Part 24

Mutta hän ei voinut aivoistaan karkoittaa muistoa noista pronssinkarvaisista tohveleista, tuosta väljästä puvusta ja Deden naisellisesta suloudesta ja notkeudesta kauniissa Berkeleyn huoneessa. Vielä kerran hän eräänä sateisena sunnuntaina ilmoitti puhelimella tulonsa. Ja niinkuin on tapahtunut alinomaa siitä lähtien kuin mies ensi kerran katsoi naiseen ja sanoi häntä hyväksi, käytti hän hyväkseen miehekkään pakon sokeaa voimaa naisen salaista heikkoutta vastaan. Tosin ei Daylightin tapa ollut pyytää ja rukoilla. Päinvastoin teki hän mestarillisesti kaikki, mitä teki, mutta hänellä oli kummallinen tapa mielistellä, jota Deden oli vaikeampi vastustaa, kuin nöyrästi pyytävän rakastajan rukouksia. Heidän kohtauksensa ei päättynyt onnellisesti, sillä suuttuneena omaan heikkouteensa Dede sanoi:

"Te vaaditte minua koettamaan onnea, menemään kanssanne naimisiin ja luottamaan siihen, että kaikki käy hyvin. Ja elämä on peliä, sanotte. No niin, pelatkaamme. Ottakaa raha ja heittäkää se ilmaan. Jos se putoaa kuvapuoli ylöspäin, niin tulen vaimoksenne. Jollei, niin teidän on jätettävä minut ainaiseksi rauhaan, ettekä milloinkaan saa puhua sanaakaan avioliitosta."

Daylightin silmissä välähti rakkauden ja pelihimon tuli. Vaistomaisesti hän kohotti kättään ottaakseen taskustaan rahan. Sitten hänen kätensä pysähtyi ja tuli hänen silmistään sammui.

"Jatkakaa", kehoitti Dede terävästi. "Älkää viivytelkö, tai minä saatan muuttaa mieleni ja menetätte mahdollisuutenne."

"Pieni nainen". Hänen vertauksensa olivat humoristiset, mutta hänen tarkoituksensa oli vakava. Hänen ajatuksensa olivat juhlalliset kuten hänen äänensäkin. "Pieni nainen, pelaisin koko tien Luomisesta hamaan Tuomiopäivään, panisin peliin kultaharpun toisen ihmisen pyhimyssädekehää vastaan, pelaisin vielä Uuden Jerusalemin kynnyksellä kruunua ja klaavaa penninrahoilla tai farao-peliä Päärlyporttien takana; mutta olen ikuisesti kadotettu jos pelaan rakkaudesta. Rakkaus on minulle siksi tärkeä, etten tahdo heittäytyä sattuman varaan. Rakkauden täytyy olla varma ja teidän ja minun välillä se on varma. Vaikka olisi sata mahdollisuutta yhtä vastaan, että voittaisin tämän heiton, niin en sittenkään heittäisi."

Keväällä tuli suuri paniikki. Ensimäisenä varoituksena oli se, että pankit alkoivat vaatia maksettaviksi lainojaan. Daylight maksoi heti ensimäiset mieskohtaiset lainansa; sitten hän arvasi, että tämä osoitti vain miltä suunnalta tuuli rupeisi puhaltamaan ja että Yhdysvalloissa kohta riehui tuollainen hirmuinen taloudellinen myrsky, jollaisista hän oli kuullut puhuttavan. Hän ei aavistanut miten peloittava juuri tästä myrskystä tulisi. Kuitenkin hän ryhtyi kaikkiin vallassaan oleviin varokeinoihin eikä epäillyt voivansa sitä kestää.

Rahamarkkinat kiristyivät. Aluksi tekivät muutamat Idän suurimmista pankkiliikkeistä vararikon ja kireys levisi kunnes jokainen paikkakunnan pankki supisti luotonantoaan. Daylight oli pinteessä ja hän oli pinteessä juuri siitä syystä, että hän ensi kerran pelasi rehellistä liikepeliä. Entiseen aikaan olisi tuollainen paniikki suurine arvonvähennyksineen ollut hänelle kultainen ansiotilaisuus. Nyt hänen ei auttanut muu kuin pysyä lujana ja kestää pelin hänelle tuottamat vaarat.

Hän näki selvästi aseman. Kun pankit vaativat häntä maksamaan lainansa, niin hän tiesi, että ne olivat pahassa rahapulassa. Mutta hän oli vielä pahemmassa. Ja hän tiesi, etteivät pankit välittäneet hänen ylimääräisistä takuistaan, jotka niillä oli hallussaan. Niistä ei ollut pankeille mitään hyötyä. Kun arvot siten alenivat, ei ollut myydä. Hänen takuunsa olivat hyvät, erittäin terveet ja arvokkaat. Mutta ne olivat arvottomat sellaisena aikana, jolloin lakkaamatta vaadittiin vain rahaa, rahaa, rahaa. Kun pankit huomasivat hänet paatuneeksi, vaativat ne enemmän takuita ja kun rahapula yhä kiristyi, vaativat ne kaksi ja kolme kertaa niin paljon takuita kuin olivat alkuaan vaatineet.

Toisinaan Daylight alistui näihin vaatimuksiin, mutta useammin ei, ja aina otteli hän tuimasti.

Hän taisteli aivankuin olisi savella vahvistanut hajoamaisillaan olevaa vallia. Kaikki vallin osat olivat vaarassa luhistua ja hän kulki ympäri ja vahvisti alituisesti heikoimpia paikkoja savella. Savi oli rahaa ja sitä käytettiin summa siellä ja summa täällä mikäli sitä tarvittiin, mutta ainoastaan, kun sitä kipeimmin tarvittiin. Hänen asemaansa vahvistivat Yerba Buenan lauttayhtiö, Yhdistetyt katuraitiotiet ja Yhdistetty vesiyhtiö. Vaikkeivät ihmiset enää ostaneet asunto- ja liiketalo- ja tehtaantontteja, täytyi heidän kulkea hänen raitiovaunuissaan ja lauttausveneissään ja käyttää hänen vettään. Kun koko liikemaailma kipeästi kaipasi rahaa ja oli sen puutteessa joutua häviöön, virtasi joka kuukauden ensimäisenä päivänä monta tuhatta dollaria vesijohtomaksuina hänen kassakirstuihinsa ja raitioteiltä ja lautalta tuli joka päivä kymmenen tuhatta dollaria hopea- ja nikkelilanteissa.

Rahaa ennenkaikkea vaadittiin ja kaikki olisi ollut hyvin, jos hän olisi saanut käyttää kaikki rahat säännöllisistä tulolähteistään. Asiain näin ollen hän sai lakkaamatta taistella voidakseen pitää osan niistä. Parannustyöt lakkautettiin ja vain ehdottomasti välttämättömät korjaukset suoritettiin. Tuimimmin täytyi hänen otella voidakseen suorittaa liikekulut, eikä tämä taistelu milloinkaan päättynyt. Pakko hankkia velkaa ja säästää ahdisti häntä lakkaamatta. Hän kiristi suurhankkijoita ja säästi konttorihenkilökunnan palkoissa ja postimerkkikuluissakin. Kun hänen alijohtajansa ja osastopäällikkönsä saivat aikaan ihmeitä menojen vähentämisessä, vaati hän enemmän. Kun he toivottomina vääntelivät käsiään, osoitti hän heille, miten enemmän voitiin saada aikaan.

"Te saatte kahdeksantuhatta dollaria vuodessa", sanoi hän Matthewsonille. "Teillä on parempi palkka kuin milloinkaan ennen elämässänne. Teidän menestyksenne riippuu minun menestyksestäni. Teidänkin on kestettävä osanne jännityksestä ja tappionuhasta. Teillä on luottoa kaupungilla. Käyttäkää sitä. Tehkää velkaa teurastajalle ja leipurille ja kaikille muillekin. Ymmärrättekö? Te saatte nyt suunnilleen kuusisataa kuusikymmentä dollaria kuukaudessa. Minä vaadin nämät rahat. Tästälähtien alennetaan jokaisen palkka sadaksi dollariksi. Minä korvaan teille tappionne, kun myrsky on ohitse."

Kun he kaksi viikkoa myöhemmin tarkastelivat palkkauslistaa, sanoi Daylight:

"Matthewson, kuka on kirjanpitäjä Rogers? Sisarenpoikanneko? Niinpä arvelinkin. Hän saa kahdeksankymmentä viisi dollaria kuukaudessa. Saakoon hän tästä lähtien kolmekymmentä viisi. Nuo viisikymmentä minä lainaan."

"Mahdotonta!" huudahti Matthewson. "Hän tuskin tulee toimeen nykyisellä palkallaan ja hänellä on vaimo ja kaksi lasta."

Daylight keskeytti hänet voimakkaalla kirouksella. "Ei voi! Mahdotonta! Mitä helvettiä luulette minun tekevän? Luuletteko minun kustantavan heikkomielisten kotia? Luuletteko minun ruokkivan ja vaatettavan ja ruokkoovan idiootteja, jotka eivät kykene pitämään huolta itsestään? En ikinä. Minä olen nyt pinteessä ja nyt täytyy jokaisen, joka tekee minulle työtä olla pinteessä. Minä en halua mitään kauniinilman lintuja istumassa konttorini nojatuoleilla. Nyt on ruma ilma, kirotun ruma ilma ja heidän on kärsittävä siitä kuten minunkin. Oaklandissa on juuri nyt kymmenentuhatta ihmistä työtönnä ja San Fransiskossa kuusikymmentä tuhatta. Sisarenpoikanne ja kaikki muut saavat tehdä niinkuin juuri sanoin tai suoria tiehensä. Jos joku heistä joutuu rahattomaksi, niin auttakaa te heitä luotollanne. Ja alentakaa kaikki palkat samaan tapaan. Olen pitänyt huolta monesta tuhannesta ihmisestä, joiden täytyy nyt jonkun aikaa itse pitää huolta itsestään."

"Te sanotte, että on hankittava uusi suodatin", sanoi hän vesijohtolaitospäällikölleen. "Saammehan nähdä. Juokoot Oaklandin asukkaat vaihteeksi mutaa. Siitä he oppivat pitämään arvossa hyvää vettä. Keskeyttäkää työt. Eroittakaa työmiehet. Peruuttakaa tilaukset. Sopimuksentekijät antavat haasteen? Antakoot vaan."

Ja Wilkinsonille: --

"Poistakaa lauttauslaitoksen viimeinen kulkuvuoro. Soutakoon yleisö ja tulkoon varhain kotiin vaimonsa luo. Ja poistakaa viimeinen raitiovaunu, joka liittyy 12,45 Twenty-secondiin ja Hastingsiin tulevaan veneeseen. En voi kulettaa sitä parin kolmen matkustajan takia. Tulkoot aikaisemmalla veneellä kotiin tai kävelkööt. Nyt ei ole aika harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Poistakaa samalla muutamia raitiovaunuja, jotka kulkevat vilkkaimpaan liikeaikaan."

Ja toiselle johtajalle, jota alituiset menojensupistusvaatimukset tuskastuttivat:

"Sanotte, ettette voi tehdä sitä, ettekä voi tehdä tätä. Näytän teille viimeiset esimerkit tässä suhteessa. Onko teidän pakko alistua? Hyvä, jos ajattelette niin. En ole milloinkaan tavannut miestä, joka olisi ollut niin pahassa rahapulassa kuin minä nyt. Ja jos joku luulee, etten tule toimeen ilman häntä, niin näytän hänelle viimeisen esimerkin ja annan hänelle lähtöpassit."

Ja tähän tapaan hän taisteli ja pakotti ja uhmaili ja vieläpä mielistelikin saadakseen muut taipumaan tahtoonsa. Se oli taistelua, taistelua, taistelua ilman pysähdystä aamusta iltaan. Hänen yksityiskonttorissaan oli joka päivä tungosta. Kaikki tulivat häntä tapaamaan tai saivat määräyksen tulla. Milloin julisti hän toivehikkaan mielipiteensä paniikista, milloin kertoi hupaisen jutun, keskusteli vakavasti liikeasioista tai vaati suoraan hyväksymään jonkun toimenpiteen tai jättämään paikkansa. Eikä ollut ketään, joka olisi häntä tukenut ja rauhoittanut. Hänen täytyi pakoittaa, pakoittaa, pakoittaa ja hän yksin pystyi siihen. Ja tätä jatkui päivästä päivään ja koko liikemaailma huojui hänen ympärillään ja liike toisensa perästä teki vararikon.

"Kaikki hyvin, ukkoseni", sanoi hän joka aamu Heganille ja samoja iloisia sanoja hän toisti päivät päästään paitsi silloin, kun hänen täytyi kuumimmin otella taivuttaakseen ihmiset ja asiat tahtonsa mukaan.

Kello kahdeksalta hän oli joka aamu konttorissaan. Kello kymmeneltä hän läksi voimavaunullaan kierrokselle pankkiin. Ja tavallisesti oli hänellä vaunussa mukanaan nuo kymmenen tuhatta dollaria ja enemmän, jotka hänen lauttansa ja raitiotiensä olivat edellisenä päivänä ansainneet. Nämä olivat liikepadon heikoimpia kohtia varten. Ja toisen pankinjohtajan kanssa toisensa perästä hän esitti samantapaisia kohtauksia. He olivat kaikki pelon lamauttamia ja ennenkaikkea hän esitti mahtavan ja elinvoimaisen optimistin osaa. Ajat elivät jo paranemaan päin. Tietysti olivat. Merkit olivat jo ilmassa. Täytyi vain kestää vielä jonkun aikaa. Siinä kaikki. Idässä oli jo runsaammin rahaa liikkeessä. Katsokaa kaupanhierontaa Wall Streetillä viime vuorokauden aikana. Siitä näki, mistä päin tuuli alkoi puhaltaa. Eikö Ryan ollut sanonut niin ja niin? Ja eikö kerrottu, että Morgan aikoi tehdä sen ja sen?

Mitä häneen itseensä tuli, niin eivätkö tulot raitioteiltä yhä lisääntyneet? Paniikista huolimatta muutti Oaklandiin yhä enemmän väkeä. Ja maata alettiin taas ostaa. Hän oli myynyt tuhansia acreja maata esikaupungeistaan. Luonnollisesti oli se uhraus, mutta se vähentäisi jännitystä ja rohkaisisi pelkureita. Pelkurit -- nepä juuri saivatkin häiriötä aikaan. Jollei olisi ollut pelkureita, niin ei olisi ollut paniikkiakaan. Idän rengas hieroi nyt hänen kanssaan kauppoja ottaakseen haltuunsa osake-enemmistön Sierran ja Salvadorin voimayhtiössä.

Ja ellei iloinen keskustelu auttanut, vaan Daylightin täytyi rukoilla ja pyytää, tai pankit osoittautuivat taipumattomiksi, muutti hän menettelytapaa. Jos he saattoivat uhmailla, niin saattoi hänkin uhmailla. Jos palvelus, jota hän pyysi, kiellettiin, osasi hän vaatia. Ja kun tuli avoin ja kaunistelematon taistelu kysymykseen, osasi hän kyllä pitää puoliaan.

Mutta hän tiesi myöskin, milloin ja miten tuli taipua, Kun hän näki, että valli jollakin kohtaa oli auttamattomasti luhistumaisillaan, paikkasi hän sen rahalla, jota sai kolmesta tuottavasta yhtiöstään. Jos pankit sortuivat, sortui hänkin. Kaikki riippui siitä, kestivätkö ne. Jos ne tekivät vararikon ja kaikki hänen arvopaperinsa, jotka niillä oli hallussaan, joutuisivat sekasortoisille markkinoille, oli se hänenkin loppunsa. Ja kun aika kului, sattui joskus, että hän päivittäisin raha-erän lisäksi kuletti punaisessa automobiilissaan varmimpia arvopapereitaan, nimittäin Lauttausyhtiön, Vesijohtoyhtiön ja Yhtyneiden raitioteiden osakkeita. Mutta hän teki tämän vastahakoisesti ja taisteli tuuma tuumalta.

Merchant San Antonio-pankin johtajalle, joka väitti, että pankkiin tuotiin niin paljon muita papereita, hän sanoi:

"Ne ovat vähäpätöisiä liikeyrityksiä. Tehkööt ne vararikon. Hyödytte enemmän, jos autatte minua. Minä olen liian voimakas joutuakseni häviöön. Te voisitte vain saattaa minut pulaan ja joutuisitte itse rettelöihin. Antakaa pikkuliikkeitten tehdä vararikko ja minä autan teitä siinä."

Ja tänä liikesekasorron aikana Daylight järjesti Simon Dolliverin asiat ja sai aikaan, että tämä kilpailija teki täydellisen vararikon. Golden Gate National oli Dolliverin päävarustus ja tämän laitoksen johtajalle Daylight sanoi:

"Te olette nyt joutunut kovaan ahdinkoon, sillä Dolliver on käyttänyt teitä ja minua hyväkseen koko ajan. Se ei käy päinsä. Te kuulette, se ei käy päinsä. Dolliver ei voisi hankkia teille yhtätoista dollaria pelastaakseen teidät. Minä annan teille neljän päivän nikkelilantit raitioteillä -- siitä tulee neljäkymmentätuhatta dollaria. Ja kuukauden kuudentena päivänä te saatte kaksikymmentätuhatta; lisää Vesijohtoyhtiöstä." Hän kohautti olkapäitään. "Hyväksykää tai hyljätkää. Ne ovat minun sanani."

"Minä olen kaikkiruokainen, en halveksi mitään tarjona olevaa ruokaa", selitti Daylight tänä iltapäivänä Heganille; ja Simon Dolliver vaelsi samaa tietä kuin muutkin onnettomat tässä suuressa paniikissa, jossa oli paljon papereita ja vähän rahaa.

Daylightin keinot ja neuvot olivat hämmästyttävät. Ei ollut mitään niin suurta eikä pientä, jota hänen kirkkaat silmänsä eivät olisi keksineet. Jännitys, jossa hän eli, oli hirveä. Hän ei enää syönyt väliateriaa. Päivät olivat liian lyhyet ja hänen yhdeksän tuntiansa olivat täynnä puuhaa ja hänen konttorinsa täynnä väkeä. Kun työpäivä oli päättynyt, oli hän lopen uuvuksissa ja hillittömämmin kuin milloinkaan ennen hän etsi unohdusta alkoholista. Hän ajoi suoraan hotelliinsa ja meni suoraan huoneisiinsa, mihin hänelle heti tuotiin päivän ensimäinen Martini. Päivällisellä olivat hänen aivonsa jo hyvin tylstyneet ja paniikki oli unohtunut. Maata mennessä, jolloin häh vielä joi skotlantilaista whiskya, oli hän juovuksissa -- ei rajusti eikä meluavasti juovuksissa, eikä typeränä, vaan suloisessa tylsyydentilassa.

Seuraavana aamuna hän heräsi huulet ja suu kuivina ja päässä raskauden tunne, joka pian hävisi. Kello kahdeksalta hän oli konttoripöytänsä ääressä taistovalmiina, kello kymmeneltä hän läksi mieskohtaiselle kierrokselleen pankkeihin ja tämän jälkeen hän keskeytymättä iltaan saakka selvitteli teollisuuden, rahamaailman ja ihmisluonnon sotkuisia johtolankoja. Ja illalla hän palasi hotelliin Martin cocktailien ja skotlantilaisen whiskyn ääreen ja tällainen oli hänen päiväjärjestyksensä päivästä päivään kunnes päivät muuttuivat viikoiksi.

XXI LUKU.

Vaikka Daylight toverien seurassa esiintyi rohkeana ja väsymättömänä, tarmoa ja elinvoimaa uhkuvana, oli hän sielunsa syvyydessä hyvin väsynyt mies. Ja toisinaan hänen ollessaan väkijuomien huumaamana oli hänen järkensä kirkkaampi kuin hänen selvänä ollessaan, kuten esimerkiksi eräänä yönä, kun hän istui vuoteensa laidalla kenkä kädessään ja mietti Deden sanoja, ettei hän voinut nukkua useammassa kuin yhdessä vuoteessa kerrallaan. Yhä pitäen kenkää kädessään hän katseli jouhisuitsia seinillä. Sitten hän kenkä kädessään nousi ja rupesi niitä laskemaan ja meni kahteen muuhunkin huoneeseensa voidakseen laskea kaikki. Sitten hän palasi vuoteelleen ja sanoi juhlallisesti kengälleen:

"Pieni nainen on oikeassa. Vain yksi vuode kerrallaan. Sata neljäkymmentä kappaletta jouhisuitsia, enkä yhdelläkään niistä tee mitään. Yhdet suitset kerrallaan! En voi ratsastaa yhdelläkään hevosella. Vanha Bob raukka. Olisi parasta lähettää sinut laitumelle. Kolmekymmentä miljoonaa dollaria ja sata miljoonaa tai ei mitään tulossa ja mitä hyötyä on minulle siitä? On paljon sellaista, mitä rahalla ei voi ostaa. En voi ostaa tuota pientä naista. Mitä hyötyä on kolmestakymmenestä miljoonasta, kun minuun ei mahdu enempää kuin neljännes cocktailia päivässä. Olisi eri asia, jos minulla olisi sadan neljänneksen cocktailin jano. Mutta yksi neljännes -- yksi vaivainen pieni neljännes! Minä, kolmenkymmenen miljoonan omistaja olen joka päivä enemmän orjuutettu kuin kaksitoista miestä, jotka ovat minulla työssä ja ainoa palkkani on kaksi ateriaa, jotka eivät maistu hyvälle, vuode, neljännes Martin cocktailia ja sata neljäkymmentä kappaletta jouhisuitsia seinillä." Hän tuijotti synkkänä ympärilleen. "Herra Kenkä, olen suuttunut."

Paljon pahempi kuin hillitty, säännöllinen juomari, on yksinäinen juomari ja siksi oli Daylight kehittymässä. Hän joi harvoin enää seurassa, vaan omassa huoneessaan, itsekseen. Palattuaan väsyneenä joka päivän keskeytymättömien ponnistusten perästä, hän huumasi itsensä uneen, tietäen, että hän aamulla heräisi kuivin ja polttavin suin ja toistaisi saman päiväjärjestyksen.

Mutta paikkakunta ei tavallisella joustavuudellaan tullutkaan entiselleen. Rahaa ei ollut liikkeellä, vaikka Daylightin ja kaikkien muiden lehtien tilapäinen lukija olisi voinut tehdä vain sen johtopäätöksen, että kireä raha-aika jo oli ohi ja että paniikki kuului jo menneisyyteen. Kaikki julkiset lausunnot olivat toivehikkaita ja iloisia, mutta yksityisesti moni näiden lausuntojen antajista oli hyvinkin ahtaalla. Kohtaukset Daylightin yksityiskonttorissa ja hänen johtajiensa neuvottelukokoukset olisivat kumonneet hänen sanomalehtiensä pääartikkelit; kuten esimerkiksi silloin, kun hän sanoi Sierran ja Salvadorin voimayhtiön, Yhdistetyn vesiyhtiön ja muutamien muiden osakeyhtiöitten suurille osakkeenomistajille:

"Teidän täytyy ponnistaa. Teillä on hyvät osakkeet, mutta teidän täytyy tehdä uhrauksia saadaksenne pitää ne. Ei kannata pitää koreita puheita kireästä ajasta. Enkö minä muka tiedä, että nyt on kovat ajat käsissä? Olettehan te juuri siitä syystä täällä. Kuten jo ennemmin sanoin, täytyy teidän ponnistaa. Minulla on osake-enemmistö ja asiat ovat sillä kannalla, että on ryhdyttävä verottamaan osakkaita. On tehtävä joko se tai vararikko. Pienet osakkeenomistajat voivat mennä menojaan, mutta te suuret, ette voi. Tämä laiva ei vajoa niinkauvan kuin te olette siinä mukana. Mutta jos te jätätte sen, niin te varmasti vajootte pohjaan ennenkuin ennätätte rannalle. Tähän verotukseen on suostuttava, siinä kaikki."

Suurilla tukkuliikkeenomistajilla, hänen hotelliensa hankkijoilla ja kaikilla niillä, jotka lakkaamatta vaativat maksua, oli kuumat puolituntisensa hänen kanssaan. Hän kutsui heidät konttoriinsa ja selvitteli heille viimeisiä esimerkkejä siitä, mitä voidaan saada aikaan, kun kovalle ottaa.

"Kautta Jumalan, teidän täytyy tukea minua!" sanoi hän heille. "Jos te luulette, että nyt on kysymyksessä pieni hupainen whisti-peli ja että te voitte sen lopettaa ja mennä kotiin milloin haluatte, niin te suuresti erehdytte. Watkins, te huomautitte muutama minuutti sitten, ettette voi kestää sitä. Nyt sanon minä teille jotakin. Te kestätte, sillä hyvä. Teidän täytyy yhä edelleenkin hankkia minulle mitä tarvitsen, ja ottaa paperini kunnes rahapula on ohitse. Miten te siitä selviätte, on teidän asianne eikä minun. Muistatteko, mitä tein Klinknerille Altamont Trust Yhtiölle? Tunnen liikeasianne paremmin kuin te itsekään tunnette ja jos te koetatte hyljätä minut, niin minä saatan teidät häviöön. Vaikka itse joutuisinkin häviöön, niin olisi minulla kuitenkin aikaa käydä teidän kimppuunne ja vetää teidät mukanani. Meidän kaikkien täytyy yhdessä vajota tai uida ja te kyllä käsitätte, että teidän täytyy oman etunne vuoksi auttaa minua."

Ehkä kuumimmat ottelunsa oli hänellä Yhdistetyn vesijohtoyhtiön osakkeenomistajien kanssa, sillä hän käytti koko tämän yhtiön suuret tulot omiin tarpeisiinsa. Mutta hän ei milloinkaan antanut omavaltaisuutensa mennä liian pitkälle. Vaikka hän pakoitti uhrauksiin henkilöt, joiden kohtalo riippui hänen kohtalostaan, auttoi hän heidät kuitenkin pälkähästä, kun he joutuivat pahaan pulaan. Ainoastaan voimakas mies saattoi pelastaa niin sotkuisen aseman niin jännittävänä aikana ja Daylight oli mies siihen. Hän kierteli ja kaarteli, suunnitteli ja keksi keinoja, uhmaili heikompia, rohkaisi pelkureita eikä armahtanut niitä, jotka karkasivat leikistä.

Ja vihdoinkin, kun kesä oli alulla, kääntyi kaikki parempaan päin. Tuli päivä, jolloin Daylight teki jotakin odottamatonta. Hän lähti konttorista tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti ja siitä syystä, ettei ensi kerran paniikin alettua siellä ollut mitään välttämätöntä tehtävää suoritettavana. Ennen lähtöään hän pistäytyi Heganin yksityiskonttoriin juttelemaan ja kun hän nousi lähteäkseen niin hän sanoi:

"Hegan, me olemme onnenpoikia. Olemme suoriutuneet pulskasti pulmasta tarvitsematta jättää jälkeemme ainoatakaan lunastamatonta panttia. Pahin on ohitse ja loppu on näkyvissä. Vain ohjat kireällä vielä parin viikon ajan, hiukan rahapulaa tai levottomuutta silloin tällöin, ja me saamme sylkäistä kämmeniimme."

Hän muutti ohjelmaansa. Sen sijaan, että olisi lähtenyt suoraan hotelliinsa, hän teki kierroksen ravintoloihin ja kahviloihin, joi cocktailin siellä ja cocktailin täällä ja kaksi tai kolme, kun tapasi tuttavia. Noin tunnin kuluttua hän pistäytyi Parthenonin ravintolaan juodakseen vielä viimeisen cocktailin, ennenkuin läksi päivälliselle. Tällöin oli alkoholi miellyttävästi lämmittänyt koko hänen olemuksensa ja hän oli parhaimmalla tuulellaan. Ravintolan nurkassa koettelivat muutamat nuoret miehet parhaillaan vanhaa temppua koettaa painaa toistensa kädet alas kyynärpäitten ollessa pöydällä. Muuan leveäharteinen nuori jättiläinen ei milloinkaan liikahuttanut kyynärpäitään, vaan aina painoi kaikkien kädet pöytään. Tämä herätti Daylightin mielenkiinnon.

"Se on Slossom", kertoi tarjoilija vastaukseksi hänen kysymykseensä. "Hän on U.C:n paras moukarinheittäjä. Lyönyt kaikki ennätykset tänä vuonna ja hänellä on maailmanennätys. Hän on oikein voimakas."

Daylight nyökähytti päätään ja meni hänen luokseen ja asetti kätensä vääntöasentoon.

"Minäkin tahtoisin yrittää, poikaseni", sanoi hän.

Nuori mies nauroi ja tarttui hänen käteensä; ja Daylightin hämmästykseksi painui hänen oma kätensä pöytään.

"Malttakaahan", mutisi hän. "Vielä kerran. En ollut tällä kertaa valmiina."

Taas heidän kätensä yhtyivät. Se kävi nopeasti. Daylightin lihasten hyökkäysasento muuttui silmänräpäyksessä puolustusasennoksi ja vastustuskin oli turhaa, hänen kätensä painui pöytään. Daylight oli ymmällä. Tässä ei ollut tapahtunut mitään konnankoukkua. Molemmat olivat yhtä harjaantuneet tähän temppuun tai oikeastaan oli hän itse harjaantuneempi. Voima, pelkkä voima oli hänet voittanut. Hän tilasi juomia ja yhä ymmällä ja mietiskellen hän piti ylhäällä kättään ja katseli käsivarttaan aivankuin olisi nähnyt uuden oudon esineen. Hän ei tuntenut tätä käsivartta. Se ei ollut varmaankaan se käsivarsi, jota hän oli kuljettanut mukanaan kaikki nämät vuodet. Entinen käsivarsi. Ennen olisi ollut leikintekoa hänelle painaa tuon nuoren miehen käsi pöytään. Mutta tämä käsivarsi -- hän katseli sitä katselemistaan niin epäillen ja kummissaan, että nuoret miehet purskahtivat nauruun.

Tämä nauru herätti hänet mietteistään. Hän yhtyi siihen aluksi, mutta sitten hänen kasvonsa hitaasti muuttuivat vakaviksi. Hän kääntyi moukarinheittäjän puoleen.

"Poikaseni", sanoi hän, "antakaahan, kun kuiskaan teille salaisuuden. Lähtekää täältä ja lopettakaa juominen ennenkuin olette alottanutkaan."

Nuori mies punastui suuttuneena, mutta Daylight jatkoi.

"Nyt kuulette isänne puhuvan ja sallikaa hänen sanoa teille yhtä ja toista. Minä olen itse nuori mies, mutta en ole. Muutamia vuosia takaperin olisi kätenne taivuttaminen pöytään ollut lasten leikkiä minulle."