Part 3

Venäjällä ovat nämät aatteet voineet levitä ainoastaan puheiden kautta miehestä mieheen. Ja puheet taas syntyvät siitä, että ihmiset näkevät hänen toteuttavan elämässään uskoansa. Kaikki tuntevat Jasnaja Poljanan ja vanhan kreivin elämäntapoja siellä. -- Talvella asuskelee Leo Tolstoi kuitenkin perheensä mukana kaupungissa, vaimonsa ja lastensa talossa, syventyneenä siellä kirjallisiin töihinsä, ja myöskin vastaanottaen luoksensa lukemattomia uteliaita kävijöitä, kysyjiä, väitteliöitä, tiede- ja taidemiehiä, avun ja neuvon hakijoita.

Tämän Venäjän yksinvaltiaan aatteenkuninkaan luo minunkin oli nyt meneminen.

* * * * *

Kreivinna Tolstoin talo on Moskovan syrjäosassa. Eräältä torilta käännytään kapealle kadulle, kuljetaan suuren oluttehtaan ohitse ja lähestytään jotakin vielä suurempaa tehdasta. Sitä ennen on korkea aita, jonka takana puutarha ja pieni piha. Melkein keskellä tätä pihaa seisoo vanhan näköinen kaksikerroksinen puurakennus, jossa Tolstoin perhe asuu talven aikana.

Kun tulin sisälle, katsahti lakeija vähän oudosti minuun ja ilmoitti, että kreivi ottaa vastaan vasta 8:lta illalla. Minä pyysin tavata tuttavaani, joka satunnaisesti työskentelee täällä, ja hän vei minut yläkertaan, luvaten kohta ilmoittaa tulostani. Täällä oli tuttavallani -- hän on taiteilija Ge vainajan poika, Nikolai Ge, -- edessään Tolstoin uuden romaanin, "Ylösnousemuksen" korrehtuuri. Osa romaania on, kuten tunnettu, jo painettu "Niva"-nimisessä kuvallisessa aikakauslehdessä. Samaan aikaan sitä painetaan useimmissa muissa maissa, joihin käsikirjoituksia on myöty. Tolstoi on tehnyt poikkeuksen tavallisesta tavastaan antaa käsikirjoituksensa vapaasti kenen tahansa painatettavaksi. Nyt on hän myönyt käsikirjoituksensa auttaaksensa rahallisesti duhoboorien -- sotapalveluksesta kieltäytyvien -- siirtymistä Amerikaan. Romaanin toinen puoli ei ole läheskään vielä lopullisessa muodossaan. Kun tarkastelin noita kovin muutettuja korrehtuuriarkkeja, kertoi ystäväni, että Tolstoi tavallisesti muuttaa ensimäisessä korrehtuurissa melkein kaikki paikat, -- toisessa korrehtuurissa useasti yhtä paljon ja vasta kolmannessa jääpi jotain oikaisematta. Useasti tulee lisään suuria osia, monasti seikkoja, jotka valaisevat ihan uudelta kannalta kerrottuja asioita. Nykyjään on kirjailija ankarassa työssä tämmöisen viimeistelyn vuoksi, joka työ kysyy sitäkin suurempaa voimain ponnistusta, koska se on välipuheen mukaan määräajaksi loppuun saatettava. Kaikki venäläiset, joiden kanssa olen tästä romaanista puhunut, ovat aivan haltioissaan siitä, ihmettelevät sen innokasta, nuorteata henkeä, kuvauksien tavatonta elävyyttä ja psykologian ehdotonta vaikuttavuutta. Ainoastaan "Moskovskija Wiedomosti" on esiintynyt moittivalla arvostelulla. Siinä paheksitaan, että Tolstoi on jälleen tuonut kaunokirjallisuuteen "likaa" ja ruvennut avonaisesti puhumaan kevytmielisistä naisista, -- että luottamus tuomio-istuimiin on horjahutettu y.m., selvällä tarkoituksella sanoa, että tämä romaani olisi Venäjällä kiellettävä!

Huone, jossa odottelin oli rikkaasti sisustettu, seinillä taideteoksia, permannolla mattoja, sohvia ja pehmeitä istuimia. Vieressä oli maukkaasti sisustettu sali parkettipermannolla ja flyygelillä. Tiedän monta venäläistä, joihin tämä kreivillinen komeus ja herrassäätyinen elämäntapa eivät vaikuta edullisesti. He ihmettelevät, miksi ei Tolstoi omassa perhe-elämässään ole toteuttanut sitä yksinkertaisuutta, jota hän pitää ihanteenansa itselleen. Minuun taas ei tämä ympäristö tee tämmöistä vaikutusta. Päinvastoin, -- jos hänen katsantotapansa henkeen todella tutustuu, -- täytyy huomata, ettei mitään muuta mahdollisuutta hänen puoleltaan voi olla. Hän on toteuttanut sen, minkä hänen pitikin: huolimatta oman henkilönsä merkitsevyydestä, ei ole näkyvissä vähintäkään kohtaa, missä tuntuisi, että hänen lähin ympäristönsä on ollut jollakin tavoin _pakotettu_ alistamaan omaa tahtoansa hänen tahtonsa alle. Että tämä käsitykseni oli oikea, sain minä koko sielläoloni aikana moneen kertaan nähdä sekä siitä jyrkästä vastakohdasta, jossa Leo Tolstoin henkilö, suuressa yksinkertaisuudessaan, esiintyy kaikkiin lähimpiin omaisiinsa nähden, että samalla siitä luonnollisesta, ystävällisesti alistuvasta, melkeimpä nuoremman toverin suhteesta, jota hän noudattaa perheensä jäseniä kohtaan, niin että hänen tahtonsa ikäänkuin hukkuu yleisessä perhe-äänestyksessä eikä hän koskaan esiinny minään perheen-päänä.

VI.

Moskovassa, 17. IV.

Leo Tolstoin kanssa olen jo kauan sitten ollut kirjevaihdossa, vaan en ollut koskaan häntä itseänsä tavannut. Kerran kirjoitin hänelle, aikovani tulla häntä Moskovaan tapaamaan. Silloin hän vastasi, että hän kyllä mielellään näkisi minua, mutta katsoi turhaksi minun tuhlata aikaa ja rahoja tämmöiseen tarkoitukseen ja lupasi kyllä kirjeellisesti tarkkaan vastata kaikkeen, mitä minulla olisi kysyttävää. Vielä hän kirjoitti, että jos on tarpeellista meidän tavata toisiamme, me kyllä tapaamme ilman että varta vasten matkustamme.

Kun minä nyt istuin heidän odotushuoneessaan, muistin itsekseni kuinka hatarat olivat tämän matkani syyt, kuinka paljon aikaa ja rahoja minä olin ottanut hukatakseni, ja kuinka kaukana siis itse asiassa olin semmoisesta elämästä, joka on minunkin ihanteeni: ei ryhtyä mihinkään oman tahdon täyttämiseksi vaan tehdä ainoastaan tiettyä tehtävääni. Minun ei ollut sentähden sydämmelläni sitä helppouden ja välittömyyden tunnetta, jota olisin juuri nyt toivonut.

Leo Tolstoi näyttäytyi vihdoin huoneensa ovesta. Hän oli puettu yksinkertaiseen vyötettyyn työmekkoon, niinkuin hän on esitetty lukemattomissa kuvissa. Kasvot olivat myös samat, mutta kuvissa en ollut nähnyt niiden tavatonta elävyyttä. Punertava, ahavoituneen näköinen ihonväri ja pitkä harmaa täysparta antavat hänen olennolleen pitemmän matkan päästä todella talonpoikaisen alkuperäisyyden luonteen, jota hänen pukunsakin kannattaa. Mutta lähempää nähdessä yhä selvemmin huomaa, että kaikki tyyni on todella juuri _hänelle_ ominaista, eli että se on hänen oma elämänsä, joka on hänet tehnyt sen näköiseksi kuin hän on. Pienenlaiset harmaansiniset silmät tekevät hänet pehmeämmän näköiseksi kuin valokuvissa. Luulen myös, että hän ihan viimeisinä aikoina on tuntuvasti vanhentunut ja -- ehkä satunnaisista syistä -- näyttää vähän väsyneeltä. Silmissä on syvä, surunvoittoinen ilme. Katse tunkeutuu ehdottomasti sydämmeen, on vilpitön, melkein lapsellinen, ja herättää keskinäisen ymmärryksen, joka heti vapauttaa mielen kaikesta ujoudesta.

Hän otti niin ystävällisesti kädestäni, että minulta heti kaikki pilvet katosivat. Kauan hän katseli silmiin, hymyili sitten ja sanoi: "vai semmoinenko te nyt siis olette."

"Semmoinen", minä vastasin ja rupesin nauramaan.

Hän oli menossa aamiaiselle alakertaan ja kyseli seisaaltaan meidän Krimin matkaamme epäillen, että jompikumpi meistä oli sairas. Kun selitin, että minä vaan seurasin veljeäni, joka puolestaan halusi maalata Mustanmeren aaltoja, hän sanoi puoleksi leikillä:

"No onhan sekin yksi laji sairautta."

Samassa hän jo muutti keskustelun:

"Kuinka merkilliset ovat todellakin Suomen olot, -- olen teille kiitollinen, että edeltäpäin kirjoititte minulle niistä, olen ehtinyt niitä ajatella."

Minä sanoin iloinneeni siitä, että monet suomalaiset, kun asiamme joutuivat käännekohtaan, heti tulivat ajatelleeksi: mitähän se Tolstoikin tästä kaikesta sanoo!

Ja mennessämme rappusia alas, hän pysäytti minua hihasta ja sanoi:

"Olemme tietysti pääasiasta yhtämieltä, esimerkiksi mitä patriotismiin tulee, -- meillähän on yhteinen lähde, -- mutta selvää on, ettei tässä ole kysymys yksistään patriotismista, vaan todellakin jostain erikoisesta."

Samassa tulimme ruokasaliin ja minä esitettiin kreivinnalle ja muille perheen jäsenille. Syödessä ruvettiin puhumaan eräästä meille yhteisestä tuttavasta. Tolstoi sanoi tuntevansa itsensä kovin syylliseksi hänen edessään, koskei ollut vastannut hänen kirjeesensä. Tähän huomautti kreivinna: "kun saapi 30 kirjettä joka päivä, niin ei ole kumma jos jääpikin vastaamatta, -- eihän silloin joutaisi muuta tekemäänkään kuin kirjeitä kirjoittamaan." Tämä oli sanottu lämpimästi puolustavalla, melkein loukkaantuneella äänellä. Minusta näytti kuin olisi tämä ilmaissut yhden osan kreivinnan varsinaisesta tehtävästä: varjella miestään siitä kirjevaihdon ja tapaamisten tulvasta, joka ikäänkuin uhkaa joka hetki hukuttaa tämän ja riistää häneltä kaiken levon. Se vaikeus, mikä on nähtävästi pantu voimaan tapaamisen tavoittelijoita vastaan, johtuu kaikki kreivinnasta. Perheen ollessa Moskovassa ei puheille päästettäisi muulloin kuin 8-9 illalla.

Niinpä hän, kun Tolstoi antautui kertomaan romaaninsa sisältöä, sopivalla tavalla koetti vapauttaa hänet tästä tehtävästä ja kääntää keskustelumme muuanne. Ilokseni sain kuitenkin kuulla paljon. Puheltuamme taiteilijoista ja hänen kirjastaan "Mitä on taide", Tolstoi sanoi muun muassa koettaneensa löytää yhteisen ja kaikkia eri suuntia yhdistävän tarkoitusperän määrittelyn taiteelle, mutta ihmiset -- sanoi hän -- ovat sekaantuneet omiin arvosteluihinsa eivätkä ota mitään ymmärtääksensä: kauneus, kauneus! huudahtelevat he vaan yhä ja kaikki menee jälleen sekasin.

Hän on ihan viime tingassa ryhtynyt kirjoittamaan aivan uutta lukua romaaniinsa, mutta "tietysti siitä ei tule mitään", sanoi hän. Hän tahtoo kuvata ihmistä, joka on herännyt totiseen elämänkäsitykseen, mutta sitten vähitellen joutuu huomaamattansa kiusauksen alaiseksi. Ei ole tälle kysymys kerrallaan kuin aivan vähäpätöisistä poikkeuksista totuuden tieltä: eihän voi olla noudattamatta vihkimistapoja, vaikka pitääkin niitä valheena, -- ei myöskään sovi olla ristinmerkkiä tekemättä vississä tilaisuuksissa, ei voi olla vannomatta virkamies-valaa j.n.e. Vihdoin tämä ihminen huomaamattansa ja tahtomattansa joutuu vähitellen yhä kauemmas valheen kynsiin. Mutta yhtäkkiä hän sen näkee. Silloin se jo onkin suuri, epätoivon partaalle vievä eksymys, josta ei enää näy mitään ulospääsyä. -- Tätä kertoi Tolstoi suurella lämmöllä, aivan kuin häneltä olisi juuri ikään enin rakastettu ystävä näin joutunut auttamatta harhaan, -- ja vesi tuli hänen silmiinsä.

Sillä kertaa ei sitten muuta puhuttu, vaan minä käskettiin tulemaan päivällisille kello 6 iltapuolella.

Tulin vähän ennen määräaikaa ja menin suorastaan yläkertaan.

Täällä tapasin Tolstoin pojan Andrein, joka vasta ikään on miehistynyt ja mennyt naimisiin neiti Olga Diterichsin kanssa, joka on tunnetun tolstoilaisen, Vladimir Tchertkovin, vaimon sisar. Andrei Tolstoi on erittäin miellyttävä mies, joka ei vielä ole kokonaan vapautunut poikamaisista tavoista. Hän teuhasi ystäväni Ge'n kanssa, paini, ja oli kaataa tuolit ja pöydät nurin. Hän oli juuri saanut jäljennetyksi sen kirjeen, jonka olin Toistoille edeltäpäin lähettänyt, ja nyt oli se pistettävä puristuskoneeseen monistettavaksi, joka toimi tuli moneen kertaan häirityksi mainittujen poikamaisuuksien tähden. Mutta minuun tämä vapaus vierastavoista teki, kuten sanottu, sangen miellyttävän vaikutuksen. Myöhemmin, kun ukko itse tuli kerran pojan luo ja pani kätensä hänen olalleen, rupesi tämä hänenkin kanssaan reuhaamaan ja sanoi: älä sinä aina tule tappelemaan minun kanssani!

Puheenalainen kirjeeni sisälsi lyhyen kuvauksen Suomen entisistä ja nykyisistä oloista, sekä selonteon päivänkysymyksistämme.

Tuntien, ymmärtäen ja yhtyen hänen vastahakoisuuteensa kaikkea yltiö-isänmaallisuutta vastaan, minä koetin siinä osoittaa suomalaisten isänmaanrakkauden erikoisuutta verraten siihen "toulonilais-kronstattilaiseen" isänmaanrakkauteen, jota hän on niin ankarasti arvostellut. Koetin osoittaa, että meidän isänmaanrakkautemme on ollut enemmän sisäänpäin kääntynyttä ja kasvaneen ehdottomassa yhteydessä puhtaasti demokraattisten aatteiden kanssa. Tässä tarkoituksessa kuvasin Snellmanin kansallisherätyksen, jotenkin niillä väreillä ja siinä hengessä kuin olen sen ennen tehnyt eräässä romaanissani. Pääasia oli minulle osoittaa, että koko herätys kiertyi aatteen ympärille: sivistyneen luokan on yhtyminen ja sulautuminen kansaan! Sivistyneen luokan yrityksissä käytännössä toteuttaa tätä aatetta syntyi kaikki, mikä syntyi. Syntyi kansallinen kirjallisuus, koulut, teaatteri, syntyi suomalainen itsetietoinen ajatus ja itsetietoinen tulevaisuuden näkeminen. Uusi elämänhalu vavahti koko kansassa, uudet, ennen aavistamattomat näköpiirit avaantuivat taivaanrannassa. Kaikki tämä syntyi, ei siksi, että ihmisille olisi selvinnyt jokin kansallisen suuruuden tarkoitusperä, vaan ainoastaan siksi, että veljistymisen aate oli selvästi lausuttu ja innolla omistettu. -- Sitten kuvasin myöskin taantumisen aikaa, jolloin ihmisten huomio kääntyy käytännöllisille aloille, perustetaan suuria pankkeja, osakeyhtiöitä, pyritään hallitukseen, taistellaan puolueissa. Vaikka voi sanoa tähän aikaan suomalaisen aineksen ikäänkuin vuotavan eloisella sisällyksellään niihin verrattain vapaisin vakiomuotoihin, jotka ruotsalainen kulttuuri oli sille säilyttänyt, ja siis menevän yhä eteenpäin ulkonaisessa kehityksessä, niin ei voi olla samalla näkemättä taantumista sisällisen henkevyyden kehityksessä. Kesken vilkasta, meidän oloihimme nähden aivan tavatonta aineellista vaurastusta ja edistystä yhdeltä puolen ja henkistä pysähtymistä toiselta, tapasi meidät nyt huomio Venäjän puolelta. -- Kerroin sitten, kuinka tunnetun aseittenriisumis-manifestin aikaan Suomessa ilmestyi manifesti sotaväen enentämisestä. Esitin perustuslakiemme ja konstitutsionimme luonteen ja sen vaatimukset lakien säätämiseen ja julkaisemiseen nähden. Esitin myöskin, millä mielellä valtiopäivämme hyväksyivät yleisen asevelvollisuuden, silloin kuin se ensi kerran armollisena esityksenä pantiin Suomen kansan eteen, ja että säädyt, päättäen siitä, tulevat hylkäämään uudet lakiehdotukset, joiden mukaan sotaväki tulee 4 kertaa entistä suuremmaksi, 10,000,000 on maksettava tribuutia, ja osa miehistöstä tulee hajoitettavaksi venäläisten rykmenttien sekaan ulkopuolelle Suomea. Kerroin 15/2 manifestin sisällyksen ja alussa itsekseni pelkäsin, että ehkä olin liian epätoivoisilla väreillä sen merkityksestä puhunut, mutta nyttemmin näen, että annoin aivan oikean käsityksen siitä, kun sanoin, että kaikissa tärkeämmissä asioissa manifestin mukaan säädyiltä tullaan pyytämään ainoastaan asiantuntevia lausuntoja, milloin se meidän erikoisolojen ymmärtämiseksi on Venäjällä tarpeen, ja että osanotto lainsäädäntöön tulee tästä lähin kysymykseen ainoastaan laadittaessa sääntöjä, jotka koskevat esimerkiksi ojitusta, aitausta, kalastusta, metsästystä, oriitten päästämistä yhteisille laitumille j.n.e.

Olevien olojemme selventämiseksi mainitsin vielä seuraavat seikat. 1) Kesken tätä valtiollista sekasortoa leimahtaa meillä esille "työväenkysymys", kaupunkilaisen, erittäinkin tehdastyöväestön vaatimukset tulla valtiollisesti tunnustetuiksi, päästä osalliseksi äänestys- ja vaalioikeuteen, ja kaikki heidän sosialistiset kapitaali-teoriansa. Tämäkin liike tarkoittaa eri yhteiskuntaluokkien tasoittamista, mutta erotus on siinä, että nyt on kysymys sodasta näiden luokkien välillä, pakottamisesta ja voittamisesta, nyt on herännyt jotain katkeruutta heidän välilleen, -- silloin sitävastoin oli herännyt aate vapaaehtoisesta yhtymisestä -- ja herännyt juuri sivistyneessä säädyssä. 2) Maalaisessa väestössä, kaikkein huonompiosaisessa, on aivan odottamatta levinnyt itsepäinen huhu siitä, että Venäjän lakien ja laitosten tultua Suomeen, jokainen maaton on saava maata viljeltäväksensä, ja arvatenkin siis tämän väestön mielestä olisi muka toivottava, että nämät lait ja laitokset tulisivat Suomeen. 3) Yleisössä suurella voimalla heräävä ajatus välttämättömyydestä panna kaikki voimansa kansan sivistyttämistyöhön ja tarmokas toimeenryhtyminen siinä suhteessa, niinkuin ainoan pelastuksen mahdollisuus olisi vaan siinä löydettäväkin.

Paitsi näitä tiedonantoja koetin puhellessa niitä täydentää erikoiskuvauksilla ja kertomuksilla, joita Leo Tolstoi huomiolla kuunteli.

Silloin tällöin hän aina alotti keskustelun ja rupesi puhumaan ja kyselemään Suomen asioista. Hän sanoi hyvin näkevänsä, ettei tässä ole kysymys patriotismista, se on: että Suomessa ollaan ennen kaikkea ihmisiä eikä "suomalaisia". Hän kertoi muiden muassa erään norjalaisen juuri äskettäin käyneen luonansa. "Mitä kaikkea tämä lie puhunutkin, jostakin kauppasopimuksestako vai mistä se nyt oli, joiden avulla Norjan kansan muka piti kasvaa suureksi ja rikkaaksi; -- kuinka surullista on nähdä _nuorta miestä_ tämmöisen eksymyksenhengen vallassa!" Hän ei selittänyt tätä niin paljon sanoilla, vaan äänenpainolla, liikkeillä ja kasvojen ilmeellä, ja edessämme oli ihkasen elävänä norjalainen patriootti lippukysymyksineen ja kansallisylpeyksineen. Semmoista patriotismia nähtävästi ei Suomessa ollut olemassa. Suomessa oli kysymys valon ja vapauden säilyttämisestä, ja tätä ei ihmisen ole ainoastaan _lupa_ puolustaa, vaan hänen _täytyy_, ei ainoastaan itsensä, vaan muiden tähden. Tämän hän selitti seuraavalla vertauksella: "Pimeässä maanalaisessa holvissa istuu joukko ihmisiä; ainoastaan hiukan valoa tunkeutuu eräästä ikkunasta ylhäältä; kaikkein lähempänä tätä ikkunaa, sen ääressä, istuu yksi heistä. Jos tämä nyt huomaa, että joku vieras ulkopuolelta aikoo ruveta lyömään lautoja ikkunan eteen ja siten jättää hänet pimeyteen, ja jos hän nyt rupee puolustamaan itseänsä, niin on hänen itsepuolustuksellansa sitä suurempi siveellinen oikeutus ja pohja, kun siitä riippuu valo tai pimeys myöskin kaikille kellarissa olijoille."

-- "Millä tavalla luulevat suomalaiset tilattomat Venäjän heille toimittavan maata?" kysyi Tolstoi jonkun ajan kuluttua.

-- "Arvattavasti he ajattelevat Venäjän hallituksen yleensä suosivan köyhintä väestöä, olevan kansanvaltaisen, ja siinä tarkoituksessa vaan ottaa rikkailta ja antaa köyhille", sanoin minä.

En olisi voinut kuvailla koskaan mieleeni, että Leo Toistoilla voisi olla ylenkatseellista eli iroonillista ilmettä kasvoilla, mutta nyt luulen siinä sen välähtäneen; ja se puhui paremmin kuin sanat: minulla yhtäkkiä taas kulki silmieni ohi kuva elämänhaluttomasta hevoskaakin piiskaajasta ja vuotavista ämpäreistä.

Hän alkoi hyvin tarkkaan tiedustella meidän maalaisista oloistamme, erittäin maanomistussuhteista, kyseli keskimääräistä maatilojen suuruutta, suurtilallisten suhdetta pikkutilallisiin, viljelysalojen suhdetta viljelemättömiin, viljelykseen kelpaavan mutta käyttämättömän maan ja -- irtaimen väestön suuruudesta.

Minä olisin mieluimmin puhunut suurista sivistyspyrinnöistämme, mutta hän käänsi puheen yhä maalaisoloihin. Ja minusta näytti selvältä hänen ajatelleen itsekseen -- vaikkei sitä sanonut, -- että meidän sisällinen isänmaallisuutemme eli veljistys-aatteemme nyt, jälleen heränneenä, oli suunnattava tälle alalle, missä meitä ensimäisenä odotti tosi uhrautumisen ja etuoikeuksista luopumisen tilaisuus. Niinkuin kaikissa kysymyksissä Leo Tolstoi osoittaa tietä suoraan viittaamalla äärimmäiseen ihanteesen ja esittämällä sen kaikessa puhtaudessaan, niin hän nytkin, viitatessaan mitä kohti hänen mielestään olisi pyrittävä maanomistusolojen järjestämisessä, viittasi äärimmäiseen päämäärään.

Hän pitää Henry Georgen maanomistusteorioja aivan mahdollisina toteuttaa, ja lukee hänen ansioksensa juuri sen, että hän on asettanut kysymyksen käytännöllisyyden pohjalle. Henry George vaatii yksityisen maanomistuksen poistettavaksi. Niitä tulisia hyökkäyksiä tätä aatetta vastaan, jotka heti kaikkialta tapahtuivat, selittää Tolstoi aivan samoiksi, kuin niitä, jotka tehtiin orjainvapauttamis-aatetta vastaan, silloin kuin tämä oli vielä uusi. Henry Georgen ansio on, Tolstoin mielestä, siinä, että hän on rikkonut ne sofismit, joilla uskonto ja tiede puolustavat maanomistusta, että hän on saattanut kysymyksen äärimmäiseen selvyyteen, jolloin yksityisen maanomistuksen laittomuutta voi olla tunnustamatta ainoastaan se, joka tahallaan on korvansa tukkinut. Henry Georgen ehdotus on niin asetettu, että jo huomiseksi voi kutsua kokoon komiteat tarkastamaan ja arvostelemaan sitä ja muodostamaan siitä lakia.

Niille lukijoista, joilla ei ole käsitystä tämän kuuluisan uudistajan, Henry Georgen suunnitelmasta, annettakoon tässä lyhyt selonteko siitä. Jonkun maan edullisuus ja mukavuudet eivät ole kaikkialla yhtäläiset; ja koska hedelmällisempiin, sopivampiin, asutusta lähempänä oleviin maihin aina on enemmän halukkaita, sitä enemmän mitä paremmat ja edullisemmat maat ovat, niin on kaikki tämmöiset maat arvosteltavat niiden hyödyn mukaan: hyödyllisemmät kalliimmaksi, vähemmän hyödylliset halvemmaksi. Semmoinen maa, johon ei ole halukkaita, ei ole ensinkään arvosteltava, vaan on se maksutta annettava niille, jotka tahtovat käyttää sitä itse kohdastaan.

Niinpä voi jossakin paikassa pelloksi sopiva, kohtalainen maa tulla arvostelluksi 10-12 markaksi tynnyrinalalta, parempi maa asutuksen lähellä noin 20 markaksi tynnyrinalalta, vielä parempi 30 markaksi j.n.e. Kaupungissa tulee arvio 200-1,000 mk tynnyrinalalta, ja pääkaupungissa, liikepaikalla tai laiturin vieressä voi arvio nousta useampiin tuhansiin jopa kymmentuhansiin tynnyrinalalta. Sittenkuin koko maa on näin arvosteltu, on annettava julistus, että määräajasta lukien kaikki maa ei enää kuulu kellekään erityisesti, vaan kuuluu valtiolle, kansalle, ja että senvuoksi jokainen, jolla on maata hallussaan, on velvollinen maksamaan siitä valtiolle, se on: koko kansalle, sen, mihin se on arvosteltu.

Tämä maksu on käytettävä kaikkiin yhteiskunnallisiin, valtiollisiin tarpehin, niin että se tulisi kaikkien muiden verojen ja maksujen, niinhyvin sisäisten kuin ulkonaisten, tullimaksujen, sijaan.

Tämän suunnitelman mukaan kävisi niin, että tilanomistaja, jonka hallussa on nyt 2,000 tynnyrinalaa saisi jäädä niitä hallitsemaan, vaan olisi velvollinen maksamaan niistä kruunulle esimerkiksi 20 tai 30 tuhatta markkaa vuodessa, sillä siinä on sekä pelloksi että puutarhaksi sopivaa, joskin viljelemätöntä, maata, eikä yksikään tilanomistaja jaksaisi suorittaa tämmöistä maksua, vaan luopuisi liikamaasta. Sen sijaan pikku tilallinen, talonpoika, tulisi laskujen mukaan samoissa seuduissa maksamaan vähemmän tynnyrinalalta kuin minkä hän nyt maksaa. Sitäpaitsi hänen ympärillänsä aina olisi vapaata maata, jonka hän saa haltuunsa esim. 10 tai 15 markan maksusta tynnyrinalalta, ei tulisi maksamaan mitään muita veroja ja vielä lisäksi tulisi saamaan tullitta kaikki koti- ja ulkomaiset tavarat, joita tarvitsee. Kaupungissa talojen, tehtaiden omistajat voivat jäädä omaisuuttansa hallitsemaan, vaan ovat velvolliset maksamaan, arvion mukaan, vuokratusta maasta yhteiseen kassaan.

Tämmöisen järjestyksen edut ovat siinä,

1) ettei tule olemaan ihmisiä, joilta on riistetty mahdollisuus käyttää maata hyväkseen.

2) ettei tule olemaan työttömiä ihmisiä, jotka pitävät maata hallussaan ja pakoittavat muita työskentelemään heidän hyväksensä maan käyttämisoikeuden edestä.

3) että maa tulee olemaan niiden hallussa, jotka sitä viljelevät, eikä niiden, jotka sitä eivät viljele.

4) että rahvas, ollen tilaisuudessa viljelemään maata, lakkaa myömästä itseään tehtaantöihin, palvelijoiksi kaupunkeihin, ja hajoaa pitkin maaseutuja.

5) ettei tule olemaan mitään tarkastusmiehiä ja veronkantajia tehtaissa, tuotantolaitoksissa ja tullikamareissa, vaan tulee olemaan ainoastaan maksun kantajat maasta, jota ei voi varastaa ja josta on kaikkein helpoin kantaa veroa.

* * * * *