Chapter 18

He olivat keski-ikäistä, iloista väkeä, ja keskustelu illallispöydässä meidän kanssamme näytti heitä miellyttävän. Kieli teki kumminkin haittaa, sillä he puhuivat ainoastaan ranskaa, eikä kumpikaan meistä ollut niin perehtynyt siihen kieleen, että puhelu oli sujunut vaikeudetta. Oppaamme, joka näytti osaavan aivan helposti vaikka mitä kieltä, esitteli meidät oikeauskoisiksi katoolilaisiksi, ja se meitä kovasti harmitti. Ja katoolilaisiksi hän luultavasti sanoi meitä joka kerta, kun vierailimme katoolilaisessa luostarissa. Illallispöydässä kilistelivät papit useita kertoja kanssamme ja toivottivat onnea matkalle. He pitivät meitä rakkaina uskolaisinaan kaukaisesta maasta, ja siihen luuloon he jäivät, kun erosimme toisistamme ijäksi päiväksi. Kun tuli puhe Damaskuksesta, jonne meillä oli matka, kertoivat he kamalan ja suurta tuomiota herättäneen tapauksen sattuneen siellä päivää ennen heidän lähtöään: juutalaiset muka olivat uskonvimmassa murhanneet kristityn lapsen. Me emme kumminkaan Damaskukseen tultuamme kuulleet mitään tuosta hälinätä herättäneestä tapauksesta. -- Heitettyämme jäähyväiset kättä lyöden ja toivottaen toisillemme Jumalan siunausta menimme levolle kokoomaan uusia voimia kestääksemme seuraavan päivän vaivat.

Mutta minulle kävi yö rasittavaksi, vaikka vuode oli mitä parhaimpia koko matkalla. Jo illallispöydässä olin huomannut, ett'en voinut oikein hyvin, ja levolle mentyä sain kärsiä kovia tuskia. Ne olivat tuon Palestiinan ilman-alassa tavallisen kuumetaudin oireita, joka tähän vuoden aikaan on hyvin vaarallinen. Monta kertaa yön kuluessa, kun kuvat karkoittivat unen silmistäni, tuli pelottavia ajatuksia mieleeni. "Entäpä, jos sairastuisin, niin että minun täytyisi jättää matkani kesken! Entäpä, jos kuolisin täällä vierasten joukossa kaukana omaisistani ja kotimaasta!" Kun sellainen ajatus tunkee sydämmeen, tuottaa se tuskaa. Vaan Jumala on semmoisinakin hetkinä vahva turva; Hän ja yksin Hän voipi tuottaa lepoa levottomuudessa. "Koska minä Herraa etsin, kuuli Hän minun rukoukseni ja pelasti minut kaikista vavistuksistani. Joka raadollinen huusi, kuuli Herra häntä ja autti hänet kaikista tuskistansa. Herran enkeli piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heitä." (Ps. 34:5, 7, 8). Nämä tuon kuninkaallisen runoilijan sanat hädän aikana olivat minun lohdutukseni yön pitkinä hetkinä, kun taudin tuskat runtelivat ruumistani. Herra on aivan lähellä hädässä, sillä hän sanoo: "Että hän minua halasi, niin minä hänet päästän; hän tuntee nimeni, sen tähden minä varjelen häntä. Hän avuksi-huutaa minua, sen tähden minä kuulen häntä; hänen tykönänsä olen minä tuskassa; siitä minä hänet tempaan pois ja saatan hänet kunniaan." (Ps. 91:14, 15). Nämä sanat toteutuvat aina, lieneepä ihminen sitte missä paikassa ja missä tilassa tahansa. Luottamus lupaukseen ei koskaan joudu häpeään. Herra rauhoitti minunkin levottoman mieleni, josta Hänelle olkoon kiitos ja ylistys ijankaikkisesti! Ijankaikkisuuden rauha laskihe minun sydämmeeni, niin että uskon varmuudella saatoin sanoa: "Jos minä elän, niin minä Herralle elän; jos minä kuolen, niin minä Herralle kuolen; jos minä elän eli kuolen, niin minä olen Herran oma." Vähitellen lievenivät ruumiinkin tuskat ja aamupuoleen sain hetkisen lepoa, ennen kuin vielä oli aika nousta.

Jo kello 5 maanantai-aamuna, Toukokuun 5 p:nä, täytyi meidän lähteä Tabor'ilta, sillä meillä oli vähintään viiden tunnin taival edessämme, ja se oli kuljettava ennen päivän kuuminta aikaa. Matkamme päämäärä oli Tiberias Genezaret'in järven rannalla. Samaa jyrkkää vaivalloista ja kivistä tietä, jota päivää ennen olimme kivunneet ylös, oli nyt mentävä alas. Oli aivan mahdotonta, ainakin meidän tottumattomien, ratsastaen kulkea alas päin tätä tietä. Meidän täytyi sen tähden mennä jalkasin ja taluttaa hevosiamme, joiden oli ratsastajattakin vaikea päästä eteen päin äkkijyrkillä penkereillä, kivien keskellä ja liukkailla kallioilla. Nämä hevoset ovat erittäin tottuneet ja mieluiset kulkemaan ylös päin korkeimpiakin rinteitä, mutta alas päin meneminen näytti olevan paljon vaikeampaa. Kesti viisikymmentä minuuttia, ennen kuin taas olimme vuoren juurella. Viileässä aamu-ilmassa oli tämä laskeuminen hyvin hauskaa, ja ajatukseni veivät minut kauvas entisille ajoille, jolloin Jesus ja hänen kolme opetuslastaan kirkastuksen jälkeen laskeusivat tätä samaa vuoren rinnettä puhellen siitä, mitä ylhäällä oli tapahtunut.

Tie, joka kulki luoteiseen suuntaan, kävi sitten vähä paremmaksi. Jos loi silmänsä vaikka mihin paikkaan tien läheisyydessä, näki viljavia vainioita ja hedelmällisiä seutuja. Taivaltaminen oli kovin virkistävää aamuviileyden kestäessä. Maisematkin olivat miellyttäviä; _Galilean ylänkö_ kukkuloineen laaksoineen oli edessämme. Tuskin tarvinnee huomauttaakaan, että monessa suhteessa on nyt toisin, kuin siihen aikaan, jolloin Jesus opetuslapsineen vaelsi kylästä kylään, paikasta paikkaan tehden hyvää ja saarnaten evankeliumia. Historioitsija Josefus kertoo Galileassa olleen Jesuksen aikoina 204 pientä kaupunkia ja kylää. Viljelys oli silloin varmaankin hyvällä kannalla, kun niin vähäinen ala saattoi elättää kymmeniä tuhansia ihmisiä. Nyt on maa harvaan asuttua ja suureksi osaksi viljelemätöntä. Niin on kaikki muuttunut; kirous painaa Galilean ketoja, vuorten jyrkänteitä ja laaksoja, kirous, joka odottaa kerran tulevansa poistetuksi. Mutta milloin, sen Herra yksin tietää.

Kuta enemmän aika kului, sitä tuskastuttavammaksi kävi helle; "sirokko"-tuulen kuumat löyhäykset tuntuivat taas. Matkalla tapasimme suuren matkueen pyhiinvaeltajia, Englannin ylhäistöön kuuluvia herroja ja naisia, nuoria ja vanhoja, noin 70 henkeä, jotka palasivat Tiberiaksesta. Semmoisessa karavaanissa matkustaminen on kyllä hauskaa, sillä silloin ei tarvitse peljätä beduiinein käyvän kimppuun, ja on seuraakin, jos aika käypi pitkäksi; mutta onpa siinä hankaluuksiakin, kun ei saa olla täydelleen vapaana, ja matkustaessakin on pakko ainakin johonkin määrin noudattaa seuraelämän sievätapaisuutta. Seurueessa näkyi olevan vanhojakin ihmisiä, ja, välttääkseen ratsastamisen vaikeuksia ja auringon kuumuutta, antoivat nämä kuljettaa itseään jonkinmoisissa, kahden hevosen väliin asetettujen salkojen kannattamissa kuomituoleissa, joissa saattoivat istua mukavasti. Mutta heiluminen täten taivaltaessa näytti olevan erittäin tuskastuttavaa.

Jo ennakolta olin kuullut ja lukenut, että Tiberiaksen järven luona on aina hyvin lämmin. Tämän saimme kohta huomatakin. Vihdoin olimme päässeet viimeiselle kukkulalle, joka jyrkkänä ja puuttomana kohoaa järven lounaispuolella. Kello oli jo puoli yksitoista edellä puolenpäivän; olimme siis ratsastaneet puolikuudetta tuntia levähtämättä. Silloin tällöin olimme matkallamme kunnasten välitse nähneet vilahduksen järvestä; mutta nyt koko sen laaja pinta ja ihana ympäristö aukeni eteemme. Se ei enää ollut mitään kangastusta, vaan täyttä todellisuutta. Heti kun huomasimme järven edessämme, tervehdimme sitä oikein hattuja nostamalla. Ensi kertaa katsoessa näytti se lumoavan kauniilta, vaikk'en minä, väsynyt kun olin, jaksanut siitä paljon nauttia. Sellaisina hetkinä, kun on jotakin suurta ja ihanaa mieltä ylentämässä, tuntuu kumminkin ikään kuin ruumiin väsymyskin hälvenisi. Miten usein olinkaan pyhässä raamatussa lukenut tästä järvestä, tästä merestä, kuten sitä myös kutsutaan, miten usein olinkaan koettanut kuvitella sitä mielessäni! Ja nyt oli todella edessäni tuo sama meri, jonka rannoilla Jesus niin monesti oli vaeltanut, saarnannut, tehnyt ihmeitä, jonka pinnalla Hän oli purjehtinut rannalta toiselle, jonka veden päällä Hän oli kävellytkin, kuten kuivalla tantereella, jonka rantamailta useimmat hänen opetuslapsistaan olivat kotoisin; tällä järvellä he olivat kalastelleet, täällä he olivat viettäneet surun ja ilon päiviä. Kaikki nuo ihmeelliset tapaukset ikään kuin valtasivat sydämmeni, ne ilmaantuivat elävinä mieleeni, kun silmäilin avaraa, tällä kertaa rasvatyyntä vedenpintaa. Pitkän aikaa viivyimme kukkulalla katsellen järveä, jotta sen kuva painuisi syvälle mieleemme.

V.

Tiberiaksesta Damaskukseen.

Olo jyrkällä rinteellä auringonhelteessä kävi kumminkin yhä tukalammaksi. Meidän täytyi siis jättää katselupaikkamme ja koettaa päästä pieneen Tiberiaksen kaupunkiin, joka sijaitsee vuoren juurella järven länsirannalla. Kuudensadan jalan korkeudelta oli meidän laskeuminen pitkin jyrkkää vuoren rinnettä, jossa oli mahdotonta ratsastaa. Täytyi taas kulkea jalkasin ja taluttaa hevosia. Käveleminen oli hyvin rasittavaa, kauhean kuuma kun oli, ja vei väsyneeltä matkamieheltä viimeisetkin voimat. Matka, jota luulimme aivan lyhyeksi, ei tahtonut ikinä loppua. Hiki valui virtanaan koko ruumiista, eikä ainoakaan viileä tuulenpuuska keskeyttänyt kuumuutta. Rupesi niin hirveästi janottamaan, jotta suu kuivi ja kieli tarttui kitalakeen. Kun joskus vieno tuulahdus tuli, oli se kuuma ja lisäsi vaan väsymystä ja hikilöylyä. Ainakin puoli tuntia kesti laskeutuminen, ennen kuin tuli tuo ikävöity hetki, jolloin luostarin portin edessä saimme jättää hevoset mukarin haltuun. Mutta vielä siinäkin täytyi meidän odottaa muutamia minuuttia, ennen kuin luostariveljet suvaitsivat avata portin ja sallia meidän astua luostarin pyhälle alueelle. Selvään näkyi, ett'emme olleet erittäin tervetulleita tähän majataloon; sen asukkaat olivat, näet, edellisinä päivinä jo kyllästyneet vieraisiin. Oppaalla oli tosin suosituskirje Jerusalemin piispalta; mutta ei sekään tahtonut auttaa. Kun vihdoinkin oli päättynyt neuvottelu, joka meistä tuntui jotenkin pitkältä, ja jonka kestäessä seisoimme portin ulkopuolella auringon paahteessa kiihkeästi odotellen ratkaisua, avattiin portti ja meidän sallittiin käydä pyhitettyjen muurien sisälle. Pieni yksi-ikkunainen vierashuone annettiin käytettäväksemme; siellä oli kaksi vuodetta valmiina suomaan perin väsyneille ruumiillemme leposijan. Luostari on aivan järven rannalla, jotta sen useimmista ikkunoista on mitä kauniimpia näköaloja Genezaret'in järvelle ja sen ympäristölle päin. Niin väsyksissä, kuin olimme, ei mieli tehnyt näköaloja katselemaan. Legoa, sitä me enin halusimme; mutta siihen ei vielä ollut aikaa, sillä luostarisääntöjen määräämä puolistunti, kello 12, oli käsissä. Meidän täytyi noudattaa sääntöä ja seurata sanantuojaa, joka vei meidät pieneen, hyvin yksinkertaisesti sisustettuun ruokasaliin, jossa nuori munkki, luultavasti vastatullut alokas, tarjoeli meille ruokaa eräällä pöydällä, joka ei edes ollut liinalla katettu. Vähäväkistä oli ruokakin: jokaiselle, siihen opaskin luettuna, annettiin lautasellinen jonkummoista veteen keitettyä mannasuurimovelliä ja pieni annos lihan, perunoiden y.m. sekoitusta sekä jälkiruo'aksi muutamia rusinoita. Onneksi tunsimme enemmän väsymystä kuin nälkää ja saatoimme sen tähden aivan hyvin tyytyä laitoksiin. Kaikesta näkyi, ett'ei täällä ollut odotettavissa sellaista vieraanvaraisuutta, jommoisella luostarimajataloissa tavallisesti kohdellaan matkustajia. Tässä luostarissa ei ole kuin kolme munkkia, ja heillä on tietysti kova työ kaikkien pyhiinvaeltajien majoittamisessa, jotka joka vuosi, etenkin suurten juhlain aikana, käyvät koettelemassa heidän vieraanvaraisuuttaan. Ei sen tähden sovi kummastella, että heistä joskus tuntuu rasittavalta tuo alituinen palveleminen, josta ei heille itselleen tule mitään korvausta, vaan päin vastoin monesti saavat kokea matkustajain tyytymättömyyttä, kun ei kaikki ole niiden mieleistä. Paitsi vierasten palvelemista on näiden munkkien toimitettava vielä joka päivä hartauden harjotuksia: jumalanpalveluksia, rukouksia määräajoilla, j.n.e., jotka alkavat jo varhain aamulla ja jatkuvat myöhään iltaan. Ei munkkiparalle suoda paljon lepoa. Mutta onhan hänellä jotakin suurta odotettavissa; joka työn ja joka harjotuksen pitää hän ansiotyönä, jonka Jumala on kerran palkitseva. Ainoastaan tämän palkinnon toivo sen tehnee, ettei hänen mielensä ajan pitkään masennu ankarimmissa ja halvimmissakaan töissä.

Levättyämme hyvänlaisilla vuoteilla läksimme k:lo neljän aikaan n.k. _Kuumille lähteille_; oli aikomuksemme niiden läheisyydessä kylpeä meressä, joka meistä tuntui kovasti houkuttelevalta. Tätä retkeä varten hankimme veneen ja soutumiehiä. Lähteet ovat noin tunnin matkan päässä kaupungista, jonka järveltä käsin voipi nähdä koko laajuudessaan. Se on nimittäin rakennettu pitkin rannikkoa, sillä meren ja vuoren välillä on vaan kapea maakaistale. Kaupungissa, joka on hyvin vanha, ja jonka nimi Arabian kielellä on _Tabarije_, on vaan noin 3,000 asukasta, joista enemmän kuin puolet on juutalaisia. Maan puolelta sitä ympäröivät peräti rappeutuneet muurit, ja järven puolelta luulisi näkevänsä kasan savihökkelejä ja raunioita. Löytyy kumminkin siellä täällä muutamia parempia rakennuksia, jotka luultavasti ovat myöhäisemmältä ajalta. Kaupunki näyttää olevan kauniilla paikalla, etenkin järven puolelta katsellessa; mutta sen sisällä on kolkkoa ja likaista, kuten useimmissa itämaiden kaupungeissa. Sitä paitsi on seutu kuulu kuumuudestaan ja kuumetaudista, joka siellä usein raivoaa ja kaataa paljon sekä maan asukkaita että matkustavaisia. Vuonna 1837 hävitti kaupunkia maanjäristys, jonka tuhotöistä vielä nähdään jälkiä. Rabbiinit väittävät tämän kaupungin sijaitsevan samalla paikalla, kuin vanha _Rakkat_, joka Jos 19:35 mukaan oli kaupunki Naftalin sukukunnan alueella, ja mitä paikkaan tulee, niin se siihen kyllä soveltuisi, sillä Rakkat merkitsee "kapea." Sitten kun Herodes Antipas, Johannes Kastajan murhaaja, oli rakennuttanut sen uudelleen melkein kreikkalais-roomalaisen kaupungin malliin, sai se nimensä keisari Tiberiuksesta. Kaupunki oli linnoitettu, kuten muurit selvästi osottavat, mutta antautui kumminkin vapaatahtoisesti Vespasianukselle. Jerusalemin hävityksen jälkeen oli se juutalaisuuden pesäpaikka. _Sepforis_ muutatti hengellisen oikeuston (synedrion'in) sinne ja juutalainen tiedekin kukoisti siellä. Tieteellisen työn hedelmiä oli _Talmud_, joka neljännellä vuosisadalla j.Kr. tehtiin ja koottiin juuri Tiberiaksessa. Jo viidennellä vuosisadalla oli siellä kristitty piispa, ja ristiretkeilijät, joiden hallussa kaupunki oli Hattin'in tappeluun (vuonna 1187) saakka, asettivat sinne piispan-istuimen uudestaan. -- "Kuumat lähteet" (Hammam Tabarije) ja niiden merkitys ovat vanhastaan tunnetut. Paikkaa, missä sijaitsevat, kutsuttiin Herodeksen aikana Emmaukseksi [Josefuksen Juut. Sota IV, 1, 3.] Jo muinaisina aikoina kävi näillä lähteillä sairaita läheltä ja kaukaa. Niiden veden kiitetään hyvin parantavan, varsinkin luuvaloa. Kylpylaitos on hyvin yksinkertainen. Ibrahim-pasha rakennutti uuden kylpyhuoneen vuonna 1833. Vanha kylpyhuonekin vähän etelämpänä on vielä jäljellä.

Järvi kuohuili vähän, jonka vuoksi purtemme, kahden beduiinin soutamana, sai hiukan kiikkua matkalla. Vaaratta pääsimme toki tuohon toivottuun rantaan, jossa lähteiden lämmin, höyryävä vesi juoksee järveen. Vähän matkan päässä valkamasta, kylpyhuoneen alapuolella, päätimme uida. Hiekka-rannalla, jossa oli pientä kiveä hiekan seassa, oli hyvin sopiva uimapaikka. Tummansininen vesi ei ollut kylmää, noin 24 ast. C. Mielihyvissämme heittäydyimme kirkkaille laineille ja viivyimme kauan vedessä; olipa oikein ikävää nousta sieltä, sillä uinti virkisti sanomattomasti päivän paahtamaa ruumistamme. Maan asukkaat näyttivät täällä enemmän koin munalla välittävän puhtaudesta; he seisoivat rannalla kymmenkunta henkeä parvessa ja aikoivat hekin käydä uimassa ihanalla iltahetkellä. Uteliaina seurasivat he koko ajan liikkeitämme ja toimiamme. Auringon lasku palatessamme retkeltämme k:lo 1/2 7 aikaan oli ihmeen kaunis. Taivaan loistavat värit heijastivat nyt jo aivan tyynessä vedessä, ja laskeuvan auringon säteet loivat lumoavaa valoa järven ympärillä oleville vuorille. Jo ensimmäiset tunnit tämän järven partaalla olivat olleet suloisia ja jättivät mieleen muistoja mitä ihanimpia.

Ennen maata menemistä täytyi meidän päättää, jäämmekö seuraavaksi päiväksi Tiberiakseen, vai jatkammeko matkaa aamulla pohjoiseen päin. Helle ja sen seuralainen, kuumetauti, kyllä kammottivat; mutta tämän järven tienoo tarjosi niin paljon viehättävää, ja me olimme sitä niin vähän nähneet, ett'emme vielä raskineet lähteä. Illallispöydässä päätimmekin jäädä tänne koko seuraavaksi päiväksi, sitten kun tarkkaan laskettuamme huomasimme meillä olevan vielä kyllä aikaa; sovimme siis soutumiesten kanssa, että he veneineen koko seuraavan päivän kuljettelisivat meitä 20 frankin maksusta. Tämä päätös oli suloinen sanoma "mukarille", tuolle vanhalle, kunnon Hamedille, joka ei tietänyt, miten osottaa kiitollisuuttaan. Saihan hän täten odottamatta tilaisuuden koko päivän nauttia vapautta, jonka hän parhaasta päästä käytti nukkumiseen. Hän oli muhammettilais-uskovainen eikä siis nyt "ramadanin" kestäessä saanut syödä, juoda eikä tupakoida paitsi yöllä. Päivät päästään tuo ukko oli kanssamme matkoilla ja yönsä täytyi hänen käyttää syömiseen, tupakoimiseen ja hevosten vartioimiseen. Lepäämisaikaa ei hänellä siis matkustettaessa ollut päivällä eikä yöllä. Eipä siis kumma, että hän, kun kuuli meidän jäävän Tiberiakseen koko päiväksi, ihastui niin, että, vaikka olikin vanha ja väsynyt, hyppeli ilosta ja lauleli riemulauluja.

Seuraavana aamuna k:lo 1/2 8 oli vene sekä kahdeksan nuorta, reipasta, iloluontoista beduiini-soutajaa rannalla luostarin ääressä odottamassa tuloamme. Suurustettuamme pikimmältään, läksimme tästä kaupungista, jossa ei Vapahtaja koskaan käynyt, vaikka monesti purjehti järvellä, jonka rannalla se sijaitsee. [Koska kaupunki oli rakennettu vanhalle hautausmaalle, ei oikea juutalainen voinut astua sen alueelle tulematta Mooseksen lain mukaan saastaiseksi. Josefus sanoo nimenomaan, että jokainen juutalainen, joka siellä asui, tuli saastutetuksi niiden monien hautojen tähden, joita kaupunkia perustettaessa oli täytynyt raivata pois (vert. 4 Moos. 19:11.). Luultavaa on, ettei Kristus koskaan astunut sen muurien sisälle; mutta hänen sanankuulijainsa joukossa oli tietysti myös Tiberiaksen asukkaitakin (vert. Joh. 6:23.)] Halusimme hartaasti nähdä ja tarkemmin oppia tuntemaan itse Tiberiaksen merta ja niitä ikimuistettavia paikkoja, joissa kallis Vapahtajamme oli oleskelut suurimman osan vaikutus-ajastaan, tehnyt suuria ihmetöitä ja puhunut syvämielisiä sanoja Jumalan valtakunnan salaisuuksista. Aikainen aamuhetki oli ihmeellisen kaunis; pilvetönnä ja läpikuultavana kaaretteli kirkas taivas yli meren sinervän selän. "Sirokko" joka oli alkanut jo Nazaret'issa ollessamme, vaikutti kumminkin, että ilma ei ollut niin raitis, kuin kernaasti olisimme suoneet. Mutta kaikessa tapauksessa oli olo merellä mieluista. Ystäväni R., joka jo yöllä oli tuntenut pahoinvointia ja kuumetta, ei alussa voinut paljon nauttia ympäristön ihanuudesta. Minuun, joka Taborilla kohdanneesta taudinpuuskasta parattuani olin aivan terve, teki kaikki, mitä näin, suloisen vaikutuksen. Toivoen järvi-ilman, joka kumminkin oli edes vähän viileämpää, virkistävän ystävä R:iakin, kiiruhdimme rannasta. Matkamme ensimmäinen päämäärä oli järven pohjoisella rannalla, likellä Jordanin laskupaikkaa oleva _Tell Hum_ eli muinaisen Kapernaum'in rauniot. Matka sinne kesti vähän päälle kahden tunnin veneen hiljaa soluessa eteen päin tyynellä vedenpinnalla. Tiemme vei meidät päästä päähän tämän järven, joka ympäristöineen kerran oli ollut Vapahtajamme maallisen toiminnan pääpaikkana, ja jonka rantamailta useimmat hänen apostoleistaan olivat kotosin.

Tästä järvestä puhutaan jo vanhan testamentin kirjoissa (4 Moos. 34:11; 5 Moos. 3:17; Jos. 11:2; 12:3; 13:27, y.m.m. paikassa); mutta joka paikassa vaan rajana eri sukukuntain välillä. Vasta uuden testamentin aikana sai se Jesuksen ja hänen apostoleinsa kantta suuren merkityksensä. Evankeliumeissa se mainitaan kolmella eri nimellä. Luukkas kutsuu sitä "Genezaretin mereksi" (Luuk. 5:1), Matteus, Markus ja Johannes "Galilean mereksi" (Mat. 4:18; 15:29; Mark. 7:31; Joh. 6:1) ja Johannes "Tiberiaksen merekfi" (Joh. 6:1; 21:1.) Suuruuteen nähden se ei ansaitse meren nimeä, sillä sen pituus on vaan 21 kilometriä, suurin leveys 12 kilometriä ja sen pinta-ala 170,7 neliökilometriä. Sitä ympäröi lännessä Naftal'in ja Sebulon'in sukukuntain alueet (Mat. 4:13) ja idässä Gad'in. Itä- ja länsipuolilla tätä soikeamuotoista järveä, joka on lähes 200 metriä (noin 650 jalkaa) alempana Välimeren pintaa, on kauniita kukkuloita ja vuoria, toisilla puolilla enimmästi tasankoa. Ympäröivistä vuorista mainittakoon _Hattin_, jota luullaan siksi paikaksi, missä Jesus piti tunnetun vuorisaarnansa, joka löytyy Mat. 5, 6, 7 luvussa. Se tasanko, jonka evankeelisesta historiasta tunnemme nimellä "Genezaret'in maa" (Mat. 14:34; Mark. 6:53), on järven länsipuolella. Tämä tasanko on 1/2 penink. (= 5 1/8 kilom.) pitkä ja 1/6 penink. (= 1 3/4 kilom.) leveä, siis ei aivan vähäpätöinen. -- Järven oma asema suojaa sitä myrskyiltä, mutta se on altisna äkkiarvaamattomille vihureille ja tuulenpuuskille, jotka tulevat läheisistä vuorenrotkoista. Sen vesi on kirkkaan sinertävää, suolatointa, kylmäkkää ja terveellistä. Kautta järven huomaa pohjoisesta etelään päin kulkevan vuon, jonka Jordan-virta tekee matkallaan _Meroe_-järvestä Kuolleeseen mereen. Kun vedenpinta on tyyni, saattaa nyt, kuten Kristuksen ja apostolein aikanakin, nähdä suuria kalaparvia. Tavattoman paljon tässä järvessä löytyykin kaloja, sen saimme huomata, kun sittemmin beduiinien kanssa lähdimme pienelle kalastusretkelle, josta edempänä kerron enemmän.

Ensimmäisinä kevätkuukausina, rantojen ja vuorten kaltaiden vielä ollessa viheriänä, ennen kuin auringon polttavat säteet vielä ovat ehtineet kuivata kaikki, näyttää koko järvi ympäristöineen erinomaisen ihanalta. Rannoilla kasvaa ihmeen ihania kukkasia, joita nimitetään "Tiberiaksen ruusuiksi." Niitä on niin taajassa, että, kun kukkimis-aikana järvellä soutelee, koko ranta näyttää kauniilta kukkaistarhalta. Nämä ruusut ovat samaa lajia, kuin meidän "oleander"-niminen huonekasvimme, jonka heleänpunaisia, tuoksuvia kukkasia me kaikki jo lapsuudesta asti varmaankin olemme ihailleet.

Todella viehättävää on katsella semmoista maisemaa, varsinkin kun ilma on kirkas ja tummansininen taivas luo kuvansa veden kalvoon. Mutta kumminkin käypi apeaksi mieli muistellessa kuinka runsaasti tämän järven rannikoilla oli suuria, komeita kyliä ja kaupunkeja Jesuksen aikoina. Ne ovat nyt melkein kaikki hävitetyt; monesta ei näy enää edes raunioitakaan. Ajatellessa tuota muinais-aikaa sellaisena, kuin sen evankelistat ja historioitsijat kuvaavat, tuntee ehdottomasti vavistuksen sydämmessään, sillä kaikessa tässä hävityksessä näkyy selvään Jumalan vanhurskauden tuomio. Miten tenhoisan kaunis lienee tämä järvi ympäristöineen, vuorineen, laaksoineen, kylineen ja kaupunkeineen Kristuksen aikana ollutkaan! Olivathan nuo nykyään autiot ja metsistyneet alat silloin kauttaaltaan viljeltyjä. Historioitsija Josefus, joka, hurmaantuneena tämän "laaksomaan" kauneudesta, kuvailee sen veden suloutta, sen ilman-alan herttaisuutta, sen palmujen, rypäleiden, viikunoiden, mantelien ja muiden hedelmäin hyvyyttä sekä sen ihmeellisiä lämpimiä lähteitä, sanoo, että vuoden-ajat näyttävät ikään kuin kilpailevan kunniasta saada olla tämän tienoon haltiana, ja että luonto näyttää koonneen kaikki voimansa tehdäkseen tästä vähäisestä maailman kolkasta kalleimman helmen.

Koska seutu kuului Naftal'in sukukunnalle, kävi tässä, Talmud'in kirjoittajain mielestä, toteen Mooseksen sanat, että Naftal "täytetään Herran siunauksella" (5 Moos. 33:23), ja näillä oli myös sananlasku, joka oli tosi syvällisemmässä merkityksessä, kuin he itse aavistivatkaan, ja joka kuului näin "Jumala on luonut seitsemän järveä Kanaan'in maahan, mutta yhden -- Genzaret'in järven -- on hän valinnut itsellensä."