Chapter 9

Minna Canth'in esitystapa on suppea ja ponteva; lyhyin, voimakkain piirtein hän saa kuvattavansa havainnollisesti esiintymään. Hänen taitonsa huomataan varsinkin näytelmissä; niissä on vilkas toiminta, luonteva puhelu ja tehokas luonteiden kuvailu. Minna Canth'in herkkään mieleen koskivat kaikki ajan virtaukset, ja palavalla innolla hän antautui uusia aatteita harrastamaan: sentähden melkein kaikki viime aikojen ajatussuunnat näkyvätkin hänen teoksissaan ikäänkuin kuvastimessa. Niin hän puolusti naiskysymystä, raittiuspyrintöjä, työväen-asiaa; eivätpä nykyisimmän ajan hengellisetkään liikkeet jääneet hänelle vieraiksi. Into vei hänet usein liioitteluun ja tendenssi on monesti haitaksi hänen teostensa taiteellisuudelle; mutta syynä oli jalo ihmisrakkaus, ja kauniimpia piirteitä hänen kirjailijatoimessaan on lämmin myötätuntoisuus kaikkia köyhiä ja sorrettuja kohtaan.

_*Juhani Brofeldt*_, enemmän tunnettu kirjailijanimellään _*Juhani Aho*_ (synt. Lapinlahdella Savossa 1861), edustaa teoksissaan, samoin kuin Minna Canth, nykyajan kirjallisuuden eri suuntia, mutta ilman tarkoitusperäisyyttä. Erinomaisella taidolla hän kuvailee luontoa ja sen yhteydessä ihmisen sielun-elämää; useista erityispiirteistä hän osaa luoda havainnollisen kokonaisuuden. Pienet tunnelmakuvat onnistuvat häneltä erittäin hyvin; mutta suuremmissakin sommitelmissa ilmaantuu hänen oivallinen kirjailijalahjansa. Usein tavataan hänen kertoelmissaan hienoa huumoria, välistä ivaakin. Mestarillisella esityslaadullaan ja sointuvalla, rikkaalla kielellään on Juhani Aho paljon vaikuttanut suorasanaisen kirjoitustavan kehittymiseen.

Juhani Ahon ensimmäiset kertomukset olivat _Sipolan Aapon kosioretki_ ja _Siihen aikaan, kun isä lampun osti_, joista varsinkin jälkimäinen hauskuudellaan viehätti lukijakuntaa. Näiden jälkeen nostivat huomiota _Muuan markkinamies_, kansanmiehen surullinen elämäkerta, ja leikillisyydessään verraton kuvaus _Rautatie_, niinkuin myös _Papin tytär_, jossa esitellään nuoren tytön henkistä riutumista ahtaissa kotioloissa. Viimeksi-mainitussa teoksessa Aho jo täydellisesti astuu uuden realismin polkuja; sama suunta ilmaantuu vielä muutamissa pienissä kertomuksissa (_Hellmannin herra_ y. m.) ja yltyy korkeimmilleen novelleissa _Helsinkiin_ ja _Yksin_. Mutta jälkimäisessä, jonka hän kirjoitti käytyänsä Pariisissa ja siellä lähemmin tutustuttuansa ranskalaiseen kirjallisuuteen, esiintyy samalla ensi kerran se sorea, taiteellinen kertomistapa, joka siitä asti on jäänyt Ahon teosten tunnusmerkiksi. Tästälähin myös romantinen tunteiden kuvailu saa yhä laajemman alan Ahon kirjailijatoimessa. -- Suurta suosiota ovat hänen teoksistaan saavuttaneet nuo lyhyet, _Lastuja_ nimiset luonnon- ja ihmiselämän-kuvaukset, joita on tullut neljä sarjaa (1891--1899). Erittäin kauniita ovat ne, joihin isänmaalliset tunteet antavat aihetta, niinkuin "Uudisasukas", "Kosteikko, kukkula, saari", "Katajainen kansallisuutemme" y. m. Toisissa tekijä, milloin vakavasti, milloin leikillisesti tai ivallisesti, piirtelee kuvia henkilöistä tai kohtauksia elämästä ("Äitien muistoksi", "Ruokarouva", "Mallikelpoinen", "Yhdistysten aikakaudella" j. n. e.); toisissa taas hän syventyy luonnon herättämiin tunteisiin ("Metsäpolku" y. m.) tai kuvailee humoristisesti eläinten eleitä. Välisti kertoelmain pohjana on Suomen kansan muinais-elämä tai muinaisuuden tarut ("Metsän neidot", "Korven kosto"). -- Jatkoa teokseen "Papin tytär" on taiteellisen muodostuksensa tähden huomattava novelli _Papin rouva_. Senjälkeen on Aho vielä julkaissut kertomuksen _Maailman murjoma_ ja novellikokoelman _Heränneitä_, muistelmia herännäisyyden aikakaudelta, johon liikkeeseen hän lapsuudessaan tutustui omassa kodissaan. -- Edellämainituissa teoksissa on Aho tavallisesti esitellyt jonkun yksityishenkilön vaihtelevia mielentiloja; mutta vuonna 1897 ilmestyneessä kertomuksessa _Panu_ hän menestyksellä on astunut uudelle uralle; tässä etevässä romaanissa hän panee suuria ihmisjoukkoja liikkeelle ja asettaa kaksi maailmankatsomusta vastakkain, kuvaillen pakanuuden ja kristin-uskon lopputaistelua Pohjois-Karjalan erämailla. Elävästi tässäkin teoksessa sekä luonto että ihmis-elämä tuodaan näkyviin, ja erittäin mainittava on se taito, jolla tekijä on pannut eri henkilöt edustamaan uskonnollisen katsantotavan eri vivahduksia. -- Nykyisimmistä valtiollisista tapauksista on Juhani Aho saanut aihetta kahteen kuvaelmasarjaan, joilla on nimenä _Katajainen kansani_ (1899 ja 1900).

Hyvin huomattava novellinkirjoittaja on myös _*Teuvo Pakkala*_ (synt. Oulussa 1862). Hänen nimensä oli ensin Frosterus, mutta sen hän sittemmin vaihtoi sukunsa alkuperäiseen nimeen. Jo Pakkalan ensimmäisessä teoksessa _Lapsuuteni muistoja_ ilmaantui hänen etevä kirjailijalahjansa. Sitten seurasi mehevästä ja kansanomaisesta kielestään kiitetty novelli _Oulua soutamassa_, ja jonkun väliajan päästä ilmestyi _Vaaralla_, jossa etenkin lasten elämää kuvataan hauskalla ja tosi-runollisella tavalla. "Vaaralla" kirjan jatkoksi julkaistiin _Elsa_ (1894), jossa entiset lapset esiintyvät aika-ihmisinä. Molemmat yhdessä muodostavat romaanin, jossa erinomaisella tavalla kuvataan työväen oloja eräässä rantakaupungissa (nähtävästi tarkoitetaan tekijän kotikaupunkia) eli oikeastaan sen läheisyydessä olevalla "Vaaralla". Taitavasti tuodaan esiin henkilöin sielun-elämää ja monta erilaista luonnetta. Teuvo Pakkala kyllä kajoo elämän surullisimpiinkin ristiriitoihin; mutta hänen kuvattaviinsa kuitenkin leviää ikäänkuin heleä päivänpaiste, ja siihen on syynä se hellä myötätuntoisuus, jolla hän kohtelee oloja ja henkilöitä. -- Herttaisia kuvia lasten elämästä on Pakkala esittänyt kertomuskokoelmassa _Lapsia_, johon myös on otettu muutamia kohtia teoksesta "Vaaralla". -- Hyvällä menestyksellä on näyttämöllä esitetty Pakkalan huvinäytelmää _Tukkijoella_.

_*Santeri Ingman*_ (synt. 1866) kuvaili muutamissa kertomuksissaan ("Hellaassa", "Aikansa lapsipuoli") niitä aatevirtauksia, jotka ilmaantuivat ylioppilas-elämässä 1880-luvulla; mutta pääasiallisesti hän on liikkunut historiallisen: romaanin alalla. Ensin hän julkaisi oivallisen kertoelman _Juho Vesainen_, jossa esitetään Pohjanmaan asukkaitten ja Vienan Karjalaisten rajataisteluita kuudennentoista vuosisadan loppupuolella. Saman aineen on tekijä sittemmin muodostanut näytelmäksi. Vielä enemmän huomiota kuin "Juho Vesainen" sai osakseen romaani _Anna Fleming_ (1898), jossa varsinkin Klaus Fleming'in ja nuijasodan aikuisten valtiollisten olojen kuvaus ansaitsee mainitsemista. Kokoelma onnistuneita historiallisia kertomuksia on _Margareeta_, joka paitsi sen-nimistä novellia sisältää muutamia lyhyempiä kuvaelmia. Paitsi sitä Santeri Ingman on kirjoittanut hauskoja matkamuistelmia Kuusamosta, "Tuokiokuvia matkan varrelta", ja kaksi vihkoa pieniä kertomuksia nimellä "Iltapuhteeksi" y. m. -- Santeri Ingman'in uusin teos, "historiallinen näytelmä" _Lahjoitusmailla_, esittelee noita tunnettuja synkkiä tapauksia Kaakkois-Suomen lahjoitusmailla vuonna 1837.

Kansankirjailijoista ovat etevimmät _Kauppis-Heikki_ ja _Alkio_, joista edellinen kuvailee Savon, jälkimäinen Pohjanmaan kansan-elämää.

_*Heikki Kauppinen*_, kirjailijanimeltään _*Kauppis-Heikki*_, (synt. Iisalmella 1862, nykyjään opettajana Kehvon kasvatuslaitoksessa lähellä Kuopiota) tuli ensin tunnetuksi mehukkaalla kansankielellä toimitetusta kuvaelmasarjasta _Tarinoita_; sitten ilmestyi, paitsi muutamia pienempiä kertomuksia, useita laajanpuolisia novelleja: _Mäkijärveläiset_, _Viija_, _Kirottua työtä_ ja _Laara_. Kaikissa näissä hän luonnonmukaisella tavalla esittelee kotiseutunsa oloja, liittyen ajan realistiseen suuntaan. Mutta erittäin huomattava on kaunis kertoelma _Aliina_, jossa tekijä kohoaa eheään taiteellisuuteen, esittäessään nuoren tytön sielun-elämän kehitystä. Sen jälkeen on Kauppis-Heikki vielä julkaissut _Tarinoita ja tapahtumia_, kokoelman lyhyitä luonteenkuvauksia ja muita pikkukertoelmia.

_*Santeri Alkio*_, jonka alkuperäinen nimi oli Aleksanteri Filander, (synt. 1862 Laihialla, jossa elää maakauppiaana) on harras kansansivistyksen edistäjä ja pitääkin kuvaelmissaan silmällä sivistys-oloja ja niiden kehitystä. Hänen laajemmista teoksistaan ansaitsevat erittäin mainitsemista _Teerelän perhe_, onnistuneen luonteenkuvauksen sisältävä kertomus _Eeva_, kansakoulun-opettajan elämää esittelevä novelli _Mennyt_ ja ennen kaikkia kaksois-romaani _Puukkojunkkarit_ ja _Murtavia voimia_. "Puukkojunkkareissa" kuvataan sitä hurjaa elämää, jota vuosisadan keskipaikoilla vietettiin monessa paikoin Etelä-Pohjanmaalla, ja "Murtavissa voimissa" kerrotaan, miten varsinkin kamala katovuosi 1867 masensi rajuuden ja paremmat pyrinnöt pääsivät valtaan. Olojen ja luonteiden kuvaus on karheaa, mutta todenmukaista ja voimallisesti esitettyä. -- Alkion teoksista mainittakoon vielä "Aikamme kuvia" ja "Kylistä, kodeista ja vainioilta", jotka sisältävät pienempiä kertoelmia.

*Lisäys.* Romaani- ja novellikirjallisuus on viime aikoina suuresti karttunut. Sen monilukuisista edustajista mainitaan tässä huomattavimmat.

_Juho Reijonen_ (synt. 1855, Virolahden kappalainen) toimitti ensin julkisuuteen muutamia vihkoja "Kertoelmia", jotka miellyttivät yleisöä kauniilla kielellään ja humoristisella esitystavallaan, sekä laajemman novellin "Vaihdokas". Sittemmin hän on antanut lukijakunnalle vielä kaksi novellivihkoa, "Uusia kertoelmia" ja "Suuteita". Reijosen myöhemmissä kertomuksissa astuu huumorin rinnalle elämän ristiriitojen kuvailu.

_Arvid Järnefelt_ herätti ensin huomiota romaanillaan "Isänmaa", jossa kuvaillaan 1880-luvun ylioppilas-oloja, mutta samalla osoitetaan päähenkilön sielun-elämän kehitystä epämääräisten aatteiden ihailusta todelliseen ihmisrakkauteen. Sittemmin hän puolittain kaunokirjallisissa, puolittain mietiskeleväisissä teoksissaan haaveellisella tavalla on kannattanut venäläisen kirjailijan Leo Tolstoin uskonnollista katsantotapaa. -- Järnefelt'in puhtaasti kaunokirjallisista teoksista on vielä muistettava "Ihmiskohtaloja", joka sisältää kolme taitavasti esitettyä kertoelmaa, sekä näytelmä "Samuel Cröell", johon aihe on otettu seitsemännentoista vuosisadan tapauksista.

_Juhana Kokko_ (salanimi _Kyösti_), kansakoulun-opettaja Iissä, käsittelee teoksissaan pohjoisen Pohjanmaan kansan-elämää ja on kirjoittanut kertoelmat "Räisäspoika" ja "Kölliskö", niinkuin myös huomiota ansaitsevan kuvauksen "Kruunun metsissä".

Historiallisen romaanin alalta sopii vielä mainita pari teosta. _Betty Elfving_ (salanimi _Aura_) on suomeksi julkaissut "Härkmannin pojat", kuvauksen Ison-vihan ajoilta, joka oli alkuansa ruotsiksi kirjoitettu. _Juhana Vilhelm Ronimus_ on laatinut kertomuksen "Antonio Bröijer", joka liittyy Sigismundin ja Kaarlo herttuan taisteluihin.

Viime aikojen nuorista kirjailijattarista tulee muistiin johdattaa rouva _Maila Mikkola_ eli, niinkuin hänen kirjailijanimensä kuuluu, _Maila Talvio_. Hän on paitsi muuta julkaissut vienon runollisia kertomuksia ja tunnelmakuvia ("Nähtyä ja tunnettua"), niinkuin myös muutamia pitempiä novelleja ("Aili" ja "Kaksi rakkautta"), y. m. Hänen pienemmistä novelleistaan ansaitsee huomiota eräs kuvaelma Liettuasta, "Aatteensa uhri".

Aloittelevista naiskirjailijoista on huomattava _Aino Suonio_ (rouva _Aino Kallas_, ennen mainitun kirjailijan Julius Krohn'in tytär), jonka esitystavaltaan miellyttävä novellikokoelma "Kuloa ja kevättä" osoittaa taipumusta sielun-elämän kuvailuun.

Paitsi näitä ovat novellikirjallisuuden alalla toimineet _Edvin Calamnius_ eli _Esko Virtala_, _Kalle Kajander_ y. m. m.

Näytelmäkirjallisuuden alalla ansaitsee vielä mainitsemista _Jalmari Hahl_'in "Françoise d'Aubigné", jossa tekijä on osannut hienolla tavalla mukailla Ludvig XIV:n aikakauden ajatus- ja esitystapaa.

Erityisen ryhmän romaani- ja novellikirjallisuudessa muodostavat kansankirjailijat. He kuvailevat tavallisesti, mitä itse ovat nähneet ja kokeneet, antaen kukin selvän ja elävän kuvan kotiseutunsa kansan-elämästä. Useat Suomen maakunnat ovatkin saaneet tällaisen kuvauksen osakseen. Etenkin Pohjanmaa on runsaasti edustettuna. Paitsi Päivärintaa ja Alkiota, joista edellinen on Oulun, jälkimäinen Vaasan läänistä, ovat pohjoisimman Suomen oloja esittäneet _Eero Sissala_ (_E. Helin_, nykyjään kauppiaana Helsingissä) onnistuneessa romaanissa "Heikki Helmikangas" ja talollinen _Heikki Meriläinen_ Sotkamosta sekä sisällyksensä että rikkaan kielensä puolesta huomattavassa kertomuksessa "Korpelan Tapani", jonka jälkeen hän vielä on kirjoittanut romaanit "Pietolan tytöt" ja "Kahleeton vanki" sekä novellin "Huutolaistyttö". Savosta on Kauppis-Heikki, ja nyt jo manalle mennyt _Nestor Niemelä_ on antanut kuvauksia Hämeestä ("Takamaan torpparit" y. m.). Useita kansankirjailijain kertoelmia on julkaistu yhteisellä nimellä "Syvistä riveistä".

§ 42. Runomuotoinen kirjallisuus.

Nykyisistä runoilijoista ovat seuraavat ennen muita huomioon otettavat:

_*Paavo Eemil Cajander*_ (synt. Hämeenlinnassa 1846, Suomen kielen lehtori yliopistossa) on erittäin tullut tunnetuksi _Shakespearen draamojen_ suomentajana; hänen mestarilliset käännöksensä yhdistävät runollisen kauneuden ja kielen sointuisuuden erinomaiseen pontevuuteen ja tarkkuuteen. Hänen kädestään on milt'ei joka vuosi lähtenyt joku Shakespearen näytelmä, ja melkoinen osa niistä onkin jo ilmestynyt suomalaisessa puvussa. Muista käännöksistä ovat mainittavat Wecksell'in "Daniel Hjort" sekä Runeberg'in "Hanna" ja "Joulu-ilta", niinkuin myös parannettu "Vänrikki Stoolin tarinain" suomennos. Cajander'in omissa runoissa ilmaantuu syvä, todenperäinen tunteellisuus, ja useat niistä ovat suomalaisen lyriikan kauniimpia helmiä. Muutamat ovat mieltä kiinnittäviä ballaadeja, niinkuin _Saaren impi_, _Vapautettu kuningatar_, _Kehrääjä-äiti_, _Runolaulaja_, _Scipio Africanus_; toiset tuovat suorastaan ilmi sydämmen tunteita, niinkuin _Aleksis Kiven haudalla_, _Toivoni_, _Kuva_, _Tähti_, _Viihdytystä_. Leikillistä laatua on sievä runo _Kärpänen_; kauniin luonnonkuvauksen sisältää _Salomaa_. Usein isänmaallinen innostus saattaa häntä runoilemaan, varsinkin jonkun kansallisessa elämässä merkillisen tapauksen johdosta; niin ovat alkunsa saaneet _Runo Suomalaisen alkeis-opiston vihkiäisissä_ ja _Juhlaruno Suomalaisen teaatterin muistojuhlassa 1897_.

_*Juhana Henrik Erkko*_ (synt. Orimattilassa 1849) on tuotteliain suomenkielinen runoilija. Hänen laulujensa raikas luontevuus ja sointuva kieli hankkivat hänelle jo alusta alkaen monta ystävää. Vuonna 1881 Erkko kokosi ennen julkaisemansa runotuotteet kirjaan _Valikoima runoelmia_. Erinomaisen onnistuneita ovat tässä kokoelmassa ne idyllien tai mietelmien tapaiset pikkurunoelmat, jotka ovat yhteen liitetyt nimityksillä _Paimenelta_ ja _Kesäpoimintoja_. Niiden vieno sulous ja virkeä luonnontunne muistuttaa Kantelettaren laulelmia. "Valikoimassa" on myös "pieni laulukihermä" _Paimenet_. Muista runoista ovat huomioon otettavia "Hevospaimenet yömajalla", "Kamppiaiset", "Isällemme", "Kotoinen sydän" y. m. m. Sen jälkeen on ilmestynyt useita runovihkoja: _Uusia runoelmia_, _Havaittuani_, _Kuplia_ ja _Ajan varrelta_ sekä viimein _Runoelmia ja ajatelmia_, etevin tässä sarjassa. Näissä on Erkko yhä enemmän taipunut mietelyriikkaan, kannattaen vapaata ja ihanteellista katsantotapaa. Myöhemmistä runoista sopii erittäin mainita: "Se kolmas", "Ihanteelleni", "Koululinna", "Nuorille", "Viirimme", "Rajamailla", "Kevätvirrat", "Montblanc". Uskonnollisia aatteitaan hän on tuonut esiin runokokoelmassa "Havaittuani".

Erkon draamoissakin näkyy hänen etevä runoilijalahjansa. Paitsi muutamia nuoruuden teoksia, hän on kirjoittanut kolme näytelmää, joissa muodon ihanuus yhtyy tosi-runolliseen sisällykseen. Ensimmäinen niistä on syväaatteinen "viisinäytöksinen runoelma" _Tietäjä_ (1887); päähenkilönä on siinä profeetta Bileam ja traagillisena pohjana on vastariita uskonnollisen vakaumuksen ja kansallistunteen välillä. Toisiin molempiin runoilija sai aiheensa Kalevalasta. Niissä hän on käyttänyt vanhaa kansallista runomuotoa, draamaa varten vapaasti muodostettuna. Yleisön suosiota on erittäin saavuttanut draamallinen "runo" _Aino_; siinä meitä tenhoo muinaisrunouden henki, jota runoilija on osannut säilyttää, samalla kuin on kehittänyt sen tarjoamaa ainetta, etenkin esittämällä Joukolan ja Väinölän heimoja eri sivistyskantojen edustajiksi. Samanlaista alkuperäisen aineen kehitystä osoittaa murhenäytelmä _Kullervo_, jossa tuohon vanhaan tarinaan on lisätty onnellisesti keksitty yleis-inhimillinen aihe, orjain pyrintö vapauteen. -- Paitsi sitä on Erkon kynästä lähtenyt suorasanaisia kertomuksia, _Kotoisia tarinoita_, ja laajanpuolinen novelli, nimeltä _Uskovainen_.

_*Arvid Genetz*_ (synt. Impilahdessa Itä-Karjalassa 1848, Suomalais-ugrilaisen kielitieteen professori yliopistossa), etevä kielentutkija, on toiminut runoudenkin alalla ja kirjailijanimellä _*Arvi Jännes*_, jota hän muutoinkin käyttää, julkaissut runokokoelman _Muistoja ja toiveita_ (1889). Hän esittelee siinä miellyttäviä kuvia lähimmästä piiristänsä tahi lausuu voimallisesti ilmi kansallista intoaan ja rakkauttaan kotiseutuunsa Karjalaan. Yleisesti tunnettu on hänen mahtava laulunsa "Herää, Suomi!" (jonka hänen nuorempi veljensä, Eemil Genetz, on säveltänyt). Muista runoista mainittakoon "Väinölän lapset", "Hakkapeliitta", "Vaimolleni", "Päästökirja Oprille", "Poku", "Veljelleni" sekä käännöksiä Viron, Unkarin ja Mordvan kielestä. Erityistä huomiota ansaitsee hänen runoissansa ulkomuodon täydellisyys; hänellä onkin paljon ansioita runomuotojen selvittäjänä ja kehittäjänä. Niin on hän säännöillä vakauttanut kuusimittaisen runon käytännön Suomen kielellä ja sääntöjensä vahvistukseksi kääntänyt Runeberg'in "Hirvenhiihtäjät". "Muistojen ja toiveiden" jälkeen on Genetz kirjoittanut muutamia muitakin runotuotteita.

Nuoremmista lyyrillisistä runoilijoista on enimmän tunnettu _*Kasimir Leino*_, oikealta nimeltään _*Lönnbohm*_ (synt. Paltamossa 1866). Julkaistuansa paitsi muutamia runoja novellin _Emmalan Elli_ ja kokoelman pienempiä kertomuksia, nimeltä _Elämästä_, toimitti hän runovihot _Ristiaallokossa_ (1890), _Väljemmillä vesillä_ ja _Runoja_. Hänellä on kieli rikasta ja muoto kaunis; nykyajan aatteet häntä viehättävät ja monessa runossa on isänmaallinen sisällys. Paraissa tavataan paljon tunteen voimaa ja runollista intoa. Etevimpiä ovat: "Ristiaallokossa", "Kansan lapsi", "Myrskylintu", "Kummakos jos maamme kallis?" sekä kertovaiset runot "Laulajatar", "Hääilta", "En jouda, en jouda!" "Maisterikekkerit", "Kannel ja lyyry". Huomattava on myös laajempi runoelma "Elämän laulu". -- Kasimir Leino on paitsi sitä suomeksi kääntänyt Ibsen'in näytelmän _Brand_.

*Lisäys.* Tämän ajanjaksoa vanhempia lyyrillisiä runoilijoita ovat vielä seuraavat. _Aleksanteri Rahkonen_ (synt. Viipurin pitäjässä 1841, k. 1877) kokosi runoelmansa loppupuolella 1860-lukua kahteen pieneen vihkoon, nimeltä "Sääskiä", ja oli sen ohessa ahkera suomentaja ja kansantajuinen kirjailija. Runomittaiset käännökset, varsinkin leikillistä laatua, onnistuivat häneltä hyvin. Hänen pikkurunoelmistaan ovat parhaita "Imatralla" ja "Nykyinen Suomi". -- Seuraavalta vuosikymmeneltä, 1870-luvulta, on runovihko "Sepitelmiä", jonka tekijä on _Olli Wuorinen_ eli _Berg_. Useat hänen reippaista runoistaan pysyvät epäilemättä kauan nuorison mielessä, niinkuin "Lumisilla ollessa" ja "Luistinretki". -- Nuorisoa varten runoili vähää myöhemmin myös rouva _Minna Krohn_ (o. s. _Lindroos_, tunnetun kirjailijan Julius Krohn'in jälkimäinen puoliso) kirjasessa "Pääskysen liverryksiä" ("Lasisilmät" y. m.). Samaan aikaan toimitti _Kaarlo Kramsu_ (synt. Oulussa 1855, k. 1895) molemmat runokokoelmansa, joista jälkimäinen ilmestyi 1887. Hän oli lahjakas kirjailija ja on etupäässä huomattava kertovaisten runojensa vuoksi, joissa hauskalla huumorilla käsittelee historiallisia tapahtumia; semmoisia ovat "Hannu Krankka", "Jaakkima Berends", "Taneli Luukkonen"; muistamista ansaitsevat myös Nuijasotaa koskevat runot "Ilkka" ja "Santavuoren tappelu". Kramsun puhtaasti lyyrillisissä runoissa vallitsee sitä vastoin enimmiten synkkä ja toivoton katsantotapa. -- Puheena olevaan aikaan kuuluvat vielä nuorena pois mennyt runoilijatar _Iisa Asp_ (k. 1872) ja _Uno von Schrove_ (k. 1886), jotka ovat kirjoittaneet sieviä runoja, vaikk'ei niitä ole erikseen painettu. Runovihkoja julkaisivat paitsi sitä 1880-luvun loppupuolella _Jooseppi Mustakallio_ ja _Leimu_ (_Kustavi Grotenfelt_) y. m.

Uusi realismi ei ollut erittäin edullinen lyyrilliselle runoudelle; mutta kun ihanteellisempi suunta viime aikoina taas rupesi voitolle pääsemään, syntyi lyriikankin alalla virkeä elämä. -- Niistä nuorista runoilijoista, jotka vuoden 1890 jälkeen ovat julkaisseet ensimmäiset runokokoelmansa, ottakaamme huomioon seuraavat.

Välitöntä tunnetta ja lämmintä isänmaallista intoa henkivät _Irene Mendelin_'in kauniit runot, joita on ilmestynyt kaksi vihkoa nimellä "Koivikossa". Niissä on sointuva runomuoto; aiheina ovat varsinkin kotimaan huolet ja toiveet, entis-ajan muistot, luonto ja sydämmen sisällinen maailma ("Maalleni", "Nuorisolle", "Tuusulassa", "Kun sataa", "Hiiloksella", "Etsiessä", "Jerusalemissa", "Kevään kynnyksellä", "Rimpi" y. m.). Muutamissa tunteet nousevat voimalliseen lentoon, toisissa vallitsee vieno kaihomielisyys. Irene Mendelin on sen ohessa onnistuneella tavalla suomentanut runomuotoisia näytelmiä.

Toinen nuori runoilijatar on _Hilja Hahnsson_, ennenmainitun kirjailijattaren Theodolinda Hahnsson'in tytär. Hänen sujuvasäkeisissä runoissaan ("Oraita" ja "Tuomenterttuja") asuu monessakin miellyttävä tuoreus ja virkeä luonnontunne ("Luonnon ääniä", "Erkon Ainoa katsellessa", "Inkeri", "Miksi huokuvat hongat hiljaa?" y. m.).

Vaihtelevia tunteita ja kuvauksia ihmis-elämästä on _Alpo Noponen_ tuonut ilmi runovihossa "Urpuja"; sama tekijä on julkaissut runomittaisen murhenäytelmän "Ahab, Israelin kuningas". -- _Severi Nyman_ on toimittanut kokoelman lyyrillisiä runoja, nimeltä "Kotoisilla rannoilla"; paras niistä on "Revontulet". Sen jälkeen hän vielä on kirjoittanut muutamia mieltä kiinnittäviä runoja, esm. "Itätuulessa".

Uuden uran aukaisijana on pidettävä _Yrjö Weijola_ eli _Weilin_, hän kun on kirjoittanut ensimmäisen mainitsemista ansaitsevan teoksen suomalaisen taide-epiikan alalla. "Haavoja" nimisessä romantisessa kertomarunossa eli "legendassa" osoittaa Yrjö Weijola vilkasta kuvausvoimaa ja huomattavaa kykyä luoda selväpiirteisiä kuvia.

Niistä nuorista runoilijoista, jotka viime vuosina ovat astuneet julkisuuteen, on varsinkin kolme vetänyt huomiota puoleensa. Lahjakkain heistä on _Eino Leino_ (Kasimir Leinon veli), erittäin tunnettu tuotteliaisuudestaan ja runojensa sujuvasta muodosta. Noin neljän vuoden kuluessa hän on sommitellut seitsemän runovihkoa, joista mainittakoon "Yökehrääjä", "Sata ja yksi laulua", "Tuonelan joutsen", "Ajan aalloilta" ja "Hiihtäjän virsiä". Yksityisistä runoista ovat muistettavia "Henrik Ibsen", "Kansa kalliolla", "Helsinki sumussa", "Mietelmiä", "Marjatan laulu", "Jaa, jaa!" y. m. m. -- _Kyösti Larson_ ("_Larin Kyösti_") tuli ensin tunnetuksi hilpeillä lauluillaan "Tän pojan kevätrallatuksia"; sitten seurasi "Kylänlauluja" ja viimein kaksi yht'aikaa ilmestynyttä runokokoelmaa "Ajan käänteessä, isänmaallisia runoja sekä ballaadeja", ja "Kulkurin lauluja". -- Kolmas runoilija on _Ilmari Calamnius_, joka viime vuosina on lähettänyt julkisuuteen kolme runokokoelmaa; uusin niistä on "Lauluja ja runoelmia".

§ 43. Loppukatsaus.

Muillakin aloilla paitsi kaunokirjallisella on suomalainen kirjallisuus viime vuosikymmeninä suuresti kehittynyt. Käännöstenkin avulla se on huomattavassa määrässä rikastunut.