Part 7

Siinä toivossa, että minun moamieheini mielellään soisivat soahaksensa jonkun tieon näistä heijän siskon-kielistään, olemme aikonut että jollon kullon antoa näistä kansoista ja heijän kielisiä niitä tietoja, joita olemme heistä soaneet; luulessamme tämän paraiten sillä syntyvän että myö ynnä keännöksemme liitämme perustus-hielenkin.

Mitä Viron kielestä erittäin tuloo sanottavaksi,[176] niin se on muista tarpeellisin meijän tuntea, erinomattain koska ovat Virossa nyt äsköttäinkin ruvenneet ylös-harjoittamaan omoo kieltänsä ja oppimustansa.[177] Mitä heijän oppineet siellä harjoittaavat heijän kielen kunniaksi, niin se on luettu meillekin voitoksi, ja mitä myö toas työskentelemme, niin se on heillenkin hyväksi. Sillä tavalla taijamme kiitettävällä ahkeruuella ja kilvoituksella kehoittaa ja oijasta toisiamme, ja ylösauttoo tätä meijän yhteistä kieltä siihen kuntoon, johon jokainen kunnollinen ja valaistu kansa on vaativa, ja johon jo muut Europan kansat ovat joutuneet.

I.

MEHTÄ-MIES.[178]

Oli minä muista nuorra miessä, Oli mulla kolmet koirukasta; Yks oli _Irvi_, toinen _Ervi_, Kolmas _Murri_, musta narttu. Ne sotki mulle suota-moata, Ite mä marsin mehtä-maata; Ne toi mull' tuhat tuuva lintuu, Sata pient' jänisten poikoo. Ma panin lihat kuivamaani, Ma panin mahat hautomaani, Vanha Kass' oil kiimas-silmä, Vanha Kass' oli loaja-kämmän; Söi minun lihat kuivamasta, Söi minun mahat hautumasta. Ma löin Kassii käpälän peälle; Kassipa karkais kaivohoni. Läksin ma kyläst miehii ajamaan, Mies ja köys joka talosta; Saaren-vallast' sata miestä; Viron-vallast' viisi miestä. Mitäs siit' sain Kasin jälestä? Nenän peält' sain neijon-kenkät, Peänpä peält' sain sulhais-saappaat, Kaulan peält' sain Kaisall' pieksut, Käpälän päält' sain Kertull' pieksut, Selän päält' sain sota-soappaat, Kohun alt' sain kovat rahkeet, Hännän päält' sain härjen juhtit.

(Viron kielellä).

PYSSI-MEES.

Oli minä muista nuoru mieste, Oli mull kolmu koirukeste; Yks oli Irvi, teno Erve, Kolmas Muru musta litsi. Niet söitset mole suota-maata, Ma isse marsi sen määtä-maata; Ne töi mull tuhat tui lintu, Sata santti jäneksä-poika. Ma pani lihat kuijemaa, Ma pani maut mantlemaa: Vanna kass oli kiimas silmä, Vanna kass oli laija kämmä, Söi minun lihat kuijemast, Söi minun maut mautlemast. Ma löin kassi käppä pihta; Kass läks karates kaivosn. Mina läksi kyläst mehhi ajamaa, Eka peräst mees ja köis, Saare-vallast sata meest, Viro-vallast viis meest. Missiis kassist jälest sai? Nina päält sain neijo-kingat, Pää päält sain peiju-saapat, Kaula päält sain Kajulle vanukat, Käppä päält sain Kertulle vanukat, Seljan päält sain söitu-saapat, Köhu alt sain kövast röhmat, Ennä päält sain ärja jöttaat.

II.

SOTA-MIEHEN LAULU.[179]

Läksin minä kiikkuun kiikkumahan, Tammen latvaan laulamahan; Tuli mulle soasta sanomat: Kuka meist' tänäin sotaan lähtee? Lähtee meist' äit', vai lähtee meist' toat', Vai lähtee meist' kaikkiin nuoriin veikko? Sota-leivät sotkematak, Vaino-kakut kastamatak. Elä ala sotia soan eissä, Elä ala sotia soan takoo! Eissä on miekka-kolinat, Taakana on pyssy-parinat; Keskimmäiset kotiin tuleevat. -- -- Hyppää Halli, karkaa Körvi, Hyppää yli isän pihan; Hyppää Halli, karkaa Körvi, Hyppää yli Emon pihan. Emo tuli ulos; ei tunnek poikoo, Hyppää Halli, karkaa Körvi, Hyppää yli veikon pihan; Veiko tulee, ulos -- ei tunnek veikkoa. Hyppää. Halli, karkaa Körvi, Hyppää yli siskon pihan. Sisko tuli ulos, ja tunsi veikon. Kuinka, sa minua veikko tunsit? "Verkain on sun nutun reunois', Ompelus sun vaatteis eäres'. Onkos spassa nainen armas?" Eip' ole soassa nainen armas. "Onkos soassa koaso kallis?" Eip' ole soassa koaso kallis. Kankia henki, ja kankiapeä hevoinen! Soass' on niin paljon miesten ruummiit, Kuin on metsäss' puita paljon; Soass' on niin paljon miesten päitä, Kuin on suossa mättäit' paljon; Soass' on niin paljo miesten neniä; Kuin on kaivoss' koukun neniä; Soass' on niin paljo miesten silmii, Kuin on tähtiä taivaas' paljon; Soass' on niin paljo miesten korvii, Kuin on krouviss' kannun kurvii; Soass' on niin paljon miesten käsii, Niin kuin pinossa puita paljon; Soass' on niin paljo miesten sormii, Kuin on räystäss' ruokoi paljon; Soass' on niin paljo miesten jalkoi, Kuin on aijass' seipäät paljon; Soass' on niin paljon miesten varpait', Kuin on vanhan variksen varpait'; Soass' on niin paljon miesten ty... Kuin on karhiss' piitä paljon; Soass' on niin paljo miesten verta, Kuin on meressä vettä paljon.

(Viron kielellä).

SÖA-MEHHE LAUL.

Läksi minä kiike kiikelema, Tamme latto laulama; Tulli mulle söast sanomit: Kes meilt tänä sötta lähhep? Lähep mei eit, vei lähep mei taat, Vei lähep mei kiiken nuoremp vent? Söa leivät sötkumatta, Vanui kakkut kastamatta. Ärra akka söita söa ees, Ärra akka söita söa taka! Ees on mööka kölinät, Taka on pyssy-parinat; Keskmest kuju tulevat, Hyppä Halli, karka Körvi, Hyppä yle isa öuve; Hyppä Halli, karka Körvi, Hyppä yle emo öuve. Emo tule välje, -- ei tunne poika. Hyppä Halli, karka Körvi, Hyppä yle venna öuve. Vent tule välje, -- ei tunne venta. Hyppä Halli, karka Körvi, Hyppä yle höö öuve. Höta tule välja -- tuntes venna. Kaitas sa meut wenta tuntsit? Ultus on su kuue eeres, Palistus sa rättiku eeres. Kas on söas naene armas? Ei pole söas naene armas. Kas on söas kaasa kallis? Eip ole söas kaasa kallis. Kanke hink, ja kanke-peaka hopunen! Söas on niin paljo meeste kehaset, Kui on metsas puita paljo; Söas on niin paljo meeste päitä, Kuin on suos eest mettut paljo; Söas on niin paljo meesten nenaset, Kui on kaivu kouku-nenaset; Söas on niin paljo meeste silmi, Kui on tähtä taivas paljo; Söas on niin paljo meeste körvi, Kui on körtsu kannu-körvi; Söas on niin paljo meeste kassi, Niin kui pinnss puita paljo; Söas on niin paljo meeste sormi, Kui on reestas ruoku paljo; Söas on niin paljo meeste jalku, Kui on aitas teiput paljo; Söas on niin paljo mieste varput, Kui on vana varesen varpu; Söas on niin paljo mieste... aset, Kui on äkeisies piitä paljo; Söas on niin paljo meeste verta, Kui on meres vettä paljo.

III.

YHEN ARMOTTOMAN NEIJON SURKUTTELEMISTA.[180]

Minä yksi niin kuin Tetri! Viel' on teurill' toinen puoli; Minä yksi niin kuin Piäsky! Viel' on Piäskyll' peävanhinta; Minä yksi kuin tuo Kurki! Viel' on Kurell' kuuenneksi; Minä yksi niin kuin Sorsa! Viel' on Sorsall' miesparinsa, Minä, aina aivanyksi! Mull' ei ouk oma Isäini, Mull' ei ouk oma Emäini; Susi on mun souvattanut, Karhu on mun kasvattanut, Mehtäsika suositellut. Kaik' Kullat lahtöövät kotiinsa; Kuhun lähen minä Isätä! Kuhun lähen minä Emätä! Kuhun vieryn veljetöinnä! Kuhun astun auttajata! Kiven juureen, kannon juureen, Puun juureen, petäjän juureen, Lepän lenkohon sylihin, Koivun kalliin käsihin, Hoavan harmaan helman alle! Kellen raikkaan kurjat mielet Kellen vaivaani valitan! Kellen viskonma vihaini? Kivellenko kirkkotiellä? Paellen Papin pellon peällä? Kivi korkia -- ei puhukkaan! Poasi paksu, ei pajata. Kivi ei muista Neijon kieltä, Poas' ei Neijon palvellusta! Kujerran kulta-kukillen, Ankerheinillen valitan; Itken nuorellen ruohollen. Kulta-kukat kellaistuuvat, Anker'-heinät hualistuuvat, Ruoho nuori notkistuupi Minun kultain kujerressain. Minun hanhein valitessain. Myöpä kaksi orpo-lasta, Lähhemme pyhänä kirkkoon! Valkeet rievut piässä, Valkeet rievut käissä, Itku-kirjat riepuhussa. Lähkem' Emän hauvan peälle, Lähkem' Isän hauvan peälle, -- Äiti hauvasta puhuupi: "Kuka liikkuu hiekan piällä? Kuka astuu hauvan piällä?" -- Minä kuulin; vastais'n vastaan: Tytär liikkuu hiekan piällä Tytär astuu hauvan peällä, Nouse ylös Emoseini! Nouse ylös Isoiseeni! Nouse mun piätä sukmaan, Jalan alle harjamaani, Anto-vakkaa valmistamaan, Kirstun kanta kiinittämään! Emä hanuasta puhuupi: "Ei voi nousta Tytär rukka Ei voi nousta, ei havaihta! Murto kasvaa mullan peällä, Heinä harva hauan päällä; Silmill' on sininen metsä, Kulmill' on kulo punainen, Jaloill' on jalava metsä, Piä-lailla on niini mehtä. Jumala sun piäs sukekoon, Moaria vakkais valmistakoon, Kirstun kannet kiinittäköön, Jalan alla hariatkohon." Minä aloin itkemääni: Nouse kuitenk äitiseini! "Ei voi nousta, Tytär rukka! Syötä murtoo mullikalle, Heinä harva härillen! Murrosta mullikat väkevät, Harva-heinilt' härjät suuret." Olisko hiekasta lunastamista. Hauasta eroittamista; Toisin linnast' hieka-seulan, Hakulista harva seulan, Torilta tuli-punaisen; Millä seulaisin somerot, Millä hiekan liikuttaisin, Kiven-mujut kerittäisin, Viskos'n mullat muillen maillen, Kivi-murut kirkko-tielle, Suattais'n hiekat linnan puollen, Mutt' ei ou hiekasta lunastamista, Eikä hauasta eroittamista, Kuopasta ei kaivamista! Kuitenk' mullass' äitiseini! --

(Viron kielellä).

VAENE NEITSI MURRETAMINNE.

Minna üksi kui se teddre Weel on teddrel teine pool. Minna üksi kui se päso, Weel on päsul peawannem. Minna üksi kui se kurg Weel on kurred kuekeste. Minna üksi kui se part, Weel on partil parimeesi. Minna ikka ainoüksi! Mul polle omma issada, Mul polle omma emmada; Sussi on mind suisutanud, Karro on mind kusvatanud, Metsa mära mängitanud. Keik kullad lähwad kojo -- Kuhho lähhen minna issata! Kuhho lähhen minna emmata! Kuhho weren wennatagi, Kuhho astun audujatta! Kiwwi jure, känno jure, Pu jure, peddaka jure, Leppa sirgee sülleje, Kasse kalli kaendelaie, Hawa halli ölma alla! -- Kellel kurdan kurwad meled, Kellel haigeed hallatsen! Kellel wihhad weretan! Kiwwile kirrikotele, Paele pappi wälja peälä? Kiwwi körki ei könnele, Paas on paksa ei pajata! Kiwwi ei moista neio keelta, Paas ei neio palweeida! -- Kurdan kullerkuppudele Hallan angervaksadele Nuttan norele rohhole? Kullerkuppud kolletawad, Angerwaksad hallitavad, Rohhi nori nörgastelleb, Minno kullu kurgtedessa, Minno hanne halladessa! -- Meie kaksi waeste lasta Läh'me pühhapä kirriko, Walgeed rättikud peassa, Walgeed rättikud käessa, Nutto kirjad rättikussa. Lähme emma haua peäle, Lähme issa haua peäle! -- Eita hauasta könneles: Kes se ligub peäle liwa? Kes se astub peäle haua? -- Minna moistan, kostan wasta: Tüttar ligub peäle liwa, Tüttar astub peäle haua! Touse ülles emmakenne! Touse ülles issakenne! Touse mo pead suggema, Jalla ailaje harrima, Ande wakka walmistama, Kirsto kaanta kinnitama! -- Emma hauasta könneles: Ei woi tousta tüttar waene! Ei woi tousta, ei ärrata. Murro kaswand peäle mulla Arro heina peäle haua Silmil on sinnine metsa, Kulmul on kullo punna, Jallul on jallaka metsa, Pea lael on perna metsa. Jummal so pea suggego, Maria wakka walmistago, Kirsto kane kinnitago, Jalla allaje harrigo! -- Minna hakkan nuttemaie: Touse ikka eidekenne! -- Ei woi tousta tüttar waene! Söda murro mullikale Arro heinä härjadele. Murrul mullikad wäggewad Arro heinal härjad sured. -- Olleks liwast liteminne, Hauasta arrotaminne, Tooksin linnast liwa sööla, Allewista arwa sööla, Turrulta tullipunnase, Misga sööluksin sömmera, Misga liwa ligutaksin, Kiwwi krusi keritaksin, Wiskaks' mulla muile maile. Krusige kirriko tele, Sadaks liwa linna pole! -- Agga ei olle liwast liteminne Ei hauasta arrotominne, Kabbelist ei kaebaminne! -- Ikka mullas eidekenne!

IV.

KIIKKU-LAULU.[181]

Yksi laulaa: Lähkem' kiikkua katsomaan!

Yhteisesti: Kiikuta.

Yksi laulaa: Tokko se kiikku kantaa meitä?

Yhteisesti: Kiikuta.

Yksi laulaa: Kuin se kiikku meit' ei kanaa.

Yhteisesti: Kiikuta.

Yksi laulaa: Ota kirves ja raivo kiikku!

Yhteisesti: Kiikuta.

Yksi laulaa: Ota tuli ja polttele kiikku!

Yhteisesti: Kiikuta.

G--nd.

(Viron kielellä).

KIIK-LAUL.

Yks laulab: Lähme kike katsuma!

Yhte-laulminne: Kikele.

Yks laulab: Kas se kiik ka kannab meid:'

Yhte-laulminne: Kikele.

Yks laulab; Kui se kiik meid ei kanna.

Yhte-laulminne: Kikele.

Yks laulab: Wotta kirves, raiu kiik;

Yhte-laulminne: Kikele.

Yks laulab: Wotta tulli ja pölleta kiik.

Yhte-laulminne: Kikele!

KEÄNNÖS VATJALAISTEN TAHI TSCHUUDILAISTEN KIELESTÄ.

Vatjalaiset oli ennen aikana yksi merkillinen kansa, siitä yhteisestä Suomalaisesta suvusta; ja on nyt yks niistä meijän suku-kansoistamme, joka on jo piamittain perätin poiskavonna joukostamme. Kuitenkin löytyy heistä vielä nytkin yksi vähäinen jäännös pois-salattu synkissä mehissä, kaukana muista ihmisistä. Näin heitä tavataan vielä tänä päivänäkin itekseen asuvina Peipuksen ranoilla Inkerin maalla, kussa hyö asuskeloovat yksissä kylissä metän korvessa; erinomattain Kattilan pitäjässä.[182] Ne suurimmat näistä heijän kylistä, kuhutaan yksi _Kolkan-peä_,[183] toinen _Babina_.

Nämät Vatjalaiset eroittaiksen niistä ympärillä asuvista Venöläisistä ja Inkrikoista, sekä kielessä että voattein parissa, kuin että myös tavoissaan ja uskomuksessaan. Venäläiset niin myös Saksalaiset, että Virolaiset kuhtuuvut heitä Tschuudiksi tahi Tschuudiloiksi,[184] ja luuloovat heijän olevan sen viimeisen perun niistä vanhoista Tschuudiloista, joista paljon puhutaan vanhassa tarinamuksessamme, vaan hyö kuhtuuvat ihtesek Vatjalaisiksi, ja sanoovat heijän kansan muinon olleen kuuluisan ja voimallisen. Heitä tunnetaan jo myöhäisempiinkiin aikoin tarinamuksessa nimellä _Watländare, Wesser_; ja heijän moa, joka vielä silloin eroitettiin Inkeristä ja Viron moasta, kuhuttiin _Watland_ (_Vatjalaisten_ maa) tahi _Vadjan-moa_.[185] Että tämä vanha Vatland, joka makais Suomen-lahen pohjukassa, niillä paikoilla arvaten kussa Koporien kaupunki on rakettu, vielä näinnä viimeisinnä vuos-satoina ei ouk ollut varsin kuulumatoin, nähään siitä että Poavi Gregorius IX:nees kirjassansa annettu sinä 9:nä päivänä Tammi-kuussa vuonna 1230 Upsalan Peä-Piispallen ja Piispallen Linköpingissä, kehoittaa ja käskee heitä: _ut inhibeant, ne quis Christianorum paganis in Karelia, Ingria, Livonia et Vatlandia ferrum arma vel ligna deferat aut apportet, quo eorum crudelitas in Svecos avertatur_ että kieltäsivät, jottei yksikkään pitänyt tuoman tahi kuljettaman rautoa, sota-aseita tahi puita, niillen Karjalassa, Inkerissä, Virossa ja Vatlandissa asuvillen pakanoillen, jotta sillä vältettäisiin heijän julmuutta Ruohtalaisia vastaan.[186]

Nämät Vatjalaiset, joihen tavoista ja elämästä myö vastapäin tullaan enemmin puhumaan, ovat kaikki Greekan-uskoisia, vaan varsin valaistamattomia ja joutavihin uskovia. Heitä kiitetään avaroiksi ja hyvatahtoisiksi vieraillen; ja heijän vaimot sanotaan olevan kauniit, ja paremp'-näköiset kuin Venäläisten ja Suomalaisten. Hyö ovat kaikki orjia Herroin alla, ja uskomuksensa suhteen kuuluuvat Venäläisten kirko-kuntaan, jossa heijän täytyy Venäjän kielellä toimittoo Jumalan palveluksensa; jota kieltä harva heistä sanotan ymmärtävän, vaimoista ja lapsista ei ykskään. Hyö tuloovat sen eistä useemmittain siihen Kattilassa löytyvään Suomalaiseen kirkkoon, koska hyö kuitenkin heijän kielestä ymmärtäävät jottaik; ja ihastuuvat ja pitäävät hyvänä niitä Suomalaisia, jotka yhtyyvät heijän kyliinhin, ja joihen kanssa hyö taitaavat puhettansa vaihtoo. Heijän kieli on yksi Suomalainen puhe,[187] kussa löytyy montaakin omoo sanoo,[188] ja kussa taas moni sana merkihtee toista kuin meijän kielessäme;[189] ja jossa ehkä myös joskus tavataan Venäläisiä ja Saksalaisia sanoja sisään tunketuita. Ikään kuin Aunulaisten, Lappalaisten ja niihen Venäjässä asuvien Karjalaisten kielessä, niin tavataan myös näihen Vatjalaistenkin eänös _sch_, erinomattain missä myö meijän kielessämme sanomme _s_ tahi _ss_.[190] Tämä Vatjalainen kieli kuuluupi aivan pehmiällen, ja on sohiseva ikään kuin Venäläisten kieli siitä että missä myö pietään nenee _k_, siinä hyö panoovat _tsch_ e.m, _tschartano_ (kartano), _tschuule_ (kuule), _tschäy_ (käy), _pitschä_ (pitkä), _päntschi_ (pänkki) j.n.e.[191]

Mitä heijän lauluihin tuloo, niin nähään jo tästä pienestä sipaleesta, jota myö olemme tässä liittäneet, että hyö ovat oikeita Runoja, ja ehk'emme tunne mitenkä heitä lauletaan, niin on uskottava että heitä laulettaan meijän Runoin tavalla.

Sekä näistä Vatjalaisista, että muista Venäjässä asuvista Suomalaisista kansoista, toivotamme myö tästä puolen soahaksemme selvempöö tietoa, koska Herra Oppia _A.J. Sjögren_ -- joka nyt Suomen hallituksen kustennoksella on näillen maillen matkustanut, variten vasta heitä kuulustelemassa -- kerran on sieltä kotiisak tuleva.[192]

YKSI TSCHUUDILAINEN LAULU.

Laulettu yheltä Tschuuudin tytöltä Babinan kylästä, Kattilan pitäjässä, Peipuksen rannalla, Inkerin moassa.

Auta minua armatointa, Toinen sanall', toinen toimell'! Kuin minä tulen toiseen paikkaan, Eip' ou mulla vanhempia; Toiset toisin minua opettaapi, Eip' on mulla kekä minun oikeen opettaapi, Mie istun kuin lintu puijen peällä, Ja mie olen kuin lammas, metsään keäntyn't.

(Vatjan tahi Tschudin kielellä).[193]

Awita minnu armatoita, Tschen saenad, tschen toisell! Ku mihall tuhae toisae poika, Ae boui milla vannopat; Tschet tschen minna opaetap, Ae boui milla then minnu okkoi opaetap, Mae isson kui lindo puen pael, Ja me olaen kui lammas, metsae kaent.

KEÄNNOKSIÄ LAPIN KIELESTÄ.

Koska Lapin-kieli on kuuluva siihen yhteiseen Suomalais-kieliloatuun -- ei ainoastaan siitä, että kaks kolmatta osoo hänen sanoistaan on Suomalaisia, tahi Suomeenpäin vetäviä; mutta myös siitäkin, että koko hänen kieli-rakennos (språkets grammatikaliska byggnad) on varsin meijän kielenmukainen, ja ikeän kuin perustettu samoilla anturoilla -- niin tahtoisimme mielellämme moamiehillemme toimittoo jotakuta tietoa siitä; ja jos ei muuta, niin jolla kulla esimerkillä osottoo heijän runomusta ja laulamusta. Vaan tästä heijän runonteoistaan tunnetaan niin vähä, että tuskin juletaan siitä puhua, liioitenkin koska ollaan heijän kielessäkkin varsin äkkinäisiä. Kuitenkin tahomme me kerroittaa sitä, mitä olemme kuulleet muilta, ja mitä myö ite olemme jo osittain tulleet tästä kuulemaan.

Mitä ensinnik heijän lauluin laulamuksesta tuloo sanottavaksi, niin se kuuluupi meijän korvissamme varsin pahallen, että olemme epäillyksessämme, jos sitä kuhuttaneen _laulamiseksi_ vai _uluamiseksi_. Ite kuhtuuvat hyö tätä _juoiket_ t. _juoikastallet_, joka merkihtee "loilotella, hyrräillä" (tralla, gnola som Lapparne); että meijän tavalla laulella, kuhtuuvat hyö _laulot, laulotet, veiset_. Tästä tuloo, että kuhtuuvat omaa lauluansa _juoikem_, vaan vieraista _lauloin, laulotes, wuöle, veisa_.

Että peättää heijän laulamuksesta jotaik, ilman että ensin siihen tottua, oisi yhtä sopimatoin, kuin että puhua yhtä asiata jota ei ymmärretäk; sillä heijän laulut ei ouk arvattavia meijän nykyistä (moderna) soittamustamme mukaan, vaan kahottavinna varsin omalla tavallaan. Kuin ensin kuulin heijän laulavan, niin se kuuli minusta pian ikään kuin tuuli oisi syvämmoassa vanhoja honkia puistellut, jotta antoivat ainian sitä yhtä ja samoa narkuttamista. Meärättyjä tahi täyvellisiä eäniä ei paljo selitetäk missään, vaan yhtä naukumista tahi räykyttämistä, joka yksi-eänällisuutensa tautta kuuluu kyllä rumasti. Vaan kuin usseemmin heitä kuultiin, niin keksittiin että ehkei näissä ollut vissijä meärättyjä eäniä, niin oli heissä kuitenkin jotakuta järjestystä tahi lomausta, joka yksimukaisuutensa suhteen, ei ollut varsin ilman merkityksetäk, koska se sillä kuvaili sen ra'an ja alaistoman luonnon, jossa elivät, ja anto meillen ikään kuin ymmärrystä siitä harjottamattomasta ihmisen eänestä, joka ei ouk vielä koroittanut ihtesek oikeeksi lauluksi. Ettei nämät heijän loilottamiset mahak olla varsin ilman mieluisuveta heijän muka korvissansa, arvaamme siitä, että hyö heitä laulaissaan leppyyvät ja mieltyyvät.

Mitä tästä Lappalaisten laulamuksesta vielä tuloo muistettavaksi, niin luulen minä keksinein jotta joka erinäinen sana yltyypi jo yksinään koko heijän laulamukseen. Nimittäin sillä tavalla, että ikään kuin tässä meijän nykyisessä soittamuksessamme voaitaan laulamukseen kokonaista värsyä, (tehty monesta erinäisestä sanan-juonesta, _rader_),[194] ja niin kuin vanhoin Ruomalaisten ja Greekkalaisten lovistamiseksi ei vaaittu muuta kuin yhtä sananjuonta (sepitetty monesta yksinäisistä sanoista),[195] niin tarvitaan Lappalaisten joikkimiseen, ainoastaan yhtä yksinäistä sanoo. Tahi hyö viruttaavat koko laulamuksensa yhellä sanalla, sillä tavalla että jos se oisi lyhyvempi kuin pitäis, niin hyö sitä viivyttää ja venyttää, ja jatkaavat siihen usseemittain polven _lä_, joka heijän kielessä merkihtee yhtä kuin vakutos-sana (adverb, affirm.) _pa, pä_ meijän kielessämme, että sillä muka soaha sitä pitemmäksi.[196] Ne Lappalaiset, joita olen nähnyt, ovat kaikki laulaneet varsin yhellä tavalla. Soatua vähä viinoo piähänsä, istuit hyö lattiallen niin kuin heijän on tapa,[197] ja rupeisivat kyyrysillään virsiänsä hyrräillemään, ja koska joku synkä sana tuli heijän suuhun, silloin aina koroittivat eäntänsä, ikäänkuin meijän velhot, koska haltioissaan pureiskeloovat hampaaitansa. Minä olin tuttu yhen Lappalais-Oppivaisen kanssa nimellä _Fjellner_, joka minun aikana oli Upsalan Opistossa, ja joka oli syntynyt varsin Lappalaisilta vanhemmilta Jämtlannin Lapissa. Hään oli ehkä se ainua ja ensimmäinen peri-Lappalainen, joka oli tässä Opistossa opetustansa harjoittanut. Hään sanoi Lappalaisilla ei olevan oikeita lauluja tahi veisuja, ainoastaan kolmet tahi neljä peä laulamusta (hufvud-melodier) kaikkiaan[198] joihin soittaavat ja lauleloovat mitä tahtoovat, sillä tavalla että sanat veitään ja venytetään näihen soittoihin, ilman minkäanlaisetak muutokseta. Tahi heijän laulut ovat sanoistaan joka-päivällistä puhetta, joka laulettaissa virutetaan tällaisihin joikkimisihin.