Chapter 4

Parin päivän perästä läksin Poovalan kartanoon ja olin siellä yötä. Aamulla tuli kolme venäläistä, jotka pyysivät viinaa. Saatuansa sitä, kertoivat he että heillä oli ruhtinaan käsky ottaa pois kaikki viinapannut sekä ottivat myös rahoja, sukkia ja kirveenkin talonpojalta. Kun olivat menneet ulos, uhaten tulla takaisin, panin minä penkille maata, tyhjä viina-lekkeri pään alla. Palattuansa riistivät he väkivallalla lekkerin pääni alta. Käskin heidän juoda pohjaan. Kun huomasivat että lekkeri oli tyhjä, heittivät sen luotansa kiroten, vetivät miekkansa ja löivät niillä pöytään. Nyt nousin minä ja sanoin olevani herra Strandman'in renki, ja että ylöskannoin veroja ruhtinaan armeijaa varten. Sanoin myös että voisin sitoa heidän kätensä selän taakse ja näin viedä heidät ruhtinas Galitzin'ille. He väittivät että heillä oli kirjallinen käsky, jonka näyttäisivät minulle, jos tulisin alas rannalle. Minä lupasin seurata heitä, taitoin aidasta seipään ja astuin heidän takanansa. Tämä ei heitä miellyttänyt, vaan tahtoivat he että kävisin edellä, jolloin he helposti olisivat voineet pistää minun kuoliaaksi. Astuin siis heidän takanansa rannalle, ja siellä annoin heille selkään, koska eivät voineet mitään käsky-kirjaa minulle näyttää. Ensin kun rannalle tulimme, meni 2 heistä siltaa myöden vene-koppeliin, missä heidänkin veneensä oli. Ne seisoivat, kun sinne tulin, kirveet kädessä ja olisivat lyöneet minua rintaan, ellen olisi äkisti kääntynyt. Kolmas seisoi juuri takanani, ja häntä löin minä seipäällä rintaa vasten, niin että hän selin putosi veteen. Sitten juoksin nopeasti maalle, ja nuo kaksi venäläistä seurasi, mutta siitä vaivasta eivät he muuta palkintoa saaneet, kuin että minä oikein ruotsalaisen tavalla löylytin heidän selkäänsä seipäälläni.

Kun venäläiset pääsivät toiseen kylään, olivat he siellä kertoneet, että heidän oli ollut tekeminen paholaisen kanssa, joka oli sanonut olevansa Strandman'in renki. He olivat kertoneet: "Pieni perkele hän oli, joka ei suinkaan olisi väliä pitänyt, vaikka olisi meidät tappanut; hän on varmaan ennen ollut sotilas ruotsalaisessa armeijassa" j. n. e. -- Talonpojan talo tuli ainakin pelastetuksi ja kaikki asukkaat olivat iloissaan. Jäin vielä siksi yöksi sinne. Aamulla tuli taloon muita talonpoikia sekä venäläisten jalka-vaimoja. Miehet kiittivät minua siitä kyydistä, jonka edellisenä päivänä olin antanut venäläisille.

Pari päivää myöhemmin, Lopella ollessani, sain kuulla että 83 laivaa oli Turun joella sekä että rykmenttien piti marssia talvi-leiriinsä, nimittäin Uuteen-kaupunkiin, Naantaliin, Helsinkiin ja Hämeenlinnaan; 3 rykmenttiä jäisi Turkuun. Samana Päivänä purjehdin minä Iniöön. -- Yhden matkan minä vielä tein mannermaalle, ennenkuin Marraskuun 14 p. kahden pienen pojan kanssa läksin yli Ahvenan-meren. -- Kun olimme noin 4 peninkulman päässä maalta, rupesi kauhea tuuli raivoamaan. Minä seisoin perällä ja pojat pitivät mastosta kiinni. Kaksi kertaa loiskahtivat aallot ylitseni, niin että jätin sieluni Jumalan haltuun ja luulin viimeisen hetkeni tulleen. Pääsin kuitenkin onnellisesti perille, sillä kun Furusund'iin tulin, oli ilma tyyntynyt, ja 16 p. Marraskuuta olin Tukholmassa. Vaarallisista matkoistani sain minä 12 riksiä. Päiväkirjani jätin kreivi Taubelle, niin ettei ollut salaisuus, kuinka paljon olin kärsinyt, paljoa enemmän, kuin mitä oppimatoin mies voi kynällä kertoa. -- Nöyryydellä minä ainoastaan tahdon kiittää Sinua, armollinen Jumala, laupias Isä, näin sanoen: "Herra minun Jumalani, minä kiitän Sinua ijankaikkisesti!"

Huhtikuun 16 p. 1716 nimitettiin minä vänrikiksi, niinkuin ennen luvattu oli, ja lähetettiin taas Suomeen. Matkarahaksi annettiin 30 riksiä.

Suomalaisten talonpoikain seurassa läksin Turkuun päin; ja matkalla sain kuulla että venäläinen armeija odotti amiraali Apraksinia sekä hänen käskyjänsä laivaston suhteen.

Toukokuun 4 p. olin Turussa, vaan en päässyt paremmin kuin muutkaan venäläisille laivoille, sill'aikaa kuin niihin lastattiin ruoka- ja ampuvaroja. Kävelin kuulustelemassa ja sain sen tiedon, että vihollisia oli Suomessa ainoastaan 12 rykmenttiä, 6--700 miestä kussakin rykmentissä. Maaliskuun alusta Huhtikuun loppuun asti oli heitä kuollut 2,375 miestä, ja Turussa makasi sairaana 2,325. Pohjanmaalta oli Turun lääniin tullut rakuunoita. Venäläiset olivat kadottaneet linja-laivan, joka oli matkalla Pietarista Rääveliin. Sen piti kääntää ja samalla laukaista kanuunansa, mutta lensikin ilmaan 500 miehen kanssa. Talven kuluessa olivat venäläiset rakentaneet enemmän kuin sata kappaletta suurempia ja pienempiä aluksia. Ruhtinas Galitzin, joka talven aikana oli ollut Pietarissa, oli palattuaan mestattanut muutamia upseereita, ja useat muut olivat saaneet juosta kujaa, kun olivat pahasti menetelleet muutamissa talonpoikais-taloissa hänen poissa ollessaan. -- Eräänä päivänä kuoli 8 miestä, joiden ruumiit kohta avattiin, ja sisukset olivat paloviinasta aivan mustat.

Touko- ja Kesäkuun aikana purjehdin minä Ahvenanmeren ja Turun tienoilla, vaikka näillä vesillä liikkui paljon venäläisiä laivoja. Kerran otin veneen, jonka oli määrä viedä ruhtinas Galitzin'ille hunajaa, mettä, pähkinöitä ja voita. Toisella kertaa otin 3 miehen avulla haltuuni muonalaivan, jossa oli 100 mattoa jauhoja, 500 leiv. sianlihaa ja paljon muuta, jota kaikkea ei ole helppo luetella. Samana päivänä lähetin Sakari Wägerin Turkuun vakoilemaan, ja kun minä palasin, olivat venäläiset tappaneet vartiat ja vieneet veneen. Ajoin takaa venäläisiä laivoja ja kerran tuli niitä yht'aikaa kuusi kappaletta, jotta töin tuskin pääsin pakoon. Näinä aikoina kadotin minä neljä miestä.

Seuraavan kuun ensimmäisinä päivinä tapasin "Pollux" ja "Bernhardus" nimiset rekattimme, joita seurasin Hankoniemelle. Siellä ollessamme ammuttiin näiltä laivoilta eräänä aamuna venäläinen tunnus-ampuma, ja minä läksin maalle venäläisen vartiajoukon luo. Sekä minä että mieheni olimme venäläisissä puvuissa. Kaksi rakuunaa ratsasti kohta vastaan ja kysyi: "sto krable jeft?" (kenenkä laivat ovat). -- Me vastasimme: "nasij" (meidän); sillä Polluxilla oli venäläinen ja Bernhardus'ella tanskalainen lippu. Sitten lähetin toisen rakuunoista kapteeni Arkaroff'ille ilmoittamaan että hänen kohta piti tulla laivalle luotsin kanssa, sillä meidän täytyi lähteä Turkuun. Kun tuo oli ratsastanut pois, kysyin minä eikö laivaston pitäisi lähteä Tukholmaan. -- He sanoivat odottavansa tsaaria hänen laivoineen, ja minä kerroin että hän oli valmis 40,000 miehen kanssa. Sellaista ja muuta puhuttiin siinä luulossa, että minä olin venäläinen. Nyt esittelivät he että minä, sill'aikaa kun odotimme, tulisin heidän pienille aluksillensa, jotka olivat kylän edustalla. Me astuimme siis veneesen, mutta soudimme karille, jonka tähden mies ratsasti veteen, auttaaksensa meitä irti. Mutta nähdessään useampia kiväärejä veneessä, läksi hän pakoon, vaan minun kuulani saavutti hänen kuitenkin.

Sitten jouduimme pahaan pulaan, sillä kapteeni oli ehtinyt joukkonsa kanssa rannalle, ja he lähettivät aika laukauksen meitä kohden. Pääsimme kuitenkin vahingotta pois Jumalan avulla, joka aina on minun suojani. Rekatit nostivat myös purjeensa ja ampuivat pari kertaa tykeillä, jonka perästä kaikki venäläiset pakenivat rannalta.

Saman kuun 20 päivään asti purjehdin minä Hankoniemen ja Ahvenanmaan välillä, mitään erinomaisempaa tapahtumatta. Kun aamulla 21 p. purjehdin Ekkeröhön päin, kerroin matkalla miehilleni, kuinka usein henkeni oli ollut vaarassa venäläisten kautta. Lähestyessä vanhaa suolatehdasta, huomasimme vähän savua nousevan, mutta sitten valkea sammutettiin. En ehtinyt ajatellakaan, ennenkuin näin 15 mastoa. Muutama vihollinen laiva oli jo niin likellä meitä, että mies seisoi keksi kädessä ja käski minua antaumaan, sillä "me saamme sinut kuitenkin". Laiva kääntyi nyt tuulenpuolelle, ja minä käskin silloin heittää mereen säkillisen suoloja, 1 maton venäläisiä leipiä ja 1/2 leiv. juustoa, ja itse tartuin kivääriini. Vaikka meillä oli vasta-tuuli, rukoilin kuitenkin Jumalalta apua. Kun ei muuta neuvoa ollut, annoin mennä myötä-tuuleen, ja samoin tekivät venäläisetkin, siksi että lähestyimme erästä kalliota, jonka ohitse minä pääsin nousemaan päin tuuleen, vaan venäläisten täytyi kiertää sitä suojan-puolelta. Silloin ammuin minä iloissani ruotsalaisen tunnus-laukauksen, kiittäen Jumalaa, joka niin ihmeellisesti minut pelasti vihollisten käsistä. He seurasivat minua vielä Signelskär'iin, niin että minun täytyi lähteä ulos merelle, vaikka kävi länsi-tuuli, ja monta polvea sain tehdä ennenkuin pääsin levähtämään erääsen kalastuspaikkaan.

Saman kuun 25 p. kävin laivastolle ilmoittamassa, että venäläiset olivat Ahvenanmaalla. Seuraavana päivänä komennettiin sentähden ulos 2 linja-laivaa, 3 sota-prikiä sekä muutamia veneitä, ja me purjehdimme Ahlholmalle. Pari päivää myöhemmin, kun olin käynyt Grislehamn'issa luotsia hakemassa, lupasi vara-amiraali palattuani minulle luutnantin arvon. Hänen luona olin sitten Simpnäs'issä Elokuun 2 päivään saakka, ja mainittuna päivänä läksin Koholmaan maksamaan 4 miehelleni heidän voitto-rahansa, joka teki 40 taaleria hop. kullekin.

Neljän päivän perästä palasin taas Simpnäs'iin, josta minä komennettiin Grislehamn'iin, tiedustelemaan kuinka monta venäläistä laivaa sinne oli saapunut. Siellä sain ainoastaan sen tiedon, että viholliset eräästä kalastuspaikasta olivat vieneet 40 henkeä ja sitten palanneet takaisin. Tämän sanoman toin amiraalille illalla Elokuun 7 p., ratsastettuani sinä päivänä 8 peninkulmaa kyytihevosella, josta minä paitsi sitä omasta taskustani maksoin.

Parin päivän kuluttua komensi amiraali minun taas ulos 3 merimiehen kanssa "Halland" laivasta. Me läksimme Grislehamn'in ohitse "Pollux" nimiselle sota-prikille, joka oli Sladerön edustalla. Sieltä komennettiin minä Ahvenanmaalle. Kun veneelläni lähestyin maata, kohtasi minua muutamat venäläiset veneet ja kohta sen jälkeen kolme laivaakin, jotka käänsivät nokkansa minuun päin ja rupesivat tykeillä ampumaan. Tämä pakoitti minua kääntymään, ja sota-prikit "Pollux" sekä "Ekorn", jotka olivat minua seuranneet, palasivat myös entiseen vartiopaikkaansa Sladerön edustalle. Sieltä minä sitten lähetettiin kirjeellä amiraalin luoksi, ja makasin sillä matkalla erään kallion suojassa pimeimmän osan yöstä.

Kun seuraavana aamuna sangen varhain läksin ulos merelle, kohtasivat minua muutamat veneet, joita venäläiset ajoivat takaa, ja kohta he saavuttivatkin jotkut, ryöstivät ne tyhjiksi, ottivat väen vangitsi, heittivät veneet tuuli-ajolle ja rupesivat sitten ajamaan minuakin takaa. Minä purjehdin maalle ja lähetin sanan päällikölle, että vihollinen oli ylitse tullut. Kyytihevosella läksin amiraalin luoksi; minun oli ratsastaminen 5 peninkulmaa, ja 4 peninkulmaa oli vene-matkaa. Kun olin laivastolle tullut ja ilmoittanut asiani, lähetti amiraali minun purje-veneellä niille sota-laivoille, joidenka tuli lähteä ulos venäläisiä vastaan. Niille annettiin käsky valmistaa itsensä ilman ampumista ja melua. Amiraalin kanssa läksivät sitten 3 linja-laivaa, 1 sota-priki sekä 3 pienempää laivaa. Minä olin 13 miehen kanssa purjeveneessä. Eräs luutnantti sattui kaukaa näkemään vihollisten olevan Grislehamn'issa ja Grönsund'issa, jossa he rauhassa istuivat paisti-pannujen ja kattilain ääressä. Mainittu luutnantti nosti kohta jyräkkää. Nyt venäläiset jättivät sekä pannut että kattilat, vetivät 7 venettä salmen poikki ja läksivät Furusund'iin päin, mihinkä minä heitä seurasin niin likellä, että taisin nostaa merestä pari lakkia, jotka putosivat soutajain päästä. Hämärässä he katosivat näkyvistäni, sillä olivat kääntyneet minulle tuntemattomalle tielle. Riensin taas viemään sanaa amiraalille, joka nyt antoi käskyn, että kaikkien piti valmistaa itsensä ajamaan venäläiset pois noilta tienoilta. Kun sitten taas istuin veneessäni, rummutin oikein kauheasti keski-yöllä, peloittaakseni vihollisia, joita luulimme vieläkin olevan siellä, vaikka ne jo aikoja sitten olivat kaikki päässeet lähtemään tiehensä. Turhaa olisi ollut enää heitä hakea, ja minä läksin sentähden venäläisten illallis-paikalle, jossa talonpojat valittivat heidän ryöstämistään. Sieltä läksin Koholmaan päin; ja kun kohtasin amiraalin merellä, ilmoitin hänelle talonpoikain valitukset. Tällä kertaa hän ei antanut mitään käskyä valmistuksista. -- Koholmassa levähdin saman kuun 18 päivään asti.

Lokakuulla komennettiin minä taas Suomeen ja Hankoniemelle. Siellä sain vangitsi tuon venäläisen kapteenin perheineen, joka niin onnellisesti pääsi ruotsalaisen laivaston kynsistä. Paitsi näitä sain useampia muitakin vankeja sekä 3 muona-laivaa, joilla kaikilla palasin Tukholmaan Marraskuun loppupuolella; ja sinne jäin minä talveksi, aina Huhtikuun alkuun asti 1717. -- Suuresti tulee minun kiittää Jumalaani, että Hän on käskenyt pyhäin enkeleinsä suojella minua vaarallisilla retkilläni. Sillä, jos ei Hän olisi johtanut minua ja kaikkivaltiaisuudellansa ikäänkuin kotkan siivillä minua kantanut ja työtäni edistänyt, olisi vesi tullut haudakseni, samaten kuin Pharaolle, ja minun viholliseni olisivat minun kukistaneet. Sentähden ilolla kiitän ja ylistän Herraa ijankaikkisesti!

Huhtikuun 2 p. 1717 lähetettiin minä 12 miehen kanssa Ystad'iin, mihinkä purjehdin rannikkoa myöden. Kun tulin Skånen maakuntaan, oli se minusta niin ihana, kuin olisin tullut Kaanaan-maahan. Yhdellä hopea-äyrillä ostin koko sangollisen eläviä turskia. Ihmisten huoneet olivat raketut virvistä ja savesta, aidat olivat kivestä ja turpeista. Turpeita polttivat, kun keittivät tai leipoivat[1]. Kaikenlaiset ihanat hedelmä-puut kasvoivat talonpoikien puutarhoissa, ja rannoilla oli kauniita viheriäisiä käytäviä. Tätä kaikkea näin minä ensimäisen päivän Skånessa ollessani.

[1] Ehkä Suomikin tulee sellaiseksi "Kaanaan maaksi", jahka tarpeeksi ehditään metsiä hävittää. Latojan muistutus.

Falsterbo'ssa oli minulla kortteri erään luutnantti Turitz'in luona, mistä minä tein partioretkiä Kesäkuun loppuun saakka; otin 25 vankia ja 3 muona- ja viini-laivaa. Olin myöskin tanskalaista laivastoa Köpenhaminassa katsomassa. Sieltä Kunink. Majesteetti Kaarlo XII vainaja kutsutti minua luoksensa Lund'iin, missä hän tutki minua pää-asiallisesti seuraavista asioista: 1) kenenkä johdolla ensin tein partioretkiä; 2) kuinka kauan niitä olin tehnyt; 3) syntyperästäni ja kuinka vanha minä olin; 4) olinko nainut vai naimaton; 5) olinko tehnyt onnellisia vai onnettomia retkiä; 6) voisinko vakoamisella saada tietoa venäläisten sotavoimasta Suomessa; 7) mihin muona-varoja voitaisiin asettaa ja kuinka paljon. -- Kun näihin kysymyksiin olin antanut alamaisen vastauksen, astui sisään kenraaliluutnantti kreivi Lieven, jolle K. M. myöskin kiitti minua, sanoen kaksi kertaa: "Me näemme, ettei Löfving ole pelkuri". Tähän minä lisäsin: "Minä en vapise Jumalan enkä kuninkaan edessä, ja vielä vähemmin minä vihollista pelkään; sillä Jumalani on armollinen sekä kuninkaani oikea, ja mitä viholliseen tulee, lyön minä häntä, jos ei hän jaksa minua lyödä, eikä pelko siinä auta" y. m. Tämän perästä luvattiin, että minä vielä toisen kerran pääsisin kuninkaan puheelle, ja annettiin minulle 100 tukaattia.

Sitten jouduin selkkauksiin asianeuvos Falströmin kanssa, joka tarjosi minulle rahamerkkejä 300 hopea-taalaria vastaan, jotka hän oli minulta saanut. Tämän seikan johdosta kävimme molemmat Kunink. Majesteetin luona, jossa selitin että minä, joka tänään olin Ruotsissa, mutta huomenna Tanskassa tai Venäjällä, olisin miesteni kanssa onnettomassa pulassa, jos minulla olisi tuommoista rahaa. Hetken aikaa mietittyänsä käski Kunink. Majesteetti Falströmin antaa minulle puoleksi kumpaakin rahalajia, ja jos kukaan kieltäisi ottaakseen vastaan minulta rahamerkkejä, pitäisi minun kohta siitä ilmoittaman, ja vastustaja olisi Kunink. Majesteetin käskyn rikkojana hengeltä rangaistava. Samalla hankin myös Sund'ille ja Grönberg'ille kaappaus-lupakirjan, joka oli varustettu Kunink. Majesteetin nimikirjoituksella, sekä kapteenin-valtuukirjan vänrikki Nils Gestrin'ille. -- Mutta tämän jälkeen läksin minä ilman kuninkaan käskyä Tukholmaan, ja kirjeen kautta käski Kunink. Majesteetti minun palata Lund'iin. Minä olin jotenkin mielivaltaisesti menetellyt kestikievari-paikoissa. Palasin kun palasinkin, ratsastaen 64 peninkulmaa neljässä vuorokaudessa.

Kohta kaupunkiin tultuani annoin ilmoittaa itseni, mutta minua ei otettu vastaan. Kävin sill'aikaa Lieven'in, Feiffen'in ja Falström'in luona, jotka kaikki minua vihasivat ja minulle pilkallisesti sanoivat: "Mene vielä kuninkaan luoksi".

Parin viikon perästä seisoin pihalla, kun K. M. tuli ratsastaen kenraaleinsa ja everstinsä kanssa. Kun hän aikoi astua sisään, tartuin hänen käsivarteensa ja, kääntäen häntä minuun päin, sanoin:

"Minä olen saanut armollisen kuninkaan käskyn, ja tässä nyt seison odottamassa teidän määräystänne". -- Hän katseli minua ja sanoi: "Löfving!" -- Minä tein kunniaa. -- Hän ei virkannut sanaakaan, vaan astui sisään. Minä menin kortteriini ja heittäydyin vuoteelle, mutta samassa tuli kapteeni Horustjerna ja käski minua K. M:n luoksi, joka minua odotti. -- Kohta kun astuin ovesta sisään, kysyi K. M. kuinka minä olin ilman käskyä pois lähtenyt, ja minä vastasin:

"Minä jäin mielestäni liian kauan tänne, sentähden ai'oin rientää sinne, missä venäläinen armeija liikkuu, ja sitten Turusta palata tiedolla, kuinka väkevä vihollinen on", y. m.

"Kuinka tunnette te meidän tahtomme?" -- kysyi kuningas. Vastaukseksi annoin hänelle liistan, johon olin kirjoittanut hänen entisen tutkintonsa kysymykset, joidenka nojalla olin toimeen ryhtynyt.

Kun Kunink. Majesteetti oli paperia katsellut, piti hän sen ja sanoi minulle: "Koska tahdotte lähteä?"

Minä vastasin: "Se riippuu armollisesta kuninkaasta, koska ja minne minun tulee lähteä -- tuleenko vai veteen".

"Ei, ei; teidän pitää lähteä Turkuun. Jääkää tänne huomiseksi. Mitä maksoi matkanne?"

"50 ploottua, mutta ne minä kyllä otan venäläisiltä". -- Tämän minä sanoin sentähden, että pian pääsisin lähtemään pois, ettei kaikkia hullutuksiani siellä kerrottaisi. Kunink. Majesteetti tarttui nyt kynään ja kirjoitti kalenterien että Alphenteil'in aamulla piti antaman minulle 50 ploottua. Minä astuin likemmäksi, nähdäkseni kuinka K. M. kirjoitti. Silloin sysäsi hän kirjoitus-aseet luotansa ja taputti olkapäätäni, sanoen:

"Rakas Löfving'imme, lähtekää huomenna ja toimittakaa tehtävänne, niin muonavarat pian lähetetään Suomeen. Me tahdomme muistaa teitä".

Samana päivänä ratsastin minä Malmöhön ja olin yötä siellä. Aamulla, kohta kuu portit avattiin, läksin sieltä pois, mennäkseni K. M:n luo, mutta hän kohtasi minua 1/2 peninkulman päässä Malmöstä. Minä astuin maahan ja sanoin tervehtien: "Hyvää huomenta, armollinen kuninkaani!" -- K. M. kysyi: "Löfving, missä te olette käyneet?"

"Minä läksin eilen illalla katselemaan Malmön linnoituksia, koska olen nähnyt Viipurin ja Käkisalmen linnoitukset sekä useat muut vahvat paikat. Mutta ennenkuin olin mitään nähnyt, pantiin portit kiinni ja minun täytyi jäädä sinne yöksi, josta nyt armoa pyydän".

"Mitä te Malmöstä piditte?" kysyi kuningas. "Se on maineensa vertainen".

"Koska ai'otte lähteä?"

"Nyt kohta".

"Oletteko saaneet rahat Alphenteil'ilta?"

"En ole; mutta tuolla hän tuleekin".

"Kuinka Löfving rahansa saa?" kysyi K. M. Alpheuteil'ilta.

"Ne ovat luetut minun pöydälläni; jos hän menee sinne ja antaa kuitin, saapi hän ne kohta"; -- vastasi tämä.

"Jääkää hyvästi ja toimittakaa kaikki lupauksenne mukaan", sanoi K. M. ja ratsasti tiehensä, ja minä eteenpäin niin nopeasti kuin hevonen jaksoi. Mutta hetken perästä kuulin Alphenteil'in huutavan jälessäni: "Löfving, Löfving, pysähtykää, pysähtykää!" -- jonka kuultua käännyin ja ratsastin häntä vastaan. Hän sanoi: "K. M. varoittaa teitä harjoittamasta väkivaltaa matkallanne. Menetelkää siis varovaisesti. K. M. vakuuttaa teille armonsa, vaan ei mitään muuta".

Minä lähetin alamaisen tervehdykseni, lupasin olla varovainen ja läksin sitten entistä tietäni Tukholmaan.

Siellä otin passini ja valmistin itseni matkaa varten Elokuun viimeisenä päivänä, jolloin läksin Suomeen päin. Vänöhön jätin mieheni ja veneeni ja jatkoin matkaani erään talonpojan ja hänen voimansa kanssa Turkuun. Syyskuun 18 p. olin samassa kortterinsa venäläisten kanssa ja makasin lattialla heidän päällystakkiensa päällä. Seuraavana päivänä kävelin ympäri kaupungissa. Ensin olin tuomiokirkossa ja tein siellä rukoukseni. Sen jälkeen seurasin herra Simonia ja pyysin että vaimo sanoisi minua Korpon talonpojaksi, joka tuli Tukholmasta. Vaan herra Simon sanoi ettei hänellä ollut mitään yhteyttä niiden kanssa, jotka sieltä tulivat. Kuitenkin seurasin minä pappia huoneesen, jolloin hän venäläisten upseerien tähden, jotka siellä olivat, sanoi: "Tulkaa sisään, te molemmat! -- Mitä arvelette, hyvät herrat, tämä vaimo tahtoo tuon miehen puolisokseen, ja nyt tahdon pitää pienen tutkinnon heidän kanssa ensiksi". -- Astuimme nyt herra Simonin kamariin, missä minä ilmoitin että olin Löfving. Pappi säikähtyi kovasti ja sanoi että minä vielä saattaisin häntä, hänen vaimonsa ja lapsensa teilattavaksi. -- Minä käskin hänen olla vaiti, sillä minä en ilmoittaisi itseäni venäläisille, vaikk'en heitä pelännytkään, jos hän ei itse sitä tekisi. Pappi käski nyt lemmittynsä tuoda meille ruokaa ja lähetti noutamaan Göran Litovius'en, jolta minä sain paljon tietoja vihollisen voimasta.

Sitten menin ostamaan leiviskän suoloja ja leiviskän tuoretta lihaa. Vaimon panin käymään edessäni katuja myöden ristin rastin, sekä rantaa myöden laivaston ohitse. Jälkeen puolen päivän olin tanskalaisessa laivassa, joka oli tuonut 399 tynnyriä rukiita. Minä ostin 8 kappaa, kysyin koska laiva taas aikoi lähteä ja mitä tietä, -- "Utön tietä", vastasi laivuri. Minä sanoin olevani Aspön luotsikartanosta, -- ja lisäsin sitten: "minä tulen olemaan teidän luotsinne Utölle; siitä syystä minä kysyn".

"Vai niin. -- Kuuluuko mitään ruotsalaisista?"

"Ei yhtään mitään".

"14 tai 15 päivän perästä olen minä valmis lähtemään".

Sieltä menin kauppapuotiin torin varrella ostamaan saappaita itselleni. Minä maksoin niistä 5 karolinia, joista 3 Venäjän ja 2 Ruotsin rahoissa; viimeksi-mainitut olivat tehdyt samana vuonna. Venäläinen otti ne kyllä vastaan, mutta samassa sai Rymättylän nimismies rahat käteensä ja kysyi, mistä olin kotoisin ja kelle saappaita ostin. Minä vastasin että olin Korposta ja palveluksessa Erkki Matinpojan luona Houtskä'rissä. -- "Saappaat ostan ylioppilaalle, joka saarnaa meillä".

"Mikä on hänen nimensä?"

"No, niinkuin ette häntä tuntisi", sanoin minä, sillä en kohta muistanut miehen nimeä.

"Anders Silvanko?"

"No, miksi kysytte, koska tiedätte sen kuitenkin".

Mutta nyt sanoi nimismies: "Silvan kävi hiljakkoin täällä; miksi hän ei itse niitä ostanut?"

"Se ei minuun koske".

"Sinä et ole Korpon pitäjässä syntynyt".