Part 12

Taivas leimahti ja loisti, Kuin hän istu vieresäin; Suuta pyysin: "toisti, toisti!" Vastas hän. Ja laulo näin: Tulan, tulan tee, :|:

Vapaus on rinnastani, Rauha, riemu, rientänyt; Yöt ja päivät korvisani Soittaa sama ääni nyt... Tulan, tulan tee, :|:

Kallio.

YSTÄVÄLLENI.

Muistan sua ensimmäisen Leivon laulaisa laella, Pouta pilviin povilla; Muistan -- myöski ensimmäisen Kullaisen kukan kuvasta Lailleen silmäsä, sulosa -- Millon muistelet minua? Millon?

Muistan sua sulosimman Ajan, armahin, ihanin, Jon' ei öillään sammu' päivä; Muistan -- kukkuisa käkien, Pikku lintuin livertäisä, Haju tuomikon nenillä -- Millon muistelet minua? Millon?

Muistan sua suhinasa Raju-tuulten tuuvittaisa Kellastuneita ketoja; Muistan -- kuin sekeenen taivas Kuvauupi, kuutamolla, Jäisen järven iljanneisa -- Millon puistelet minua? Millon?

Muistan sua, koska korvet Seisovat lumi sovissa, Päivän mentyä pesäänsä; Muistan -- tuolla korkialla Kevon tulten tuprutesa, Joski taivas ois tulesa -- Millon muistelet minua? Millon?

Muistan sua kuun ikäni, Päivän puolelle soluisa, Päivän puolelta soluisa; Muistan hengiteltyäni -- Muistan täällä, muistan tuolla Tuolla taivaassa sinua, Millon muistelet minua? Millon?

Kallio.

SIRKKA.

Laulo Sirkka lystiksensä Huviksensa hyräeli, Mättähällä, mesikkoisa, Sima kukkien seasa. -- -- --

Päivä paisto. Kukat kuuli Auki suin, hyvillä mielin, Kuin hän laulella liritti. "Mitä laulat laiska roisto! Hullutuksia hyräilet? Teehän työtä -- sill' ei vatta Täyvy' tyhjistä loruista. Raipat selkään semmoisille!" Toru muuan muurahainen, Tämä itara itikka, Sirkkaa aivan syyttömästi.

Sirkka laulo lystiksensä Huviksensa hyräeli Mättähällä mesikkoisa Siinä kukkien seasa,

Kallio.

RUNO.

Pois meni merehen päivä, Poijes kuiluna keränä, Laillisille lainehille; Meni kevät, meni kesä, Kukkinensa, kultinensa, Meni linnutkin minulta Muille maille laulamahan; Jo menivät -- -- -- -- Jo tulivat Kaikki tulivat takaisin, Tulihan koilta ilman Päivä kahta kaunihimpi, Tuli kevät, tuli kesä, Tuli ne iloiset linnut, Tuli kultaiset kukatki, Ei tule' syän alaini, Ei ikänä, ei eläisä Tule' mieli miekkoseni, Toivottavani takaisin. Veikko kulta, veli kulta, Älä nuhtele minua Josma sentähen murehin, Tahi ryhtynen Runolle!

Kallio.

OMA MAA.

Oma maa mansikka; Muu maa mustikka.

Vallan autuas se jok' ei nuorena sortunu maaltaan, Hyljetty onnensa kans' urhoin hauvoilta pois. (Ei sopis miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä; Mutta mun syömeni taas -- tahtoopi huokata ees.) Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin, Nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet. Ei mun mielestä, ei, mee pohjolan tunturit, joilla Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi. Siell' eli toimesa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot, Poijat ja karhut puun juurella painia löit. Raittihit talviset seät; revon tult' ovat taivahat täynä, Kauniimmat kattoa kuin aamulta alkava koi. Oi, Te pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa, Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'! Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähteet ja kuun. Siellä mun huoleeni on, ja siellä ne muinosat muistot, -- Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös. Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks', Kauniimpi, kalliimpi on mulla -- mun syntymä maa.

Kallio. ---------

MEHTÄ.[273]

(Katkaistu isommasta Runon-aineesta, kuhuttu: "Joukkahainen").[274]

Päivä oli pilvessä, Pimeytti tiellä; Eikä kukan silmässä Tuntui märkä vielä. Tuuli horjui honkikoissa, Puistel' hirren päitä; Suet vuorten louhikoissa Ulvoi myrsky-säitä.

Hepo jouksi jouvusti -- Suihtet valui suusta. Hiisi hirvitt' ouvosti, Kahto kustaik puusta. Karjalainen välistänsä Kiiruhteli Ruunaa. _Husso_, hänen jälestänsä, Lenteil tuppi-suunna.

_Husso_ huusi, huikkais: "Herra! -- mikäs tuota? Joka tuli luikkais', Juoksi pitkin suota? Syltä otti astussa! ... (ja Rosmot liikkuu näissä) Puukko sill' oil taskussa, ja Aseh kova käissä!"

"Tarka silmä sulla! Korvainkin on tarka -- Hyvä syvän mulla! Mutta varsin arka... Tuolta tuloo aijan takoo! Hiirakkain jo karkaa .... Lähkee Herra kulta pakoon! Lähe Herra parka!"

"Häpiä ja huuti! Ohaan miessä meissä. Niinpä teköö muuti Kuin on kova eissä! Herra Kiesus! ... mikä Miesi! (Silmät minun petti'!) Jänis oli -- -- Lempo tiesi! -- Jo sen jalat jätti" ...

"Hyvä syvän sulla, Mutt' ei ollut mieltä! Joutapahan tulla -- Enkä mänek tieltä. Jos ois joussein -- pirun pukki! -- Minun taikkaat nuolet ... Oisin pannut mahais puhki! Läpi perän puolet."

* * *

Päivä oli pilvessä, Pimeytti tiellä; Eikä _Huson_ silmässä Tuntu unta vielä; YÖ se illitt' silmillänsä, Musta niin kuin pirko; Hiisi vihels' pillillänsä, Mutt' ei mitään virko.

"Hepo, kappas, minnek, Joko pyrit tieltäis? Vielä vainen sinnek Tekisi sun mieltäis? -- Etkös kuulek korvettava! (Pahuus, kuin ei viänyk) Seiso, Susi! Karhun pala! (Eipä juutas kiänyk)."

"Herra kultas, malta! Jo nyt miestä viijään ... Autas!" -- "Mikä valtaa?" "Hepo .... enkä tiijä, Noijat teällä ovat lässä, (Joko liennöön sielläik?) Hepo hurja seisoo tässä, Eikä nousek tielle."

"Onhan suihteet suussa, Keppi miehen käissä! On! -- vaan vika muussa -- aikaus on eissä. Siottu on Ruunain kiini. Seisoo joka jalka. Voahessa on varsain niini, Sepä Hiijen palkka!"

"Nouse moahan lurjus! Mitäs minä taijan? Hepo seisoo. -- Nurjin Kahtoo läpi äijän. Raon läpi meäräksi ois Pujkahtella tuonek. Vetin sormein veäräksi. Voi! ... Pakottaapi suonet" ...

"Niitty hyvä tiellä; Eikä suihteet suussa -- -- Kas pakana! vai vielä ... Murehtin jo muusta. Hepo luuli: nälässäin, mä Tahon mahain täynnä; Lurjus, jok'on selässäin, tuo Oisi hyväik käymään."

* * *

Matka joutu välleen, Jo oil puoli verran -- Mutta _Husso_ jälleen Avais suutaan: -- "Herra! Jo on kylä! -- korvassani Kuuluu piska rukka. -- Haukuu koira korvessakin, Kylä, kussa kukko!"

Tuiskut kävi tuimasti, Ryöpyi yhtä peätä; Myrskyt riehui huimasti, Heiti hyytä, jeätä. _Joukkahainen_ nuttuansa Kiinitteli vyöllä. _Husso_ lopett' juttuansa, Juuri syvän yöllä.

Parta oli hallassa, Huuhtehessa huulet. Sopat, lumen vallassa; Turpa, vasten tuulet. Satula oil sula eissä, Takana oil jeässä; Keihät oli kunkin käissä, Rauta-lakit peässä.

G--nd.

KALEVAN TYTÄR.[275]

Loilu.[276]

"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas, Laske minun ketollen käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa ketolla öyläin." --

"Kuules mun Emoini, kultasein -- kuuleppas, Laske minun kukissa käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa kukissa öyläin." --

"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas, Laske minun marjassa käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa marjassa öylöin." --

"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas, Laske minun karjassa käymään!" "Vieläpä niin! Pie suus kiin! Olithansa karjassa öylöin." --

"Kuules mun Emoini, kultainen -- kuuleppas, Laske minun kylässä käymään!" "Määppäs jos! -- Luuletkos Ettäsä kotihis löyät?"

Piikapa läksi: ja ketollen hän kävi, Ja pitkin Pohjan-maita hän juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Karjalassa kauvas hän juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hän vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Savon-maita samoi ja juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Hameen-maita hätin hään juoksi. Mitäs hään tei? Ja mitä hään vei Emonsa kultansa luokse?

Piikapa läksi: ja ketollen hään kävi, Ja Uuen-moasta Turkuhun juoksi. Mitäs hän tei? Ja mitä hän vei Emonsa kultansa luokse?

Löysi hän kyntäjän ja Hevoisen ja auran, Ja kaikki hään helmassaan peitti. Kaikki hään voi, Ja kotiisak toi: "Kuules mun kultainen Äiti:

"Mikäpä Herhiläinen lehossama löysin? Moassa se möyräis ja möykkäis. Tarttui niin Karttuihin kiin, Ja turvessa toukkais ja töykkäis."

"Kuules mun Piikasein, kultasein -- kuuleppas, Laske häntä mehtähän jälleen! Tännepä hyö! Tuloovat. Myö Vaipumille pois tästä välleen."

Niinpä ne laulovat Kalevaisen lapset, Ja minä heijän voimansa kiitän. Moasta ja soist', Muuttivat pois, Eik heit' ouk kuuluna siitten.

G--nd.

HULIVILI.[277]

(Poika _Joukkahainen_ laulaa Ukko _Vilhuisen_ tuassa, Tyttölöihen kuulla).[278]

Minä olen poika, jot'ei surut paljon paina; Vilpiä ja hilpiä -- niin olen minä aina.

Mutta enmä aikoin tulek, olla eneän teällä, Sillä vaimot valehteloo paljon minun peälle.

Ämmät vanhat äykkäävät. Ja nauraa pahat naiset; Ja ne nuoret vaimot ovat kaikki samallaiset.

Josma oisin jonkun kerran joukossakin päissä, Siitten tuosta torutaan, ja akat ovat äissään.

Josma jollon korttiloissa onneani koitan, Siitten tuostaik torutaan -- jos kohtakinma voitan.

Josma jollon ottaisini tytlöäin mun luokse, Siitten tuosta pauhataan, ja puheet kylään juoksee.

Mitäs minä tuosta huolin? Tuo mun viinain tänne! Minä pulloin pullistan, ja elän niinkuin ennen.

Eihään siihen tullekkahan tekemistä kennen. Piikoja ma pitelen, ja likistän kuin ennen.

Minä heitä kuiskuttelen, muiskuttelen muuten; Syleilen, ja hyväilen, käsillään että suuten.

Tule tänne tyttö rukka, likemmäksi muutais! Niinmä saisin suikutella sinun pientä suutais.

Josko mummu murahtaa, jos toruu vanhat naiset, Sano heille että ne oil nuorra samallaiset.

Vanhat piätään puisteloovat, muisteloovat mieltään, -- Mitäs siitten nuorten ilot torutaan ja kieltään?

Niin ne tuolla teköövät, ja niin ne teköö sielläik; Niin on ennen eletty, ja niin eletään vieläik.

G--nd.

TURUN TULIPALO.

(Syyskuun 4:nä ja 5:nä päivänä vuonna 1827)

Tuli on Turussa turmion soannt; Vallatoin valkia, vahinkot suuret. Kirkot ja kartanot, tornit ja muurit, -- Kaikki on koanut.

Tuulik'kin tuli, ja paiskaisiin paloon, Tuiskutti tulta, ja riettaanna riehui. Leimaus lensi kuin lempo, ja liehui Talosta taloon.

Kulki kuin kulo, ja, kulmasta kulmaan, Suojatkin surimmat suikkaisi suuhun; Kaluisi kiviä, puraisi puuhun, Jumalan julma. --

Karsast' oil kahtoa turhoa työtä -- Kaupunnin kauhistus, armotoin suuri. Kauniimmat kavut oil poronna, juuri Raunioin myötä.

Voi tätä kauhea syksyistä yötä! Vaivaisten valitus, huuto, ja luulo -- Itku, ja parku, ja kujerros kuuluu Rantoja myöten.

Ei ollut majoa monella sa'alla! Vainioll' vanhatkin kumoonsak koataa Murheissaan tuhannet panihin moata Routalla maalla.

Luoja, sun lahjais ja kuriis on lässä -- Yhet jos koroitat, alennat toiset! Parhaimmat pajarit, pahimmat loiset, Nukkuivat tässä.

Orjat ja Herrat ei eroittu joistaan. Tekivät sovinnon viha ja vaino. Ylpeys tässä, ja tässä se kaino -- -- Tapaisi toistaan.

Aura, kust' tieto, ja viisauen valo, Valaisi moata, ja laveast loisti; Kirjat -- jotk' asiat vanhimmat toisti, -- Kaikki ne palo.

Hovrätin seästöt, ja Oikeuen kätköt, Kaikki ne tuperoi tuhvaksi välleen; Tuli ei suvanna suojoa kellen. Hirmuisat hetket!

Kirkkokin kuuluisa (Suomessa suurin) -- Mokoma laitos, oot päiviäis nähnyt! (Tuli jo muinonkin turmiois tehnyt) -- Hävittim juurin.

Tornikin, jota niin kauniiksi tehtiin, Kusta jo kuparin sointua kuultin;[279] Jota juur' vanhaks' ja lujaksi luultiin, Lieskana nähtiin.

Ilo se muuttuupi murheeksi välleen! Muinoisat muistot! Voi autuas aika! Kaikki on kavonna, Ainoast' paikka Löytyypi jälleen.

G--nd.

Viittaukset:

[1] Onneksein, en kuitenkaan ottanut moallen kaikkia kirjojani ja käsitekojani. Mitkä kaupunnissa olivat, säilyvät; niin myös sen kirjaksi painetun Otavan, joka oli kirja-sitojan korjuussa.

[2] Tästä hänen mielen-taipumisesta, että muutenkin kirjoin jouvuttamisesta, tuloo minun kostella hänen Kauppa Kasakkaansa (Kontorist) _Alb. Joh. Brodellia_, nuorta Lankoani, jonka ansio näissä toimeissa ei ouk vähinarvattava.

[3] Näistä kuvista ja kiven piirutoksista ei ouk ollut mulla muuta kuin paljasta vastusta ja joutavia kustennoksia. Ensinnik -- heijän hakiissa, siitten -- heijän kivellen piirittämisessä, ja viimen -- heijän painiin-panemisessa; mutta paloivatpahan ilman vaivatak, ehkei tuotakaan kunnollisesti. Sillä porossa löyettiin vielä monet pankot heistä puoleksi poltettuita. Minun oli aikomukseni, näillä lahjoittoo kielen-ystäviämme; senpätähen en ottanut Peällentarjojoilta heistä mitään maksua (lue Esip. XXXVII p. 1:seen Osaan) voan sovitin heijät. Suomalaisinna tuomisinna (herkkuina) kirjoin paritsaksi. Minä luulisin sen tähen, heijän palattua, en oleva velkapeä vielä toisenkin kerran toimittoo heitä, koska ovat muka minun antamia, ei -- Teijan ostamia; ainoasti vapa-taholla tahon minä heitä toimittoo, niinkuin näitäkin; jottei sanottaisiin, muutamien soanneen heitä, muutamien ei.

[4] Tätä tahon Kirjan-sitojoillen muistuttoo, etteivät siotak hänet kovaan kanteesek, ennenkuin joutuu toinenkin puoli, kussa seuraa Sisälmys (innehåll) virhein oikastamus, ja kauniimpi kivellen piiritetty alku-lehti.

[5] Vaikka, omaksi vahinkoksein, olin hinnan alentanut Peälletarjojoillen, puolta vähemmäksikuin Ostajoillen, niin olen kuitenkin kuullut, monian, jok'ei ymmäräk eikä tunnek kirjain hintoa, sanovan, tämänkin jo olleen kalliin. Olen jo ennen toimittanut teillen Ruohtalaisten ja Virolaisten kirjan hintoja; jos tahotten Juuttilaisiakin kuulustoo, niin siellä nytkin Oppetaja C.C. Rafn, joka ulos-antaa _Nordlanda Fornaldas Sögur, eptir Gömlum Skinnbokum_, ottaa Peällentarjojoilta 7 kill. Pankossa, kustakin Arkista -- eikä muuta työtä, kuin kopioittoo vanhoja, ennen painattuita Satuja. Ja tätä hintoa otetaan Danmarkissa, (Ruunun-palkatulta mieheltä) kussa on monta tuhatta usseempia kielen- ja kirjan-ystäviä, kuin mitkä löytyy meijän moassa; joihen kirjoja ostetaan ja luetaan Ruohissa, Norissa, Suomessa että koko Saksan moalla, samalla heri kiivanella, kuin omassa moassaan.

[6] Paihti muita virheitä, olen nyt perästäpäin keksinyt, minunkin puheessani, paljon Ruohtalaisuutta, joka oli jo niin kielellemme takertunut, etten minäkään ollut hyvä tuota oivaltamaan. Kielen virheeksi tätä ei juuri saatak sanoa, ainoasti muukalaisuueksi puheessamme.

[7] Minä tahon tässä käsken puheen nimittää niitä käsitekojani, jotka oisi mulla painatettaviksi, voan joihen paino-kustentamisehen minun ei yltyk varani, siinä toivossa, että jos löytyisi Suomessa mies, joka tahtoisi rueta heijän kustentajaksi, eli joka rahan lainuulla tahtoisi auttoa minua, heijän painattamisessa, niin tehtäisimmö tätä sillä eholla, että hään saisi niistä hänen kustennoksella painatuista Suomalaisista kirjoista, niin monta kappaletta, jotta hänen maksut tulisi sillä suoritetuiksi, joita kirjoja hänellä oisi lupa ensin myyä kirjan-kaupoissa, kuittataksensa sillä kulunkiansa. Mitkä jäisi tähteiksi, pitäisin minä työstäni ja vaivastani. Eli toisellakin tavalla: että hään panoo rahat, minä -- työn ja vaivan; voiton eli vahinkon pannaan kahtiaan. Itemä tahon huolta piteä painamisesta ja paino-ojenusten lukemisesta (om korrekturen). Valitetaan kyllä, ei meissä löytyvän Suomalaisia kirjantoimittajoita; voan luulen suuremman syyn olevan paheksia, ettei Suomessa löyvyk kirjan kustentajoita. Nämät minun käsikirjoitukset ovat, niin kuin tässä seuraa:

1) Otava. Toisen Osan toinen puoli, niin myös Kolmaas Osa, jota aattelisin painuttoo monessa pienessä, nuon 6:en tahi 7:män arkin kokonaisessa siteessä, että tulisivat Ostajoillen huokiammiksi, eivätkä tuntuisi minullenkaan kalliiksi.

2) Lapin Otava, eli tiiustuksia niistä Venäjässä löytyväisistä Suomalais-suvullisista kansakunnista, heijän kielestä, m.m. ynnä kuvauksia heijän voatteen-parista, m.m. Tässä ymmärretään ne 181:lla, 182:lla ja 226:lla puoliskolla mainitut kansat, johon myös Lappalaisetkin kuuluu, ja näihin ehkä puolittain Samojedilaiset, jos ei kielestään, niin elämästään.

3) Matkustamus, vuonna 1817, Dalan, Helsinginmoan eteläisissä, Vestmanninmoan ja Vermlannin pohjos-puolimmaisissa Suomalaisissa; ynnä Kartan kanssa.

4) Matkustamus, vuonna 1821; Vermlannin luoteisemmissa ja Norin-Suomalaisissa, ynnä kartan kanssa.

5) Koarle XII:nees; ja hänen sotoamisesta, eli Suomemoan Tarinamus vuotesta 1700 vuoteen 1720.

6) Valaistaja, eller Handlingar till upplysning i Finlands äldre Historia. Näitä oisi monta osoa. Peäkirjutos (terten) on milloin Ruohtalainen, milloin Latinalainen, milloin Saksalainenkin; mutta ne minulta tehyt muistutukset ja valaistukset, ovat kirjutetut Suomeksi.

7) Lukulasku, eli kirja joka toisen opettamatak neuoo Suomalaisia luvunlasketella. Tarkoitettu sekä varsinaiseen että Vissinnäiseen Luku-laskemisehen (med afseenbe så wäl å den rena som tillämpade Aritmetiken) selvällä johtauksella, toimitettu hyväksi nuorillen että vanhoillen.

8) Kuus ensimmäiset kirjat Euklideksen Peätoteista, eli hänen esi-johtattamus Meärä-laskemisehen, Suomennettu opiksi nuorukkaisillen. 5:nessä kirjassa olen minä uskaltannut muistutuksissani luvunlaskemisenkin keinolla johtattaa hänen toistuksiansa.

9) Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfwer Finnarne; jemte en öfwersigt af deras fördna widskeppelse. Ämnadt såsom ett bidrag till upplysning i Finnarnes Historiska Fornhäfder.

10) Tillförlitliga Underrättelser om de från äldre tider sedan i Swerige och Norriqe bosatte Finska kolonier, jemte i ämnet upplysande handlingar. Ett bidrag till samtidens historia. Näitä tulisik monta Osoo, ynnä kartioin kanssa.

11) Soldatens wid f.d. Generalen Grefwe Ad. Ludv. Lewenhaupts TremänningsRegemente Erik Dahlgrens Dag-Bok unber Carl XII:s fälttåg, åren 1700 -- 1709, fortsatt så wäl under fångenskapen i Moskwa, som under kampanjerna i Roslagen 1714 -- 1720; jemte en Samling af Sånger och Psalmer, författade under fångenskapen i Rysland; äfwensom afskrift af åtskilliga Officiella Handlingar, med afseende å Swenska Arméen. Tämän Dahgrenin omaa käsi-kirjutosta käsitin minä jo vuonna 1817 talonmieheltä _Lassi Kavialta Rynkan kylässä_ (Ruotiksi _Kroktorp_) Järnan Suomalaisissa Dálan-moassa, ja on senpuolesta meitä Suomalaisiakin koskevainen, että tämä Dahlgren, joka vihtoin tehtiin Sotaherraksi, seuraisi Lewenhauptin onnetointa sota-rahvasta, kussa oli enin osa Suomalaisia Rykmenttiä.

12) Tiijustuksia Kuninkaan Koarle IX:sännen käynnöstä Suomenmoassa vuonna 1597 ja 1599.

Että tässä luettoo muita pienempiä käsitekoja oisi joutavoa, niin myös minun Isä-vainajan Suomennoksia Roamatusta. Ajat eivät ouk huitenkaan sen-näköiset, että taitaisivat heistä hyötyä. N:o 3, 4, ja 5, aattelin minä ensin painuttoo Otavahan; mutta tulivat siihen kovin viljaisiksi. N:o 9 ja 10 ovat jo joksikin peälle-tarjoitetut. Muutamia näistä ovat jo olleet valmiiksi kirjutetut vuotesta 1820; vaikka en ouk ollut mies soaha heijät painetuiksi, joka toistaa kehoituksen Suomeksi kirjuttoo vielä olevan varsin kehnon. Minun olen sen tähen täytynyt monestin mainita (citera) heijät käsi-kirjoituksenna.

[8] Minä kuulin jo vuonna 1814 ensimäisen kerran puhuttavan tästä Rilvalan Helasta, ja olen siitten tiiustellut, sekä Sääksmäkiläisiltä että muilta Hämäläisiltä tästä heijän Juhlanpitämisestä, voan eivätpä hyö tuosta tainnut antoa mullen sen selvempöö tietoa, kuin että se oli yksi vanha pakanallinen Juhla, jonka vaimoväki rajuttivat, ja jossa hyö lauloivat vanhoja Runoja, joita eivät itekkään eneä ymmärtännä. Näihiin tiiustuksiin emminä tainnut mitenkään tyytyä, jos kehuittivat minua enemmin tästä kuullostella. Minä kirjutin jo monisten Sääksmäkeen, (jossa mulla oli tuttuja miehiä), ja pyysin heitä panemaan paperillen ja minulle lähetteä näitä vanhanaikuisia lauluja. Lupa tuli hyvä kyllä, vaan se on vielä pitämätä. Minä kuljeskelin jo itekkin Hämeenlinnan kautta, kuin läksin Turusta kotiin, mutta satun aina liikkua, sillä ajalla kuin ei enee Helkoa huuettu. Vasta v. 1824, koska minä läksin Äijin asioillen Lammin pitäjäseen, niin peätin minä että tästä lähteä Sääksmäkeen soahaksein tästä jotaik perustusta. Sinä 15 p. heinäkuulla tulin minä myöhään iltaisella Syrjäntaan Kestkievariin; pitelin siinä vähä yötä; ja tulin toissa pänä hyvällä ajalla Ritvalan kylään. Minä pistiin Lautamiehen Heikki Örtin luokse, joka oli ymmertäväisin ja toimellisin mies kylässä. Kuultua minun asiaini, seuraisi hän minua samassa niihen tyttölöihin luokse, jotka hään tiesi parraittain taitavan näitä laulella. Yhessä ihmettelivät hyö, että minä olin lähtenyt niin pitkän matkan taakse, varite vaste näitä hakemaan. Niitä oli kylässä monta, jotka taisivat näitä virsiä virittää, mutta yks nuori akka oli kaikista hilpein. Hänen suusta minä kirjutin näitä runoja paperillen; ja panin häntä muutoinkin toimittamaan minullen koko tämän Juhlan pitämisen. Mutta koska se oli minusta tarpeellinen että soaha nähäksein heijän käytöksiä, niin minä hyvillä puheilla yllytin heitä, että ens pyhänä huutoo Helkoa, vaikka se meärätty aika oli jo ohitten. Jota hyö suusanalla lupaisivat. Tässä kaunissa Herran hovissa viettelin minä koko sen päivän, ja vielä toisenkin; ja läksin vasta sunnuntaina, iltapuolla päiveä, yhen hänen Herrojen kanssa, nimelle Bergströn, Ritvalaan. Tästä läksin minä Lottilan moisioon, Laintutkian Blåfjeldin luokse, jonkan kanssa minä olin tuttu. Myö tulimmo vähä ennen sinne päivän laskua, ja näimmö ison joukon nuorta väkeä istuvan raittein ristillä, halkopinoloilla. Miehet kahtoivat niin vihaisesti ja mulistivat silmiänsä meijän peällämme, josta arvasin että hyö olivat vasten näitä laitoksia. Kuin rupeisin Tyttölöitä pyytämään tähän tavalliseen juhla pitoon, niin olivat jo jäykistynneet, ja pojat vetivät kaikellaisia verukkeita (svepskäl) ja kielsivät piikoja kovasti tähän puuttumasta. Kuin hyvin kiusaisin niitä joita olin jo ennen puhutellut, niin pitivät lupauksensa, ja sillä sain minä viimein kaikki Tytöt houkutelluksi että vasten miesten tahtoa rupeemaan parviloihin ja näitä laulelemaan. Sillä lailla sain minä nähä mitänkä hyö tässä käyttäitivät, ja olen sitä myöten myös tässä toimittannut tätä asiata. Näillä sanoilla, olen minä tahtona vakuuttoo, että jos oisin missä paikassa erehtynnyt, niin oijaskoon muut, jotka ovat olleet tässä juhlassa suatuvilla. Ne soriammat ja hilpiämmät neijot joukossa suattovat lauluillansa kuin peämiehet niitä toisia, joista oli mainittavat: Kaisa Mikkola, Hedda Yrjöntytär, Kerttu Juhanantytär, Tiina Eerikkintytär ja Maija Nikkilä, m.m. Että jollakin tavalla kostoo heitä, tästä heijän taipumisesta ja mielen nouattamisesta, lahjoitin minä heitä, niillä Pienillä Runoilla, jotka olin Upsalassa painattanna.