Part 2

Ei valvo se yksinään! Yhä valpas vieläkin On vartija Israelin. Hän kyynelet kirjahan kirjoittaa, Ja sorto ja synti, se tuomion saa, Ei yöhön se peitykään.

Niin, Herra, Hän valvovi! Ja musta on syksy-yö, Mut syttyvi tähtivyö; Kuu nousee taivahan kannellen, Saa rintahan tunne turvainen, Ja mä sammutan lamppuni.

1895.

Ellin syksymuistelma.

Takkini, lakkini vallan kastin, Vettä kun pilvistä vihmoi niin; Kuljin ja käyskelin ristin rastin, Eksyin outohon Helsinkiin.

Siinä jo ymmällä melkein itkin... Silloin -- aatteles -- sattui näin: Arvo se asteli ahdetta pitkin, Saapui luokseni kiirehtäin.

Sitte en tiedä, kuinka mä teinkään, En, mitä hälle mä kerroinkaan; Enkä mä muistais ihmeekseinkään Mistä hän haasteli huikeissaan.

Muistan vaan, miten siinä hän astui Silmin loistavin rinnallain, Huolinut ei, vaikk' itse kastui, Suojasi, aatteli "Elliä" vain.

Vaikk' oli taivas synkkä ja musta, Ilmakin kolkko ja syksyinen, Sentään tunsin mä riemastusta, Lämpöä, tuoksua keväimen.

Pian minut saatti hän tuttuhun paikkaan Liiaksi vain oli lyhkäinen tie; Sillä sen tiedän: pitkähän aikaan Ei niin hauskaa ollunna lie.

Syysk. 1895.

On penni vaan...

Niin houkutellen ne kutsuvat, Nuo tortut, kaakut ja piirakat, Ja siellä syödään ja ostellaan, Ja vadit täyttyvät uudestaan.

Vaan ulkopuolella ikkunaa Pää pieni ruudusta kurkistaa, Ja silmät suuret ja kirkkahat Niin pyytäväisinä katsovat.

Tuo kaunis kaakku! Ah, jos sen sais Niin kovin Katria haluttais. Mut tyttösellä on penni vaan, Ja siitä kymmenen vaaditaan.

Oi, leipuriksi ken tulla vois! Sais aina syödä, kun nälkä ois. Tai jospa pääsisi rikkahaks, Kun tahtois, ostaisi kaakun, kaks.

Nyt silmillänsä hän syöpi vaan, Ja pikku sormi on suukossaan... Ken kymmenpennisen lahjoittais, Niin että kaakkunsa Katri sais?

13/6 1895.

Mieron tiellä.

Tullos, Musti, vierellein! Joudu, joudu, Hallisein! Nälkä teill'on molemmilla: Saatte einehein.

Kulkulainen koditon Halveksittu, köyhä on. Ystävät, me kolme saimme Saman kohtalon.

Ovelle kun kolkutin, Näin siinä teidätkin. Oi, mi katse silmissänne! Sen mä ymmärsin.

Teille annan kannikkain, Jonka keittiössä sain. Kai ma vielä toista löydän Ottakaa se vain!

Luoja pienet holhoaa, Ihmismielet taivuttaa. Kyllä Hältä mieron tyttö Einehensä saa.

1895.

Kesä-ilta.

(Merikannon valssin kansikuvan mukaan).

He kulkivat siinä kahden Ja kuiskivat onnestaan, Ja hiljaa lainehet lahden Ne säistivät laulullaan.

Ja kuiskehen kuuli rastas, Sen toisteli kullalleen, Ja lainehen lauluun vastas Kesätuulonen tuoksuineen.

Sävelkuiskeen vienon ja armaan Taas kaiku kertoeli. Koko luonto sen tenhossa varmaan Kesä-iltana haaveksi...

Syysk. 1895.

Saaristolaispoika sisämaassa.

Mä kynnän pellot ja kasket kaadan, Mä kangin, kuokin ja työssä raadan, Mut eipä uutterin toimikaan Saa rinnan polttoa taltumaan.

On kuin en ilmaa mä täällä saisi, Vaan kaikki painaisi, ahdistaisi; Nuo viidat, nummet ja laaka maa, Ne mieltä, katsetta uuvuttaa.

Oi kallioita ja saarimaita Ja merta, aaltoja vaahdokkaita! Oi kotiseutua, armastain! Niin, sinne, sinne mä mielin vain!

Mä syömmin riemusta sykkiväisin Vapaana myrskyssä temmeltäisin. Kuin sorsa purteni oiva uis, Ja rinta paisuis ja laajentuis.

Ves'linnun hauska on lainehella; Laps saaren kärsivi manterella. Oi raitis, kaunoinen saarimaa, Pois sinne tahdon mä kiiruhtaa!

13/10 1895.

Tyttökoululaitoksen 50:ntenä vuosipäivänä 6/11 93.

I.

Häkiss' istuvi vankina lintunen, Lyö siipiä ristikon rautoihin: Jo lehdossa laulavat kumppanit sen, Ulos kutsuen äänin riemuisin.

"Niin ahdas, ahdas on häkkini, oi, Miks täällä mun kaihota täytyvi vaan? Vapauttahan varten Luoja mun loi Ja Suomeni metsihin laulelemaan."

Tule, lintuni, ruokaa multa sä saat! Mut poijes se kääntävi pienoisen pään. Taas laulaos laulusi soinnukkaat! Mut eipä nyt kuulu sen riemuva ään'.

-- Mikä vaivaa lintua, armastain? Ulos katsele päivän paisteesen! -- "Oi, sinnehän onkin mieleni vain, Vapauttani, raukka, mä kaipailen."

-- Niin lähteös, lintuni, lentohon, Pois tuonne toivosi maailmaan! Nyt tiedän: vapaaks luotu mi on, Ei vankina viihdy se milloinkaan. --

On ulkona kukkien peitossa maa, Kevät-aurinko loistavi lämpöinen; Ja lintu se riemuiten lentohon saa, Avaruuksiin, ilmahan kirkkaasen.

II.

Sä Suomen vapaa lintunen, Kiitosta kanna Luojalleni Niin paljon, paljon sait sä Hältä, Sun Isältäsi lempivältä: Jo tiedon laaja ihmemaa Sun lentimilles aukeaa; Sen aartehisto verraton Sun aatokselles altis on.

Se onni, mi on osanas, Ei ennen ollut siskollas; Hän hyöri, puuhas kodissansa, Se yksin oli maailmansa. Kun veljet luki innoissaan, Hän kyynelsilmin katsoi vaan. Hän kärsi, kaipas tietoja Kuin lintu vapauttansa.

Mut päivä koitti vihdoinkin Ja paistoi ihmismielihin, Ja tiedon maille valoisille Tie aukes Suomen tyttärille. On ummellensa siitä nyt Jo viisikymmen vierinyt, Ja muistoks tästä saavutaan Nyt kouluhumme juhlimaan.

Siis yhdy juhlan viettohon! Tää sulle kallis päivä on. Sun kanssas koko Suomen kansa Nyt ilmoittaapi riemuansa. Jo talvi saapuu Pohjolaan, Mut sull' on kevät kukassaan, Ja siksi, Suomen lintunen, Kiitosta laula Luojallen!

1893.

IV.

Muistoja ja tervehdyksiä.

Äidilleni.

Kukkaisnuppunen hento Varttansa vahvaa vasten Lehteä painaltaa. Linnunpoikanen pieni Peittävän siipyen alla Rauhassa nukkua saa.

Ilman loistoa päivän Kuuhut tummana kulkis, Sammuis tähtönen pois. Ilman lähtehen silmää Vuolas, vilpeä virta Tyhjänä uomana ois.

Ilman syöntä, mi lempii, Ilman kättä, mi vaalii, Raskast' on lapsosen. Helmassa äidin hellän, Lämmössä äidin lemmen Lapsi on onnellinen.

Vaivoja säästelemättä Äidin rakkaus toimii, Hehkuvin, suurin se on. Äitini armahin, kiitos Siitä, min annoit mulle! Luoja sen palkitkohon!

17/9 1895.

Pyhäkköni.

Paikan rakkahan tiedän, Tyynen ja rauhaisen; Siellä mä istuin ennen, Sinne nyt kaipailen.

Kuuset seisovat siellä Kunniavahteina, Vuokot valkoiset peittää Nurmea juurella.

Kerran sinne mä saatoin Turvani, rakkahain; Kukkaset haudalla kastoi Kyynelet poskiltain.

Kolkolta siell' ei koskaan Tuntunut kumminkaan, Syömmeni kielet parhaat Helkähti soimahan vaan.

Kevään toivoa uhkui Kukkiva, armas maa, Mutta mun liiteli aatos Kauvaksi pilvien taa.

Onnea tääll' oli paljon -- -- Kyynelten himmentämää... Siell' oli oikea riemu, Siell' oli matkani pää!

Vuosia sitten vieri, Kasvoin, suureksi sain; Kohtalo pois minut johti Syntymäseudultain.

Aika jo paljon peitti Unhojen maailmaan, Vaan kuva paikkani rakkaan Kirkastuu yhä vaan.

Siellä jos taasen mä oisin Kuusteni juurella! Siellä jos nukkua voisin Päiväni laskeissa!

13/5 1894.

Eräälle morsiusparille.

Kodin käytte laatimaan Maailmahan avaraan, Kuten pesän pienoisen Valmistaapi lintunen.

Kestävälle oksalle Laatikaatte pesänne: Myrskysäillä suojan vaan Suopi usko Jumalaan.

Lämpimässä pesässä, Siin' on hyvä levätä: Lempi kodin lämmittää, Lemmettä se kylmäks jää.

1890.

Jatko-opiston johtajan syntymäpäivänä 7/3 95.

(Oppilasten kukkakorin muassa.)

Kasvoi kankahan kylessä, Salon sankan laitehella Valkokukkia kehänen, Kiehkurainen kielosia. Siell' oli kuuset kumppanina, Tuttu tuulien humina, Siellä Suomemme suloa Luonnon kannel kaikueli. Hyvähän oisi siellä ollut, Armas vastakin asua, Vaan tuli tuima pohjatuuli, Vihurin vihainen viima, Heitti viljalta vitiä, Nietokset sakeat syyti,

Kylmi kukkien kupuja, Palelteli pienoisia. Tuosta kielot tuumimahan, Kysymähän keskenänsä, Minne pääsisi pakohon Kourista kovan puhurin, Miss' olis suojaista sijoa, Koti lämmin kukkasille.

Jättivätpä jäisen kentän, Tänne saapuivat salolta, Kuuluisimpahan kylähän, Helsingin hyville maille. Saivat muitaki mukahan Elosijan etsintähän, Kukkia kesäisen parven Kasvihuoneitten kedolta.

Löysivät parahan paikan, Kotilieden lämpöisimmän, Saapuivat tähän talohon Asuntoa pyytämähän. Tääll' ei tunnu pohjatuuli, Vihurin vihainen viima: Täällä lempi lämmittävi, Lempi suurehen, jalohon. Täällä soi sama sävele, Sama kantelo kajavi, Joka soi saloissa Suomen, Kajahteli kankahalla: Mieli on täällä Suomen mieli, Kieli puhdas Suomen kieli; Siksi Suomen kukkasien Täällä armas on asua.

Niinpä kainot kukkasemme Löysivät parahan paikan. -- Löysivät parahan paikan, Muistivat parahan päivän: Saapuivathan suorastansa, Täksi päiväksi tulivat, Lehahtivat Lehtorille Synnyinpäivä-vierahiksi. -- Niin ne nyt pyytävät puhua, Tuoda Teille tullessansa Nöyrät onnentoivehensa, Lämpöisimmät, hartahimmat. -- Kukka kuihtuvi piankin, Lakastuvi nurmen lapsi, Vaan ei kuihdu konsanansa, Lakastu sinä ikänä Työ, min on lempi laatinunna, Rakkaus rakentanunna, Lempi Suomehen sulohon, Kotimaahan kultaisehen.

Eläkäätte kauvan vielä Neuvojana nuoren polven, Opissa opastajana, Hyvähän herättäjänä, Iloks meille, iloks muille, Onneksi omalle maalle!

1895.

Tovereista erotessa.

Oi, kuink' olin teihin kiintynyt! Oi, kuinka ma teitä kaipaan nyt!

Eri haaroille suurehen maailmaan Nyt lähdemme uutehen toimintaan; Isänmaata me tahdomme palvella, Jalot aattehet rientojen ohjeena.

Vaan "Jatkon" aika ja kumppanuus, Sen muisto ja kaipuu aina on uus.

10/6 95.

Lasten kiitos Sakari Topeliukselle.

Me, Pohjolan pienokaiset, Sydämestämme lausumme: Setä, kiitos, kaikesta kiitos, Mitä lahjoitit lapsille!

Niin paljon Sä riemua meille Satu-aartehes ääressä soit, Niin paljon lempeäs annoit, Niin paljon kaunista loit.

Oli niinkuin enkeli puhdas Ois luoksemme lentänyt, Ja pienehen syömmeen hiljaa, Niin hiljaa henkäissyt.

Hän Luojan viestinä saapui Ja Sunkin rakkautes, Ja kuiskasi meille Sun toivos Ja lämpimät terveises.

Oi, kyllä me tahdomme kuulla Sanat enkelin armahan: Me tahdomme Suomelle kasvaa Ja lapsiksi Jumalan!

Mut Sulla, kun lempeä kylvit, Myös tähkinä lempi on vaan, Ja me pyydämme taivaan Herraa Elos iltaa siunaamaan.

8/8 93.

Soiton-opettajattareni muistoksi.

Kevät-aamun kaunihin muistan, Niin, muistan sen ainiaan, Kun viimeisen kerran istuin Sun johdollas soittamaan. Sun ties oli Schweitsihin vievä, Mun kouluhun Helsinkiin; Ja mä soitin kaihoa täynnä Ja puhkesin kyyneliin...

En ystäväpiiriäs ollut, Olin oppilas outo mä vaan, Mut yhdessä työtä kun teimme, Veit syömmeni kerrassaan. Ja siks erohetkenä silloin Niin kyynelet -- virtaeli; Sanatonna ne Sulle kertoi Mun kaihoni, kiitokseni.

Ei vuottakaan ole vielä Siit' aamusta vierinyt, Mut kiinni ja ääneti aivan Sun soittimes seisovi nyt. Tuli ankara syksyn halla Ihan keskellä keväimen; Se huokui kuoloa kylmää, Vei kukkasen hentoisen.

Et uinua, armas, saanut Kotikuusien juurella: Sun hautas kaukana täältä On Alppien laaksoissa. Siell' lepäät yksinäs aivan Sä keskellä vieraitten, Ei kumpua kukkasin peittää Voi ystävä murheinen.

Vaan helmaan vierahan mullan Sun henkesi jäänytkö ois? Ei, kauvas, kauvas se lensi Yli Alppien huippujen pois. Kotimaassaan riemuiten yhtyi Se enkelijoukkoihin, Ja soittos, mi vaikeni täällä, Soi siellä nyt kauniimmin.

1893.

Inkeri.

Muistatko aaltovat tähkät? Niin on kutrinsa kultaiset. Muistatko kirkkahan lammen? Niin on silmänsä loistoiset. Muistatko aamun koiton? Niin on poskensa ruusuiset. Enkelin puhtaus kasvoillaan, Lapsuuden rauha rinnassaan.

* * *

Hän siskon kanssa on "hummasilla", Käy käpykarjassa laitumilla, Ja aina "auttavi" mielissään, Kun saapi toimia äidiltään.

Mut toimet, leikit, ne kesken jääpi, Kun puissa lintuset livertääpi, Kun päivä kultaapi kalliot Ja soipi laineitten laulelot.

Hän silloin istuvi haaveissansa Ja yksin haastavi luonnon kanssa, Hän kukkatarhoista tarinoi Ja sinitaivosta unelmoi.

Mi vaan on kaunista, kokonansa Se saapi Inkerin valtahansa; Mut tunne lapsen on rajaton, Se joka luodulle lämmin on.

Mä muistan, kerran hän hellitellen Keräili lieroja kämmenellen Ja ääneen riemuitsi: "Katsos, ai! No mato pikkuinen, mato pai!"

Niin, tähti yössä on mustimmassa Ja helmi hohtoisa simpukassa, Ja perho toukasta tulla voi, Ja mato raukankin Luoja loi.

Me suuret sokkoina käyskelemme, Niin paljon moitimme, tuomitsemme. Oi, kuinka maailma kirkas ois, Jos lapsen silmin sen nähdä vois!

* * *

Kummityttö kultaseni, Pikku Inkeri, iloni! Kasva kankahan kukaksi, Lehtolammen lemmikiksi, Vaapukaksi vainiolla, Punapuolaksi palolla!

Vaan kun kasvat ja ylenet, Niin sä katso, kukkaseni, Vaapukkaiseni, varaja. Ett' on juuret juuttununna Synnyinmaahasi syvälle; Että sä elinmehusi, Voiman nestehet noruvat Imet luonnon lähtehistä, Maasi puhtaasta povesta; Ett' ylös kupusi käännät, Terälehdet taivahille, Lämmitellä Luojan päivän, Valovirtojen valella; Että tuoksusi levität Oman taattosi talohon, Oman maammosi majoille, Kotikullan kartanoille.

Kätke, Luoja, kukkastani, Suojele sydänkäpystä! Anna pikku Inkerille Siunauksesi parahin!

1895.