Chapter 12

Ripeästi kävi matka yhä edelleen Juudan erämaahan, jossa David kerran vihollistensa vainoomana harhaili yksikseen ja hyljättynä. Varmaan hän on syvästi tuntenut näiden jylhäin seutujen synkän autiuden, jonne ainoastaan muutamia hänen lähimpiä ystäviään tuli lohduttamaan häntä. Sydämmensä tunteet, mielialansa on hän julki lausunut seuraavissa sanoissa: "Jumala! Sinä olet minun Jumalani! Varhain minä sinua etsin; sinua minun sieluni janoo, minun lihani halaa sinua karkeassa ja kuivassa maassa, joka vedetön on. Niin kuin minä näin sinun pyhässä, katsellakseni sinun voimaas ja kunniatas; sillä sinun laupeutes on parempi, kuin elämä; minun huuleni pitää sinua kiittämän. Niin minä tahdon kunnioittaa sinua minun elin-aikanani ja minun käteni nostaa ylös sinun nimees. Niin kuin lihavuudella ja rasvalla pitää minun sieluni ravittaman, ja minun suuni pitää kiittämän iloisilla huulilla. Koska minä vuoteeseeni lasken, niin minä muistan sinua; koska minä herään, niin minä puhun sinusta. Sillä sinä olet minun apuni, ja sinun siipes varjon alla minä kerskaan. Minun sieluni riippuu sinussa; sinun oikea kätes minun tukee. Mutta he etsivät kadottaaksensa minun sieluni; teidän täytyy maan ala mennä. Heidän pitää miekkaan lankeeman, ketuille osaksi tuleman. Mutta kuninkaan pitää iloitseman Jumalassa. Joka hänen kauttansa vannoo, se kunnioitetaan; sillä valhettelijain suu pitää tukittaman" (Ps. 63). Niin hän harppuansa soinnutteli ja veisasi kiitosvirtensä Jumalan kunniaksi luottavasti ja uskossa rohkeasti.

Ei ainoatakaan ihmistä tullut meitä vastaan; ei ainoatakaan ihmisasuntoa näkynyt keskeyttämässä matkan yksitoikkoisuutta pitkinä hetkinä. Kaksi tuntia sujui ratsastus varsin ripeästi, kun arabialaispoikanen _Abid_, joka oli edellisenä päivänä lähetetty suoraa päätä Mar-Sabaan, nyt matkusti yhdessä meidän kanssamme pikku aasillansa ja ahkeraan kiirehti hevosia sekä lauleli perin omituisia laulujaan, kaikki nenä-äänellä. Vihdoin alkoi näkyä Kuolleen meren peilikirkas tummansininen pinta. Nähdessämme meren ajattelimme: "Sillä ei tie olekaan niin pitkä, kuin dragomaani on sanonut; tuossahan tuo vesi on ihan lähellä." Se näyttikin olevan ihan tuossa jalkain juuressa. Me kiiruhdimme hevosia; mutta yhäpä se meri näkyi pysyvän yhtä kaukana tai yhtä lähellä, kummin vain haluttaa sanoa. Vasemmalla puolen tietä, korkealla vuoren päällä, näkyi kiviä eli raunioita. Dragomaani sanoi sen olevan _Neby Musa_ (Mooseksen hauta), muhammettilaisten pyhiinvaelluspaikka, joita eivät sido mitkään raamatulliset tiedot. _Nebo_, jolla Mooseksen hauta on, jonka paikkaa ei kuitenkaan kukaan tiedä, on Moabinmaan vuoristossa ja siis Kuolleen meren itäpuolella, vaan tämä äskeinen paikkahan oli sen länsipuolella.

Meidän ratsastettuamme viidettä tuntia rasittavassa kuumuudessa, sillä päivä oli erittäin paahteinen, ja näitä huonoja vaivaloisia teitä, aukesi eteemme yht'äkkiä Jordan'in laakso, ja meri näytti olevan hyvin lähellä. Me kiiruhdimme ratsujamme, päästäksemme niin pian kuin mahdollista rantaan; mutta olipa siinä matkaa ajaa vielä koko tunti ennen, kuin olimme perillä. Täällä taaskin pettyi silmä matkan pituudesta. Jordan'in laakson reunaan päästyä kysyi ystävä R., kauanko minä luulin kuluvan aikaa tuonne meren rantaan ratsastaessa. Minä sanoin: "no, 10 minuuttia", ja luulin panneeni siinä aikaa oikein runsaasti. R. puolestaan arvasi kuluvan vähintään 20 minuuttia. Kumpikin meistä pettyi -- sillä matkalla kului koko tunti. -- Ensi katsauksella näyttää meri varsin viehättävältä. Matkan päästä katsoen näyttää se alppijärveltä, sen kun on ympärillä korkeat rannat. Jordan'in lakeus, jonka _Lot_ muinoin valitsi asuinpaikakseen, oli, kuten raamatusta näkyy, silloin hyvin hedelmällinen, vaan nyt siellä kasvaa ainoastaan orjantappurapensaita, joiden terävät piikit ovat tuuman pituisia. Vanha tarina kertoo, että Jesuksen orjantappurakruunu oli tehty näiden orjantappurain oksista. Niiden välitse ratsastaminen ei suinkaan ollut mieluista. Pitkät piikit tunkeutuivat vaatteiden lävitse ja ihossa tuntui polttavaa pakotusta. -- Viimeinen loppupätkä ajaa lennätettiin täyttä laukkaa, sillä hevoset veden näöstä itsestään tulivat kiihkeiksi. Nekin ikävöivät raikasta vettä virkistyksekseen. Mutta rantaan päästyä tuntui ikään kuin kylmä väristys käyvän läpi heidän ruumiinsa ja inhoten ne kääntyivät pois. -- Me sitä vastoin ilolla hyppäsimme alas satulasta ja riisuuduimme nopeasti, toivoen saavamme uinnista virkistystä. Vesi oli näöltään kirkasta ja houkuttelevaa, väriltään tummansinistä, mutta liian lämmintä virkistykseksi sellaisessa rasittavassa kuumuudessa. Pohja näkyi monen kyynärän syvyydestä ja oli kaunein, kuin ajatella voi: hienoa hiekkaa ja pikku kiviä. Kuolleen meren vedestä olin aina kuullut ja lukenut, että se on niin raskasta, että kannattaa hyvästi ihmistä, joten siihen ei voi upota. Tietysti piti nyt heti koettaa, oliko se totta, ja suureksi kummastuksekseni ihan niin olikin. Minä en painunut veden alle, asetuinpa miten hyvänsä. Suurta vaaraa ei tuossa uinnissa ollut, kuin että silmät voivat helposti vahingoittua vähäksi ajaksi. Piti tarkkaan varoa, että vettä ei päässyt hiukkaistakaan silmiin, koska se tuotti kovaa kipua, jopa sokasikin hetkiseksi. Toinen matkakumppanini, ystävällinen, iloinen "maantuomari", ryhtyi sukelluskoetuksiin, mutta sai siinä vettä molempiin silmiinsä, tunsi heti polttavaa kipua eikä nähnyt kymmeneen minuuttiin mitään. Sen tähden ei hän omin neuvoin osannutkaan rantaan, vaan läksi uimaan ulos päin, kunnes minä ehdin auttamaan häntä pois vedestä. Minullekin pääsi hiukka vettä oikeaan silmään ja kovasti sitäkin kirveli.

Toinen tämän veden mainittava ominaisuus on, että uimasta noustua tuntuu ruumis kuin öljyllä voidellulta. Mahdoton ihan oli saada ihoa kuivaksi, koettipa sitä hangata kuinka hyvänsä. Minulla oli sitä varten mukana pyyhkeitä, mutta ei niistä apua. Vaatteet tarttuivat kiinni ruumiiseen, ja hyvin tuntui olo tukalalta. Ikävällä sen tähden odottelimmekin toista uintia puhtaammassa ja suloisemmassa Jordan'in vedessä, jonne ratsastus oli kestävä 1 1/2 tuntia.

Itse Kuollut meri on syvimmällä kaikista meristä ja järvistä, kuin tunnetaan maan päällä. Genezaretin järvi on 650 jalkaa alempana Välimeren pintaa, mutta Kuollut meri 1,316 jalkaa. Sen tähden on Kuolleen meren seuduilla aina hyvin lämmin. Vesi on siinä myöskin hyvin syvä. On siinä tavattu aina 1227:kin jalan syvyisiä kohtia. -- Jerusalemista suoraan Kuolleelle merelle on ainoastaan 5 tai 6 tunnin matka, ja Jerusalem on 3684 jalkaa korkeammalla sitä. Kuolleesta merestä ei vedellä ole mitään poispääsyä; haihtumisen täytyy siis olla hyvin suuri. Ilmaa myöskin luullaan sen haihtumisen tähden yleensä vaaralliseksi ja tuottaakin se matkustavaisille usein kuumetta. Tavallisesti on vedenpinta ihan peilityyni, koska tuulen ei ole helppo saada raskasta vettä liikkeelle. Hiukan se vain värehti meidän siellä käydessämme. Rannat eivät ole rumat: itäpuolella Moabinmaan vuoret ja länsipuolella Juudan vuoret. Tavallisesti luullaan, että tämän merkillisen meren lähellä ei ole eikä voi olla mitään elämää, että esim. lintu ei voi hengissä lentää sen poikki. Se luulo ei kuitenkaan ole yhtä pitävä totuuden kanssa. Rannoilla kasvaa, kuten jo mainitsin, orjantappura-pensaita ja vähä ruohoakin, ja ilmassa veden päällä näin tullessamme kaksi suurta lintua lentävän ihan vahingotta. Pieni hieta- ja kivikkosaari on lähellä luoteisrantaa. Ei mitään elämää voi kuitenkaan olla itse vedessä sen merkillisen suolan, asfaltin ja tulikiven sekaisuuden tähden. Sen tähden sillä syystä kyllä on nimenä Kuollut meri.

Tämän meren rannalla jokainen raamattua uskova kristitty tietysti muistaa Jumalan vanhurskaan tuomion, joka kohtasi Sodomaa ja Gomorraa niiden syntien tähden. Siitä kerrotaan 1 Moos. 13 luvussa. Tutkijat ovat yksimieliset, että niiden synnin pesäin muinaisella paikalla on nyt juuri tämä meri. Matkustavainen mielellään poistuu Kuolleen meren luota ja kiiruhtaa Jordan-virralle, joka välkkyy pohjoisen puolella ja merkillistä kyllä, juoksee Kuolleeseen mereen. -- Kulku sinne kävi pitkin avaraa tasankoa, jossa siellä täällä näkyy Kuolleen meren läheisyyden merkkejä: kerroksittain suolaa ja keltaista tulikiveä. Mitä likemmäksi Jordania pääsimme, sitä vaihtelevammaksi muuttui kasvimaailma. Jäljelle oli jo jäämässä autius ja kuolema, joka yleensä vallitsee Juudan erämaassa ja Kuolleen meren rannoilla. Kohta olimme pääsevät Jordanin varsilla kasvavain puiden ja pensasten varjoon, suojaan keskipäivän auringon polttavalta paahteelta, joka jo olikin riistää meiltä aivan viimeisetkin voimat. Sieltä, joen virrasta olimme saavat hyvää, virkistävää vettä juoda: siellä oli uinti ainiaan muistettavassa joessa puhdistava ruumiimme Kuolleen meren öljystä! Ne ajatukset, se ikävä pitivät meitä yllä, vaikka väsymys jo tulikin hyvin tuntuvaksi. Vielä vähä ponnistusta, niin pianhan olimme perillä. Ratsummekin näyttivät ymmärtäneen sydämmemme toivon; ne riensivät yhä nopeammin. Nekin ikävöivät raikasvetiselle virralle, jonne kohta saavuimme.

Kasvot ilosta loistavina laskeuduimme alas satulasta kohisevan virran rannalle ja asetuimme muutamain puiden varjoon; pajuja, etelämaan haapoja ja tamariskeja (mannapuita) siinä oli suojanamme. Se paikka puineen ja runsaine kasvullisuuksineen oli oikea kosteikko erämaassa. Kello oli vähän päälle 12:n, siispä päivä juuri kuumimmillaan. Heti kiiruhdimme riisuutumaan, päästäksemme niin pian kuin mahdollista veteen. Joen juoksu on hyvin virtava ja vuolas, vaikka sen leveys ei olekaan suuri, ainoastaan noin 200 jalkaa. Vesi ei ole kirkasta, vaan päin vastoin vähän sameaa ja kellertävää. Sillä vedellä on liu'entava voima. Toisena rantana on jyrkkä kallioseinä, ja koko luonto näyttää itäpuolella olevan jylhempi, kuin länsipuolella. Harvoin on uinti ollut virkistävämpi, mutta harvoinpa se on ollutkaan niin perin tarpeellinen, kuin juuri tällä kertaa. Ikävä oli nousta ollenkaan pois vedestä, kun uinti polttavassa paahteessa tuntui niin sanomattoman suloiselta. "Maantuomarilla" oli hyvä halu uida virran poikki, mutta jätti hän kuitenkin tekemättä tuon koetuksen, joka on monelta uhkarohkealta englantilaiselta riistänyt hengen.

Meidän uidessamme laitteli dragomaani suuren puun varjoon yksinkertaisen atriamme: paraastaan kylmää lintupaistia ja kovaksi keitettyjä munia, joka ruoka ainakin minusta maistui oikein hyvältä taivasalla vihreässä ruohossa. Elävästi johtui siinä mieleeni Davidin 23:s psalmi, jossa sanotaan, että "Herra valmistaa pöydän, vie virvoittavan veden tykö ja kaitsee (ruokkii) viheriäisessä niitussa." Syötyä lepäsimme pari tuntia, ja hyvää olisi uni tehnytkin, mutta sitä häiritsivät miljoonat kärpäset, joita oli kokoutunut ympärillemme kiusaamaan meitä kaikin tavoin. Ystävä R. nyt vuorostaan oli huonovointinen ja alakuloinen, ehkäpä kuumuudesta ja kovista ponnistuksista; mutta virkistyi sentään illaksi.

Istuessamme tässä kuohuvan joen varrella tuuhean puun alla muistui mieleeni ne suuret tapaukset, jotka pyhässä historiassa mainitaan tämän joen yhteydessä. Mooseksen seuraajan Josuan johdolla menivät israelilaiset sen yli omistamaan luvattua maata. Se ylimeno tapahtui Jerikon kohdalla, jossa mekin juuri nyt olimme. Siitä on seuraava kertomus Josuan kirjassa (3:14-17): "Koko kansa läksi majoistansa menemään Jordanin ylitse, ja papit kantoivat liiton arkkia kansan edellä, ja koska arkin kantajat tulivat Jordaniin ja pappein, arkin kantajain, jalat kastuivat veden syrjään -- ja Jordan oli täynnä partaaseen saakka kaiken elon-ajan, -- niin seisoi se vesi, joka ylimmäiseltä puolen juoksee, koottuna yhdessä läjässä, sangen kaukana Abamin kaupungin puolessa, joka on Zartanin tykönä; mutta se vesi, joka juoksi alas korven mereen, nimittäin Suolaiseen mereen, väheni ja juoksi pois; niin meni kansa ylitse Jerikota kohden. Ja papit, jotka kantoivat Herran liiton arkkia, seisoivat kuivan päällä, asetetut Jordan'in keskellä, ja koko Israel kävi kuivan päällä sen lävitse, siihen asti, että kaikki kansa tuli Jordan'in ylitse." Sittemmin mainitaan kaksikin tämän joen ylimenoa ihmeellisellä tavalla, nim. profeettain _Elian_ ja _Elisan_ (2 Kun. 2:8, 14). Syrian kuninkaan sodanpäämies _Naeman_ puhdistui spitaalistansa, kun peseytyi seitsemän kertaa Jordan'in vedessä (2 Kun. 5:14), ja sinne pudonnut kirves nousi prof. Elisan sanan mukaan veden päälle (2 Kun. 6:6). Joen rannoilla oleskeli suuri parannussaarnaaja, Jesuksen edelläkävijä, _Johannes Kastaja_ ja kastoi sen vedessä parannuksen kasteella niitä, jotka tunnustivat syntinsä. Sen aalloissa Vapahtajakin kastettiin, kun hän tuli Galileasta ja pyysi Johannesta kastamaan, jolloin Isä puhui auenneesta taivaasta, ja Pyhä Henki tuli alas hänen päällensä kyyhkysen muodossa (Mat. 3). Tämän viimemainitun tapauksen muistoa viettävät joka vuosi tuhannet "pyhiinvaeltajat" siten, että määräpäivänä käyvät turkkilaisten vartijain saattamana joella, juovat sen vettä, uivat siinä ja palaavat Jerusalemiin. -- Moni matkustavainen ottaa mukaansa Jordanin vettä ja kuljettaa sitä ilmanpitävästi suljetuissa läkkiastioissa kotiinsa, käytettäväksi lasten kasteessa. Monessa keisarillisessa ja kuninkaallisessa perheessä lapset tavallisesti kastetaan Jordanin vedellä. Molemmat matkakumppanini ottivat myöskin itselleen kumpikin pullollisen vettä, joka sitte Jerusalemissa keitettiin ja pantiin läkkipulloihin otettavaksi kotiin muistoksi Jordan'illa käynnistä.

Kun kuumin aika oli kulunut, alkoi dragomaani kiirehtiä lähtemään, koska meillä vielä oli noin kahden tunnin matka seuraavaan yöpaikkaamme _Jerikoon_. Tie kävi nyt suoraan länteen, poikki Jordanin lakeuden, joka on lähes peninkulman levyinen ja 1,300 jalkaa alempana merenpintaa, rajoina 1,000 tai 1,300 jalan korkuisia vuoria. Vielä oli lämmin oikein rasittava. Alussa meillä oli vähä suojaa varjostavista puista; mutta etäämpänä olimme aivan alttiina auringon säteille, jotka melkein pystysuoraan paahtoivat meitä. Ei tuntunut edes pientäkään tuulenhenkäystä virkistämässä, sillä sattumalta oli aivan tyyni. Tällä lyhyelläkin matkalla, kun väsymys, kuumuus ja jano vaivasivat minua sanomattomasti, opin joksikin osaksi paremmin ymmärtämään monenkin raamatunsanan syvällistä merkitystä. Jesus sanoo: "Kuka ikänä juottaa yhden näistä vähimmistä kylmällä vesipikarilla ainoastaan, opetuslapsen nimellä, totisesti sanon minä teille, ei hänen pidä palkata oleman" (Mat. 10:42; Mark. 9:41). Kylmällä vesipikarilla ei ole kovinkaan suurta arvoa, varsinkaan meidän pohjoismaalaisten mielestä, jotka emme juuri tiedä mitään oikeasta kuumuudesta emmekä janosta; mutta etelän hehkuvassa ilmassa, jossa kuumuus rasittaa niin, että suulaki kuivaa ja kieli tarttuu siihen kiinni, on kylmä vesi arvaamattoman kallis lahja. -- Herra luvatessaan profeettain Mikan ja Sakariaksen kantta Israelille maallista onnea, puhuu näin: "Jokaisen pitää viinapuunsa ja viikunapuunsa alla pelkäämättä asuman. Silloin, sanoo Herra Sebaot, kukin kutsuu kumppaninsa viinapuunsa ja viikunapuunsa ala" (Mika 4:4; Sak. 3:10). Viinapuun ja viikunapuun vilpoisessa varjossa oli Israel omassa maassaan saava nauttia siunauksen hedelmiä, auringon paahtamatta ja vaivaamatta heitä. -- Matkalla näimme siellä täällä syrjemmässä luostareja, jotka muistuttivat, mitenkä näissäkin seuduissa tehdään työtä Jumalan valtakunnan levittämiseksi.

Nykyinen _Jeriko_, köyhä, viheliäinen, likainen kylä, nimeltä _Erika_ eli _Riha_, ei ensi silmäyksellä näyttänyt viehättävältä eikä puoleensa vetävältä. Ensinnä huomasimme muutamia viheliäistä, varvuista ja savesta tehtyjä töllejä, joissa asuu beduiineja. Monta heitä tuli, meidän lähestyessämme kylää, vastaan repaleisissa pukimissa, kantaen ruukkua tai muuta tavaraa maan tavan mukaan päälaellansa. Köyhyys ja kurjuus näyttivät heidän keskensä vallitsevan. Päästyämme lähemmäksi näimme kylässä muutamia parempiakin rakennuksia, joista mainittakoon kreikkalais-katoolinen luostarirakennus. Sen ympärillä on erittäin ihana puutarha, jossa paitsi monenlaisia kukkia kasvaa myöskin muutamia palmuja muistuttamassa _Palmukaupunki_-nimeä, joka Jerikolla muinoin myöskin oli. Me saimme yösijan vanhanpuoliselta kristityltä vaimolta, jolla täällä oli kaksi kaunista kartanoa, ympärillä puutarha, johon satoja lintuja kokoutui illoin ja aamuin pitämään laulajaisia, joiden vertaista en ollut koskaan ennen kuullut. Ympäröivässä luonnossa vallitsi muutenkin kaikkialla elämä ja liike koko yön. Monenmoisesti vaihdellen kaikui laulu tuossa rehevässä puutarhassa, jonka kukat täyttivät huumaavalla tuoksullaan koko ilman. -- Hyvin kuuman päivän jälkeen oli ilta ja yö verraten vilpoinen, kuten yleensä tavallista noilla seuduin. Sellaisissa suurissa lämmön vaihdoksissa täytyy olla hyvin varovainen puvussaan, jos tahtoo säilyä vilustumiselta ja kuumeelta, johon hyvin helposti voi sairastua. -- Vaikka nyt olimmekin perin uuvuksissa tavattoman pitkästä ratsastuksesta, joka oli kestänyt vähintään yhdeksän tuntia, sekä omituisista uinneista ja kuumuudesta, joka oli tavallista enemmän voivuttanut meitä, oli tämä ilta kuitenkin suloisimpia hetkiä koko matkallamme. Syötyämme illallisen, jonka dragomaani oli meille laittanut miellyttävään vierashuoneeseen, istuimme siellä kauan viettämässä erään merkillisen päivän muistoa ystävä R:n elämässä. Syödessä hän näet ilmoitti, että se oli hänen syntymäpäivänsä, ja että oli tietysti vietettävä ilolla. Onnen malja juotiin Jerikon viinillä, jota tilattiin pullo. Juhlapuheen piti iloinen, leikillinen "maantuomari" monella eri kielellä, eikä siitä suinkaan puuttunut ainetta. Olivathan koko ympäristö ja sen erikoiset olot aivan sopivat saattamaan meitä kaikkia runollisimmalle mielelle. Täytyi runollisen Suomen kielenkin kaikua seurassamme. Tietysti oli se puhe minun pidettävä. Ilossa kului koko ilta; väsyksissämmekin oli meidän vaikea erota ja käydä levolle kokoamaan voimia seuraavan päivän ponnistuksiin. Iloisina ja kiitollisina Jumalalle, joka oli armollisesti auttanut meitä voittamaan kaikki vaikeudet ja pitänyt meitä terveinä, kävimme vuoteelle nukahtamaan muutamia tunteja.

Mutta en huoli jättää kertomatta niitä muistoja pyhästä historiasta, jotka taas täällä kohoavat uskovaisen raamatunlukijan mieleen. Jerikokin on sellainen paikka, johon likeisesti liittyy merkillisiä tapauksia. Ne kuitenkin tarkoittavat sitä Jerikoa, joka jo ammoin on rauennut raunioiksi, jotka ovat noin puolen tunnin matkan päässä siitä kylästä, jossa yötä vietimme. Muinainen Jeriko oli ensimmäinen kaupunki, kuin Israel Josuan johdolla voitti Kaanaanmaassa. Sen muurit kukistuivat ihmeen kautta; koko kaupunki hävitettiin; ei mitään muuta säästetty, kuin Rahab ja hänen huoneensa. Siitä, joka tahtoi jälleen rakentaa tämän kaupungin, lausuttiin tämä kirous: "Kirottu olkoon se mies Herran edessä, joka nousee ja rakentaa tämän Jerikon kaupungin! Koska hän laskee siihen perustuksen, niin kadottakoon esikoisensa, ja koska hän rakentaa sen portit, kadottakoon nuorimman poikansa!" (Jos. 6:26.) Tämä kirous kohtasi monen sadan vuoden päästä Ahabin aikana Hiel nimistä miestä, joka oli kotoisin _Beth-Elistä_ ja yritti rakentamaan kaupunkia (1 Kun. 16:34.) sen lähelle näkyy kuitenkin jo sitä ennen syntyneen uutisasutus (Tuom. 3:13), jolla oli sama nimi Jeriko eli myöskin _Palmukaupunki_ luultavasti sen johdosta, että siellä runsaasti kasvoi palmuja. Silläkin oli kukoistus-aikansa. Muun muassa oli siellä profeettakoulu, jota johtivat suuret miehet Elia ja Elisa (2 Kun. 2.) Kaupungin kaivon karvaan veden muutti prof. Elia ihmeen kautta makeaksi. Tämä kaupunki oli sen kedon (nummen) laidassa, jolla kaldealaisten sotajoukko tavoitti Jerusalemista pakenevan kuningas Zedekian, hajoitti koko hänen sotajoukkonsa, otti hänet itsensä vangiksi ja vei Babelin kuninkaan luo (2 Kun. 25:5, 6.) Vankeuden jälkeen asettui siihen asujamia (Esra 3:34; Neh. 7:36), ja Jerikon miehet "auttoivat Jerusalemin muurien rakennustyössä" (Neh. 3:2.) Syrialainen Bakides linnoitti kaupungin (1 Matt. 9:50), joka sittemmin näyttää joutuneen ryöstetyksi ja hävitetyksi. Sen historia ulottuu kuitenkin Kristuksen aikaan asti ja vielä myöhemmäksikin. Evankeelisessa historiassa mainitaan myöskin Jerikon nimeä moniaita kertoja. Viimeisellä matkallansa Jerusalemiin paransi Jesus sen lähellä kaksi sokeata (Mat. 20:30.) Siellä hän oli publikaani Sakeuksen vieraana (Luuk. 19:1-10.) -- Roomalaisten vallan aikana oli Jeriko erään toparkian pääkaupunkina ja Vespasianus kävi siellä vähän ennen lähtöänsä pyhästä maasta (Josefus, Juut. Sota, III: 3, 5; IV: 8, 1. 9, 1; V: 2, 3). Kun Titus hävitti Jerusalemin (v. 70), tuli Jerikokin hävitetyksi, mutta sittemmin rakennettiin se jälleen. Sen jälkeen mainitaan Jerikoa hyvin harvoin, ja jo 7:nen vuosisadan lopulla lienee se tullut viimeisen kerran hävitetyksi. Ristiretkien aikana mainitaan sen läheisillä hedelmällisillä vainioilla kasvatetun sokuriruokoja.

Keskiviikkona 23 p. Huhtik., joka oli retkemme kolmas ja viimeinen päivä, heräsimme taas hyvin aikaisin. Niin kuin tähän asti ennen, oli nytkin taivas kirkas ja päivä uhkasi tulla hyvin kuumaksi. Piti siis saada kuuden tunnin matka Jerikosta Jerusalemiin kuljetuksi ennen päivän kuuminta aikaa, joka on k:lo 12 ja 3 välillä. Sen tähden läksimme liikkeelle jo k:lo 5 aamusella. Iloinen "maantuomari", joka aina oli valmis laulelemaan ja laskemaan leikkiä, oli maannut huonosti ja valitteli pahoinvointia. Tiellä kuitenkin selvisi, ett'ei tuo tauti ollut vaarallista laatua, sillä hän vähitellen virkosi sen verran, että saattoi silloin tällöin koettaa kilparatsastustakin meidän kanssamme, milloin vain tien laatu sitä salli. Tämä tie muuten on kolkoimpia. Sitä viittaa myöskin ihan selvään evankeelisen historian kertomus laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10), joka aivan välttämättä johtuu mieleen, ratsastaessa näitä autioita seutuja. Jesuksen aikoina oli matka Jerusalemista Jerikoon hyvin vaarallinen, koska sillä helposti voi joutua ryövärein käsiin. Niiden oli vallan mukava piileskellä noissa pimeissä kammottavissa vuorenrotkoissa, joita on molemmin puolin tiestä ja jotka eivät suinkaan miellytä matkustajaa. Vielä nykyäänkin katsotaan tätä matkaa monin tavoin vaaralliseksi muukalaiselle; rosvojen päällekarkaukset eivät ole mitään harvinaisia tapahtumia. "Pyhiinvaeltajat", jotka juuri tätä tietä vaeltavat Jordanille, kulkevatkin sen tähden suurissa joukoissa ja vartijain saattamina. Me tapasimme matkallamme monta joukkoa venäläisiä pyhiinvaeltajia, jotka laulaen palasivat Jordanilta, jossa olivat uineet, ja josta heillä arvattavasti oli paljo pyhiä muistokaluja muassa. Kun minä tervehdin heitä venäjäksi ja kysyin, miten he voivat, vastasivat he tervehdykseeni iloisesti. Eräälle herralle, joka venäläisen papin seurassa ratsasti aasilla, oli vähällä käydä hyvin huonosti, kun aasi juuri syvän rotkon partaalla rajustui ja heitti herran pois seljästään. Onnellisemmin se kuitenkin kävi, kuin ensin näytti, sillä hän sai vain kovan täräyksen ja muutamia mitättömiä raamuja.