Part 6

Hänen laulut jotka kaikki ovat laulettavia, (Lyriska) on erinomattain mainittavat heijän luonnollisuutensa, kaunukaisuutensa ja vilpittömyytensä suhteen.[134] Suurin osa heistä on jo ajan kululla vaipuneet uneukseen ja kavotukseen, niin että viiestä hänen kirjastansa ei ouk muuta jälellä kuin 11 laulua. Kaikista hänen jälkeenjäänneistä Runoista luvetaan vielä 68 laulua, jotka olemme käsittänyt; ehkä se on tietämätöin, jos hyö kaikki ovat hänen omiansa. Hyö ovat mittauksensa[135] suhteen, kirjutetut erinomaisella tavalla, josta tämä värsynmittaus, on hänen nimensä perästä tullut Anakreontiksi kuhutuksi, ja eroittaaksen muista, siinä, että hyö ovat tehtyt kolm-nivelisistä Jambiloista,[136] yhen jatkauksen[137] kanssa; eli hyö ovat syntyneet uupuvista neljä-nivelisistä.[138]. Herrmann on mittuuttana heitä niin, että se on soanut heistä yhen suuren _Jonicus_ aloittamuksensa[139] kanssa; myö tahtoisimme heitä (erinomattain niitä joill' on kolmet polvee ensimmäisessä nivelessä) lovistaa,[140] niin kuin oisivat kaks-nivelisiä _Ditrochaeit_[141]; että sillä soaha heitä meijän kielellen sopivaisiksi.

Sillä Suomen kielessä ei löyvyk yhtään sanoo, joka oisi kunnolliseksi _Jambiksi_ kuhuttava; sillä jos kohta jälkimäisessä sananpolvessa oisi _pituus_,[142] niin on kuitenkin into[143] aina ensimäisessä, jonka karaistamisella paino ikään kuin pois-vaipuu toisesta polvesta, niin ettei hänestä paljon lukua pietäk josko hään on pitkä eli lyhyt. e.m. _pataan_,[144] joka oikeutta myöten olisi _Jambi_ vaan on lovistettava kuin yksi _Spondeus_, sillä jos innon ottaisi pois ensimäisestä polvesta, niin sitä ei yksikään Suomalainen ymmärä, vaan jos taas ottaa painon toisesta polvesta, niin että se luetaan lyhemmäksi, niin sitä ymmärtäävät kaikki. Sillä Suomen kielessä on karkaiseminen enemmäksi luettava kuin painaminen. Ja myö niämme sen eistä myöskin heijän vanhoissakin Runoissa, pitkiä polvia jotka ovat lyhyvinä laulettavia, jota aivan hyvin soattaa tehä, ainoastans intopolvet ovat kohallansa. Myö olemme näitä kiännellessä, niin paljon kuin mahollinen on ollut, sovittanut tätä, niin kuin asia myöten antaa, ja erinomattain tarkoittanut että saaha into-polvet paino-polviin paikoillen; että heitä sillä saisi karaistuiksi; ja jonka tähe meijän useasti on täytynyt sovittaa ne pitemmät polvet lyhyisten siaan.

Merkillinen on, että jos _Jambiset_ värsyt lovistetaan takaperin, niin hyö käyvät meijän runoin tavalla, ja ovat luettavat kuin neljä-niveliset _Choreukset_, joihen viimeinen niveli on yksi _Spondeus_. Näin heitä soahaan muutetuiksi, jos ensimäinen polvi niissä 7 polvisissa värsyissä, jonkun vieraan sanan jatkamisella tahi liitettämisellä tehään kaheksi polveksi. Ne taas hänen lauluista, joihen värsyissä löytyy 8 polvee entuesta, (nimittäin 3 ensimäisessä nivelessä) niihin ei tarvihte pistä mitään liikoo sanoo, ainoastansa ensimäinen niveli luetaan kuin yks _Amphimacer_,[145] tahi jos sanat lovistetaan kuin oisivat muka neljä-nivelisiä värsyjä, joka syntyy sillä tavalla, että se ensimäinen polvi tehään pitkäksi, ja leikkaukset pannaan niin, että kaksi polvee luvetaan kussakin nivelessä, josta hyö kaikki muuttaiksen paljaiksi _Trochaeiksi eli Choreiksi_, ja ovat Suomalaisina Runoina laulettavia.[146]

I.

KANTELESTANSA.

1:nen Ode [147].

Atreidist' tahon laulaa, Kadmost' viritin virttäin Mutt' kielet kantelessain Suloista suovaa soivat, Ma muutin äsköin uuvet Kaik' kielet kanteleesein.

Ja oisin työt Heraklén Laulanut. -- Mutta soitto, Se raikui rakkautta. Hyväst siit', Urot uljaat! Mun harppu ainoastaan Nyt helkyy helleyttä.

II.

NAISVÄISTÄ

2:nen Ode.[148]

Härät ne saivat sarvet, Hevoiset kavioita, Jänikset jalon juoksun, Ja Karhut tora-hampaat, Ja kalat uima-neuvot Ja linnut lento-keinot, Ja miehet saivat mielen, Noh, jäikö vaimot ilman? Hyö saivat kauneuutta. Kaik' kilvet kiskoittaapi, Kaik' keihät keikuttaapi, Tulen ja terän voittaa Hyö kaunuellansa.

III.

RAKKAUS.

3:mas Ode.[149]

Oli kerran keski-yöllä, Koska ohta Otavaisen Käteen kiännäiksen Boútin, Väki kaikki väsyksissä Oli uneen uupununna. Eros silloin äkkiästi Kolkutti koan ovellen. "Kuka pieksää portin piälle?" Kyseilin, "ja unein viepi?" Eros vastais; "Avaa oveis! Olen lapsi, elä pelkee! Sateet soattoivat mun märäks, Kaiken yötä kuljellessa." Näitä kuullen mielein taipui, Iskin tulta hiiluksesta, Avoin oven; löysin lapsen, Joll' oil jousi kainalossa, Siven-kynkät, nuolen-kontit; Panin pankoll' istumahan, Kourat oli kohmettunna, Niitä lämmitin omillain; Veinkin viänsin hiuksistansa. Kuin läks kylmä kynsistänsä, Niin hän lausui: "koitelkamme Jos on vannet vaipununna, Jännet veissä vetkistynnä!" Vivun viritti, ja povein Pisti piikinsä, kuin piru. Hyppäis pois, ja nauro-suulla Huusi: "Vieras, kiitos olkoon, Eip' ou vannet vahinkoit'tu; Kivut sinuun kiini käyköön!"

IV.

ITESTÄÄN.

4:äs Ode.[150]

Myrtin heinill' hienoisilla, Lotoin pehmiäisten piällä, Muatessain ma tahon juuva. Eros (hameell' hartiolla Niiniin kanssa, nivottunna) Tuokoon viinaa viipymätä! -- Sieväst aika sinkoileekse, Niin kuin vaunu pyörillänsä. Tomuks tulemme ja tuhkaks, Luita luista luopuneita. Miks' siitt' hautain haisuttaisit? Mullan mustan lahjoittaisit? Parempi oisi eläissäini Hajut: kukat kulmilleini Pujota, ja neio nouva! Ennen kuin ma tuonek mänen Tuohon Tuonelaisten tanssiin, Tahon huolein huojennella.

V.

RUUSU.

5:ees Ode.[151]

Kantakaamme Eron ruusut Viinan Dionysiuksellen, Ruusut kulta-karvoinensa Pujotkaamme kulmillemme, Juokaamme ja iloitkaamme. Ruusu, kukkista mun kultain! Ruusu, kevään kauniin karva; Ruusut, rakkaat Jumaloillen.

Kyprin poika, kuin hän tanssii Kaunein Chariteisten kanssa, Ruusut piänsä peittelöövät. Kaatakaamm' siitt' kantelemme Viinan maillen vihityillen; Ruusuin kanssa kaunistetut Siiriä pyöryttelleisimme Nännäkkäitä neitoisia.

VI.

RAKKAUS.

7:ääs Ode.[152]

Hyacinthieisten varrell' Eros kuritt' m'ua kovast', Löi; -- ja käski minun käyvä Koskein kuohuviin läpitsen, Läpi soihen, läpi maihen: Hikoilinma hiihtäissäini, Syvän kasvoini kajahti, Luulin kurja kuolevaini. Eros siivill' silkisillä Minun jäähytti, ja sanoi: "Et sie taija rakkaaks tulla"

VII.

RAKKAUTESTA.

14:nees Ode.[153]

Ma sois, et rakas oisin Eros mun tuohon taivuitt' Mutt' mull' oil jäykkä mieli, En totellut ma häntä. Hän jousensa jo jännitt', Ja kualsi kulta-kontin; Mun tahtoi tappeluhun. Ma olallein myös otin Mun varjoin, kuin Achilleys, Mun kilvein, ja mun keihäin, Ja varusteliin vastaan. Hän ampui -- piäsin pakoon; Mutt' kuin oil nuolet kaikki, Hän suuttua suhahti, Ja lensi, niin kuin lempo, Ja kävi keuhoin keskeen; Ja minun ruumiin raukeis. Mitäsmä kilvee kannan? Ei aseet mitään auta, Kuin tuli povein polttaa.

VIII.

KULLALLENSA.

20:nees Ode.[154]

Kosk' Tantalonkin tyttö Tuil Phrygin kiveks' tehty, Kosk' Pandionin neito Oil Piäskysennä nähty; Niin -- Jos sun peilis oisin, Ett' näkisit mun aina! Jos oisin helmukseisi, Ett' kantaisit mun aina. Ma soisin veteeks tulla, Ett' pesisin sun ruumiis! Ma soisin Myrrhan' olla, Ett' hiukseis haisuttaisin! Ma nännä-riepuis oisin -- Ja helme kaulassaisi! Ja virsuis olla voisin, Ett' vajuis'n varpaaltaisi.

IX.

OMASTA TYTÖSTÄNSÄ.

28:nees Ode [155].

Kuules, Maalari mokoma! Tiepäs tietävä tekiä, Konstin Rhódin harjottaja, Tie mun Neitoin, näkemätäk; Niin kuin mie sun muistuttelen. Ensin hiukset hiukistele Mustat, villan villaisemmat; Ja jos taijat taivoltaisi, Tie myös myrhan haisuviksi. -- Ohtaa valkoista varusta Tukan mustan kappyrillä, Puna-poskilta kohoova, Elä yhtä eikä kahta Silmän-väliä vetele; Olkoon, niinkuin hänellääkin, Pikkuruinen piiramatak -- Silmän karvan karvallista. Silmän-terät, tietävästi Valkiasta valmistele; Siniseksi kuin Athénen, Laupiaksi kuin Kythéren, Tiepäs nenä, että kasvot, Maitokaiset, ruusukkaiset. Huulet Peitohon mukaiset; Suuta suinkin tahtovaiset. Käyköön Chariteijat kaikki Pehmehellä leuvallansa, Kaulallansa kauniillansa. Peitteleppäs muutoin häntä Puna-purpurin hameella; Että pinta pilkistäiksen, Iho ruumiin ruskottaisi. Olkaan! -- jo ma häntä keksin; Koht' on kuva kielellissä.

X.

BATHYLUKSESTA.

29:nees Ode.[156]

Kuva kultaisen Balhyllon Tiepäs häntä kuinma käsken! Tiepäs hiukset kiiltäväksi, Juuret mustahan mukaiset, Peätkin päivän säistäviksi. Anna muata mieltäns myöten Hiuksiin niin kuin haiveniinkin, Palmikoillen panematak. Kulmat ohtahaan kuvaile

Kasteheesen kauniheeseen, Niin kuin kiärmeet kiännellessään. Silmät mustat ja uhkavat, Lausutkohon laupeutta; Yksi Marsin mahtavainen, Toinen Kyprin kyynö-silmä, Että yhtä pelättäisiin Toista toivon taottavaksi. Tiepäs posketkin punaiset, Untuiset, niin kuin omenat,

Tieppas (jos sa tehä taijat) Punakkaat kuin kainun Aidun Mutta huulet, enmä tiijä Mitenk' niitä tehtäneeni. Tie heit' Peithon pehmiämmät. -- Sanalla, niin olkon kuva Kieletöinä, kielellissä.

Kasvoin alla olkoon leuka. Elfin luuta valkoisempi, Kauniimp' kauniimman Adónin. Tie hänelle Hermen rinta, Kahen kätensäkkin kanssa. Reijet niin kuin Polydeúkon, Ohimmat, kuin Dionysion.

Tieppäs reijet pehmiäiset, Tuliset, ja ylemmäksi Kainummatkin kaunukaiset! Venus heitä halajaapi. -- Sull' on konsti kohtalainen, Kosk' et saata selkeä tehä; Sepä paras paikoistahan!

Vieläkös jaloist' nimitän? Ota maksuis mieltäis myöten! Kuappa kumoon päivän kuva, Pane Bathyllusta siaan, Ja jos Sámohon samoisit, Tieppäs Phoibos kuin Bathyllos.

XI.

PIÄSKYISESTÄ.

33:nees Ode.[157]

Sie pieni piäsky kulta, Kuin tulet kesäll' tänne, Ja peseis tiiustelet; Vaan talveks' mänet jälleen, Niilen ja Memphin luokse. Mutt' Eros sytämmeini Pesänsä aina panee. Jo halu yksi lentää, Yks' munaks' kohta joutuu, Yks' kuiskaa kuoressansa. Yks' kumu aina kuuluu Poijilta piiskuwilta.

Ne vanhemmat Erotit, Hyö nuoret kasvattaavat; Ja jotk' on kasvanneita, Jo hautoavat toiset. Mitäs mä tehä taijan? Sill' sellaisii Erotii En saata kajotella.

XII.

OMISTA NIMIKOISTAAN.

(32:nees Ode).[158]

Jos puussa kannat kaikki Lukea uskaltaisit, Jos tiijät lainneen teitä Merellä miärätellä, Niin tien sun tietäväksi Minunkin Nimikoistain

Jos alotat Athénist', Niin suat kaks'kymmenettä; Ja lue viis'toist' siihen. Kokoo siit' Korinthist', Yks joukko, jok on siellä; (Sep' on Achaijan muassa, Joss' on valitut vaimot). Lesbost' luveppas siitten, Ja Jóniahan asti, Ja Káriaan ja Rhódoon, Kaks' tuhatt' tuttavia. "Mitäs"? -- Lueppas vielä!

Ei ouk viel' Syyrit lu'ussa, Eik' kanaiset Kanópost, Eik' Krétasta, kuss' Eros Kyll' huiskaapi kylissä, (Jossa suat mieltäis myöten). Tokk' luvetatkos vielä Gádin myös tuolla puolla, Baktriosta ja Indist', Kuss' on mun kultaisia?

SANAUS.

(NOSSILTA).[159]

Vieras, jos Sapphoa nähäkseis soisit, Charíteisten kukkaa Käy Mityléneen, kauniimmaan kaupunkiin ast'; Sano, ett' Lokreisten moa myös synnytti hänelle Siskon, Nimellä Nossis; Runojoin nimikko. -- Mää!

G--nd.

KIÄNNÖKSIÄ SAPPHOSTA.

Ne vanhan-aikuiset kirjasepät ja opinkäsittäjät ovat kilvottain kiiruhtaneet, että ylistää ja kunnialla osottaa _Sapphon_ kuuluisaa nimeä,[160] eikä meijän aikuisetkaan ole laiminlyöneet että juohtelemuksillansa johtattaa hänen muistoa, ja hänelle uhrata kiitoksen ja rakkauen lahjoja. Niin kuin Anákreon oli rakkauellansa onnellinen, niin oli Sappho rakkauessansa varsin onnetoin. Tämän tulen-tuimuus ilahutti yhen syvämmen, vaan poltti toisen. Hänen laulut lausuuvat meillen laupeuellansa siitä raskaasta rasituksesta, jolla rakkaus runteli hänen ruummiinsa, ja järskytti hänen jäseniä; joihen väsyttäissä hään oli veikistymässä ja henkestymässä, ja joka viimeinkin suattoi häntä kuoleman portahallen. Mutta merkillisempi hään on siitä suloisesta runon-sukkeluuesta, siitä varsin valitusta ajatuksesta, joka jokapaikassa hänen runoissa on silmin nähtävä. Hänen runon-töissänsä ja laulunliitoksissa ovat sanat ainakin hyvin sovitetut, ja puheet pujotut.

_Sappho_ eli nuon 70 vuotta ennen Anakreonia, tahi lähes 600 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä.[161] Hään oli jo nuorena Neitona lahjoitettu niillä antimilia, joilla hään hilpiämmällä i'ällänsä tuli moailmassa mainituksi. Hään oli syntynyt Mitylénessä, Lesbon suaren piä-kaupunkissa. Herodoton ja Ailianon puheen perästä, niin hänen isansa nimi oli _Skamandronymos_, ja hänen äitinsä _Kleis_. Hään tuli jo aivan nuorra naituksi _Kerkolan_ kanssa, yhen rikkaan asukkaan Andron suaresta, jonka kanssa hään synnytti tyttären, jonka hään pani äitinsä kaimaksi. Mutta jos Sappho aviossansa oli onnellinen, niin hään myöskin sen perästä tuli monta onnettomaksi. Hään joutui jo nuorena leskeksi; ja otti silloin opettaaksensa nuoria neitoisia ja vallasväin tyttäriä, joita hään neuvomisella ja taivuttamisella tahtoi suattaa julkisempaan valistukseen, kuin tavallisesti oli laita. Tätä tehessä, harjotti hään heitä myöskin runontaivuttamisessa ja lauluin laulamisessa, joka näissä maissa oli aivan suuren arvon ansaitseva. Vaan sillä välillä hään itekkin tuli kuuluisaksi hänen runonteoistansa ja lauluin laitoksestansa, jotka levitteessään teki hänen kunniansa aina kuuluisammaksi, ja hänen nimensä juuri julkisemmaksi. Mutta se tapahtui hänelle niin kuin monellenkin, että siitä sikisi vihat ja vainot. Moni oli joka katehti tätä hänen kunniatansa, ja vaimon-kateus on kaikista kauhiin. Monet moittivat häntä, monet myös soimaisivat ja panettelivat, ja hään tuli jo viimeinkin kotoonsa kajotetuksi. Suuri oli suru tuokin, vaan hänen murheet tulivat vielä mustemmaksi, koska rakkauskin rupeisi häntä raukkoo rankaisemaan. _Phaon_ oli yksi nuorukainen, jonka nuoruus ja ihannaisuus oli jo monelta mielen viennyt, eikä Sapphokaan ollut hänestä varsin vapa. Tiesi hänet mikä häntä lie häneen niin sytyttänä, sillä siitä päivästä hänellä ei eneä ollunna yön eikä päivän rauha. Mutta Phaon ei meltynyt häneen, vaan läksi purjehtimaan Siciliaan. Kauvan koitteli Sappho että hellällä kirjuttamisellansa, puheen suloisuuellansa, ja lauluin-laupeuellansa vietellä ja houkutella häntä sieltä takaisin; mutta kaikki hänen rukoukset ja Runon-ruikuttamiset [Elegier, sorgeqwäden] kävivät tyhjäksi. Murhe ja kateus, suru ja luulo sytyttivät nyt hänen syväntä, ja hään oli aivan helläluontoinen ja pehmyt-syömminen, että kärsiä heijän vaikutoksia. Hyö löivät häntä muahan juuri martahasti; ja hänen vihamiestensä vihat, ynnä maamiestensä manaukset vaikuttivat välttämätä tässä vaimo-rukassa hänen onettomuutta. Murheissansa mäni hään mehtään, ja Leukadion korkealta vuorelta heittiin meren syvyyteen; ja lopetti näin ouvolla tavalla sekä murheensa että elämänsä. Nyt vasta rupeisivat hyö häntä kunnioittamaan hänen koti-kylässänsäkin, ja Lesbon tyttäret kilvoittelivat kiitoksellansa häntä ylistämään. Hänen kuva pantiin kaupunkin rahoin piälle, ja häntä palveltiin niin kuin saaren emäntee (öns skyddarinna). Hään oli ollut mustakulmainen, pieni ja hoikka, ja hänen palavat ja viekkaat silmät ovat tuiskuttaneet tulta ja rakkautta. Jos kohtakin hään ei ollut korea ja ihana näöltään, niin hänen tavat ja taijot tekivät häntä sekä hänen käytöksissä että toimituksissa aivan suloiseksi. Sekä näistä hänen menoistansa että siveyestänsä, mutta erinomattain hänen Runon-teoistansa ja sukkeluutestansa, on hään tullut kuhutuksi siksi kymmeneneksi Runottareksi (skaldinna, sånggudinna, en av Muserna). Ja jos hään rakkauessansakin oisi jollon kullon viheliäiseksi joutunut, niin eihään se ollut ensimäinen, eikä taas viimeinen, jonka rakkaus on rauaissunna. Se oli tämä hänen halaus ja helleys, joka teki häntä kuoltuansakkiin kuolemattomaksi. Hänellä sanotaan olleen kolmet veljestä _Larichos, Eurygios ja Charáxes_; joista ne ensimmäiset ovat hänen lauluissansa tullut ylistetyiksi, vaan se viimeinen moitituksi ja nuhteltuksi hänen käytöksestänsä, koska hään mielytti ja piti portonansa yhen Naukraton kaupunkista otetun hyvänäköisen tytön, nimeltä _Dorika_. Nämät Sapphon nuhtelemukset, kuin myös hänen omatekemät laulut, jossa ei suinkaan mitään siveyttä vastaan sotivaa pitäis löytyä, ovat otetut toistukseksi niitä vasten, jotka kelvottomilla puheilla ja soimauksilla ovat tahtoneet häntä alentoa.

Hään on kirjuttana: 1) 9 kirjoo Veisuja, -- lyriska sånger, ja ilman sitä. 2) Hiä-lauluja, -- brudsånger. 3) Kiitos-virsiä, -- lofsånger. 4) Suru-runoja, -- Elegier, sorgeqwäden. 5) Sanauksia, -- Epigrammer. 6) Erinnäisiä-lauluja, -- varianta sånger. 7) Jambiloita. 8) Arvotuksia, -- Charader. 9) ja ehkä monta muutakin. Nämät kaikki ovat kaonneet ja hukkaan joutuneet, ja heistä ei ou muuta jälellä kuin kahet Odit ja muutamia sanauksia, jotka muihen kirjoista ovat käsittäneet, ja joita usseemmittain liitetään yhteen Anakreonin lauluin. Hänen sanotaan myös ensin tehneen ja valmistaneen yhtä erinomaista kanteletta, joka siitten hänen maassa pietiin parhaina soitto-neuvona. Niin myös on hään runontöissänsä varteen ottanut, yhtä äkkinäistä ja erinäistä luatua varsyn mittauksessa, joka hänen perästä vielä nytkin kuhutaan _Versus Sapphicus_. Hänen värsyt ovat muka viis niveliäiset, joihen ensimäisessä nivelessä on _Trochaeus_, toisessa _Spondéus_, kolmannessa _Dactylus_, ja neljännessä ja viiennessä taas _Trochaeukset_. -- Se on aivan työläs ja ehkä mahotoin että sovittaa meijän kieltä tällaisiin mittauksiin. Myö olemme kiäntäissämme tehneet heitä nivelittäin ja polvittain Sapphon mukaiseksi, vaan lovistamus [skansjon] on toinen tykkänään. Meijän kieli vaatii että heijät lovistetaan _Dactylittain_; tahi piamittain kuin kuus ja viis-nivelökset. Yhteen Sapphoiseen vaihokseen luetaan kolme Sapphon värsyä, ja yksi _Adónikon_.[162] Muutoin on yks toinenkin tyttö Sapphon nimellinen, elänyt hänen ajallansa Lesbossa, joka oli _Eresiasta_ kotoisin. Ei sekkään ollut Runon-töissä taipumatoin. Hänen luullaan olleen kevyt-mielinen ja huikentelevainen luonnostaan; josta moni on ehkä nykyisin luullut sitä sanottavaksi Mitylénen Sapphosta jota puhuttiin muka tästä.

1.

APHRODITEKSELLE.

HYMNI.[163]

Autuas Vaimo, kaik'haltias taivaan! Taivahan Lapsi, moniviekkainen Vénus! Avuksein huuvan! Ei suruks', ei murheeks' Kiännä mun mielein!

Tuleppas tänne, ja Runojain kuule! Kuulithan muinon -- kosk' luoksein mun tulit; Heittäin sun isäis ihaista majaa, ja Kultaista kotoo.

Valjaissa, varpuseis vetivät vaunuis, Siivilläns, pimeitä pilviä myöten Tulivat taivaasta, kiiäten ilmoo -- Ikään kuin nuolet.

Lensivät tiehens; -- vaan autuas vaimo, Nauroit niin laupias', sulalla suullais; Kysyit niin kiivaas': "mikäs nyt vaivaa! -- Koskas sa huusit?"

Kaikk'? mitä kurja, mun mielessäin mieltyi: Ketä? ma viereini viettelis'n vielä? -- Panisin pauloihin? -- "Kuka, o Sappho! sun Murheiseks' muuttaa?"

"Pavoss' jos liene? -- Koht kiäntaköön tänne! Lahjais, jos laittaa?[1] -- Niin laittakoon toiset! Jos se ei taivuk! -- sen taipua pitää Tahtons'kin vasten!"

Tule mun luoksein, ja murheini muutak Iloksi jälleen! ja mitä mull' puuttuu, Ja mieleini halaa, täytä! ja taivuk Piikahais puoleen!

[1] _Laittaa, t. moittia_, förakta, försmå.

2.

YHÖLLEN RAKASTETULLEN TYTÖLLEN.

ODE.[164]

Se miesi on miekoinen mielestäin vielä, (Hään ihtesäk Jumalan julkiseks' luulee) Kuin vieressäis istuu, ja keviäll' kielell' Kultansa kuulee.

Suullais ja naurollais viettelet mielen. Sytämein syttyy, ja mieleini muuttuu! Nähten sun silmäis -- niin katoa kielein, Ja puheini puuttuu.

Mun eäni se vaipuu -- jo taipuu mun piä! Tulet ne tuimentaa silmäin ja luuloin; En ketäänmä kuule, en ketään ma niä! Korvian on kuuro.

Tuima on tuskain, ja murheet mun muokkaa; Raukaisoo ruumiin -- jo tahtokin taipuu! Helpe kuin heinä, viel' henkeini huokaa, -- Kunnek se vaipuu.

PIENIÄ SIPALEITA JA KATKAISTUNEITA KAPPALEITA, JOTKA OVAT SAPPHON RUNOISTA TULLEET SÄILYTETYIKSI.

I.

YHELLEN RIKKAALLEN, VAAN OPPIMATTOMALLEN JA RUNOIN TAITAMATTOMALLE VAIMOLLE.[165]

Oot kuin oisit kavotettu, Etkä vastakaan sa muista, Ettäs olet oleskellut. Sill' et ollut kuunnapänä Pindin kukkaa käsittänyt. Riensit tuhma tuonelahan. Etkä Manalankaan moasta, Taivallista sa tavannut.

II.

TYHJÄ UOTTAISSA.[166]

Kuu jo ompi maillen männyt, Rian-seulat, syvän yön jo, Kohta hetki kohtajaapi; Yksin muka valvon vielä --

III.

VENUKSELLEN.[167]

Tule Vénus veikkaseini, Julkisellen juhlalleini! Ja mun kulta-kupistaini Mehu juota mieluiesti Tuttavillen tultavillen, Sekä sullen, että mullen.

IV.

ÄIJILLENSÄ.[168]

Äiti mun kulta! miksen ma taija niin somasti soittaa Ett' Tyttö mun toivooni taipuis -- se viipyvä Vénus.

V.

NUORIKKO ja PIIKUUS [169].

Nuorikko.

Piikuus! Piikuus! -- miksi minun heitit?

Piikuus.

En tule luokseis ennee -- en tule ennee!

VI.

RUNOJALLEN.[170]

Runojankin kotoa Murheet mustat muttakoon! -- Eikä minuun puuttukoon. --

VII.

SULHAISELLEN.[171]

Lanko kulta! hiäs on juottu -- pivois pietty; Piijan olet suanut, jok' oil sulta tietty, --

VIII. TULIAISET.[172]

Koroita katto ja orret -- Panke myös paremmat parret! Ylkämies tulee kuin Ares. Uhomp' kuin uhkiat Urot.

IX.

MAAKYLÄN TYTÖSTÄ.[173]

Kuka on tuo hölmö, joka Käyp' ja nauraa, eikä tiiä, Hamettansa lasketella?

X.

TULEVALLEN TUTULLENSA.[174]

Tule kultain tänne! Ilmiks' tulkoon ilo Sinun silmistäisi.

XI.

KALARIN PELAGON HAUVAN-KIVELLE.

Täss' makoo kalamies Pelágos: Menískes murheessansa, pojan muistoksi Hään tänne verkot toi, ja kahet vanhat airot.

XII.

MUATESSANSA.[175]

Unessaini, Kyprin kanssa kuiskuttelen.

G--nd.

KEÄNNOKSIÄ VIRON KIELESTÄ.

Se joka tahtoo oppia tuntemaan Suomen kieltä, hänen täytyy myöskin joksi kuksi tuntea hänen _siskon-kielet_, tahi ne kielet jotka ovat siitä syntyneet, eli jotka ovat puolestansa synnyttäneet meijän. Ainoastaan sillä tavoin, että harjoitammo näitäkin tunteaksemme, niin soahaan selvempi tieto meijän omastamme; sillä suuri joukko meijän sanoistamme ovat heistä siirtyneet, niin että heijän muka juuret ja emä-sanat (stam-ord) ovat niissä haettavat. Tälläisiä siskon-kieliä ovat erinomattain _Viron-kieli, Vatjalaisten-kieli, Aunulaisten-kieli, Iskhorilaisten-kieli_, Niihen Venäjässä löytyvien _Karjalaisten-kieli_, ja niiten Ruotin ja Norin rajoilla asuvien _Suomalaisten-kieli_; jotka kaikki ovat varsin suomalaisia, ja suurin osa ainoastaan luettavia erinäisinnä puheen-murrena meijän kielestämme. Vaan ilman näitä löytyy vielä muitakin kieliä, jotka ovat kaukaisempana meijän kanssa sukuisin. Nämät ovat _Lapin ja Ungerin-kielet_, ynnä ne Venäjässä asuvien _Syrjäläisten, Permiläisten, Votjalaisten, Vogulilaisten, Tscheremissiläisten, Tschuvassilaisten, Ostiakilaisten, Morduinilaisten ja Tepterilaisten_ kielet, ja ehkä monen muihen, näihen kaukaisemmihin kansoin.