa tämän temppelin ulkomuotoa. Näöltään se ei suinkaan ole vanhan liiton temppelin muotoinen, sen, joka on kuvattuna vanhan testamentin pyhissä kirjoissa ja josta näimme mallin rakennusneuvos K. Schickin luona. Ei, päin vastoin on rakennusmuoto byzantiinilais-kristillinen, jollaista jo olin nähnyt Konstantinopolissa, varsinkin Hagia Sofian moskeassa. Keskikupu, muodoltaan kuin alassuin käännetty pata ja väriltään pikimusta, on suuri ja majesteetillinen; seinät ovat hyvästi hakatuista kivistä. Luullaan, että Abd el Melik on rakentanut tämän moskean noin vuonna 688, eikä suinkaan Omar, vaikka sillä on hänen nimensä. Ja nyt astumme sisään. Oven eli sisäänkäytävän vieressä, joka on suurenmoinen, seisoo vartioita, kädessä päällyskenkiä tai tohveleja, jotka meidän täytyy vetää jalkaamme, ett'emme saastuttaisi temppeliä. [Muhammettilaiset itse tavallisesti käyttävät päällyskenkiä, jotka he riisuvat moskeaan mennessään; taikka menevät he sinne myöskin paljain jaloin. Tavallisesti on vartijoilla koko joukko laadultaan hyvinkin huonoja kenkiä, joita he juomarahasta antavat muukalaisten käytettäviksi. Ne sidotaan nauhoilla jalkoihin.] Sisään astuessa kiintyy heti huomioon salaperäinen puolihämärä, joka tietysti viehättää enempiä ihmisiä. Seinissä on kaikkialla mosaikkiteoksia, marmoria, kultaa j.n.e. Kalleudet häikäsevät silmää kaikkialla. Keskellä temppeliä on pylväs-aitaus aika suuren, epätasaisen kallion ympärillä, joka tavallisesti on verhottuna vihreällä esiripulla, että syrjäiset eivät saa nähdä eikä koskea sitä. Esirippu oli nyt poissa, en tiedä, mistä syystä. Muutamat luulevat kalliota juuri siksi paikaksi, jossa Israeli muinainen uhrialttari oli. Onko siinä luulossa mitään perää lienee nyt enää vaikea saada todistetuksi. Pyhässä raamatussa kuitenkaan ei mainita mitään kalliota temppelin sisällä. Mutta merkillistä kuitenkin on kaikissa tapauksissa, miten se kallio on tullut juuri siihen paikkaan, jossa täytyy olettaa temppelin kerran olleen. Että kallio on muhammettilaisista kallis ja suuressa arvossa, minun tuskin tarvitsee huomauttaakaan. Hiljaa astuskelimme täällä ympäri hienoja, kalliita mattoja myöten, joilla koko lattia on peitetty. "Chavassimme", hyvin puhelias mies, keskeytti usein ajatuksiamme huudahtamalla kovalla äänellä saksaksi: "vanha kivi" tai "mosaikki." Eipä hän juuri osannutkaan paljon enempää saksaa, vaikka koetti paraan kykynsä mukaan käyttää hyväkseen pientä sanavarastoansa. Hän oli puhuvinaan saksaa, mutta sanat olivat luultavasti arabialaisia, joihin hän vain pani saksalaiset päätteet. Hullunkurisempaa sekasotkua minä en ole koskaan kuullut. Molemmat matkakumppanini, jotka olivat synnynnäisiä saksalaisia, ymmärsivät siitä hyvin vähän; minä perehtymättömänä Saksan kieleen, tietysti vielä vähemmän. Hänestä meillä siis ei ollu suurta apua ottaessamme selkoa tämän paikan merkillisyyksistä. Matkakäsikirjaimme avulla saimme selvittäytyä. Paitsi mainittua kalliota kiintyi huomioon saarnatuoli, josta eräinä aikoina myöskin opetetaan muhammettilaista uskonoppia, ja maanalainen käytävä sekä siitä reikä ylös päin, josta Muhammedin kerrotaan nousseen taivaaseen. Että muhammettilaiset myöskin uskovat tätä tarinaa, tarvitsee tuskin mainitakaan. Joka uskonnossa on salaisoppinsa, ja tämä kuuluu muhammettilaisuuteen. On monta muutakin varsin omituista ja hullunkurista kertomusta, mutta en huoli niissä viipyä. -- Päämoskeasta lähdettyämme menimme n.s. "Aksa-moskeaan", joka on ihan entisen temppelipihan ulkolaidan vieressä ja alkuaan on ollut kristittyjen basilika (kirkko). Näytettiin meille vielä entistä Betesdan lammikkoa, joka nykyään ei ole muuta, kuin hiekkahauta. Tästä lammikosta, johon niin likeisesti liittyy yksi Jesuksen suuri ihmetyö, se, josta Johannes kertoo evankeliumissaan (5:1-9), on Amerikan konsuli Jerusalemissa Henry Gilman antanut seuraavan kertomuksen, joka lienee huomioon otettava, koska se perustuu tutkimuksiin tällä alalla. Hän kirjoittaa:

Merkillisemmistä löydöistä vanhassa kaupungissa vuoden 1890 kuluessa on Betesdan lammikon löytö kaikkein tärkein ja huomattavin. Kuten tietty on "Birket Israel" nimistä paikkaa viime aikoina luultu Betesdan paikaksi, mutta algierilaisten munkkien kaivelemiset ristiretkeläiskirkon St. Annan takana (idän puolella, lähellä Stefanin porttia) ovat vähitellen kääntäneet yleisen mielipiteen viimemainitun paikan puolelle. Tätä luuloa vahvisti vielä sekin, että löytyi kallioon hakattu, vettä sisältävä reikä, joka ulottui kolmen päällekkäin olevan rakennuksen jäännösten lävitse. Sittemmin on kaivamalla saatu näkyviin jäännökset kahdesta holvirivistä, viidestä holvikaaresta kummassakin, joista alempi kivi oli vedessä. Munkkien tarkkaa työtä on vielä palkinnut sekin, että äskettäin löytyi toinen vesipaikka äsken mainitun länsipuolella, joka kaikki soveltuu yhteen niiden Betesdan kuvausten kanssa, joita ovat tehneet jo niin aikaisin, kuin neljännellä vuosisadalla kirkko-isät sekä kristityt pyhiinvaeltajat ja kirjailijat. Äsken löydettyjen ja Johanneksen evankeliumissa (5:2) mainittujen holvikaarien luvun yhtäpitävyys ei voi olla herättämättä huomiota.