Chapter 2
DESDEMONA. En minäkään. En siellä Asua tahdo; vaivaks olis hälle Alati mua nähdä. Armas dogi, Lempeihin korviin pyyntön' ottakaa Ujoudelleni avuks tullen suokaa -- Äänenne mulle turvakirjaksi.
DOGI. No, mitä tahdotten te, Desdemona?
DESDEMONA. Rakastuin mauriin elääkseni hälle: Sen kohtaloni tuima äkkimyrsky Julistakohon julki. Puolisoni Noill' avuillaan juur' sydämmeni voitti. Othellon kasvoissa ma sielun näin, Ja hänen maineelleen ja urhoudelleen Pyhitin onneni ja sydämeni. Jos minä, hyvät herrat, rauhan koina Kodissa oljeksin, kun hän käy sotaan, Jään lemmen juhlatapoja ma vaille Ja armaan poissa-olless' aikaa raskast' Elellä saan. Mun suokaa mennä mukaan.
OTHELLO. Ma pyydän, myöntykää! Hän tahtons' saakoon. En tätä rukoile, sen taivas tietköön, Himoille kulkkulaen kutkukkeeksi Tai veren tyydykkeeks, tuon nuorten hurman, Jok' itsessäni jo on lauhtunut; Vaan suloiseksi mielinouteeks hälle. Varjelkoon taivas teitä luulemasta, Ett' tarkin, suuren työnne laiminlöisin Siks että hän mua seuraa! Ei, jos lemmen, Tuon löyhkäsulan, hääreet hekumallaan Niin huumauttaa huomion ja tarmon, Ett' ilonhumut tehtäväni tärvää, Padaksi kypärini muuttukoon, Ja kaikki inhat, halvat kommelukset Mun mainettani vastaan rynnätkööt!
DOGI. Määrätkää keskenänne, lähteekö hän Vai jääkö; kiireisyyttä vaatii toimi, Ja joutuun täytyy vastata.
1 SENAATTORI. Tän' yönä On teidän lähteminen.
OTHELLO. Mielist' aivan.
DOGI. Yheksält' aamull' yhdytähän täällä. -- Othello, joku tänne jättäkää, Ken toimittaa voi valtakirjan teille Ja muuta, mikä koskee toimianne Ja virkaanne.
OTHELLO. Jos suotte, vänrikkini; Rehellinen hän on ja taattu mies; Ma hänen haltuuns' uskon puolisoni Ja mitä, herra dogi, hyväks näätte Jäljestä lähettää.
DOGI. No, olkoon niin. -- Hyv' yötä kaikki! -- (Brabantiolle.) Ja te, jalo herra: Jos hyve itsessään on kaunistusta, -- Vävynne kaunis ompi eikä musta.
1 SENAATTORI. Hyväst', uljas mauri! Desdemonaa helli.
BRABANTIO. Jos silmät sull' on, varo häntä, oi! Hän petti isän, pettää sunkin voi.
(Dogi, senaattorit y.m. lähtevät.)
OTHELLO. Hänt' uskolliseks takaan hengelläni. -- Sun haltuus, kelpo Jago, Desdemonan Ma heitän nyt; suo vaimos hälle seuraks; Ens' tilassa tuo heidät luokseni. -- Tule, Desdemona; tiima mulla vaan On maallisilta toimilta ja töiltä Lemmellen' antaa. Aikaa täytyy kuulla.
(Othello ja Desdemona lähtevät.)
RODRIGO. Jago! --
JAGO. Mitä sanot, jalo henki?
RODRIGO. Tiedätkö, mitä aion tehdä?
JAGO. Kaiketi mennä levolle ja nukkua.
RODRIGO. Aion tuossa paikassa itseni hukuttaa.
JAGO. Jos sen teet, niin emme enää ikänä ole ystäviä. Oi, mikä typerä keikari olet!
RODRIGO. Typerätä on elää, kun elämä on pelkkää tuskaa, ja silloin meillä on määräys kuolla, kun kuolema on lääkärinämme.
JAGO. O, kuinka viheliäistä! Minä olen katsellut mailmaa neljä kertaa seitsemän vuotta, ja siitä saakka, kun saatoin toisistaan eroittaa hyvän työn ja solvauksen, en ole vielä ikänä tavannut ihmistä, joka ymmärtäisi itseänsä rakastaa. Ennenkuin itseni menisin hukuttamaan rakkaudesta tuollaiseen helmikanaan, vaihtaisin vaikka muotoa babiaanin kanssa.
RODRIGO. Mitä tehdä? Häpeän, suoraan puhuen, että näin olen rakastunut, mutta minussa ei ole kuntoa sitä seikkaa auttamaan.
JAGO. Kuntoako? Joutavia! Itsestämme riippuu, olemmeko sitä tai tätä. Ruumiimme on yrttitarha, jonka tarhurina tahtomme on; jos nyt tahdomme siihen nokkosia panna tai vuohenkaalia kylvää, isoppia istuttaa tai ajuruohoa siitä karkoittaa; yhtä siemenlajia siihen juurruttaa tai vuorotella useammalla; antaa sen kesantona karjettua tai ahkerasti sitä ruokota, -- kyky siihen, näetkös, ja johtava voima on tahdossamme. Jos ei elämän vaa'an toisella laudalla olisi järki pitämässä tasapainossa toista, aistillisuuden lautaa, niin saattaisi veremme ja luontomme heikkous vietellä meitä mitä hullunkurisimpiin johtopäätöksiin. Mutta meillä on järki, jolla voimme jäähdyttää raivokkaita halujamme, lihan kutkutuksia ja hillittömiä himojamme, joista luullakseni se, minkä te rakkaudeksi sanotte, on vaan istukas tai siitos-oksa.
RODRIGO. Mahdotonta!
JAGO. Se on vaan veren kiihkoisuutta ja tahdon myöntymistä. Rohkaise mieltäsi ja ole mies! Vai hukuttaa itsesi? Kissoja hukutetaan ja sokeita koiranpentuja. Olen itseni ystäväksesi julistanut, ja tunnustan olevani lujimmilla ja kestävimmillä varppiköysillä ansioihisi sidottuna; en ole milloinkaan voinut sinulle olla suuremmaksi avuksi kuin nyt. Pane kultaa kukkaroosi; mene mukana sotaan; muuta tekoparralla muotosi; kultaa kukkaroon, sanon minä! Mahdotonta on, että Desdemona ajan pitkään saattaa mauria rakastaa, -- kultaa kukkaroon! -- eikä mauri häntä. Alku oli niin kiivas, ja saatpa nähdä, että loppu on samanlainen; kultaa vaan kukkaroon! -- Nuo maurilaiset ovat muuttelevaisia haluissaan; -- kukkaro täyteen kultaa! -- se ruoka, mikä nyt maistuu hänelle makealta kuin akasiapuu, muuttuu pian katkeraksi kuin karvas kurkki. Vaimo kaipaa vaihetusta niinkuin nuoret ainakin; kun hän miehestään on kyllänsä saanut, huomaa hän pian valinnassaan erehtyneensä. Hänellä pitää olla vaihetusta, pitää; siis, kultaa kukkaroon! Jos kaikin mokomin tahdot hornaan syöstä, niin on tämä keino paljon hauskempi kuin hukuttauminen. Ota kultaa niin paljon, kuin irti saat. Jos ei tekopyhyys ja tyhjä vala barbarilaisen kulkurin ja nokkelan venetiattaren välillä ole älyni ja koko helvetin joukkokuntaa voimakkaammat, niin sinä hänet saat; siis hanki vaan kultaa. Hiiteen koko tuo hukuttaminen. Se ei ole sinulle laisinkaan sallittu. Parempi sinulle sittenkin tulla hirtetyksi kesken nautintojasi kuin hukuttaa itsesi ja jäädä hänestä osattomaksi.
RODRIGO. Saanko sinuun toivoni kiinnittää, jos uskallan koettaa?
JAGO. Luota minuun. Mene vaan ja hanki kultaa. Olen usein sinulle sanonut, ja sanon sen vieläkin kerran ja vielä sittenkin kerran, että vihaan tuota mauria. Mulla on siihen sisimmästä sydämestäni syytä, eikä sullakaan sen vähemmän; pitäkäämme yhtä kostaessamme hänelle. Jos saat hänet aisankannattajaksi, niin teet sillä itsellesi huvin ja minulle hauskuuden. Paljon on sattumuksia ajan kohdussa, jotka vaan synnytystä odottavat. Eteenpäin vaan! Kas niin, hanki kultaa kukkaroon. Enemmän huomenna tästä asiasta. Hyvästi!
RODRIGO. Missä huomenna yhdymme?
JAGO. Minun luonani.
RODRIGO. Hyvään aikaan saavun.
JAGO. Hyvä on; hyvästi! -- Kuules, Rodrigo!
RODRIGO. Mitä?
JAGO. Hukuttauminen sikseen; -- kuuletko?
RODRIGO. Olen mieltä muuttanut! Myyn kaikki tilukseni.
JAGO. Hyvä on; hyvästi! Pane vaan tarpeeksi kultaa kukkaroon. (Rodrigo lähtee.) Näin narrej' aina kukkarona käytän; Opitun taidon häväisemist' oisi Kuluttaa aikaa moisen hölmön kanssa, Jos siit' ei lähtis hyötyä ja hupaa, Ma vihaan mauria; ja hoetaanpa, Ett' on hän vihkivuoteessani käynyt; En tiedä, onko niin, mut toimin sulast' Epäilyksestä niin, kuin ois se varma. Mua suosii hän: se hankettani auttaa. Ihana mies on Cassio -- annas nähdä! Tydytän kostoni ja paikan sieppaan, -- Kaks konnantyötä! -- Miten? -- Annas olla: -- Othellon korvaan joskus kuiskaan, ett' on Cassio Desdemonan suosittu; Häll' epäluulon-alainen on muoto Ja käytös -- naisten viettelijäksi luotu. On vilpitön ja suora maurin luonne; Hän rehdiks uskoo sen, ken siltä näyttää, Nokasta hänt' on yhtä helppo vetää Kuin aasia. -- Kas niin! Se siitty on: tuon epäluoman Nyt yön ja hornan pitää ilmaan tuoman.
(Lähtee.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Merikaupunki Kyprossa. Satama.
(Montano ja kaksi ylimystä tulee.)
MONTANO. Näkyykö mitään niemelt' ulapalla?
1 YLIMYS. Ei mitään; korkealle aallot tyrskyy. En yhtä purjett' eroittaa voi taivaan Ja meren välillä.
MONTANO. Minusta tuuli Rajusti maalle puskee; noin ei koskaan Puistellut ole tornejamme myrsky. Merellä jos se näin on meuhannut, Niin mitkä tammikaaret pysyis koossa, Kun päälle hyökkää vuoret? Kuinka käynee?
2 YLIMYS. Hajonnut Turkin laivasto on varmaan. Käykääpä rantaan vaahtoiseen, -- on niinkuin Vihaansa laine pilviin saakka purskuis, Ja niinkuin hyöky, myrskyn pieksemänä, Harjaansa julmaa nostaisi ja vettään Otavan silmiin sylkis sammuttaakseen Ikuisen taivaannavan tähtivahdit. Äkäistä mert' en ole koskaan nähnyt Noin raivoissaan.
MONTANO. Jos turkkilaisten laivat Ei tuulen suojaan päässeet, vei ne hukka; Ei mointa saata kestää.
(Kolmas ylimys tulee.)
3 YLIMYS. Uutisia! Lopussa nyt on sota; raivo myrsky Niin turkkilaist' on piessyt, että ontuu Hän hankkeissaan. Venetialainen haaksi Kamalan häviön ja puutteen vallass' On suuren osan laivastosta nähnyt.
MONTANO. Kuin? Tottako?
3 YLIMYS. Veronalainen laiva On satamahan tullut; Michael Cassio, Urhoisan maurin luutnantti, on maalla, Mut mauri itse vielä merell' on Ja kohta valtiaana Kyproon saapuu.
MONTANO. No, sepä hauskaa: kelpo kuvernööri!
3 YLIMYS. Mut Cassio, vaikka lohdukkaasti haastaa Hän Turkin häviöstä, murheissansa Rukoilee maurin puolesta: näet, heidät Eroitti tuima myrsky.
MONTANO. Jumal' auksi! Hänt' olen palvellut: hän uhka sotur' On päällikkönä. Lähtekäämme rantaan, Niin äsken tulleen laivan saamme nähdä Ja urhokast' Othelloa tähystää, Siks että ulappa ja sinitaivas Sulaapi silmiss' yhdeksi.
1 YLIMYS. Sen teemme. Jokainen hetki uutten tulokkaiden Odottamista on.
(Cassio tulee.)
CASSIO. Ma kiitän teitä, Te tämän urhosaaren urhot miehet, Näin mauria kun suositten. -- Oi, taivas Turvatkoon häntä luonnon voimaa vastaan! Myrskyisen meren valtaan jäi hän multa.
MONTANO. Hyv' onko laiva?
CASSIO. Lujaa tekoa, Ja perämiesi tunnettu on taatuks Ja taidokkaaksi. Siis voi toivonikin, Kun viel' ei kuolonsairaaks kiihtynyt se, Odottaa luottavasti parannusta.
(ULKOA.) Kah, purje, purje!
(Sanansaattaja tulee.)
CASSIO. Mit' on ääntä tuo?
SANANSAATTAJA. Kaupunki tyhj' on. Meren rantaa pitkin Riveissä kansaa seisoo, huutain: "purje!"
CASSIO. Mua toivon' uskottaa, ett' on se mauri.
(Laukauksia kuuluu.)
2 YLIMYS. He tervehtivät höylist' ampumalla; Varmaankin ystäviä.
CASSIO. Menkää, herra, Ja tuokaa tieto tulijasta.
2 YLIMYS. Kyllä.
(Lähtee.)
MONTANO. Luutnantti hyvä, onko naimisissa Tuo kenraalinne?
CASSIO. Onnellisiss' aivan; Hän tytön sai, mi kaikkein kuvausten Ja rohkeimmankin maineen kanssa kilpaa; Somimman kynän kehutkin hän voittaa Ja puhtahassa luonnon pukimessaan Saa taiteen ymmälle. -- (2 ylimys palajaa.) No, ken on tullut?
2 YLIMYS. Othellon vänrikki vaan, eräs Jago.
CASSIO. Sep' aivan onnekas ja joutu matka. Säät rajut, vinhat myrskyt, karjaspäät, Lietselät, umpiluodot, jotka piillen Salassa viatonta taikaa väijyy, Kuin kauneutta he tuntis, murhamielens' Unohtavat, ja ehjän' ohi kulkee Tuo jumalatar Desdemona.
MONTANO. Ken se?
CASSIO. Hän, josta puhuin, valtiaamme valtias, Jot' uljas Jago saattaa: tulollaan hän Ehdätti toivehemme viikon päivät. -- Zeus suuri! varjele Othelloa, Sen purjeet täytä henkes voimall', että Aluksellaan hän valkamamme siunais, Sylihin Desdemonan hehkuin vaipuis, Lois sammuneihin mieliin uutta tulta Ja koko Kypron lohduttais. (Desdemona, Emilia, Jago, Rodrigo seuralaisineen tulevat.) Oi, kas! Kas, laivan rikkaus on maalle noussut! -- Sen eteen polvillenne, Kypron miehet! -- Signora, terve sulle! Taivaan armo Edestä, takoa ja kaikin puolin Sua ympäröitköön!
DESDEMONA. Kiitos, uljas Cassio! Mit' uutta minun miehestäni kuuluu?
CASSIO. Hän viel' ei ole tullut; muut' en tiedä, Kuin ett' on terve hän ja kohta saapuu.
DESDEMONA. Oo! mutta pelkään. -- Miten jäi hän teistä?
CASSIO. Tuo pilvien ja meren suuri kiista Eroitti meidät. Mutta, vaiti! Laiva!
(ULKOA.) Kah! laiva, laiva!
(Laukauksia kuuluu.)
2 YLIMYS. He linnaa tervehtivät: nekin kai On ystäviä.
CASSIO. Tieto hankkikaa. -- (Ylimys lähtee.) Vänrikki, terveeks! -- (Emilialle.) Tervetullut, rouva! -- Pahaksi älkää panko, Jago, vaikka Tapaani käytän: kasvatus se minut Näin rohkean on kohteliaaksi tehnyt.
(Suutelee Emiliaa.)
JAGO. Jos huuliltaan hän suo sen verran teille, Kuin tarjoaa hän mulle kieleltänsä, Niin saatte kyllin.
DESDEMONA. Raukka tuskin puhuu!
JAGO. Ma mitä kuulen! Liiaksikin paljon! Sen aina huomaan, kun ma maata tahdon. Edessä teidän armonne, sen arvaan, Hän kielens' alas sydämeensä nielee Ja aatoksissaan haukkuu.
EMILIA. Syyt' ei sulla Sanoa tuota.
JAGO. Eipä vainen! Ulkon' Olette niinkuin kuvat, kotoisalla Kuin porokellot, kyökissänne pedot, Paheessa pyhät, loukattuina pirut, Hotikot töissä, maaten työtyrit.
DESDEMONA. Hyi suas, parjaaja!
JAGO. Jos tott' ei tuo, mun saatte Turkkiin myödä: Te päivät leikitten, yöt teette työtä.
EMILIA. Ylistystän' et kirjoittaa saa sinä.
JAGO. En tahdokaan.
DESDEMONA. No, mitä kirjoittaisit, Jos minua sun tulis ylistää?
JAGO. Oi, armas rouva, mua säästäkäätte: Ei minusta, jos en saa sättiä.
DESDEMONA. No, koita! -- Valkamaan kai joku lähti?
JAGO. Kyll', armas rouva.
DESDEMONA (syrjään). Iloinen en ma ole, mutta peitän Tosi-oloni ja toiselt' aivan näytän. -- No, entä ylistykses?
JAGO. Olen työssä; Mut voi! mun keksintöni päästä lähtee Kuin karvakankahasta linnunliima: Se aivot vie ja kaikki. -- Runotarpa Väettää jo, ja näin se synnyttää: Jos suloinen ja älykäs on tuo, Hän älyn käyttää, sulon käytöks suo.
DESDEMONA. Hyvä ylistys! Entä jos hän on älykäs ja musta?
JAGO. Ken musta on ja lisäks älyinen, Parikseen kyllä löytää valkoisen.
DESDEMONA. Hullua hullumpaa vaan!
EMILIA. Entä jos kaunis ja houkkamainen?
JAGO. Ei kaunis ole koskaan houkkamainen: Näet, houkkanakin äidiks kelpaa nainen.
DESDEMONA. Vanhoja tyhmiä loruja, jotka saattavat hupsuja olutkapakassa naurattaa. Kuinka viheliäinen lieneekään ylistyksesi naisesta, joka on ruma ja houkka?
JAGO. Niin rumaa houkkaa ei lie, ett'ei tään Voi käydä niin kuin kauniin älykkään.
DESDEMONA. Voi, kauheata älyttömyyttä! Pahimmalle paras ylistys! Vaan mitenkä ylistät sitten oikein kelpo naista, semmoista, joka ansioittensa nojalla voisi vaatia itse ilkeyttä todistamaan puolestaan?
JAGO. Ken aina kaunis on, ei koskaan pöyhkä, Nopea kieleltänsä, mut ei röyhkä; Ken rikas on, mut kultiaan ei näytä; Tahtonsa saada voi, mut sit' ei käytä; Vihoissaan kostollen voi sijaa antaa, Mut kiukun karkoittaa ja herjan kantaa; Ken järjeltään niin lyhyt olla kaihtaa, Ett' turskan päähän lohen hännän vaihtaa. Ken aatella ja vaiti olla voi Ja miestä saadakseen ei kiemuroi; Semmoinen olento hän voi -- niin, mitä?
DESDEMONA. No, mitä?
JAGO. Imettää narreja ja olutkirjaa pitää.
DESDEMONA. Oi, mikä rampa ja ontuva johtopäätös! Älä ota häneltä oppia, Emilia, vaikka hän miehesikin on. -- Mitä luulette, Cassio, eikö hän ole sangen jumalaton ja kevytmielinen leikinlaskija?
CASSIO. Hän puhuu suoraa kieltä, rouvaseni; häntä pitää enemmän soturina kuin oppineena arvostella.
JAGO (syrjään). Hän tarttuu hänen käteensä; niin, oikein! Kuiskuttelevaan! Tuollaiseen pieneen lukinseittiin kiedon minä kärpäsen, Cassion suuruisen. Niin, hymyile hänelle, hymyile! Tartut kuin tartutkin vielä omiin kiemuroihisi. Oikein puhuttu, aivan niin! Jos tuollaisten elkeitten tähden virkasi menettäisit, niin olisi parasta, ett'et niin usein suutelisi noita kolmea sormeasi, joilla nytkin taas niin mukavasti hienoutta osoittelet. Oivallista! Kelpo suudelma! Perhanan kauniita kumarruksia! -- Niin, niin, aivan niin! -- Kas niin, taasko sormet suuhun? Jospa edes olisivat peräruiskuja! -- (Torvi kuuluu.) Mauri! Se on hänen torvensa.
CASSIO. Niin totta onkin.
DESDEMONA. Käykäämme kohti, ottamahan vastaan.
CASSIO. Kah, tuossa hän jo tulee.
(Othello seuralaisineen tulee.)
OTHELLO. Urottareni kaunis, oi!
DESDEMONA. Othelloni!
OTHELLO. Oi ihme, suuri kuin mun ihastuksen', Ett' ennen mua saavuit! Mikä autuus! Jos joka myrskyn jälkeen näin on tyyntä, Niin riehukoon se, kunnes herää tuoni! Kavutkoon laiva ylös lainevuorta Olympon korkuista, ja taas niin syvään, Kuin horna taivaast' on, se alas syösköön! Kuink' onnellista kuolla nyt! Niin täysi Nyt autuuteni määrä on, ma pelkään, -- Ett' tulevaisuus helmassaan tällaist' ei Iloa toista tuo.
DESDEMONA. Evätköön taivas, Ett' ilo, lempi päiviemme kanssa Ei kilvan kasvais!
OTHELLO. Amen, armaat vallat! -- Julistaa en voi autuuttani kyllin, Se tähän jää: täss' iloa on liiaks! Tuo, tuo, (Suutelee häntä) se suurin epäsointu olkoon Sydämissämme!
JAGO (syrjään). Hyv' on sointu vielä! Mut minä säristän tuon soiton kielet, Niin totta kuin ma olen kunnon mies.
OTHELLO. Käykäämme linnaan. -- Uutisia kuulkaa: Sota lopuss' on ja Turkki upotettu. -- Kuin voivat vanhat ystävämme täällä? -- Sä, armas, olet Kyproon tervetullut; Minusta paljon pitävät he täällä. Oi, kulta, joutavia juttelen: Mua oma autuus hurmaa. -- Jago hyvä, Käy valkamaan ja tavarani nouda Ja laivaherra sieltä linnaan käske; Hän kelpo mies on, tunnustusta vaatii Hän ansioistaan. -- Tule, Desdemona; Ja vielä kerran: tervetullut Kyproon!
(Othello ja Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
JAGO (palvelijalle). Mene oiti valkamaan ja varro mua siellä. -- (Rodrigolle.) Käy tänne. Jos olet mies -- sillä sanotaan, että pelkuritkin, kun rakastuvat, saavat luonteeseensa jotakin jaloa, jota se synnynnältään on vailla -- kuule mua. Luutnantti on tänä yönä linnassa vahdinpidossa; -- mutta ensin tulee sinun tietää yksi asia: Desdemona on häneen oikein rakastunut.
RODRIGO. Häneen! Mahdotonta!
JAGO. Pane sormesi -- noin, ja ota oppiaksesi. Huomaa, millä kiihkeydellä hän alussa mauria rakasti, tämä kun osasi kehua ja luonnottomia valheita hänelle ladella; ja ijätikö hän moista lörppäkieltä rakastaisi? Älä, järkevä ystävä, sitä luule. Hänen silmänsä kaipaavat ravintoa; ja mitä iloa hänellä on paholaisen katselemisesta? Kun veri on nautinnoissa raukeaksi käynyt, niin on tarpeen -- jotta se taasen tulistuisi ja kylläisyys saisi uutta kiihoitusta -- suloinen ulkomuoto, sopusointuisuus ijässä, tavoissa ja ihanuudessa; jota kaikkea mauri on vailla. Näitä välttämättömiä ehtoja kaivatessaan tuntee hänen hieno aistinsa itsensä pettyneeksi, mauri alkaa häntä iljetyttää, innoittaa ja kuottaa; luonto itse ajaa häntä ja pakoittaa uutta valikoimaan. No, ystävä, tämän myönnettyämme, -- joka on aivan selvä ja luonnollinen edellytys, -- kukapa seisoo tämän onnen portailla niin korkealta kuin Cassio, tuo kielipalko veitikka, siinä vaan tunnokas, että pukeutuu siistin ja siivon käytöksen ulkonaiseen verhoon voidakseen sitä paremmin tyydyttää salaisia, irstaita ja hillittömiä himojansa? Ei kukaan, ei kukaan! Liukas ja viekas veitikka; hyvien tilaisuuksien urkkija; jonka silmä sepittää ja mukailee keinoja, vaikk'ei kelpo keinoja koskaan ole tarjona. Pirullinen konna! Lisäksi se kanalja on sievä ja nuori ja kaikki ne ominaisuudet hänellä, joita tyhmyys ja kypsymätön äly tähystelee. Kirottu konna läpi läpensä! Ja naikko on jo häneen silmänsä iskenyt.
RODRIGO. En saata tuota vaimosta uskoa; hänellä on aivan hurskas mielenlaatu.
JAGO. Hurskas! Jopa jotakin! Se viini, jota hän juo, on rypäleistä tehtyä. Jos hän olisi hurskas ollut, ei hän olisi mauriin rakastunut. Hurskasta hakkelusta! Etkös nähnyt, miten hän sormillaan hänen kättään kutkutteli? Etkö sitä huomannut?
RODRIGO. Kyllä; mutta se oli vaan kohteliaisuutta.
JAGO. Haureutta, niin totta kuin tämä käsi on mun! Alkulause vaan ja hämärä johdanto näytelmään: "hekumat ja irstaat ajatukset!" Heidän huulensa kohtasivat toisiansa niin läheltä, että henget joutuivat kiemailukseen. Häijyjä ajatuksia, Rodrigo! Kun tällainen tuttavallisuus on edelläkävijänä, tulee heti jäljessä itse valta- ja pääjoukko: yhdistävä loppupäätös. Hyi! -- Mutta, ystävä, kuule neuvoani; minä olen sinut Venetiasta tuonut. Mene yöksi vahtiin; määräyksestäsi minä pidän huolta. Cassio ei sinua tunne; minä en ole sinusta kaukana. Keksi keinoja suututtaaksesi Cassiota, joko suureen ääneen puhumalla tai soimaamalla hänen sotakelpoansa tai muulla lailla, minkä tilaisuuteen nähden sopivimmaksi huomaat.
RODRIGO. Hyvä!
JAGO. Hän on pikainen ja tuittupäinen; kentiesi hän sinua lyökin; ärrytäpäs häntä siihen. Muuta en tarvitse saadakseni Kyprossa aikaan kapinan, jota ei hyvällisesti saata muulla asettaa kuin eroittamalla Cassion. Näin saat sinä lyhemmän päivämatkan toiveittesi perille, niiden keinojen avulla, joita minä keksin niitä edistääkseni; ja kaikki esteet poistetaan voitollisesti, jota ilman emme voisi mitään menestystä toivoakaan.
RODRIGO. Minä suostun, jos vaan sinä hankit sopivan tilaisuuden.
JAGO. Siitä kyllä vastaan. Tule heti linnalle tapaamaan minua; minun täytyy nyt toimittaa hänen tavaransa maalle. Herran haltuun!
RODRIGO. Hyvästi!
(Lähtee.)
JAGO. Että Cassio häntä lempii, Sen uskon; mutta hänkö Cassiota? Miks ei? Se luultavaa ja mahdollist' on! Othellolla -- vaikk' en ma häntä kärsi -- On luja, lempeä ja jalo luonto; Hän Desdemonalle, sen vakaast' uskon, On hyvä mies. Minäkin häntä lemmin; En suoraan himosta, -- vaikk' ehkä voisin Ma synnin niinkin suuren päällen' ottaa, Vaan kostoani ravitakseni: Ma varon, näät, ett' irstas mauri tuo On tarhassani käynyt, ja se aatos Kuin tuima myrkky sisuksia leikkaa. Ei mikään voi, ei saa mua tyydyttää, Siks kun on tasan pantu -- eukost' eukko. Tai tuo jos pettää, saatan vihdoin maurin Niin julman luulevaiseks, ett'ei häntä Paranna järkikään. Sen täyttääkseni -- Jos vaan tuo Venetian rakki-raukka, Jot' ajonani pidän, ajon kestää, -- Ma Michael Cassiota lonkkaan isken; Hänt' irstaaks hemmuks maurille ma parjaan; On hänkin, näät, mua petkuttanut, pelkään. -- Mua mauri sitten suosii, kostaa, kiittää, Kun hänest' aasin suoraan tein ja hältä Vein levon, rauhan, tuoden sijaan raivon. Se tuolla vielä piilee niinkuin yössä; Kasvonsa konnuus näyttää vasta työssä.
(Lähtee.)
Toinen kohtaus.
Katu.
(Airut tulee, kädessä julistus; kansaa jäljessä.)
AIRUT. Othellon, jalon ja urhokkaan päällikkömme toivo on, että nyt, kun on tullut varmat tiedot turkkilaisen laivaston täydellisestä perikadosta, jokainen osoittakoon julkisesti iloansa, mikä tanssilla, mikä ilotulituksilla, mikä miltäkin huvilla ja leikillä, halunsa mukaan kukin; sillä, paitse tätä iloista tapausta, vietetään tänään myöskin hänen häitään. Tämä hänen käskystään julki julistetaan. Kaikki linnan huoneet ovat avoinna, ja siellä on vapaa kestitys tästä, viidennestä, hetkestä alkain siihen saakka, kunnes kello on yksitoista lyönyt. Jumala siunatkohon Kypron saarta ja jaloa päällikköämme, Othelloa!
(Lähtee.)
Kolmas kohtaus.
Linnan sali.
(Othello, Desdemona, Cassio ja seuralaisia tulee.)
OTHELLO. Tän' yönä, Michael, vahdist' ota vaari. Olkaamme hyväks esimerkiks itse, Kuink' ilollakin tulee raja olla.
CASSIO. Jagolla on jo käsky mitä tehdä; Mut kuitenkin ma tahdon omin silmin Tarkastaa kaikki.
OTHELLO. Kelpo mies on Jago. Hyv' yötä, Michael; huomenn', ani varhain Sua puhutella tahdon. -- (Desdemonalle.) Tule, armas: Ken kaupan tekee, tahtoo siitä voittaa; Sen hyödyn saamme kumpikin nyt koittaa. Hyv' yötä!
(Othello, Desdemona seuralaisineen lähtevät.)
(Jago tulee.)
CASSIO. Terve, Jago! Meillä on vahdinpito nyt.
JAGO. Ei ihan vielä, luutnantti; kello ei ole vielä kymmentä. Meidän päällikkömme tahtoo näin varhain meistä päästä, kun on niin rakastunut Desdemonaansa; ja siitä älkäämme häntä moittiko; hän ei ole vielä yhtäkään yötä hänen kanssaan lystäillyt, ja siinäpä makupala vaikka Jupiterille.
CASSIO. Hän on oikein erinomainen nainen.
JAGO. Ja ihmeen vallaton, sen takaan.
CASSIO. Niin todellakin, sangen ihana ja viehättävä olento.
JAGO. Ja niitä silmiä sitten! Minusta ne ikäänkuin voittoisille vaativat.
CASSIO. Viehättävät silmät ja minusta sangen häveliäät.