Chapter 3
JAGO. Ja hänen haastinsa, eikö se ole oikein rakkauden sotahuutoa?
CASSIO. Hän on todellakin täydellisyys.
JAGO. Onnea morsius-yölle! Tulkaa, luutnantti; mulla on pullollinen viiniä, ja täällä ulkona on pari reipasta Kypron poikaa, jotka mielellään kilistelisivät maljaa mustan Othellon muistoksi.
CASSIO. Ei, hyvä Jago, ei tänä iltana; minulla on vallan heikko ja onneton viinapää. Soisin mielelläni, että kohteliaisuus keksisi jonkun toisen kunnioittamistavan.
JAGO. Oo, nehän ovat ystäviämme! Pikarillinen vaan! Minä juon teidän puolestanne.
CASSIO. En ole tänä iltana muuta maistanut kuin yhden pikarillisen ja senkin vedellä taitavasti sekoitettuna, -- mutta kas, minkä mullistuksen se on tehnyt! Olen niin heikko, ikävä kyllä, enkä tohdi nyt enää huonoja voimiani koetukselle panna.
JAGO. Kah, ystävä, tänä yönä pitää hummata. Niin tahtovat nuo reippaat pojat.
CASSIO. Missä he ovat?
JAGO. Tuolla ulkona. Kutsupas heitä sisään, ole niin hyvä.
CASSIO. Kyllä sen teen, mutta vastenmielistä se on.
(Lähtee.)
JAGO. Jos vaan saan hänet juomaan lasin verran Sen lisäks', mit' on hän jo ennen juonut. Niin tulee hän niin riitaiseks ja ärjäks Kuin armon rakki. Tuo Rodrigo hölmö, Jonk' aivan nurin kääntänyt on lempi, On Desdemonan muistoks tyhjentännä Mont' uhka maljaa, ja nyt vahdiss' on hän. Kolm' oivaa kyprolaista -- tuittupäitä, Jotk' ovat arkamaiset kunniastaan: Tän urhollisen saaren tosi kuvat, -- Ma vaahtomaljoin päihdytin; he vahdiss' On hekin. Tuossa juopposeurassa Hytytän Cassiomme tekoon, joka Vihoittaa koko saaren. -- Kah, tuoss' ovat Jos toteen käy vaan mitä uneksin, Niin myötä virran, tuulen purjehdin.
(Cassio palajaa, Montano ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)
CASSIO. No, jumal'auta, ovatkin jo saaneet minut hiivaan.
MONTANO. Herrainen aika, mitäpä tuosta! Tuskinhan jyvänkään vertaa joit, niin totta kuin soturi olen.
JAGO. Hoi! Viiniä tänne!
(Laulaa:)
Hei, malja tänne, saas, saas! Hei, malja tänne, saas! Sotamies sepä mies on puolestaan, Vaikk' elämätä vaaksan verta on vaan. Sotamiehet, juodahan taas!
Viiniä tänne, pojat!
(Viiniä tuodaan.)
CASSIO. Saakeli soikoon, oivallinen laulu!
JAGO. Sen opin Englannissa; siellä sitä, totta toisen kerran, vasta juoda osataan. Ei Tanskan mies, ei saksalainen eikä tuo ihramaha hollantilainen -- saas tästä! -- ole mitään englantilaisen rinnalla.
CASSIO. Onko se englantilainen niin verraton juomari?
JAGO. On kuin onkin; helposti hän juo tanskalaisen kumoon; hänellä ei vielä ole hikikarpaloa otsalla, kun jo saksalainen on pöydän alla; ja hollantilainen se jo kukertuu, ennenkuin maljaa toistamiseen täytetään.
CASSIO. Päällikkömme terveydeksi!
MONTANO. Siihen, luutnantti, minä yhdyn ja vastaan maljaanne.
JAGO. O, sitä ihanata Englantia!
(Laulaa:)
Kuningas Staffan oli kunnon mies, Hän housuista plootun jätti; Mut kallihiks katsoi tuon kenties Ja räätäliään nyt sätti. Hän mies oli korkea arvoltaan, Sinä vaan olet köyhä rakki; Se ylpeys on, joka kaataa maan, Siis yllesi vanha takki.
Viiniä tänne, hoi!
CASSIO. Kah, sepä vielä ihanampi laulu kuin äskeinen.
JAGO. Tahdotteko sen kuulla toistamiseen?
CASSIO. En, sillä sen pidän kelvottomana virkaansa, joka tuommoista tekee. -- Niin, taivas on yli meidän kaikkien, ja sieluja on, jotka autuaiksi tulevat, ja sieluja on, jotka eivät tule autuaiksi.
JAGO. Aivan totta, rakas luutnantti.
CASSIO. Itse puolestani, -- loukkaamatta sillä päällikköämme tai ketään muuta ylhäistä herraa -- toivon minä tulevani autuaaksi.
JAGO. Niin minäkin, luutnantti hyvä.
CASSIO. Niin; vaan -- suokaa anteeksi -- ennen minua ette suinkaan: luutnantti tulee ennen autuaaksi kuin vänrikki. Vaan mitäpä siitä sen enempää! Toimihimme nyt! -- Anna meille meidän syntimme anteeksi! -- Hyvät herrat, tehkäämme nyt tehtävämme. Älkää luulko, herrat, että olen päissäni; tuo tuossa on vänrikkini; -- tuossa on oikea käsi, ja tuossa on vasen käsi. -- Päissäni en ole: voin sangen hyvin seisoa ja sangen hyvin puhua.
KAIKKI. Erinomaisen hyvin.
CASSIO. Vai niin, sepä hyvä; älkää siis luulko, että olen päissäni.
(Lähtee.)
MONTANO. Nyt vallille ja vahdit asemilleen!
JAGO. Tuon miehen tuossa näitte: sotur' on hän Ja kelpais vaikka Caesarinkin luona Komentajaks. Te näette miehen viat; Hyveisin ne on päiväntasoiss' aivan: Molemmat yhtä pitkät. Sääli hänt' on! Ma pelkään, ett' Othellon luotto häneen Saartanne haittaa, jos saa pahaan aikaan Tuo heikkous vallan.
MONTANO. Juoko noin hän usein?
JAGO. Se häll' on aina johdantona uneen; Hän kellon kahdest' ympärinsä valvois, Jos hiiva hänt' ei uneen tuutisi.
MONTANO. Hyv' ois, jos päällikkönne sais sen tietää; Ehk'ei hän sitä näe; tai Cassion hyveet Vaan hyväntahtoisuudessaan hän huomaa Ja virheet peittoon jättää. Eikö totta?
(Rodrigo tulee.)
JAGO (syrjään hänelle). Rodrigo, mitä nyt? Luutnantin jäljest' oiti lähde, -- joutuun!
(Rodrigo lähtee.)
MONTANO. Vahinko suuri, että jalo mauri Semmoiseen virkaan -- omaks sijaisekseen -- Noin paheisiinsa piinttyneen on pannut. Se tekis kelpo työn, ken ilmoittais sen Hänelle.
JAGO. Min' en, vaikka Kypron saisin. Rakastan Cassiota, kaikki annan Parantaakseni häntä. Vait! Mit' ääntä?
(Ulkona huudetaan: apua, apua!) (Cassio palajaa, ajaen Rodrigoa takaa.)
CASSIO. Sa, roisto! Konna!
MONTANO. Luutnantti, mik' on?
CASSIO. Opettaa, lurjus, tehtäväni mulle! Ma moisen konnan vasupulloon pieksen.
RODRIGO. Mua piekset?
CASSIO. Mutisetko?
(Lyö Rodrigoa.)
MONTANO. Luutnantt', älkää! (Pidättää häntä.) Ma pyydän, hiljaa!
CASSIO. Antakaa mun mennä, Tai kalloon teitä isken.
MONTANO. Mitä, mitä? Olette humalassa.
CASSIO. Humalassa!
(Taistelevat.)
JAGO (syrjään Rodrigolle). Pois, sanon! Riennä, huuda -- kapinaa! (Rodrigo lähtee.) Luutnantti hyvä, seis! -- Voi, hyvät herrat! -- Apua! -- Luutnantti! -- Montano! -- Herra! -- Avuksi, herrat! -- Kyll' on kelpo vahti! (Kello soi.) Ken soittaa? -- O, diavolo! Kaupunki On noussut! -- Herran tähden, luutnantti! Ikuisen saatte häpeän.
(Othello seuralaisineen tulee.)
OTHELLO. No, mitä?
MONTANO. Ma verta vuodan: kuolinhaavan sain ma. Hän kuolkoon!
OTHELLO. Seis, jos henki teille rakas!
JAGO. Seis, luutnantti! -- Montano! -- Hyvät herrat, Arvonne, tehtävänne unhotatte. Kenraali puhuu, vait! Seis! Hävetkää!
OTHELLO. No, mitä? Mistä tämä? Turkkilaisiks Nyt muutummeko, tehden toisillemme Mit' ottomanneiltakin taivas kieltää. Pois, kristityt, tuo pakanainen riita! Ken liikahtaa ja vimmaans' ei nyt hilli, Se henkens' uskaltaa: pää poikki oiti! Tuo kello julma vaietkoon! Se saaren Levoltaan säikyttää. -- Mist' ompi riita? Sa kunnon Jago, surust' aivan kalme, Ken alkoi, sano, nimess' ystävyyden!
JAGO. En tiedä. Ystäviä kaikk' ol' äsken Ja rakkaita kuin morsio ja ylkä Makuulle mennessään. Ja sitten heti -- Kuin mikä tähti heilt' ois järjen vienyt -- Asehet maalle, rinta vasten rintaa Verisess' ottelussa! Min en tiedä, Mist' alkoi tämä kummallinen riita. Jos menettänyt kunnon sodass' oisin Nuo raajat, jotka tähän melskaan toi mun!
OTHELLO. Kuink' itses, Michael, unhotit sa noin!
CASSIO. Anteeksi, pyydän; puhua en saata.
OTHELLO. Jalo Montano, tunnettu niin siivoks; Nuoruutennehan tyyntä vakavuutta Mailma kiittää; maineenne on suuri Viisasten suussa; mikä nyt on tullut, Kun hyvän kuulunne noin tahraatte, Nimenne jalon haaskaten ja myyden Yötappelijan nimeen? Vastatkaa.
MONTANO. Jalo Othello, kuolinhaavoiss' olen; Ilmoittaa vänrikkinne Jago saattaa -- Puhettani ma säästän, se mua vaivaa -- Mit' itse tiedän. Kuitenkaan en tiedä, Mit' oisin pahaa sanonut tai tehnyt, Jos itsensäilytys ei ole rikos Ja syntiä ei itsepuolustus, Kun väkivalta uhkaa.
OTHELLO. Jumal'auta, Jo veri alkaa varman oppaan voittaa! Ja kiukku, hämmentäen älyn kirkkaan, Nyt ohjiin tarttuu. Jos vaan liikahdan, Jos kättäni vaan nostan, maahan sortuu Paraskin teistä. Kertokaa, kuink' alkoi Katala riita tuo, ja ken sen alkoi? Ken tähän rikoksehen syypääks nähdään -- Vaikk' oma kaksoisveljeni se oisi -- Sen hylkään pois. Kuin? Sodan keskell' aivan, Kun hurja kauhu mielet vielä täyttää, Torahan, käsikähmään käydä yöllä Ja henkivartiona vahdiss' ollen! -- Se hirveää on. -- Jago, ken sen alkoi?
MONTANO. Jos virkainnosta tai puoltomiellä Muut' ilmaiset kuin suoran totuuden, Et sotur' ole.
JAGO. Liki älä astu! Ma ennen kielen suustan' annan viedä, Kuin Michael Cassiota loukkaisin; Mut luulen toki, ett'ei totuus hälle Lie vahingoks. -- Näin, kenraal', oli laita: Montanon kanssa kun ma puhelin, Niin tuli mies, jok' ääneen huusi apua, Ja jäljest' oiti Cassio, miekka maalla, Valmiina iskemään. Montano silloin Käy Cassion tielle ja hänt' estää koittaa. Jäljestä huutajan ma itse juoksin, Ett'ei hän parullaan -- niin kävi toki -- Peloittais kansaa. Ollen nopsa juoksuun. Hän pakoon pääsi. Heti nyt ma käännyin, Kun miekan hälinän ja kalskeen kuulin Ja Cassion ääneen noituvan, jot' ennen En ollut koskaan kuullut. Tullessani Se kävi joutuun -- yhdess' oli miehet Ja iskivät ja löivät niin kuin äsken, Kun itse heidät eroititte. Muut' en ma tästä tiedä; -- ihminenhän On ihminen: paraskin joskus eksyy. Vaikk' ehkä Cassio häntä loukkas hiukan -- Vihoissaan saattaa ystävääkin lyödä -- Niin Cassiota, luulen, pakenija Niin herjas, ett'ei sitä mikään kärsi.
OTHELLO. Jaloutes ja ystävyytes, Jago, Asian kaunistaa vaan, helpoks tehden Sen Cassiolle. -- Rakastan sua, Cassio; Mut luutnanttin' et enää saata olla. -- (Desdemona seuralaisineen tulee.) Kas, eikö herännyt jo vaimonikin! -- Sinussa esimerkin näytän. --
DESDEMONA. Mik' on?
OTHELLO. Kaikk', armas, hyvin taas on. Tule maata! -- Montano, haavanne ma itse sidon. -- Kotihin hänet viekää. -- (Montano viedään pois.) Silmää, Jago, Tarkasti kaupunkia; tyynnä niitä, Joit' on tää inha melu säikyttännä. -- Tule, Desdemona; näin on sotilaan: Meluhun herää parhaast' unestaan.
(Kaikki lähtevät, paitse Jago ja Cassio.)
JAGO. Mitä, luutnantti, saitteko haavan?
CASSIO. Sain ja parantumattoman.
JAGO. Varjelkoon Jumala!
CASSIO. Nimeni, nimeni, nimeni! Oi, nimeni olen menettänyt! Kuolemattoman osan itsestäni olen menettänyt, jäljellä on vaan eläimellinen. -- Nimeni, Jago, nimeni!
JAGO. Luulin, niin totta kuin olen kunnon mies, teidän saaneen haavan ruumiiseenne; siinä se lovi pahemmalta tuntuisi kuin nimessä. Nimi on vaan tyhjä ja petollinen mielenkuvitelma; usein sen ansiotta saapi ja usein sen syyttä kadottaa. Ette ole laisinkaan nimeänne kadottanut, jos ette itse usko sitä kadottaneenne. Rohkeutta, ystävä! Keinoja on, joilla voi kenraalin voittaa. Hän on vaan kiivaudessaan teidät eroittanut; rangaistus on enemmän valtioviisaudesta kuin kiukusta lähtenyttä; aivan niin kuin jos joku viatonta koiraansa löisi siten säikyttääkseen röyhkeätä jalopeuraa. Rukoilkaa häntä vaan, niin hän on vallassanne.
CASSIO. Mieluummin häntä rukoilen hylkäämään minut, kuin niin kelpo päällikköä pettäisin näin arvottomalla, malttamattomalla ja viinaanmenevällä sotaherralla. Olla päissään, puhua kuin papukaija, riidellä, ylvästellä, kiroilla, pauhata ja mässätä oman varjonsa kanssa! Oo, sinä näkymätön viinan henki, jos sinulla ei vielä nimeä ole, josta sinut tuntisi, niin ota sitten nimeksesi -- perkele!
JAGO. Ken se oli, jota miekka kädessä takaa ajoitte? Mitä hän oli teille tehnyt?
CASSIO. En tiedä.
JAGO. Onko se mahdollista?
CASSIO. Muistan koko joukon asioita, mutta en mitään selvästi; riidan muistan, vaan en sen syytä. -- Voi sentään, että ihminen suuhunsa ottaa vihollisen, joka varastaa ajut hänen päästään! Voi, että ilolla, huvilla, humulla ja huudolla itsemme elukoiksi muunnamme!
JAGO. No, mutta nythän te olette vallan terve. Kuinka te niin pian toinnuitte?
CASSIO. Tuo viina-piru suvaitsi tehdä tilaa toiselle pirulle: kiukulle. Toinen heikkous paljastaa toisen saadakseen minut perin pohjin halveksimaan itseäni.
JAGO. No, mutta nyt te liian ankarasti siveyttä saarnaatte. Mitä aikaan, paikkaan ja maan tilaan tulee, olisin sydämestäni suonut tämän työn tekemättömäksi; mutta kun se nyt kerran on tapahtunut, niin koettakaa saada se hyväksi taas.
CASSIO. Pyydän häneltä saada takaisin virkani; silloin hän minulle vastaa, että olen juomari. Vaikka olisi mulla suuta yhtä monta kuin louhikäärmeellä, ne kaikki tuommoinen vastaus tukkisi. Tällä haavaa järki ihminen, hetken päästä narri, ja yht'äkkiä elukka! Oi, ihmeellistä! Kirottu jokainen liikamalja; sen pohjalla asuu perkele!
JAGO. No, no! Hyvä viina on hauska seurakappale, jos sitä oikein käytämme; älkää sitä nyt enää sättikö. -- Kuulkaas, luutnantti hyvä, luulen, että te luulette minun pitävän teistä.
CASSIO. Sit' olen kyllä kokenut, ystävä hyvä. -- Minä päissäni!
JAGO. Teidän, niinkuin kaikkein eläväisten, sallittaneen jonkun kerran päihtyä, arvaan ma. Sanon teille, mitä teidän tulee tehdä. Päällikkömme vaimo on nyt päällikkönä; sanon sen siinä katsannossa, että kenraalimme on itsensä pyhittänyt ja kokonaan antaunut katselemaan, huomaamaan ja tarkastamaan vaimonsa ihaa ja suloa. Tälle syntinne suoraan tunnustakaa; ahdistakaa häntä; hän teidät jälleen virkaanne toimittaa. Niin avonainen, lempeä, myöntyvä ja armahtavainen on hän luonteeltaan, että katsoo sen puutteeksi hyvyydessään, jos ei hän tee enempää, kuin mitä pyydetään. Tuota taittunutta niveltä teidän ja hänen puolisonsa välillä pyytäkää häntä lastoittamaan; ja kaiken omaisuuteni panen vaikka mitä vastaan vedolle, että tämä ystävyyden rikko kasvaa kokoon ja tulee lujemmaksi, kuin se ennen olikaan.
CASSIO. Neuvonne on hyvä.
JAGO. Vilpittömästä ystävyydestä ja rehellisestä hyväntahtoisuudesta vakuutan sen lähteneeksi.
CASSIO. Sen kyllä uskon; ja heti huomenaamulla pyydän tuota siveätä Desdemonaa puolestani puhumaan. Koko onneni on mennyttä, jos tämäkin pettää.
JAGO. Oikeassa olette. Hyvää yötä, luutnantti! Minulla on vahdinpito.
CASSIO. Hyvää yötä, kunnon Jago!
(Lähtee.)
JAGO. Ken on se, joka nyt mua konnaks väittää, Kun neuvoni on vilpitön ja suora Ja mahdollisest' ainoo keino, millä Voi maurin voittaa? Sillä helppo työ on Pakoittaa taipuvaista Desdemonaa Sävyisään pyyntöön: antelias on hän Kuin aulis emo luonto. Hän se maurin Saa kaikkeen, vaikka kieltämähän kasteen Ja synninpäästön välikappaleet. Niin lemmen pauloiss' on sen miehen sielu, Ett' eukko häntä kääntää miten mielii, Kun maurin heikkouden kanssa tahtoo Leikitä Luojaa. Olenko siis konna, Näin Cassiolle oikotien kun neuvon Juur' onnen helmaan? Oppi helvetin! Kun perkeleill' on mieless' ilkein hanke, He hahmoss' enkelin meit' ensin kiusaa! Niin minäkin. Kun, näet, tuo kunnon hupsu Hädässään avuks Desdemonaa vaatii, Ja tämä kiusaa pyynnöllänsä miestään, Niin maurin korvaan valan tämän myrkyn: Ett' anomukseen syyn' on lihan himo. Jos kuinka Cassion hyväksi hän puuhaa, Kadottaa hän vaan maurin luottamuksen. Näin vaimon avut pikimustiks muutan Ja hänen hyvyydestään kudon verkon, Mi kietoo heidät kaikki. -- (Rodrigo palajaa.) No, Rodrigo?
RODRIGO. Minä seuraan ajoa täällä koirana, joka ei aja, vaan auttaa muita haukkumaan. Rahani ovat menneet melkein kaikki; tänä yönä olen saanut kelpo selkäsaunan, ja se kokemus lienee ainoa tulos, minkä vaivoistani saan; tyhjällä kukkarolla ja hiukkasen viisaampana saan nyt palata takaisin Venetiaan.
JAGO. Kuink' on se köyhä, jolta puuttuu maltti! Mikäpä haava hetkess' ummistuu? Me teemme työtä taidoin eikä taioin; Ja taito, niinkuin tiedät, vaatii aikaa. Hyvinhän kaikk' on. Selkääs sait, mut Cassion Viralta pois sait selkäsaunallas. Monikin kasvi auringossa viihtyy. Mut ensin kypsyy se, jok' ensin kukkii. Siis, malttia! -- Jo, peijakas, on aamu! Huveissa sekä toimiss' aika kuluu. Nyt poistu pois ja majapaikkaas lähde. Pois, sanon! Kohta enemmin saat kuulla. Pois, tiehes! (Rodrigo lähtee) Kaksi asiata vielä: Mun vaimon' emäntänsä suosioon Nyt täytyy Cassio sulkea, sen vaadin. Sill' aikaa itse syrjään maurin vien. Ja, juur' kun Cassio ahdistaapi rouvaa, Sisähän suoraa päätä! -- Oiva tuuma! Takoa pitää, kun on rauta kuuma.
(Lähtee.)
KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Linnan edustalla.
(Cassio ja muutamia soittoniekkoja tulee.)
CASSIO. Täss' soittakaatte, hyvät herrat; työnne Ma palkitsen; vaan joku pieni kappal' Nyt aamutervehdykseks kenraalille.
(Soittoa. Narri tulee.)
NARRI. Mitä, miehet? Ovatko soittoneuvonne Neapelissa olleet, koska noin honottavat?
1 SOITTONIEKKA. Mitä? Mitä sanotte?
NARRI. Ovatko ne puhallussoittimia, saanko luvan kysyä?
1 SOITTONIEKKA. Ovat, mitenkäs.
NARRI. Ovat siis puhalluksissa.
1 SOITTONIEKKA. Puhalluksissa?
NARRI. Niin, niitä on soittimia, jotka ovat puhalluksissa joskus. -- Mutta, tuossa on palkkanne, hyvät herrat; kenraali on niin soittoonne ihastunut, että, ystävyyden nimessä, toivoo, ett'ette enää sillä melua herätä.
1 SOITTONIEKKA. Hyvä, hyvä; kyllä ollaan vaiti.
NARRI. Jos teillä on soittoa, jota ei voi kuulla, niin antakaa soida; sillä soittoa kuulla, niinkuin sanotaan, ei kenraali suuresti huoli.
1 SOITTONIEKKA. Semmoista meillä ei ole.
NARRI. No, pillit pussiin siis, ja tiehenne! Menkää; ilmaan haihtukaa! Pois!
(Soittoniekat lähtevät.)
CASSIO. Kuuleppas, kelpo ystäväni!
NARRI. En, en kuule kelpo ystäväänne; teitä kuulen.
CASSIO. Säästä sukkeluutesi. Tuossa sulle pieni kultakolikko. Jos kenraalin rouvan seuranainen jo on jalkeilla, niin sano hänelle, että täällä on eräs Cassio niminen mies, joka nöyrimmästi pyytää saada hiukan häntä puhutella. Teetkö sen?
NARRI. Kyllä hän on jalkeilla. Jos hän suvaitsee tänne jalkailla, niin kyllä hänelle sen asian niinkuin esitän.
(Narri lähtee.) (Jago tulee.)
CASSIO. Mies hyvä, tee se. -- Parahiksi, Jago!
JAGO. Tän' yönä ette maannut ole? Niinkö?
CASSIO. En; päivä koitti jo, kun erosimme. Ma vaimollenne, Jago, rohkenin Lähettää sanan; pyyntön' oisi, että Siveän Desdemonan luokse pääsön Hän mulle hankkis.
JAGO. Oiti hänet tänne laitan. Ja keinon keksin saada maurin tiekseen, Niin että vapaamp' olis haastelunne.
CASSIO. Sydämen kiitos! -- (Jago lähtee.) Florensissakaan en Parempaa, suorempata miestä tunne.
(Emilia tulee.)
EMILIA. Huomenta, hyvä luutnantti! Mun sääliks Osanne käy; mut hyväks kaikki kääntyy. Kenraalin kanssa puhuu teistä rouva, Teit' innokkaasti puoltain. Mauri vastaa: Ett' täällä suuress' arvoss' on Montano Ja suuri suvullaan; siis viisast' oli Teit' eroittaa. Mut lempivänsä teitä sanoo Ja muut' ei välittäjää kaipaavansa Kuin ystävyyttään antaaksensa teille Taas virkanne, kun sopii.
CASSIO. Pyydän sentään -- Jos päinsä käy se tai on mahdollista -- Teit' auttamaan, ett' Desdemonaa yksin Saan hiukan puhutella.
EMILIA. Sisään tulkaa, Niin toimitan ma, että sydämenne Puhua puhtaaks saatte.
CASSIO. Nöyrin kiitos!
(Lähtevät.)
Toinen kohtaus.
Huone linnassa.
(Othello, Jago ja ylimyksiä tulee.)
OTHELLO. Nuo kirjeet anna laivurille, Jago; Senaatille hän tervehdyksen' vieköön. Nyt linnoitusta silmäämässä käyn; Mua siellä kohtaa.
JAGO. Kyllä, hyvä herra.
OTHELLO. No, herrat, haluttaako linnaa nähdä?
YLIMYS. Teit', armollinen herra, seuraamme.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Linnan puisto.
(Desdemona, Cassio ja Emilia tulevat.)
DESDEMONA. Siit' ole varma, Cassio hyvä, että Sun edukses teen kaiken minkä voin.
EMILIA. Se tehkää, rouva; Jagokin hän suree, Kuin koskis häntä tuo.
DESDEMONA. Se kunnon miesi! -- Huoletta, Cassio! Mieheni ja teidät Teen yhtä hyviks ystäviks kuin ennen.
CASSIO. Oi, hyvä rouva, kuinka käykin Cassion, Ijäti on hän nöyrä palvelijanne.
DESDEMONA. Sen tiedän: kiitos! Rakastatte miestän'; Olette vanhat tutut; varma olkaa. Hän kylmäkiskoisemp ei ole teille Kuin valtataito vaatii.
CASSIO. Mutta, rouva, Tuo valtataito kestää voi niin kauan, Niin niukka, laiha voi sen muona olla, Niin tyhjät syyt sen venyttää voi, että, Kun olen pois ja täytetty on paikka, Unohtaa kenraal' ystävyydet kaikki.
DESDEMONA. Sit' älä luule. Täss' Emilian kuullen Ma sulle paikkas takaan. Ole varma, Kun ystävyyttä vannon, niin sen täytän Viimeiseen tippaan. En suo rauhaa hälle; Maseeksi häntä valvotan ja puhun Siks, että loppuu hältä kärsimys; Teen vuoteen kouluks, rippituoliks pöydän; Jos mitä tekee hän, niin Cassion pyynnön Sekoitan kaikkeen. Riemuitse siis, Cassio; Sun puoltajasi henkens' ennen heittää Kuin asiasi.
(Othello ja Jago tulevat etäältä.)
EMILIA. Kenraali jo tulee.
CASSIO. Jäähyväiset ma lausun.
DESDEMONA. Ei; mua kuulkaa
CASSIO. Nyt, rouva, en; levoton olen aivan Ja asiani ajoon kelvoton.
DESDEMONA. No, tehkää tahtonne.
(Cassio lähtee.)
JAGO. Haa! Tuo ei mieleen mulle.
OTHELLO. Mitä sanot?
JAGO. En mitään. Taikka jos -- en tiedä mitä.
OTHELLO. Cassioko niin joutuun täältä läksi?
JAGO. Kuin? Cassio? Ei suinkaan, sit' en usko; Rikollisena hän ei pakoon hiipis, Kun teidät näkee.
OTHELLO. Hän se oli, luulen.
DESDEMONA. No, puolisoni, mitä nyt? Anojan kanssa tässä haastoin, miehen, Jot' epäsuosiosi maahan sortaa. --
OTHELLO. Sa ketä tarkoitat?
DESDEMONA. He, Cassiota, Luutnanttiasi. Puolisoni armas, Jos voimaa lemmell' on sua hellyttää, Niin pyydän, sovi oiti hänen kanssaan. Jos hän ei tosi-ystäv' ole sulle, Jok' ehdost' ei, vaan heikkoudesta rikkoi, En tiedä, kell' on rehelliset kasvot. Suo hälle virka.
OTHELLO. Hänkö täältä läksi?
DESDEMONA. Hän, ja niin murtuneena, että täytyi Mun tuskist' osaa ottaa kärsimään Hänt' auttaakseni. -- Armas, anteeks hälle!
OTHELLO. Ei, Desdemonani, ei nyt, vaan toiste.
DESDEMONA. Pianko?
OTHELLO. Pikaisimmin, sinun tähtes.
DESDEMONA. Tänäänkö, iltasella?
OTHELLO. Ei, ei tänään.
DESDEMONA. Huomenna, lounas-aikaan?
OTHELLO. Lounaall' olen Linnassa silloin sotaherrain kanssa.
DESDEMONA. Mut illalla, tai tiistain aamulla Tai päiväll', ehtoolla tai keskiviikkona. Sano aika vaan; mut yli kolmen päivän Äl' anna mennä. Tottakin, hän katuu! Tuo rikos, tavallisen järjen mukaan, -- Jos kohta parhaimmissaan sodan täytyy Es'merkki näyttää, -- tuskin muuta sietää Kuin pienen nuhteen. Milloin saa hän tulla? Othello, vastaa! Mitä kummaa voisit Sa multa pyytää, jot' en antais sulle, Vaan epäröisin noin! Kuin? Michael Cassio, Mi kosi puolestas ja monta kertaa, Kun sinua ma moitin, piti puoltas, Hänenkö kanss' on sopimus niin raskas? Tekisin paljon varmaan --
OTHELLO. Jätä tuo. -- Hän tulkoon milloin tahtoo; sult' en mitään Ma kiellä.
DESDEMONA. Uhraust' ei se ole; onpa Kuin pyytäisin sua käymään sormikkaissa, Pukeumaan hyvin, syömään vahvaa ruokaa Tai erityistä huolta pitämään Sun ruumiistas. Ei, kun on mulla pyyntö, Joll' oikein tahdon rakkauttas koittaa, Niinpä sitäpä on vaikea ja työläs Ja vaarallinen myöntää.
OTHELLO. Sult' en mitään Ma kiellä; mutta mull' on pyyntö sulle, Se täytä: jätä minut hetkeks yksin.
DESDEMONA. Ma kieltäisinkö? En. Hyvästi, armas!
OTHELLO. Hyvästi, Desdemona! Oiti tulen.
DESDEMONA. Emilia, lähde. -- (Othellolle). Tee mit' oikkus käskee; Mlk' olletkin, min' olen kuuliainen.
(Lähtee Emilian kanssa.)
OTHELLO. Olento armas! Hukka sielulleni. Jos en sua lemmi! Ja kun en sua lemmi, Palatkoon alkutyhjyys!
JAGO. Mun herrani --
OTHELLO. No, mitä, Jago? Sano!
JAGO. Kun kositten te, tieskö Michael Cassio Mitäkään lemmestänne?
OTHELLO. Alusta loppuun. Miksi tuota kysyt?
JAGO. Vaan vahvikkeeksi arvelulleni; Ei mitään pahaa.
OTHELLO. Mille arvelulle?
JAGO. En luullut, että Cassio häntä tunsi.
OTHELLO. Oo, hän se väliämme usein kulki.
JAGO. Todella?
OTHELLO. Todella! Niin todella. Mik' ihme tuo? Hän eikö kunnon mies?
JAGO. Kunnonko?