v. 1599, hakkuutti häntä ja monta muuta Suomen herroista, jotka hänen

sanansa peälle uskalsivat ihtensä hänellen. Sillä koska tämä julma-luontoinen Herra Syys-kuussa mainittuna vuonna ollessaan Turussa, Helsinkissä ja Viipurissa, oli antanut kussakin paikassa poikk-hakata niiten isoimmiin Suomen Herroin päitä, niin hään tultua takaisin Turkuun, lupaisi armonsa niillen Turun linnassa olevillen Suomalaisillen, jos hyö muka hyvällän antaisivat hänellen linnansa. _Arvid Eerikinpoika (Stålarm)_, joka oli linnassa Peä-isäntänä, uskoi siihen, koska Herttu Koarle oli kirjallisesti vahvistanut tämän lupauksensa, jott' ei yksikään heistä, jotka linnassa olivat, pitänyt niin millään tavalla tulla mihin vastaukseen, ei henkensä eikä tavaroinsa puolesta. Mutta hään oli tuskin laskettu linnaan, ennen kuin hään viskaisi heijät kaikki vankeuteen, ja rupeisi heijän päitä tasoittamaan. Hään hakkuutti silloin yhtenä päivänä ilman tätä _Finckiä_, 10 muita Vapasukullisia Suomalaisia herroja,[561] ja naulatti toissa pänä heijän päitä Turun Neuo-Huoneen tahi Raastupan muurillen, että sillä muka peloittoo niitä jotka vielä pitivät Kuninkaansa puolta.

Tämä _Sten Fincke_ oli naitu _Brita Flemingin_ kanssa Pepotiin, joka oli Turun Linnanisännän _Péder Johansson Flemingin_ tytär Friskalaan, synnytetty Ture Pédersonin leskeltä, Pepotiin.[562] Merkillinen on, ettei tästä _Stén Finkista_ mainitak niin mitään siinä Suomal. sukukirjassa, ehkä siitä syystä että häntä näinä aikoina piettiin moapetturina (såsom en landsförrädare).[563]

Näitäk löytyi vielä muita _Finckilöita_, vaan kennen poikia olivat, on tietämätöin. Heistä oli yksi nimeltä _Eerik Fincke_, joka oli Sotaherra, ja jollen Kuninkas v. 1571 laitto kirjan, että hänen piti kulettaman Smålannin sotamiehiä Suomeen.[564] Toinen oli _Jaakko Fincke_, joka oli Kauppias Flensburgissa, ja joka mahto olla yksi rikas mies, koska Kuninkas v. 1594 kirjutti hänellen, että hänen piti soaha viljoja niistä kaloista, jotka hään oli jo eiltä-käsin antanut Ruunullen.[565] Kolmas oli _Lyder Fincke_, joka v. 1526 oli Peämiessä ja Voutina kaiken Ölannin ylitten;[566] ja neljäs oli _Jeppe Fincke_, joka eli v. 1440, ja josta vastapäin enemmin. Palmsköld mainihtee myös yhtä _Henrik Finckiä_, jolla ois ollut yks tytär, nimeltä _Kristina Heikintytär_, jonka oisi nainut yksi _Hans Lydeke_. Tästä nähään että tämä ennen aikana meijän moassa kuuluisa _Finkin_ suku mahtoi myöskin olla väkirikas (talrik), ehkä sitä nyt tuskin tunnetaan nimeltään. Vexionius Gyllenstolpe luki v. 1650 tätä sukua niihen sekaan, jotka olivat jo pois-sammuneet.[567] Jos se vapasukullinen suku _Finckenberg_[568] lie millään tavalla lähtenyt tästä Finkin sukukunnasta ei tunnetak.[569]

Näillä sanoilla olemme tahtoneet yhteen-hakea, valaista ja lisätä niitä vähiä tietoja, jotka jo ennen löytyy meillä tästä vanhasta Finkin suvusta, ja joita Gagnerus vähä kyllä on meillen toimittanut.[570] Että nämät tiiustukset ovat tulleet meiltä sokaisesti toimitetuksi, eli ikään kuin viskoitetuksi hujan-hajan, on tullut siitä, että aloitimme ensin selittää ja toimittoo Valdénin ja Gagneruksen kirjutokset, josta tulimme jo ikään kuin eiltäkäsin puhumaan muutamista näistä sukullisista. Että meijän tutkistelemiset monellen ehkä näyttää laveammat kuin oisi tarvittu, on mahollinen; mutta vanhoja selittäissä, on parempi kaks sanoo peällen, kuin yks vajoollen.

G--nd.

TIIUSTUKSIA MUUTAMISTA SUOMALAISISTA VANHOIN-JÄÄNNÖKSISTÄ PIIRITETTYNNÄ v. 1671 ja 1672. ELIAS BRENNERILTÄ.

Kukiin valaistu kansa on aina osottanut yhtä isoa huolta, että säilyttää ja kunnioittoo niitä vanhoja jäännöksiä ja muistomerkkiä jotka ovat jäänneet jälellen heijän esi-vanhemmista. Ne ovat ikeän kuin rakkineet ja alustimet heijän tarinamukseen, jotka nioitteloo vanhuuen ajat nykyisiin, ja sioitteloo tätä uutta kansoo siihen vanhaan; ne ovat meillen puhuvaiset pylvet, jotka toimittaavat sitä eismännyttä, ja muistuttaa meijän lapsillemme meijän moavanhemmien töitä ja tapoja. Koska _Omamoan-Tarinamus_ kansakunnissamme on yhtä verrattava kuin _koti-muistaminen_ yksinäisissä ihmisissä, niin pitäisi näihen vanhoin-jäännösten olla (meillen yhteisillen) yhtä suloiset, kuin nuo vanhat kotonaiset paikka-kunnat (niillen yksisillen) jotka, ehkei heissä ouk itessään suurempata arvoa, kuin muuissa moan-paikoissa, niin soavat kuitenkin meijän silmissämme monen suuremman, koska ne juohuttaa meijän mieleemme niitä muinoisia nuoruuen aikoja, -- sitä onnelista ja viatointa lapsuuen ikeä. Tällä tavoin on kukiin rapakivi ja kataja-pensas meijän koti-kylässämme varsin suloinen mielessämme, ja meijän muistossamme kallis, koska sillä on ikeän kuin jokuu korkeampi merkitys meijän syvämmellemme niistä moneista pienistä lapsen kokkaisista ja kujeeista, joista hyö meitä muistuttaavat. Samalla tavalla on meijän _Vanhoin-Jäännösten_ kanssa, eivät sunkaan hyökään ouk verrattavina Egyptiläisten tahi Greekkalaisten muisto-merkkilöihin; mutta heissä on kuitenkin, meillen Suomalaisillen, yksi isompi ja erinomainen arvo, jos heihin voan oikeen ymmärtäisimme. Sillä ne ovat ne naulat ja vaarnat joihen ympärillä meijän Tarinamus viritetään, ja joihen päällä riippuu se tieto kuin löytyy Suomalaisista kansoista[571]. Niin kuin meijän Tarinamus ei ylety vanhoin kansoin tasallen, niin eivät myöskään meijän Vanhoin-Jäännökset ouk varsin vanhat ja harmoo-päiset. Hyö ovat kaikki lähteneet ehkä siitä ajasta kuin keäntymme Ruotsin vallan-alaisiksi, ja suurin osa on vasta siitä Poavilaisesta ajasta luettavia.

Niin yhtä-tyytyväiset kuin olemme olleet meijän Tarinamuksestamme, niin huolimattomat olemme myöskin olleet niistä Vanhoista Jäännöksistä, jotka ovat ennen löytyneet, ja vielä ehkä löytynnöön meijän moassamme.[572] Mutta myö toivoomme että mielet muuttuisi, ja että meijän moamiehet kerrankin tarkoittaisi ajatuksiansa näihinkin asioihin, ja isommalla huolella ja paremmalla toimella kuin tähän asti suojelisi ja arvossa pitäisi näitä heijan moa-vanhimmien jättöksiä.[573] Mutta siihen astikka, ja ennenkuin tämä tapahtuu, niin tahomme kostella ja kunnioittoo niitä meijän yksinäisiä moa-ystäviämme, jotka omalla kustenoksella ja omalla mielen-älyllä ovat ikeän kuin jo eiltäpain pitänneet tästä huolta, ja joita meijän tuloo kiittää, ettei kuitenki kaikkia ouk jo pimeyteen ja uneukseen peitettynnä. Näistä miehistä on se jo ennen nimitetty Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä, _Elias Brenner_, erinomattain mainittava. Myö olemme jo ennen 344:nellä puoliskolla hoastaneet mitenkä hään v. 1671 ja 1672 läksi Suomeen ylöshakeaksensa ja ylöskuvaillaaksensa niitä Jäännöksiä, jotka vielä silloin oli meijän moassamme jälellä; ja mitenkä häntä, kostoksi tästä, heitettiin palkattomaksi ja virattomaksi. Myö olemme myös 330:nellä ja 333:nellä p:lla muistuttaneet, että se on usseen (ellei aina) ansion totisen tapa, tulla näin kateuvelta ja kiitämättömyyeltä kohtatuksi, ja vasta kuoltuansa kosteltuksi. Myö oumme jo koittaneet tehä oikeutta _Brennerin_ nimelle, ja juurittoo hänen muistonsa meijän mielehemme, myö tahomme tässä myös kokea että soattaa näitä häneltä pelastetuita piirutoksia isompaan ilmiin, että sillä kavahtoo heitä hukkumasta, ja levittää heitä kansalliseen hyötytykseen.[574]

Se on jo sanottu, että hään tullessaan Suomesta, toi sieltä myötensä yhtä isoa joukkoo Kuvituksia, käsi-kirjoituksia ja nahkakirjoja, jotka kaikki hään lahjoitti Kuninkaallisellen Vanhain-Kootuksellen. Näistä ei eneän löyvyk yhtään sipaletta K. Vanhain-Säilyksessä, eikä myös K. Vallan-Säilyksessä [575]. Ne ovat hajotetut ympäriseen hujan hajan, mikä mihin, kuka kuhun. Kuninkaallisessa Kirjankoossa olen minä jo löytänyt suurin osan näistä hänen piirutoksistaan, mutta ei niin sanoo heijän selittämiseksi;[576] ainoastaan paikka, kussa kukiin on löyetty, on häneltä heihin alakirjutettunna.[577] Mihin ne kuvat lie joutuneet, jotka näistä puuttuu, on tietämätöin. Sanotaan ettei niinnä aikoinna pietty niin tarkasti lukua näistä julkisista (publika) Kirjoin-säilyksistä; ja että ikeän kuin hiiret syövät elon Ruunun vilja-hinkaloista, niin sanotaan myös olleen vissiä paperin-paraita,[578] jotka veivät kirjoja Ruunun kirjastoista, ja kantoivat heitä toisten lukon taakse. Miten liennöön? Mutta se näyttää kuin suuri osa näistä vanhoista kopioista ja nahka-kirjoituksista, joita _Brenner_ toi Suomesta mu'assaan, nyt löytyisi Peä-Peräänkahtojan[579] _Dan. G. Nescherin_ kirjoissa, kussa hyö huuto-kaupalla kohta tulloon pois-myötettäväksi.[580]

Mitä nyt tuloo muistettavaksi näihin piirutoksiin vanhoista Suomalaisista Jäännöksistä, jotka löytyy K. Kirjankoossa, ja joita meiltä tässä nyt toimitetaan,[581] niin meillä on ollut heistä suurin vastuus, ensinnik että ite heihin ymmärtää, ja siitten selittää heitä muillen. Meijän on täksi tarpeheksi täytynyt lävitten luskutella monta monuista kirjan-paikkoa, ja tiiustella ja välillensä verroitella kaikki niitä vanhoja kootuksia, joita olemme käsittänyt; ja kuitenkin on monta paikkoo jäänyt meiltä käsittämätäk ja selittämätäk. Vanhoin-valaistaminen on ehkä yksi niistä vaikkeimmista ja kiitämättömistä opin-aineista; ei ainoastaan siitä, että hukuttaavat paljon aikoo, ja että se vähinkin tieto ja valistus, jota heitä ehkä soataisiin, ussein tuloo maksamaan meillen paljon työtä ja vaivoo, mutta siitä, että kaikki meijän vaivamme ja työmme monestin keäntyy tyhjäksi, ja kahotaan ehkä vielä monelta irvi-hampaalta nauron alaiseksi.[582] Moni mies pitää ehkä tällaisia tiiustelemisia joutavoina ja lukioita väsyttävöinä, moni ehkä kahtoo heitä peällen-luotettavattominna eikä mihin kelpoavaisinna; mitenkäpä hyö muuten taitaavat, jotka mittuuttaavat kaikkia meijän hyötymisiä rahalla tahi puntarilla? Ja kosk ei aina vanhuuen ajat hyvin sovitetak näihiin nykyisiin, niin ovat myös vanhuuen toimittajat[583] tulleet muista kajotetuiksi, erinomattain niiltä joihenka huinkentelevaisuus aina halajaa tätä uutta.[584]. Suottakos siitten sanotaan: "joka yöllä käyp, luullaan varastavan; joka vanhoja puhuu, luullaan valehtelevan." _Vanhuus ja pimäys_ on monessa yhteen verrattavat. Myö hoiperoimme kummassakin -- harva selittää tien ja totuuen; kuitenkin meijän pitäis heitä hakea, jos mielimme johon-kuhun yhtyä.

Meijän aikomuksemme ei ouk että asettaa meijän ajatuksiamme muillen uskon-kappaleiksi, myö tahomme ainoastaan, puhuissamme Suomalaisista Jäännöksistä, visseyten puuttehessa, sovittoo meijän selityksiämme -- ikeän kuin hätä-varaksi, kunnekka soataneen toisia parempia. Sillä myö uskoomme että paljaat kuvat, ilman toimittamatak, ovat ikeän kuin sian-saksoo heillen, jotka eivät heihin ymmärräk; ja että lukiamme ennen soisivat jonkun tievon heistä, jos kohta puuttuvaisenkin, kuin että oisivat varsin ilman niin minkäänlaisetak.

Nämät muistomerkit, jotka tässä kuvaillaan, ovat erinomattain vanhoja hautakiviä, asetettuja merkillisten moamiesten muistoksi, vanhoja vapa-merkkiä[585] ja muita kuvituksia kirkkoloista ja linnoin muuriloista, vanhoja rahoja muinon Suomessa tehtyjä, ja muita sellaisia, jotka muistuttaa meitä meijän vanhuutestamme, ja jotka, tarkoittamisellansa Tarinamuksehemme, taitaisivat jossa-kussa enentää meijän tietojamme näistä ajoista. Ne johtatukset ja apu-keinot, jotka meillä ovat olleet näitä selittäissä, ovat erinomattain ne kirjotus-sanat, joita meijän Poavilaiset vanhimmat ovat heihin kirjuttanneet,[586] ja ne vapa-merkit, jotka löytyy heihin piiritettynnä.[587] Paikasta, kussa heitä on tavattunna, ei ouk ollut meillen mitään apua näitä tiiustellessamme, koska meillä ei ou ollut tilaisuutta, että ite heissä kuulustella, jos heistä mitään tietäisivät;[588] mutta sitä vastoin olemme vanhoista kootuksista ja suku-johtauksista selittäneet vähä yhtä ja toista; ja mikä on jäännyt meiltä selittämätäk, sitä olemme heittäneet muillen selitettäväksi, ja ainoasti jollon-kullon uskaltaneet, että nuon arvolta eteen-asettaa meijän _luuloamme_.

Turun Papis-miehen Niiles Antin-pojan hauta-kivi Turun Peä-Kirkossa.[589]

Tämä hauta-varjo[590] näyttää olevan kaikkiin vanhin, niistä hauta-kivistä, jotka v. 1671 löytyi Turun Peä-Kirkossa.[591] Ei ainoastaan ne hänessä jo pois-kuluneet kirjoitukset, mutta myös hänen yksinkertaisuus teoltan, toistaa tätä. Ja vaikka ei hänessä tavatak mitään vuos-lukua, joka ylös-valaistais meitä hänen ijästään, niin se näyttää kuitenkin kuin se oisi asetettunna nuon arvolta 14-- saan luvulla.

Mitä niihin häneen kirjutettuihin sanoin tuloo, niin emme ouk varsin hyvät selittämään niitä kaikkia, eikä Brennerkään mahtanut heihin ymmärtää, koska se piirutti heitä niin selittämättömästi. Alkusanat kuuluupi näin: "lapis nicolai andreae presbyteris aboensis" (_Turun Papis-miehen Niiles Antinpojan hautakivi_); vaan jos siitten luettaisiin: "et[592] filius ejus sepultus" (_ynnä hänen poikansa hauattunna_) on tietämätöin. Tässä tarkoituksessa kahomme ouoksi, että niinnä aikoina julettiin niin julkisesti puhua yhen Poavilaisen papin lapsista; josta arvelemme tämän miehen ehkä elänneen ennen vuotta 1248, tahi ennen Skenningin papin-kokousta, kussa kielettiin kovasti pappia olemasta pois akkoin puuttumasta.[593]

Myö olemme keli-paljon haenneet, jos oisi niinnä aikoina löytynnä Turussa yhtä Pappia sillä nimellä; voan emme ouk sellaista missäkään käsittännyt.[594] Ja koskei hänen nimeensäkkään löyvyk ylös-pistettynnä siinä papillisessa veli-kunnassa,[595] jota Piispa Magnus Olai asetti Turussa v. 1449, ja kussa kaikki Turun sen-aikuiset papit lie olleet osallisia, niin on arvattava, että tämä _Niiles Antinpoika_ mahto eleä näitä aikoja ennen, liioitenkin koska siitä päivästä jo ruetaan soamaan tarkempia tiijustuksia meijän Kirkko-Tarinamuksessamme.[596]

Mitä toas siihen vapamerkkiin tuloo, joka nähään keskellä kiveä, niin ei sekkään paljon valaise tätä asiata. Että se on yksi niistä yksinkertaisemmista ja vanhemmista vapa-merkkilöistä näkööpi jokainen; voan kennen sukukunnan -- en saata varsin sanoa.[597] Kyllä se on kaikitekkin näöltään, semmoinen kuin sen peri-vanhan[598] suku-kunnan, jota kuhumme _Natt och Dág i längden_, jonka vapamerkki oli toinen puoli musta, toinen valkee, pitkinpuolin; ja joka meijän pitännöön eroittoo siitä nykyisestä sukukunnasta, jota vielä kuhutaan _Natt och Dág_. Sillä se vanha vapamerkki ei ollenkaan löyvyk Ruohtalaisissa vapa-kirjoissa, koska tämä suku, joka oli paljon Suomessakin ulos-siirtynyt, ja joka vasta 300 vuotta myohämpänä tuli Kuninkaallisen Ruohtalaiseen Vapa-Huonehesen sisään-kirjutetuksi,[599] oli jo sitä ennen poismuuttanut tätä vanhoo vapamerkkiänsä yheksi poikki-teloin jaetuks kilveksi, jonka ylä-puoli oli valkoinen, ja alapuoli sininen (?) (kaho p. 87, _Olai Magni Historia_).[600] Tämä heijän Vapamerkki tuli siittenkin kerran vielä muutetuksi, nimittäin ylä-puol keltaiseksi, ja ala-puoli siniseksi, sinertävillä ristiin-juotetuilla juovilla (kaho p. 1. _Carlsköldin_ vapa-kirjassa). Mutta ei sillä hyvä, että muuttivat vapamerkkilöitänsä, hyö muuttelivat myös nimensä. Yksi tästä suku-kunnasta, nimeltä _Nils Bóson Natt och Dág_ Eksjöiin ja Penningebyiin,[601] oli jo v. 1459 pois-muuttanut vanhan sukunimensäk, ja ottanut ihellesäk Stúriloihen nimen, joihen kanssa se oli suvussa emän-puolesta;[602] mutta piti kuitenkin omoo vapamerkkiänsä vielä hyvänä, kunnekka yksi toinen samasta suvusta, nimeltä _Sten Arvidsson Natt och Dág_, sai v. 1720 luvan, Valtakunnan vapa-suvulliselta seävyltä, ylös-ottoaksensa niiten vanhoin Ruotissa jo ulos-sammuneihen Stúriloihen nimeä ja vapamerkkiä (joihen kanssa hänenkin luultiin olleen sukuisin emän-puolesta), ja pois-sevoitti sillä tavoin suvunsa heihin.[603]

Mitä nyt tuloo näistä Suomalaisista _Natt och Dágiloista_ sanottavaksi, niin heitä on mahtanut ennen olla paljon meijänkin moassa, koska heitä rajuutettiin siitä Ruohtalaisesta Suku-polvesta. Schönefelt[604] eroittaa heitä oikeen eri-nimellä ja kuhtuu heitä "Natt och Dag i Finland", mutta ei häänkään puhuk heistä sen koommin, ei heijän Vapamerkkilöistään eikä heijän polvi-laskuistaan. Lie hään siitten tällä nimellä tarkoittannut niitä _vanhempia_ vai _nuorempia_. Hään nimittää myöskin erittäin sitä sukua "Natt och Dag i längden;" mutta ei hään siitäkään, jos ainoastaan nimen nimittää. Että nämät _nuoremmatkin Natt och Dágit_ oli jo 14:nellä saan luvulla löytynyt Suomessa, selitetään Olli Maunuksenpojan Tarinamuksesta niistä pohjoisessapäin löytyvistä kansoista.[605]

Mutta kaikista näistä puheista ei kuitenkaan selitetäk mikä mies tämä _Niiles Antinpoika_ lie ollut, jonka hauta-varjo tässä näytetään.[606] Että se oli korkeasta suvusta on arvattava, ja että se oli yksi _Natt och Dág_, on uskottava. Mutta kosk' emme ouk olleet miehet, soaha hänestä mitään tieteäksemme, niin tahomme nimittää niitä ylhäisempiä Herroja tästä suvusta, jotka ovat muinon olleet kuuluisat Suomessa; ja joihen kanssa hään on ehkä ollut sukuisin.

Näistä on ensinnik se muinonen Suomenmoan Peä-mies _Koarle Näskonungsson_ (Natt och Dag)[607] joka v. 1317 oli Valta-Neuo ja Miekkamies, ja joka jo v. 1323 kuhuttiin "_Capitanus Finlandiae_." Hään kuhtui ihtesäk v. 1327 "_Capitaneus Finlandensis_" yhessä kauppa-kirjassa _Sténsbölen_ kartanosta Porvon pitäjässä, jossa hään kirjuttiin vieras-miessä. -- V. 1330 kuhuttiin häntä "_Advocatus super Finlandiam et Alandiam_" yhessä lahja-kirjassa (gåfwobref) yhestä talosta _Önnebyin_ kylässä, Ahvenan-moalla. Ja yhessä Peätös-kirjassa (dome-bref) annettu Hattulassa v. 1333, siitä äsken nimitetystä Sténsbölin moisiosta, kuhtuu hään ihtesäk "_Carolus Näskonungsson, Miles_." Hään eli vielä v. 1349, jollon hään möi 2 1/2 Örtug moata Valdemarin soaressa, Tukhulmissa, Papittarillen (åt nunnorna, prestinnorna) St. Claran suljetuksessa.[608]

Toinen oli _Stén Bóson (Natt och Dag)_ Göksholmaan ja Rinkestaholmaan, joka v. 1371 oli Miekkamies ja Valta-Neuo. V. 1384 oli hään yksi Valta-Ruhtinaan _Bó Jonssonin_ jälkiseätoksen Toimittajoista (en iblanb Exekutorerna af Riks-Drotsen Bo Jonsons testamente) -- v. 1390 oli hään Lainjulistaja Nerkissä ja Vallan-Asettaja -- v. 1405 oli hään Kuninkaan Laintoimittaja[609] Suomessa. Hään eli vielä v. 1406; mutta v. 1411 oli hään jo kuollut. Hään oli nainut, 1:sin _Ingeborgia (Örnfot)_, Valta-Neuon _Koarle Maunuksenpojan_ (sen vanhemman) tytärtä Brobyiin, ja 2:seksi Ingeborgia Koarle Byrjenpojan tytärtä.

Kolmas oli Miekka-mies _Bó Bóson (Natt och Dág)_ joka v. 1436 oli Lainjulistaja Pohjos-Suomessa, ja joka makoo hauattunna Upsalan Peä-Kirkossa. Hänen vanhemmat oli Laintutkia ja Vara-Lain julistaja[610] _Bó Niclisson_ (Natt och Dág, se nuorempi) ja hänen ensimmäinen puoliso _Ingeborg Jöns-Niileksenpojan Svarte-Skåningintytär_.

Yhet Rauta-häkit, jotka muinon sulkivat Piispa Maunus Ollinpojan (Tavastin) hautakammiota Turun Peä-Kirkossa.[611]

Tässä kuvaellaan yhet rautaiset häkit (ett jerngaller) jotka muinon oli pantu ikeän kuin oveksi tahi varjoksi sen Turun Peä-Kirkossa löytyvän _Tavastin_ kuhuttavan _hauta-kammion_[612] eteen; eli niin kuin sitä muutenkin nimitettiin: "Herran ruumiin t. Ristuksen ruuumiin kammio"; (_Sacellum Corporis Domini, vel Corporis Christi_). Tämä kammio oli asetettu Piispalta _Maunus Olai Tavastilta_ v. 1421,[613] ja häneltä juhlallisesti sisään-vihitetty (pyhitetty) v. 1425 kunniaksi meijän Pyhän Vapahtajan nimen, niin kuin luetaan näissä kirjutuksissa, jotka ovat varsin somasti sovitetut näihin Rauta-häkkilöihin; ja jotka kuuluuvat näin: _anno domini mcdxxv magnus olai episcopus fecit fieri hoc opus_, joka Suomeksi oisi: "vuonna 1425 meijän Herran (Syntymästä) tietti[614] Piispa Maunus Ollinpoika tätä työtä." Näihen alla seisoo toisilla kirjutos-nenillä (med annan stil) Ruotiksi: "HJELP MARIA" (_auttakoon Maaria_).[615] Jos ne toiset koreukset, joita nähään näihen perästä, mitä merkihtennöön, on tietämätöin,[616] vai lie ainoastaan pantu sinne, soreuteksi. Yhessä silmukassa nähään nenä R.[617] toisessa yksi _käsivarsi_, joka on Tavastin vapa-merkki. Yksi sellainen nähään myös näihen häkkilöihen alla, mutta tehtynnä vähä isommaksi.

Turun Kirkon tuli-palossa v. 1681 jollon kaikki muut vanhat jäännökset paloi poroksi, niin nämät Rauta-häkit jäivät palamatak. Samaten myös tulipalossa v. 1738, ja jos emme vaan petyk muistossamme, niin muistamme meijän nähneen heitä vielä näinnä viimäisinnä vuosinna, Turussa ollessamme. Mutta jos ovat tässä viimen-syksysessä varsin onnettomassa tulipalossa, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset (prydnader) paloi puhtaaksi, vielä jäänneet seisalleen, siitä ei ouk tullut meillen mitään tietoa.

Piispa Conrad Bitzin Hauta-Varjo Turun Peä-Kirkossa.[618]

Tämä Hauta-kivi on ollut Piispa _Conrad Bitzin_ hauvalla, niin kuin sanat hänessä luetaan: _Sepulcrum venerabilis patris domini conradi episcopi aboensis; obiit anno mcdlxxxix xiii die martii_; joka oisi Suomeksi: "Hauta arvollisen Isän, Turun Piispan, Herra Conradin (joka) kuoli vuonna 1489, s. 13:nä päivänä Moalis-kuussa." Vähä alempana nähään _Bitzin vapamerkkiä, joka oli yksi musta pukki, punaisilla sarvilla, kultaisessa vainiossa_.[619] Vapamerkin ylä-puolella on kuvattu _Piispallinen kypärä_, ja ala-puolella _kaks ristiä_.

Tämä hautakivi, joka koroitettu moasta[620] seisoi Piispan haualla Pyhä Pietarin ja Pyhä Poavalin Kammiossa, tais jo v. 1681, tahi 1738 tulla turmeltuksi Kirkon tuli-palossa, kosk' ei hänestä mainitak niin sanoo _Bilmarkin_ Juttelemuksessa _De Sacellis Sepulcr. in Templo Cath. Aboënsi,_ painettu Turussa v. 1778. Tästä Brennerin kuvasta Piispan hauta-kivestä on Rhyzelius uloskirjoittanut ne häneen kirjutetut sanat, joita luetaan hänen _Episcoposcopiassa_, josta siitten _Porthan_ vainoo on ottanut kopionsa, puhuissaan tämän Piispan elämästä.[621] Se kopio tästä hauta-kirjutoksesta,[622] jota luetaan _Spégelin_ Swenska Kyrko-Historien, 2 Del. p. 306. ei ouk varsin toimellinen.[623]

Tämä Piispa _Conrad Bitze_,[624] josta olemme jo ennen puhuneet, oli niin kuin ne muutkin Poavilaiset Piispat aivan harras ja perso lävittämään Papin-valtaa Suomessa.[625] Hänen isänsä oli se vanhaksi kuhuttava _Hinrik_ (eli niin kuin se myös muutamilta kirjutetaan: _Eerik Bitze_,[626] joka Porth. kuhtuu "Herra Viikiin", luulessaan v. Stjernm. kuhtuneen häntä "Herra Nynäsiin", puhuissaan hänen pojan-pojasta) ja hänen äitinsä oli _Anna_, Turun Linnanisännän _Olaus Lydikinpojan_ (Djäknin) tytär.[627] Niistä K. Vapahuoneessa löytyvistä Peringsköldin kootuksista (kollektioner) nähään että hänen isällä oli ollut 5 lasta, 4 poikoo ja 1 tytär, nimittäin 1) _Claes Bitze_,[628] 2) _nuori Eerik Bitze_;[629] 3) Piispa _Kort Bitze_, 4) _Brita Bitze_[630] ja _Knút Bitze_.[631]

Mitä tämän Suomen Piispan elämän keinosta tuloo sanottavaksi, niin tahomme sitä tässä lyhykkäisyytessä toimittoo. Häntä tehtiin (v. 1451?) Oppiaksi[632] Leiptzigin Opistossa Saksan-moassa.[633] Minkä perustuksen peälle Rhyzelius sanoo (Episcop. p. 338) hänen käyneen Ruomissa, ja olleen Peä-pappisinna[634] Bernhardinin Pappisten luonna Senaen Papin-suljetuksessa Frankriikissa -- on tietämätöin. Juusten (Chr. p. 25.) Spégel (p. 305.) ja Messenius (Scond. T. X. p. 20.) jotka pitäävät samoo puhetta, ovat ehkä synnyttäneet tätä, selittämisellänsä yhtä lukematointa paikkoo Palmsköldin käsikirjoituksissa (Porth. Chr. p. 549). Sitä vastoin niin tiiämme varmemmin, hänen olleen Peä-Rovastina[635] Turussa v. 1450-1460, jona vuonna häntä Piispaksi tehtiin Poavilta Piukselta II:lta. Messenius (niin myös Rhyzelius) sanoopi että hään s. 13. p. Elok, v. 1462, asetti t. vahvisti Naantalin Papin-suljetusta, ja siihen i'äksi sisään-salpais sekä Papit että piiat Brigittan Papin-kunnasta (af Brigittiner Orden). Mutta Vadstenan Papin-suljetuksen vanhoista Päiväkirjoista vuotesta 1462, p. 119. selitetään, että hään kolmen heijän veljeisten avulla,[636] sai sinä vuonna (?) paremman menon ja järjestyksen asettaneeksi Naantalissa, kussa Pappiset olivat ruvenneet niskoittelemaan, ja soattaneet jo suuren hämmänöksen välillensä. Soatua näitä riitauntuneita ja eksyttäväisiä veikkais-miehiä oijaistunneiksi, sisään-sulki hään heitä Pyhän Salvádorin sanan perästä, polvipäiviksi, näihin henkellisiin karsinoihin.

Hänen muista töistään luetaan että hään asetti _Kaikkein Pyhäin Kammio_ (_Sacellum Omnium Sanctorum_) jota hänen sanotaan pyhittäneen[637] ynnä ykstoistkymmentä muita Kammioita, tässä Turun seurakunnassa, kussa hään myös kahella uuella laulumiehellä lisäisi niitä 10 entisiä Kammion-laulajoita.[638] Hään anto hiekalla täyttää ja tasoittoo sen vuorisen kirkko-moan, ja panetti ne muurit hänen ympärillensä joita vielä nytkin tässä nähään. Sanotaan hänen myöskin asettaneen yhen poto-huoneen[639] Pappiloillen, ehkei se mahtanut kauan voimassaan pysyä, koskei tuosta siitten mitään mainitak.

Hään anto monta asetusta Pappisillen heijän otoistaan ja soatavistaan, monta myöskin ojennusta heijän velvollisuuestaan ja toimituksistaan. Samaten harjoitti hään myös niiten nuortein opetusta, niin paljon kuin näillä ajoilla oli toivomista. Hään kielsi kovast ne Henkelliset Peä-neuoitteliat (Kanikerna) olemasta pois kaupunnista, ja anto heillen eläkkeiksi _köyhäin tivunti_,[640] jota hään v. 1486 yhen hänen julistuksensa kautta pois-omisti moa-kirkkoloista. Hään on myös mainittava sen eistä, että hään ensin hänen Hippakunnan hyväksi anto painuttoo yhen Messu-kirjan (_Libri Messales_) jonka hään ulosjakoi Pappiloillensa ja Seurakunnillensa, nouattaaksensa parempata järjestystä heijän Jumalanpalveluksessaan. Tämä kirja, joka variten-vasta sovitettiin niillen Suomalaisillen seurakunnillen siltä Henkelliselta Opettajalta[641] Parisissa nimeltä _Daniel de Egher_, tuli v. 1488 painetuksi _Barth. Ghotanilta_ Lybekin kaupunnissa; ja on se ensimmäinen, (kirjan-painumisen ilmauntumisesta),[642] ja se ainua, joka ennen uskon-uuistamustamme (före reformationen) on tullut painetuksi meijän Jumalanpalvelluksen johtamiseksi.[643] Että meijän Piispa oli näissä töissä kiivas ja toimellinen, on siitäkin arvattava, että Strengnäsin _messukirjaa_ vasta painettiin vuotta ennen, sen saman _Ghotanin_ luonna.

Myö olemme jo ennen kuulleet ettei hään malttanut olla puuttumasta Hallituksiin menoin. Hään piti aina vahvast Kuninkaan Christianin puolta, ei ainoastaan sillä, ettei hään v. 1465 antanut Kuninkaalle Koarle Knútinpojalle_ Raseborgin_ linnoo (lue p. 394) mutta myös siinä, että hään ite läksi v. 1463 Suomesta Tukhulmiin Christianin avuksi, kussa hään näillä rauhattomilla ajoilla tuli ynnä Kuninkaansa kanssa sisään-piiritetyksi niiltä Linköpingin Piispalta _Kettil Váselta_ nostetuilta talonpojilta, jotka riensivät yhteen irti-peästääksensä sitä vankeuteen pantua Peä-piispoo _Jönsi Pentinpoikoo_ (Oxenstjerna) Upsalasta. Bitzi oli tällä hänen puoltamisellansa soattanut omaisiansa henken-pauloihin, jotka pitäin hänen puolta, kaikki tuli tässä sota-kapinassa surmatuiksi, mutta ite hään ei ainoasti säilyttänyt henkensä, mutta käytti myös asiansa niin, että hään K. Koarlelta sai piteä virkansa, ja uskottavaisuutensa (sitt förtroende).

Hänen aikana (v. 1463) Venäläiset murtaisiivat Suomeen, ja tekivät pillojansa Karjalassa, liioitenkin Jääskin pitäjässä (Porth. Chr. p. 578).[644] Hänen aikana tuli _Savon Linna_, eli niin kuin sitä silloin kuhuttiin Olofsborg, ylösraketuksi ja varuistetuksi siltä kuuluisalta Viipurin Peämieheltä ja Ruotin Vallan-Hallihtialta _Eerik Akselinpoika Totilta_,[645] joka v. 1477 toimitti näitä varjelus-verkkiä yhellä soarella Haukive'en ja Ruokove'en välillen, kussa kaksi vuotta ennen oli ainoastaan puusta tehtyjä varustuksia;[646] ja joka soari silloin kuului Juvan pitäjäseen, joka pitäjä toas luettiin kuuluvan Seäminkin seurakuntaan.[647] Hänen aikana (v. 1470?) palo Kuuston linna, niin kuin jo 396:nellä p:lla sanottiin; ja sekä Messenius (Scond. T. X. p. 21) että yksi vanha Ajan-luettaja (Kronograf) Turussa, sanoopi Turun kirkon palanneen kahesti hänen aikanansa, nimittäin iskitulella v. 1464, ja tulen varoittamattomuutella v. 1473.[648] Hänen aikana rakennettiin myös monta kirkkoa kivestä, ja tehtiin moni uus pitäjä.[649]

Vapaallisen Herran Frédrik Frésen hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.[650]

Tästä miehestä ei tunnetak paljon muuta, kuin mitä sanat toimittaa, jotka luetaan hänen hauta-kivellä, ja jotka kuuluuvat näin: _"anno domini m'ccc'l'IIII' ipso die sancti georgii martyris obiit honorabilis vir fredericus frese cujus anima requiescat in pace"_; joka oisi Suomeksi, "Vuonna Vapahtajan syntymästä 1354[651] juuri Pyhän Kärsiäjän[652] Yrjön päivällä,[653] kuoli kunnioitettava mies Frédrik Frése jonka henki levätköön rauhassa."

Se kuvaus kuin nähään keskellä kivee, mahtaa olla Frésilöihen vapa-merkki, jota ei tunnetak, koska sitä ei löyvyk K. Vapa-Huoneessa Tukhulmissa, eikä tavatak K. Vapa-kirjoissa sisään-piiritettynnä. Tätä _Frésen_ sukua ei soa millään tavalla sekoittoo, sen _de Frésen_ kuhuttavan suvun kanssa, joka kantaa kilvessänsä yhen avonaisen Rautalakin, ja joka vasta 1700 vuosluvun alulla muutti Ruotsiin Brehmistä, kussa yksi _Juho de Frése_ luetaan tämän suvun esivanhimmaksi, ja joka eli nuon v. 1350.

Tästä Suomalaisesta Frésen suvusta, ei löyvyk sen parempata tietoa K. Vapaus-Huoneen kirjoissa, kuin nämät puuttuvaiset (ja ehkä viheliäiset) sanat: "Fridericus Frese,[654] dog 1354, gift 13..." (Hänen poika): "Georgius Frese, Riddare f. 13..." (Tämän tytär): "Christina Frese, gift med Clas Henriksson Horn till Åminne, Sweriges Rikets Råd och Lagman i Söder-Finland, f. 14..., d. 15..." Siitten seisoo kohta sen alla tämmöinen muistutus: "Detta öfwerensstämmer ej med stamtaflan öfwer Adeliga Ätten Horn af Kanckas".[655]

Tästä seuraisi, että tämä suku, joka alotetaan _Fredr. Fresestä_, oisi jo Suomessa sammunut, miehen puolesta, hänen poikansa kautta. Mutta ettei asia mahak olla niin, selitetään meijän omista vanhoista kirjoistamme, sillä tahi hänellä on ollut muita poikia kuin tämä Yrjö, tahi on toas tällä ollut muita lapsia kuin tämä tytär, koska tämä suku vielä loistaapi Suomessa myöhäisempinnä aikoina. Myö luetaan niissä vanhoissa Turun Seurakunnan Pito-kirjoissa (Åbo Församlings Registratur fol. 205 & fol. 124), että yksi mies nimeltä _Frédrik Arnikanpoika Fresekä_ (hänen nimensä kirjutetaan muuten monella tavalla, _Freseca, Fryske, ja Frisk_) oli v. 1416 Hartika Dykerin kanssa ala-kirjuttanut Taivasalon muinoisen Rovastin _Helwich Stoltefothin_ seätos-kirjaa, kussa hään pyhä _Yrjön kammiollen_ pois-lahjoitti _Ravasen_ tilaa Hyrvinsalossa, Moarian pitäjässä; ja jota taloo, hänen nimen muistoksi, vielä nytkin kuhutaan _Friskalaksi_ (Porth. Chr. p. 440, 442). Myö luulemme tämän _Frédrik Fresecan_ olleen saman miehen, kuin se joka siitten kirjutettiin _Fredrik Fréseksi_, joka eli vielä v. 1449, ja josta kohta tullaan enemmin puhumaan. Sillä kumpaisestakin puhutaan, jott' ei heillä ollut mitään erinomaista virkoo, molempiin sanotaan olleen varakkaita miehiä, ja elänneen melkeen yhellä ajalla.[656] Tämä sama _Frédric Fresekä_ oli siitten veljensä kanssa, _Jaakko_ nimellinen, v. 1419 vielä vahvistanut tämän heijän heimolaisen _Helwichin_ vainaan jälkeen-seätöstä. Tästä hänen veljen nimestä selitetään vielä paremmin tämän Fresekä ja Frése olleen sama mies. Piispa _Maunus Olaijin_ (Tavastin) kirjutoksesta v. 1449, jolla hään Turussa asetti _Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi_ kuhuttavata papillista yhteyttä,[657] nähään että yks _Frédric Frees_ oli silloin porvali Turussa, ja mahto olla mahtava mies, koska hään oli yksi tämän Veljellisyyven asettajoista (Porth. Chr. p. 475). Hänen nimensä kirjutetaan toisessa kohassa "Fredericus Frese" (Chr. p. 477). Yksi toinen näistä asettajoista, oli _Jaakko Fresen t. Freese, e. Frés_ joka silloin oli Peä-neuo[658] Turussa, ja joka mahto olla hänen veljensä, (josta arvoomme näihen olleen samat miehet, jotka v. 1419 kuhuttiin Fresekä), kolmaas oli vielä _Henrik Frése_, joka oli Rovastina (Chr. p. 476, 603) ja joka mahto kuolla v. 1465 (Chr. p. 614). Ilman näitä, nimitetään meijän vanhoissa kirjoissa myös yhtä miestä nimeltä _Arnold Fresekäson_ (Arnaldus Fresykini) joka oli lahjoittanut _Hamarken_ talon _Pyhä Yrjön kammiolle_ Turun Peä-Kirkossa (Porth. Chr. p. 798). Mutta mikä mies hään lie ollut, tahi millonka hään lie elänyt, ei tunnetak, kuitenki se näyttää meistä kuin hään oisi ollut sen äskön mainitun _Frédrik Arnikanpojan Fresekän_ isä, eli tämän _Frésen_ isä, jonka hautavarjo tässä kahotaan.

Tään parempia tiiustuksia, emme ouk olleet hyvät hankkimaan, tästä suvusta.

Tähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännän Olli Tavastin Hauta-poasi, Turun Peä-Kirkossa.[659]

Keskellä tätä kivee nähään _Tavastin_ suvun _vanha_ Vapamerkki,[660] yksi rautapaijassa puettu käsi-varsi purpurin-punaisessa vainiossa, joka merkki on yhteinen Stålarmiloihenkin suvullen, koska hyö ovat lähteneet yhestä juuresta.[661] Ympärillä luetaan namät sanat: "_anno domini mcccclx in crastino sancti petri de cathedra obiit nobilis vir olavus thawasth miles orate pro eo_",[662] joka oisi Suomeksi: "Vuonna Herran (syntymästä) 1460 Istuimellansa istuvan[663] Pyhä Pietarin toissa pänä kuoli vapasukuinen mies Uolov Thavast, Tähtikäs, rukoilkaa hänen etessä." Tämäkin kivi mahto jo 1681:nen vuuen tuli-palossa murentua, kosk' ei siitä päivästä hänestä eneän puhutak.

Tämä _Olli Niileksenpoika Tavast_ Porkkalaan (joka oli se _nuorempi_ sillä nimellä) oli myös ollut aikanansa mahtava mies Suomessa, ei niin paljon omasta toimestaan, kuin enemmin ehkä siitä korkeasta suvusta, josta hään oli syntynyt. Sillä paihti hänen isänsä _Nisse t. Niki Ollinpoika Tavast_, joka oli myöskin mainittu mies,[664] niin Piispa _Maunus Olai_[665] oli hänen setänsä, _vanha Gödik Fincke_ (josta jo puhuttiin p. 420, 421, 422) ja Valta-Neuo _Niiles Ollinpoika_ (Stjernkors) Särkilahteen (joka oli Piispa _Maunus Niileksenpojan_ isä) oli hänen lanko-miehensä; Lainjulistajat Etelä-Suomessa _Eerikki Bitze_ (josta puhuttiin p. 477) ja _Jeppe t. Jaakko Pekanpoika_. Kuin myös Lainjulistaja Pohjos-Suomessa, _Henrik Clausson_ (josta mainittiin p. 476), olivat hänen vävynsä; ja paitti näitä oli hään tätilöinsä kautta, soanut paljon heimolaisia Suomen ylhäisemmasta seävystä.

Tästä _Olli Niileksenpoijasta_ Porkkalaan, ei tunnetak muuta, kuin että hään (Peringsköldin puheen perästä) oisi v. 1446 ollut Miekkamies, ja