Part 16

[156] Tässä ei ouk kysymys, että kuvailla yhen täys-kasvanneen miehen; vaan yhen morukaisen, nuon 14 vuotisen pojan. Se on kaikillen tietty, ettei Greekkalaiset pitänyt nuoria hyvänäköisiä poikia tyttölöitä halvempana. Hyö rakastivat kauneutta ja jäsenien järjestystä (proportion lemmarne emellan, sköna former) sekä miehessä että vaimossa, ja näiten verrattaissa, pitivät aina pojan ruumiin täyvellisempänä ja kauniimpana kuin tytön. Se luettiin heissä kunniaksi, että olla tällainen nuori mielenviettelevä poika, kuin myös että häntä hyväillä ja mieluisteila. _Bathyllos_ oli yksi tällainen poika, jonka ihanaisuus ja nuoruus mielytti Anakreonia. -- Ei suinkaan muuten, kuin koska myökin järähtämätä ja hervottomat seisomme kuvoo kaunista kahellessamme. -- _Piät_, m. hiuksen-päitä; -- _Säistäviksi_; stjerngnistrande, glänsanbe, strålande. -- _Palmikkoillen panemmatak_, t. "ilman konstin koitamatak"; sillä hään tahtoi, että hänen hiuksensa piti maata omassa mielivallassansa. -- _Niin kuin kiärmeet kiännellessään_ t. "maon mustan muotoisia, kasteheesen kauniheesen", som ett par swarta drakar, utsträckande sig i den sköna daggen (som låg utgjuten öfver hans panna) -- Romal. _Mars_ e. Greekal. _Ares_ oli soan-suojelia ja julmuuten jumala. Häntä sanottiin välisten Zeuksen pojaksi, välisten toas Krónon. Anakreon tahto että kuvantekiän piti tekemän silmät, yhthaavan sekä tuliset ja uhkavaiset (kuin Marsin) kuin että myös leppeet ja mielittäväiset (kuin Venuksen). -- _Kypris_ t. Kythéreija. -- _Untuiset_ t. _utuiset_, fjuniga, hään tahtoi että posket piti olla punaiset kuin Ruusut, mutta kuitenkin piti heissä löytymän pieniä pehmeitä karvan-juuria, joka toimittais että hänessä oli miehen luontoa. -- _Punakkaat_, med hög rodnad, rosenröda. -- _Aidós_ (Rom. _Púdor t. Verecundia_), oli kainuus ja kainustaminen, kuvailtu piijan kuvassa. -- _Pehmiämmät_, t. puheliaiset, mieluisammat. -- _Kieletöinnä kielellissä_, ehuru mållös, likväl talande. -- Adonis oli yksi kaunis nuorukainen, joka oli niin suloinen, että Venus ite suostui häneen. Vaan koska hään mieluisasti miilusti metässä petonpyytämisellä, niin Venus usein varotti häntä kavahtaaksensa tällaisia siivottomia ja henken-vaarallisia huvituksia. Mutta Adonis, joka oli Hippaa hilpiämpi, ei ottanut korviinsa tällaisia kuiskutoksia, vaan hiiskutti aina synkiöissä, Hallan parran laitumilla. Niin tapahtuipa kerran, että koska hään keihäällänsä oli pannut Karjun (vild-svin) kellelleen, niin hään ajattelemattomuutessansa (af oeftertänksamhet) lähestyi häntä, niin että tämä aika yötyr, joka jo oli henkensä vähällä heittämässä, sai häntä torahampaillansa toukanneeksi. Kuultua tätä, lennätti Venus sinnek hänen avuksensa, vaan hänen kultainen oli jo kuolemallansa. Eukko kantoi kahmaloillansa sulhaistansa kukoisto-paikkaan, jossa vuohenkukkaiset tulivat punasiksi hänen verestänsä. Näistä ryvetyistä heinistä kasvatti Venus hänen muistoksensa ne kukat, jotka vielä nytkin kuhutaan _Adónit_. Että lepyttää Jumalat Adonista vastaan, lupaisi hään puolen siitä soavusta siasta Zeuksellen, ja toisenpuolen Proserpinallen, joka oli Tuonen neito. Kostoaksensa tästä hyvästä työstä, lupaisi Jupiter että koska Adónin sielu oli puolen aastajan manalassa moanut, piti hänen piästättämän häntä Olympiin eli taivaiseen. Mutta jos Adonis lopetti päivänsä näin ouvolla tavalla, niin hään alotti elämätänsä vielä ouvommalla. Sanotaan että Myrrha, kuninkaan Kinyran tytär Kyprin saaresta, oli ollut sekä hänen äitinsä että sisarensa. Sillä ehkä monet kosiat kävivät hänen luonna, niin tämä nuori neito ei heihin mieltynyt. Syyn tähän taipumattomuuteen ilmotti hään viimeisellä vanhalle vartiallensa ja imettäjällensä, (amma) sanoissaan muka lapsen tyhmyyessä, että hänen oma isänsä oli hänestä rakkahin. Kuultua tätä hämmästyi ämmä, ja uhkaisi ja peloitti häntä poisluopumaan näistä hänen turhista ajatuksistansa. Josta tyttö niin pölestyi, että hään oli hirttee ihtensä. Että jälleen lepyttää häntä, taipui tämä vanha Vappo hänen puoleesek, ja täytti asian niin, että isä pimenpiässä likisteli omoo tytärtänsä. Mutta koska hään viimein sai tämän tietäkseen, niin hään vihapäissänsä tahto lastansa tappoo. Mutta Myrrha piäsi karun-jalalla pakoon Arabiaan, jossa hään uuvuksissa tästä pitkästä kuljeskelimisestansa, ja katuava syntiänsä, rukoili Jumaloita, että hyö tekisivät häntä yheksi järjettömäksi kappaleeksi, ettei hänen rikoksensa kautta muita vainutettaisi, ei eläviä eikä kuolleita. Jumalat kuulivat hänen anomuksensa, ja muutti häntä yheksi vaivaseksi kasvavaksi pensaaksi, joka vielä nytkin hikoiiee tuskansa ja vuotattaa kyyneleitänsä, joita kuivettunna pihkaksi vielä nytkin kuhutaan _myrrhaksi_; ja josta jo ennen on puhuttu. Vaan ikään kuin hään oli muuttumassa, niin silloin hään myöskin oli synnyttämässä, ja synnytti Adónin, tämän suku-rutsauksen sikiän.

_Hermés_, t. Ruomal. _Mercúrius_, oli Zeuksen ja Maijan poika, ja viekkauen ja sukkelaisuuen jumala, jonka tähen häntä myös piettiin kauppateon ja käskynkäymisen esimiehenä. Häntä kuvaeltiin nuorra miessä, jonka ruumiissa ei vielä ollut uron uhkeutta, eikä miehen miehullisuutta, vaan pojan kauneutta ja vireyttä. -- _Polydeukos_, t. _Pollux_. Hään ja Kastor olivat veljekset ja kaksoiset. Heijän äiti oli Leda, kuninkaan Tyndareon tytär, jonka Jupiter oli Jouhtenen huamussa makuuttanna. Lapset olivat kumpaisetkin aika sotiat, Vaan Kastor liehui hevoisillansa, ja Pollux poluisti jaloillansa -- eihään hänellä silloin mahtana olla kehnot reijet? Heistä sanotaan että hyö olivat keskenänsä niin rakkaat, että koska ainoastaan Pollux laskettiin taivaiseen, vaan Kastor sysättiin Tuonelaan, niin Pollux rukoili Jumaloita, että hyö molemmat vuorottellen piti suaha olla yhen päivän taivaassa, toisen tuonelassa; johon Jumalatkin suostuivat. Heijän muistoksi niin yksi tähtisikeri kuhutaan heijän nimellä, _Castor ja Pollux_ e. _kaksoiset_.

_Dionysios_ t. _Bacchus_ josta on jo ennen puhuttu, kuvailtiin, niin kuin yksi nuori ja rikoisa mies, jonka ruumiissa nähtiin yhtaikoo sekä miehellistä kauneutta, että vaimollista pehmeyttä; erinomattain peässä, rinnassa, mahassa ja ohimuksissa, jotka olivat melkeen kuvaillut kuin tyttölöillä. -- _Sull' on konsti kohtalainen_. Näillä sanoilla Anákreon ikään kuin moittii sekä kuvantekiätä että hänen konstiansa, koska hyö ei taitaneet osottaa hänelle Bathylluksen selkeä. Nämät hänen puheensa ovat aivan viekkaat, sillä kyllä hän tiesi, että se oli muka mahotoin yhellä puolella kuvaella sekä selkee että kasvot. Minkä tähen hään kiitti selän paikkoo parraaksi, on sanomatoin. -- _Päivän kuva_, merk. _Apollonin kuvoo_, joka oli Phidiaksen tekämä, ja pietty kauniimpana kaikista, jotka oli ihmisten käsistä lähtenyt. Yks toinen kaunis kuva Apollosta seisoi hänen temppelissä, Palatinuksen mäillä Ruomissa, ja oli tehty Scópalta. Näillä sanoilla tarkoittaa Anakreon, että Bathylluksen kuva kuitenkin hänen mielestä oli monta parempi. -- _Samos_ oli yksi saari Aigajin meressä Epheson kaupankin kohalla, Jonian rannalta luoteeseen, josta tämä Bathyllus oli kotoisin, ja jossa myös Apollo t. Phoibos (sillä hänellä oli monta nimeä) palveltiin ja kunnioitettiin. Sinnekkiin Anakreon käski tämän kuvantekijän samoamaan, ja siellä maahan hakkoamaan Jumalan kuvoo, ja panna Bathylluksen hänen siaansa, niin kuin hänen muka mielestänsä, parempi.

[157] Tässäkin tunnet Anákreonin suloista Runosukkeluutta ja kielen-mieloisuutta, laulaissa rakkauen ja haluijen hautoamisesta, ja sikiämisestä. Ne joihen syvämmet ovat sytytetyt, ja joihen povet rakkaus kerran on polttanna, hyö ehkä paraittain tunteevat temän _éron_ sikiämisen.

_Niili_, on yks niistä suurimmista kymistä meijän maailmassa; kulkessansa Egyptin moan läviten, sonnittaa hään, ja tulvallansa teköö viljakkaksi koko valtakunnan. Hänessä löytyy myös ne Krokotiiliksi kuhutut kummat meren-kapeet, joista jo Juonaskin puhuupi. Näissä maissa nähään piäskyisiä kaiken vuosikauven, vaan liioitenkin ja koko kummasti, silloin kuin talvipakkaiset panoo pohjoisia maita. Tästä on jo vanhuuesta se puhe tullut, että meijänkin peäskyiset muuttaavat talveksi Niilin tienoillen. -- _Memphis_, oli yks suuri ja kuuluina kaupunki Niilinkymin korvalla, eli siinä huarukassa tahi pohjukassa, kussa hään hajoittaaksen kahteen suuhun. Nykyisin kuhutaan häntä _Alcayrum_.

[158] Ei ou vielä Teijon Laulaja lakkanut laulamasta! vielä hään meitä ilahuttaa hänen monenkokkaisella ja sulosuottaiseila (stämtsamma) lausuttamisella. Tässäkin hään antaa meillen tilaisuutta, että käsittää hänen monenmutkaiset ajatokset, ja hänen aina ilolla ja riemulla täytetyn syvämmensä. Se näyttää ikeän kuin tytöt oisivat kiusanneet häntä ilmoittamaan heillen kutka kaikki hään oli eläissänsä likistänyt ja saattanut saaliiksensa (eröfrat). Piästäksensä heijän kysymyksistänsä; ja tiiustajoihen silmiä ja kuulustajoihen korvia lumotaksensa, oli hään heillen ilmoittavoinaan tiältä-tuolta tuttaviansa. Näitä luetessa anto hään heijän tietee, että hänellä löytyi kultaisia ympäri koko maanpiiren, kussa vaan nuoria neitoja liene. Näin losujansa lasketessa, saivat hyö kukin pitää totena mitä tahtoivat; ja Anakreon näyttii heillen irvistämisellänsä ja pilkka-puheillansa, että hyö olivat kaikki muka yhteläiset, jos otti heitä Greekasta tahi Persasta.

-- _Kannat_, merkihtee "lehenkannat". -- _Miävätellä_, m.y.k. luetella. -- _Nimikko_, t. mielentieto, mielenvietto, mielenhauta (älskarinna) -- _Athénai_, oli yks kaupunki Attikan niemellä Greekan maassa, jolla oli oma hallitus ja asetus. Tämä kaupunki on monestapäin kahottava, kuuluisampana kuin on ehkä muailmassa ollut. Tästä läksivät, ja tässä syntyivät ne miehet, joita oppinsa ja viisautensa puolesta meijän vielä nytkin tulee kiittää, että hyö ovat saattaneet valistuksen moailmahan. Tästä ne taitavammat taiturit, kavaltajat ja maalarit, joihen töitä ja tekoja meijän vielä nytkin täytyy ihmitellä; tästä ne uhoimmat ja urhollisemmat sotasankarit, joihen nimet saattivat Persan ja Aasian valtakunnat vapisemaan. Sanalla sanottu: _Athen_ oli se paikka, jossa Oppi, viisaus, tieto ja taito harjoitettiin ja saivat alkunsa. Ja josta hyö siitten ovat levinneet ympäri koko maailman, ja ylösvalaisnut tätä ihmisen sukukuntaa. _Kékrops_ oli tämän kaupnnkin perustaja, _Solon_ sen Lainlaittaja, ja nimensä hään oli suanut Pallas Atheneltä, _Viisauen_ Luonnottarelta. -- _Korinthos_, oli myöskin yks niistä kuuluisammista Greekan kaupunkiloista, se oli piäkaupunki Achaijassa, ja kauppansa ja rikkaisuutensa suhteen aivan mainittava. -- _Lesbos_ oli yks saari Aigajin meressä, Aasian puolella, ja Ajolian rannan kohaila. -- _Jonia ja Karia_ olivat maakuntia vähässä Aasiassa. -- _Mitäs!_ m. mitäs joutavia! (on joku hänelle sanova, kuulessa hänen loruja -- vaan Anakreon lausutteli ehtimiseen). -- _Syria_ oli muinon yks kuuluisa valtakunta, Keskmeren itäpuolimmaisesta lahesta itäiseenpäin, johon Phænícia, Palæstina, Juda, Samaria, ja monet muut maat oli kuuluvia. -- _Lu'ussa_, t. luvussa. -- _Kanaiset_, t. neitoiset, jotka olivat muka hänen nimikot. -- _Kanópos_, oli yksi saari Niilin virran suussa, Egyptin maassa. Muutoin oli yks kaupunki samalla nimellä, josta puhe kävi että hänen tytöt olivat miehiin taipuvaisia.

_Gádes_, oli yksi saari joka makoa heti ulkopuolla Gibraltarin salmee, ja josta Cádiksen kaupunki on nimensä suanut. Greekkalaiset eivät olleet käyneet tätä paikkoa etemmäksi luoteeseen, ja pitivät sitä sen eistä maailman kaikkiin iärimmäiseksi rajaksi luoteeseen. _Báktros_ oli yksi kymi Schythian maassa, josta Báktran kaupunki ja maakappale ovat nimensä suaneet. Nämät ja Indian maat olivat toas ne viho-viimeiset maan-eäret, jotka iässäpäin olivat heillen tietyt. Sillä muotolla tahtoi Anakreon julistaa, että hänellä oli nimikoita ja kultaisia ympäri maailmata. Silloin se puhui leikkiä, vaan nytpä tuo toeksi käynöön, koska 2000 aastaijan kuluttua, löytyy häntä rakastavaisia -- myös Suomessakin.

[159] _Nossis_, oli yksi neito Greekkalaisissa, joka oli kuuluisa Runon-sepitär (poetissa). Hänen elämä-kerrasta ei tunnetak muuta, kuin mitä hään ite on meillen ilmoittana, ja joka on aivan vähä. Hään oli syntynyt Lokrin maakunnassa, joka makais Aitolian ja Phókin välillä. Hänen äitinsä oli _Theophila_ Kleochan tytär; vaan isästänsä hään ei puhuk mitään. Hään eli nuon noissa Olympiadissa, tahi 312 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä. Hänen Runon-teoistansa ei ouk muuta jälellä, kuin 12 Sanausta. _Mityléne_, oli peä-kaupunki Lésbon soaressa, jossa Ajolinen kansa asuskeli. Tämä kaupunki on kuuluisa niistä monesta oppineista miehistä, jotka oli hänessä syntyneet. Nimittäin _Pittakos_ (yksi niistä seihtemästä Greekkalaisten peä-oppineista), puhelia (rhetorikern) _Diophánes_, tarintaja _Theophánes_, tievustaja _Theóphrastos_, sotia, Runoja _Alkaios_, ja ne molemmat Runottaret _Erinna ja Sappho_. Tässäkin _Epikuros_ asetti opistonsa 32 vuotta vanhana, ja tässä oli Aristoteleskin kaksi aastaikoa asuskellut. Nykyisin kuhutaan tämä kaupunki, _Metelino_. -- _Runoja_, Sångare, Sångerska -- _Runojoin nimikko_, Musernas älskling.

[160] Erinomattain Plutarchos ja Strábo, jotka sanoovat, ettei moailmassa, (niin kauvan kuin hyö muka muistaa) ouk löytynet sellaista vaimoa, jota Sappho oisi taitana kuhtua vertaiseksensa.

[161] Eli hään eli niinnä aikoina, kuin Nebukadnézar oli kuningas Babiloniassa, Alyattes Lydiassa, Tarquinus Priscus Ruomissa, ja jollon Sólon julisti lakinsa Athénissa.

[162] _Adónikon värsyssä_ luetaan kaks niveltä, joista ensimmäisessä on yksi _Dactylus_; toisessa yksi _Choreus_.

[163] _Hymni_, kuhuttiin Greekkalaisissa _kiitos-runo_ Jumaloillen, tahi yksi virsi jossa heitä ylistettiin ja kunnioitettiin. Avuksensa huutava rukoilee Sappho tässä Hymnissä että Aphrodites mahtaisi taivuttoo hänen pojansa mieltä häntä kohtaan; ja sytyttää hänen syvämmeen halua ja rakkautta. Venus tuli vaunuillansa, valjaillansa ja varpuisillansa tiiustelemaan mikä häntä vaivais. Suatua tätä tieteksensä, lupaisi hään hänen mielensä myöten pakottamaan hänen rakkahansa häntä rakastamaan. -- Dionysios Halicarnasseos, puhuttaissa Greekan kielen suloisuuesta ja kauneuesta, on esimerkiksi ottanut tämänkin Sapphon tekemän runon, joka sillä tavalla on tullut kavotuksesta pelastetuksi. -- _Kaik'haltias_, e. _kaik'hallihtia_ kuhutaan Venus siitä, että hään sillä vaimollisella kauneuellansa vallihti sekä taivasta että jumaloitakin. Myö ei olla tahtona kuhtua häntä _kaikvaltiaksi_, koska myö sillä sanalla kunnioitamme meijän Jumalatamme. -- _Taivaan lapsi_, m.y.k. _Jumalan lapsi_; vaan koska meijän maassa ihmisiäkin mainitaan tällä nimellä, niin olemme myö kahtona tätä toista paremmaksi. Että taas kuhtua häntä _Zeuksen lapseksi_, niin kuin perustuskielessä tehään, niin silläkin nimellä ei ouk mitään jumalisuutta meijän korvissamme. Toisinaan _kyyhkyiset_, toisinaan _Jouhtenet_, toisinaan toas _Varpuisetkin_ valjastettiin Venuksen vaunuin eteen; sillä hyö olivat kaikki häneltä omistetut. _Varpuiset_ heijän _himonsa_ suhteen, koska hyö aina ovat niin tahtovaiset; _Jouhtenet_ heijän _kauneutensa_ suhteen; ja _kyyhkyiset_ heijän _rakkautestansa_. Ehkä myös Sappho joka itekkin nyt oli varsin ottamaisillaan, ja rakkauen himoissa tuskaantumassa, variten vasten valihti Varpuisia valjastaksensa (till sitt an-span), Koska heillä kuvailtiin tällaisia tuimia himoja.

[164] Myö olemme koittaaksemme ottaneet että Suomentaissa tämän Laulun, sovittaa, ja kielellämme omistaa ei ainoastaan hänen Greekkalaista Runontapa, mutta olemme myöskin tavoittaneet Ruohtalaisten ja Suomalaisten Runon-taitoksia; ja yhtä hyvin muka sisälläpionkin nouattanut. -- Tämä syvän liikuttamisensa suhteen aivan merkillinen laulu, jonka Loogius on meillen säilyttänyt, osottaa aivan julkisesti vaimon mielikarvaisuutta, koska hään toisen rakastamista katehtii. Mahotoin on ehkä ollut miehelle tätä näin kuvailla -- ainoastaan vaimot, hyö sen paraittain tainnoon! mutta ei heistäkään muut ehkä kuin Sappho. Puhuva rakkauen suloisuesta ja mielen-huvitoksesta, nähtyä Neijon viettelevän aikansa pojan kultaisen sylissä, -- rupeisi hään rutosti surkuttelemaan omaa onnettomuuttansa, muistelessansa muka mielivietteliänsä. Vaan hään ei valittanut vaivaansa kujertamisella eikä ruikuttamisella. Tuntiissaan tämän tuskan tuimeutta, tuli hään ikään kuin mieli-hurjaksi; vaan kohta perästäpäin vaipui niin hervottomaksi, että hän pyörtyi, ja oli menehtymässä. Jota kaikkia hään on virressänsä somahimmilla sanoilla sovittanut ja kuvaellut. Niin antaapi hään meillen tiion siitä raskaasta murheesta joka syöpi petetyn piian sisukset; ja on sillä ikeän meiltä kuin anteeksi anova, jos hään jolla oli lopen paljon syvämmen-lempeyttä ja mielen-helleyttä, tuli tuskassansa pahoin käyttäneeksi.

Monet ovat myös koittaneet, että kielellänsä tehä tätä laulua laulettavaksi. _Catullus_ on Latinaksi häntä käytettänyt, _Boileau_ ja _de Lille_ Franskaksi; _Ramler, Overbeck, Grevi a Stolberg_ paitsi muut, Saksaksi; _Paykull, Tranér, Resnér ja Retzius_ Ruotiksi, j.n.e.p.

Koko ensimäisessä värsyssä, ja vielä ensimäisessä sanassa -- toisessakin, kehuupi Runotar tytön tuttavan huvitusta, hyveä hyväilessään, ja rakastansa rakastaissa. Vaan siittenpä hään kohta rupee puhumaan omasta mielipahasta, koska juohtui mieleen mitenkä hään oli hyljätty pojaltansa.

[165] _Pindus_, oli yksi vuori Thessalian maassa, jota eroitti Akarnánia Aitolian maasta, ja joka oli Apollollen ja hänen runo-neijoillensa pyhitetty. -- _Pindin kukka_, m.y.k. "kunnollinen runo", joka olisi Apollollen otollinen. Perustus-kielellä seisoo _Piërin kukka_ (rodon ek pierias) joka meijän kielellä kuuluu ouvollen, vaan merkihtee yhtä. Sillä _Piërus_ oli myös yksi aivan suloinen vuara Thessáliassa, joka kantoi Makedoniahan päin, ja joka niin ikään oli Runo-niekkoillen omistettu.

[166] Neito viettelee tässä yötänsä yksinään ja kahtoo sitä pitkäksi, koska hänen mielitietonsa ei ollut yön syvämmessä häntä kohtana, niin kuin rakkain tapa on; Ikävöissään kaipaa hään, että hänen levottoina piti näin yksinänsään vuoteella vullotella. Hephaestion, on pulmissaan sanoin mittamisesta, saattanut meillen tämän Sapphon sanan.

[167] Sappho rukoilee että itekkin Kypris tulisi hänen juhlalisellen juominkillen, ja hänen tuttavaisten joukossa olisi pullon pullistaja ja viinan virvottaja. Athenaeus on kymmenenessä kirjassansa tätä kirjuttanut.

[168] Toiset ovat lukeneet tämän Sapphon sanan, näin:

"Äiti kulta! en nyt taija kunnollisesti kutoo, Sillä Vénus poikihiin hään vietteli mun mielein."

[169] Tamä pieni ja aivan sukkelasti tehty pakina, koska piikuus on jää-hyväisiä tytöllen heittämässä, luvemme Demétrion Phalereon kirjassa, puheliaisuutesta (om vältaligheten) ja on siitäkin arvon meiltä ansaitseva koska se on tytönkin oma tekemä. Tämä, kuin myös se VII:es ja VIII:as sipale ovat lohaistut (Excerpterade, utplockade) Sapphon hiä-lauluista, joita Lesbon tyttäret aina laulelivat häissä ja hiä-pioissa. Vaan jotka varsin suureksi vahinkoksemme, ovat ynnä muitakin hänen laulujansa, joutuneet hukkaan. Näistä hänen hiä-veisuista, on Theokritos ehkä puhuna, koska hän Helenan häistä sanoopi: "Tärnorna sjöngo, och stampade takt till sången med snörda Fötter: ett dön upphof sig i salen af brudliga sången." (Tranér.)

[170] Sappho rukoilee näillä sanoilla, ettei Jumaloihin pitänyt painaman murheita hänen syvämmeensä; sillä maailman surkeutta ei ollut luotu Runojoillen osaksensa. M. Tyrio on tätä 8:ssa puheessansa säilyttänyt meillen.

[171] Tämä lyhyt palainen, on yks lykyntoivotus sulhaisellen, Sappholta. Hephaestion ja Dionysios Halicarnasseus on tämän meillen toimittana. _Lanko_ e. _Vävy_, m. tässä _Sulhainen_.

[172] Hephaestion ja Demetrius Phalereus ovat kertoineet nämät Sapphon sanat, jolla hään osottaa sen hiärän ja hälinän (stoj och buller) kuin hiät matkaan saattaa morsiammen talossa, jossa ei eneä ne vanhat katokset kelpaa; vaan kaikki pitäis olla uutta ja kaunista. -- Lysti on kahtoa miten ihmiset kaikkina aikoina ovat olleet yhelläiset. Yhessä Virolaisessa runossa toimitetaan tätä tyttölöihen hälinätä sulhaista nähessään, aivan somasti, sanalla:

"Neitsit, neitsit peigmees tuileb! Laas tulla, laas tulla!"

[173] Sappho naurahtaapi tässä ja irvisteleksen maan-tytöllen joka kaupunkiin tullessaan avo-suunna ällisteleksen, eikä muista hämmästyksessänsä laskea helmojansa alas, jotka hään kantoi kainalon alle kääritynnä. -- Sillä se oli Herroissa ja kaupunkiloissa tapa jo niilläkin ajoilla, että piikäväki piti pitkiä, aina kantapiahän ylettyväisiä helmuksia, mutta talonpojissa pitivät lyheitä körtiä, ja vielä siitenkin niin panivat heitä papeloillen vyötäisiin asti, kuin läksivät mihin matkaan, ettei heistä pitänyt olla heillen vastuksia; niin kuin vielä nähään meijänkin talonpoijissa. Athenaeus ja Eustathius on meillen tätä toimittanut. Taitaisi myös olla:

Kuka on tuo tyttö hupsu, Joka nauraa eikä laske Hamettansa alemmaksi? (t. kantoin asti)

[174] Sappho rukoilee että hänen mielihautansa piti ies unessansa hänellen ilmistymän; ja pyytää, etiä hään seisahtuis pikkuisen hänen nähtyviinsä, niin että hään mahtaisi ihastua hänen silmästänsä. (Athenæus XllI kirjassansa).

[175] Aivan lyhykäisesti ja somasti sanoopi Sappho tässä, mitenkä hään oli onnellissa olevoinnaan, koska hään unessa makasi Venuksen vieressä; ja hänen kanssa kuiskutteli, (Hephaestion on tämänkin pannut muistiin)?

[176] Näistä heijän töistä ja toimista tulemme vasta-päin antamaan selvempää tietoa. Ja taijamme nyt ainoastaan nimittää, että hyö ovat ruvenneet enemmin kuin myö harjoittamaan kieltänsä ja omaa puhettansa.

[177] Viron-kieli on vanhuuesta yhtä kieltä kuin meijänkin, ehkä se nyt ajankululla on joks'-kuks' osaks' erkanut; Sitä kuhutaan vielä nytkin meijän moassa, _Vironsuomea_. Että tuntea Suomen kieltä vaan olla Viron kielestä tiätämätöin, oisi yhtä kuin että kirjasta tuntea suuret nenät (puustavit) vaan ettei eroitto pieniä.

[178] Tämän ja sen jälkimäisen laulun kirjutin minä Virolaisilta meri-miehiltä tänä kevännä, tässä Tukhulmissa. Hyö sanoi olevase orjia(?) Kattein _Ungern von Sternbergin_ alla, _Hiiomaalta_ (från Dager ort). Mitä heijän kielestä tuloo, niin se oli melkeen yhellainen kuin meijänkin, niin että ymmärsimme toisiamme hyvin molemmin puolin; ehkä muutama sana meitä eroitti. Jos muualla Virossa puhuttaneen samoa kieltä, on tietämätöin. (_Thomas Piritson_ jolta minä tämän laulun kirjutin, sanoi olevaase kotona _Hakaisten_ kylästä, _Reikin_ pitäjästä, Hiiomaalta). Koska minä en varsin tunnek mitenkä Viron kieltä kirjutetaan, niin minä kirjuttelin tätä, niin kuin puhuivat. Nämät laulut ovat sanoistaan ja luonnostaan varsin meijän Runon tapaiset; heijän laulamus ei ollut sen pitempi kuin 8 polvea kaikkiaan, jotka laulettiin neljässä nivelessä; mutta vaihettiin sillä tavalla että koska värsyssä oli 10 niveltä (niin kuin usein olikin) niin silloin kukin polvi, ensimmäisessä nivelessä, laulettiin kahesti. Herra Soiton-johtattaja (Director Musices) ja K. kirjuttaja _Drake_ oli kyllä hyvä-tahtoinen pistämään heijän laulamuksia paperillen; ja Herra _Stömmer_ kuvailemaan heijän muotot ja voatteen-parit.