Chapter 5

"En olekaan. Minä olen kotosin Gillobackasta Uudeltamaalta, mutta nyt palveluksessa Korpossa, niinkuin jo kerran sanoin. Jos ette minua usko, niin tämä Matti renki, joka tässä seisoo, kyllä minua tuntee, sillä olen hänen lapsensa kummi". -- Tämä olikin täyttä totta, sillä mainittu renki palveli ennen maisteri Pilman'in luona, ja minä tulin hänen lapsensa kummiksi, kun v. 1715 oleskelin partioretkillä. -- Renki sanoikin että se oli totta, mutta nyt nimismies sai hänestä kiinni ja käski hänen olla valehtelematta. Nimismiehellä oli hyvä miekka sivulla, ja minun teki mieli siepata se ja pistää hänet tuonelaan, mutta keksin kuitenkin toisen keinon ja sanoin Matille: "Ole sinä täällä niin kauan kuin minä käyn ostamassa lapsilles vehnäleipää". Pistäyin venäläisten joukkoon ja jätin sekä rahat että saappaat puotiin. Sitten eräästä kadun-kulmasta näin kuinka minua etsittiin. Vaimon lähetin tuomaan saappaat, istuin veneesen ja annoin soutaa kaikkein laivain ohitse jokea myöden, jossa oli aivan tyyni. Mutta kun olimme päässeet linnan ohitse, oli niin ankara myötä-tuuli, ett'en kahden tunnin kuluessa voinut purjeita käyttää. Täll'aikaa olivat venäläiset etsineet minua koko kaupungissa. Syyskuun 20 p. tulin Vänöhön ja sitte väkeni luo, jotka oleskelivat Holmaskär'issä.

Laveaksi kävisi kertoella mitä kaikkia minä tein Lokakuun loppuun asti: 5 venäläistä lotjaa otin kiinni, 150 ruplaa sain rahoissa, 3 laivaa, lastattuina kaikenlaisilla ruokavaroilla; 3 venäläistä minä tapoin, 15 joutui vangiksi, vaikka minun sitten täytyi päästää heidät vapaiksi vasta-tuulen tähden. Kallioin välitse kuljin Trunsöhön 16 peninkulmaa Hästsund'ista, mistä minä lotjat sain; ne lähetin 13 p. Lokakuuta Tukholmaan sekä kirjeen päätirehtöri Lieven'ille ja venäläisiä kirjeitä, jotka Turussa olin saanut haltuuni. Vielä lähetin lupaukseni mukaan K. M:lle kertomuksen niistä venäläisistä rykmenteistä, jotka siihen aikaan olivat Turussa, ja heidän vaatteuksestaan. Itse täytyi minun jäädä sinne, missä olin, saman kuun loppuun asti, vastatuulen tähden. Mainitun kertomuksen lähetin kolmessa eri kuvertissa, mutta samalla päällekirjoituksella, K. M:in oman käskyn mukaan, sillä hän oli sanonut: "Jos te kirjoitatte meille, niin kirjoittakaa kolmessa eri kuvertissa ja varustakaa kaikki meidän päällekirjoituksella. Kaksi kirjettä saattavat he avata kansliassa, mutta ei kolmatta". -- Vieläpä varoitti hän minua, jos kirjoittaisin Lievenille, kertomasta liian tarkkaan kaikkia seikkoja y. m. Kaikki, mitä muuten Suomessa tapahtui ja havaittiin, piti minun ilmoittaa hänelle. Kun kaiken tämän olin lähettänyt muistossa suurikunniaiselle kuninkaalle Kaarle XII:lle, palasin Kemiöön ja katselin Ängen satamasta venäläisiä muonalaivoja, mutta minulla oli niin vähäinen miesvoima etten voinut karata heidän kimppuunsa, vaan läksin Korppoon ja Aspöhön, missä otin haltuuni ennen mainitun tanskalaisen laivan, joka nyt tuli Turusta ja jonka nimi oli "Jomfru Christina". Tällä läksin Tukholmaan 3 p. Marraskuuta ja tulin sinne illalla saman kuun 5 p. Kiitin Jumalaani, joka niin ihmeellisesti oli suojellut ja varjellut minua, jotta olin vahingotta päässyt sekä myrskyistä että vihollisen kuulista. Jumalan armo on minulle varmaan ollut uusi joka aamu; siitä sieluni riemuitsee ja laulaa Halleluja.

Sinä vuonna olin marssinut ja matkustanut yhteensä 466 peninkulmaa.

Vuonna 1718 läksin loppupuolella Maaliskuuta taas Etelä-Ruotsiin ja oleskelin Trölleborgin tienoilla 7 päivään Huhtikuuta. Mainittuna päivänä ajelimme erästä tanskalaista laivaa Drakö'lle. Siellä me käännyimme ja otimme toisen kiinni Kyögen lahdella. Laivurin ja perämiehen sekä 6 miestä lähetin kohta vartioittuina Malmöhön ja laivan Ystad'iin luutnantti Liljan kanssa.

Seuraavana päivänä oli kauhea myrsky, niin että hietasärkät siirtyivät uusille sijoille. Minä olin merellä sinä päivänä ja annoin mennä myötätuuleen. Kun tulin Falster'iu hietasärkälle, en voinut päästä siitä ohitse, vaan jouduin karille. Nyt käskin miesteni noudattaa minun esimerkkiäni, mitä hyvänänsä tekisin. Aallot nostivat meitä milloin korkealle ilmaan, milloin taas heittivät meitä syvyyteen, niin että peräpuu viimein tarttui pohjaan kiinni. Silloin hyppäsin minä mereen, ja joka mies minun perästäni, pitäen jahdin laidasta kiinni. Taas vei aalto meidät kappalen matkaa, ja niin pian kuin jalkamme koskivat pohjaan, vedimme jahdin perässämme, siksi että pääsimme hietasärkälle. Sieltä heitimme harkin maalle, mutta itse emme sinne päässeet, sillä myrsky kävi yhä ankarammaksi ja aallot loiskivat meidän ylitse. Jahti oli puoleksi santaan peitetty, ja me saimme seisoa koko päivän vedessä. Mutta illalla olivat hietasärkät siirtyneet niin, että oli aivan kuivaa maata Falsteriin saakka, missä ennen oli ollut leveä vesi välillä. Minä juoksin nyt kylään, saadakseni sieltä väkeä ja hevosia jahtia pelastamaan. Mutta kun nämät olivat päässeet jahdin luo, nousi vesi taas niin että he töin tuskin pelastivat henkensä.

Huhtikuun 16 p. läksin minä merelle muutamain muiden kanssa ja olin ensimmäinen tappelemaan tanskalaisten kanssa. -- Malmöstä tein myös sittemmin useita partioretkiä Saltholman, Amagerin ja Drakön tienoille. -- Englantilaiset tulivat tanskalaisten laivaston avuksi 9 laivalla, ja 6 laivan piti vielä seurata niitä Itämerelle. Siellä minä purjehdin ympäri pienellä jahdillani, siksi että käännyin paluumatkalle Tukholmaan, johonka saavuin Toukokuun 31 p., josta olkoon Jumalalle kiitos.

Heinäkuun keskipaikoilla otin taas passini sieltä ja läksin miesteni kanssa Hankoniemelle päin. 29 p. otin Hankoniemen ulapalla venäläisen laivan, joka tuli Räävelistä ja oli lastattu 70 tynnyrillä suoloja ja 200 leiv. tupakkaa, paitsi muilla tavaroilla. Mutta kun kävi länsi-tuuli, täytyi minun viimein jättää laiva ankkuriin, sittenkuin olin purjehtinut koko yön. Vähällä pääsinkin pakoon, sillä nyt tuli laivoja sekä Jungfrusundista että Hankoniemeltä, niin ettei minulla ollut muuta neuvoa kuin upottaa vene ja seisoa miesteni kanssa vedessä suuhun asti, siksi että laivat olivat ohitse kulkeneet. Venäläiset etsivät ja ajelivat minua monta päivää. 15 p. Elokuuta otin minä lotjan ja kumppalini Eeder toisen, jolla hän läksi Tukholmaan.

Minä läksin Paraisiin päin, otin tiellä taas toisen venäläisen lotjan, jonka minun kuitenkin täytyi päästää vapaaksi jälleen vastatuulen tähden. Purjehdin sitten Mörskär'in kalastus-paikalle ja näin että sinne tuli venäläisiä kolmessa saaristo-veneessä. Tämän huomattuani purjehdin yhä eteenpäin ja ammuin tiellä muutamia laukauksia. Venäläiset olivat kohta kysyneet talonpojilta, jotka olivat siellä kalastamassa, kuka se oli, joka ampui. -- "Kaiketi teidän väkeä", olivat nämät vastanneet. "Ei", oli upseeri sanonut, "kyllä se taitaa olla Lovijn", ja oli samassa ajanut miehensä veneisin ja soutanut sieltä aika kyytiä, niin että talonpojat jäivät rauhaan siksi kertaa. Minä olin ajavinani heitä takaa pienellä veneelläni, mutta olin hyvin iloinen mielessäni että he läksivät pakoon Turkuun. Minä purjehdin sitten meren poikki ja saavuin 2 p. Syysk. Tukholmaan.

Lokakuun 16 p. läksin taas Suomeen laivani ja 13 miehen kanssa, joiden palkat minä itse maksoin, koska ei kukaan tahtonut minua tällä kertaa matkalle lähettää. Kapteeni Eeder seurasi minua purressaan 8 miehellä. Hyvin vähän hyötyä tästä matkasta kuitenkin oli. Kun olimme purjehtineet ympäri, saamatta mitään aikaan, tulimme 8 p. Marraskuuta Hankoniemen saaristoon; siellä katselimme kuinka venäläiset liikkuivat edestakaisin ja me läksimme seuraavan päivän illalla muutamain venäläisten laivain perään, jotka laskivat maalle eräälle saarelle. Me soudimme sinne, mutta hämmästykseksemme oli siellä valkeain ympärillä noin 300 miestä erään majurin johdolla. Kun sen havaitsin, tein minä ensin rukouksen miesteni kanssa ja kehoitin heitä rohkeuteen, jotta hakkaisivat päälle miehen tavalla. Jumala oli meidän turvanamme -- sanoin -- y. m., mitä siinä hädässä ehdin esiin tuoda.

Kun lähestyimme vihollisia, huusi vartia: "sto ludi" (mitä väkeä). -- Minä vastasin: "Petersburgska polkava" (Pietarin rykmenttiä). -- Hän sanoi: "Gribi tut" (souda tänne). -- Minä vastasin: "totsiäs" (paikalla), ja kun lähenimme heitä, ammuimme, Eeder sekä minä kumpikin kahdella pienellä tykillä. Silloin lensi sekä valkea että väki pitkän matkan päähän. Minä iskin kiinni erääsen laivaan, mutta sieltä hakattiin meitä vastaan, jotta viisi miehistäni haavoitettiin. Olisin kuitenkin saanut laivat valtaani, jos mieheni olisivat minua seuranneet, vaan niin ei ollut laita. Eederiin sattui myöskin kuula, niin että hänen täytyi lähteä tiehensä, ja minun oli pakko tehdä samoin, sillä mieheni olivat hyvin alakuloiset. -- 28 p. Huhtikuuta olimme taas Tukholmassa.

Vuonna 1719 Huhtikuun 2 p. tein minä kontrahdin Kunink. Majesteetin kanssa, että hankkisin tietoja venäläisten maa- ja meri-voimasta omalla veneellä, mutta kruunun miehillä, josta saisin 200 riksiä kuukaudessa. Saatuani paroni Taubelta 160 riksin setelin, purjehdin Tukholmasta saman kuun 29 p.

Muun muassa sain minä tällä matkalla tietää talonpojalta Karunan kappelista, että 2 miehen joka manttaalin puolesta piti seurata venäläistä laivastoa Ruotsiin. Sitten kun itse olin käynyt Hankoniemellä tätä laivastoa katselemassa ja saanut Anders Silvan'ilta täydellisemmät tiedot vihollisen armeijasta Turussa, palasin saariston kautta Tukholmaan, koska nyt oli ihan selvä, että venäläiset aikoivat samota Ruotsiin. Heinäkuun 4 p. jätin saamani tiedot kirjallisesti Kunink. Majesteetille. Niiden kertominen kävisi liian laveaksi, ja kunn. lukija kuitenkin itse ymmärtää kuinka paljon vaivaa saa nähdä ennen kuin saa tarkat tiedot vihollisen toimesta ja voimasta.

Kohta komensi amiraali Taube minua taas ulos. En kuitenkaan ennättänyt Ahvenan-mertä kauvemmaksi, -- sillä siellä kohtasi minua venäläinen laivasto. Kiireesti palasin Furusund'iin ja laivasto läksi Kappelskär'iin. Kohta lähetin tiedon tästä K. M:tille, ja samana yönä tulivat luokseni kapteenit Rottenborg ja Eeder sekä niiden seurassa K. M:in lähettämät kenraali-ajntantit Sparre ja Tessin, jotka tulivat kuninkaan luota Tunasta venäläistä laivastoa katselemaan. 12 p. olimme me kaikki n. s. Raatimiehen-saarella. Samana päivänä tuli ruotsalainen pursi "Putsvärch" Ahvenanmaalta, luutnantti Lilljan johdolla; ja sitä seurasi venäläinen lähettiläs Osterman. Kun minä rupesin ampumaan erästä venäläistä purtta kohti, joka tuli tuon ruotsalaisen purren kanssa, ilmoitti Lillja että se kuului hänen seuraansa. Kohta tämän jälkeen saapui venäläinen laivasto paikalle ja lähetti muutamat purjeveneet ajamaan minua takaa. Toiset sytyttivät Furusund'in kartanoa tuleen. Itse laivasto läksi Oxhalsen'in kantta Djurhamn'iin, ja minä seurasin heitä toista tietä. Seuraavana aamuna olivat venäläiset panneet kirkon ovelle julistuksen, jossa ilmoitettiin, että ne, jotka jäivät taloihinsa, voisivat niissä elää huoletta niin hengen kuin omaisuutensa suhteen y. m. Tämän julistuksen lähetin minä kohta K. M:tille, joka oleskeli Tunassa, ja kaikissa kirkoissa heti ilmoitettiin, ettei kenenkään pitäisi uskoa venäläisten vakuutuksia.

Vihollisten laivasto oli Dahlan linnoituksen ohitse lähtenyt Norrköping'iin päin, ja minä olin tiedustelemassa Dahlan ja Djurhamn'in tienoilla, kun 12 p. Elokuuta kohtasin venäläisen postiveneen, joka oli varustettu 20 miehellä ja 2 yli-upseerilla, kaikki hyvissä aseissa. Nämät lähettivät ensin laukauksen meitä kohden. Minä kysyin heiltä, olinko minä koskaan huonosti tähdännyt. He vastasivat: "Ei". "Emme pelkää. Voitto on meidän. Soutakaa eteenpäin", huusin minä; ja lähestyessä saimme toisen laukauksen. Silloin Johan Bergström haavoitettiin käsivarteen, kaikki toisen laidan hangat ammuttiin pois ja lakki minun päästäni. Nyt ammuin minä 3-leiviskän tykillä, ja kuula sattui niin hyvästi etteivät venäläiset enää voineet meille mitään vahinkoa tehdä. Kun vielä olin yhden kiväärin-laukauksen ampunut, täytyi minun asettaa hangat kuntoon ja antaa venäläisten lähteä tiehensä. Heidän purjeensa ja maston, jonka olin ampunut mereen, sain minä kuitenkin.

Elokuun 15 p. tulin Vaxholmaan, johon jätin mieheni välskärin hoidettaviksi; itse läksin samana päivänä Djurhamn'iin ja kohtasin matkalla koko venäläisen laivaston. Ne ajelivat minua Sundbyhyn saakka, jossa minun täytyi astua maalle, ja venäläiset ottivat minun pienen veneeni. Kenraaliluutnantti Cronstedt'in hevosella ratsastin minä Lindal'iin, jossa sitten otin venäläisiä vastaan kahdella pienellä tykillä ja rummuttamisella. He olivat aikoneet mennä Lindal'in sivutse, mutta kääntyivät nyt kohta Vårdholmaan päin ja olivat yötä siellä. Yö-vartian asettivat he Lindal'iin. K:lo 9 j. pp. rummutin minä ilta-rumpua, ikäänkuin siellä olisi ollut paljonkin sotaväkeä, ja yöllä ratsastin amiraalin luokse. Minä pyysin että hän seuraisi minua katselemaan venäläistä laivastoa, mutta siihen sain sen vastauksen, että perkele, vaan ei hän, lähteköön ulkopuolelle Vaxholman linnoitusta. Minä palasin siis yksin, huusin: "verda!" Lindal'in rannalla ja vastasin tähän itse. Sellaista toimitin siksi kuin päivä nousi, jolloin ammuin ruotsalaisen tunnus-laukauksen ja rummutin aamu-rumpua. Venäläiset läksivät laivoineen Tunan ulapalle ja lähettivät muutamat veneet polttamaan Grönberg'in kartanon Stekesund'illa; niin tapahtui myös sangen vähäksi kunniaksi ruotsalaiselle laivastolle, joka makasi Vaxholman salvan sisäpuolella ja sieltä ampui muutamia laukauksia, kun venäläiset kääntyivät, lähtien Östanå'lle, jossa he polttivat ihanan herras-kartanon. Rakuunat, jotka olivat siellä, läksivät pakoon ja antoivat vihollisten vapaasti menetellä kuinka tahtoivat. -- Kun olivat näin polttaneet ja ryöstäneet pitkin rantoja Arbogaan asti, palasi toinen osa laivastoa Turkuun ja toinen läksi Pohjanmaalle ilman mitään kunnollista tappelua.

Lokakuun 3 p. läksin taas Suomeen päin. -- Niinä päivinä oli tulipalo juuri hävittänyt 400 kartanoa Tukholmassa. -- Minä purjehdin meren yli; venäläiset kulkivat usein kallioin toisella puolella ja minä toisella. Marraskuun alussa olin Baresund'issa; vangitsin siellä 2 venäläistä, jotka näyttivät minulle kaksi kauppalaivaa, jotka vastatuulen tähden seisoivat salmen suussa. Minä menin kohta niitä omistamaan. Tavaraa niissä oli 6,000 riksin arvosta. Nyt sattui niin että tuuli muuttui edullisemmaksi, ja minä purjehdin eteenpäin pari päivää saaliineni. Mutta ankara etelätuuli eräänä yönä ajoi laivani karille; minä kadotin oman veneeni, kiväärejä, 700 rullaa Hollannin tupakkaa ja paljon muuta. Itse olin melkein menettää henkeni, mutta sain kuitenkin ankkurin pohjaan, ja katkaistuani sitten ankkuri-köydet, tulin pää-asiallisesti onneni avulla, seuraavana aamuna hyvään satamaan. Siellä minun täytyi viipyä melkein kokonainen viikko. Toinen venäläinen vanki pääsi sill'aikaa pakoon talonpojan veneellä, jossa oli tämän nuotta. Muutaman päivän perästä tuli hän takaisin 3 pienen laivan kanssa, jotka olivat saaneet minun veneeni kiinni kiväärineen päivineen. Ensin oli venäläisten aikomus käyttää näitä, mutta vesi oli pilannut ne, ett'ei ampuminen kohta käynyt laatuun. Talonpoikain kautta sain minä kuitenkin tiedon heidän tulostaan, ja koska tuuli nyt oli edullinen, läksin purjehtimaan pois. Tulin Vänöskär'ille, jouduin siellä karille, ja alukseni sai rei'än. Pääsin vihdoin sieltä Trunsö'lle ja sain kärsiä kauheaa etelämyrskyä. Myrsky kiihtyi kiihtymistään, ja hirmuisimmalla tavalla ilmoitti myrsky Jumalan vihaa uuden-vuoden yönä. Kunink. Majesteetti oli täll'aikaa kaksi kertaa lähettänyt erään Nylander'in minua etsimään, ja kummastakin matkasta oli tämä saanut 100 riksiä. Hänen oli täytynyt pari päivää elää katajan-marjoista, kun ei hän tuulen tähden päässyt mihinkään ja ruoka-varansa loppuivat. Suurella vaivalla oli hän päässyt takaisin Tukholmaan vähän aikaa ennenkuin minä saavuin sinne, joka tapahtui Tammikuun 29 p. Mitä minä olin kärsinyt, on mahdotointa kertomalla ilmoittaa. Muutamat vangit minulla kuitenkin oli, kiitos Jumalan.

Kevätpuolella tein vielä pienen retken kapteeni Ceder'in ja luutnantti Boltz'in kanssa Utö'lle, ja saaristossa olin myös tiedustelemassa, mutta Huhtikuun 30 p. palasin Tukholmaan, mihinkä viimeinkin jäin rauhaan muitten minun kaltaisten kanssa.

Jumalan suurta armoa ja kaikkia hyviä töitä, joita Hän on minulle osoittanut, en ikinä unohda; vaan iloisella sydämellä tahdon sanoa:

Ylistys olkoon Jumalalle!