v. 1354 oli soanut Kuninkaalta Maunukselta, ja siitten antanut Turun

Kirkollen ja Piispoillen; mutta jotka tilat ovat siitten toas tulleet veityksi Kuninkaan kartanoin alle, koska olivat heitä lähes.[715] Hään ratkaisi niinikeän yhen vanhan riijan Piispa-istumen ja muutamien talonpoikien välillä Pytheen pitäjästä, _Lohenkalastamisesta Kymin-koskessa_, kussa hään ei ainoastaan Piispoillen voittanut tätä kalastamista, (t. kalan-veroa) mutta sakoitti myös näitä talonpoikia heijän kova-korvaisuutestaan.[716] Tästä Piispan puolen-pitämisestä moallisissakin asioissa, mainitaan häntä isolla kiitoksella Poavilta Martti V:neltä kirjoituksissaan v. 1417 ja 1419, annettu yks Reävälin Piispallen, toinen Skáran ja Strengnäsin Piispoillen (lue p. 513).

Mitä hänen _yksinäiseen_ elämiseen ja mielen luontoon tuloo, niin hänen tavat jo ilmoittaiksen näissä hänen papillisissa vehkeissä. Että se oli poavilaisen tavalla (ulkonaisesti, t. peältä-nähen) henkellinen, osottaa ei ainoasti hänen hartaus virantoimituksissaan, ja hänen into harjoittoo järjestystä jumalanpalveluksessa, ja parempia papillisia menoja hänen Hippakunnassaan; mutta myös hänen papisvallan-levittämisestä, ja matkustamisesta luvattuun moahaan (förlofwade landet) m.m. Mutta että se oli syvämmellisestikkiin henkellinen ja hyväluontonen toistaa hänen yksinäinen elämäkerta, hänen hoivauttamiset köyhistä ja vaivaisista, hänen avaruus sukulaisiansa vastaan, m.m. Juusten sanoo hänen käyttäneen ihtesäk jumalanpalveluksessa ja rukouksissansa isolla mielen-nöyryytellä, henkellisyytellä ja vilpistelemättömyytellä,[717] ja hänen elämänsä olleen kunniallinen, hurskas, ja harjoitettu hyvyyteen, niin että hänen nimensä oli ollut kunnioitettu ja kuuluisa, ei ainoasti omassa moassaan, ja meijän kuuluvissa, mutta myös Venäjässä ja muissa kaukaisemmissa kansoisa.[718] Se oli arvattava että yksi mies, niin isolla toimella kuin tämä, piti näinä poavilaisina aikoina (jollon Piispoilla ei ollut ainoasti henkellistä, mutta myös moallista valtoo) vaikuttaman paljon moallisissakin asioissa, vielä liiaksi kuin hänellä itellään oli varoo ja rikkautta, joka turvais tätä hänen valtoosak. Ilman että paljon erehtyä uskallamme peättää, että ne kunnolliset asetukset, joita Hallitus julistaa moan ja kansakunnan hyväksi, ovat erinomattain otetut Virkamiesten ja Valtamiesten puheen peälle; josta tahtoisimme Suomen peämiesten, ja erinomattain tämän Piispan, kunniaksi luettoo niitä otollisia asetoksia, joita tehtiin näinnä aikoina Suomessa Laillisessa (i Civilt) tahi Valta-hallittavaisessa (i Politiskt) ja Valta-toimittavaisessa (i Statistiskt) tarkoituksessa.[719] Niistä Kuninkaallisista julistuksista, jotka jollaa tavalla ovat muita merkillisemmät Suomalaisissa Valta-asioissa[720] luetaan e.m. että kuin Suomalaiset valittivat Kuninkaansa luonna, että paihti Ruunun veronsa, joka heillä oli maksettavana, niin Linnanisännet, jotka olivat soaneet moan piteäksensä (i förläning) eli jotka oli soaneet Kuninkaalta luvan ylöskantoo tätä Ruunun-veroa, (että sillä suorittoo sitä velkoo, jota heillä oli Ruunulta soamista) ottivat erittäin 1 1/2 mitan Riistoa, paihti heiniä, kustakin talosta, _Nimismiehen_ veron nimellä (Länsmans gäld); niin peätti Kuninkas v. 1414, että 1 hopiäyri kustakin savusta oli hänen mielestä kyllä Nimismiehillen (Åb. Tid. 1784. p. 193). Ja kuin tuli toas kanteita aina Danmarkiin, Kuninkaan korviin, jotta Valtamiehet neänyttivät moakuntoo; ja ettei ainoasti ne ylhäisemmät Valtamiehet, mutta ne alaisemmatkin Virkamiehet voattivat heiltä sekä kyytimistä että ruokkimista heijän matkoillansa, maksamatak, kuin myös eläkkeitä ruoka-veroiksi (gengärd) -- ja päivätöitä enemmin kuin oli heille luvattu, niin Kuninkas anto Köpenhaminassa v. 1419 sen peätöksen Turun-Leänin lähettämillen, ettei moakunnan ilman rahatak tarvint elättee eikä kyyitä muita kuin Kuninkasta ja Kuninkatarta, tahi heitä, jotka oli siihen häneltä soaneet valta-luvan; ja että Ruunu-miesten piti omin-neuoin ja ilman moakunnan rasittamatak ylöskantaman Ruunun soatavia ja maksuja. Ja mitä toas näihin Ruunu-veroin tuloo, niin peäteettiin että kaikki loisi-miehet ja koturit (enlopesmän) piti kukin varansa myöten auttoo Talonpoikia näissä Ruunun veroissa, sitä myöten kuin 4 Vouvilta ja moakunnalta valittua arvutos-miestä tätä meäritti. Peätettiin myös, että se osa Ruunun veroista, jonka suorittamiseksi ei löytynyt talonpojilleen rahoja (werdh öre), piti soaha maksoo moan-viljoilla -- ei Voutiloihen mieltä myöten, mutta sen hinnan jälkeen, jonka 4 arvotusmiestä, kummaltakin puolelta, siihen panivat. Peätettiin vielä että ne asujammet, jotka asuivat kaukana linnoista, vesiin ja syvämmaihin takana, ja joilla kesällä oli paha peästä kaupunkiloihen[721] piti soaha maksoo verojansa talvella, ilman koroittamatak, sitä myöten kuin 4 arvotus-miestä valitut kummastakin puolesta kahtoisivat hyväksi (Åb. Tid. 1784. p. 377). Tämmöiset asetukset oisi ylistättävät vaikka minä aikana, ja kunnioittaavat aina sekä Valtian että Hallituksen. Mutta kaikista näistä peätöksistä, niin on Hallituksen julistamus v. 1436 merkillisin, kussa alennettiin koko Suomen-moassa,[722] 3:nen osan Ruunun veroista, (ikään kuin oli jo ennen tehty) Ruotissa. Sen sanan peälle, että heijän sanottiin tulleen _liian koroitetuiksi_. Syyksi tähän altiiks-antamisuuteen (eftergift) Ruunun puolesta, sanottiin että Suomalaiset ovat aina ennenkin osottaneet uskollisuutta ja kuuliaisuutta heijän laillisen esivallansa vasten, ja nytkin luvanneet, ettei ottoo toisen Peämiehen itellesäk, kuin minkä hallitus heillen antoi. Tämä veron-huojelus vahvistettiin v. 1441, Kuninkas Christopherilta (Åb. Tid. 1785. p. 62). Mutta oikeuellisessa (i juridiskt) tarkoituksessa ei ouk mikään asetus niin suuresta hyövytyksestä Suomenmoallen, kuin K. Eerikin julistus v. 1435, kussa hään Suomen moakunnan valittamisella, ja heijän virkamiesten kehoittamisella, pani Suomen Laki-kunnan (Lagsaga) kahtiaksi, kosk ei yks Lainjulistaja ennättänyt vuotessa käyttää oikeutta niin laviassa moassa.[723] Peätettiin sen eistä että tästä puolen piti Suomenmoassa asetettaman 2 Laki-kuntoo _Pohjos-Suomen_[724] ja _Etelä-Suomen_[725] jonka Lainjulistajoilla, kumpaisellakin, oli oikeus olla osallisia Kuninkaan valittamisessa. Mutta ei sillä kyllä: hään peätti samana päivänä että piti Suomessa kerran vuuessa pitettämän yksi _Moa-Oikeus_ (Lands-Rätt) kussa tutkistettiin ei ainoastaan kanteita Ruunumiesten ja muihen virkamiesten vastaan, mutta kussa tuomittiin Kuninkaan nimessä niitä asioita, joita ei ratkaistettu Moa-Käräjäissä ja Laki-Käräjässä.[726] Tämä _Moa-Oikeus_[727] joka oli yksi _Valta-Oikeus_ (Högsta Domstol) ja jonka siaan siitten pantiin Hov-Rättilöita, oli jo ennen asetettu, (koska sitä jo mainitaan v. 1407, 1415, m.m.) mutta sai nyt uuen voiman ja järjestyksen. Sitä ei pie sevoittoo _Valta-Käräisihin_ (Räfste- t. Rättare-Ting) joka myös oli yksi Valta-Oikeus, joka muinon piettiin niinikkään Kuninkaan nimessä, erinomattain että tutkistella Valta- ja Virka-miesten käytöksiä, Ruunun- ja Veron-asioita, m.m.

Tämän Piispan muista ansioista luetaan myös että hään viisauellansa ja hyvällä puheellansa sai tauvotetuksi ja sammutetuksi sitä voaran-alaista kapinoitsemista (uppresning) joka oli ilmauntunut Satakunnassa, voan josta nostelemuksesta muuton ei tunnetak niin mitään meijän vanhoista kirjoistamme. Mainitaan myös hänen kunniaksi, että hään v. 1421 oli pantu ensimäiseksi Peä-Piispan voalillen, ehkei hään siihen virkaan soanut Kuninkaalta suostumusta.

Näistä hänen moneista ansioista niin Kuninkaat piti hänestä paljon, ja ottivat hänen sanansa varteen niissä tarkeemmissa asioissa. Hänen täytyi vielä 93:lla vuuellansa (v. 1449 ja 1450) viipyä talvi-kauen Tukhulmissa, (kussa hään myös v. 1448 oli soapuvilla Kuninkaan Koarlen koroittamisessa) että siinä neuoillansa olla Kuninkaallen avuksi.

Hänen kuolemasta, hautaamisesta, ja hautavarjosta on jo ennen puhuttu.

(Vastapäin enemmin).

ANNA MARÍA.

Pakina

Suomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.

(Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla).

Anna María, jo hämärät helviä! Kuules mun kultain -- jo päivänmä neän! Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selviä; Hoi, Anna María! -- Nouseppas joh! -- No, niin nouseppas joh!

Anna María, jo oamu on käissämme, Mehtämies torvellans tojotteloo; Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme, Ylös, mun kultaini! nouseppas joh, -- No, niin nouseppas joh!

Voi Tybalt mun kultain, kuin unta ei suonnut; Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'! Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonnut, Niin kuin se salainen suloinen yö, -- Kuin se suloinen yö.

Niin laulatkoon linnut, kuin usmat on pois, Ja soittakoon sarvet -- niin monta kuin ois! Kuin unein ei haviäis; Jopa tuo jäi! Ja Tybalt mun kultain, sun unessain näin, -- Sua unessain näin!

G--nd.

Muistutus.

Siitä, että tämä kirja on kirjutettu Savolaisten puheen-murrella, niin se tuntuu monellen ehkä vaikiaksi tätä ymmärtämään; mutta jos tahotten vähänkään vaivata ihtenne, että, lukiissanne tätä, peräänoatteleman tätä puheen-eroitusta, jos tahotten karaista mielenne sanoin että ymmärtämyksiin tarkoittamuksella, niin hoksatten kohta mitä etten luullut ymmärtävänne, ja löyätten ettei eroitus ouk niin suuri, kuin se ensin teillen näyttäiksen.

Tämä Savon-puhe erotaksen muusta Suomen puheesta jo -- 1:sinnik, eänestään, joka kuuluu pitemmällen, leviämmällen ja täyemmällen, sekä eännellisissä että eänettömissä puustavissa, -- 2:ksi, monen, niin eänettömän kuin eännellisenkin, puustavin pois-heittämisellänsä tahi pois vaihtamisellansa -- 3:neksi, monen sanan eri-taivutoksellansa ja eri-taipumisellansa -- 4:ksi, löytyy Savon puheessa monta äkkinäistä sanoo, jota muualla ei tunnetak, vaan joita kuitenkin arvataan asian laijasta. Löytyy myös moni sana, joka Savon kielellä merkihtee toista tykkänään, eli jolla tarkoituksensa puolesta on vastaluontoinen (motsatt) merkitys. Niin e.m. mitä Savossa kuhutaan _rihmoiksi_ kuhutaan Turussa ja Hämeessä _lankoiksi_; ja mitä toas Turussa ja Hämeessä kuhutaan _rihmaksi_, kuhutaan Savossa _nauhaksi_, j.n.e. Niin e.m. merkihtee likistellä Savossa, _hyväillä, halailla, rakastaa_, (kesk. Esip. XI p) mutta Hämeessä, _puristaa, kinnittää, supistaa_. Jos moni paikka sen tähen kuuluu teillen ouollen, niin elkeä tuosta naurakee ja suutanne irvistellä, sillä merkitykset ovat monellaiset. Samalla tavalla löytyy sanoja muissakin Suomalaisissa puheenmurteissa, joilla on toinen merkitys kuin tavallisesti. Niin e.m. merkihtee _laittaa_, Turun tienoilla, _moittia_: ja _tapella_ merk. Porvon ympärillä _torua_; joka sana toas Kuopiossa mainitaan _kantelemiseksi_, yksi sana, jolla on toinen merkitys muualla. Niin merkihtee e.m. _rieska_, Turussa, _maitoa_; mutta Hämeessä ja Savossa, _leipeä_ (happamatointa ja otraista) sellaista kuin Turussa huhutaan _rieväks leiväksi_, j.n.e. Näistä erinnäisistä puheen-parsista ei soahak selvee tietoa, ennen kuin Suomenkieli ennättää tulla enemmän korjatuksi ja ylösharjoitetuksi.

Prenumeranter[1]

I FINLAND.

a) Uti Städerne.

Björneborg.

Gyllenbögel, Anders, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr. Hällfors, Henr. Joh., Kollega. Subskr. Lindeström, G.M., Studerande. Subskr. Palander, J.D., Apothekare. Subskr.

Borgå.

Hirn, Joh., Stads-Kapellan. Homén, G.W. Filosof. Kandidat. Homén, Joh. Fredr., Gymn. Adjunkt. Relander, Adolph, Gymnasist. Subskr. Roschier, Herman, Gymnasist. Subskr. Schroeder, Aron Joh., Gymnasist. Subskr. Swahn, G.A., Gymnasist. Subskr. Wallenius, Henr., Gymnasist. Subskr. Weckman, Carl Joh., Pastors Adjunkt... 2 Exempl. Wiren, Adam, Gymnasist. Subskr. Zitting, Jakob, Gymnasist. Subskr. Zitting, Joach, Gymnasist.

Ekenäs.

Helsingius, Zachr. Wilh., Kronofogde. Subskr. Laurell, Edward Joh., vice Pastor och Kapellan. Subskr. Lindstedt, Erik Joh., Färgare. Subskr. Silfverberg, Simon, Lo-Garfvare. Subskr.

Fredrikshamn.

Bergenheim, Edvard, Filos. Doktor och Lector. Gripenberg, Odert, Löjtnant och Inspektor vid K. Finska Kadett-corpsens Elementar-skola. von Knorring, Frans, Lektor. Krogius, Lars, Häradshöfding. Norström, Gust. Magn., Första Krets-Skollärare. Pesonius, Olof, Kyrkoherde. Pfaler, C.G., Filos. Magister. Schatelowitz, Gustaf, Kaptén, k. Tamelander, Joh. Aug., Stabs-Kaptén vid K. Finska Kadett-corpsen, Riddare. Thesleff, P., Chef för Kejs. Finska Kadett-corpsen, General-Major och Riddare. Wegelius, Gust. Ad., Språklärare vid K. Finska Kadett-corpsen. Wrede, R.F.G., Student.

Gamla Carleby.

Krank. Christ. David, Kofferdi-Skeppare. Libeck, Gust., Apothekare. Nordling, Carl Joh., Prost. Stening, Carl Anton, Tullförvaltare. Winge, Hans Pehr, Borgmästare, Lagman och Riddare.

Heinola.

Von Goes, Carl, Post-Inspektor och Kolleg. Assessor.

Helsingfors.

Agricola, Georg, vice Häradshöfding. Alopaeus, Henr. Gabr. Revisor. Clayhills, N.J., Kolleg. Assessor och Riddare. Edelheim, Fredr. Wilh., Stads-Råd, Lagman och Riddare. Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Falck, And. Henr., Verkl. Stats-Råd, Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Gyldenstolpe, Carl E., Geheime-Råd och Riddare, vice Ordförande vid Kejs. Senaten för Finland. von Haartman, Lars Gabr., Verkel. Stads-Råd och Ridd. Hiising, Carl Gerh., Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Hisinger, Jak. Wilh., Verkel. Stats-Råd, Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Ladau, Gust., Verkel. Stads-Råd, Post-Direktör och Ridd. Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Melartin, Er. Gabr., Theol. Doktor, Professor och Ridd. Merlin, Carl, Collegii-Råd och Riddare. Molander, A.J., Öfver-Direktör och Riddare Munck, A.F., vice Häradshöfding. Orraeus, And. Wilh., Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs. Senaten för Finland, k. Orraeus, A. Dorothea, (född Wigelstjerna) Lagmanska, k. Peron, Filos. Mag. och Banko-Kassör. Pihlflyckt, F., Syssloman. Richter, Carl Fr., Hof-Rätts-Råd och Ridd., Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Saelan, And., Skollärare. Stichaeus, Joh. Fredr., Stads-Råd, Referend. Sekreterare och Ridd., Ledamot af Kejs. Senaten för Finland. Tamelander, Carl G., Öfverste Löjtnant. Tawast, Joh. Wilh., Hof-Råd. Tawast, Raphael, Plats-Major i Helsingfors. Törnqvist, P. Referend. Sekret. och Riddare. Walheim, Joh., Referend. Sekret., Häradshöfding och Ridd., Ledam. af Kejs. Senaten för Finland. Wetterhoff, Georg Ad, vice Häradshöfding.

Keksholm.

Calonius, S.C., Häradshöfding. Godenhjelm, Bernd A., vice Häradshöfding. Löfberg, W. Krets-Skollärare. Meron, Simon, Borgmästare. Siponius, Joh., Kronofogde och Guvernam. Sekretare. Zitting, Joh. Magnus, Förste Krets-Skollärare.

Kuopio.

Alopaeus, Magn. Gabr., Rysk Språk-lärare. Aminoff, Carl Henr., Kommissions-Landtmätare. Bergh, Joh. Fredr., Adjunkt. Engdahl, E. Em., Kammarskrifvare. Gottlund, Mathilda Sophia, Mansell. Gottlund, Ullr. Soph., (född Orraeus) Prostinna. Laurel, Gust. Fredr., Öfver-Masmästare, Filos. Mag. Linqvist, Aron, Scholaris. Lybecker, G., Baron, Löjtnat vid H.K.M. Svit. Pesoinen, Olof, torpare i Haminalax. Salonius, Gust., Borgmästare, k. Sjöblom, Gabr., Handlande. Tuovinen, Pål, Smed och Skattebonde i Maninga. Wahlstén, J.H., Konrektor. Wenell, Aron, Rektor. von Wright, Henr. Magnus, Major. von Wright, Magnus, Studerande. von Wright, Wilhelm, Studerande. von Wright, Wilhelmina, Fröken. von Wright, Fredrika, Fröken. von Wright, Rosalie, Fröken.

Lovisa.

Björkstén, R., Handlande. Neclair, Gust., Rektor. Neovius, Fredr., Konrektor. Sirén, Herman, Kollega. Wiberg, Pehr, Auditör.

Ny Carleby.

Calamnius, Fredr., Borgmästare. Castrén, Erik, Kyrkoherde. Sjöstedt, Fredrik, Kyrkoherde. Stenbäck, C. Fredr., Kontrakts-Prost. Topelius, Zachr., Provincial-Läkare och Riddare.

Nyslott.

Antell, Sam. Henr. Studerande. Fuchs, Anna Sophia, (född von Nandelstadt), Majorska. Lyra, Fredr., Elementar-lärare. Masalin, Gustaf, Apotekare. Masalin, Henrik, Förste Krets-Skollärare. Tykén, Joh., Förste Krets-Skollärare. Walldén, Erik, Munsterskrifvare.

Nådendal.

Forselius, Gust., Komminister.

Sordavala.

Boehm, Thom., Handlande. Subskr. Björk, Jak. Wilh., Adjunkt. Subskr. Hasselblatt, Br. Wilh., Hof-Rätts-Auskultant. Subskr. Hasselblatt, L., Häradshöfding. Subskr. Laurenius, Henrik, Titular-Råd. Subskr. Löfström, Gust., Kapellan. Subskr. Merlin, Henr., Fanjunkare. Subskr. Wikman, Gabr., Sergeant. Subskr.

Tammerfors.

Hellén, Herm., Stadspredikant. Kiander, Thom. Tim., Filos. Mag. och Pedagog. Lundahl, Joel, Handlande.

Torneå.

Berger, A., Kommissions-Landtmätare o. Ridd. Subskr. Castrén, E.C., Nådårs-predikant. Subskr. Fellman, Jak., Kyrkoherde i Enara och Utsjoki. Heickell, Carl, Pedagog. Subskr. Junnelius, Er., Handlande. Subskr. Matlein, B.J., Länsman i Sodankylä. Subskr.

Uleåborg.

Bergbom, Gust., Handlande. Bergström, Joh., Handlande. Carsström, Isak, Konsul och Handlande. Enbom, J.H., Kamrér och Landt-Räntmästare. Engman, Gustafva, Mamsell. Engman, J.J. Fellman, Joh. Abr., Handlande och Rådman. Franzén, Joh., Handlande. Hasselblatt, H.H., Lagman och Borgmästare. Hedman, Petter, Handlande. Subskr. Högvall, O., Kofferdi-Skeppare. Subskr. Imberg, M., Färgare. Subskr. Levonius, Gustaf, Stads-Fiskal. Liljeqvist, Kronofogde. Lithovius, Joh. P., Studerande. Neuman, Henr., Kofferdi-Skeppare. Niska, Claes, Handlande. Niska, Jon. And., Handlande, k. Niska, John, Handlande. Nylander, Abr., Handlande. Nylander, And., Handlande. Petrelius, J.A., Handlande. Sundborg, Joh. And., Urmakare. Toppelius, G., Stads-Fysikus och Professor. Törnqvist, Lars Henr., Studerande. Wacklin, Fredr. Wahlberg, H.E. Wegelius, Henr., Theol. Dokt. och Fält-Prost.

Wasa.

Aeimelé, Chr., Medisine Doktor. Aminoff, Henr. Gust., Hof-Rätts-Notarie. Asp, C.H. Hof-Rätts-Assessor. Barck, Nils Magn., Hof-R. Not. och vice Häradshöfding. Boy, C.J., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding. Ervast, Henrik, vice president och Riddare. Fagerström, A.E., Hof-Rätts-Assessor. Forssell, C.H., Hof-Rätts-Assessor. Gottsman, J.F., vice Advokat-Fiskal. Hammarin, A.F., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding, k. Hjelt, E.A., Lands Sekreterade. Järnefält, Ol. Anders, vice Lands-Kamrér. Kellander, Ad. Fredr., vice Lands-Sekreterare. Ladau, O.R., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding. Långhjelm, Fredr. Gust., vice Lands-Kamrér. Mellin, C.R., Baron. Monselius, David, Hof-Rätts-Råd. Roschier, Er. Gust., Advokat-Fiskal. Roschier, O.M., Hof-Rätts-Sekretare. Sadelin, P.U.S., Rektor Scholae. Stenbäck, Jos., Hof-Rätts-Aktuarie och vice Häradsh. Sundius, R.W., vice Häradshöfding. Ticcander, Joh., Extra Hof-Rätts Fiskal.

Wiborg.

Alopaeus, Krono-Länsman. Europaeus, And. Joh., Öfver-lärare vid Gymnasium. Gjös, F. Kaptén. Keldan, Prest. Lagervall, F., Kaptén.

Wilmanstrand.

Barck, Fredr. Henr., Löjtnant. Saelan, Dan., Kapellan och vice Pastor i St. Andrae. Soldan, Carl Gust., Kronofogde. Stråhlman, Jak. Alex., Kyrkoherde i Vilmanstrand och Lappvesi.

Åbo.

Ahlqvist, C.H., Studerande af Viborgska Nation. Ahrenberg, Carl Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Akiander, Math., Stud. af Vib. Nation. Alcenius, J.J., Filos. Mag. och Med. Kand. Subskr. Alopaeus, M.E. Stud. af Vib. Nat. Amnorin, O., Häradshöfding. Appelgren, C., Provisor. Arvidson, Sten Sture, Filos, Kand. Aspelund, J.C., Handlande. Aspelund, O.C., Handlande. Avellan, Carl A., vice President och Riddare. Avellan, Carl Fredr., Hof-Rätts-Sekreterade. Bergbom, Reinh., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Bergroth Joh. Mich., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Björkbom, A., Häradshöfding. Bonsdorff, Jak., Theol. Dokt., Professor och Riddare. Borenius, H.J. Brander, Ernst Fredr., Hof-Rätts-Råd. Brunér, J. Lagman och Häradshöfding. Cajander, N.P., Handlande. Cajanus, Lars Herm., Studerande. Carger, A.H.G., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Cavén, Math., Handlande. Cavonius, G.A., Studerande. Cederstein, Pehr Isak, Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Colérus, F.J., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Ehrström, C.R., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Fahlander, Leonh., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Finckenberg, Berndt Fredr., Hof-Rätts-Råd och Ridd. Forsander, J.W. Handlande. Forsell, G.T., Handlande. Friman, Gust., Viktualiehandlande. Frosterus, Abr., Stud. af Österb. Nation. Subskr. Frosterus, Nils, Stud. af Österb. Nat. Subskr. Furuhjelm, H.W.W., Studerande. Gadolin, Gust., Theol. Doktor. Dom-Prost och Riddare. Geitlin, Gabr., Stud. af Boreal. Nat. von Gerdten, O.R., Hof-Rätts Auskultant. Gestrin, Gabr. Kommerse-Råd. Grotenfelt Adolf, Hof-Rätts-Notarie. Gyldén, N.A., Stud. af Wib. Nat. von Hellens, Lars G., Hof-Rätts-Asessor. Hellman, C. G., Viktualiehandlande. Heurlin, J. W., Stud. af Vib. Nat. Holmberg, O., Hof-Rätts-Assessor. Hornborg, Carl Aug., Stud. af Satakunta Nat. Hummelin, J.E., Viktualiehandlande. Hästesko, Gust., Län-Bokhållare. Julin, E., Apothekare. Julin, John, Assessor. Kalm, Math., Med. Doktor och Akad. Adjunkt. Keckman, Carl Abr., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Keckman, Carl N., Mag. Docens. Kekoni, L. Abr., Victualiehandlande. Kingelin, Abr., Handlande. Landtman, Joh. Ad., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Lang, Ad. Reinh., Studerande. Langell, Fredr., Post-Inspektor och Kollegii Assessor. Leidenius, Gabr. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Lemberg, G.A., Häradshöfding. Lindfors, Adolph, Handlande. Lindh, Dan., Filos. Mag. Linsén, Sam. Jak., Assessor och Landt-Räntmästare. Lode, Otto Joh., vice Häradshöfding. Lohman, Aug., Hof-Rätts-Notarie. Lundqvist, Carl, Stud. af Boreal. Nat. Mechelin, Carl Fredr., Stud. af Vib. Nat. Molander, Torsten, Hof-Rätts-Notarie. de la Motte, C.R., Häradshöfding. Mennander, J.H., Stud. af Nyl. Nat. Munck, B.R., Studerande. Niska, Erik, Stud. af Österb. Nat. Subskr. Nordensvan, Wiktor, Studerande. Nordström, J.J., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand. Norring, J.G., Stud. af Vib. Nat. Ollonqvist, J.M. Handlande. Paldani, Bernd, vice Häradshöfding. Paldani, Nils, Hof-Rätts Ext. Not.

Pinello, Nils, Filos. Mag. Pipping, Fredr. Wilh., Professor, Bibliothekarie o. Ridd. Pomoell, Gust., Hof-Rätts Assessor. Randelin, J., Guldarbetare. Rein, G., Mag. Docens. Renvall, Gust., Prost. Subskr. Sacklén, Nils Gust., Hof-Rätts-Assessor. Sallmén, C.J., Handlande. Sallmén, E.W., Häradshöfding. Salovius. And. Joh., Studerande. Schroderus, G.H., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Schröder, C. Studerande. Sevon, Chr., vice Lands-Kamrér. Sillström, And. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Subskr. Sjöman, Sten Edvard, Stud af Boreal. Nat. Sjöström, Ax. Gabr., Akad. adjunct. Snellman, And., Handlande. Stenbäck, C.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Stålström, Ad., Handlande. Sundberg, Carl Gust., Hof-Rätts Extr. Not. Sundvall, C.G., Hof-Rätts Kanslist. Sundvall, Joh. Math., Filos. Adjunkt. Tamelander, Bror Ad., Hof-Rätts-Fiskal. Tamelander, Fredr. Reinh., Polis-Mästare. Tamelander, Wiktor Mauritz, Studerande. Tengström, Jak. Theol. Doktor, Erke-Biskop och Ridd. Ticklén, J.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Tihleman, Georg Ad., Hof-Rätts-Notarie. Trapp, Carl, vice Häradshöfding. Trapp, Rob., Hof-Rätts Extr. Notarie Subskr. Walleen, J.G., Garfvare. Wallenius, Aug. Wilh., Med. Licent. Wallenius, Iwar Ulr., Akad. Adjunkt. Wegelius, Henr, Stud. af Österb. Nat. Subskr. Widenius, Carl Fredr., Filos. Mag. Widenius, Henr., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand. Wikström, Math. Wilh., Stud. af Satak. Nat. von Willebrand, A.F., President och Riddare. Winter, J.P., Hof-Rätts-Råd. Wirzenius, Carl, Borgmästare. Åkerman, C. & F., Handlande. Åkerros, Gust., Stud. af Österb. Nat. Subskr. Öijer, Carl, Extr. Hof-Rätts Notarie. Subskr. Österman, Matts, Slagtare.

Från Landsorterne.

a) Inom Åbo Stift.

[Minä soan tässä nöyryymmästi kunnioittoo Suomen Peä-Piispoo ja Turun Papis-Neuoittelemusta, heijän hyvätahostaan lähättämään minun Ilmoitus-sanat (anmälan) moa-pitäjillen; yksi ystävällisyys, jota toisessa en tavannut.]

Alftan, Gust., Sergeant. Alm, Anders, Adjunkt i Messuby S:n och Teisko Kapell. Bergroth, Carl Henr., Filos. Mag., Kyrkoherde i Ruovesi. 2 Ex. Castrén, Chr. Joh., Kapellan i Ijo. Chydenius, Carl Fredr., Sockne Adjunkt. Elfving, Carl Gust., Kyrkoherde i Lohteå. Forssman, Carl Henr., Prost i Sjundeå. Fortell, Frans Isak, Adjunkt i Hyrynsalmi. Frosterus, Carl Jak., Kyrkoherde i Muhos. Frosterus, Erik Joh., Kontr. Prost och Ridd., Kyrkoherde i Ilmola. Frosterus, Erik Joh. Abr:n, Kyrkoherde på Carlön. Granfelt. C.G., Kaptén i Birkala. Grönfors, Garfvare i Kangasala. Hanelles, Sal., Filos. Kand. och Jordbrukare. Helenius, Carl, Kyrkoherde i Pöyttis. Hipping, And. Joh., Kyrkoherde i Vihtis. Hirn, Gabr., Filos. Mag., Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kimitto. Hårdh, Carl Henr., Kommissions-Landtm. i Uleåborgs Län. Jansson, Joh., Kapellan i Kalajoki S:n och Haapajärvi Kapell. Ignatius, Carl Andr., Fil. Mag. Kyrkoh. i Halikko. Ignatius, Bengt Jak., Theol. Dokt., Kontr. Prost o. Ridd.

Johansson, Thore Matts, Kyrkovärd i Rusko. Juntunen, Isak, Bonde från Kianno by af Suomussalmi Kapell och Hyrynsalmi Socken. Konsin, Henr., vice Pastor och Kapellan i Längelmäki. Kumlin, M. Sockne Adjunk. Liljenstrand, Abr., Filos. Mag., vice Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kangasala. Lybecker, Gust., Friherre, i Virmo S:n o. Mietois Kap. Meurman, C.O. Kaptén, i Kangasala. Montin, Isak, Kyrkoherde i Siikajoki. Rancken, E., Kapellan. Rydman, A.G., Häradsskrifvare i Ned. Sääksmäki Härad. Rönnbäck, Prost och Theol. Doktor. Setelä, Joh. Henriksson, Skattebonde i Kuumo. Sipelius, Carl Dettlof, Filos. Mag., Kyrkoherde i Saltvik. Snellman, Henr., Theol. Dokt. Kontr.-Prost och Riddare. Kyrkoherde i Wasa och Mustasaari.

Strandberg, C.H., Filos. Mag., Kyrkoherde i Loppis. Sundvall, Isak, Lagman i Töfsala. Tamlander, Claes Joh., Kapellan i Akkas. Tolpo, Martin Joh., Prost och Kyrkoherde i Sagu. Törnudd, And. Gust., Kapellan i Lohteå S:n och Toholampi Kap. Wallenius, Josef, Lagman, i Hvittis. Wegelius, Dav. Joh., Kyrkoherde Eura-Åminne. Wegelius, Esaias, Kyrkoherde i Keuru. Wellenius, Isak Joh., Kapellan i Eura S:n och Kiukas Kap. Wessell, Abr., Kyrkoherde i Kyrkslätt. Vitikkala, Rusthållare i Kuumo.

Åkerman, Wilh., Prost och Kyrkoherde i Hattula.

b) Inom Borgå Stift.

Adam Johansson, Bondeson från Nikinoja by af Mäntzälä Socken. Henrik Thomasson, Skattebonde från Haaviston-Erola i Pyttis. Hoffrén, J.R., vice Pastor i Strömfors, k. Hukkainen, Häradsdomare i Randasalmi. Jeremias Paulsson, Bonde från Haapala By i Elimä Sock. Jung. Gust., Fältkamrér, i Leppävirta, k. Mats Eriksson, Bondeson från Haavisto i Pyttis. Strömmer, Joh. Mårten, Kapellan i Jyveskylä.

Jokkas.

Fabritius, Lisett, (född Leopold), Kapténska. Grotenfelt, Herman, vice Häradshöfding. Homén, Margr. Lovisa, Mamsell. Suomalainen, Henrik, Inspektor. Teitinen, Göran, Rusthållare i Taipale. Teitinen, Matts, Smed och Skattebonde i Taipale. Witting, Otteljana, Mamsell.

Lampis.

Blåfjeld, Gust. Ad., vice Häradshöfding. Cleve, Joh. Fredr., Häradshöfding. Forssell, Lars Reinh., vice Häradshöfding. Lindberg, C.A., vice Häradshöfding. von Platen, F.A., Protokoll-Sekreterare. Waldens, W.E., Hof-Rätts Auskultant.

Mäntyharju.

Berner, Anders, Gymnasist. Forsström, C.M., Expeditions Befallningsman. Godenhjelm, Carl Gust., Kommissions-Landmätare. Godenhjelm, Adolf Fredr., Direktör och Riddare. Hirn, Fredr., Landmätar-auskultant. Kroijerus. E.J., vice Lansman. Majorin, G., Klockare. Niklander, Erik, Nådårs Predikant. Stenius, D.C., vice Pastor. Stierwald, Carl Fredr., Student.

Nastola.

Glansenstjerna, Gust. Magn., Öfverste-Löjtnant. [Myö uskallamme tässä, Herra Evest-Luutnantin suostumisella, kopioittoo ne sanat mitkä hään oli kirjuttanut Peälletarjoituskirjan laijassa (i marginalen) kussa hään, toistukseksi hänen isämmoan rakkautesta ja moamiehellisesta suosiosta, sanoo lyhyvesti, mutta somasti: "_Ur Finne. Kan icke Finska. Älskar Fäderneslandets Wänner_."] Ticcander, Tob. Jak., Komminister. Utter, Carl Gust., Assessor.

I INGERMANLAND.

St. Petersburg.

Ehrström, Carl Gust., Filos. Dokt, Prost och Riddare. Kyrkoherde vid Svenska Församlingen i St. Petersburg. Finnander, Zacharias, Pastor i Duderhoff. Finnér, Erik, Pastor i Strelna. Subskr. Grundstroem, Pastor i Kattila. Subskr. Nodén, P. Pastor i Peterhoff. Sirén, C.W., Pastor vid Finska Församlingen i St. Petersb., Riddare. Sjögren, And. Joh., Filos. Doktor. Weber, Berndt, Apothekare. Subskr. Zandt, G.F., Filos. doktor och Komminister.

I ESTLAND

Pernau.

Rosenplänter, Joh. Henr., Pastor i Pernau.

I SWERIGE.

[Tämä kirja ei ouk ollutkaan tarjottu Peällentarjotettavaksi Ruotsissa. Ainoasti muutamat minun Tuttavat, joilla tästä oli tietoa, ovat nimellänsä muistaneet minua.]

Stockholm.

Brakell, Gust. A., Banko-Kommissarie. Burman, Fahle, Riksdags-Fullm. från Norrbotten. Subskr. Ekman, Robert Wilhelm. Ekström, C.U., Prost och Kyrkoherde på Mörkö. Finnberg, G.W. Franzén, Fr. Mich., Theol. Dokt. och Prof., Kyrkoherde i St. Clarae Församling. von Gerdten, A.G., Öfverste och Riddare, Ståthållare på Strömsholm. Hedman, Joh., Krydkramhandlande. Subskr. Hård, Adolph. Invenius, Joh., Fällt-Sekreterare. Subskr. Lefrén, P., Öfverste och Ridd., Guvernör på Carlberg. Lindström, Erik, Målare. Subskr. Meinander, Durre, Provisor. Subskr. Montgommery, Gust., Öfverste-Löjtnant o. Ridd. Subskr. Munck, Bror Gust. Reinh., Löjtnant. Subskr. Smolander, Joh., Mantals-Skrifvare. Strömmer, Henr. Joh. van Suchtelen, P., Grefve, General och Ridd. m.m. Kejs. Rysk Minister Plenipot. Tesche, Petter Joh., Löjtnant. Subskr.

Upsala.

Aminoff, Gregorius, Studerande af Finska Nationen. Aminoff, Zacharias, Studerande af Finska Nationen. Baer, Adolf Fredr. Studerande af Finska Nationen. Löwenhjelm, C.A., Studerande af Verml. Nat. Subsk. von Törne, Petter Reinh., Stud. af Finsk. Nat., k. von Törne, Joh. Ulr., Studerande af Finska Nationen. Romansson, Henr. Wilh., Professor och Med. Dokt. Räisäinen, Joh., Studerande af Norrska Nationen. Räisäinen, Matts, Studerande af Norrska Nationen. Zetterström, Carl, Professor och Med. Dokt. Subskr., k.

Gottland.

Andersin, Gust., Kaptén och Tyg-Officer. Subskr. Carpelan, C.M., Friherre, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr. Wilkman, Gust., Sergeant vid Kongl. Vend. Art. Reg. Sub.

Wermland.

Bjurbäck, Olof, Theol. Dokt. och Biskop, L.N.O., k. Jerdin, Joh., Magist., Kyrkoherde i Ny och Dalby.

Wermländska Finskogarne.

Dalby Finskog:

Hartikainen, Anders Persson, i Neuvola. Havuinen, Henrik Andersson, Fjärdingsman i Skallbäck. Havuinen, Henrik Nilsson, i Krigsberget. Honkainen, Joh. Danielsson, i Hjerpliden. Honkainen, Bertil Danielsson, i Medskog. Hämäläinen, Olof Mattson, i Hjerpliden. Hyytiäinen, Erik Henriksson, i Nikkarila. Kalainen, Elias Olofsson, i Roviomäki. Kuosmainen, Jonas Henriksson, i Murtolehto. Kymöinen, Lars Larsson, i Halsjön. Muhoinen, Olof Olofson, i Aspeberget. Puttoinen, Anders Henriksson, i Nikkarila. Räisäinen, Henrik Henriksson, i Kymölä. Siekinen, Pål Danielsson, i Aspeberget. Sikainen, Kersti Mattsdotter, i Antinaho. Tarvainen, Olof Olafsson, i Rögden. Veteläinen, Daniel Danielsson, i Ukonhauta. Vilhuinen, Anders Henriksson, i Vilhula.

Fryksände Finskog.

Himainen, Sigfrid Persson, i Mangen. Hyytiäinen, Anders Andersson, i Våhlberget. Hämäläinen, Matts Olsson, i Stengårds Utskog. Karttuinen, Jan Halstensson, i Karttula. Kirnuinen, Petter Andersson, i Niipimäki. Kituinen, Henrik Olsson, i Myrgubben. Kähköinen, Jan Jansson, Nämndeman, i Kähkölä. Manninen, Per Johansson, i Ratssjöberget. Nunalainen, Anna Mattsdotter, i Snårberget. Orainen, Nils Nilsson, i Norra Leksvattnet. Orainen, Olof Nilsson, i Sarvilampi. Reituinen, Matts Mattsson, i Fagerberget. Riekinen, Anders Sigfridsson i Mammola. Sikainen, Carl Carlsson, i Norra Lekvattnet. Soikkainen, Per Jansson, i Haikola. Tarvainen, Anders Andersson, i Nubben.

Gräsmarks Finskog.

Ikoinen, Matts Henriksson, i Södra Ängen. Norilainen, Jan Pålsson, i Fiskarekärn. Norilainen, Matts Mattsson, Skolmästare i Fiskarekärn. Puuppoinen, Olof Mattson i Puuppola. Riekinen, Sigfrid Sigfridsson, i Suurola. Suuroinen, Johan Johansson, i Suurola. Suuroinen, Matts Jansson, i Långkärn.

Gunnarskogs Finskog.

Kahilainen, Henrik Andersson, i Bogen. Riekinen, Nils Sigfridsson, i Pennala. Riekinen, Anders Andersson, i Kössilä. Soikkanen, Johan Johansson, i Stora Bogen. Suhoinen, Jan Olsson, i Närkilä.

Mangskogs Finskog.

Kukkoinen, Erik Eriksson, i Riitaho.

Ny Finskog.

Hartikainen, Henrik Henriksson, Nämndeman, i Flatåsen. Havuinen, Lars Mattson, i Monkamäki. Hämäläinen, Henrik Henrikson, i Rämälä. Ruohtalainen, Christer Olofsson, i Karvala. Räisäinen, Matts Olsson, i Vaisila. Vaisinen, Brita Andersdotter, i Svenshögden.

Östmarks Finskog.

Haljainen, Staffan Jönsson, i Sikala. Hotakka, Per Jakobsson, i Sparkberg. Häkkinen, Erik Henriksson, i Saunoila. Hämäläinen, Matts Henriksson, i Glekärn. Kauttoinen, Jakob Jansson, i Runsjöviken. Kiiskinen, Staffan, i Lillskogshögden. Lehmoinen, Henrik Henriksson, i Kronskogen. Moijainen, Bengt Mattson, i Poalala. Moilainen, Anders Andersson, i Purustorpet. Oinoinen, Henrik Andersson, i Oinola. Porka, Anders Olsson, Nämndeman, i Runsjön. Porka, Johan Johansson, i Vasikkamäki. Puuppoinen, Anna Jansdotter, i Hvitkärn. Tenhuinen, Johan Johansson, i Tenhula. Valkoinen, Anders Hansson, i Ärnsjön.

I Svenska Lapmarken.

Fjellner, Anders, Präst o. Missionär i Svenska Lappmarken. Laestadius, Lars Levi, Kyrkoherde i Karesuvanto.

I NORRIGE.

Norrska Finskogarne.

Aasnaes Finskog.

Honkainen, Johan Mathisen, i Kirkkomäki. Kuosmainen, Henrik Olsen, i Haukamäki. Piesainen, Ole Andersen, i Piesala. Soastainen, Paul Erichsen, i Östra Vermunden. Veteläinen, Anders Andersen, i Halkoijen.

Brandvolds Finskog.

Hotakka, Matts Larsen, i Jaakkola. Hotakka, Anders Henrichsen, i Ronkaisentorppa. Hähme, Mathis Morthensen, i Grasberget. Liukkoinen, Lars Larsen, i Liukkola, k. Navilainen, Peder Henrichsen, i Tröen. Oinoinen, Erich Olsen, i Salmi. Orainen, Morthen Henrichsen, Skolmästare, i Lehtomäki. Orainen, Henrich Henrichsen, i Lehtomäki. Porka, Anders Andersen, i Naimaho. Räisäinen, Paul Pedersen, i Öijern.

Elverums Finskog.

Suuroinen, Ole Mathisen, i Ulvimäki. Vauhkoinen, Mathis Henrichsen, i Haunamäki.

Grue Finskog.

Hähmä, Paul Morthensen, i Kalnäs. Karhinen, Thomas Andersen, i Hyytiälä. Kiiskinen, Abraham Larsen, i Kalsjöninmäki. Kuikka, Johan Mathisen, i Samulinkankas. Lehmoinen, Daniel Halversen, i Räfhultet. Riddare af Kongl. Danska Dannebrogsmans-Orden, och för tapperhet i fält, begåfvad af Prins Carl Aug. med en hedersvärja. Lehmoinen, Ole Andersen, i Poalala. Mulikka, Erich Olsen, i Mulikkala. Mulikka, Henrich Olsen, i Kalnäs. Multiainen, Lars Pedersen, i Sarvimäki. Multiainen, Lars Andersen, i Koarlola. Navinen, Johan Pedersen, i Orala. Pasainen, Ole Olsen, i Norra Löfberget. Poalainen, Ole Mathisen, i Norra Askogsberget. Räisäinen, Peder Olsen, i Tvegsberget. Räisäinen, Anders Olsen, i Räisälä.

Hoffs Finskog.

Lehmoinen, Halver Larsen, i Harmoamäki. Navilainen, Ole Thomsen, i Röykä. Räisäinen, Ole Pedersen, i Roatikkala. Veteläinen, Bertha Olesdotter, i Fallet.

Trysilds Finskog.

Siekkinen, Ole Danielsen, i Lutua.

Vaalers Finskog.

Käiväröinen, Morthen Morthensen, i Risberget. Käiväröinen, Syver Syversen, i Grabergsmoen.

Vingers Finskog.

Haikoinen, Johan Henrichsen, i Värälä. Karhuinen, Thorbjörn Thorbjörnsen, i Kankas. Kirnuinen, Peder Henrichsen, i Yöperinmäki. Kuikka, Ole Mathisen, i Ämtilä. Orainen, Erich Henrichsen, i Viikero. Orainen, Johan Johansen, i Orala. Soikkainen, Erich Erichsen, i Autiomäki.

Viitteet:

[1] Syy minkätähen tämä Peällentarjojoihen luetus (Prenumerations-förteckning) kirjutetaan Ruotiksi, on, että Peällentarjojoilla on suurin osa Ruohtalaisia nimiä, ja että moni vielä kahtoisi ehkä ouoksi kuulla kunnia-nimensä (karakter) Suomennetuksi. Ne joihen nimensä lopulla mainitaan "Subskr." ovat ainoasti tämän kirjan peälle-kirjuttaneet (subskriberat); ja ne joita merkitään merkillä: k., ovat siittempänä kuoleman kautta meistä pois-erkaneet, mutta joihen peällekirjoitus-oikeus tuloo hyväksi luettavaksi heijän perillisillen tahi tämän heijän peällentarjoitus-kuitin omaisillen.

[2] _Toimittaja_ (kirjan-toimittaja) Författare, egentligen Utgifware.

[3] _Tieto_, theoretisk kunskap; Tietomus, Wetenskap, Litteratur (objektive).

[4] _Taito_, praktisk kunskap; _Taitomus, t. Taitaus_, skön konst. Se on arvattava, ettei Suomalaiset vanhuutesta tunteneet muita taitauksia, kuin _runomista_ (poesi) ja _soittamista_ (musik); mutta se on uskottava että kielen ja mielen harjoittamisella, sytyttäisiin meissä halu toisiakin nouattamaan.

[5] _Ymmärtämys, Begrepp_.

[6] _Oppimus, Lärdom, Litteratur_ (subjective).

[7] _Oma-rakkaus_ on monessa tarkoituksessa ei ainoastaan _luvallinen_, mutta myös _luonnollinen ja tarpeellinen_, sillä se hoitteloo ja johtattaa meitä hyvyyteen. Ne kirjan toimittajat, jotka kiittäiksen vapaaksi kaikesta oma-rakkautesta -- elkööt pisteekkää nimeensäkkään kirjaan! Yksi semmoinen luonnollisen ja kohtuullisen oma-kunnian _pois-heittäminen_, oisi meijän mielestä kamala ja suvaihtamtoin; sillä myö luemme aina niitä kirjoja mielullisemmin, kussa heijän tekiätä meillen _ilmoitetaan_, ja kussa hänen nimensä on ikään kuin yksi takaus hänen sanastaan. Sitä vastoin luemme vähemmällä mieloisuuella niitä kirjoituksia, kussa Toimittajat ovat _nimittämättömät_ (anonyma); sillä _rehellisyys_ aina paljaistaa ihtesäk, mutta _koiruus_ kätkäiksen, ja piiloitteleiksen salaisuutessa.

[8] Minä olin, niin kuin suurin joukko meijän vallasväestä, ylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, joka vielä nytkin tahtoo voittaa minua puheessaini. Sitävastoin olen minä ite aina harjoittanut tätä Suomalaista puhetta; ja koska en ole syntynytkään Suomalaisessa pitäjässä, niin tämä on aina ollut mulle kankia ja vaikia oppiaksein. -- Oikeen puhua sitä minä en taija vielä nytkään.

[9] Hään luetti jo silloin yhellen ja toisellen pitäjän Herroista, näitä hänen ensimäisiä aljeitansa, jotka kohta siitten (v. 1810) painettiin Turussa, nimeltä _Kirjoituksia Jac. Juteinilda_, I:nen Osa.

[10] Minä olen siitten vanhempana, muistellessain tätä, kahtonut ouoksi, että hään hoastatteli minua, lassa ollessain, tällaisista asioista, johon tarvitaan miehen mieltä; mutta "_oraassa on laihon alku, Pojassa miehen mukama_." Se on moni ehkä joka irvisteleksen näistä lausumuksista minun lapsillisesta ijästäin, joilla minä ainoasti olen tarkoittanut selittee mitenkä minä olen tullut johtatetuksi tällen Suomalaisellen tiellen, jollen minä nyt jo tahtoisin johtattoo muita. Jotka piteävät halpana puhua pienemmistä asioista, kuin oisi suurempia puhuttavia, eivät muistanek että lapsestakin kerran viruu mies, ja "_mitä lassa kuullaan lausuttavan, juohtuu miessä mieleen_." Se joka näistä nerkästy, muistakoon mitenkä Cornelius alkaa esipuhettansa, puhuissaan varsin näistä pienistä asioista: _Non dubito fore plerosque, Attice, qui hoc genus scripturae, leve, et non satis dignum... judicent, cum relatum legent, quis musicam docuerit Epaminondam. Sed hi erunt fere expertes litterarum_...

[11] Yksi heistä oli _Mikko Torvelainen Kaskista_, yksi uhkia parta-suu uro, joka oli mainio Karhun-tappaja, ja joka kanto syämmesäk alla isoja arpeita heijän torahampaaistaan. Toinen oli _Pentti Väisäinen Lemetistä_, niinikään yksi tarkka mehtä-mies ja kuuluisa ketun-pyytäjä; jonka seurassa minä olin jo monesti ennen vietellyt yötä metän-korvessa.

[12] Nämä Runot löytyy painettunna I:sessä Osassa _Pienistä Runoista Suomen pojillen ratoksi_, N:o X, ja II:sessa Osassa N:o XI, josta ne siitten painettiin _v. Schröterin_ _Finnische Runen_ p. 66 (keskustele _Diss. de Proverbiis Fennicis_, p. 11).

[13] Silloinpa se ajatus ensin nousi minussa _ettei tälläisiä Runoja pie heittee uneukseen_; ja peätin iteksein, että kokoella heitä, pelastaksein heitä häviämästä. Samalla tavalla hain minä siitten myös vanhoja _Sananlaskuja, Arvotuksia, Satuja, Loihteita_ ja muita senkalttaisia vanhan-aikuisia kansallisia puheita, kussa kansan mieli ja tavat ilmoittaiksen, ja kussa _Runomus ja kielenhenkitär_ (Språkets genius) tavataan elävänä. Tämä Suomenkielen suosio nousi siitten vielä synkiämmäksi, koska sain lukeaksein _Porthánin_ ja _Gananderin_ kirjoituksia. Seneistä, kuin siitten näin _Geijerin_ ja _Afzeliuksen_ "_Swenska Folkwisor_", joista pitivätten niin paljon, ja minä heihin kehnoin lopsutoksiin vertaisin meijän Suomalaisia Runojamme, niin aattelin itekseen, että mullapa on oarteet -- teillä homeet.

[14] Tämä pelko tullaksensa _kanteen-alaiseksi_ ja manatuksi lailliseen _esi-vastaukseen_ heijän loihtimisistaan tahi runoloistaan, on Savossa aivan suuri, ja perustaiksen sen peälle, että olivat muinon tulleet näistä sakoitetuiksi ja rankaistetuiksi (lue tästä esipuhetta _Väinämöisessämme_).

[15] Heijän tapa oli seneistä poisheitteä muutamia sanoja, alinomattain niitä _synkimmiä_, sillä hyö luulivat että jos voan yksi sana puuttuisi näistä heijän loihtuluvuistaan, niin heistä ei ois mitään apua. Mutta kuin minä tätä keksin, niin minä luetin heitä uuestaan, eivätkä silloin muistaneetkaan samoja sanoja heittee, voan heittivät toisia, jotka mulla oli jo pistetty paperille. Sillä tavalla tuli viimen kaikki sanat kirjaan.

[16] Minä olen monestin perästäpäin mielessäin muistuttanut minun Vanhemmien _hyvyyttä_ minua vastaan, jotk' eivät millonkaan kieltäneet minua soamasta tällaista _muistutos-juomista_ näillen Runo-laulajoillen..

[17] _Juvalla_, niinkuin niissä muissakin pitäjissä Savossa, on aina se tapa, että ne _pitkämatkan-takaiset_ tuloovat jo lauantaina kirkollen ripillen kirjuttaimaan, lapsiansa kastamaan, kuolleitansa hautoamaan, soataviansa maksamaan ja muita asioista toimittamaan, kuin että myös levätäksensä tästä heijän pitkästä käymisestä. Pyhä- ja juhla-oattoina ovat seineistä pappilat että kirkko-kylät täpötäynnä _kirkko-miehiä_, jotka piteävät siinä yötä. Tässä kirkko-rahvaassa tapaisin minä aina _Runon_- ja _Virren-tekiöitä_, ja muita _laulu-miehiä_; mutta enin viljelin minä näitä _Suomalaisia lauluja_ syksyllä ja talvella (käräjä-aikoina) jollon minä _käräjä-miehiä_ laulatin; samaten myös keväillä ja syksyllä (rippi-koulun-aikoina) jollon minä laulatin sitä _nuorta kansoo. Vanhoja kivullisia ja potevaisia_, jotk' eivät kyenneet kirkollen, voan joihen sanottiin taitavan vanhoja Runoja, läksin minä ite hoastattamaan, poski-kylissänsä.

[18] Hyö kävivät usseen mun luonain yö-kunnissa, laulelemassa, kuin eivät päivillä joutaneet tulla. Hyö saivat aina silloin mieltensäk myöten _tupakoija ja pakinoija_. Ja vaikka se monesti tuntui mullen mielikarvaksi olla heijän parissa, ja kuuleskella heijän joutavia lopsutoksia, niin minä kuitenkin tein tätä mielelläin toivotessain että joukossa aina kuulla parempiakin vanhanaikuisia puheita. Se joka tahtoo oppia tunteaksensa kansoin tapoja ja juohtumuksia, hänen täytyy rueta heijän mukaiseksi, johon voaitaan mielentaipumista, ja heijän tapoin tointumista.

[19] _Se ainua_ kehoitus ja huvitus kuin minulla on tähän asti ollut tästä minun monen-vuotisesta työskentelemisestä ja harjoittamisesta, ja jotama myös luen _kaikkiin-suurimmaksi_, on _minun vanhemmien mieli-suosio_. Minun _Isä_ vainooni, joka ensin puhumatak kahteli näitä minun kokemuksia, antoi siitten ei ainoastaan suostumuksensa heihin, mutta mieltyi heihin niin, että hään viimeisellä rupeis jo itekkin ylösharjoittamaan tätä meijän Suomalaista puhettamme; jota kielen-rakkautta _Rühsin tutkimus ja Juttelemus Sanan-laskuistamme_ erimomattain sytyttivät hänessä. Myö ruettiin nyt kumpainenkin harjoittamaan tätä kieltämme, hään _Henkellisissä_, minä _Opillisissa_ aineissa. Hään oli jo monin kerroin (monta vuotta jo ennen) Ruotiksi uuestaan toimittanut Pyhän Roamatun kirjoituksia (sillä se oli hyvin kielentaitava itäläisten puheessa) mutta nyt heitti hään tätä työtä ja rupeisi keäntämään heitä Suomeksi. -- Yksi selvä toistus tästä hänessä ilmauntuneesta palavasta rakkautesta Suomen kieleen on hänen monet salanimelliset (krypto-nyma) kirjoitukset Suomen kielestä. Tämä rakkaus oli hänessä niin palava, että hään jo ensimäisenä vuonna (v. 1820) koska rupeisi kielestämme puhumaan, kirjutti 4 selitös-kirjutosta tästä Suomalaisesta puheesta; kussa hään nimitti ihtensäk milloin "_Savolaxbo_" milloin "_Fennoni Amicus_." Nämät löytyy painettunna _Mnemosynessä_ v. 1820, N:o 14, 15, 30, 33, 34, 43, 44. (S.v. painutti hään "_Saarnansa, Laskiais-Sunnuntaina, pidetty Juvan kirkossa_, v. 1820"). Toissa vuonna, (v. 1821) painutti hään niinikeän aatoksensa siitä _kansallisesta mieli-valaistamisesta, ja pappiloihen toimituksista_, joka oli hänen viimeinen kirjutos, ja kussa hään kirjutti ihtesäk "_Folk-wän_"; ja semmoisena se eli ja kuoli. Mutta hään ei ollut ainoasti kirjuttanut meille oatoksiansa, hään oli myös mies heitä käyttämään. Se oli täksi henkelliseksi ja kansalliseksi mieli-valaistamiseksi, kuin hään mieli uuestaan paremmaksi Suomeksi toimittoo, ja omalla kustennoksella painuttoo koko Roammatun. Koetteksi tästä painutti hään Turussa vielä samana vuonna kirjansa: _Försök till en omarbetad Finsk tolkning af Apostlarnes Sändebref, jemte Anmärkningar öfwer nu brukliga Finska öfwersättningen, af Math. Gottlund, Prost och Kyrkoherde i Jockas. Åbo_ 1821, 8:o sid. 384; josta kirjasta enin osa paloi Turun viimen-syksysessä tuli-palossa, paihti niitä kirjan-kappaleita (Exemplar) joitama tuotin tänne Ruotsiin, näillen Norin ja Ruohin Suomalaisillen; ja josita minä nyt olen laittanut ne viho-viimmeiset takaisin Suomeen. Ilman tätä kirjoo oli hään jo lähättänyt Turkuun painettavaksi hänen _Suomennoksia koko Vanhasta Testamestistä_; mutta hään kuoli jo syksyllä samana vuonna, parraassa i'ässänsä, suureksi vahinkoksi meijän kielellemme ja kansakunnallemme. Merkillinen oli että ehkä myö nouatimme erilläistä kirjoitus-tapoo, hään sitä vanhoa, josta minä olin erkanut; niin ei myö tästä niin milloinkaan riitauntunna välillemmö, mutta kumpainenkin nouatimme tyyvennössä omoo mieltämme. -- Mutta se ei ollut ainoastaan minun Isäin joka suostui näihin minun Suomalaisiin vehkeihin; minun _Äitikin_ mielistyi heihin niin, että hään (joka ennen oli kehno kielessämme) lukemisellansa näitä mun ja Isän vainajan kirjoituksia, tuli selväks Suomalaiseksi; ja anto suostumuksensa ei ainoasti näillen minun Suomalaisillen matkustamisillen, mutta on myös rahalla auttanut minua näissä minun kirjan-kustennuksissa.

[20] Tätä Kirjan-tutkimusta luetaan _Swensk Litter. Tidning för år_ 1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50, 51. Tämän _Tutkimisen_ kautta tulin minä jo ennen aikaini näihin asioihin puuttumaan, ja kuin kerran olin alun tehnyt, niin oisin myös loppua tarkoittannut. Säkä tästä minun Tutkimisesta _Litteratur Tidningissä_, että muutamista lauluin-sipaleista, joita minä (v. 1817, 1818, 1819) painutin _Atterbomin ja Bruzéliuksen Kalenderilöissä_, kuhuttiin minua jo kerran _Phosphoristiksi_; yksi sana, joka itestään ei merkihte mitään, voan joka paljon avistaa tyhmiin miehiin päissä. Se on ihmeh ja nauretettava mitenkä hyö monestin reuhoavat tyhjästä; mutta se on surkuteltava, että näitä ymmärtämättömiä tavataan ylhäisemmässäkin seävyssä. Niin e.m. on yksi meijän muinoisista Moaherroista (olkoon nimittömätöin!) sättinyt minua _Jakobiniksi_, ainoastaan sen perustoksen peälle, että minä olin _Paukarlahen_ kestkiivärissä päiväkirjassa kirjuttanut nimein _Suomeksi_ (!?).

[21] Ehkä nämä heijän puheet kuului kyllä välillensä soveltumattomiksi (oförenliga, inkonsekvanta) niin havaihtin minä siitten, että kumpainenkin heistä puhuivat totta; mutta että yksi puhui yhestä Suomalais-mehästä, toinen toisesta. Sillä koska vielä löytyy näitä Suomalaisia, ainoast tässä Ruotsissa, enemmin kuin 50:nessä pitäjässä, ja 7:ssä erinnäisessä moakunnassa (Prowincer) niin on arvattava että asian-hoarat soattaa olla varsin monellaiset.

[22] Sillä jos nämät Suomalaiset oisivat e.m. asunneet 300 oastaikoa Ruotissa, pois-eroitetut Suomesta, niin on arvattava että se eroitus, joka nyt osoittaiksen heijän ja meijän puheemme välillä, oisi yhtä, kuin jos luettaisiin tätä kielen-muutosta 600:lla oastajalla omassa moassamme; koska kumpaisetkin kansat, pois-eroitettuansa, eri-kohalla ja eri-tavallaan ovat ulos-venyttäneet kielensä -- varsin sen tautta vielä ennemmin.

[23] Sillä se oli arvattavana, että jos samat Runot laulettiin heijän moassa, kuin lauletaan meijän moassa, niin olivat jo tulleet Suomessa lauletuiksi, ennenkuin nämät sieltä läksivät; ja mikä nyt heitä eroittaa on se aika ajanluvussa, jota mainittiin.

[24] Minä samoisin silloin jalkaisin, ja iho-yksinäin, lävitten niitä synkiä mehtiä, kussa nämät Suomalaiset asuskelevat. Sillä tavalla tiiustelin minä sinä kesenä niitä Suomalaisia, jotka asuuvat _Svärdsjöin, Rättvikin, Oren, Orsan ja Móran_ pitäjässä, _Öster-Dálin_ moakunnassa; ja niitä, jotka asuuvat _Malungin, Äppelboin, Jernan, Näsin, Flódan, Grangärdin ja Säfsin_ pitäjässä _Vester-Dálin_ moakunnassa. _Gestrikinmoan_ Suomalaisista, kuulustin minä heitä jotka löytyi _Boldnäsin, Ofvansjöin, ja Ockelboin_ pitäjissä. Helsinginmoan Suomalaista tiiustelin minä ainoasti niitä eteläisempiä; nimittäin niitä, jotka asuuvat _Altan, Ofvanákerin, Ferlan, ja Ytter-Hógdálin_ pitäjissä, kuin myös heitäkin, jotka asuivat _Svégin ja Lill-Herrdálin_ pitäjässä, _Herjeådálin_ moakunnassa. Mutta kaikki _Helsinginmoan_ pohjoispuolimmaiset, _Medelpadin_, ja _Ångermanninmoan_ Suomalaiset, jäivät silloin multa käymätäk. Takaisin-tullessain kävin minä pohjois-puolimmaisia _Vermlanninmoan_ Suomalaisia kahtomassa; nimittäin heitä, jotka asuuvat _Gustávan, Gäsbornin, ja Remmin_ pitäjissä; kuin myös niitäkin, jotka löytyi _Hellforsin, Ljusnarsbergin, Skinskattebergin ja Nya-Kopparbergin_ pitäjissä, _Vestmanlannin_ moakunnassa. Josta kaikesta soahan vastapäin enemmin kuulla.

[25] Muutamia tiiustuksia näistä _Dálan Suomalaisista_ painutin minä jo _Mnemosynessä_ Syyskuulla v. 1821. Että tarkoittoo Hallituksen huolen-pitoa heistä näillä valaistuksilla, painutin minä heihin omat nimitöslehet (tittel-blad) ja annon heitä sekä Upsalan Opiston Peä-Kirjuttajallen (Kanzler) Hänen Kuninkaallisellen Korkeuellensä Peä-Prinsillen (Kron-Prinsen) että muutamillen niillen isoimmillen valtamiehillen (Stats-män): josta siitten kuulin että moniat näistä pitäjin virka-miehistä oisi soanneet käskyn antamaan tästä selitöksiänsä; mutta olen tietämätöin -- läksikö tuosta mitään muuta.

[26] Sillä se oli luku-ajan lopulla, ja muutamia päiviä ennen Tietous-Oppian Koroittamusta (_Filosofie Magister Promotion_).

[27] Heitä painettiin Savon puheen-murrella, nimellä: _Pieniä Runoja Suomen Pojillen ratoksi_. I:nen Osa. Näitä poislahjoitin minä Suomessa monta satoo, ilman rahatak, jott' ei maku näihin vanhoin Runoin pitännyt varsin pois-häviämän meijän moastamme, niin kuin ovat jo monesta paikoin tehneet; ja jotta meillä oisi jotaik tukkeeksi sitä tulvoa vastaan huonoista veisu-remputoksista, joka vuosittain kuohuu Turun kirjanpajasta. Koska nämäkin Runot (niin kuin suurin osa meijän vanhoista lauluistamme) oli paikka-paikoin murtuneita ja katkaistuneita, niin täytyi minun jatkella heitä monessa kohin omilla sanoilla (werser) samalla perustuksella kuin muut Runo-laulajat.

[28] Tätä painettiin nimellä: _Dissertatio de Proverbiis Fennicis, Praes. Joh. Tranér_. P.I. 7 1/2 Arkkia 4:o.

[29] Eikä siinä kyllä, että minä _kirjutin_ hänellen näitä; minä keänsin heitä myös Ruotiksi (koska se oli selvä Ruohtalainen) ja anno hänellen muita tarpeellisia valaistuksia, joita hään pisti esi-puheessansa ja muistutuksissansa.

[30] Hyö auttovat häntä, ei ainoastaan keäntäissä näitä Runoja Saksaksi, ja heijän muistutuksiansa kirjuttamisessaan, mutta painuttivat hänelle myös (hänen kustennuksella) koko kirjan; sillä ite hään ei tainut painon-ojennustakaan (korrekturen) lukea. Se on merkillinen mitenkä kiitämättömyys myös osoittaiksen oppineissakin. Ei siinä ainoastaan, ettei hään mullen, eikä heillenkään antanut yhtään kirja-kappaletta (exemplar) kostoksi meijän vaivastamme, jota toinen oisi jo tehnyt varsin mielellään (myö saimmo rahallammo ostoo omia käsitekojamme) mutta hään moittii vielä minua kirjassansa p. 138, minun kirjuttaneen Suomea _tavattomasti_, ja ymmärtäväisten mieltä myöten varsin _pysyymättömästi_. Se näyttää ehkä kuin minä kertoisin tätä pahuuellain, tahi tätä paheksissain -- voan vielä vainen! Sillä vähä kyllä minä hänen puheitansa suren, vielä vähemmin näiten "_ymmärtäväisten_ mieltä"; se on se vähin, jota hyö taitaavat sanoa minusta, minun moittamiseksi. Mutta totuus pitäis kerran paljastettaman: eikä ainoasti kiitämättömyys yhellä puolella; mutta myös turha-kiittäminen toisella. Sillä kun luetaan kaikkia niitä joutavia kiitoksia, jotka annetaan tällen _Schröterillen_ sekä _Upsala Litter. Tidningissa_ v. 1820, N:o 14, että _Mnemosynessä_ v. 1820, N:o 18, m.m. paihti monessa kohin Saksalaisissa Tietosanomissa, kussa tämä kirja on tuottanut hänelle kuuluisan nimen, -- niin en taija olla mainihtematak, ettei hään, mutta kahet meijän moamiehet, Herrat A. ja P. (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa) ovat tästä ansaineet meijän kiitoksiamme. Ja kuin kiittelivät näitä hänen _vanhoja Runojansa_, niin eivät lie arvelleet heijän olleen monessa paikoin _minun tekemiä_ -- yksi kunnia, joka ei millään tavalla ouk minullen tuleva, ja jotama tämän kautta sanon pois luotaan.

[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta jalka-tietä, _Vermlannin_ ja _Norin_ syvämmaita; kussa minä puhuttelin ensin ne Suomalaiset, jotka asuuvat _Stáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin ja Glávan_ pitäjissä (_Gilbergan_ kihlakunnassa), ynnä ne jotka asui _Sillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskógin_ pitäjissä, _Nórdmarkin_ kihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa niitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäin _Kölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskógin_ pitäjässä, _Jössin_ Kihlakunnassa; _Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkin_ pitäjässä, _Fryxdálin_ kihlakunnassa, ja _Exhäradin, Nyin ja Dálbyin_ pitäjässä, _Elfdálin_ kihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin Suomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä löytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattain _Meskóin, Vingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja Aasnäsin_ pitäjissä _Sollöerin ja Oudálin_ Vouti-kunnassa; ja _Vaalan Elverumin ja Tryssildin_ pitäjissä _Öster-Dálin_ Voutikunnassa, _Hédemarkin_ Amtista, _Aggerhúsin_ Moakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin puhumaan.

[32] Heitä painettiin nimellä: _Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi. Toinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta, vuonna_ 1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.

[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074 monen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja mitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun Lokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta "_Niillen Norin rajoilla asuvillen Suomalaisillen_", joka löytyy liitettynnä niihin kirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistä _Apostoleitten kirjoista_, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään lahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin minä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä Suomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten kirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta oli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämä _luetos_, jota jaettiin ympärin koko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: "_Suomalaisia kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna Oijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa_." Siittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkin _Turun Viikko-Sanomia_, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta, kolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä kiitoksella mainita sekä Keis. _Suomen Biblatoimitus-kuntoo_ (K. Finska Bibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista Roamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, että _K. Suomen Evankéljumintoimitus-kuntoo_ (K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka lahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myös _K. Suomen Talontoimitus-kuntoo_ (K. Finska Hushållnings=Sällskapet) joka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän kirjoistaan.

[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että heijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle 6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat yhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen perät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä siitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen tuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut millonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä, voan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama tunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.

[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa enemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk tulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen hyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset tuloo autetuiksi.

[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen Suomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna heitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja. Ruohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa mehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa alenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö molemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin, ja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa omalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat tathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät että ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (_Undersöknings-komité_) rehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti heijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta luetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa on painettu _Mnemosynessäkin_ Eloo-kuussa v. 1823.

[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa erinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa, piti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät kirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset nousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi pitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen, luettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin suureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänen _Betänkande_ tässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). "_Ain on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen_."

[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka kakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi yhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (_entusiasm, excentricitét_) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä sevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti oma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin tenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin eivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat että nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia jonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti, suullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja kaikki vikain oli siinä, että minä olin _vieraasta moasta_.

[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa Korkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi hänet mitenkä oisi käynyt.

[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa. Häänkin rupeis jo kirjuttamaan _Savon puhetta_, mutta nouatti kuitenkin _vanhoja kirjoitus-tapoja_; voan -- _"ei ouk puolesta, kuin ei kokonaisesta_!" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti ainoasti sille _roa'alle_ kansalle; myö, sille valaistummalle. Hään tahtoi aloittoo valaistamisensa kansan _juuresta_, mutta siinä hään pettiin; sillä kaikki valaistus tuloo _ylältäpäin_, ei _altapäin_. Seneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin valaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten toisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen kielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet nuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen kirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (_liknöjd_) koko asiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus, että valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme, käytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.

[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag) aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja kiitoksella mainita veljekset _Magn. ja Wilh. von Wright_ Kuopiosta, _Henr. Joh. Strömmer_ Pieleksestä, _Rob. Ekman_ Uuesta-kaupunnista, ja _Ad. Hård_ Kuopiosta.

[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä (bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.

[43] Se on moni joka lukoo minun _nuoruuttain_ mullen viaksi, ja sanoo, että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä ainoastaan halataksein sillä _kuuluisan nimen_. Mutta hyö eivät ehkä tuntenek että se joka ainoasti tahtoo _kunnioitetun nimen_, niin hänen pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään _nimen-kuuliaisuus_, eikä mikään _oma-rakkaus_, joka on minua tähän yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen, ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen -- niin minua hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään, ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär (_Språk-gudinnan_) istuavan surussain suu-kahleissaan -- niin minua peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä: "_joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin_"), toiset toas, jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin _viisauteksi_ mainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta, koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin lyönyt.

[44] Ja ilman tätä kaikkia -- kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita, jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa, ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.

[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä, kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) -- kuinka monta heistä nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo -- sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan, eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki -- eihän heilläkään ouk (monessa paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia, emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten, ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja pelistä -- kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja hyövyttäis moa-miehiänsä.

[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin ei ouk meillen mitään kehumista.

[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1 Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita, jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.

[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin _Åbo Tidning_; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin _Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne_ (jota on lopetettu) _Åbo Morgonblad_ (jota pois-kielettiin) _Åbo Underrättelser, Åbo Tidning, Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt_. Ja se on uskottava, että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.

[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "_Suomen-kieliset Tieto-sanomat_"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin _Becker_ v. 1820 painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita, ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!

[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä _Otavoain Ecksteinin_ kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30 kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi. Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut (luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu _Lesseboin_ paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes _Vixionin_ kaupuntia _Skånassa_, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä, mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun (v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha, viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti, voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa, nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä _Norstedtin_ luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi (sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan, ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl. Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K. Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi, ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut painuttamaan _Väinämöiset_ ja _Valaistajata_, jotta lähättäisin heitä eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset, että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa. Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja, joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt kaikki porona ja tuulen nojalla.

[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin juoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet mielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo pois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista harjoituksista -- ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös paljon hyövytäk -- niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi heijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei valaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita, jotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo unoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.

[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen ei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa. Semmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin tarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta tuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen nähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin olen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik jotaik tietäksennä.

[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat, sillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja ne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä meijän moassa kovin harvat.

[54] Sillä jos lasketaan lukua, niin tällaista hienoa paperia ja pränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo 40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia maksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16 kill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se tulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., -- ei sekkään ouk paljo. Sitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12 Riksiä 14 kill. Pankkoa -- neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi siittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3 R. Pankkoa kirjasta "Ett år i Swerige", kussa on ainoasti 6 tällaista kuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk kahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos kahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo kustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (_Beiträge zur genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache_) jotka ovat painettu paljon karkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on ainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka Arkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.

[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä, jotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen harjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat osottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta puolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että kirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo niin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta tahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen halventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat ahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätä _Otavataini_. Sitävastoin niin Peällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu peällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk' eivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä ehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat uskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin -- vai lie minua ehkä luulleet? Sekin on luonnollinen, sillä _vahinkosta viisaaksi tullaan; ja kerran viisas petetään, voan ei toista_. Mutta heitä, jotk' eivät ouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi arvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme myökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan vielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei saattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä. Muut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa, _haisooko hyvällen_, ennen kuin rupeevat tuota ostamaan -- heijän tuloo minua kiittää, voan en minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen auttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; sillä _parempi kahtoa, kuin katoa_. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin minäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Sillä _alussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä mäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo_!

[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin köyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen käytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen sanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös sepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen ymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta omasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk; kuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä Ruotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että nämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se on meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän vanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka ovat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa heitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin kuin e.m. _voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias_, m.m.). Seneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun, voan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki meijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin mainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä että ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat (niin kuin e.m. _ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos, ylönluonnollisesti_, m.m. _rättesnöre, uppbyggelse, åsigt, öfwernaturligt_) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen vieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m. _bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi_, m.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti tärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka paikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme. Seneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja jälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka ovat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä vieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen vaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei ouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme ottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana sen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia parempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan heitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina oisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.

[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että selittää _vanhoin Suomalaisten viisautta_, e.m.p. 15, 151, 161, 163, 173, m.m. että myös meijän oatoksessamme _Uskomuksesta_ ja _Valaistuksesta_, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä tehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon ymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme kuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa myöten.

[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalen _Homeruksen_ 4:stä _Iliadin_ versyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukon _Anakreonin Lauluista_ (II. Osa, p. 131-161); niin myös _Sapphon Runomuksia_ (II O. p. 169-180) ja _Nossin Sanauksia_ (I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö olemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten Runomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut) mutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin osoittaiksen _Bellmannissa_, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa Runojassa (mest nationella _Skald_).

[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä suosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen kanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja peättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä -- ei sen-puolesta, niin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta sen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat jotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa ja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä yhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin kuin tehtiin _Strahlmannin, Beckerin ja Fellmannin_ kanssa, oisi ainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa heillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin rauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti tahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat luulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella tarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle, niin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin pitäis paljaistaa miekkojamme -- "_mies se joka puolensa piteä_!" Meijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226. j.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei ouk meijän syy -- se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet, moittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.

[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä Tukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin kuuloovat minun puhuvan Ruohtia (_koska olen Suomesta_); minä olen nähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet ihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään korttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin moailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut Suomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinat _Suomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä_, jotka ovat tässä tehtynä heijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä käynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo. Mutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva Upsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan ja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa meijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat; se on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk ainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin, niin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että olemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme. Ruohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin kaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku kuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.

[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä ymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka nousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja Pappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat itkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: "ennen sitä tok piettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies mehtään männessään." Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja rukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: "_Arje Maje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe ree, Böcker bree, Guds ord, Amen_"! joka lie ollut rumennettu näistä Latinalaisista sanoista: _Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro, mecum labora, misere_. (lue: _Fernows Beskr. öfwer Wermland_).

[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman muutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin levittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina yhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan taakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme moailmassa -- miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä uskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja ja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa ennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja miten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä päivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska katkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin ulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk uskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli koska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä, eikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että syämmellä -- niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmisten _henkellisyys_ ja _Jumalanpalvellus_ toimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui 300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös tarvitaan _moallista viisautta_, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin toimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita vanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa, heijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne isommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa kirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla. Sillä lailla tuli _Franskan, Saksan ja Englannin_ kielet muita kuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän kuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki viisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään ansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus leveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk paremp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan ihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin, joka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä voarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin ylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi, jos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa. Se on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka erinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän Biblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö levittäneet moailmassa ei ainoastaan tätä _Jumalista sanoo_, mutta ovat sillä myös sytyttäneet ihmisten _ymmärrystä ja ajatusta_, ja antaneet tällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja tulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa kansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa, jotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja avaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös tievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään moailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä maissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä kirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan mitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo ylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö Suomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla valaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän heimolaiset _Ungerilaiset_ (joihen kieli niinikkään on ollut moahan poljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä peättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän lain-asioitansa omalla kielellään; ja myö -- myö vielä kainustelemme tätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.

[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet harjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta ansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin Latinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä siitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko moailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin on Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on Suomessa käytetty -- kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin nauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän Ruohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. Tutkimus _Aurasta; Sw. Litter. Tidning_ 1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus Terpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.

[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä Herroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä, soahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna kirjassa _Preste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen_ 1823 (för d. 3 Martii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329. _Borgerskapets Protok_ II B. P. 1098-1108. _Bih. Till samtl. Stånd. Prot. 8:de Saml_. P. 303-309, m.m.

[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän vaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.

[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen harjoittamisesta.

[67] Mitähään, jos tulisi käsky, että _kaikki pitäis kirjutettaman Suomeksi_! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta. Mutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät tään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja pitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme heitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.

[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä moallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan) sitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat kyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä henkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään viisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä pelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne muut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi eloksi, kylvettyänsä.

[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk, tahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista alimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa löytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä tavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen virvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä juovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta luvallisella nauttimisella, huvittaa.

[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että ostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo omoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtä _vierasta_.

[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti, ja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän yksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä puolla) kyllä _ymmärrystä_ ja moninnaista _viisautta_; mutta ei harjoitetak kyllä tätä _mielellistä valaistusta_ (henkellistä viisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska sen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi. Toisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätä _henkellistä viisautta_ (henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä sitä _moallista_, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen -- sillä ilman sitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi 14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon luettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä käyttämisessä.

[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitään _oma-kielen rakkautesta_, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätä _leikiksi_, ja ikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan vilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei mikään muu, kuin tämä _palava Suomenkielen rakkaus_ on minua tähän kehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin kustennoksiin.

[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: "mikä nyt rupee vielä uutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?" (_Laiskat aina töitänsä luetteloo_). Mutta hyö eivät muistanek, ettei opetetak mitään vaivatak! Sillä _ei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan vaivalla_; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.

[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla ja _Turun_ ympärillä, niin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiin _kirjakieleksemme_; mutta koska se nyt on levinyt aina _Savoon, Karjalaan ja Pohjanmoahan_, niin on uskottava että heijänkin puheet tuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin luonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.

[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia, joita se nouattaa, ja joita ovat asettaneet _Lakiloiksi_. Mutta näihen Lakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia mukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta koska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen Lakiloihenkin olla muutoksen alaiset.

[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten Suomen nykyinen kirjakieli _yksi tahi yhteinen_? (tässä muka tarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on Virsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta nouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja Hornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan Turun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä siitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijän _tavattomuus kirjuttamisessaan_; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen enämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia puustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan) voan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen luontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten heijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut kieleini, luetten mullen viakseni.

[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, että _puhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä_ (?); ja pian kaikki ovat peättäneet, että _olkoon kirjakieli yksi_ (joka oisi yhteinen kaikillen) _mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla tavallaan_. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on ymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä moneista kielen murreistamme yhtä _yhtenäistä kieltä_, mutta se siittää ja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme monta _erinnäistä_ kielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jolla _kirjutetaan_, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi kuhtua _kirjakieleksi_); toinen, jolla _lauletaan_, koska meijän Runot lauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtua _Runo-kieleksi_). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua kieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se oisi _luku-kieli_). Neljäs oisi jota _puhutaan_, ja jota ei sovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisi _puhe-kieli_) -- ja oisi erillainen kussa moakunnassa.

Minun oatos on aina, niin kuin olen jo ennen sanonut: _jos puhutaan eritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli on piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän kielellemme_. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset, niin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset olla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat yhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se sisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. -- Moni on sanonut mulle, ettei _Ruohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet kirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa_. Mitäs myö Ruohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä ja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se on vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista kielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain kaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että hyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia puheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen kirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin ja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi) että "_meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?) ja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka löytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä kirjakielessämme_." Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun tai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia, kirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea tyttölapsi aika-miehen voatteihin.

[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen esimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät muita kieliä tuntenek) -- siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi sana, e.m. _Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte, Janne, Jan, Jankus, Johannes_; eikä se meitä siksi villitä.

[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan toivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi -- ei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä tavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan, jotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi kirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka oisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä kirjastain, _tehteisiin Suomeksi_ -- ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös harjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä meijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekä _kielen_ että _asian_ puolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita jonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun korviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.

[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt _Pyhteen_ pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä, josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa _Porvon_ kaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli, ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä, Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on tapa valloissa -- erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä. Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä, milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi, toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein, ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta _toinen aika, toinen mieli_! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla _Ganander, Porthan, Lencquist_, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.

[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä _Pienistä Suomalaista Runoista_, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä, ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka, elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi, niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä. Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä aloitellessain tätä _Otavoa_, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi, kuin muuten oisi ehkä ollut.

[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin (bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini, jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty, mutta oisko se paljon -- se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin monella miehellä, on tullut korjatuksi? -- eikä sekkään ouk ilman isoja virheitä ja puutoksia.

[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. _ai, au, ei, eu, eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie_, m.m. jota muut kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne _eänelliset puustavit_ (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin _eänet_ (tonerna) kanteleessa, niin nämät _kaks-eänelliset_ (diftongerne) ovat ikeän kuin _sointumiset_ soittelossa (ackorderne på ett instrument.)

[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.

[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa, peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan. Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia _kontti-puheita_.

[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen _Ymmärrys ja Tieto_ on vihtoinkin perustettu _Keksimuksen_ piällä (på sinlig åskådning, contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä (tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on arvattava, että myöskin _henkellisiä_, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi, ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (_genom tankeförmågans reflection, inre riktning_) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset, ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa ja totuutta.

[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.

[88] Se on tämä _sokia usko_, joka yksinkertaisessa ihmisessä on yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen _valo_ ja visseyten _tieto_, valaistuneissa.

[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa _epäjumalan-palvelioiksi_.

[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen vanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi, meijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan sanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että myö ite varoittamattomuuellamme (_genom wår oförsiktighet_) ja tottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa puhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä hetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten tarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla Pandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan onnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin taivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi. Suomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat muka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan vesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö lauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman pavosta, luetaan näin:... "_Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen miekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen suatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka suatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut, niin ois vilja tullut ilman kylvämätä_." (Lue tästä: _Dissert. de Proverb. Fenn_. p. 10. Not. 6, ja Topeliuksen _Suomen kansan vanhoja Runoja_. II. Osaa, 15 p.).

[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta Raamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt palaja piästäksensä.

[92] _Tarinamus_, historie.

[93] _Jäänöksiä_, Ruiner, ålderdomssmärken.

[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän viimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat laulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt lauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä mihinpäin Viisaus vaipuu.

[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.

[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa kokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja; mutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten. Jos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita pimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella puolla järven.

[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli ehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.

[98] _Vanhuukset_, Häfder.

[99] Tästä heijän _Taikausopista_ tuloo enemmin puhuttavaksi kirjassamme kuin mainitaan: _Försök att förklara Taciti omdömen öfwer Finnarne_, m.m.

[100] _Tietomus_, wettenskap.

[101] Tämä heijän _taikaus-oppi_ piettiin niinnä aikoinna muissakin valtakunnissa suurimmassa arvossa -- ei niin kuin nyt nauron allaaissa. Silloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja kuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja. _Odin_ joka oli kaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut -- hänen viisaus oli taikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineen _Gylfeltä_ Juottalaisten (tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä taikaus-oppi, silloin luettiin _isoimmaksi viisauveksi_, ja että se _harjoitettiin Suomalaisilta_.

[102] _Velhoimisen_ ymmärtämys (_sjelfwa begreppet af charlataneri_) osottaa (_förutsätter_) jo yhtä tietoa (_kunskap_) jota Noijat muka ovat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, että _Suomalaisilla oli yksi iso viisaus_, totistaa että _näillä mahto ennen aikana olla jota kuta erinäistä tietoa_, jota ei muut käsittäneet. Jos meijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin siitä nähään että tämä tieto on _kansasta kavona_, ja sevoittu ja sotkettu turhuuvella ja hulluuvella.

[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva meijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi mielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.

[104] _Piiros_, form, begränsning.

[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.

[106] _Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa_ (i Swenska Litteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382. Tätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt parempoa pannakseen. Luepas v. Schröterin _Finnische Runen_, esipuheessa IX. p. ja _Oskyldigt Ingenting_, Åbo 1821, p. 68 & 76. Tässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleen _Salauksia_ (Myther), ehkä se oli minä joka _ensin tätä ilmoitin_. Sillä _Salaus_ merkitsee minun mielestään yhen _luonnollisen tavan (ett sinligt sätt) että selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita, ja käsittämättömiä tapauksia_ -- ei että palvella epäjumaloita, uskoa heitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita seittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)

[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja Ruotiksi toimitettu Sanomien _Åbo Underrättelser_ ensimäisissä numeroissa, v. 1824.

[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen Viisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu pimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä käsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta suomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvätty _Jumalan kuvia_, eikä _huoneita_, eikä _uhria_, eikä _palvellusta_, eikä _uskomusta_ (_troslära, religionsbekännelse_). Sillä kaikki suljettiin heijän viisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.

[109] _Ymmärtämys_, begrepp.

[110] _Sanantapa_, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä ei löyvy sitä sanoa: _jag äger_; joka toimitetaan puheella: _minulla on_ (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. _Tekeminen, luotut lapset; syöminen, tehtyt evähät_.

[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: _Pouta pilvien perästä, suvi suuresta lumesta_, Ovidius: _Nube solet pulsa, candidus ire dies_; Suomalaiset: _Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy_; Publius: _Bonum ad virum cito moritur iracundia_, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos lueskentelet _Diss. de Prov. Fenn_. p. 29-40. Muistettava on myös, että nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée) eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser, sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: _Den som ger så att han tigger, han skall slås så han ligger_ (?) -- _Hårdt mot hårdt, sa' käringen då hon bet i sten_ (!) -- _När tranan går i dans med stod-hästen, får hon brutna ben_ (?) Semmoisia suat koko kontillisen, jos tahot lukea Grubbin _Penu proverbiale_.

[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä Suomenkansalta harjoitettu, -- siihen uskoon ei o mikä meitä vuatimassa.

[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri _Liber Proverbiorum Fennicorum_, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta, ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702. 8:o, tällä nimityksellä (_under denna tittel_) _Vanhain Suomalaisten Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt_. Näistä mahtaa suurin osa olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä: _Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja_. Mutta näihenkin joukossa oli veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti Viipurissa _Uusia Sanan Laskuja_ (?) jotka kaikki ovat (jos ei erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss. de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa Väinämöisellen; ja että nimittää heitä _uusia_, on yhtä sopimatoin kuin sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.

[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan), niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.

[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei mikskään tarkoittelleet.

[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).

[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään kuulut _Perkelen_ nimeä ies mainittavan -- hään joka taikaus-opissamme on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (_hwarandra alldeles motsatta_). Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on myöskin, ettei näissä puhuta _Moariasta_ (joka osottais Poavilaisten oppia) harvoin _Kristuksesta_ (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot, sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.

[118] _Alii_: riistan.

[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (_genom sin osedlighet, odygd_) on joutunut turmellukseen.

[120] _Miehellä_ tässä merkitään _ihminen_, koska miehet ovat meijän sukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että ihmiskunta (_menniskoslägtet_) ei oo kovin paha, vaan ei varsin hyväkään.

[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.

[122] _Om dess lifstid_.

[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä toista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto ei ouk luotu kuolevaksi.

[124] _Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden_.

[125] "Sika salmen uineeksi", yks somea puheenparsi, jota merkihtee jota kuta kehnoa käytöstä.

[126] Tässä on puhet _syvämmellisestä_ rakkautesta (_etherisk kärlek_) ei _Luonnollisesta_ (_fysisk kärlek_) jota _haluksi ja himoksi_ kututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa: _Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin_.

[127] _Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten_. Että Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin valaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (_inbillning, föreställning, fantasi_) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin monen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö eivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä, hiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin vanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman mitään kiihkousta, (_exentricité, pathetisk ytterlighet_).

[128] _Moittimisesta_ (_Om kritiker_) sanotaan: "Joka vanhoja kiittää, se nykyistä moittii."

[129] D.w.s. _Tiden är det äldsta och Rymden det största_. (Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).

[130] D.w.s. _Ex nihilo nihil fit_. (Detta innehåller kausalitets-begreppet -- att allt måste hafwa sin orsak.)

[131] D.w.s. _In nihilum nihil revertitur_. (Detta innehåller annihilations-begreppet -- att ingenting kan egentligen förswinna, utan blott till former upplösas).

[132] D.w.s. _Omne vivum ex Ovo_. De trodde således icke på någon _generatio aequivoca_. (Detta innehåller deras begrepp om propagations-läran). Alii: "Touko."

[133] D.w.s. _att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer utan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat_. (Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser och blotta djur).

[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor och omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller läran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen toisen vertauksen, joka tarkeemmin osotteloo _Otavaista_; nimittäin: _Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä_. Merkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet isoimmillen tähti-sikerillen.

[135] Sanotaan myös: "_kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi_."

[136] Sanotaan myös "Rinnassa on Särellä sappi" j.n.e.

[137] _Hänen puvusta_: "Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen, hatusta."

[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti isolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.

[139] _Uhkaus_ merkihtee tässä, stränghet; _armo_, mildhet.

[140] _Om dess principer_.

[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen, kurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (_kokettera, wisa sig behagsjuka_).

[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen vähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka. Miten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin paikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: "Ei ole Vuohi eläin; Piika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia."

[143] Muutamat sanoovat _pikaisuus_; kumminkin saattaa olla oikeen sanottu.

[144] Tässä ymmärretään, ettei pie ruvetak omiin piikoihin tahi renkihin pauloin.

[145] _Yksin-vaimoisuus_, monogyni.

[146] _Yksin-naimisuus_, monogami.

[147] Nimittäin, _laiskan Vaimon_.

[148] _Armottomista lapsista_, lue: _Surusta ja murheesta_; _Köyhistä lapsista_, lue: _Rikkautesta ja köyhytestä_.

[149] Oisi ehkä parempi sanoa: "iäreen, emän, leipoessa."

[150] _Om traditioner, fornsägner_.

[151] _Sana_ merkihtee tässä: _strof, rad, wers; hyryä bebetyder ett slags onomatopojetiskt anklang af ord, som alludera på hwad som blifwit sagt i föregående wers_.

[152] _Kuokka-vieraista_; "Ei niin pieniä pitoja, jos ei kuokka-vieraita."

[153] Sillä _ottaissa_ on hänelle rahoo, vaan ei _ottamatak_.

[154] Sanotaan myös: "Tuppurainen Tappurainen takaus-mies"; ja: "Tuppuraissa tappuraissa takaus-mies."

[155] "Ei luontaan lisä lykkää" (_mera will mera ha_).

[156] _Rannan-kiertolainen_, Wiking, korsar, sjöröfware.

[157] Ymmärretään omoo poikaa talossa.

[158] _Taituri_, konstnär, artist; _Tekiä_, fabrikör; _Kaluntekiä_, handtwerkare.

[159] _Ompelia_, Skräddare.

[160] "Varhain myllyyn, myöhän kyytiin."

[161] Pitkästä koukusta, sanotaan sanaksi: "Halikon kautta Ruohtiin."

[162] Ymmärretään _Tapio_ (metän kuninkas) tahi _Anni_ (metän miniä).

[163] Merkihtee, se on siitten "muka myöhä" (_post festum_).

[164] Merkihtee, että käypi rahalla muallakin kalan pyytöminen.

[165] Kosken laskian sanat, purrellensa.

[166] Taitaa merk. että se joka panoo puolen-siemenet, niin suapi puolenkin kasvusta.

[167] Mitenkä tätä Suomessa soattaneen sanoa? ehkä se tapahtuu Virossa, ja eteläisimmissä maissa, missä Suomalaisia löytyy? Sanomme myös: "Ei peätöintä Juhannusta."

[168] T. veneetöinkin, venehetöinkin, muatoinkin.

[169] Sanotaan myös: "Rohkia rokan särpää", j.n.e.

[170] _Mielenluonto_, karakter.

[171] _Luoja_. Koska häntä mainittiin, sanottiin aina, että hään oli se "_totinen Luoja_" jolla sanalla hyö tahtovat ikään kuin eroittoo häntä pois muista Luojista, joita hyö muuten nimittivät _Luonnottaret_ ja Synnyttäret, ja joilla ymmärrettiin _luonnon vaikutuksia_, jotka synnyttäävät monillaisia uusia äkkinäisiä luotuja, ja joihen luonnollisen voiman hyö tekivät runoissansa eläväksi ja henkelliseksi.

[172] Häntä piettiin myös voimakkaanna, koska kaikissa häneltä apua anottiin. Mutta hänen voimansa näyttää ainoastaan olleen hyvyyttä vaikuttamisessa, ei pahuutta rankaisemisessa, koska hyö taikausten ajoilla panivat pahan hänen rinnallen voimallisuutessa, ja luulivat heijän Noitiinsa ja Velhoinsa taitavan voimuutessansa kilvoitella Jumalan kanssa, niin kuin vielä kuullaan siitä vanhasta sananlaskusta: _Kaks kovoo koitteloo, Susi ja Hevoisen varsa, meijän poika ja Jumala_. Että heijän Velhot ja Noijat, taikausten ajoilla vielä harjoittivat tätä luonnollista viisautta, nähään siitä sanasta: _ken pahat sanoopi, se taivahan tähet lukoopi, meren allot arvoapi_. Ja että heillen luettiin voimallisuutta ei ainoastaan myrskyjä pahoja säitä sekä soahaksensa että hävittääksensä, mutta myöskin ajan-juoksuja pitellä ja vuosiaikoja viivytellä, nähään siitä sanasta jossa hyö ikään kuin jo epäileevät heijän voimoa, ja ovat ikkään kuin ristin uskoon taipuvaiset. _Joka laittaa pahaa laittakoon suvesta talven; joka kiittää hyvää, kiittäköön hyvät Jumalat_.

[173] Ne sananlaskut jotka tarkoittais tähän (13, 14, 709), ovat kaikki syntyneet siitä päivästä kuin keäntyime Ruohtalaisten käsihin, eikä ouk perivanhoiksi luettavia.

[174] Se sana _Jumalan-pelko_ (Gudsfruktan), joka on Ruohin kielestä suomenettunna on vielä nytkin vieras meijän korvissamme, ej ainoastansa siinä, että se ikään kuin pelottais meitä yhestä hyvästä isästä, mutta se kuluu vielä ouvommaksi, niin kuin oisi muka ite Jumala joka pelkäisi. Ettei meijän _Jumalan pelvosta_ ollut meillen pakkoo, nähään Tacituksestakin, joka kirjuttaa meistä: _Securi adversus Deos ... ut illis ne voto quidem opus esset_.

[175] _Uhramiset_ ja muut kirkko-menot oomme myö vasta myöhäisempinnä aikoinna tullut tuntemaan. Tämä Ruohin kielestä Suomeksi murrettu sana, osottaa jo kyllä että myö heiltä ensin oomme oppina näitä toimituksia. Sillä heijän oil tapa ihmisiäkin uhrata lepyttelläksensä heijän Jumaloitansa (lue Tacitusta, Sturlesonnia ja muita).

[176] Yhessä vanhassa Ruohtalaisessa satussa hoastetaaa kyllä, että Biarmilaisilla tahi Permiläisillä oli yksi kirkko pyhitetty Jumalallensa, jossa ne palvelivat hänen kuvaansa, valettu kullasta. Mutta niin kauan kuin se ei ouk väheekään tarinamuksessamme totistettu, niin kauan kuin ei kansassamme eikä kielessämme löyvy yhtä ainuaakaan jälkee, joka tarkottais siihen, niin myö täytymme pitää tätä, niin kuin monta muutakin paikkoo näissä heijän satuissa, aivon valhena ja joutavana.

[177] Meijän nykyisessä uskomuksessamme on _Perkele_ pantu sen Raamatussa puhutun _Saatanan_ virantoimituksellen, ja soanut muka hänen ammattinsa, ensin että vietellä ihmis-poloisten sieluja, ja siiten että tulella vaivutella heitä helvetissä (?).

[178] Kts. viite 117.

[179] Mutta se ei ollut ainoastaan vihamiehiä kuin hyö tarkoittivat, hyö tavoittivat myös muita ihmisiä, ja luulivat hänen kavalluuellansa luvattomalla tavalla keäntävänsä toisen vahinkoa omaksi voitoksensa.

[180] Eiköhään nämät sanat ja muut semmoiset jotka vielä löytyy meijän henkellisissä kirjoissa, ja joita ehkä ennen aikana tarvihtivat kolkutellakseen roakoin korvihin, soattaisi soveliammilla sanoilla muuttaneeksi nykyisen valaistetun ajan vaatimusta jälkeen! tahi eiköhään se nykyinen ihmiskunta ou jo niin valaistu että se käsittää henkellisiä asioita ilman näitä roakoja puheita, jotka itekseen ei toimitak mitään. Toivomme totella että ne Suomessa säätetyt _Toimitukset_ (komiteer), joihen tarkottamus oisi, soahaksensa meijän Suomalaisen kirkko-kirjan käsi-kirjan ja katkesmuksen paremmin korjatuksi ja oijaistuksi, ja jotka jo monta vuotta tässä aivotuksessa ovat näitä lukenneet luskutelleet -- mahtaisi viimeinkin soaha näitä asioita junkaan.

[181] Myö neämmö ainoastansa hänen vaikutoksia, hänen viisautta ja voimallisuutta, niin kuin myö luonnossakin käsitämme Jumalan. Myö havaamme kyllä siitä ruumillisesta syntymisestä ja kuolemasta, että henki vaipuu yhestä luonnollisesta piiroksesta, ja ilmauntuu toiseen, vaan ei se siksi saata kavota tahi iäksi hävitä, tahi kiäntyä tyhjäksi.

[182] Minkä tähen meitä kuhutaan _Jumalan lapsiksi_, tahi sanotaan olevan _häneltä luovut, ja hänen kaltaisia_, ellemme hänestä oisi soanneet jonkun osallisuuen meijän luotuissa. Meijän ruumis muistuttaa meitä että myö olemme moallisia, muistuttakoon meitä myös meijän henkemme että myö oommo henkellisiä. Se on tämä henkellinen luonto meissä, joka teköö meitä Jumalan mukaisiksi, ja josta meitä kuhutaan hänen kuvaksensa! Mutta ilman tätä ruumista, joka kiinittää meijän henkeemme moahan, niin meijän ymmärrys lentäisi niin kuin meijän ajatuksemme taivaaseen, alku-ymmärrystänsä kohti, ja oisi luonostansa vapa, niin kuin on kaiken ymmärryksen luonto; vaan jos ei meissä oisi toas tätä henkee, joka kohoittaa ja nostaa meijän ajatuksia pois näistä moan laksoista, niin oisimme järjettömät luontokappaleet, joita ei mullasta eroittaisi; ja oisimme kokonansa katovaiset ja muutoksen lain-alaiset niin kuin on kaikkein moallisten luonto. Ihminen on sen eistä se kauniin kappale luomisessa, hään on se panta joka siotteloo Jumalata moailmaan, ja jossa yhellä puolella, tavataan sekä taivaallista henkellisyyttä, että toisella, moallista viheliäisyyttä. Hään seisoo portaalla taivaan ja moan välillä, ja se on annettu hänen omaan valtaansa jos hään tahtoo nousta taivaiseen, tahi laskeita moahan.

[183] Senpä tautta koska ei myö _luonnollisella_ tahi kuin se Raamatussa kuhutaan "_omalla_" ymmärryksellämme taija tuntea Jumalatamme, niin voaitaan kaikissa Jumalan uskomuksissa, _uskoa_ enemmin kuin _ymmärrystä_. Ja se on tarpeellisin niillen, joill' on vähä tätä ymmärrystä eli mielen valaistusta. Viisaat toas ja kirjan oppineet, jotka ajatuksillansa ja ymmärryksen tarkoittamisellansa sanoovat muutenkin käsittävänsä näitä taivaan tosia -- hyö _uskoovat_ näitä ymmärtävänsä. Sillä tavalla se on heissäkin _usko_ joka vaikuttaa, ehkä se ei ouk tätä sokeata tahi yksinvakaista uskoa; mutta yhtä mielessä valaistettua ja ymmärryksellä tarkoitettua. Ne raukat, joill' ei ouk tätä yksinkertaista uskoa, eikä toas ymmärrystä kyllä käsittämään tätä valaistettua, (ja niitä löytyy ehkä monta kyllä), hyö ovat kaikista luovuista luettavat onnettomiksi. Hyö keäntyyvät kuin meren kaislat mihin tuuli painaa, ja heissä puuttuu se oma syvämellinen luottamus, se henkellinen johtatus ja lohtutus, joka koroittaa heitä yliten kaikkia luontokappaleita, ja onnistaa heitä heijän onnettomuutessansakin. Hyö epäilleevät kaikkia mitä hyö eivät käsitä sillä heijän vähällä ymmärryksellänsä; hyö ovat kahappäin uskovaisia, jos Jumalata ollenkaan löytyy, jos löytyy maailmata ja ihmisiä toin perään sanottu. Hyö ovat tietämättömiä, jos löytyy heijän omaa olentoansa, ellei vaan kaikki liene yksi viettelevä uni, yksi tyhjä mielen-pettäminen.

[184] Tämä meijän luonnollisen piiroksen poisheittäminen tapahtuu meijän ruumillisessa kuolemassa. Ja tästä tulee, että ne viisahimmat ja valaistuneemmat miehet, niin myös kuin ne paraimmat ja urhollisimmat, jotka eläissään aina ovat enemmin harjoittanneet tätä henkellistä, ei milloinkaan kajoo kuolematansa; vaan juuri sen silmiin-nähen harjoittaavat hyvyyttä, ja nouvattaissa jaloja vehkeitä, uskaltaavat ihtiänsä henken vaaroin (654, 283): ja kuin kuoloovat, niin kuoloovat hyvällä suosiolla ja leppeellä syvämmellä, ikään kuin toivoissa toista parempata (53, 55). Sitä vastoin ne taas, jotka kaikissa ovat enemmin seuranneet tämän moailman menoja, ja joihin mieli sen eistä ei milloinkaan ouk puuttunna henkellisiin töihin, hyö pelkäävät kuolematansa ikään kuin pirua, sillä heillä on aina ollut vähä siitä henkellisestä uskalluksesta; ja hyö kuoloovat usseemmittain kauhistuksella ja sisällisella vaikeutella, ikään kuin peljätessä jotakuta pahempata (53).

[185] Millä tavalla tämä piti tapahtua ei selitetä, koska eivät Jumalastakaan puhuneet, että se oli pahuutta rankaiseva, ja vainoava kova-korvaisia ja hänen käskynsä kuulemattomia; (sillä vainoomisen luonto ei ollut heijän mielestä sopiva Jumalan hyvyyteen). Sanottiin ainoastansa: _peljäten pahat mänöövät_. Se oli tämä heijän oma pelko, joka heitä ajeli ja ahisti, se oli tämä heijän omantunnon rauhattomuus, jok' ei antana heillen lepoa, eikä yö-rauhoa, tämä oli se tulinen helvetti joka jo eläissä poltti heijän poveansa, ja kaluisi heijän syvämmiä; ja tämä oli se rankaistus, jonka pahuus ite myötensä tuottaa.

[186] Suomen kielessä ei löyvyk sitä sanaa _dygd_ joka alustapäin (_ursprungeligen_) merkihtee hyvyyttä tahi mielen nouvattamista _Jumalata vastaan_; eikä myös sitä sanaa _synd_, joka merkihtee pahuutta tahi rikosta Jumalan tahtoa vastaan. Se näyttää niin kuin Suomalaiset eivät oisi tehneet tätä erotusta; vaan että hyö pitivät hyvyyttä _ihmisiä vastaan_, hyvyyveksi _Jumalatakin vastaan_, ja pahuutta luotuja vastaan, pahuuveksi heijän _luojaansa vastaan_. Tahi toisilla sanoilla: mitä hyö kahtovat _hyvyyveksi moalla_, sitä lukivat myös _hyvyyveksi taivaassa_; ja mikä oli _pahuus moalla_, se oli _pahuus taivaassakin_.

[187] Sanottiin kyllä: _pettää paha valansa_; mutta näillä sanoilla ei kuitenkaan tarkoitettu semmoisia, jotka oisivat varsin tahallaan tehneet _veärän valan_; mutta ainoastaan sellaisia koiruus-miehiä, jotka pahasta tavasta ovat heittäneet heijän valansa (lupauksensa) pitamätä. (Tässä mahtaa puhe olla erinomattain naiman-kaupoista).

[188] _Tuonela_, on siitä ehkä soanut nimensä, että sanottiin heijän vienneensä kuolleitansa _tuonek t. tuonne_ (kylmiin kartanoihin), josta siitten rupesivat kuhtumaan paikkoo kuhun heitä vietiin _tuonelaksi_.

[189] _Manala_, tahi _maan-ala_ on samalla tavalla nimensä soanut siitä että heijän kuolleita laskettiin _maahan_ tahi _maan ala_ (alle).

[190] Yhessä laulussa, kussa lausutaan yksinäisen miehen kerran ajanneen rahtain kirkkomoan sivuitten, sanotaan Keijuisen tahi Männinkäisen eli kuolleen ihmisen varjon nousseen hänen tarakkaan, ja lausuineen: _Kuu paistaa, kuollut ajaa, tuonelassa häitä juuvaan -- etkös pelkää?_ Vaan tämä laulu mahtaa olla nykyisempiä, ja Ruohista ehkä Suomenettunna. Mutta taikausten ajoilla, koska kyöpelit ja muut hoamut ilmistyivät, silloin puhuivat jo kuolleistakin; vaan ej silloinkaan vielä heitä nimitetty minkään toimittavaisiksi, mutta luultiin olleen nukuksissa, koska noijat tulivat heijän luita ja ruumiita koluuttelemaan, uskoissaan soavaan sillä jotakuta aikaan.

[191] _Kalmistot_ (benhus) merkihti semmoisia paikkoja, kussa säilytettiin kuollein luita, ja kusta _kalma_ (kuolluin paha haisu) kävi nenään. Muutamissa on _kalma ja kuolema_ yhtä toimittavaiset.

[192] Näin kauniisti vertaisivat hyö heitä, ainoastaan niin kuin vuoteillansa makoovia. Tämäkin osottaa, että hyö vielä kerran piti havahtua ja nousta, ehk ei eneä tällä heijän luonnollisella piiroksella (1120, 1121).

[193] Lue tästä: _Vanhoin Suomalaisten ajan-luvusta_ (Otavassa II:ssa Osassa, 48 p. ja jälkimäisiä).

[194] Se näyttä niin kuin varkaillen oisi muinon ollut henkellinen rankaistus (104. Pien. Run. II. O.V.) mutta tämäkin saattaa olla asetettunna Ruotin vallan aikana.

[195] _Luonnollinen vallollisuus_, naturligt oberoende, natur-frihet.

[196] _Vallattomuus_, oförrätt, wåld.

[197] _Luonnollinen Laki_ (Natur-rätten, den naturliga lagen) tahi _luonnollinen oikeus_, kuin sitä myöskin kuhutaan, on se tietomus joka osottaa meillen minkälaisia myö olemme Jumalalta luovut, tahi minkällaisia myö olemme hänen eissä; ei missä arvossa myö olemme ihmisten silmissä. Elikkä se on se oppi, joka toimittaa meillen minkälainen ansio ja arvio on meillen tuleva ihmisinä, ei alamaisina eikä valtamiehinä. Tämä oppi joka yksin puolin koroittaa ne alhaiset ja onnettomat moailmassa, ja toisin puolin alentaa ne muka ylhäiset ja onnelliset, teköö meitä kaikkia tasapäisiksi Jumalamme eissä. Mutta että luulla tällaisen tasauven ja yhtävertaisuuen olevan tässä moailmassa toivottavan, tahi sopivan, tahi ies mahollisen, se oisi että kukistaa koko meijän kansallista elämätä (_Samhällslifvets bestånd_), ja ettei lainkaan ymmärtää mihin nämät opin-keinot tarkoittaavat.

[198] Yksi toinen vertaus on myös: "_opiksi ikee, vaan ei eleek_," joka vielä selvemmin osottaa, että tämä nykyinen ikä ei ouk tehty meillen eleäksemme (ikuiseksi, ainuaksi), vaan ainoastaan opiksemme (koettelemukseksemme, harjoittelemukseksemme). Yksi juuri tarkka sana!

[199] _Myötäinen_ ja (plural.) _myötäiset_, niin myös, _myötyys_ medgång.

[200] Tämä meijän luontomme, että aina olla omin varoisek, eikä luottaita muihin (josta siitten myös seuraa, ettei kaikkia uskoa eikä puhua) ovat Ruohtalaiset kuhtuneet _luulemukseksi_ (misstänksamhet) ja _salamielisyyteksi_ (förbehållsamhet), ja saattaa ehkä niin olla. Tässä myö heistä eroitamme meitä: sillä hyö ovat puheissansa, käytöksissänsä ja tavoissansa julkinaiset (öppna), niin että ne monestin paljastaavat ihtiänsä ehkä liiaksikin. Tämä on yks kaunis tapa, joka osottaa heissä rehellisyyttä ja kunniallisuutta (jos se vajuu syvämmestä); mutta jos se vajuu kielenkantimesta, tahi mielen-keveyvestä, niin se ei toimitak muuta, kuin että ovat loskariloita (skrodörer), liian-puheliaita (pratmakare), veltto-luontoisia ja pehmyt-mielisiä.

[201] Se on vielä nytkin yksi tapa Suomalaisten mielen-luonnossa (ett nationaldrag, karaktersdrag), ettei joutavat jaaritokset ja irvistelemiset heitä mielytä. Siinäkin eroittaiksen hyö muista monesta, _etteivät naura tyhjästä_.

[202] Tästä meijän kankeasta ja jäykästä, tahi kiivaasta ja kovasta luonnostamme, löytyy myös meijän kielessämme montaa sanaa jotka merkihtee tään-tapaisia mieliä, jotk eivät taivuk muihen mukaan, vaan ovat kovia ja taipumattomia; niin kuin e.m. _jäykkä-niskainen_ (hallstarrig), _uppi-niskainen_ (uppstudsig) _kovakorvainen_ (ohörsam), _kylmä-kiskoinen_ (ofördragsam), _eripurainen_ (egensinnig), _iteppäinen_ (envis), _vastahakoinen_ (motspänstig), _suuri-syväinen_ (stormodig), _äkäpertty, äkäpässi, syvämikkö, jurrikka_, m.m.

[203] Kaikki mitä tässä puhutaan meijän tavoista ja mielen-luonnostamme, tarkoittaa erinomattain sitä talon-pojallista kansoo, vaan tapoo myöskin ussein herrasmiehiä. Kuitenkin sanotaan Savon herroin, liioitenkin vanhalla rajalla, ennen tulleen jo muilta Suomalaisilta rajuutetuksi, heijän _roivaillemisesta ja valehtelemisesta_, jolla ne tultua rantamaillen toimittivat muka koti-vehkeitänsä.

[204] Sanotaan myös: _Hullu kiitti miestänsä, mielipuoli naistansa_: ja _Hullu kiitti hevoistansa, miespuoli akkaase_. Tämä on yksi kaunis tapa meissä, _ettemme kiitä ihtiämme eikä omiamme, eikä myös vanhojamme_; joka osottaa ei ainoastaan, ettemme ole paisuvaisia eikä ylpeileväisiä; mutta myös että meissä vielä löytyy sitä miehullisuutta, urhollisuutta, ja luonnollista voimallisuutta, joka jo monelta puuttuu. Sillä yksi urhollinen mies, ei se kehu milloinkaan uhkeuttansa (hänen käytökset osottaavat tätä jo kyllä): samaten yksi urhollinen kansa -- ei sekkään tuosta pöyhistelete eikä isoinna käyttelete. Vasta kuin _voima ja uskallus_ (joka aina luottaiksen voiman peälle) on hänestä kavonna, silloin vasta rupiavat tuosta puhumaan ja pauhamaan, että sillä saattaisivat muitakin muka uskomaan tätä vielä löytyvän heissä; ja jos eivät muuta taija, niin hoasteloovat ies esivanhemmistansa, jott' eivät heijän ansiosta jäisi varsin osattomiksi. Silläpä on jo niin monaisten sekä luettu että laulettu siitä _pohjoisen voimallisuuesta_, siitä _rauta-kivisestä moasta_, ja _niistä vanhoin Jööttiläisten uhkeuesta_, että mahtaisivat tuosta jo kerran kyllästyä, ja ite osottoo jotaik jaloutta.

[205] Näistä heijän Runoista käytettiin heitä ussein oikeuteen, ja tahottiin muka laulajat sakoillen näistä heijän runon-teoistansa. Nämät toas luulivat ettei heillen tuosta pitänyt olla sakkoa, kuin olivat vaan vetäneet oman nimensä virteen, jonka tähen sitä myös usseemmittain tavataan siihen liitettynnä.

[206] Tästä meijän hitaisuutesta ja hiljaisuutesta meitä syytetään _kehtoomattomiksi_ (flegmatiska), ja _pitkällisiksi_ (långsamma); ja kyllä se on tosi, etteime suinkaan joutavasta löyhistele, emmäkä tyhjästä hätäile. Meijän luonnossamme löytyy merkkillisellä tavalla yhistettynnä yksi _ulkonainen jäykkäys ja yksi sisällinen tulisuus_, joka ikään kuin yhtaikoo meissä muistuttaa näitä kylmiä pohjan-maita kussa asumme, ja niitä lämpöisiä iän-mantereita kusta olemme lähteneet.

[207] Otavan II:ssa Osassa, 60:nellä puoliskolla muist.

[208] Tätä on monikin tainnut jo liian paljon ottoo tavaksensa, koska heitä tuosta varotetaan ja nuhtellaan.

[209] Tämä heijän _koti-rakkaus_ ei ollut mikään isänmaanrakkaus; sillä ehkä nämät syntyyvät ja kasvaavat yksissä, ja ikään kuin yhestä juuresta, niin hyö kuitenkin eroittaiksen toisista eri-tarkoituksillansa. Yksi heistä ei kasvata muuta kuin pieniä pähkineitä omallen suullen; mutta toinen kantaa hetelmiä, jotka kypsyyvät vielä tulevinna aikoinakin, ja tuottaa meillen siunauksia meijän sikiellisten. Että rakastaa sitä _yhteistä kansoo_, tahi sitä _yhteistä isämme-maata_, sitä eivät hyö ennen ymmärtännä, ja moni ehkä ei vielä nytkään sitä oikeen ymmärrä. Sillä niin kauvan kuin olimme Ruohin vallan alla, niin minkä mieli ei palana omaan hyötymiseen, niin sen syväntä poltti se Ruohtalainen nimi, ja ne Ruohtalaiset käytökset, Oma kansa piettiin halpana ja jaloin poljettavana, ja nouvattaissa vieraita tapoja heitettiin omat unoukseen. Kansan kieli ja valaistus jätettiin sipo sillään seisomaan omillen kannoillensa, ilman harjoittamata, sillä mitä hänestä harjoitettiin, harjotettiin vieraalla kielellä, että sillä oisivat tekevöinään meitä muka muukalaisiksi. Meijän mielestämme ja meijän muistostamme poistaivutettiin kaikki, joka oisi valistannut meitä meijän vanhoistamme, tahi tarkoittannut tietoa omasta tarinamuksestamme. Kaikkia sevoitettiin ja sotkettiin siihen Ruohtalaiseen nimeen; niin että jos nyt tahtoisimme tiiustella meitä ihtiämme, niin meijän täytyy vainehtia niitä jälkiä jotka vielä ehkä löytyisi näijen kirjoissansa ja heijän tarinamuksessansa. Mutta siitäkin ovat hyö jo tarkasti poispyyhittynnä; sen eistä eroittua heistä, seisomme tässä varsin avopäinä, tietämättömät mistä olemme lähteneet. Meijän tuloo sen eistä kiitoksella kostella heitä, jotka suurella vaivalla ovat kokeneet tahi vielä kokeevat säilyttää meillen näitä meijän muistojamme, pelastain heitä heijän kavotuksesta ja hakiin heitä valkeuteen. Jos sen eistä Ruohtalaisten muinoot Ruhtinat yllytti meitä luopua omistamme, ja tunkiissa meillen tapojansa vaativat meitä hylkeämään ihtiämme, niin se olkoon heillen anteeksi, sillä hyö näyttivät meillen muuten hyvyytensä ja laupeutensa; eikä kielistä niinnä aikoinna pietty suurta lukua, joina eivät paljon pitäneet henkestäkään. Mutta se oli tämä heijän mielikarvaus kieltämme vastaan, ja meijän oma huolimattomuus, joka vahinkoitti meitä juurin juuressamme, ja joka eroitti sen valaistun kansan meistä pois meijän moarahvahasta. Tämä jäi uskollisesti seisomaan omillen anturoillensa, vaan tuo nouvattaissa vieraita tapoja, vieraistui pois joukostamme. Jos sen eistä Ruohtalaiset halaisivat meitä nieltäksensä, sillä että tahtoivat tehä meijän ihteyttämme (_individualitet_) tyhjäksi, niin se on nykyisten aikoin valaistusta, jota meijän tuloo kiittää, etteivät voittajat eneä syö voitettujansa suuhunsa, tahi uhraa heitä Jumaloillensa niin kuin muinon tekivät (ja jota vielä joskus tapahtuu), eivätkä tie heitä (niin kuin muullon) varsin orjaksensa, ryöstettyä heiltä vapautensa, lainsa, nimensä, puheensa, moansa, valaistuksensa -- ainoastaan henken heillen tuskin heittävänä; mutta että niitä nyt turvataan henkellisellä vakauvella (_med personlig säkerhet_) ja suojellaan ja varuistellaan laillisella asetoksella, annettua heillen tilaisuutta harjoitella omoo parasta, ja kieltänsä että valaistustansa tarkoitella; tekiin heitä sillä niin onnellisiksi alamaisiksi, niin vapaisiksi kansallisiksi (medborgare) kuin on suinkin mahollinen.

[210] Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettei _liukkaalla kielellä ketään kiusata tahi lepyytellä_; ja se on kunniaksi meillen, ettei koko meijän kielessämme löyvyk yhtä sanoo, joka juuri merkihtee _smickra, smila_, (liukastella, viekastella). Samaten ei myöskään löyvyk meissä sitä tapaa että _kaikkia joutavia kuuleskella_ (vara nyfikna), joka on varsin vasten meijän vakaista luontoamme; senpä tähen ei kielessämmekään löyvvk yhtä sanoo, joka merkihteis _nyfikenhet_, (uteliaisuus).

Mutta koska olemme nimittänyt näitä meijän hyviä tappjamme, niin emme myöskään saata salata niitä kehnompia, tahi luulla ettei meissäkin löyvyk viheliäisyyttä. Suomalaisilla on ensinnik se paha tapa että hyö _luuloovat ja soimaavat toisiansa_; kuitenkin eivät tiek sitä pahuuella eikä pilkan vuoksi, (niin kuin on muualla nähty). Toinen paha tapa löytyy meissä myös: _myö olemme harvoin yhtä-pitäväiset_. Tämä vika on nähty muissakin muuten urhollisissa kansoissa. Greekkalaiset (vanhassa tarinamuksessamme) ja Puolalaiset (tässä meijän nykyisessä) hyökin ovat aina näin välillään juonittelleet ja riitauntuneet. Tämä tuloo ehkä meijän eripuraisuutesta. Muut kansat ovat myös totistaneet meijän olevan _pikaisia_ (häftiga, hastiga, snarstuckna) _iteppäisiä_ (envisa, egensinniga) ja _jäykkä-luontoista_ (buttra, trumpna). Eikä sitä saata salata, että meillä on karkia luonto, jos sitä kerran nostetaan. Mutta jos tällainen kiivas luonto taivutettaisiin hyviin tarkoituksiin, niin se oisi pystyvä ja saattaisi paljon aikaan, ja oisi tämä into hyvä soaha meistä vielä yhen mainittavan kansan. Mutta niin kuin tämä luonto nyt usseen osottaiksen meissä, nimittäin taipumattomuuella joutavissa, niin se on luettava meillen nauroksi vaan ei kunniaksi.

Kuitenkin niin kaikeista meijän virheistä meijän _yhtätyytyväisyys_ (liknöjdhet) ja _kehtoomattomuus_ (flegma) on suurin luettavaksi, se on häijyn heistä kaikista, ja yksi sikiä laiskuutesta ja mielenvalaistamattomuutesta; eikä sitä saata muuten hävittää, ellei paremmalla toimella ja mielen valaistuksella.

[211] Tämä _hoivauttamisen tapa_ (vårdande egenskap) kuhutaan meijän uskomuksessamme, _Jumalan edeskatzomus_ (Guds försyn), tahi _Jumalan sormi_ (Guds finger).

[212] Rühs I D. p. 3, 187. III D. p. 133. Että nimittää niitä kaikkia jotka kiittää meitä urhollisiksi, oisi että täyttää kirjan tykkenään; myö tyytymme sen tähen ainoastaan tähän.

[213] Rühs, I D. p. 182, 187.

[214] l.c. II D. p, 38. III D. p. 133. Boëthii bref. lue Mnemosyne 1821. p. 272.

[215] Rühs, II D. p. 38. I D. p. 3. III D. p. 133, 134

[216] l.c. II D. s. 38. III D. p. 133. Mnemosyne 1821. s. 269, 270.

[217] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133.

[218] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133, 139.

[219] l.c. I D. s. 9. III D. s. 133, Eikä alunkaan utelevaiset (nyfikne) Rühs II D. 38.

[220] l.c. II D. s. 38. III D. s. 140.

[221] Meijän Suomen vaimoväki on aina tullut kunnioitetuksi heijän puhtautesta sekä voatteissansa että ruuissansa. (Rühs, III D. s. 134. Mnemosyne 1821. s. 269). Yksi kiitettävä tapa joka juuri koroittaa heitä meijän silmissämme. Erinomattain ovat Karjalaiset ja Pohjalaiset tässä olleet kuuluisammat.

[222] Tätä Suomalaisten kovuutta vaimojansa vastaan, mahtaa ehkä moni pitää to'istuksenna heijän ennen olleen varsin roakoja, koska se tapa usseemmittain tahtoo nouvattaa raakoja kansoja, että alentaa vaimojansa. Mutta myö piämme tätä (ikään kuin heijän kylpemistä, ja monta muuta tapaa) to'istukseksi heijän tulleen iästäpäin, ja nouvattaneen itäisten tapoja. Siinä vielä tänä päivänäkin vaimot pietään varsin kovassa kurisa.

[223] Meijän täytyy tunnustoo, että ehkä nämät vertaukset eivät suinkaan ihaillut heitä, mutta nopeemmittain alensivat ja häväisivät, niin hyö eivät kuitenkaan olleet varsin ilman tarkoitusta.

[224] Eikä Suomalaiset olleet ne ainokkaiset, jotka näin vaimoissansa polkeisivat ihtiänsä. Muut kansat ovat niinikkään ilkaistelleet, ja ovat juuri tahtoneet totistuksilla vahvistaa näitä heijän lopsutoksia; lue e.m. _Disp. qua probatur mulieres homines non esse_. Parisiae 1593. 12:o.

[225] Tästä on vielä nytkin se puheen-parsi meijän kielessämme: "_joko hään on naiman-kaupoissa_?" Lue muuten tästä Paul. Juustenin Chronic. Episc. Finl. p. 70; Rühs Finland och dess invånare, I:a Del. p. 16. -- Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 343.

[226] Että sen eistä heillen uskaltaa talon hallitusta, luettiin vasten huoneen-lakia, ja häpiäksi olla heijän kurituksen alla.

[227] _Pieniä Run_. II:ssa Osassa XI:nessä kappalessa.

[228] "_Naura hyvällä, naura pahalla, naura naisen kuolemalla_," (vertaus).

[229] _Viattomuus_, oskuld.

[230] Sillä se oli muka uskottava, että se joka _matkan peästä_ haki itellensä vaimoa, ei soanut häntä likempänä, vaan oli kajottu (afskydd) oman kylän tyttäriltä. _Koto-naimisesta_ lue viite 144.

[231] Tämä sananparsi ei ouk suinkaan Savolaisten mieltä myöten sopiva, sillä hyö kahtoovat ihanaisiksi _suuria hilpeitä_ (riskiä) tyttölöitä, jotka ovat hyvin työn-tekeväisiä, ja joista on hyviä työmiehiä toivoo. Hyö halajaavat _valkee-verisiä_ (ljuslåtta, blonda) ja _punapintaisia_ (rödbrusiga); vaan kajoovat pieniä musta-kulmaisia (_brunetta_). (Pieniä Run. I Osa, 11 k.)

[232] Myö olemme tällä koettelemuksella ainoastaan tahtonna näyttää millä tavalla näitä vanhoja sananlaskuja pitää käytettämän jos heistä tahomme hakea jonkun evun valaistokseksi meijän tarinamuksessamme. Ne jotka tahtoovat tätä laveammasti nouvattoo, niin olemme heillen hyväksi asettanneet yhen _sisälläpion_, josta hyö numeroijen osottamisella aivan huokiasti taitaavat ihtiensä johtattaa.

[233] Mutta se ei ollut ainoastaan sananlaskuissa, jossa meijän esivanhemmat säilyttivät meillen viisautensa, sillä niitä löytyy kansassamme muitakin opin-puheita jotka ovat vajunneet meijän vanhoistamme, ja joissa tavataan samoo tarkoitusta, nimittäin meijän mielen-valaistusta. Nämät ovat pitempiä puheita, jotka ovat tehtyt ikään kuin luvun tavalla, että hyö sillä pysyttelisivät heitä meijän muistossamme. Näistä on e.m. yksi joka opettaa meitä miten monta kuuta eläimet käyvät tiinehennä, ja joka on siitä merkkillinen, että se ikään kuin asettaa elävät eäntänsä myöten vissiin joukoihin tahi sukukuntiin, jonka (eänen) vaarin ottamista meijän nykyiset luonnon-tutkisteliat ovat tykkenään laimin lyöneet. Se kuuluu näin:

_Kymmenen kuuta naurava_ (ymmärretään Ihminen). _Kaksitoista-kymmentä kuuta hirnuva_, (Hevoinen). _Kymmenen kuuta ammuva_, (Lehmä). _Viisi kuuta vinkuva_, (Sika), _Neljä kuuta popottaja_, (Jänis). _Kolmet viikkoo kaakottaja_, (Kana). _Neljä viikkoo kotkottaja_, (Hanhi). _Seihtemän kuuta mököttävä_, (Vuohi). _Kuusi kuuta meäkyvä_, (Lammas). _Kuusi kuuta reäkkyvä_, (Kettu, Koira). _Neljä kuuta naukuja_, (Kissa).

(Martini _Hodeg. Lingu. Fenn. & Petraei Brev. inst. Lingu. Finn_). Mutta tämä luku mahtaa olla heiltä veärin kirjutettu. Minä on kuullut tämän luvun Savossa toiseppäin, nimittäin: "_Kasi kaks; Koira kolm; Neito (sika) neljä; Villur (lammas) viisi; kymmenen Lehmoinen ementineen_."

Yksi toinen tällainen puheen-liitos joka niinikkään muistuttaa meitä vähä yhtä ja toista, kuuluu näin:

Mikä yksi? Minä tässä. Mikä kaksi? Kaks silmää peässä. Mikä kolme? Kolmet jalkoo pa'alla. Mikä neljä? Neljä nänneä Lehmällä. Mikä viisi? Viis sormee käissä. Mikä kuusi? Kuusi kaplasta reessä. Mikä seihtemän? Seihtemän tähtiä otavassa. Mikä kaheksan? Kaheksan vannetta tynnörissä. Mikä yheksän? Yheksän reikee ihmisessä. Mikä kymmenen? Kymmenen kynttä varpahissa.

Kolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi variten vasta rakettu Runon-piirokseksi (_till ett schema för runor_). Se alkaa: _oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka_ j.n.e. Tästä olen minä kuullut monet erintapaiset luvut (_olika läsearter_). Niin se kyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä lopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä aina-seuravaa järjestystä, (_serie_) joka juoksoo ikään kuin ihtensä yhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen ymmärtämystä _iankaikkisuutesta_.

[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli tällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok pitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi muilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö 22:nella puoliskolla (_pagina_) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä siitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita meistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan) mutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella meitä ihtiämme.

Vaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat Tarintajat (_Historiker_) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin olleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja onnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän _Rehellisyytestänsä_. Sillä paihti sitä mitä _Tacitus_ meistä puhuu (joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä: _illis voto quidem non opus sit_; niin näyttää kuin hään näillä sanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä _Plinius_ (joka eli 60 v. jälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista), koska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina pohjoiseen hamaan, löytyi yksi _onnellinen_ kansa, aivan _kuuluisa_ heijän kummituksista: _Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix (si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis celebrata miraculis_ (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri kuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä _Strabo_ (joka eli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (_Scythit l. Tschudit_, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista rajutti siitä heijän _hyvyytestänsä_, josta hyö ovat tulleet muilta _mainituksi_: _De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt enim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui.... justitia omnibus hominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt_. (Rer. Geograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). _Jornandes_ (joka eli 500 v. jälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa samoja sanoja, selittää Suomalaisista: _Finni Mitissimi_, Scanziæ cultoribus _omnibus mitiores_ (De Gethis. Cap. 3).

[235] _Puheen-pulma_, Logogriphus (_ordgissning, charad_).

[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan, kuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei tästä jotaik puhua. Sillä se joka _hylkee valaistuksensa_, tahi sallii sitä pimentymään, se on myöskin hyvä _luopumaan uskomuksestansa_ ja antoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne molemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan _yhteistä hyvyyttä_, ja ettei yks _totinen uskomus_ ouk aateltava ilman _mielen valaistamiseta_, eikä toas yksi _totinen valaistus_ ilman _henkellistä uskomusta_. -- Sillä ikään kuin yksi _yksinvaltainen henkellisyys_ keäntyy _henkelliseksi hurjuuteksi_ (fanatism), tahi _henkelliseksi orjuuteksi_, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi _yksintoikoinen valaistus_ joutaviin _ajatus-juohtumuksiin_ (sophismer, kabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin _sanoinjuonittelemuksiin_ (logomakier, ordstrider). _Valaistus_ (sekä se luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee hakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa, jotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme, valaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän elämätämme. Sen _tarkoittamus_ on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi, hyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää rakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen _sulasta luonnostansa_ hään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja panettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen pahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi harjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei myöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja juonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota hään on pantu vaeltamaan.

_Valistamattomuus_ taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä mitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen valta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä hään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä valkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (_spöken_), jotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri hirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa pelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että valaisemattomuus ei ainoastaan _pelkää_, mutta myöskin _vihoo ja vainoo_ kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta, sillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen tyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että valaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja voatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on aina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat oli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta olleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys ja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet vastatuksin, ja ovat aina näin olevat.

Kuin _Ristin usko_ ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin maailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä häviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä vasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja monta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja uskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän uskomuksen uskollisuutensa kautta.

Samalla tavalla on myös se _luonnollinen mielen-valaistus_, tahi tietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut valaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli siitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja pimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin vuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä kärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.

Koska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään, niin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että luonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on valistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet hänen luontonsa, että _pelätäk ja vainota_ muita uskovaisia ja opin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset toimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä _petturiloiksi_ (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin ja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä _taikuriloiksi_ (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia. Vasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas tullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi, ja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet kuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat toiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet kuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään varsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja ymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan kansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen eistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä opetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja kirotuita pahuuven sikiöitä -- ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä viattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa. Etteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään kyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä valkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna ihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta se on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (_sekt_) joka näitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi (_intresse_); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä valtakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti tulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.

[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin voiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan yhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen järjestys moailmassa (_serien, kedjan af de skapade tingen_) on heijän silmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset selittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä järjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.

[238] Että ihmiset aina kuvailleevat Jumalansa oman muotoisensa, on meijän mielestämme yksi merkillinen tapaus, joka ikään kuin saloapäin toimittaa, että hyö lukoovat häntä kaltaisekseon, ikään kuin Jumala loi heitä omaksi kuvaksensa.

[239] Oppineet ovat olleet kovin kiivaat ja mielettömät, kuin ovat uskoneet yksintoikoisien rukoilleen ainoastaan paljaita kuvia, ja sen tautta kuhtuneet heitä _luonottomiksi Jumalanpalvelioiksi_ (onaturliga Gudsdyrkare, afgudadyrkare); samaten ovat myös ne vähemmin valaistut puolestansa, olleet pikaisia ja ymmärtämättömiä, kuin ovat peättänneet, Oppineitten, jotka luomisessa käsittäävät Jumalatansa, pitänneen _kaiken luonnon Jumalana_, ja sen eistä (siinä tarkoituksessa) nimittäneet heitä _luonnollisiksi Jumalanpalvelioiksi_ (naturliga Gudsdyrkare, naturdyrkare, pantheister). Ne valaistut ja viisaat vaeltavat keskellä sitä väliä, ja eroittaavat ne sisimäiset ymmärtämykset heijän ulkonaisista piiroksista, sitä henkellistä (_ideella, andeliga_) maallisista aineista (_materiella, sinliga_).

[240] Tahi kaikkein henkellisten (alla förnuftiga warelsers) _luoja, rakastaja ja pyhittäjä_.

[241] Paitsi Jumalan Poika, joka on ilmoittana ihtensä meillen luonollisella tavalla -- häntä olemme kuvaellut hänen ihmisen haamussansa.

[242] E.m. _persona_ (henki), _Isä ja Poika_ (yhtaikoo).

[243] Se on aivan luonnollinen (_naturligt_), ettemme millonkaan taija tulla varsin tuntemaan Jumalaamme, ja oisi muka hävittömästi vaatia, että myö ihmisen ymmärryksellä käsittäisimme Jumalan henkellistä luontoa, tahi hänen ymmärrystä. Eihään myö siitten oltaiskaan ihmisiä jos saattaisimme luojamme näin peripohjin tutkistella. Mutta tästä ei seuraa etteime hänestä pie tarkoittoo meijän ymmärrystämme; senpä tautta se on meillen antanut ymmärryksen valoa, että myö sillä mahtaisimme selittää hänen viisautta, hänen jaloutta, hänen tahtonsa ja olentonsa, niin paljon kuin suinkiin on mahollista; vaan ei että pyrkiä sinne jonn ei meijän ymmärrys ylty. Ikään kuin se on kuurollen mahotoin että soiton soitumisesta (_klang, samljud_) tulla tietäväksi, tahi että selittää sokeellen päivän valoa, niin se on myöskin mahotoin että ilman henkellistä ymmärrystä (ymmärrystä henkellisistä) käsittää Jumalan viisautta ja jaloutta. Ja tähän voaitaan luonnottomia ymmärtämyksiä (_öfwersinnliga begrepp_), vaan ei luonnollisia nimiä.

[244] Ne uskomukset kuhumme _viisaat ja avulliset_ jotka onnistaavat koko ihmiskunnan, jotka harjoittaavat hyvyyttä ja rakkautta moailmassa, ja lähestyttää meitä meijän Luojaamme. Mutta _ouvoiksi ja turhiksi_ kuhumme niitä, jotka poistaavat meistä näitä tarkoittamuksia, tahi eksyttelöövät meitä heijän käsittämisestä.

[245] Myö löyvämme näissä muutoksissa, että _ulkonaisuus ja turhuus_ on tullut heitetyksi, ja _sisällisyys ja henkellisyys_ tarkoitetuksi. Tahi toisinpäin, ne _ulkonaiset salvokset ja piirokset_ ovat itestään lauenneet ja pois-vaipuneet, ja sen sisällisen ymmärryksen _vapaus_, ynne sen hänen peällen luotettu uskon-vakaus, tullut vakuutetuksi ja perustetuksi.

[246] Tämä on se korkein tarkoittamus kaikessa meijän elämässämme, nimittäin että tehä meitä täyvellisemmiksi ja ymmärtävämmiksi. Tämän tarkoittamuksen tautta, joka tarkoittaa että valaista ja onnistaa sitä yhteistä ihmiskuntoo, on jo niin monet tuhanneet hyviä ihmisiä vuottaneet verensä ja henkensä heittäneet, kärsinneet veäryyttä, vaivoja ja rasitoksia, ja kuitenkin yhtä rakkaat, osottanneet hyvyyttä vihamiehillensäkin. Tämän tarkoituksen tautta -- että harjoittoo hyvyyttä ja rakkautta ihmisissä, että levittää moailmassa valaistusta ja totista onnellisuutta -- pitäis vielä ihmiskunnan hyväksi, monta tuhatta viattonta uhrattaman, ja ihtiänsä uhrata -- pitäis ihmisten vielä elämiin monta-monuista aikaa ja ihmis-ikeä -- pitäis vietä ihmisten monin kerroin lankiaman epä-uskoon, turhiin menoin, suuriin syntiin, ja nouattaman isoja villityksiä. Miksi? -- Siksi, että heijän joukko on vielä isompi, jotka harjoittaavat pahuutta, ja jotka omaksi voitoksensa ettiskelevät että ihmisissä levittää pimeyttä ja mielen-sokeutta, tehän tätä huikentelevaisuuellansa ja mielettemättömyellänsä, tahi saastaisuuellansa ja saittaisuuellansa, eläin sillä turmioksi itellen että muillen. Eikös myö luetak joka päivä, mitenkä kussakin kansakunnassa, liioitenkin Europan luoteisimmissa valtakunnissa, _pimeys ja valistus_ ovat olleet, vastatuksin, ja kuinka hyö sielä ovat taas ruvenneet ihmisiä innoittelemaan. Se on tämä henkellinen mielen-orjuus ja vapaus (josta siitten myös seuraa laillinen orjuus ja vapaus: tästä toas seuraa puheen ja painon orjuus ja vapaus) jotka kussakin hallituksessa ovat jo väk-karttua vetänneet, ja jotka nyt toas Frankriikin, Spanjan ja Portugalin maissa ovat tukka-nuotaisillaan.

[247] _Vastaan-peätetty uskomus, den protestantiska Religionen; uuistettu, den reformerta_.

[248] _Yhtäläisyys_, Jemnlikhet. Tästä _henkellisestä yhtäläisyytestä_ seuraa siitten myöskin _laillinen yhtäläisyys_. Josta on arvattava että kansoihen _laillinen vapaus ja yhtäläisyys_ on viimeinkin perustettu heijän _uskomuksensa_ peälle; sillä minkälaiset heijän aatokset ovat _henkellisissä asioissa_, sellaiset ovat myöskin _moallisissa_. Kussa uskomus on _yksinvaltainen_ (despotisk), siinä on myöskin _yksinvaltainen hallitus_; ja kussa toas löytyy yksinvaltainen hallitus, siinä löytyypi ussein _yksinvaltaisuus_ (despotism), ja kussa tämä löytyy, siinä ej kansallinen valaistus menesty; sillä valaistus aina tuopi myötensä ymmärtämystä _yhtäläisyytestä ja vapautesta_. Eikä muut kansat ook oikeen arvaneet ja ansaineet vapauttansa, kuin _valaistuneet_; sillä valaisemattomissa tämä heijän _vallollisuus_ välleen muuttaisiin _vallattomuuteksi_. Soannoonhan seneistä kahtoa jos Portugalin valtakunnassa yksi _asetoksen-alainen_ hallitus (konstitutionell Statsförfattning) jääpi pysyväiseksi, ellei tämä heijän poavilainen uskomus tule monessa paikassa oijaistuksi ja vapaallisemmaksi; sillä meijän tietyviksi ei ouk vielä poavilaisissa maissa yksi asetoksen-alainen hallitus mänestynyt. Sitä vastoin kussa kansassa löytyy yksi rauhallinen ja vapaallinen _uskomus_, siinä myöskin aina tavataan yksi kansallinen ja yhtäläinen _asetus_ eli _hallitus_. Ja ellei sitä tavatak nimestään, niin sitä kuitenkin tavataan luonostaan; niin kuin e.m. Danmarkissa, kussa Hallitus on kyllä nimeltään _yksinvaltainen_, mutta kuitenkin luonostaan aivan vapainen ja kansallinen. Koska pohjos-Amerikassa ei löyvyk minkäänlaista _peä-uskomusta_ (Stats-Religion, hufwudreligion) vaan kaikki uskot ovat yhtäläiset ja yhestä arvosta, niin seuraa myöskin siitä, ettei siinä milloinkaan taija löytyä yhtä _peä-valtiasta_ (Monark, yksi-valtias), sitä vähemmin yhtä _yksin-valtiasta_ (despot), niin kauan kuin asian laita on muka tällainen; vaan että kaikki asujammet täytyy olla _yhtäläiset ja varsin vapaat_. Se oisi muuten mahotoin asettaa tässä yhtä omoo hallitusta, ilman tällaista ehota, ja tulevaiset ajat soanoovat totistoo jos tämmöinen outo ja merkillinen Hallitus on hyvä jäämään seisalleen. Sillä muissa maissa _yhtäläinen uskomus_ on ollut se ensimäinen peä-tarkoittamus, vaan tässä _yhtäläinen hyötytys_. Muualla ovat perustanneet hallituksensa ja lakinsa _henkellisyyen_ peälle, mutta tässä ainoastaan _laillisuuen_ peälle (_på laglikmätighet_).

[249] Tästä seuraapi myös että kaikissa Poavilaisissa maissa, kussa valaistus paihti uskomuksensa on ilmistynnä, siinä ovat hyö toisiaan vastaan ponnistavaisia; sillä heijän _uskomus_ (joka tarkoittaa henkellistä orjuutta) ei salli tätä _mielenvalaistusta_ (joka tarkoittaa henkellistä vapautta). Sen eistä ovat hallitukset heissä kahen riitauntunehen käsissä. Sillä jos pitäävät uskomuksensa puolta, niin heijän täytyy vastuuttella ja ikään kuin alaspainaa valaistusta, vapausta ja tietomusta; jos tahtoovat toas näitä suojella, niin heijän täytyy helpoittoo sitä henkellistä orjuutta, josta papit taas paheksiivat. Sitä vastoin muissa ristityissä maissa, kussa ei löyvyk tällaista _orjallista uskomusta_, siinä on sekä _mielen- että henkellinen-valaistus_ yhäppäin taipuvaiset, siinä käyvät hyö käsityksin, ja onnistaavat yhteistä kansoo. Ei siinä hallitus eikä uskomus pelkeä tietomusta, vapausta ja mielen valaistusta, mutta nopeemmin hyö heitä harjoittaavat.

[250] Näistä uskon-nouattajoista on erinomattain ne _Jesuiittilöiksi_ mainittavat henkelliset velhot, ne enin rauhattomat. Ehkä näitä ei löyvyk meijän maissa, niin löytyy kuitenkin niitä jotka ovat julenneet sanoa valistuksen olevan meillen juuri vahinkollisen (_Mnemosyne_ 1820. N:o 100, 104), kuitenkin hyö ovat varsin harvat, eikä heitä ouk ykskään malttana kuuleskella. Se kunnioitettava Toimitus jonka huolessa meijän Suomalaiset Opin-laitokset äsköttäin ovat olleet uskotut, on heijän nöyrymmässä koettelemuksessa (_förslag_) Keisarin armollisimmaksi suostumukseksi suonneet, että Suomessa piti asetettaman 4 lukistoa (_Gymnasier_), 13 peä-koulua (_Trivial-Scholor_), 13 isompaa koulua Tyttölöihin neuoittelemiseksi, ja ilman näitä, yksi alutos-koulu (_pedagogi, elementarskola_) Bell-Lancasterin tavan jälkeen kussakin kaupunnissa; ja samalla opetus-tavalla, 200 pitäjän-koulua kussakin hippakunnassa, eli yhteseen 400 pitäjän-koulua. Ja vielä siittenkin että kuhunkin lukistoon ja peäkouluun piti pantaman yksi Suomen kielen opettaja, jotta saattaisimme tätä vähittäin harjoitetuksi ja parempaan kuntoon. Se on meijän onneksemme ja kunniaksemme, että tällaiset asetokset ovat tulleet toimeen; ja että kansan paras on tullut annetuksi haltuun tällaisten miesten, joita ei myö eikä meijän lapsemme taija tästä täyvellisesti kyllä kostella.

[251] _Villiturkit_, barbaresker, Marockaner.

[252] Mitä on sanottu kansan _henkellisyytestä_, on myöskin sanottava kansan _valistuksesta_, joka on luonnostansa henkellinen. Sillekin on annettu omat holhotukset, joihin ei muut maalliset menot puutuk.

[253] _Vapa-valtainen Hallitus_, Fri-Stat; _Yhteen-liitetyt vapa-valtaiset Hallitokset_, förenta Staterna i Norra Amerika.

[254] Nämät yhteen-liitetyt vapavaltaiset Hallitukset ovat pituueltansa 430 Ruohtalaista peninkuormoa, ja leveyeltänsä 260 penink. eli hyö ovat 47,190 peitto-peninkulmaa (_qwadramil_), josta moasta Indialaisilla vielä on 2/3:tta osoo; tahi hyö ovat yhteisesti 7 kertaa isommat kuin koko Ruohti (joka on 3,871 peitto-penink.) ja Nori (2,828 p. pen.) yhteiseen (6,699 p. pen.).

[255] Nämät yhteen-liitetyt Hallitukset pohjos-Amerikassa ovat moailmassa ne ainuat Ristilliset kansakunnat (_samhällen_) jotka ei nouvata yhtä vissiä peä-uskomusta, ei Ristillistäkään, mutta jotka juuri kieltää ja epuusteloo, ettei milloinkaan sellainen valta-uskomus pie heissä löytyä (Swea VII. H. p. 165; IX. H. p. 17; XH. p. 13). Ne vanhimmat Hallitukset pitivät kuitenkin Ristilliset uskomukset parainna, erinomattain sen vasta-peätetyn; mutta näinnä aikoina kahtoovat tätä asiaa niin vähästä arvosta, että Louisianan perustus-laissa ei uskomuksesta ollenkaan mainitak, ja Columbiankin perustus-laki, joka alkaa näillä sanoilla: "Jumalan nimeen"; niin ei puhutak sen kopoisen-koommi tästä heijän Jumalasta. Mississippin ja Tennesseen perustus-laki voatii ainoastaan ikäin kuin ehonna (_ett wilkor_) peästäksensä Lailliseen virkaan (_ett civilt embete_), että pitäis muka uskoman _Jumalan löytyvän_, ja rankaistuksen että kostamisen perästä tämän elämisen. New-Englannin perustus-laki suostuu siihen, että jos jokuu uskomus ei salli tunnustajoitansa tekemään valaa, tahi vannomaan sen Jumalan nimeen jota tunnustaavat, (jos muka tuntoovat ketään) niin on kyllä kuin hyö ainoastaa teköövät vahvistuksen (_försäkran, affirmation_) kussa ei Jumalata mainitak. Tällainen on myös se vala jota Hallitus-liitoksen isoin hoivauttaja (_högsta styresman_) tekööpi. Tuomarit tahi lain-tutkiat, ja peäkokouksen että lain-asettamuksen osalliset (_Kongressens och Lagstiftningens medlemmar_) teköövät ainoastaan varman lupauksen että _voimassansa piteä liitoksen perustus-lakia_, sillä kansakunnan (tahi lain ja hallituksen) tarkoitus on heijän mielestänsä, niin kuin myös Liitoksen asetuksessa luetaan: "_että vahvistaa (turvata) oikeutta ja sisällistä tyyvennyyttä (t. vakautta), että pitää huolta yhteisestä varuistamuksesta (t. varjelemuksesta), ja eis-auttaa yhteistä parasta ja hyötytystä (hyvyyttä)_."

Sen eistäpä se on peä-kokoukselle kovasti kiellätty julistamasta yhtä lakia, kussa yksi uskomus koroitettaisiin peä-uskomukseksi, tahi jolta toinen uskomus tulisi millään tavalla estetyksi hänen julkisesta toimituksesta, ja ettei yhelläkään ouk oikeutta pakottaa toista vastaan-luontonsa kuuleskelmaan yhtä Jumalanpalvelusta, joka ej ouk hänen uskoansa tahi mieltänsä myöten sopiva.

Tästä henkellisestä vapautesta ja yhtäläisyytestä, niin peä-kokous valihtee päiväksi mieltensä myöten yhen papin, milloin yhestä milloin toisesta uskomuksesta, soarnamaan tahi pitämään heillen ilta-rukouksensa. Tästä tapahtui kerran Virginiassa, nimittäin vuonna 1817, että koska papit aina nouvattaavat yhtä vissiä uskomusta, niin suurin osa Ala-huoneesta (_pluraliteten i Underhuset_) ei suvainna itelleen mitään pappia soarnomaan, koska lukivatten sitä vasten lakia, että ainoastaan nouvattaa yhtä uskomusta; josta myös jäivät sinä päivänä ilman rukouksetak. Tästä heijän henkellisestä että laillisesta yhtäläisyytestä tapahtui myöskin kerran, nimittäin vuonna 1823, että yksi Juudalainen (_Jude_) nimellä Mardoch Noach tehtiin New-Yorkissa _High Sheriffiksi_ eli ylimäisiksi peälys-mieheksi. Tästä heijän henkellisestä vapautesta on selittävä, että ainoastaan New-Yorkin kaupunnissa löytyi v. 1824, 150,000 henkee, 97 kirkkoa 16:nestä erinnäisestä uskomuksesta, ja kaikellaisista kielellisistä. Jos tämmöinen _henkellinen vapaus_ pohjos Amerikassa vierastuisi (skulle urarta) _uskomus-yhtätyytyväisyyteksi_, tahi (joka oisi vielä pahemmin) _uskon-vallattomuuteksi_ ja varsin _uskottomattomuuteksi_, niin kuin moni jo varoo, silloin myöskin seuraisi tapoin pahennamus, ja koko Hallituksen kavotus.

[256] Meijän aatos ei ouk suinkaan, ettei uskomusta ollenkaan tarvitak, tahi että se on muka yhtä, olkoonpa tuo minkälainen tahaan. Myö luulemme sitä vastaan että se on _varsin tarpeellinen_, niin valtakunnissa kuin yksinäisissäkin ihmisissä. Sillä kussa ei löyvyk _uskomusta_, siinä ei myöskään löyvyk _henkellisyyttä_, koska henkellisyyen (ehkä sisällinen luonnostansa) täytyy ilmauntua jonkuun ulkonaisen piiroksen alla, tahi jollakulla tavalla tulla ihmisillen toimitetuksi. Tämä tapahtuu niissä erinnäisissä uskomuksissa. Myö luulemme seneistä, että uskomus on kansakunnissamme _kaikkiin tarpeellisin_, mutta että hänen ulkonaiset piirokset eivät ouk yksinään hyvät kiinittää ja yhistää muita ihmisiä kuin valaistamattomia, jotka pitäävät näitä juuri henkelisinä; ja että sitä vastoin _henkellisyys_ (uskomuksiin henkellinen, sisimmäinen luonto ilmautunna meijän syvämmessämme) yhistää kaikkia ja kaikkia kielellisiä. Sen eistä ihmiset ennenaikana (mielen-valaisemattomuutessansa) pitivät sotoo ja vihoo keskenänsä, ja tappoivat toisiansa ainoastaan uskomuksen ulkonaisesta puvusta ja piiroksesta; mutta nyt eläävät hyö (mielen-valaistuksellansa) rauhassa ja ystävyytessä muihenkin uskollisten kanssa, jotk eivät pue uskomuksensa samoihin piiroksiin kuin hyö.

[257] Tämä näihen vapavaltaisten Hallitusten yhteinen liitos ja hallitus-meno on rakettu sen perustoksen peälle, että kaikki ihmiset syntyyvät vapauteen, ja että kaikki vapaat ihmiset ovat yhtäläiset ja samasta arvosta, koska ovat luonnolta soaneet samat oikeuvet (_Swea_ XH. p. 11); sen eistä ei yhtään heistä, ei syntymisellänsä eikä muulla ulkonaisella kunniallansa eli kauneuellansa, pietäk muita ylhäisempänä. Kansa asettaa seneistä itek lakinsa, ja ulos-valihtee toimitusmiestensä kautta (_genom sina ombud_) isommat virkamiehet, sekä lailliset että sotalaiset (_civila och militäriska_) ja piteä heitä velkapeännä laillisesti vastoamaan viran-käyttämisestänsä. Nämät soavat siitten valita niitä alaisempia virkamiehiä. Samalla tavalla kansa yksinään valihtee ja palkihtee pappiansa ilman Hallituksen siihen puutumatak. Sitä vastoin eivät papitkaan soa puolestansa puuttua hallitus-toimituksiin. Ehkä tämä liene syy että moni on heistä tullut sieltä takaisin, valittain heijän tyytymättömyyttänsä.

Tällainen on kunkiin vapavallan yksinäinen hallitus, mutta yhteisesti heitä hallitetaan peä-kokoukselta, joka on heijän yhteinen peähallitus, ja johon hyö kukiin lähettelöövät _puolistajoitansa_ (representanter). Peä-kokous on jaettu kahteen _toimituskuntaan_ (departementen) tahi kahteen _huoneseen_ (twenne hus); joista yks kuhutaan _lain-asettamuksen kunta_ (lagstiftande magten, corpsen) tahi _ala-huone_ (underhuset) jonka velvollisuus on että asettaa ja oijaista hallituksen lakia; toinen, _lain-toimittamuksen kunta_ (lagskipande magten, corpsen) tahi _ylä-huone_ (öfver-huset) jonka asia on että oikein käyttää ja toimittaa lakinsa, ja jonka käsiin seneistä laillinen valta on uskottu. Heijän peämies kuhutaan _praesidentiksi_ (esi-istuja) joka on vapa-vallan ylimmäinen virkamies, ja jonka käsissä on _toimitus-valta_ (werkställande magten). Kansa valihttee häntä aina 4:en vuuen peästä uuestaan, niin myöskin molemman huonein osalliset, nimittäin _Ala huoneen_ aina 2:hen vuuen peästä, ja _Ylä-huoneen_ 6:en vuuen peästä.

Näihen vapavaltaisten hallitusten tavalla ovat näinnä vuosinna ne muutkin Amerikan valtakunnat eroittaneet ihtiänsä Spanjan ja Frankriikin vallasta, ja asettaneet ihtiänsä tällaisiin vapavaltaisihin hallituksiin kuin nämät yhteen-liitetyt pohjaiset; ainoastaan siinä hyö erkaneevat näistä, että pitäävät poavin uskon peä-uskomukseksensa. Sillä tavalla on nyt pian koko Amerika asetettu vapavaltaisiin valtakuntiin. Nimittäin (pohjos Amerikassa) Mexico joka tehtiin vapavallaksi v. 1821, ja kussa löytyy 6,600,000 henkee; _ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset hallitukset Amerikan navalla_ (i central Amerika) jotka tehtiin vapaaksi v. 1821 ja joissa löytyy 1,300,000 henkee; ja (etelä-Amerikassa) _Columbia_ joka tehtiin vapavaltaiseksi v. 1811, kussa löytyy 3,145,000 henkee; _Peru_ jota vapautettiin v. 1818, kussa löytyy 1,300,000 henkee; _Bolivia_ joka peäsi vapaaksi v. 1824, kussa löytyy 600,000 henkee; _Ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset maakunnat Platan kymin ympärillä_, jotka vapautettiin v. 1810, ja joissa löytyy 2,100,000 henkee; _Paraguay_ joka tekiin omin valtaiseksi v. 1809, ja kussa löytyy 600,000 henkee; _Chili_ tuli vapavallaksi v. 1818, siinä löytyy 1,000,000 henkee ja _Hayti_ (_St. Domingo_) yksi Vestindian soaren-moa joka v. 1794 tuli vapaaksi ja joka on yks vapa-valta negrilöistä ja mulattiloista (tahi mustista ja turpasuisista) joita luetaan 1,000,000.

[258] Vuonna 1584 anto Kuninkatar (_Drottning_) Elisabeth Englannissa, luvan Walter Ralighille että omistaa kaikkia niitä maita pohjos Amerikassa, kussa ej muut ristityt ollut vielä majojansa asettaneet. Mutta koko tämä hänen toimitus kävi tyhjään, samaten myös v. 1587, ja 1590. Vasta v. 1603 seisahtuivat Englannilaiset näissä maissa; v. 1609 laitettiin heillen peälysmies; v. 1618 kajottivat sieltä pois Hollannilaisia, ja v. 1625 muutti sinnä paljon väkee Englannista Kuninkaan Carle I:sen ymmärtämättömän käytöksen tautta. Vuonna 1773 s. 21. p. Joulu-kuussa puhkeisivat kapinat Bostonin kaupunnissa. Sinä 5. p. Joulu-kuussa v. 1774 kokontuivat kustakin niistä 13:nestä isoimmista moakunnista valitut miehet peäkokoukseen (_till en congress_) Philadelphian kaupunkiin, kussa ne peättivät että henken-aseilla pitää puoltansa. V. 1775, s. 19 p. Huhti-kuussa tulivat Englannin sota-joukolta kohtatuiksi. Sinä 1. p. Touko-kuussa tekivät yhteisen liiton (_ett förbund, en union_) välillänsä, ja ottivat s. 18 p. Heinäkuussa Washingtonnia peämieheksensä; s. 23 p. Elo-kuussa kuulutti Englannin Kuninkas heitä uppiniskaisiksi ja metelin-nostajoiksi. Vuonna 1778 niin Frankriiki ja Spania vakuutti heijän vapautta, ja v. 1783, täytyi ite Englannikin siihen suostua. Ne 13 ensimäiset hallitukset olivat: _Virginia, Massachusetts, Maryland, Rhode-lsland, Connecticut, Nord-Carolina, Syd-Carolina, New-Hampshire, Pensylvania, New-York, New-Jersey, Delavare ja Georgia_. Siitten on vielä syntynyt 11 uutta, nimittäin: _Vermont, Kentucky, Tennessee, Ohio, Louisiana, Indiana, Mississippi, Illinois, Alabama, Maine, ja Missouri_. Ilman näitä luetaan tähän vielä 7 maan-kappaleita (_distrikter, territorier_), nimittäin: _Florida, Michigan, Arkansas, Columbia, Missouri, Oregan tahi Länsi-maa (westra territ.) ja Luve-maa (Nordwestra territ.)_.

[259] Että mahtaisimme selittää miten paljo kansa on näissä maissa läsäyntynyt, niin mainitaan että Baltimooressa, kussa ennen nostelemusta (före revolutionen) tahi 50 vuotta siitten ainoastaan löytyi 5,000 henkee, siinä löytyy nyt 62,700, New-Orleanissa jossa vielä v. 1783 muutamat sala-kauppiaat (smyghandlare, lurendrägare) ainoastansa asuskelivat, siinä löytyypi nyt 27,000 henkee; ja New-Yorkissa jossa samana vuonna luettiin 26,000 henkee, luetaan nyt 150,000. Ne jotka vuotesta 1790 vuoteen 1815 muuttivat tähän, oli yliten 123,000 henkee, tahi nuon 5,000 vuosittain. Siitä päivästä ne ovat aina lisentyneet, niin että yhellä vuuella (v. 1817) muutti tähän 22,240 henkee, josta suurin osa oli Englannista (VIII. H. p. 114), kussa ne henkelliset riitaukset pakotti monet tuhannet muuttamaan majansa niihin maihin, kussa laillista että henkellistä vapautta piettiin arvossa. Jos luettaisiin kaikkia niitä, jotka ovat muista maista vajuneet näihin vapa-valtaisiin Hallitoksiin, ynnä niitä mustia orjia, joita Afrikasta tähän kuletettiin, niin se näyttäisi kyllä uskottomaksi. Puolen verran heistä sanotaan jälleen muuttaneen tästä muuvanne, ja niistä jotka asuuvat rannoilla olevissa hallitoksissa, pois-muuttaavat vielä nytkin vuosittain 60,000 niihin kaukaisempiin maakuntiin, kussa löytyy heillen enemmin tiloo ja vapautta. Siitä kansan-luvusta kuin tehtiin vuonna 1820, niin löyettiin että koko yhteinen väkikunta oli jo silloin 10,123,477 henkee, joista 7,883,835 oli valkoisia tahi Europasta lähteneitä; 238,029 vapaallisia painetuita (mustia ja vasken-karvaisia); 1,544,971 orjia; ja 456,642 Indialaisia eli tään-moan sukuisia. Näistä valkoisista oli 7,060,000 Englannilaisia, ja 823,835 muita kielellisiä, yksinkin Suomalaisia. Mainittuna vuonna oli kansatus (befolkningen) niissä erinnäisissä hallituksissa, niin kuin seuraa, nimittäin: Mainessa 298,566; New-Hampshiressa 241,158; Vermontissa 235,764: Massachusettissa 522,475; Rhode-Islandissa 83,479; Connecticutissa 275,598; New-Yorkissa 1,377,652; New-Jerseyissä 277,575; Pennsylvaniassa 1,049,458; Delawaressa 72,749; Marylandissa 407,400; Virginiassa, 1,065,366; Nord-Carolinassa 638,889; Syd-Carolinassa 503,191; Georgiassa 356,489; Floridassa 18,000; Alabamassa 162,901; Mississippissä 95,448; Louisianassa 157,507; Tennesseessä 427,813; Kentuckyssa 504,307; Ohiossa 584,520; Indianassa 154,064; Illinoissa 63,917; Michiganissa 17,967; Luuve maassa 19,109; Missourissa 67,086; Arkansassa 28,980; Missourin maakappalessa 200,000; Oreganissa 120,000; Columbiassa 33.039. Näistä hallituksista niin New-Hampshiressa, Vermontissa, New-Jerseyissä, Pennsylvaniassa, Delawaressa, Virginiassa, Kentuckyssa ja Columbiassa, ei mahak eneä löytyä yhtään Indialaista, mutta niissä toisissa heitä vielä löytyy, muutamissa enemmin, muutamissa vähemmin. Ainoastaan Luoteen, Missourin, ja Origanin maalikappaleissa ei löyvyk muita, kuin paljaista Indialaista, paitti muutama linna joka on näihen vieraisten käsissä.

[260] _Pelto- ja puisto-maat_, sädesfält och trädgårdar.

[261] Näihen hallituksiin sisään-tulot oli kahen vuuen eistä (v. 1823-1825) yhteisesti 75,986,657 Dollars, ja heijän pois-kauppaus (_export-handel_) 25,337,157 Dollars, (yksi dollars on likimmittäin samassa arvossa kuin 1 Riksi hopeassa). New-Yorkissa löytyi v. 1824, 14 rahastoa (_bankar_) kussa peäsumma (kapitalet) oli 17,000,000 Dollars; 10 meri-varjotus kuntoa (_Sjö-Assekurans-Sällskaper_) joihen peä-summa oh 4,650,000 Dollars; 24 tuli-varjotus kuntoa (brandförsäkrings-societeter) joihen peä-summa luettiin 9,850,000 Dollars. Sinä vuonna löytyi 65 laivoo, jotka kantovat 15,831 tynnäriä. Vuonna 1824, niin oli yhteinen sotaväki 30,000 miestä, nimittäin 20,619 miestä pestättyä väkeä (_linie-troppar_) ja 9,381 moan-väkeä (_province-troppar_) joihen kostaminen teki vuuessa 9,922,782 Dollars. Ilman heitä niin oli samana vuonna 1,053,387 miestä nosto-väkeä (_miliser, bewäring_) (_Neue Allgemeine Geographische und Statistische Ephemeriden_ XVI B. p. 413, 414, m.m).

[262] Mitä näihen yhteen-liitetyihen Hallituksiin opin-keinoista ja tietomuksien asettamuksista (wettenskapliga stiftelser) oisi sanottavoo, niin oisi mahotoin voatia että näissä näin äsken syntyneissä valtakunnissa, kussa ulkonaiset soat että sisälliset riiat ja kapinat ovat tähän asti heitä rasittaneet, kussa niin monen miljonan ihmisten, kaikkein kielellisten ja kaikkein uskollisten, yksinäinen että yhteinen paras on ollut sovitettavana ja haettavana, että tässä mahottomassa kansoin kuhinassa, kaikki oisi muka jo sillä jalalla, kuin tavataan vanhoissa valtakunnissa. Viisauen harjoittaminen ja Uskomuksen holhottaminen on täytynyt pysähtyä ja jäähä muita myöhemmäksi, erinomattain koska hengellisyyttä ja kansallista valaistusta ei kaivattu, vaan löytyi jo itestään kansassa levitettynnä, sillä hyö toivat heitä kukiin myötensä mistä tulivat. Se on uskottava, että kuin soavat aikoa tuonempana, niin eivät suinkaan laimin lyö näitäkin harjoitella. Hyö ovat jo asettaneet Akademioita ja muita Opetus-kouluja nuorillen; ja ettei valaistus ouk heistä häviämässä, mutta nopeemmin heissä leviämässä, nähään siitä, että kuin ennen vapauttansa ei annettu heillen muuta kuin 2 aviisia (tievustuksia, tieto-sanomia) niin annettiin kohta vapaaksi tultuansa 39, joista 33 oli Englannin kielellä ja 6 Franskan kielellä. Siitten ovat hyö vuosittain enentyneet. Vuonna 1810 annettiin 158 tasanvaltaista tievustusta, (_republikanska tidningar_) erinnäisillä kielillä, 157 yhteen-valtaista (_federalistiska_) ja 49 mitettömöö sanomoo, (_neutrala tidningar_) eli yhteseen 364 tietosanomoa. Vuonna 1823 painettiin yhteen-luettu 538 tievustusta, ja nykyisin sanotaan heijän vuuessa olevan 640. Moni on kyllä pitänä tätä tiion liian levittämistä kansakunnissamme (jota liioitenkin tieto-sanomien kautta harjoitetaan) hallituksillen vaaralliseksi, koska sillä hallituksen menot tuloo kaikillen tietyiksi, niin hyvimmät kuin huonommatkin. Niinpä pitivät ennenkin Jumalisen sanan levittemisen vahinkolliseksi Poavillen ja hänen Piispoillensa, koska uskomuksen harjoittamisella usein kuorittiin heijän tyhmyyttä ja vilpeyttä. Yksi uskomus joka on toimituksessansa julkinen, eli kussa ej pietäk mitään salassa, ja yksi hallitus joka on käytöksissänsä julkinen, eli kussa ei mitään peitetäk, ovat kumpaisetkin yhtä kunnioitettavat ja rakkaat. Samaten yks kansa joka uskaltaa puhua ja kuulla puhuttavaksi totuutta ilman viipistelemätä, sekä maallisissa että henkellisissä, sekiin osottaa sillä mielenvalaistusta, ja totistaa että elätään valaistuilla ajoilla. Sillä _totuus_ on aina ylistettävänä missä sitä vaan löytyy. Ennen asettivat hänellen temppelilöitä, ja rukoilivat häntä Jumalana, nykyisin on hään ite assettanut temppelinsä rehellisten syvämmissä -- kunnioitakamme häntä siinä, kussa löyvämme hänen asuskelevan! Että _totuuen harjoittaminen_ on tarpeellinen valtakunnan vakauveksi, on jo vanhat havanneet. Tämän käsittämiseksi ovat ne jalommat valtiat ennen vanhuutessa pueneet ihtiänsä yksinkertaisiin talonpoikaisiin voatteihin, että sillä tavalla muihen joukossa kuulla tuntemattomina mitä kansa heistä, heijän hallituksesta ja virkamiehistä puhui, ottain siitä vaaria ja opetuksiansa; Sitä vastoin ne kehnommat suljivat ihtensä vaimoväin joukkoon ja turvaiksivat palvelioihinsa, jotka kantain konttia ja valleita rehellisten kansalaisten peälle, sillä kuiskutteli heijän herransa korvia, ja heijän mielettelemisella toimitteli valtakunnan hallitusta. Nykyisin eivät valtiat tarvihte käyvä totuutta kuuntelemassa muihen oven takoo, niissä valtakunnissa kussa on jokaisellen lupa annettu peästä heijän puheillen, ja kussa löytyy puheen ja painon vapaus. Siinä soavat hyö oppia tuntemaan alamaisten aatoksia ja virkamiestensä vikoja ja ansioita, näistä heijän tieto-sanomista. Sen eistä ovat ne viisahimmat ja valaistummat valtiat näinnä aikoinna juuri suojellut ja kalliksi arvannut tämän painon-vapauven, eikä siitä pölähtänyt eikä närkistynyt jos jolonkullon heistäkin jota kuta oisi mainittunna; Sitä vastoin ne heikommat, jotk eivät uskala antoo käytöksiänsä tulla muillen ilmiksi, tahi jotka pelkeävät tullaksensa moitituiksi, hyö ovat varsin asettaneet tämän painon vapauven kahleissa ja vahvoissa rauoissa, salpataksensa muka sillä alamaistensa korvia totuutta kuulemasta; mutta hyö ei taija sitä siittenkään salata, sillä asiat tuloo kuitenkin tietyiksi; vaan hyö salpaavat sillä ainoastaan omat korvansa, kuulemasta totuutta alamaisiltansa. Kuitenkin halajavat hyö sitä kuuleskella! Ja koskeivät uskala kuunnella sitä julkisesti, niin kuunteloovat saloapäin. Hyö ovat täksi tarpeheksi asettaneet yhtä _sala-kuria_ (hemlig polis) joka juoksuttaa heillen muihen puheita, usein ehkä veärin kuultuja ja pahoin selitetyjä, usein ehkä toisinpäin keänättyjä, ja monestin ehkä kuulustajoihen omilla lisättynnä.

[263] _Ilmoitus_, upptäckt.

[264] _Moa-kaari_, hemisfer. (Otava. II. Osa. 50 p.)

[265] Tämä kokemus, että _vapaus_ antaapi _voiman_ (ehkä _voima_ siitten vuorostansa täytyy hallita _vapautta_, ikään kuin hyvä lapsi vanhempansa) on nähty jo vanhuuesta. Sillä tavalla Ruomikin ensin perustettiin, että kaikellaiset kielelliset ja mielelliset saivat siinä vapautensa, josta siitten syntyi se kansa joka monessa vuos-saassa hoitteli koko maailmata.

[266] _Tieturi_, wetenskapsman; _Taituri_, konstnär.

[267] P. _Hallitus-meno_, Regerings åtgärd.

[268] _Uskomus-rauhallisuus_, (tolerans, religions fördragsamhet). _Rauhallinen_, (tolerant); _rauhatoin_, (intolerant).

[269] _Taranko_ (Taganrog) on yks kaupunki musta-meren rannoilla.

[270] _Sanaus_, (epigram). Tämä ja ne jälkimäiset sanaukset ovat ne iho-ensinmäiset koettelemukset, että Greekkallaisten tavalla, Suomeksi kirjuttaa lyhyväitä somia ajatuksia.

[271] Se tyytymys _siveyteen ja hyvyyteen_ joka ilmauntui kokonaan tämän Nuorukaisen olennossa, ja jolla hään mielytteli ja suosioitteli kaikkia ympärillänsä, on vakuuttanut minua, että hään suosiolla ja leppeellä silmällä on vastaan-ottava näitä pieniä heinän-heikkaleita, joita minä hänen muistoksi olen uskaltannut asettaa hänen hauvallensa.

Neito _Agnes Louise Godenhjelm_ oli syntynyt v. 1803 Gröndalin hovissa, Mäntyharjun pitäjässä Savossa, ja kuoli 19 vuuen vanhana, yhestä veri-paiseesta hänen rinnassansa (_bröstböld_) joka lopetti hänen päivänsä sinä 5:enä päivänä Marras-kuussa v. 1822 Tyllilän moisiossa samassa pitäjässä, suureksi suruksi ja mielikarvaksi kaikillen jotka tunsivat hänen kauneutta, siveyttä, ja mielen-tyyneyttä.

[272] Oppiva Turun Opistossa (_Studeranden wid Åbo Universitet_) _Ulrik Wilhelm Hasselblatt_, syntynyt Sortavalan kaupunnissa Karjalassa, tuli kesällä vuonna 1825 veljensä kanssa Tukhulmiin, jalkaansa poikki-leikkuuttamaan, koska yksi liha-keäpä (_whit-swelling_) oli polven kohalla tärvänyt koko jalan. Otettua meiltä jää-hyväiset, pois-sahattiin häneltä reisi polven ylä-puolelta, suapuvilla ollessaini. Ilman pitelemätä, ilman järähtämätä, ja varsin ilman minkäänlaisetak kujerokseta kahteli hään ite vilpittömästi tätä ruumiinsa raatelemista, ja ouvoksi kaikkein lässä-olevaisten kannatteli kärsimistänsä, ei lapsen tyhmeyellä, mutta Uron uhkeuella. Perästä tämän toimituksen hään ei väikistynnä siihen tavalliseen jälkitautiin, mutta virkistyi päivä-päivältä, niin että kaikki -- yksin Leäkäritkin pitivät häntä kohta terveksi tulevana. Mutta pari viikon peästä niin hänen korjajan varottamattomuuella valmistettiin tapaturmauksen kautta (_genom en olyckshändelse_) kuolema hänellen uuvesta, josta ei eneä ollut pelastusta. Hään kuoli s. 23 p. Loka-kuussa Kuninkaallisessa Seraphimin poto-huoneessa (_Lasaretissä_), ja hauvattiin s. 26 p. samassa kuussa Klaran kirkolla, 19:nellä vuuellansa. -- Siihen katkistuivat kaiket meijän hyvät liitoksemme! Hään oli muka luvanut että terveeks tultuansa, tulla mun luoksein Upsalahan, että siinä yhessä työskentellä Suomen kielen harjoittamisessa. Suomalaiset, jokainen meistä jok on kielessämme rakas, se on rakas mielessämme, vuotakaamme yhen veljellisen kyynelen hauvalla tämän nuoren Karjaleisen!

[273] Oppiva Upsalan Opistossa _Pehr Reinhold von Törne_ oli syntynyt Poason hovissa, Heinolan pitäjässä Savossa s. 16:nä p. Touko-kuussa vuonna 1803. Hänen isänsä oli muinonen Savon Jalkaväin-Rykmentin Majori _Johan Reinholdt von Törne_, ja hänen äitinsä _Hedvig Sophia von Essen_. Jos luettaisiin hänen vanhojansa (_hans anor_) niin hään isänsä puolesta oli suvussa sen kuuluisan Suomalaisen sankarin _Carl Armfeltin_ kanssa, joka ikusti ihtensä (_förewigade sig_) Kyron tappeluksessa, ja joka oli hänen isän-äitin-isä.

Törnen nuorra ollessa kuoli häneltä vanhemmat, josta hänen täytyi ite pitää huolta ihestään. Hään tuli v. 1821 Upsalan Akademiaan tietomuksia harjoittaaksensa, ja tässä juurtuvat hänessä ne taivut (_de anlag_) jotka oisivat aikoa myöten soattaneet hänestä miehen, johon ei ollut moni verrattava. Mutta ehkä hään ei ennettänä siihen lailliseen ikään, niin hään oli kuitenkin elänyt kyllä, että rakkautensa tautta totuuteen ja hyvyyteen, tulla meiltä mainituksi ja kaivatuksi. Kesällä vuonna 1825 keäntyi hään keuhko-tautiin, josta hään peäsi Tukhulmissa s. 12:nä p. Tammikuussa v. 1827. Häntä kannettiin ystäviltänsä Johannin kirkolle, jossa lepo-kammio oli hänellen asetettu, ja johon häntä pantiin s. 15:nä p. samassa kuussa 24:nellä vuuellansa. Suomen-niemi, jokainen nuorukainen joll on syvämmen-lämpeyttä ja isämmaan-rakkautta, ja jota näin ennen aikanansa lasketetaan hautaan, on yksi toivo joka katoa, yksi nuori tähti joka sammuu sinun taivaallais -- Ole murheessais ja istuta yksi kaipo-kukkainen hänen muistiksensa!

[274] _Sanan-vaihetus_, Ordbyte, (anagramma).

[275] Nämät olivat _Smyrna, Kolophon, Chios, Argos, Athén, Rhodos ja Salamis_.

[276] _Voitto-runo_, segersång, hjeltedikt, epos.

[277] _Suojatar_, skyddarinna, Patronessa.

[278] _Emoinen t. Jumalatar_, Gudinna. Vanhanaikuisia vaimoja, joita vanhat pitivät Jumaloinaan.

[279] _Iliadi_, kuhutaan sitä kirjoa, jossa Homerus lausuupi _Ilion_ kaupunkin kymmenvuotisesta piirittämisestä, ja hänen viimeisestä hävittämisestä.

[280] _Rapsodia_ eli _Kokous_. Homeruksen laulut ovat jaetut vissiin kokouksiin; joissa kussakin puhutaan erinomaisia merkillisiä tapauksia. Iliadissa niin hyvin kuin Odysseassakin löytyypi 24 tällaisia erinnäisiä _versyn-kootuksia_, joista kukiin sisällänsä pitää nuon viiesta saasta -- aina yheksään sataan värsyyn.

[281] _Episodi_ eli _Poikennos_, on Greekan kielestä sepitetty sana, jolla ymmärretään sellaista puhetta, joka ej o piäasiaan puuttuva, mutta ainoastans siihen kuuluva niin kuin yks erinäinen, hänestä kyllä lähtevä, vaan itekseen kuitenkin luettava, pakina; jokapa näin erilläns, on piä-asiaan sovitettava, koska se jolla kulla tavalla on hänestä puhuva. Niin ovat tässäkin, Hektorin ja hänen vaimonsa keskinäiset lausumiset, ei suinkaan sotaan koskevia, vaan omaan elämänkeinoon, kuitenkin heitä siihen liitetään, koska ne ovat soasta mainihtevia.

[282] _Mittaaminen_, metrisk indelning; _mittamus_, Metrik, läran om meter; _mittaus_, meter.

[283] _Karaistus_, rytm;

[284] E.m. _hyvyys, pataan_, näissä on _into_ ensimmäisessä polvessa, mutta _paino_ toisessa. _Painon_ sais ottoo heistä pois, ja heitä ymmärretään kuitenkin; vaan jos _into_ otetaan, niin heitä ei ymmärek ykskään.

[285] _Into_, en kort, skarp accent, (_acutus_).

[286] _Paino_, en lång accent utan aspiration, (_gravis_).

[287] _Kuus-niveliset värsyt_, hexametrar, kuhutaan ne värsyt, kussa löytyy kuus niveltä. Yks _niveli_, wersled, takt (_pes_), kuhutaan ne erinnäiset meärätyt osat värsyssä. Kussakin nivelessä löytyy taas vissiä _polvia_, noter (i takten), stafwelser (i ordet), jotka ovat yksinäisiä puheen tahi soiton eäniä.

[288] _Leikkaus_, cäsur, taktstreck, wersafmätning.

[289] Kuitenkin olemme myö koitteeksi leikanna yhen värsyn sanoin-jakaamisella, nimittäin:

Vaan lie heit | kehoitta- | -neet ja yl- | -lyttänyt | omahat mielet.

[290] Dactylus, kuhutaan yksi kolm-polvinen niveli, kussa ensimäinen polvi on pitkä, vaan toiset molemmat lyhyvet, e.m. juoksulla, syömäri.

[291] Spondeus, kuhutan yksi kaks-polvinen niveli, kussa molemmat polvet ovat pitkät, e. m. moahaan, juoksoo.

[292] _Lovistan_, skandera, efter metrikens reglor prononcera.

[293] Koiton vuoksi olemme heittänyt 4 _spondeusta_ yhessä värsyssä: e.m.

Pùhuttu | Hektor | maasta | rauta | làkinsa | òtti.

[294] _Anapaestos_, kuhutaan yks kolm-polvinen niveli, kussa ne molemmat ensimmäiset polvet ovat lyhyvet, ja se viimeinen pitkä, e.m. kuninkaan, kirjuttaa.

[295] Ainoastaan 493 versyssä löytyy neljä näin katkaistuita sanoja, vaan hyö ovat kielessämme jo kaikki tavalliset. -- Koska Suomen kielessä ei pietäk _painosta_, niin suurta lukua kuin _innosta_, sillä se tapahtuu ussein että samat polvet, toisinaan painetaan, toisinaan puhutaan painamatak, niin kuin myös vanhimmissakin Runoissa ussein lyhyviä pitkistetään, ussein taas pitkiä lyhenetään, niin on meijänkin toisinaan täytynyt asettaa pitkiä polvia lyhyvien paikoillen, niin kuin tässäkin, kussa _syntyneet ja syntynyt_ ovat yhtä muka lovistettavat.

[296] Homeruksen Ruohtalaiset kiäntäjät, ovat Ruotiksi toimittaneet tämän sanan, puheella: _hjelmbuskwinkande_ (Tranér ja Ingelgrén), tahi: _med fladdrande buske på hjelmen_ (Wallenberg).

[297] _Pyrrhichius_, merkihtee yhtä kakspolvista niveltä, kussa molemmat polvet ovat lyhyvet.

[298] Se on varsin mahotoin että meijän kielellä käsittää muihen vierain kansoin Runomuksia ja Opin-keinoja, ellei me vähä taivutak meijän kieltämme heijän mukaan tahi helpoitak ne meijän vanhat piirokset. Niin ovat myös Ruohtalaisten ja muihenkin kansoin täytynyt tehä.

[299] _Runomus_, poesi, skaldekonst.

[300] _Vanhat kansalliset laulamukset_, gamla folk-melodier.

[301] _Soittamus_, musik. _Kansallinen soittamus_, national-musik.

[302] _Plinius_ sanoo Hyperboræiloista: _Apollinen praecipue colunt_; ja _Saxo Grammaticus_, nimittää meistä: _incantationum studiis incumbunt_; joka toistaa että meijän vanha _Runomus_ oli jo silloin muuttunut _Loihtumiseksi_.

[303] _Puhe_, merk. tässä kohassa _puhumus_, _lukemus_, prosa.

[304] _Puhkaus_, uttryck.

[305] _Sointu_, ackord. _Sointua_, ackordera, stämma tillsammam.

[306] _Viulu_, fiol. Ikään kuin hyö ovat hyljänneet heijän kantelettansa, niin ovat myös hyljänneet heijän vanhoja kauniita runojansa, ja lauleloovat nyt ruokottomia ja hävittömiä lorpotuksia, kuissa ei löyvyk kielessä eikä laulussa miitän kunnollisuutta.

[307] _Soitikas, t. soittelo_, Musikaliskt instrument.

[308] Se on piiroksestaan melkeen yhen-näköinen kuin _Dávidin harppu_, jota luetaan yheksi niistä vanhimmista soitteloista joita tunnemme.

[309] Yksi yksinkertaisempi soitikas on tuskin aateltava. Ei naulattu eikä liimattu, vaan yksi koppa koverrettu puusta, johon pohja tuohella kuvotaan kiini. Ne vaskiset kielet näyttää olevan myöhäisemmän ajan (lue _Swensk Litter. Tidn_. 1817, p. 340). Kuitenkin se on niin soma-eäninen, ettei parempia eikä syvämpiä sointuja soahak mistään, se on ainoastaan siinä puuttuvainen, ettei se annak muuta kuin 5 eäntä kaikkiaan. Se joka tässä nähään kuvailtu, sen ostin minä talon-mieheltä _Tuomas Teitiseltä_ Taipalen kylässä Juvalla, joka oli ite sitä tehnyt. Enkä minä saata sitä kovan kalliiksi sanoa, sillä se tahtoi tuosta _kuus markkoo_ (4 kill. riksel.). Tään-näköiset ovat kaikki ne kantelet jotka minä olen Savossa nähnyt, ilman niitä jotka ovat moninkieliset, ja joita ainoastaan herroissa tavataan. Savossa löytyy harva kylä kussa ei ouk kantele talossa. Turunmaassa, Uuvellamaalla ja Hämeessä eivät eneä tunnek hänen nimensäkkään.

[310] Lue _Swensk Litter. Tidn_. l.c.

[311] _Ala-uloinen_, melankolisk,

[312] _Lauhkia-eäni_, moll-ton.

[313] Ainoastaan kahet olen minä näistä kuulut laulettavia, nimittäin N:o 2 ja 3. Siihen ensimmäiseen soitoon laulettiin: Jo _tuleni kotiin_, etc; ja siihen toiseen: _Kulu päivä kuusikolle_, etc; (lue _Schröterin Finnische Runen_, p. 90. n. 5, 6).

[314] _Meärätöin eäni_, partikulieradt ljud.

[315] Meillä löytyy kahellaiset paimenen sarvet, yks on tehty _Pukin-sarvesta_ ilman pulikata, (utan propp) ja toinen on _Lehmän-sarvesta_, jossa on ylä-peässä puusta tehty pulikka. Kumpaisessa on 5 reikee tahi lävee, eivätkä anna usempoa eäntää, jos tuskin 5 kaikkiaan, eikä nekään ouk aina yhteläiset, tahi meärätyt. Samaten ei löyvyk meijän vanhemmissa kanteleissamme muta kuin 5 kieltä kaikkiaan, ja 5 eänteä. Ne ovat tehyt varsin sarvein mukaan, joka osoitta että hyökin ovat aivan vanhat. Sen eistä mitä soitetaan sarvella pullittamisella, sitä soitetaan Kantelella sormittamisella; ja _koska kumpaiset_ ovat ainoastaan viiskielelliset (pentachordos) niin ovat myöskin kaikki nämät laulut ainoastaan viis-eäniset.

[316] _Karjan-kaitsia_, herde, boskaps-idkare.

[317] Merkillinen on, että muutamat Schveitziläisten (e.m. heijän Kuh-Ränzen) ja Tyrollilaisten vanhoista laulamuksista jotka ovat tulleet meijän tietyviksi, ovat melkeen yhtäläiset luonnostaan, kuin meijän paimenen-soitot.

[318] Sen ensimmäisen näistä, kirjutin minä tässä Tukhulmissa, Oululalaisilta merimiehiltä. Ja muistan kuullein samanlaisen soiton Norjan Suomalaisissa (på Norrska finskogarna).

[319] Yksi meijän tolpparista, vanha _Hanno Laitinen_ Syvänmaan-Hännilästä, jota piettiin isona tietäjänä, soitteli heitä kantelellansa. Häneltä ja kirkkomäin tyttölöiltä olen minä saannut viiettä kymmäntä tällaisia vanhoja soittoja, osittain paimenen loilotuksia, osittain muita vanhoja laulamuksia. Erinomattain saan minä tästä kostella _Liisaa Puraista, Anna Kaisa Leinoista, Maija ja Anna Liisaa Kiukasta_, ynnä heijän veljensä _Aato Kiukasta_, joka niin ikään soitti heitä kantelellansa. Siitten ovat Herrat _Dráke ja Barkenbóm_ tässä Tukhulmissa heitä leviten kahtona ja oikoina, sitä myöten kuin minun renki-poika _Tahvo-Immoinen_ (niinikkään Juvalta kotoisin) lauleli heitä, heijän kuulla.

[320] Tästä tuloo että nämät laulut näyttäiksen monellen ehkä yksin-mukaisiksi (enformiga); niin kuin moni ehkä kahtoopi heijän soittamusta yhtä-eänelliseksi (monotonisk).

[321] Merkillinen on, että kaikki meijän vanhemmat laulut olivat runot, ja että _runo ja laulu_ on vielä nytkin usein merkihtevä yhtä. Sana _raunen, runen t. rynen_ merkihtee Saksan kilellä yhtä puoskaroittamista, tahi yhtä sellaista sanoin-sopottamista, jota Egyptin muinoiset papit, Persan tietäjät, ja Gymnosophistat Indiassa ennen ruukkaisivat heijän rukouksissansa ja kahtouksissansa. (Zedlerin Universal-Lexicon, T. XXX. p. 1133. T. XXXII, p. 1821).

[322] _Viis-neljäinen niveli, t. viis-polvinen niveli_, fem fjerdedels, fem-noters-takt.

[323] _Vaihos_, repris, stroph, ombyte af takt (i musiken).

[324] _Vaihtaus_, variation; _vaihtama_, varietet.

[325] _Sana_, vers, stroph, ombyte af rad (i poesien).

[326] Samalla tavalla tavataan sanoissakin useemmittain ainoastaan _kaksi sanaa_ kussakin värsyssä. Mainittava on myös, että kuin kahet sanat eli värsyt (jotka aina ikään kuin seuraavat yhessä) lovistetaan yhteen, niin synnyttäävät _kuusnivelöksen_ (en hexameter).

[327] Nimittäin sillä tavalla, että kukiin kieli kahesti koputetaan; niin kuin olemme soitto-lehessämme osattanut.

[328] Kolmet näistä tavallisista Runon vaihtauksista luetaan Rühsin _Finland och dess inwånare_, viimeisessä osassa, soitto-lehessä (_å musik-bilagan_). Se joka tavataan v. Schröterin kirjassa, kuhuttu _Finnische Runen_, ei ouk kansallinen.

[329] Sparrmanin _Resa i Afrika_.

[330] _Soitto-johtaus_, musikalisk skala.

[331] _Viserrös_, drill.

[332] _Heläjäminen_, rulad, passage.

[333] Suomalaiset nimittäävät useen Lehmiänsä sillä päivällä jollon syntyyvät; niin e.m. (viikauven-päivistä) _Moatik', Tiistik', Kestik', Torstik', Perjaka, Lauker'; Sunter'_ (nimi-päivistä) _Aner', Petrik', Tuomik', Ristik'_ m.m. (juhla-pävistä) _Peästik', Heluna, Juhlik'_, j.n.e.

[334] _Muksa_, merkihtee Tyttöä Norjan Suomalaisissa.

[335] Äitiä kuhutaan _munnaksi_, Norjan Suomalaisissa.

[336] _Mutti_, on yks hutun (puuro) laji, joka keitetään Ruotin ja Norjan Suomalaisissa. Lue Swensk. Litter. Tidn. 1817. p. 800.

[337] Tämä soma soitto jotama muinon kuulin Moision ja Ilamäin tyttöin soittavan sarvillansa, sanottiin olevan niistä vanhemmista paimenen soitoista Juvalla. Mutta koska ainoastaan ensimmäinen vaihos on minusta paimensoittoihin mukainen, niin olen minä heistä ikään kuin eroittanut hänet, ja kirjuttanut sille sota-sanoja, koska muka ne ensimmäiset nivelet käyvät niin ramakasti ja urhollisesti, kunnekka raukenoovat niissä viimeisissä aivan laukeeksi.

[338] Minä en ole kuullut eläissäin muita kuin kaks suomalaista Juoma-laulua; yksi oli Ruotista käätty ja alko: _Jos sull' on yksi ystävä niin juo, ole ystävyyteis pysyvä ja juo!_ toinen oli yks runo, vaan vasta näitä aikuisia, joka alkoi: _Viinast' on valitus-virsi, runo ruoka kultaisesta_ (Pieniä Runoja I, osassa) joka siitten on tullut lisätyksi ja kerroitetuksi. (Turun Viikko Sanomat, v. 1826).

[339] Henkellinen rakkaus suljetaan siinä luonnollisessa, ikään kuin henki ruumiissa, kuitenkin heitä hyvin eroitetaan, sillä se luonnollinen ei ouk henkellinen.

[340] Lauletan sillä tavalla kuin Ruohtalaisten laulu; _Här är ock en fyllehund! Mina bröder -- Lambo_.

[341] Lauletaan kuin: _Hjertat mig klämmer, Sorligt jag stämmer_.

[342] _Tapaillemus_, Imitation. _Kirjuttamus_, Epistel.

[343] Lauletaan kuin: _Gubbarne satt sig att dricka_.

[344] Lauletaan kuin: _Så lunka wi så småningom_.

[345] Mitä tässä sanotaan Papista ja muista virka-miehistä, niin se on sanottu heistä leikin-vuoksi, heijän muka juominkissa; -- ymmärtänöönhän hyö leikki-puhetta! -- _Tolho_, stoft.

[346] Nimittäin, punsi-maljaiseen.

[347] Nossis oli yksi kuuluisa Runotar (_Sångmö_) Greekalaisissa. (Lue: Otava II Osaa, p. 162. m.) -- _Simo, t. mesi_, håning, nektar.

[348] _Elämys_, Biografi, lefwernesbeskrifning.

[349] _Hyvistyminen_, förädling, moralisk förbättring.

[350] _Halventaa_, förringa, förakta.

[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu. Seneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella jotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos toimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla palkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne pettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on _omassa tunnossamme_, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa. Sen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän _uhravan ihtiämme_ ihmisillen; sillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä tuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet usein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi ettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta lähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan yhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa hyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät, koska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka kaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak hyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö sillä kuitenkin tarkoittaavat _omoo voittoansa_, tahi teköövät sitä ainoastaan _ulkokullaisuuteksensa_. Hyö pitäävät rahansa isoinna peätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka käsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan (uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat ihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin sanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja itarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi, niin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä monta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi ja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja kuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena: kuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou joutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö tavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä ja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten parvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että ennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki _älyrit_ (snillen, genier) _tietyrit ja taiturit_ ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat, joka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin kuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä joll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka ymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet seneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin osota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut luontoansakin.

[352] _Ennustaja_, Prophet.

[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että se kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo vaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten koska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että tällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin _eläävät ennen aikasek_, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän iälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät pilkka-puheita heijän käytöksistään.

[354] Se on tosi kyllä, että se _totinen hyvyys ja ansio_ harvoin palkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen tietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu eteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella ottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta vihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla _uhraa 'hyvys' ihtensä hyväksi muillen_, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka siitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin näkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi; heitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä joilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei _hyvyyven tautta_ (rakkautesta hyvyyteen) vaan _palkinnon tautta_; tahi niitä, joita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi omaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven tähen, ellei siinä sivussa ouk joku _toinenkin tarkoittamus_ joka huvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som tillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten palkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka muihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät kuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät tuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset kunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät silloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat koreillunnaan. Sitä vastoin, niin _totinen ansio ja kunnia_ vasta silloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä _sisimmäistä kunniata_ ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk sitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak _ennen_ kuolematamme, niin annetahan _jälkeen_; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin meihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä vasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen tautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu, eivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen eistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin kielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa vasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja silmät avauntuuvat.

[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä vasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen olla mies puolestansa.

[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme myöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita merkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa tavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta tapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.

[357] Se ei ouk ainoastaan näistä meijän ylhäisimmistä virkamiehistämme joista meijän tuloo puhumaan, sillä heillä löytyy kyllä ylistäjöitä muutenkin; myö tahomme nopeemmin hoastoo niistä alhaisemmista ja yksinäisistä moa-miehistämme, jotka ovat ansainneet tulla meiltä ylistetyiksi; ja meijän täytyy ainoastaan valittaa, että moni mies joka oisi ehkä ensin arvon ansaihteva, tuloo muita myöhämmäksi, koska meillä tässä puuttuu ne tarkemmat tievot heijän elämäkerrastansa, joita tarvittaisimme.

[358] Sillä missä vaan _into ja voima_ löytyy, siinä hyö ovat myöskin vaikuttavaiset; ja missä näitä ei tavatak, siinä heitä tyhjään haetaan.

[359] Näistä ovat erinomattain, Vhaelin, Gananderin, Porthanin, Messeniuksen, Juustenin, Calamniuksen, Salamniuksen, ja monen muihen nimet, mainittavat. Ylikynteen sanottu, niin Pohjalaiset ovat olleet parraat Suomalaiset, hyö ovat tähän astikka enin rakastanneet Isämmoatansa, ja omoo puhettansa. Kuin vallasväki muualla Suomessa eivät milloinkaan puhuk Suomea keskenänsä, vaan Ruotia, niin Pohjolaiset nouattaavat Suomea heijän jokapäiväisessäkin puheessaan, sekä kaupunkiloissa (erinomattain Oulussa, Kokkolassa, Salossa ja Kajanassa) että muualla. Tästä ehkä tulee, että hyö pitäävät muita Suomalaisia ikään kuin halvempana ja ansionsa alla; tästä tuloo, että hyö vanhoinna sota-aikoinna olivat kaikista enin urholliset ja vihollisiansa vastaan vasta-sotivaiset, ja hallitukseensa uskolliset.

[360] Tästä tuloo että meillä on parempaa tietoa Pohjanmaasta, kuin muista Suomalaisista maista, erinomattain sota-ajoilla. Savossa ja Karjalassa minä en tunnek yhtään, joka näinnä aikoinna oisi jolla kulla tavalla harjoittanut hakeaksensa tietoa meijän tarinamuksesta eli kielestämme. Se oisi toivottava, että meijän toimellisemmat miehet, tästäpuolin enemmin tarkoittaisi näitä asioita, ja pistäisivät kirjaan kaikkia mikä on valaistusta meillen tuottava, niin yhessä kuin toisessakin; jott' ei eneä saatettaisi meitä syyttää kehtamattomiksi laiskuriloiksi ja huolimattomiksi kapeiksi, niin kuin on moni meistä ehkä ollut. Se on surkuteltava kyllä kahtoa, miten kelvottomasti myö monestin käytämme näitä meijän vanhoja kirjojamme, joissa löytyisi moni tarpeellinen tieto ja selitys vanhoista ajoistamme. Ei siinä kyllä, että viholliset ovat heitä hävittäneet ja polttaneet, mutta myö turmelemme heitä vielä itekkin. Minä tiijän e.m. että Lain-tutkian _Malénin_ kuoltua Savossa, niin kaikki kihlakunnan vanhat peätökset ja lain-toimeukset (rättegångs-handlingar) (kussa löytyyvät kaikki Savon vanhat lain-asiat) jätettiin hujan-hajan hänen perällisten korjuun, varsin tuulen nojalle. Ne jotka hänen perästä tulivat siihen virkaan, eivät ouk vielä sieltä hakenneet näitä vanhoja tois-sata vuotisia paperia, jotka jo lähes 30 vuotta ovat olleet näin heittiollen heitettynnä. Niitä makuutetaan vielä nytkin yhessä vanhassa pahapäiväisessä lukottomassa vaunu-majassa (wagnslider) _Sairilan_ hovissa, _Mikkelin_ pitäjässä, kussa heitä linnut ja muut sonnittaa ja panoo tärviöllen. Eiköhään joku sielä oisi niin armahtavainen ja hankkisi heillen parempata korju-paikkoa, kosk' eivät hyö sitä tie joihen pitäis.

[361] Näistä hänen kirjutoksista on erinomattain mainittava hänen _visitions-akt_ af år 1701, (_festo Mariae annunciationis_), joka löytyy Turun Papin-neuoittelemuksen kirjan-säilyksessä (arkif); ja jossa hään antaapi monet tarkat tievot Pohjanmaasta. Se oisi toivottava, että kaikki sellaiset vanhat selistykset (beskrifningar) tulisi painetuksi.

[362] _Er. Castrénin beskrifning om Cajaneborgs Län_, p. 43.

[363] Yksi nimeltä _Ericus Wallenius_ sanotaan pitänneen _ruummis-saarnan_ hänen yliten, jota painettiin v. 1706 Turussa tällä nimitöksellä (under denna titel, benämning): "Christillinen Ruumis Saarna, cosca -- Herr Joh. Cajanuksen ... ruumis lepocammioons, ja hautaan johdatetuxi ja lasketuxi tuli", 1703. (_lue Keckmans förteckning å Finska skrifter_ p. 18); mutta kovaksi onneksemme, niin ei sitä ouk soatu käsihimme. Siinä ehkä löytyisi selvämpee tietoa hänen elämästä.

[364] _Kuuluistamus-toimeus_, visitations-akt.

[365] _Poiskirjuttaa_, utskrifwa, proskribera.

[366] _Moa-viljelemus_, åkerbruk.

[367] _Paikka_, punkt.

[368] _Vara-laillinen_, extra-ordinär.

[369] Näitä 150 miestä, joita pitivät sota-aikoina kostentaman, niitä kustentivat ja palkihtivat hyö rauhallisinna aikoinakin, ynnä heijän upserinsa; sillä tavalla, että talonpojat talonsa ja varansa myöten meärätteleiksen heijän kustentamiseksi. Tämä meärätteleminen (rotering) tehään aina uuvestaan 10:nen vuuen peästä, sitä myöten miten talot ovat varakkaat. Heijän upserin palkkaamiseksi, maksetaan joka tilasta 1/12 tynnäriä riistoa. Eikä sen isompata väkee tässä millonkaan ouk ollut. Ilman tätä, niin maakunta äksierattiin kahestin vuuessa, niin ikään omalta Katteiniltansa, jota tehtiin aina vuoteen 1733. Silloin moaherra Rålamb epusti tätä, ehkä maakunta aina oli sitä halainut. Henki-pano kirjoista nähtiin, että ilman talon-isäntiä löytyi 800 nuoria miehiä, jotka heijän hihtemisensä ja tarkka-ampumisensa suhteen, oisi ollut kyllä, näitä ahtaita mehtä-rotkoja varuistelemaan ja salpamaan. Vuona 1790 oli tämä nosto-rahvas (bewäring) jo kohonna 1500 mieheksi.

[370] Jos yksi yksinäinen mies jollon kullon toisella ajalla oisi uskaltanut puuttua semmoisiin töihin, niin hään oisi jo kohta yheltä valaisemattomalta hallitukselta tullut nosteliaksi (för en upprorsmakare) luultuksi, ja sala-kurilta käsitetyksi, ja pantuksi ehkä semmoiseen paikkaan, kuhun ei kuu eikä päivä paistaisi hänen peälle. Niin se kävi _Brennerin_ kanssa (yksi toinen Suomalainen pappi); kuin hään sai tietäksensä niitä juoneita, jotka salassa viritettiin Koarle XII:nen vastaan, ja joilla hänen ikeensä viimeinkin lyhenettiin, niin hään varoitti Kuninkastansa, ja ilmoitti hänelle koko asian. Mutta Kuninkas ei uskonut häneen. Seneistä kuin se oli tapettu, niin Brenneriäkin tavoitettiin, ja tuomitettiin kuolemaan. Häneltä hakattiin peä poikki Tukhulmissa s. 4. p. Heinäkuussa v. 1720, Sepä oli hänellen palkaksi uskollisuutestansa: "_Onni toisen autuahan, toisen vaivaisen vanhinko_."

[371] Tällä sanalla ei ymmärretäk aina ummikko-Venäläisiä, vaan Venäjän puolella asuvia Suomalaisia ja Karjalaisia, jotka ovat Greekan uskoon kuuluvaisia. Moni kuhtuu heitä myös _Ischoriloiksi_, koska suurin osa heistä asuu Ischoran kymin tienoilla. Ne heistä jotka asuuvat Inkerin-moassa, pienissä kansakunnissa muihen Suomalaisten välillä, kuhtuuvat ihtesek _Inkrikoiksi_, ja puhuuvat kaikki varsin selvee Suomea.

[372] _Ansioittaa_, göra förtjent.

[373] _Kuninkaallinen Linnan-Pikku-piiruttaja_, Kongl. Hof-Miniaturmålare.

[374] _Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä_, Assessor wid Kongl. Antiqvitets-Arkifwet.

[375] _Gezelii Biogr. Lexicon_, I D. s. 131. Mutta _And. Ant. v. Stjernman_ nimittää, että se oli syntynyt s. 8. p. Huhti-kuussa. (_Matrikel öfver Sw. Rik. Riddersk. och Adel_ II D. p. 1083). Yhtäpä tuo meillen liene minä päivänä se oli syntynyt, mutta hakeaksein parempoo perustusta, olen minä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä (i Kongl. Riks-Arkifwet) perään-ehtinyt niitä käsikirjoituksia, jotka näistä ajoista löytyy. Vaan siinäkin seisoo yhessä kohassa, että se oli syntynyt s. 8:na päivänä, vaan toisessa toas, että se oli syntynyt s. 18:nä.

[376] _Joensuu-kaupunki t. Uuven Koarlenkylä_, Ny-Karleby.

[377] _Jouto-aikoina_, under skol-ferierna.

[378] Mikä _Messenius_ tämä mahtoi olla, on tietämätöin, mutta on uskottava, että se oli se nuorempi. Sillä Lain-istuja _Joh. Messenius_ viskattiin jo v. 1616 vaimoneen ja Lapsineen ikuiseen vankeuteen Kajanin linnaan, jossa häntä suljettiin 19 aastaikoa. Irti-laskettunna