Chapter 6
RODRIGO. Se on kirkasta totuutta. Olen kaiken omaisuuteni tuhlannut. Niistä kalleista kivistä, jotka multa saitte, Desdemonalle annettaviksi, olisi jo puolet voineet nunnankin pettää. Kerroitte minulle, että hän on ne vastaan ottanut ja herätitte minussa pikaisen suosion ja palkinnon suloisia toiveita; mutta siitä ei näy niin mitään.
JAGO. Hyvä! Jatkakaa! Hyvin hyvä!
RODRIGO. Hyvin hyvä! Jatkakaa! En voi enää jatkaa, mies; eikä se hyvin hyväkään ole. Kautta tuon käden, se on hyvin sikamaista; sen sanon, ja alan jo luulla, että minua pilkkana pidätte.
JAGO. Hyvin hyvä!
RODRIGO. Se ei ole ollenkaan hyvä, sanon sen vieläkin. Esittelen itse itseni Desdemonalle. Jos hän antaa mulle takaisin kalleuteni, niin heitän pyyteeni sikseen, katuen luvatonta tarjoustani; vaan jos ei, niin vaadin teitä tilille, olkaa varma siitä.
JAGO. No, nytpä te vasta puhutte!
RODRIGO. Niin, mutta en mitään, jota en vannoisi aikovani toimeen panna.
JAGO. No, nythän näen, että sinussa on miehuutta, ja tästä hetkestä alkaen saan sinusta paremman luulon kuin koskaan ennen. Kätesi mulle, Rodrigo! Olet esiin tuonut sangen oikeutettuja muistutuksia minua kohtaan, ja kuitenkin olen, sen vannon, aika lailla puolestasi puuhannut.
RODRIGO. Ei ole juuri siltä näyttänyt.
JAGO. Sen kyllä myönnän, ett'ei ole siltä näyttänyt, ja epäluulosi ei ole älyä ja sukkeluutta vailla. Mutta, Rodrigo, jos sinussa todellakin on sitä, jota minulla nyt on suurempi syy sinusta uskoa kuin koskaan ennen, -- tarkoitan jäntevyyttä, miehuutta ja urhoollisuutta, -- niin osoita sitä tänä yönä. Jos et ensi yönä Desdemonaa haltuusi saa, niin laita minut petoksella maailmasta pois ja viritä pauloja hengelleni.
RODRIGO. Hyvä! Mitä se on? Onko se järjen ja mahdollisuuden piirissä?
JAGO. Kuules: Venetiasta on tullut jyrkkä käsky, joka määrää Cassiolle Othellon paikan.
RODRIGO. Todellakin? No, sitten kai Othello ja Desdemona palajavat Venetiaan.
JAGO. Ei maarin: hän lähtee Mauritaniaan ja ottaa kauniin Desdemonan mukanansa, jos ei hänen oloansa täällä joku sattumus pitkitä; ja sitä asiaa ei saata mitenkään paremmin ratkaista kuin siten, että Cassio poistetaan tieltä.
RODRIGO. Mitä tarkoitat? Poistetaan tieltä?
JAGO. Niin, tehdään hänet Othellon virkaan kelvottomaksi: napautetaan miestä päähän.
RODRIGO. Ja minunko toimekseni sen aiot?
JAGO. Niin, jos rohkenet itsellesi etua ja oikeutta hankkia. Hän on tänään illallisella erään luuskan luona, missä minun on määrä häntä tavata; hän ei vielä tiedä kunniarikkaasta virkaylennyksestään mitään. Jos pidät varasi, kun hän sieltä lähtee, jonka minä toimitan tapahtuvaksi kahdentoista ja yhden välillä, niin voit häneen karata milloin tahdot. Minä olen lähellä hyökkäystäsi auttamassa, ja näin hän joutuu meidän kummankin kynsiin. Kas niin, älä ällistele, vaan lähde mukaan. Minä näytän sinulle hänen kuolemansa niin välttämättömäksi, että pidät velvollisuutenasi auttaa häntä siihen. Nyt on paras illallisen aika, ja yö kuluu kulumistaan. Toimeen siis!
RODRIGO. Haluan ensin kuulla enemmän syitä.
JAGO. Ja saatkin halusi tyydytetyksi.
(Lähtevät.)
Kolmas kohtaus.
Toinen huone linnassa.
(Othello, Lodovico, Desdemona, Emilia ja seuralaisia tulee.)
LODOVICO. Ma pyydän, älkää suotta vaivaa nähkö.
OTHELLO. Suvaitkaa, -- kävely mun tekee hyvää.
LODOVICO. Hyv' yötä, rouva! Nöyrin kiitos teille!
DESDEMONA. Olitte tervetullut.
OTHELLO. Lähdetäänkö? Oi! -- Desdemona --
DESDEMONA. Mitä, herrani?
OTHELLO. Käy heti maata; paikalla ma palaan. Tuo seurakumppanisi laita pois. Tee niin, kuin käsken.
DESDEMONA. Kyllä, puolisoni.
(Othello, Lodovico ja seuralaiset lähtevät.)
EMILIA. No, mitä nyt? Hän lauhemp' on kuin äsken.
DESDEMONA. Hän sanoi palaavansa heti kohta; Levolle käski mennä mun ja sinut Lähettää pois.
EMILIA. Lähettää minut pois?
DESDEMONA. Niin käski hän. Senvuoksi, Emilia hyvä. Yöpuku mulle tuo, ja hyvää yötä! Hänt' emme nyt saa suututtaa.
EMILIA. Oi, jos hänt' ette olis koskaan nähnyt!
DESDEMONA. Sit' en ma sois: niin lemmin häntä, että Sen miehen viha, karsauskin ja nuhteet -- Pois neulat ota -- mieleiset on mulle.
EMILIA. Häälakanat ma panin vuoteellenne, Kuin käskitte.
DESDEMONA. Ykskaikki! -- Hyvä isä, Kuin hupsut voimme olla! -- Ennen sua Jos minä kuolen, toinen lakanoista Mun pue ylleni.
EMILIA. Mit' aattelette?
DESDEMONA. Mun äidilläni piika oli, Pirjo; Hän lempi; kulta hurjistui ja läksi Pois tiekseen. Raidast' oli hällä laulu, Pahainen pätkä, vaan se sopi hälle. Hän kuollessaan sen lauloi: mielestäni Tuo laulu nyt ei mene; muut' en voi ma Kuin istua pää kallellaan ja laulaa Kuin Pirjo-raukka tuo. Ma pyydän: joudu!
EMILIA. Yöpuvun tuonko?
DESDEMONA. Älä; päästä neulat -- Tuo Lodovico se on sievä mies.
EMILIA. Ja vallan kaunis mies.
DESDEMONA. Hän puhuu hyvin.
EMILIA. Tunnen Venetiassa naisen, joka avojaloin olisi Palestinaan vaeltanut saadakseen muiskata hänen alahuultaan.
DESDEMONA (laulaa:)
"Sykomori-puun alla tyttö hyräjää, Soi, raita, vihreä raita! Povella on käsi ja polvella pää, Soi, raita, raita, raita! Tytön huokauksia puro säestää, Soi, raita, vihreä raita! Ja kyynelevirta se kiven pehmittää, Soi, raita, raita, raita!"
Tuo laske syrjään. --
"Soi, raita, raita, raita!"
Tee joutua, hän koht' on täällä. --
"Ja raidasta nyt minä sidon seppelen, -- Oi, hänt' älä moiti; hän kaunis vihass' on --"
Ei, se on toisin. -- Kuule, mikä kolke?
EMILIA. Se vaan on tuuli.
DESDEMONA.
"Ma sanoin: sinä viekas! Hän vastata ties: Soi, raita, vihreä raita! Min' otan toisen immen, sin' ota toinen mies."
No, lähde nyt; hyv' yötä! Silmän' syhyy, Se itkuako tietää?
EMILIA. Mitä vielä!
DESDEMONA. Niin sanotaan. -- Nuo miehet, oi, nuo miehet! -- Emilia, tuntos päälle: uskotkos sa, Ett' on noin törkeästi koskaan vaimo Miestänsä pettänyt?
EMILIA. Sen varmaan luulen.
DESDEMONA. Sen tekisitkö, maailman jos saisit?
EMILIA. Ja te?
DESDEMONA. En, päivän nähden: sen ma vannon!
EMILIA. En minäkään päivän nähden, mutta kenties pimeydessä.
DESDEMONA. Sen tekisitkö, maailman jos saisit?
EMILIA. Avara mailma ompi: palkka vieno Ja rikos hieno!
DESDEMONA. Sit' et maarin tekis!
EMILIA. Tekisin maarinkin; ja tehtyäni tekisin sen taas tekemättömäksi. En sitä sentään, luulen ma, sormuksesta tekisi enkä muutamasta harsokyynärästä enkä vaipoista, hameista, myssyistä enkä pienestä vuosieläkkeestä. Mutta jos maailman saisin, -- hei, ken ei siitä hinnasta miestään tekisi aisankannattajaksi, kun hän siten saa kruunun päähänsä. Kiirastulenkin uhalla sen tekisin.
DESDEMONA. Kirottu ma, jos moisen vääryyden Tekisin, vaikka koko mailman saisin!
EMILIA. Oh, tuohan vääryys on vaan maailmassa vääryys, ja jos koko maailman saatte vaivastanne, niin on se vääryys omassa maailmassanne, ja helposti sen silloin voitte oikeaksi tehdä.
DESDEMONA. En luule moista naista olevan.
EMILIA. On, tusina täyteen, ja päälliseksi vielä niin paljon, että sillä vois kansoittaa sen maailman, josta leikkiä lyövät. Mut naisten lankeemukseen miehet luulen Ma syyksi. Jos he meitä laiminlyövät, Valaen aartehemme vieraan helmaan; Tai tyhmän epäluulons' ilmi tuoden Sitovat vapautemme, lyövät meitä, Uhalla tuhlaavat mit' omistimme, Kyll' yltyy sappi. Vaikka hurskait' ollaan, On kostonhalu meissä. Miehet tietkööt, Ett' aistit vaimollakin on: hän näkee Ja haistaa, makean ja karvaan maistaa Kuin mieskin. Mit' aikovat, kun meitä He toisiin vaihtavat? Huvinko vuoksi? Ma luulen sen. Vai himoko sen tekee? Ma luulen sen. Vai eksyttääkö heikkous? Sen luulen myös. Mut himoj' eikö meillä? Heikkoutta, huvimieltä niinkuin heillä? Pidelkööt hyvin meitä, ett'ei vaan He meissä näkis seuraust' opistaan.
DESDEMONA. Hyv' yötä! -- Herra, älä pahentua Mun paheest' anna, mutta parantua!
(Lähtevät.)
VIIDES NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Katu.
(Jago ja Rodrigo tulevat.)
JAGO. Vajassa tuossa piile; tulen kohta; Paljasta miekkas, iske niinkuin mies. No, joutuun! Älä pelkää, olen läsnä. Tää nostaa taikka kaataa; muista se, Ja luja, vankka ole päätöksessäs.
RODRIGO. Täss' ole läsnä: ehk' en onnistukaan.
JAGO. Täss' aivan; ole mies ja miekkaas tartu.
RODRIGO. Halua suurt' ei tekoon ole mulla, Mut hän on esiin tuonut kelpo syitä. Yks henki vaan! -- Hän kuolkoon! Miekka maalle!
(Vetäytyy syrjään.)
JAGO. Tuon näpyn nuoren verisille hiersin; Se äityy jo. Jos Cassio hänet surmaa Tai Cassion hän tai kumpikin he kaatuu, Mull' ain' on voitto. Jos Rodrigo elää, Mua korvaamahan täydesti hän vaatii Kaikk' kullat, helmet, joita peijannut ma Hält' olen lahjaks Desdemonalle. Se ei käy päinsä. Jos jää Cassio eloon, Hän joka päivä tekee kauneudellaan Rumaksi mun; ja lisäks hälle mauri Kaikk' ilmoittaa voi; suuri siin' on vaara. Ei. Kuolkoon hän! -- Vait! Tulevan hän kuuluu.
(Cassio tulee.)
RODRIGO. Se hän on; käynnin tunnen. -- Kuole, konna!
(Karkaa esiin ja iskee Cassiota miekallaan.)
CASSIO. Sep' olis, totta, ollut surma-isku, Mut paremp' on, kuin luulet, tämä takki; Sun koitan takkias.
(Paljastaa miekkansa ja haavoittaa Rodrigoa.)
RODRIGO. Oo, surman sain ma!
(Jago karkaa esiin, iskee Cassiota takaapäin sääreen ja hiipii pois.)
CASSIO. Ijäksi rampa! -- Avuks! Murhaa! Murhaa!
(Othello tulee etäällä.)
OTHELLO. Haa! Cassion ääni! -- Sanaans' ei syö Jago.
RODRIGO. Oi, mua konnaa!
OTHELLO. Hiljaa! -- Aivan niin.
CASSIO. Apua! Tulta! Haavuri!
OTHELLO. Se hän on. -- Sa uljas Jago, kelpo, kunnon mies, Noin helläst' ystävän kun herjan tunnet! Mua opetat. -- On kultas kuollut, hemppu, Ja sunkin loppus joutuu. -- Tulen, luuska! Pois povestani silmäis tenhon heitän, Ja syntiverees syntivuotees peitän.
(Lähtee.) (Lodovico ja Gratiano tulevat etäällä.)
CASSIO. Ei vartijaa? Ei ketään? Murhaa! murhaa!
GRATIANO. Tuhoa varmaan! Hirveä on huuto.
CASSIO. Apua!
LODOVICO. Kuule!
RODRIGO. Oo, suas, kurja konna!
LODOVICO. Parikin voihkausta! -- Yö on synkkä; Petosta ehkä! Vaarallist' on käydä Päin huutoa, jos apua ei saada.
RODRIGO. Avuksi tulkaa, verihini kuolen!
(Jago tulee yöpuvussa, kynttilä kädessä.)
LODOVICO. Vait! Kuule!
GRATIANO. Yksi tuossa paitasillaan, Kädessä kynttilä ja miekka, saapuu.
JAGO. Ken siellä? Ken se kirkuu, murhaa huutaa?
LODOVICO. Me emme tiedä.
JAGO. Kuulittenhan huudon?
CASSIO. Oi, tänne, tänne; avuks, Herran tähden!
JAGO. Mik' on?
GRATIANO. Othellon vänrikki, ma luulen.
LODOVICO. Niin onkin; uljas mies!
JAGO. Ken oletten te, Kun huudatte niin haikeasti?
CASSIO. Jago? Mun aivan ruhjoks ruhjoneet on konnat, Oi, auta mua!
JAGO. Voi! Tekö luutnantti? Ken konna tään on tehnyt?
CASSIO. Tuoss' on, luulen, Lähellä yksi, jok' ei pakoon päässyt.
JAGO. Kavalat konnat! -- (Lodovicolle ja Gratianolle.) Keitä te, te siellä? Avuksi tänne!
RODRIGO. Auttakaa mua tässä!
CASSIO. Siin' yks on.
JAGO. Salamurhaaja! Sa konna!
(Pistää Rodrigoa miekallaan.)
RODRIGO. Kirottu Jago! Verikoira! Oo, oo, oo!
JAGO. Vai pimeässä ihmisiä murhaat! -- Miss' on ne verirosvot? -- Voi, kuin hiljaist' On kaikki kaupungissa! -- Murhaa! Murhaa! -- Mitk' aikeet teillä? Hyvätkö vai pahat?
LODOVICO. Sen näette, kun meitä koittelette.
JAGO. Signor Lodovico?
LODOVICO. Niin.
JAGO. Ma pyydän anteeks. Täss' ompi Cassio, rosvoin haavaamana.
GRATIANO. Cassio? Kuin?
JAGO. Kuink' on sun laitas, veikko?
CASSIO. Mun poikki jalkan' on.
JAGO. Heresta auta! Hoi, tulta, hoi! Sen paidallani sidon.
(Bianca tulee.)
BIANCA. Mit' ompi täällä? Ken se täällä huusi?
JAGO. Ken täällä huusi?
BIANCA. Oi, rakas Cassioni! Armas Cassio! Oi, Cassio, Cassio, Cassio!
JAGO. Oo, julki-portto! -- Arvaatteko, Cassio, Ketk' on ne teitä ruhjonehet noin?
CASSIO. En.
GRATIANO. Tilaanne säälin; teitä juurin etsin.
JAGO. Minulle polus lainatkaa. -- Kas niin! -- Ja paaret tuokaa, joilla kannetaan hän.
BIANCA. Hän pyörtyy! Ah! -- Oi, Cassio, Cassio, Cassio!
JAGO. Epäilen, hyvät herrat, tuota luuskaa Osalliseksi tähän rikokseen. -- Oi, Cassio, malta hetki! -- Tulkaa, tulkaa: Valoa hoi! -- Nää kasvot tuntenenko? Rodrigo? Ystäväni? Rakas maanmies? Ei: -- on, on. Hyvä Jumala! Rodrigo!
GRATIANO. Venetiastako?
JAGO. Niin, sama mies. Tunnette hänet?
GRATIANO. Tunnenko ma? Kyllä.
JAGO. Signor Gratiano? Nöyräst' anteeks pyydän! Verinen seikka tää tek', ett'en teitä Ma huomannut.
GRATIANO. Hupaista teitä nähdä.
JAGO. Kuin voitte, Cassio? -- Joutuun paaret tänne!
GRATIANO. Rodrigo!
JAGO. Hän, hän se on. -- (Paaret tuodaan.) Kah, tuessapa on paaret! -- Pois täältä jotkut teistä hänet viekää, -- Varoen. Maurin haavurin ma noudan. -- (Biancalle.) Te, neiti, säästäkäätte vaivojanne. -- Tää murhattu on, Cassio, ystäväni; Mit' oli riitaa teillä keskenänne?
CASSIO. Ei mitään laisinkaan. En tunne miestä.
JAGO (Biancalle.) Kuin? Kalvas? -- Viekää hänet katon alle. -- (Cassio ja Rodrigo kannetaan pois.) Seis, herrat! -- Neiti, vaalenetteko? Kah, mikä kauhu hänen silmissänsä! Niin, tuijotelkaa vaan! Kyll' oiti nähdään. -- Tarkastakaatte, katsokaapa häntä; Kah, nähkääs, herrat! Syyllisyys se puhuu, Vaikk' olis kaikki kielet puhumatta.
(Emilia tulee.)
EMILIA. Haa! Mitä tääll' on? Mitä tääll' on, Jago?
JAGO. Pimeessä Cassiot' ahdisti Rodrigo Ja joukko muita, jotk' on pakoon päässeet. Hän kuolon kieliss' on, Rodrigo kuollut.
EMILIA. Voi sitä hyvää herraa! Cassio parkaa!
JAGO. Niin riettaus palkitaan. -- Emilia, kuule! Kysypäs, miss' ol' iltaisella Cassio. -- (Biancalle). Haa! Vapisetteko?
BIANCA. Mun luonani Hän illasti; mut siit' en vapise ma.
JAGO. Vai teillä? Mua seuratkaa, ma käsken.
EMILIA. Hyi, hyi suas, portto!
BIANCA. Min' en mikään portto: Yht' olen siivo kuin mun parjaajani.
EMILIA. Kuin minäkö? Hyi suas!
JAGO. Hyvät herrat, Sidotuiks laittakaamme Cassion haavat. -- Mukahan, neiti! Kaukan' on nyt leikki. -- Emilia, juokse linnaan, kerro maurin Ja rouvan kuullen mit' on tapahtunna. -- Edellä menkää. -- (Syrjään.) Tää yö nostattaa Mun pilvihin, tai hornaan kukistaa.
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Makuuhuone.
(Desdemona nukkuu vuoteessa. Kynttilä palamassa.) (Othello tulee.)
OTHELLO. Hän syyss' on, sieluni, hän syyss' on! Missä? Sit' en ma teille, puhtaat tähdet, virka! -- Hän syyss' on. -- Hänen vertaan tok' en haaskaa! Ei naarmaa saa tuo iho lumipuhdas Ja niinkuin alabasterkuva hieno. (Laskee miekan pois kädestään.) Mut kuolla täytyy sun, tai petät muita. Nyt sammu, tuli; sitten -- sammu, tuli! Sun, liekki läikkivä, jos sammutan, Takaisin taas voin valos sulle antaa, Jos katuisin; vaan sun kun liekkis sammuu, Ihanan luonnon kaunein taideteos, Mikäpä Prometheon panu voisi Sytyttää valos taas? Jos ruusun taitan, Palauttaa en voi sen elinvoimaa, Sen täytyy kuihtua. -- Ma varttas maistan, -- (Suutelee häntä.) Suloinen tuokse, oikeuden melkein Saat taittamahan miekkansa! -- Yks vielä, Viel' yksi! -- Tuommoinen jos kuolleen' olet, Niin surmaan sun ja sitten sua lemmin. -- Viel' yksi! -- viimeinen! Noin maire kuinka Noin surmaavaa on? Itkeä mun täytyy: Mut julmat on ne kyyneleet; tää tuska On taivaallista: rakkaudesta lyö se. -- Hän herää.
DESDEMONA. Kuka siell'? Othelloko?
OTHELLO. Niin, Desdemona.
DESDEMONA. Tuletko maata, puolisoni?
OTHELLO. Luitko Jo iltarukoukses, Desdemona?
DESDEMONA. Luin, armas. --
OTHELLO. Synnin jos sa muistat, joka Viel' armoluojan sovitusta kaipaa, Sit' oiti rukoile.
DESDEMONA. Voi, puolisoni, Mik' aikees?
OTHELLO. Tee se joutuun; syrjään käyn mä. En valmistumatonna sieluasi Ma tahtois murhata; en, jumal'auta, Ma sieluasi tahtois murhata!
DESDEMONA. Sa puhut murhasta?
OTHELLO. Niin puhun.
DESDEMONA. Sitten Mua, Jumal', armahda!
OTHELLO. Sydämest' amen!
DESDEMONA. Jos sanot niin, et kaiketi mua murhaa.
OTHELLO. Hm!
DESDEMONA. Mut sentään sua pelkään: olet julma, Kun silmäs pyörii noin. Vaan min' en tiedä, Miks pelkäisin, kun syyllisyytt' en tiedä. Mut sentään tunnen, että pelkään.
OTHELLO. Muista Nyt syntis.
DESDEMONA. Se on rakkaus sinuhun.
OTHELLO. Ja senvuoks kuolet.
DESDEMONA. Luonnoton se kuolo, Jok' etsii meitä rakkautemme tähden! -- Ah! miks noin alahuultasi sa puret? Verisest' innost' ihan järkkyy ruumiis; Se tietää pahaa. Toivon sentään, toivon, Ett'ei mua tarkoita se.
OTHELLO. Vait ja hiljaa!
DESDEMONA. Vait olen. Mitä tahdot?
OTHELLO. Liinan, josta Niin pidin ja jonk' annoin sulle, annoit Sa Cassiolle.
DESDEMONA. En, kautt' autuuteni! Mies tänne noudata ja kysy hältä.
OTHELLO. Oi, armas, karta, väärää valaa karta! Sin' olet kuolinvuoteellasi nyt.
DESDEMONA. Niin, mut en nyt kai kuole?
OTHELLO. Kuolet oiti: Siis suoraan syntis tunnusta. Ja vaikka Valallas joka kohdan kieltäisitkin, Ei siltä muutu eikä poistu varmuus, Jonk' alla vaikeroin. Sun täytyy kuolla.
DESDEMONA. No, Jumal', armahda mua sitten!
OTHELLO. Amen!
DESDEMONA. Ja sinäkin mua armahda! En koskaan Sua pettänyt, en Cassiot' armastanut Enemmän, kuin mit' itse taivas salli; En koskaan antanut ma lahjaa hälle.
OTHELLO. Näin liinani ma hällä, jumal'auta! Valapatto! Sydämeni kiveks muutat. Mink' aion tehdä, murhaks sen nyt huomaan, Vaikk' uhriks luulin sen. Ma näin sen liinan.
DESDEMONA. Sen sitten löysi hän; en koskaan hälle Sit' antanut. -- Mies tänne kutsu; toden Tunnustakoon hän.
OTHELLO. Tunnustanut on hän.
DESDEMONA. Mit', armas?
OTHELLO. Ett' on käyttänyt hän sua.
DESDEMONA. Luvattomasti?
OTHELLO. Niin.
DESDEMONA. Sit' ei hän saata Sanoa.
OTHELLO. Ei, suu hält' on tukittu; Siit' oiva Jago pitänyt on huolta.
DESDEMONA. Oo, pelkoni sen sanoo! -- Hänkö kuollut?
OTHELLO. Vaikk' olis joka hiuksess' ollut henki, Nälkäinen kostoni ne kaikki ois niellyt.
DESDEMONA. Petetty on hän! Oi, ma hukass' olen!
OTHELLO. Haa! Luuska! Nähtenikö itket häntä?
DESDEMONA. Oi, hylkää minut, oi, mut älä murhaa!
OTHELLO. Haa! Kuole, luuska!
DESDEMONA. Murhaa huomenna, Suo tämä yö mun elää.
OTHELLO. Jos sa tenäät, --
DESDEMONA. Vaan puolen tiimaa!
OTHELLO. Kun on alku tehty, Ei auta viipy.
DESDEMONA. Rukoilla mun suo vaan.
OTHELLO. Se liian myöhäist' on.
(Tukeuttaa hänet.)
EMILIA (ulkona). Hoi! Hollaa, herra! Hoi, herra! Kuulkaa, herra!
OTHELLO. Mikä melu? Ei kuollut? Eikö ihan kuollut? Minä, Vaikk' olen julma, armias tok' olen: En tuskiasi tahdo pitkittää. Kas noin!
(Lävistää hänet tikarilla.)
EMILIA (ulkona). Hoi, herra, herra, hoi!
OTHELLO. Ken siellä?
EMILIA (ulkona). Oi, hyvä herra, sana teille vaan.
OTHELLO. Vai niin! Emilia! -- Oiti! -- Kuollut on hän. Hän Cassion surmast' ehkä tiedon tuopi; Suur' oli melu. -- Haa! Ei liikahdusta? Kuin hauta vait! -- Avaanko? Mikä paras? -- Hän, luulen, liikahtaa: -- ei. -- Mikä paras? Jos avaan hälle, puhuttelee varmaan Hän vaimoani. -- Vaimoani! Ketä? Mun vaimoni! -- Vaimoa ei mulla! Oo, tuskallista! Mikä tuhon hetki! On niinkuin olis auringossa, kuussa Pimennys ääretön, ja säikäyksestä Maa ammoittais ja koko mailma muuttuis.
EMILIA (ulkona). Ma pyydän, sana lausua mun suokaa, Oi, hyvä herrani!
OTHELLO. Sun unhotin; Käy sisähän, Emilia! -- Hiljaa! -- Oiti! -- Etehen vedän uutimet. -- Miss' olet? Mik' on sun asiasi?
(Avaa oven.) (Emilia tulee.)
EMILIA. Hyvä herra, Tuoll' ulkona on julma murha tehty.
OTHELLO. Kuin? Nytkö?
EMILIA. Niin, nyt aivan, hyvä herra.
OTHELLO. Hairahdus kuussa varmaan; lähemmäks, Kuin tapa on sen, pyrkii se nyt maata Ja riivaa ihmiset.
EMILIA. Oi, kuulkaa, Cassio Surmannut nuoren on venetialaisen, Rodrigo nimisen.
OTHELLO. Rodrigo kuollut! Ja Cassio kuollut!
EMILIA. Ei, ei Cassio kuollut.
OTHELLO. Ei Cassio kuollut! Soinnuton siis murha, Ja rämeäks on koston sulo käynyt.
DESDEMONA. Ah! voi! Viattomasti murhattu!
EMILIA. Voi! Mikä huuto tuo?
OTHELLO. Tuo! Mikä?
EMILIA. Hyväinen taivas! Emäntäni ääni, -- Apuhun, apuun! -- Puhukaatte vielä! Oi, rouva, armas rouva, puhukaa!
DESDEMONA. Syytönnä kuolen.
EMILIA. Oo, ken on sen tehnyt?
DESDEMONA. Ei kenkään; minä itse. Hyvästi! Terveiset puolisolleni! Hyvästi!
(Kuolee.)
OTHELLO. Haa! Oisko murhattu hän!
EMILIA. Ah, kentiesi! OTHELLO. Se min' en ollut, sen hän sanoi itse.
EMILIA. Sen sanoi hän, se todistaa mun täytyy.
OTHELLO. Hän valhe suussa hornan liekkiin läksi: Se hänen murhaajansa olin minä.
EMILIA. Oo, enkel' on hän sitä ihanampi, Ja perkel' sitä mustemp' olet sinä!
OTHELLO.. Hän riettaaks rupesi ja oli huora.
EMILIA. Sen valhettelet, sinä perkele!
OTHELLO. Kuin vesi viekas oli hän.
EMILIA. Ja sinä Kuin tuli hillitön, jos häntä viekkaaks Sa sanot. Hän kuin enkel' oli puhdas!
OTHELLO. Hänet Cassio raiskas; kysy mieheltäs. Syvimpään helvettiin sa minut noidu, Jos tähän tuhotyöhön täydet syyt Ei johtaneet mua. Miehes tietää kaikki.
EMILIA. Mun mieheni?
OTHELLO. Sun miehes.
EMILIA. Ettäkö Hän oli uskoton?
OTHELLO. Niin, Cassion kanssa. Oi, jos hän olis uskollinen ollut, Vaikk' ainoost' ihka chrysoliitist' oisi Minulle taivas uuden mailman luonut, En siihen olis häntä vaihtanut!
EMILIA. Mun mieheni?
OTHELLO. Niin, hän sit' ensin kertoi; Hän kunnon mies on eikä kärsi saastaa, Jot' inhaan työhön tarttuu.
EMILIA. Miehenikö?
OTHELLO. Miks sitä matkit? Kuulethan sen: miehes.
EMILIA. Oi, rouva! Rakkautt' ivannut on konnuus! -- Hänt' uskottomaks miehenikö sanoi?
OTHELLO. Niin, miehes, miehes, kuulethan, sun miehes, Mun ystäväni, kunnon, kunnon Jago.
EMILIA. Mädätköön puolen drakmaa joka päivä Kirottu sielunsa, jos sen hän sanoi! Sydäntä syöpä valhe! Liiaks vaimos Likaiseen kauppaans' oli kiintynyt.
OTHELLO. Haa!
EMILIA. Pahintasi tee vaan. Tuo sun tekos Se enemmän ei taivast' ansaitse Kuin sinä häntä.
OTHELLO. Vait! -- se paras sulle!
EMILIA. Ei puolta sitä voimaa sulla lyödä Kuin mulla kärsiä. Oo, tyhmä pöllö! Älytön loka! Työn sa teit, -- en pelkää Ma miekkaas -- julki julistan sen, vaikka Satakin henkeä ma kadottaisin. -- Apuhun! Apuun! Mauri murhannut On armollisen rouvan! Murhaa! Murhaa!
(Montano, Gratiano ja Jago tulevat.)
MONTANO. No, mit' on täällä? Mitä, kenraali?
EMILIA. Oo, tuossa Jago! -- Kauniist' olet tehnyt, Kun murhans' ihmiset sun päähäs ajaa!
GRATIANO. Mik' ompi?
EMILIA. Kumoa tuon konnan puhe, Jos olet mies. Sun syyttäneen hän väittää Irstaaksi vaimoaan. Sit' et sa tehnyt, Sen tiedän: sin' et ole moinen konna. Oi, puhu! Sydämeni pakahtuu.
JAGO. Ma sanoin minkä luulin, enkä muuta, Kuin minkä todeksi hän itse uskoi.
EMILIA. Oletko koskaan hälle sanonut, Ett' uskoton on Desdemona?
JAGO. Olen.
EMILIA. Se valhe on, kirottu, häijy valhe; Niin, valhe, jumal'auta, musta valhe! Hän uskotonko Cassion kanssa? Cassion? Sanoitko niin?
JAGO. Niin sanoin, vaimo. Vaiti Ja pidä suus!
EMILIA. En, suutani en pidä; Puhua minun täytyy: murhattuna Tuoss' emäntäni makaa vuoteellaan.