Chapter 10

_Church Missionary Society'lla_, joksi tämä lähetys itseään nimittää, on kuusi pääasemaa: _Jaffassa, Jerusalem'issa, Nabluksessa, Nazaret'issa, Gazassa ja Galt'issa_ Jordan'in itäpuolella. Lähetyksen sihteerinä on _Rev. L. Hall_, joka asuu Jaffassa. Hänen suoranaisesti johdettavanaan on pieni Jaffan seurakunta sekä Ramleh'in, Lyddan, Abud'in ja Haifan asemat, johon seurakuntaan yhteensä kuuluu noin 400 jäsentä. Tärkeimpänä työalana näillä asemilla, kuten yleensä koko protestanttisessa lähetyksessä tässä maassa, pidetään koulua, jossa on noin 350 oppilasta. Apunaan työssä on herra Hall'illa monta opettajaa ja yksi palestiinalainen pappi, joka saarnaa Jaffan seurakunnassa. Sitä paitsi on seurakunnalla yksi sairashuone ja yksi tyttöin kasvatuslaitos. -- Toinen pääasema on Jerusalemissa ja siihen kuuluvia ala-asemia on _Bet-Sakur'issa_ etelässä ja _Ramallah'issa_, joissa on eurooppalainen lähetyssaarnaaja. _Bir-Set'issä, Dschifuassa_ ja _Tajibessa_ pohjoisessa, joissa on noin 300 sielua. Näillä on koillispuolella ulkona kaupungista kaunis kirkko, jossa kolme pappia (kaksi eurooppalaista ja yksi palestiinalainen) palvelee. Kirkon yhteydessä on päiväkoulu ja poikain-kasvatuslaitos (Gobatin koulu, noin 50 oppilasta) opettajaseminaarineen; viimemainitun johtajana on Basel'in lähetys-opiston läpikäynyt _Rev. Johs Zeller_, joka sitä paitsi on arabialaisen kirkon pappina. Valitettavasti on tämäkin seurakunta pieni eikä näytä viime vuonna kasvaneen. Kouluopetus ja kasvatus näyttää olleen tärkeimpänä toimialana. -- Kolmannella pääasemalla Nabluksessa on jo monta vuotta oleskellut uuttera _lähetyssaarnaaja Fallscheer_ perheineen. Hänellä on hoidettavana paitsi omaa seurakuntaansa, jolla on eri kirkko, myöskin monta ala-asemaa: _Rafidia, Nusfedschbil, Bed emrin_ ja _Afar_, joissa arabialaisia opettajia työskentelee. Roomalais-katoolilaiset ovat tehneet tälle työlle paljon haittaa. Mutta kuitenkin on Fallscheer'in onnistunut Jumalan avulla pitää koossa seurakuntaansa ja palvella näitä ihmisiä evankeliumin saarnalla. -- Nazaret'issä työskentelee Rev. Wolters, jonka hoidettavana on noin 300 seurakuntalaista hajallaan siellä täällä eri paikoissa. Hänellä on Nazaret'issa eri kirkko ja apuna arabialainen opettaja. Hänen seurakuntaansa kuuluu viisi päiväkoulua ja suuri tyttöin-kasvatuslaitos. -- _Galt'issa_ on palestiinalainen pappi sekä opettaja ja lääkäri pienen seurakunnan hoitajina, ja _Gazassa_ työskentelee _Rev. Huber_.

Tästä näkyy, että Church Missionary Society harjottaa melkoisen suurta lähetystointa. Täytyy vain valittaa, että sen pyrinnöt ovat viime vuosikymmeninä antaneet vähemmin hedelmää, kuin aikaisemmin, ainakin mitä tulee seurakuntalaisten lukuun. Kasvavan nuorison keskuudessa on työ kuitenkin jatkunut ilman erinäisiä vaikeuksia. Ja on syytä odottaa ja toivoa, että Jumalan sanan siemen, jota on kylvetty ja kylvetään nuorten sydämmiin, on aikanansa kantava hedelmää.

Katsahtakaamme vielä _Saksan evankeeliseen lähetykseen_, jolla myöskin on täällä työvainio. Sen alku oli hyvin vähäinen, mutta Jumalan siunauksen kautta on se yhä enemmän kehittynyt. Jo ensi alusta on se ottanut päätehtäväkseen nuorison kasvatuksen. Ja siinä se epäilemättä on osannutkin oikeaan, sillä itämailla täytyy kansassa ensin herättää uskonnollisen elämän harrastusta, ennen kuin mitään voidaan saada aikaan. Ja tämä herätys voi helpoimmin tapahtua nuorisossa, joka yleensä helpommin ottaa vastaan vaikutuksia ulkoa päin. Jos lapset saavat pysyä vanhempiensa tykönä ja kotoisten parissa, vaipuvat he samaan välinpitämättömyyteen ja penseyteen, joka yleensä on tämän kansan tuntomerkkinä uskonnollisiin asioihin nähden. Sen tähden on näille lapsille tehtävä samoin kuin taimille: otettava ne pois alkuperäisestä paikastaan ja istutettava uuteen, niille erittäin valmistettuun maahan. Työ täytyy alkaa ihan alusta. Sen tähden on tämä lähetys perustanut laitoksia, joissa opetusta ja kasvatusta harjotetaan ihan evankeelisten periaatteiden mukaan. Vakavat evankeeliset perheet, joissa lapsia kasvatetaan kurituksessa ja Herran nuhteessa, olisivat tässä kyllä suuremmaksi hyödyksi, mutta mistäpä löytää sellaisia perheitä tässä maassa? Lähetyksen täytyy sen tähden tyytyä laitoksiin, jotka joinkin määrin korvaavat perheitä.

Tällä lähetyksellä on toistaiseksi kaksi sellaista suurempaa laitosta: _Syrialainen lastenkoto_ ja _Talitha-kumi_, edellinen poikia, toinen tyttöjä varten. Betlehem'issä oli ennen vielä kolmaskin kasvatuslaitos, vaan se lopetti vaikutuksensa vähän seitsemättä vuotta sitte, mistä syystä, en tiedä.

_Syrialainen lastenkoto_ alkoi vaikutuksensa vuonna 1860, jolloin Syriassa oli suuri vaino kristittyjä vastaan, joka juuri antoikin aihetta sen perustamiseen. _Schneller'in_ nimi liittyy eroamattomasti tähän laitokseen, koska hän on uhrannut miehuutensa voiman ja vanhuutensa kokemuksen sen hyväksi. Vanha Schneller, joka vielä elää ja on 70 vuoden ijässäänkin vielä varsin hyvissä voimissa, on saanut nähdä laitoksensa kukoistavan ja kantavan siunausta tuottavia hedelmiä. Johtajana hoitaa hän vieläkin koko laitosta. Hänen poikansa, käytyään Sveitsissä Grischonan ja Arnoldin pappisseminaarit, on ottanut täällä inspehtoorin toimen ja uhraa väsymättömän innokkaana kaikki voimansa laitoksen parhaaksi. Laitokseen otetaan 130-150 lasta, jotka saavat 2:sta 18:teen vuoteen asti olla laitoksessa ja oppia sisälukua, kirjoitusta, luvunlaskua, uskontoa, y.m. Sekä käsitöitä, puutarhanhoitoa, maanviljelystä ja monenlaista käsityöammattia. Tätä varten on laitoksessa koulu, jossa opetetaan uskontoa tärkeimpänä aineena ja muita koulu-aineita. Täytettyään 14 vuotta saavat lapset oppia kuka mitäkin käsityötä oman eri taipumuksensa mukaan. Sitä varten on paja, kirjapaino, savenvalimo ja nikkarin, suutarin, räätälin työhuoneita y.m., jopa sokeitakin varten eri työhuone, jossa he tekevät köysiä, koreja y.m.s. Kaikki oli meidän siellä käydessämme paraassa järjestyksessä; ei voi olla ihmettelemättä kykyä, joka johtajalla täytyy olla, saadakseen tätä kaikkea aikaan. Laitosta pidetään yllä vapaatahtoisilla lahjoilla, joita kootaan eri maista noin 60,000 markkaa vuodessa. Useimmat lapset ovat turvattomia, jotka muuten jäisivät ihan ilman hoitoa ja vaipuisivat siveelliseen ja uskonnoliseen kurjuuteen. Laiskuus, valhe ja epärehellisyys ovat pääpiirteinä kansan luonteessa, josta tämä lapsijoukko on koottu. Senpä tähden tarvitaankin suuria ponnistuksia ohjatessa heitä uutteruuteen, totuuteen ja rehellisyyteen. Hetket, jotka vietimme syrialaisessa lastenkodossa rakastettavain, ystävällisten ihmisten seurassa, jotka olivat oppineet uhraamaan ja rakastamaan niin suuresti, olivat meille suloiset ja opettavaiset.

_Talitha-kumi_, joka on noin 20 minuutin matkan päässä luoteeseen päin Jerusalemista, työskentelee samaa tarkoitusta varten ja samalla tavalla tyttöjen, kuin äsken mainittu laitos poikien hyväksi. Sitä johtavat Kaiserswerthissä oppineet diakonissat, jotka samalla ovat täällä opettajinakin. Laitoksessa on tilaa 100-120 oppilaalle; meidän käydessämme oli siellä 114 tyttöä. Sitäkin pidetään yllä paraastaan vapaatahtoisilla lahjoilla. Nykyään on siellä 7 diakonissaa, rakastettavia ihmisiä, jotka ystävällisimmästi ottivat meitä vastaan. Tuntui mielessäni sangen omituiselta mennessä tähän laitokseen ja nähdessä näitä mustia ja vaskiruskeita lastenkasvoja. Meidän astuessamme erääseen luokkahuoneeseen, jossa par'aikaa oli kielitunti, antoi opettajatar-diakonissa lasten veisata virren. Silmäni kyyneltyi ja mieleeni johtuivat psalmistan sanat: "Nuorten lasten ja imeväisten suusta perustit sinä voiman vihollistesi tähden" (Ps. 8:3). Jumalan kiitoksen ja ylistyksen kuuleminen pakanuuden ja kurjuuden keskellä tekee vaikutuksen, joka ei helposti haihdu. Rukoilevalla mielellä ja sydämmestä toivottaen, että Herra siunaisi tätä laitosta, jossa kaikki teki niin hyvän vaikutuksen, jätimme sen ystävällisine "sisarineen".

Vielä mainittakoon pieni _diakonissalaitos_ itse Jerusalemin kaupungissa, jossa myöskin Kaiserswerthin diakonissat työskentelevät rakkaudella ja uhraavaisuudella, sekä _spitaalisten sairashuone_, jota veljesseurakunnan perustamaa laitosta pidetään yllä paraastaan Englannista tulevilla varoilla. Äskenmainittu laitos on kolmen neljännestunnin matkan päässä kaupungista kaakkoon päin. Portin päällä, josta astutaan sisään on suurilla kirjaimilla sanat "Jesus hilfe" (Jesus auttakoon). Syystä kyllä ne sanat ovatkin siinä; niissä on lyhyesti mutta voimakkaasti lausuttuna laitoksen asujanten koko hätä ja surkuteltava tila, josta Hän, ainoastaan Hän voi auttaa. Nämä asujamet ovat mahdottomat parantaa millään maallisella lääketaidolla. Laitoksessa on tilaa 80 sairaalle, miehille ja naisille. Meidän käydessämme siellä oli ainoastaan 20 sairasta. Johtaja Müller, ystävällinen, keski-ikäinen mies, sanoi vapaatahtoista apua tulevan riittävästi laitoksen ylläpidoksi. Hän vei meitä katsomaan sairaita, joita oli kumpaakin sukupuolta. He näyttivät kurjuudessaan niin surkuteltavilta, että sitä on mahdoton kuvata: kaikin puolin rumentuneita äärettömiin asti. He voivat elää jopa kolmattakymmentäkin vuotta sen jälkeen, kuin tauti tulee näkyviin. He tuntevat tuskaa taudistaan ainoastaan silloin, kuin on hyvin kylmä tai hyvin lämmin, vaan muuten heillä ei kovia tuskia liene. Lukemattomat lääkärit ovat koettaneet tutkia tämän taudin luonnetta ja keksiä sitä vastaan parannuskeinoa, mutta näihin asti turhaan; se ei huoli mistään ihmisten lääketaidosta. Tuskin sitä voidaan edes lievittääkään lääkkeillä. Se näyttäytyy siten, että joku jäsen, esim. sormi tai osa nenästä, murenee pois. Eikä tauti ole ainoastaan ruumiillinen, vaan jäytää se myöskin sielunlahjoja. Ne, jotka sairastavat tätä hirmuista tautia, tylsistyvät ymmärrykseltäänkin. Näimme siellä muiden muassa 14-vuotisen pojan, jonka Herra Müller sanoi ymmärrykseltä olevan ainoastaan 4-vuotisen lapsen kaltaisen. Ja kaikki muutkin näyttivät ihan tylsämielisiltä. Omituista näissä spitaalisissa on kuitenkin, että he voivat käsittää Jumalan sanaa, evankeliumia ja uskoa Jesukseen Kristukseen, vaikka he muuten ovat kykenemättömät ottamaan vastaan opetusta. Siitä taaskin näkyy, mitenkä Jumalan henki voi vaikuttaa ja miten hänen tiensä ovat käsittämättömät kaikille ihmisille. Nykyään vallalla oleva spitaalitauti ei ole samaa lajia, kuin tavallisin Jesuksen aikana. Joskus tosin tavataan vieläkin sellaista spitaalitautia, mutta kuitenkin harvoin. Tarttuvaisuuteen nähden on viimemainittu pahempi kuin ensinmainittu, mutta yhtä parantumattomat ne kumpikin ovat. -- Raskaalla mielellä lähtee matkustavainen tästä laitoksesta, viheliäisten asunnosta, jossa ihmisrakkaus koettaa, Jumalan kiitos, lievittää tuskaa ja vastustaa synnin kammottavia seurauksia.

Jos vielä mainitsen, että myöskin _Betlehem'issä_ ja _Hebron'issa_ ynnä niiden haara-osastoissa tehdään lähetystyötä ja että siten muutamia satoja sieluja on koottu sen sanan ympärille, joka "on luja ja voi opettaa", olen täten piirtänyt niin tarkan kuvan kuin mahdollista protestanttisesta lähetystyöstä pyhässä maassa. -- Yleensä täytyy puolueettoman tarkastajan tunnustaa, että tässä pienessä maassa tehdään paljo työtä Jumalan valtakunnan levittämiseksi. Mutta suuri on pimeyskin; katseltavan kuvan varjokohdat ovat synkät ja hirvittävät. Sieltä täältä pilkistää valoa ja on syytä toivoa sen leviävän yhä enemmän. Yhtä mustaa kohtaa lähetystyössä en voi jättää huomauttamatta: että, näet, näytään tahtovan kilvoitella huonoa kilpailua tälläkin alalla, jonka pitäisi kaikille olla rakkauden ja rauhan työ. Eivätkä sitä tee yksistään lahkot, vaan myöskin eri kirkot suureksi vahingoksi omalle ja Jumalan valtakunnan edistymiselle. Sen tähden en voi olla tätä esitystäni päättämättä rukouksella, että Herra antaisi omillensa enemmän rakkautta, enemmän suvaitsevaisuutta, enemmän rauhaa ja sopua. Jospa he, jotka työskentelevät Herran asian puolesta, aina muistaisivat Jesuksen sanat hänen ylimmäispapillisessa rukouksessaan: "En minä ainoastaan heidän edestänsä (opetuslasten) rukoile, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minun päälleni; että he kaikki yhtä olisivat, niin kuin sinä Isä minussa olet ja minä Sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat, että maailma uskoisi Sinun minua lähettäneeksi" (Joh. 17:20, 21).

III.

Betlehem'iin, Mar-Sabaan, Kuolleelle merelle ja Jordan'ille.

Olemme viipyneet nyt hetkisen Jerusalemissa ja sen lähistössä sekä muistuttaneet mieleemme joitakuita kohtia sen entisyydestä ja nykyisyydestä. Kaikkia pyhiä muistoja, jotka liittyvät tähän paikkaan, ei ole helppo kerrassaan lausua; täydellistä kuvaa on mahdoton piirtää. Jokaisen jalansijan sitä alaa, jossa muinainen Jerusalem kerran oli, on Vapahtaja pyhittänyt maallisen vaelluksensa aikana. -- Tähän kaupunkiin ja lähistöön pysähtyminen ei kuitenkaan tyydyttäisi ketään täällä matkustajaa. Joka on nähnyt ainoastaan Jerusalemin, tuntee vielä hyvin vähän "pyhää maata." Sen tähden kiiruhdamme tutustumaan muihinkin paikkoihin ja valitsemme sitä varten ensin etelään päin vievän tien.

Jo ensi päivänä Jerusalemiin tulomme jälkeen teimme sopimuksen erään synnyltään hollantilaisen dragomaanin (oppaan) _Williams'in_ kanssa, että hän opastaisi meitä matkalla, jonka aioimme tehdä _Betlehem'iin, Mar-Saban luostariin, Kuolleelle merelle, Jordan'ille_ ja _Jerikoon_. Matka oli määrätty kestäväksi kolme päivää, ja pyydän nyt arvoisia lukijoita seuraamaan meitä.

Maanantai-aamuna, 21 p:nä Huhtikuuta, nousi aurinko ihanan kauniina tummansiniselle, läpinäkyvälle taivaalle. Jo sen ensi säteistä voi arvata päivän tulevan hyvin lämpöiseksi ja kuumuuden ehkä rasittavaksikin. Tämä päivä oli määrätty lähtöpäiväksi Jerusalemista. Sen tähden nousimmekin hyvin aikaisin valmistautumaan matkalle. Koska tämä nyt oli ensimmäinen matkustuksemme "pyhässä maassa", sallittakoon minun tässä vähän tarkemmin selittää, miten oikeastaan matkustetaan tässä maassa ja yleensä itämailla.

Voidaan valita joko ratsastus tai astuminen. Vaunujen tai muiden ajopelien käyttämisestä ei voi olla puhettakaan, koska ei mitään ajoteitä ole ja maa lisäksi on vielä hyvin kivinen. Liikkeestä on syntynyt pikku polkuja, joita myöten matkustavainen saa neuvotella eteen päin miten paraiten voi. Ratsastukseen voidaan käyttää kameelia, aasia tai hevosta; mutta tavallisesti valitaan viimemainittu, koska sen ulkomuoto on viehättävämpi ja sen kulku paljon mieluisempi ratsastajalle, kuin kameelin. Kameelilla ratsastamisen tekee perin vastenmieliseksi tuo rasittava hypitys, jonka sen astunta vaikuttaa. Heikot henkilöt voivat kameelin seljässä tulla merikipeiksikin samoin, kuin myrskyssä kiikkuvalla laivalla. Aasi ei ole yhtä kestäväinen pitkillä matkoilla, kuin hevoinen, jota paitsi se tavallisesti on laiska. Hevosia on suuri varasto sellaisissa paikoissa, kuin esim. Jerusalemissa, joten harvoin joudutaan pulaan. Ne ovat hyvästi harjotettuja, niin että ratsastukseen tottumatonkin voi turvallisesti istahtaa satulaan ja ihmeekseen huomata, miten hyvästi ratsastus onnistuu.

Juuri k:lo 8 olivat ratsumme satuloituina Johanniittein majatalon portaiden edessä odottamassa lähtöä. Matkueeseen kuuluivat ystävät von R. ja H., allekirjoittanut, dragomaani Williams, beduiini Ahmed Muhammed ja noin 14-vuotinen arabialaispoika Abid. Neljä miestä istui satulassa, beduiini, jota tavallisesti sanottiin Hamediksi, astui jalkaisin, ja poika lähetettiin aasin kanssa, joka kantoi meidän vähiä matkatavaroitamme, suorinta tietä Mar-Saban luostariin, jonne meidän oli määrä saapua iltapäivällä. Dragomaanilla oli omituinen päähine: kirjava huivi käärittynä pään ympäri, hyvin samankaltainen, kuin beduiinit käyttävät; varalla oli hänellä varsin kaunis kaksipiippuinen pyssy ja omain sanainsa mukaan kolme revolveria sekä suuri joukko patrooneja. Beduiini Hamedilla oli yllä kevyt ja yksinkertainen pitkä paita, vyöllä vyö, jalassa sandaalit ja päässä tavallinen beduiinin päähine: pään ympäri kierretty huivi, joka oli kolmeen kertaan sidottu kameelinkarvaisella nauhalla; hänelläkin oli pyssy ja kaksi revolveria. Saattajamme näyttivät siis hyvin sotaisilta. Sitä sanottiin välttämättömäksi sen tähden, että juuri näillä seuduin, Kuolleen meren lähitienoilla, vaarallisimmat beduiinit oleskelevat. Nämä beduiinit ovat aavikon asujamia, jotka muuttelevat paikasta paikkaan, etsien paraimpia laitumia lammas- ja vuohilaumoilleen, joista he elävät. Heillä ei ole mitään vakinaisia asuntoja, vaan oleskelevat he kuljeteltavissa teltoissa. Heitä sanotaan monestikin hyvin vaarallisiksi matkustavaisille, jonka tähden täytyy, voidakseen turvallisesti matkustaa, hankkia mukaansa joku beduiini, _Abu-Dis'in_ lähettiläs, rosvopäällikön, joka asuu Betaniassa eli El-Azarijessa. Omituiselta tuntuu, että täytyy hankkia mukaansa rosvo, beduiini, ollakseen turvassa rosvoilta. Sellainen on kuitenkin maan tapa, josta ei liene hyvä poiketa, jos tahtoo välttää vaaraa. Meidän beduiinimme ei suinkaan ollut ryöstönhaluinen, vaan päin vastoin hyväluontoisin mies, hyvin kiitollinen kaikkein vähimmästäkin suosiosta, kuin hänelle osotettiin, ja valmis tottelemaan meidän vähintäkin viittaustamme. Kaikin tavoin koetti hän meitä palvella, poimi kukkia, piti hevoisia, nosteli meitä alas satulasta y.m. Selvään näkyi kaikesta, että hän ei ollut ensi kertaa vierasten parissa.

Näin varustautuneina tuli meidän nyt lähteä matkalle, joka oli meille ihan uusi. Me olimme tähän asti matkustaneet rautatiellä, höyrylaivoilla ja vaunuilla; nyt täytyi ratsastaa. Sitä jaloa taitoa olimme tosin jo eilispäivän iltapuolella koettaneet koko kolme tuntia ja siitä huvituksesta hyvin väsyneet; mutta nyt oli kolmena päivänä kunakin ratsastettava monta peninkulmaa paahtavassa kuumuudessa. Kuitenkin täytti sydämmiämme uskalluksella se suloinen toivo, että saisimme nähdä ja läheltä katsella uusia, vaikka tosin kirjoista tuttuja pyhän maan seutuja ja paikkoja.

Ensinnä kävi matkamme _Betlehem'iin_, johon niin likeisesti liittyy monta kristitylle jo aikaisemmasta lapsuudesta asti pyhää muistoa.

Kun kaikki oli järjestyksessä ja me istuimme satulassa, ratsastimme ulos Jaffan portista, jossa muutamia turkkilaisia sotamiehiä unisina ja unteloina poltteli sikaariansa. Tuntuipa oikein suloiselta päästä aamuhetkenä pois hälisevästä ja likaisesta kaupungista hengittämään raitista aamu-ilmaa. Senpä tähden matkakumppanini tuota pikaa aloittivatkin saksalaisen hengellisen laulun iloisen mielialansa osoitteeksi. Kaikki muistutti mieleeni matkoja, joita Israel muinoin teki tähän kaupunkiin ja sieltä pois kulkien suurissa joukoissa ja virkistäen mieltänsä pyhillä virsillä Jumalan kunniaksi, joista muutamia on vieläkin tallella psalttarissa. Matka kävi linnan ohitse, joka jäi vasemmalle puolen, rinnettä alas _Hinnom'in laaksoon_, jossa n.s. _Sulttaanin puro_ juoksee, ja sen vieritse tämän hyvin syvän laakson poikki. Tässä lienee se paikka, jota raamatussa sanotaan _Gehennaksi_ ja jossa Jesuksen aikana poltettiin kaikki lika, jonka tähden siellä paloi ainainen tuli, jota Jesus vertasi "helvetin" tuleen. Kummallakin puolen tietä, jota ratsastimme edelleen, on tuuheita lehtipuita, varsinkin öljypuita, jotka antoivat mieluista varjoa paahtavassa kuumuudessa. Tämä puoli Jerusalemin lähistöä ei suinkaan näytä autiolta, vaan päin vastoin tekee matkustavaiseen miellyttävän vaikutuksen. Oikealle puolen jää Mooses Montefioren turvakoti, valkoinen rakennusryhmä, joka matkan päästä näyttää sangen sievältä.

Jerusalemin ja Betlehemin välillä on yksi niistä kolmesta kunnollisesta, vaunuilla kuljettavasta tiestä, kuin nykyään on "pyhässä maassa", muut kaksi ovat Jaffasta Jerusalemiin ja Haifasta Nazaret'iin. Me, kuten jo mainittiin, olimme kuitenkin valinneet ratsastuksen Betlehemin matkalle. Alkumatkasta emme kulkeneetkaan maantietä, vaan ratsastimme n.s. _Temppelisiirtolan_ kautta, jossa eräällä Saksasta tulleella lahkolla "_templareilla_", joiden päämiehenä on eräs Hofmann, on noin 30 kaunista rakennusta kukka- ja puutarhoineen, jotka kaikki osottavat heidän olevan toimeliasta, siistiä ja uutteraa väkeä. -- Siten ratsastimme laulellen ja iloisella mielellä rakennuksen ohitse toisensa perästä, kunnes saavuimme kukkulan juurelle, jonka päällä on luostari _Mar-Elias_. Se on kauvas-näkyvällä paikalla ja vetää puoleensa matkustavaisen huomiota. Luostari jää vasemmalle puolen tietä. Sen kerrotaan olevan siinä paikassa, jonne mahtava parannussaarnaaja Elias vanhan liiton aikana pakeni julman Isebel'in vihaa ja jossa Herran enkeli ruokki häntä, kun hän oli väsymyksestä ja nälästä nääntymässä (1 Kor. 6:19.) Vuorelta, jossa luostari sijaitsee, on avara näköala. Taakse, pohjan puolelle, on jäänyt Jerusalem ympäristöineen, josta _Nebi Samvil_, Samuelin hauta, näkyy tänne korkeuteen; idässä näkyy Juudan erämaa jylhine, paljaine vuorineen ja laaksoineen; etäältä pilkottaa Kuolleen meren mustansininen vesipinta ja sen takaa Moab'in maan vuoret. Edessä, etelän puolella, kohoaa Betlehem valkoisine rakennuksineen ja vihreine pengermineen, jotka näkyvät öljypuiden tuuhean lehdistön lävitse. Kaikki yhdessä vaikuttaa, että ratsastus ei tunnu niin vaivaloiselta eikä kuumuuskaan niin rasittavalta. Ympäristö ja matkan tarkoitus täyttävät sydämmen ja ajatukset niin kokonaan, että vaiva ja väsymys ovat unhotuksissa.

Noin puolen tunnin matkan päässä Mar-Eliaksesta on kuuluisa pyhiinvaellus-paikka, jota sekä kristityt ja juutalaiset että muhammettilaiset pitävät kunniassa. Kaikkein näiden uskokuntien jäseniä vaeltelee sinne. Siellä on oikealla puolen tietä vanha, pieni rakennus, jonka valkoinen väri jo on harmaantunut vanhuudesta. Kaarikatto sen päällä muistuttaa itämaista rakennustapaa. Se on rakennettu Israelin kantaäidin _Rakel'in_ muistoksi, jonka haudan luullaan olevan siinä; sen tähden sanotaankin sitä rakenusta Rakel'in haudaksi. Tässä johtuu matkustavaisen mieleen ajat, jotka ovat jo ammoin kuluneet, ja hän muistaa kertomuksen 1 Mos. 35 luvussa, jonka 19 värsyssä sanotaan: "Niin kuoli Rakel, ja hän haudattiin Efratin tien viereen, se on Betlehem." Hänen kuolemansa tapahtui silloin, kun hänelle oli syntynyt nuorin poika Benjamin. "Ja Jakob pani patsaan hänen hautansa päälle; tämä on Rakelin haudan patsas hamaan tähän päivään asti." Tämä paikka on erityisessä kunniassa juutalaisten kesken, jotka käyvät siellä jonkun kerran kuukaudessa itkemässä. Muina aikoina on rakennus tavallisesti suljettuna, mutta avataan niiksi ajoiksi. -- Johtuu mieleen myöskin toinen raamatunpaikka, Mat. 2:18, jossa sanotaan: "Raamassa on ääni kuulunut, suuni valitus, itku ja iso parku; Rakel itkee lapsiansa ja ei tahtonut itseänsä antaa lohdutettaa, ett'eivät he ole." Tämä lausunto oli seuraus suuresta lasten murhasta, jonka Herodes pani Betlehemin seuduilla toimeen kohta Jesuksen syntymän jälkeen, saadakseen, jos mahdollista, pienen Jesuslapsenkin surmatuksi. -- Koko tällä matkalla tulee epäilemättä myöskin muistiin aikaisimmassa lapsuudessa luettu, yksinkertainen, mutta ihanan kaunis kertomus tietäjäin matkasta merkillisen tähden johdolla Betlehemiin kunnioittamaan äsken syntynyttä juutalaisten kuningasta, jonka syntymä heille oli huomautettu ilmestyksen kautta (Mat. 2.)

Pyhä historia levittää siis omituista valoa yli tämän seudun. Matkustavainen mielellään viivähtääkin näissä muistoissa, jotka, mitä kauemmin niitä tarkastelee, sitä miellyttävämpinä avautuvat sielun silmäin eteen. Iloisella mielellä saapuu hän Betlehemiin, johon paikkaan liittyy suloisimpia, pyhimpiä muistoja. Niin oli ainakin meillä koko matkan, joka kesti ainoastaan noin kaksi tuntia. Tien pituus on siis peninkulman paikoilla.