Part 2

Mikäshän se sitt' on? eli mikä Juhlallinen pito, on saattanut Sääksmäen kuuuluisammaksi muista pitäistä Hämeessä?

Se on _Ritvalan Helka_, jonkan rajoittamisesta tahikka pyhänpitämisestä myö tässä lyhykäisesti tahomme tehä tietäväksi.

Helkatuorstaina kello 6 iltaisella alkaa joka vuosi tämä Juhlallinen käyttäminen, josta se myös se on nimensä suanut. Se seisoo siinä että kylän Tyttäret, mainittuna iltana kokountuvat yhteen vissiin paikkaan keskelle kyleä, joka kuhutaan Raitten risti, ja josta hyö siitten laulain lähtöövät kierettelemään kyleä; ja viimeisellä kylän läviten tultua, astuuvat _Helka vuorellen_, joka on vähän ulkopuolella kylee.

Tämä tapahtuu sillä tavalla, että koska Rilvalan Naiset vähää ennen päivänlaskua ovat toisiansa kohtanneet _Raitten ristillä_, ja johon vanhuuesta ei sallineet miehiä tulemaan, niin ne Tytöt joilla on heleä eäni, ja jotka parraittain taitaavat näitä Runoja laulella, asettaavat ihtiensä rinnattain vississä juonissa; neljä Neitosta kussakin. Samaten asettaaksen myös muu Vaimoväki, sekä nuoret että vanhat, neljä kussakin juonessa [juoni, led, ställda på ett led]. Nykyisin suavat pojatkin olla joukossa, vuan kuitenkin kulkoovat hyö aina erikseen jälelläpäin.

Ilman sitä että Ritvalan kylä on itestänsä aivan suuri ja väkirikas (sillä siinä luetaan 32 verotaloja) niin tähän kokountuu paljon rahvasta, ei ainoastansa likimäisistä kylistä, vaan myös monesta niistä lähimmäisistä pitäjistä, niin kuin Pälkäneestä, Hattulasta, Tyrvännöstä, Hauholta, Lempälästä ja Kankasalasta, josta tämä Ritvalan Juhla suaap suuremman arvon ja kunnian. Ei ainoastansa Talonpoikainen siäty, mutta myös pitäjän Herrasväki, on moneistin ollut tässä suapuvilla; niin että Ritvalaiset sanoovat muistavansa, toista kymmentä vaunuja ja kiesiä useen olleeen peretyksin heijän kylän raiteella. Niin koska nyt tämä väin paljous lähtöö ristkavulta liikkeelle, niin on arvattava, että hyö marsitessa teköövät yhen pitkän junon. Ja sanotaan toisinaan viiettä satoo henkeä näin olleen yhessä jatsakassa [klunga].

Ne Piijat jotka kulkoovat eissäpäin alottaavat silloin laulella:

"Ruvetkaamme, rohjetkaamme Elkös eäntämme hävätkö..." j.n.e.

Mitä näihin lauluin tuloo, niin ne ovat monesta syystä aivan merkilliset. Ei ainoastansa siitä, että hyö ovat runoina laulettavia, joka laulun luatu jo kauvan on näistä paikoista poishävinnyt, mutta myös, että hyö ovat tehtyt tässä muassa äkkinäisellä kielellä. Heitä lauletaan myös erinomaisella tavalla, monenkertaamisella [med resitatif], kertaussanoilla [med Refränger], ja omalla eänäntaipumisella [med egen melodi, modulation]. Nimittäin sillä tavalla, että kuin Tytöt niissä kahessa ensimäisissä juoneissa ovat sen ensimäisen sanan laulaneet, niin ne Likat jotka käyvät niissä kahessa jälkimäisissä juonissa kertoavat saman sanan; samaten teköövät tuas vuoroistansa ne Piijat jotka käyvät niissä molemmissa jälkimäisissä parvissa näihen perästä. Sillä tavalla kerroitaan joka Sana monta kertaa, aina sitä myöten kuin tyttölöitä löytyy, jotka ovat näitä lauluja harjoittaneet. Sitten toas alottaavat ensimäiset juonet toista sanoa, joka käytetään samalla tavalla. Näin nämät Runot ulosvenytetään aivan pitkiksi, liioitenkin koska laulaissa joka Sana vielä siittenkin pitkistetään. Tämä monenkertoaminen, joka ensimäisestä parvestä hajoittaaksen aina kauvemmin, antaapi Sanoillen isomman mielen vaikutoksen, ja kuuluu aivan hyvällen, ikään kuin vuoret ja korvet kaikumisellansa vastaisi näiten lasten lauluja, sinnek astikka kuin iäni enemin ja enemin helviää, ja viimein ilmassa poisvaipuu.

Tällaista laulamista kuhutaan _Helan huutamiseks_, ja tapahtuu Helkatorstaina, niin kuin äsken sanottiin. Mutta ei se lopu siihen. Sitä jatketaan ja lauletaan monenna pyhännä perätyksin, Helkatorstaista aina Juhannukseen, tahi Pietarin päivään. Sillä tavalla, että joka pyhä lauletaan näistä runoista yksi sipale kerrallaan; Välittäin lauletaan heitä myöskin pyhiin uattona, kuin ei varoita olevan pyhiä kyllä. Ne jotka tahtoovat kuulla tätä _Helan huutamista_, laittaiksevat tännek Helluntain pyhinä, koska näitä päiviä pietään vielä muita juhlallisempinna.

Vuan ennen kuin myö näitä Runoja laveammasti tutkimme, niin käykämme takaisin Raittein ristille johon myö heitimmö meijän Piijat, ja seuratkaamme heijän askeliä! Kyynäspiästä toisiansa taluttavia lähtöövät hyö ensin käymään pitkin sitä tietä joka viep' kirkollenpäin. Se koottu kansa seuraa heitä kuin Lammas-lauma, kuunnellen pystyn korvin heijän laulujansa. Kuin hyö ovat vähän matkoo käyneet tätä tietä, kiäntävät hyö takaisin, ja mänöövät _Huunan_ tahi _Montolan_ tietä myöten aina _Kurjan Orjan ojille_. Tässä hyö kiääntäitövät toas takaisin, ja poikkeiksevat Nuurolan tiellä; josta hyö kolmaisti pyöräistäiksen takaisin, ja mänöövät halki kylän _Helka Vuorellen_, jossa tämä merkillinen käyttäminen lopetetaan. Vuan kuitenkin ennen kuin Vuorelle noustaan, samoavat hyö sen sivuihten _Ison hauvan piähään_, josta hyö kohta kuitenkin palajavat vuorellen takaisin. Vuorellen tultua lauletaaan ja tansitaan tulen ympärillä, jonka Pojat tähän tarpeiseen ovat eiltäpäin valmistaneet, ja jossa näitä Runoja viimeisellä ratkaistaan. Lesken juoksemisella, ja muilla senkaltaisilla leikiillä ja ilahuttamisella viettäävät nuorukkaiset tässä aikansa; ja ne vanhat isännät ja kylänvannhimmat kahtoovat leppeillä silmillä näitten nuortein iloja, muistelessaan ite omia vanhoja aikoja ja muinoisia huvituksia. Päivä on jo aikojaan ollut maillaan, kuin kansa häviä, ja katoa niin kuin hajottu pilvi pois vuorelta. Hiljaisuuella, ja tyytyväisellä syvämmellä kukin yön syvämmessä painatteleekse kotiin; Vieraat arvellen keskenänsä, mitä tämä kaikki merkkinnöön, ja tytöt vanhemmiensa nojalla, suloisella mielellä jos heijän lauluinsa ovat tulleet mainittuiksi ja kuultuiksi. Ainoastansa pojat jotka ei kaho yötä eikä pimeyttä, seisahtuuvat tässä vielä kauvan, ja hiilein riihtyissä pakiseevat keskenänsä, puhuttellen heijän vanhoja satujansa ja kokkaisiansa.

Hauk- ja Kyntö-Rastaat ovat jo kauvan kielellensä kiiruhtaneet päivän ja kevään tuloa, ennen kuin nämät Veikkaiset vaipuuvat pois juttelemisestansa; ja moni Tyttö on levotoin näihin tautta, kaiken yötä tyhjään kokottanut kultainsa.

Näin huutaavat hyö vuosittain _Helkoa_ Ritvalassa, ja näin on jo monta satoo aastaikoa häntä huuettu, eikä ykskään kylässä vielä tiiä minkäneistä hyö näin teköövät, eli kuka heitä ensin pani näin huutamaan. Sitä kylän väki ainoastansa totistaa, että heijän esivanhemmat monessa miespolvessa ovat kertoineet, tämän tavan olevan niin vanhan, ettei hyö, eikä toas heijän esivanhemmat ouk kuulleet milloinkaan, tahi mistä syystä se ensin on alkunsa suanut; mutta ovat ainoastansa sanoneet ja keskenänsä peättäneet, että Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hetelmiä antamasta, silloin kuin kansa näihiin kyllästyypi, tahi tämän vanhan tavansa heittää.

Mainittava on myös, että ovat ainoastansa Tytöt ja Likat jotka näihin Runoin ihtiänsä harjoittaiksen, ja jotka oppiivat näitä toinen toisiltansa. Se on myös heijän tähen kuin koko tämä juhla pietään, josta syystä se on monelta irveshampaalta, pilkan vuoksi, kuhuttu _Piikoin leiri_. Ilman heitä ei kylässä löyvy yhtään, satikka miehistä, joka taitaisi näitä laulella. Syy tähän taipumattomuuteen, on epäilemätä, että nämät Runot ovat tehyt kolmesta Neijosta, joihen erinomaista elämätä hyö kuvaelevat, ja niin muotoin ainoastansa ovat tyttölöihiin koskevia, sillä tavalla että hyö, näyttäissä näiten kolmen Neitoisten tapoja, osottaisi heille esimerkin, mitenkä hyö ihtiänsä pitäis käyttämän, jos tahtoisivat suaha oman onnensa suotuksi. Koska nyt näitä runoja ei lauleta muulloin kuin näinnä vissinnä päivinnä vuuessa, niin se ei ouk ihmeeksi sanottava, jos ei miehet ole heihin puuttuna, erinomattain nykyisinnä aikoinna, koska ei eneän muut Runot heitä mielytä, kuin huonot kelvottomat remputokset.

Näitä Runoja jotka tässä Helan kunniaksi lauletaan on ainoastansa neljä; joista yksi kuhutaan _Alku-Sanat_, ja joka ei sisällänsä pitä muuta kuin keskinäistä kehoitusta, että vastoin panetteliaiten ja kieltäjöihen tahtoa, kukkien ja mataroijen kanssa valmistamaan ihtiänsä näihin Jumaloihin männäksensä.

Tämä Runo lauletaan aina joka ilta ensiksi, jonkan perästä Tytöt välillänsä keskustelevat, mikä niistä toisista laulettaneen, Inkerin, Annikaisen vainko Matalenan Runo. Näistä kolmesta ei lauleta muita kuin yksi Runo aina iltaisella; Useemittain sillä tavalla, että ensimäisenä iltana lauletaan Matalenan, toisena iltana Inkerin, ja kolmantena Annikaisen Runo. Näistä alku-sanoista nähään silmiinnähen että hyö jo muinon ovat kieltäneet heitä näitä pitämästä, ja se näyttää ikään kuin Turusta tulleet ovat erinomattain olleet näitä lauluja vasten, koska Runossa luvataan: _Ruotin ruakoisten puheilla, Turun urvut Uikkajoillen_.

Toinen Runo nimitetään _Matalenan-Runo_. Se lausuupi siitä, että yks Neito jolla oli tämä nimi, eli suuremmmassa hekkumassa ja rikkauvessa, käytti ihtiänsä kopeasti ja ylpiästi, ja oli olevoinansa puhtaina ja parraaina Neitona, ehkä hään Vaimoista oli se pahin ja suurin häväisty. Hään oli jo salassa synnyttänä kolmet lasta, vaan suattana heitä henkettömäksi, ja murrhalla peittänyt pahat työnsä. Niin tapahtui kerran että hään mäni vettä noutamaan lähteeltä kultavarrella kupilla. Sinne tultua näki hään lähteessä kuvansa aivan ouvoksi ja hirmuiseksi. Peläten tätä rupeis hään päivittämään ihtiänsä, sanoillen: "_Ohho minua Neito parka, pois on muoto muuttununna, kauniit karvaini kavonna_." Jesus lähestyi häntä silloin Paimenen huamussa, tulevoinnaan varvikosta, rukoillen häneltä vettä juuvaksensa. Mutta hään sai häneltä vihapuheita, vuan ei vettä. Jesus sanoi hänellen: siksikö minä olen sinun puheis alainen, josma ilmoitan sinun ilkeyttäis? "_Sanok kaikki mitäs tiiät_!" vastaisi tämä sovaistu vaimo. Silloin sanoi Jesus: "_kussa kolmet poikalastais? Yhen tuiskasit tuleen, toisen viskaisit veteen, kolmannen kaivoit karkeisehen. Sen kuins tuiskasit tuleen, siit ois Ruohissa Ritari; sen kuin viskaisit veteen, siit olis Herra tällä mualla; sen kuin kaivoit karkeihesen, siit olis Pappi paras tullut_." Nyt vasta puhkeis Matalenan syvän. Itkin ja syntiänsä katuin, sanoi hän: "_Itepäs lienet Herra Jesus_!" Lankeis muahan polvillensa, pesi kyynäleillänsä Vapahtajan jalat, ja kuivaeli heitä hiuksillansa, suostuva siihen rankaistukseen jonka Vapahtaja löysi hänellen hyväksi.[9]

Kolmas Runo kuhutaan _Inkerin Runo_, koska siinä puhutaan yhestä Tytöstä sillä nimellä. Hänestä mainitaan että hään vielä oli aivan pieni, ja kätkyessä souatettava, kuin _Lalmanti_ iso Ritar' kihlaisi häntä hänen kauneutensa suhteen. Vuan Lalmannille tuli lähtö sotaan kauvaks vieraillen maillen, ja sanoi lähtiissä Tytölle, että hään piti vuosikausia häntä kokottaman, vuan "_kuinsa kuulet kuoleheini, ota Uro parempi, ellössä pahempataini, elössä parempataini -- ota muuten muotohitteis_!" Lalmanti läksi, ja oli monta vuotta poikessa. Sillä välillä Inkeri kasvoi suureksi ja ihanaiseksi. Olipas siitt yks vähä Ritar' nimeltä Eerikki, joka "_vale-kirjan kannatteli_" Lalmannin kuolleen, ja tahtoi viekkauvellansa Inkeriä kihlata. Mutta Inkeri ej häneen mieltynä, ehkä sukulaisetkin häntä kyllä kiusaisivat. Kuitenkin veivät hyö häntä viimeisellä "_väkisin vihkitupaan; väkisin kihlat annettiin, vuan ei eneä väkisin vihillen suatu_." Hiät oli jo viikkokauven juotu, piot päiviä pietty, vuan ei Inkeriä vielä vihillen suatu. Suruissansa istui hään tallin ylisellä, "_sekä istui että itki, kahtoi itään, kahtoi länteen, kahtoi pitkin pohjoisehen. Näki kykkärän merellä, (lausui): jos'sa lienet lintuparvi, niin se lähet lentämään, jos'sa lienet kalaparvi, niin se vaipunet merehen; jos'sa lienet Lalmantiini, laske purjeis valkamaan_!" Hiä-väki vannoi silmä kourassa hänen luulonsa olevan joutavan, erinommattain Eerikki, joka häneltä kysyi: "_mistäs tunnet Lalmantiisi_?" Siihen Inkeri vastaisi: "_Tunnen nastan [nasta, toppen af masten, öfversta spetsen], tunnen purteet, kahen airon laskennosta, Toinen puoli uutta purtta, toinen silkiä sinistä; Silkki Inkerin kutoma, kauvan Neijon kairehtima_." Hään käski veljensä nuorimman kesken kiiren jouvuttaimaan Lalmantia vastaan ottamaan, joka samassa tultuansa kysyi häneltä: "_kuinka Inkeri elää_?" Suatuansa asiat kuulta, jouvutti hään askeliansa, ja tuli paraaseen aikaan morsiammensa kanssa vihityksi.[10]

Neljäs Runo kuhutaan _Annikaisen-Runo_. Tässä mainitaan että _Annikainen Neito nuori, istui Turun sillan peässä, kaitti kaupunin Kanoja, neuvoi Turun Neitoisia_. Tämä toimitus joka suatto hänen elämätänsä tyyvennössä, ei kauvan pysynyt hänen onnellisessa majassa. Meren takoa moni vieras mies tuli aluksellansa Turkuun; Annikka piti heitä hyvänä ja kestinä. Vuan tämä oli hänen onnensa surma. Sillä ilman sitä, että ne hävitti hänen talonsa, hävitti ne myös hänen yksinkertaista elämätänsä. Ne suattovat häntä poisluopumaan omista vanhoista tavoista menoista ja vuattein parista. Vietellen häntä uusilla villityksillä ja houkutuksilla, vierasteli hän viimeiselläkin vanhoja ystäviänsä, ja tuli myös heiltäkin kajotetuksi. Kuin olivat häntä suaneet hyvin ostamaan heiltä heijän koreuksiansa ja kauppa-kalujansa, purjehtivat hyö jälleen pois omillen mailleen, niin ettei heitä eneä kuuluna eikä näkynä, jättäin häntä niin kuin narriksi vanhoin ystävien parveen. Mutta se näyttää kuin hänen halunsa äkkinäisiä nouvattamaan ei oisi sillä tullut täytetyksi. Sillä vaikka Runo joka hänestä puhuu on monessa paikassa puuttuva ja vajoava, nähään kuitenkin, että hään viimeisellä joutui naimiseeen yhen muukalaisen kanssa, joka vei hänen pois omaan muahaasek. Silloin vasta (ehkä myöhään) hään havaihti, että hänen syntymäpaikkansa oli muita parempi ja onnellisempi; ja juohtuissa mieleen sitä paikkoa jossa hään lähtiissänsä isänsä-muasta viimen juotti Poronsa,[11] ruikutteli hään: Siihen kasvoi tuomi kaunis, tuomeen hyvä hetelmä; karkais siihen kataja kaunis, katajahan kaunis marja; joka siitä oksan otti, se otti ikuisen onnen, joka siitä lemmen leikkais, se leikkais ikuisen lemmen.[12]

Nämät ovat ne runot, joita lauletaan _Helan huutamisessa_. Kuka löytää heissä mitään pakanallista, mitään epäluulemista, mitään siveyttä vastaan sotivata käytöstä? Sitä vasten hyö osottaavat nuorukaisillen ylpäyven ja suastaisuuen, uskollisuuen ja Rakkauen, kevytmielisyyen ja huikentelevaisuuen palkan. Hyö opettaavat heitä ylenkahtomaan Matleenoo, että Inkeriä rakastaa, ja Annikaista surkuttella. Onko se ihmeteltävä että näiten kolmen Neijoisten esimerkit ja luovut [luotut, öden], hellästi painaiksen Tyttölöihin syvämmiihin, ja että hyö laulellessa heijän tapojansa, kukin muistutteloo omoo vastatulevaisuutta [vasta-tulevaisuus, framtid]. Se on sen eistä meijän mielestämme ei ainoastansa yksi luvallinen, mutta yksi kiitettävä tapa, että näin juhlallisesti vuosittain muistutella ja varoitella nuoria Naisia niistä virheistä ja villityksistä, jotka useemmittain tahtoo heitä vietellä, niin kuin ylpeys, huikentelevaisuus ja kevytmielisyys; niin myös kuin että toisin puolin osottaa heillen ne hetelmät jotka heillen uskollinen rakkaus kantaa.

Myö toivottaisimme ja syvämestämme mielellämme soisimme että tämä kaunis tapa, näin muistutella Nuoria vaimoja tutkistella ihtiensä aina oisi pysyvä ja voimassansa, eikä milloinkaan häviäis Ritvalan kylästä! ja vielä siittenkin että ne nuoret käyttäisivät tämän heijän esivanhemmiltansa heille heijän hyväksi asetetun juhlan omaksi onneksensa ja kunniaksensa. Näin tähen, näkisimme myö kernaast sen vanhan puheen uskottavaksi, että kylän vainiot lakkaisivat kasvamasta, kuin kansa tämän kauniin tavansa heittäisivät.

Myö ei taija olla puhumata, että se Salencyn kylässä, Picardien muakunnassa, Frankriikin Riikissä, piettävä juhla, joka mainitaan _Ruusu-juhla_ (ja joka on aivan kuuluisa ja merkillinen) on paljon yhteenverrattava tämän Suomalaisten Helan kanssa. Tämä Salencyn juhla pietään sillä tavalla että kaikki kylän Tyttäret kerran vuuessa yhteenkokountuvat; se joka käytöksensä puolesta, ja kunniallisuutensa suhteen, on luettava heistä parraaksi ja ylistettäväksi, kaunistetaan silloin juhlallisesti Ruusunkukkaisilla, että sillä osottaa hänellen sen palkinnon ja mielisuosion kuin hään on kaikilta ansaitseva. Salency on se ainoa kylä koko Frankriikin valtakunnassa, ja ehkä koko mailmassa, jossa joka vuosi semmoinen merkillinen juhla pietään vaimoväin kunniaksi. Kaksitoistakymmentä satoo aastaikoa on tämä juhla tässä jo pietty, ja sitä pietään siinä vielä tänä päivänäkin.

Verratessa näitä molempia juhlia keskenänsä, myö ei muuten taija, kuin pitää Suomalaisten juhlaa parempana ja soveliampana. Sillä Frankkalaisten kukka-juhlassa, yks Tyttö kyllä palkitaan vaan monta jääpi palkihtemata. Se on arvattava että Tyttölöistä on monikin joka luuloo ihtensä ansaitsevan saman kunnian, ja joka nyt paheksii -- ehkä myös katehtii sitä joka on kukilla lahjoitettu. Sillä tavalla, tämä muuten kaunis ja ylistettävä juhla, mielyttää yhtä ja murheuttaa monta, ja taitaa ehkä suattaa kateusta Tyttölöihen välille. Siihen vielä tuloo luettavaksi että se on varsin vaikia joukosta löytää ja ulosvalita sen parraan, ja tetä monet vanhemmat ehkä keskenänsä silmennylkiin pyytäävät suahaksensa lapsiansa tähän kunniaan; ja josta siitä ehkä kylmäkisko ja vihat syntyypi naapuriihen välillä. Näitä kaikkia kahtellesssa myö täytymme piättää, että jos tämä Ruusu-juhla monessa silmässä näyttää hyviä vaikutuksia, ja kilvoittelemuksia hyviin tapoihin, niin se myös toisin puolin kahottu, teköö monessa syvämmessä levottomuutta, murhetta ja mielikarvaisuutta. Ja jos niin tapahtuisi, että häntä joka on näin kunnialla merkitty, vasta jälestäpäin löytäisivät puheen alaaiseksi -- mitä pilkkamista ja nauramista eikö semmoinen juhla ja juhlanpitäminen matkaan suata! Ilman sitä niin se ei oo totiseen siveyteen [Siveys, (ärbarhet, anständighet) qvinlig dygd; Kelvollisuus, (duglighet) manlig dygd; Hyvyys, (godhet) dygd i allmänhet] sopiva, että ulkokunnialla häntä palkita ja kaunistella. Hänen suurin palkinto on omassa ilomielituntemisessa [Ilomieli-tunteminen, sjelftillfredsställelse], ja hänen luonnollinen luatunsa on, että yksinäisyytessä ja ilman muihen tietämätä harjoitella hyvyyttä. Se on kohtullinen ja myös kiitettävä että hyvyys ja siveys nautitsee ulkonaistakin kunniata; ei ainoastansa hänen suhteen joka sitä harjoittaa, vuan erinomattain, (niin kuin esimerkki) muihen suhteen; vaan minä pelkään että Salencyn nuoret Tyttäret, kilvoitellen keskenänsä tätä kunniata, hakeevat hyvyyttä ja hyviä tapoja enemmin kunniansa suhteen, kuin ite hyvyytensä suhteen. -- Olkoonpa asia miten tahaan, niin on hyvä, kuin hyvin laittaa.

Kuitenkin pitämmme myö Ritvalan Helkoo siinä asiassa parempana, ettei Piioista yhtä ylistetä, toisia alenneta. Tässä hyö kaikki suavat tilaisuutta että mieltänsä myöten joukossa rehvastella, mutta kukin kantaa mitä hään on kylvänyt. Näissä Runoissa löytäävät ne hyvät piiat esimerkkinsä, niin myös kuin ne pahatkin. -- Heitä kyllä tässä ei kukaan kiitä, sen vähemmin toru ja nuhtele, vuan ne kantaavat kukin povessansa, riemunsa tahi murheensa. Kuin hyö laulaavat Inkerin tahi Matalenan tapauksia, niin se vaikuttaa heissä enemmin kuin että lausua heillen ilosta tahi surusta. Sillä puhuttaissa Inkeristä ja hänen käytöksistänsä, muutteloo ne nuoret Tytöt oman mielensä tietämätöinnä hänessä, tahi toas häntä omassa mielessänsä. Ja sillä tavalla tämä nuorukainen ja Inkeri ei eneä ouk toisista erinäiset, voan yhtä olentoa. Minä oon nähnyt ihe Ritvalan Tyttäriien näitä laulaissa itkevän; muutamat vuotattivat ilon kyynäleitä, muutamat surun.

Vuan mitäs myö eneä puhumme tästä Helanjuhlasta! Myö olemme jo nähnyt sen suuren aivotuksen kuin meijän esivanhemmat ovat tahtoneet sillä osottaa. Meijän tuloo tätä niin kuin muitakin heijän jäännöksiä, kunnioittoo ja arvossa pitee, ei pilkata ja ylenkahtoa.

Niistä jotka enemmitten ovat tahtoneet suattoo tätä juhlaa hävitöksen ala, luulessaan tässä olevan jotakuta pakanallista ja epäjumallista palvelusta, tahi yhen siemenen pahuuteen ja epäluuloon, on Sääksmäen ennen muinonen Rovasti Forsselius, jonka henkellisessä Papin-neuvoittelemuksessa etesveti kantelemuksia Ritvalaisia vasten tästä heijän käytöksestänsä. Koska asia oli moa-oikeuessa tutkittu, ja sieltä lykätty Consistoriumin koettelemuksen ala, niin annettiin siinä sellainen piätös, ettei Ritvalaisia kielletä Helkoa huutamasta, ainoastansa hyö kertaus-sanoistansa poissulkevat sen sanan Jumala(?). Tätä tekivät hyö myöskin, ja kuin ennen vanhuutessa ovat laulaneet: "_Jumal' on kauniissa joukoss_," niin laulaavat nyt ainoastans: "_kauniissa joukoss_".[13]

Toisin päin ovat toas Muaherratkin puolestansa kieltäneet heitä valkeata pitämästä Helan vuorella siinä pelvossa, että tuostakin taitais turmio tapahtua; ehkä tämä vuori makaapi vainion keskellä kaukana pois mehistä ja muista kylistä. Tätäkin ovat hyö vaariin ottaneeet, ja käyttäävät nyt Helkoa vähemmällä juhlallisuuella vaan isommalla yhtä-tyytyväisyyella [yhtä-tyytyväisyys, liknöjdhet] kuin ennen.

Mutta koska myö nyt olemme kyllä puhunut tästä juhlan pitämisestä, niin ehkä se ei oisi sopimatoin että vähä puhua kylästäkin jossa se pietään.

Ritvalan kylä on epäilemätä yks niistä vanhemmistä kylistä Sääksmäen pitäjässä;[14] ja juuri sen tienoilla vielä nähään jäännöksiä siitä vanhanaikuisesta Hakoisten linnasta, josta nyt ainoastaan yksi kivi-raunio on jälellä.[15] Kirjoissa tämä kylä kuhutaan _Ridvalla_, vaan suusanalla _Ritvala_, ja maan-kielellä [maan-kieli, Provins-dialekt] _Ritvala._ Se näyttää ikeän kuin kylä oisi nimensä suanut Ruohin kielestä, ja josta oisi arvattava että Ruohtalaisia ennen on tässä asunna. Silloin kuin Vallan-hallihtia [Vallan-hallihtaja, Riksföreståndare] Birger vuonna 1250 rakensi Hämeenlinnan ja siihen kuletti joukkonsa, on mahollista, että muutamatkin hänen Sankarista asuivat linnan ulkopuolella niissä lähimmäisissä pitäjissä; ja on uskottava että jokuu heistä silloinkin oleskeli Seäksmäessä ja alotti Hakoisten linnoo; ja että Ridvallan kylänpaikka silloin ainoastaan oli yksi kankasmaa tahi nummi, jossa heijän Sankarit ja Soturit [riddare och kämpar] lennättivät hevoisiansa.

Vallan-mantie joka Hämeenlinnasta viepi Tampereseen kulkoo kylän läviten, jossa vielä toinenkin pitäjän tie kulkoo ristiin; ja se on tällä ristillä kuin piijat näinnä Helka-iltoinna, yhteen tunkeiksevat. Kylästä luetaan puolitoista virstaa kirkollen, vuan ei muuta kuin virstaa Huittulan keskievariin. Kylä on jaettu kahteen suureen osaan, josta yks kuhutaan _Yläkyläksi_, toinen _Alakyläksi_. Yks peltomoa eroittaa heitä toinen toisestansa.

Kaikki mitä tässä nyt on puhuttu, on sanottava _Alakylästä_, joka Yläkylästä makoo etelään, ja on luettava heistä sekä vanhemmaksi että suuremmaksi. Yläkylässä rajoittaavat myös Helkoa, vaan iteksensä toisella kohalla, kuhuttu _Karjuveräjänmäiksi_; muutoin ne käyttäävät ihtiensä samalla lailla kuin Alakylässä, ja laulaavat samojakin Runoja.

Se on meistä outo kyllä, ettei molemmat kylänpiät yhessä pie tätä yhteistä juhlaa; vaan on uskottava että hyö vanhuutessa ovat olleeet yhessä, ja oisi toivottava että hyö myös tästäpäin yhessä käyttäisivät tämän kauniin juhlan. Jos ei muuten, niin sillä tavalla että kaikki lapset kokountuisivat yhen valkian ympärille, jos kohta hyö kävisivätkin sinne kahessa joukossa.