Part 14

Toisen kerran oli pöydällä Wellsin _Onnen pyörät_.

"Mikä kirja se on?" kysyi Daylight.

"Oh, se on romaani, rakkaustarina."

Hän vaikeni, mutta Daylight yhä odotti ja hän katsoi velvollisuudekseen jatkaa.

"Siinä kerrotaan vähäpätöisestä kangaskauppiaan apulaisesta, joka vapaa-aikanaan tekee polkupyörämatkan ja rakastuu nuoreen tyttöön, joka on paljon hänen yläpuolellaan. Tytön äiti on kuuluisa kirjailija. Asema on hyvin omituinen ja surullinen ja traagillinen. Haluatteko lukea sen?"

"Saako hän tytön?" kysyi Daylight.

"Ei, sepä juuri on kuvaava piirre. Hän ei -- --"

"Ja hän ei saa tyttöä ja te luette kaikki nuo sivut, satoja sivuja, saadaksenne sen tietää?" mutisi Daylight kummissaan.

Neiti Mason oli harmistunut ja huvitettu.

"Mutta luettehan te kaivos- ja liikeuutisia joka päivä", vastasi hän.

"Mutta siitä on minulle hyötyä. Ne ovat liikeasioita ja se on eri juttu. Siitä minä saan rahaa. Mitä saatte te kirjoista?"

"Elämänkatsomuksia, uusia ajatuksia, elämää."

"Sellaista, mikä ei ole sentinkään arvoista."

"Elämä on arvokkaampaa kuin raha."

"Niin kaiketi", sanoi Daylight miehekkään suvaitsevaisesti, "niin kauvan kuin nautitte siitä. Otaksun, että se on sitä, minä sen pidätte; eikä mausta ole kiisteltävä."

Huolimatta omasta halventavasta näkökannastaan, oli Daylightilla se käsitys, että neiti Mason tiesi paljon asioita ja hänellä oli ohimenevä tunne aivankuin raakalaisella, joka näkee jonkun pelottavan kulttuuri-ilmiön. Daylightin mielestä oli sivistys arvotonta ja kuitenkin hänen mielipidettään nyt hiukan järkytti aavistus, että sivistys oli arvokkaampi kuin hän luuli.

Ohimennessään näki hän taas neiti Masonin pöydällä kirjan, joka oli hänelle tuttu. Tällä kertaa ei hän pysähtynyt, sillä hän tunsi kansilehden. Se oli erään aikakauslehden kirjeenvaihtajan kirja Alaskasta ja hän tiesi, että siinä oli hänen kuvansa ja elämäkertansa ja hän tiesi niinikään, että siinä oli muuan luku, jossa kerrottiin erään naisen itsemurhasta.

Tämän jälkeen ei hän enää puhunut neiti Masonin kanssa kirjoista. Hän kuvitteli, mitä vääriä johtopäätöksiä tämä oli tehnyt tuon erityisen luvun perusteella ja se harmitti häntä sitä enemmän, kun ne olivat ansaitsemattomia. Kaikista epämieluisista asioista oli vastenmielisin huhu, että hän oli naistensurmaaja -- hän, Burning Daylight -- ja että nainen oli hänen tähtensä surmannut itsensä. Hän tunsi olevansa maailman kovaonnisin mies ja hän aprikoi mikä kohtalon oikku oli juuri tuon kirjan kaikista tuhansista kirjoista saattanut hänen pikakirjoittajattarensa käsiin. Muutaman päivän jälkeen oli hänellä epämiellyttävä rikollisuuden tunne aina neiti Masonin seurassa ollessaan; ja kerran hän huomasi, että tämä katsoi häneen tiukkaan ja uteliaasti aivankuin päästäkseen selville, mikä hän oli miehiään.

Hän kuulusteli Morrisonia, konttoristia, joka purki mieskohtaiset valituksensa neiti Masonia kohtaan ennenkuin saattoi kertoa sitä vähäistä mitä tästä tiesi.

"Hän on kotoisin Siskiyousta. Hän on tietysti hyvin ystävällinen toveri täällä konttorissa, mutta hän on ylpeä, tiedättekö."

"Mistä sen päätätte?" kysyi Daylight.

"Hän on mielestään liian hyvä seurustellakseen työtoveriensa kanssa täällä konttorissa. Hän ei, nähkääs, tahdo olla missään tekemisissä toverien kanssa. Olen monta kertaa pyytänyt häntä mukaani teatteriin ja muihin huvituksiin. Mutta mikään ei kelpaa. Hän sanoo, että tahtoo nukkua tarpeeksi, eikä voi nousta myöhään ylös ja että hänen on kuljettava koko matka Berkeleyhin -- siellä hän asuu."

Tämä kohta kuvauksesta oli Daylightin mieleen. Neiti Mason oli koko joukon yläpuolella tavallisen. Mutta Morrisonin seuraavat sanat tekivät hänet taas tyytymättömäksi.

"Mutta se on pelkkää lorua. Hän seurustelee ylioppilasten kanssa. Hän tarvitsee muka paljon unta eikä voi mennä teatteriin minun kanssani, mutta hän saattaa tanssia heidän kanssaan milloin tahansa. Olen kuullut varmalta taholta, että hän käy kaikissa heidän tanssijaisissaan. Liian hieno ja ylpeä pikakirjoittajattareksi. Ja hänellä on hevonenkin. Hän ratsastaa sillä pitkin mäkiä siellä maalla. Näin itse hänet eräänä sunnuntaina. En käsitä kuinka hänellä on varoja siihen. Kuusikymmentä viisi dollaria kuukaudessa ei pitkälle riitä. Sitten hänellä on vielä sairas velikin."

"Asuuko tämä kotonaan?"

"Ei, heillä ei ole kotia eikä omaisia. Olen kuullut, että he olivat varakkaita. Heidän täytyi olla, muutoin ei tämä hänen veljensä olisi voinut mennä Californian yliopistoon. Hänen isällään oli suuri maatila ja karjaa, mutta hän rupesi keinottelemaan kaivoksilla ja teki vararikon ennen kuolemaansa. Hänen äitinsä oli kuollut jo paljon varemmin. Hänen veljensä kulutti varmaankin paljon rahaa. Hän pelasi jalkapalloa, oli innokas metsämies ja vuoristoretkeilijä. Hän loukkasi jalkansa ratsastusmatkalla ja sai sitten luuvalon tai jonkun sentapaisen. Toinen jalka on lyhyempi kuin toinen ja hiukan surkastunut. Hän kulkee kainalosauvojen nojalla. Näin heidät kerran yhdessä -- lautalla. Lääkärit ovat kokeilleet hänellä vuosikausia ja luulen, että hän on nyt ranskalaisessa sairashuoneessa."

Kaikki nämät lisätiedot neiti Masonista, lisäsivät Daylightin mielenkiintoa. Mutta niin suuresti kuin häntä olisi haluttanutkin, ei hän tullut rakentaneeksi lähempää tuttavuutta tämän kanssa. Hänen teki mieli pyytää tätä kanssaan välipalalle, mutta hänessä oli vanhanajan miesten luontaista ritarillisuutta eikä hän koskaan pannut ajatustaan täytäntöön. Hän tiesi, ettei ollut itseään kunnioittavan, rehellisen miehen tapaista tarjota pikakirjoittajattarelleen välipalaa. Hän tiesi, että sellaista kyllä sattui, sillä hän oli kuullut klubilla juoruja; mutta hän ei ajatellut hyvää sellaisista miehistä ja tyttöjä hän surkutteli. Hänellä oli se omituinen käsitys, että miehellä oli vähemmin oikeuksia niihin, jotka olivat hänen palveluksessaan kuin pelkkiin tuttaviin tai vieraisiin. Ellei siis neiti Mason olisi ollut hänen palveluksessaan, olisi hän varmaan pyytänyt häntä välipalalle tai teaatteriin. Mutta hän tunsi, että koska hän osti virkailijan aikaa maksamalla työtunneista, olisi ollut väärin, jos hän jollain tavalla olisi anastanut työntekijänsä vapaata aikaa. Jos hän olisi tehnyt sen, olisi hän ollut kerskuri. Asema oli kiero. Hän olisi siinä tapauksessa käyttänyt hyväkseen sitä tosiasiaa, että virkailija oli elatuksensa vuoksi riippuvainen hänestä. Virkailija saattaisi suostua tarjoukseen pelosta, että loukkaisi työnantajaa eikä tulla halusta.

Tässä tapauksessa hän tiesi, että sellainen tarjous olisi ollut erityisen moitittava, sillä olihan neiti Mason lukenut tuon Klondiken kirjeenvaihtajan kirjan. Mahtoi hänellä olla kauniit ajatukset hänestä, tuolla tytöllä, joka oli liian ylpeä seurustellakseen Morrisonin-laisen hauskannäköisen kelpo toverin kanssa! Mutta pääsyynä oli kuitenkin se, että Daylight oli arka. Ainoat, mitä hän koskaan elämässään oli pelännyt, olivat naiset ja hän oli pelännyt heitä koko ikänsä. Tämä arkuus ei heti ottanut haihtuakseen kun hän nyt ensi kerran tunsi hiukan kaipaavansa naista. Esiliinannauhan aave kummitteli vielä hänen ajatuksissaan ja auttoi häntä selittämään itselleen sen, ettei hän päässyt lähemmäksi Dede Masonia.

VII LUKU.

Kun ei Daylightin onnistunut päästä Dede Masonin lähemmäksi tuttavaksi, laimeni hänen mielenkiintonsa vähitellen. Tämä oli aivan luonnollistakin, sillä hän oli korviaan myöten kiinni uhkarohkeissa yrityksissä ja pelin lumous ja sen laajuus vaati kaiken sen tarmon, jonka hänen erinomainen elimistönsä tarjosi. Nämät yritykset vaativat niin kokonaan hänen huomionsa, että kaunis pikakirjoittaja hitaasti ja huomaamatta lakkasi olemasta keskeinen ilmiö hänen tietoisuudessaan. Ensimäkien arka naisen kaipaus, mitä hän parhaimmassa merkityksessä oli milloinkaan tuntenut, haihtui. Hänellä oli enää vain miellyttävä tyydytyksen tunne siitä, että hänellä oli sievä pikakirjoittajatar.

Ja viimeisetkin kytevät toiveet, mitkä hän mahdollisesti oli kiinnittänyt Dede Masoniin, unohtuivat täydellisesti, kun hän parhaiksi joutui kiihkeään, katkeraan taisteluun Rannikkolaiva-yhtiön ja Hawai'in, Nicaraguan ja Tyynenmeren -- Meksikon höyrylaivayhtiön kera. Hän herätti suuremman myrskyn kuin oli aikonutkaan ja häntä itseäänkin kauhistutti nähdessään, miten laajalle taistelu haaraantui ja miten odottamattomia ja vastakkaisia etuja oli pelissä. Jokainen sanomalehti San Fransiskossa kääntyi häntä vastaan. Tosin oli pari niistä alussa antanut ymmärtää, että ne olivat halukkaat häntä puolustamaan, mutta Daylight arveli, ettei asema oikeuttanut sellaisia menoja. Tähän saakka oli sanomalehdistö ollut häntä kohtaan leikillisen suvaitsevainen ja hyväntahtoisen liioitellusti puhunut hänestä, mutta nyt hän sai tietää mihin myrkyllisiin raakuuksiin vihamielinen sanomalehdistö kykeni. Hänen elämänsä jokainen yksityiskohta kaivettiin esiin ilkeämielisten valheiden perustukseksi. Daylightia kummastutti se uusi tapa, millä kaikki hänen tekonsa nyt tulkittiin, Alaskan sankarista oli hän muuttunut alaskalaiseksi seikkailijaksi, petturiksi, turmiontuojaksi ja joka suhteessa "pahaksi mieheksi". Tähän ei vielä tyydytty, vaan hänestä keksittiin valhe toisensa jälkeen. Hän ei milloinkaan vastannut näihin, vaikka hän kerran kevensi mieltään puolelle tusinalle reporttereita.

"Tehkää vaan parhaanne", sanoi hän heille. "Burning Daylight on selvitellyt suurempiakin juttuja kuin teidän likaiset valhettelevat lehtenne. Enkä minä teitä moitikaan, pojat... en ainakaan paljoa. Ette voi auttaa sitä. Elettävähän sitä teidänkin on. Tässä maailmassa on paljon naisia, jotka saavat elatuksensa samankaltaisella tavalla kuin tekin senvuoksi, etteivät kykene parempaan. Jonkun täytyy tehdä likaistakin työtä ja miksette tekin. Saatte maksun siitä, ettekä kykene kunnollisempaan hommaan."

Kaupungin sosialistinen sanomalehdistö käytti riemulla hyväkseen tätä lausuntoa ja levitti sitä san-fransiskolaisille lehtiensä kymmentuhantisissa painoksissa. Ja sanomalehtimiehet, joita oli pistetty arkaan kohtaan, kostivat ainoalla vallassaan olevalla keinolla -- käyttämällä väärin painomustetta. Hyökkäys kävi raivokkaammaksi kuin milloinkaan ennen. Varsinainen asia unohtui ja sijaan tuli vain alhaista kostonhimoa ja raivoa. Naisraukka, joka oli surmannut itsensä, hänen vuokseen, nostettiin haudastaan, ja kuvattiin suunnattomissa paperiröykkiöissä marttyyriksi ja Daylight'in kauhean julmuuden uhriksi. Julaistiin vakavia tilastollisia tutkielmia, missä todistettiin hänen päässeen rikastumisen alkuun ryöstämällä köyhiltä kullankaivajilta näiden valtaukset, ja anastaneen loput omaisuuttaan pettämällä Guggenhammeria Ophirin kauppajutussa. Oli pääkirjoituksia, missä häntä nimitettiin yhteiskunnan viholliseksi, jolla oli luolaihmisen käytöstapa ja sivistys, suurten liikepulien aikaansaajaksi, kaupungin liike-elämän hävittäjäksi ja vaaralliseksi anarkistiksi. Eräässä pääkirjoituksessa vakavasti todistettiin, että hirttäminen olisi paras loppu hänelle ja hänen kaltaisilleen, ja lausuttiin se harras toivomus, että hänen automobilinsa jonakuna; päivänä räjähtäisi ilmaan ja samalla tuhoisi hänet.

Hän oli kuin suuri karhu, joka ryöstää mehiläispesää ja pistoksista huolimatta itsepintaisesti hakee hunajaa. Hän kiristeli hampaitaan ja iski takaisin. Hän ryösti aluksi kaksi höyrylaivayhtiötä ja siitä hän joutui kiihkeään taisteluun muuatta kaupunkia, valtiota ja mannermaan rantarataa vastaan. Hyvä; he olivat halunneet taistelua ja sitä he tulisivat saamaankin. Sitäpä hänkin halusi ja hänellä oli mielestään oikeus siihen siksi, että hän oli tullut Klondikesta, sillä täällä hän pelasi suurempaa peliä kuin mikä Klondikessa saattoi tulla kysymykseen. Hänellä oli liittolaisena muuan lakimies Larry Hegan, nuori irlantilainen, jonka hän ruhtinaallisilla lupauksilla ja loistavalla palkkatarjouksella oli houkutellut puolelleen. Tämä rahamiesnero oli ollut tuntematon kunnes Daylight keksi hänet. Heganissa oli keltiläistä mielikuvitusta ja rohkeutta; ja sitä niin runsaassa määrin, että tarvittiin Daylightin kylmempää päätä pitämään aisoissa hänen hurjaa haaveiluaan. Heganilla oli napoleonimainen lakimiesäly, se oli vailla tasapainoa, mutta juuri tämä tasapaino oli Daylightilla. Yksin olisi irlantilainen ollut tuomittu ajamaan karille, mutta Daylightin johtamana oli hän varallisuuteen ja maineeseen vievällä valtatiellä. Hänellä ei ollut sen enempää yksityis- eikä kansalaisomaatuntoa kuin Napoleonillakaan.

Hegan auttoi Daylightia selviytymään nykyaikaisen politiikan selkkauksista, työväenjärjestöstä ja kauppa- ja yhdistyslaista. Juuri Hegan, jonka pää oli täynnä ajatuksia ja suunnitelmia, avasi Daylightin silmät kahdennenkymmenennen vuosisadan sodankäynnin ennenaavistamattomille mahdollisuuksille; ja Daylight vuorostaan hylkäsi, hyväksyi ja seuloi ehdotukset, suunnitteli taistelut ja pani ne toimeen. Tyynenmeren rannikon Puginin salmesta Panamaan saakka hälistessä ja kohistessa ja San Fransiskon raivotessa näytti siltä kuin olisivat nuo molemmat suuret höyrylaivayhtiöt voittaneet. Näytti siltä kuin olisi Burning Daylight lannistettu maahan saakka. Ja silloin hän iski -- höyrylaivayhtiöitä, San Fransiskoa ja koko Tyynenmeren rannikkoa.

Alku oli vähäpätöinen. Kristillinen yhdistys oli pitänyt kokousta San Fransiskossa ja kantajain liitto n:o 927 rupesi rettelöimään matkatavarain kantamisesta lauttauspaikalle. Muutamia loukkaantui, joitakuita vangittiin ja tavarat vietiin määräpaikkaansa. Ei kukaan olisi aavistanut, että tämän vähäpätöisen rettelön takana oli Heganin viekas irlantilainen käsi, jonka Burning Daylightin klondikelainen kulta oli tehnyt voimakkaaksi. Se oli aivan merkityksetön juttu -- tai ainakin näytti siltä. Mutta kuorma-ajurien liitto yhtyi riitaan ja sitä auttoi vesijohtotyömiesten liitto. Askel askeleelta lakko levisi. Keittäjät ja tarjoilijat kieltäytyivät palvelemasta lakonrikkureita kuorma-ajureita ja heidän esimiehiään ja yhtyivät lakkoon. Teurastajat ja ruokatavarapurret kieltäytyivät kajoamasta ruokatavaraan, joka oli määrätty meneväksi epärehellisiin ravintoloihin. Yhtyneiden työnantajien liitto muodosti lujan rintaman ja huomasi, että sillä oli vastassaan 40,000 San Fransiskon järjestynyttä työläistä. Ravintolain leipurit ja leipomovaunujen kuljettajat liittyivät lakkoon ja heitä seurasivat lypsäjät, maidonkuljettajat ja lintujen kynijät. Rakennustyöntekijät ilmoittivat selvin sanoin kantansa ja koko San Fransisko oli kuohuksissa.

Mutta vielä rajoittui lakko yksinomaan San Fransiskoon. Heganin juonet olivat mestarillisia ja Daylightin taistelutanner yhä laajeni. Voimakas taistelujärjestö, joka tunnettiin nimellä Tyynenmeren merimiesten liitto, kieltäytyi työskentelemästä laivoissa, joiden lastauksen ja lastinpurkauksen toimittivat rikkureiksi ruvenneet laivatyömiehet. Liitto esitti loppuvaatimuksensa ja sitten julisti lakon. Tähän oli Daylight koko ajan tähdännyt. Liiton virkamiehet menivät jokaiseen satamaan saapuneeseen laivaan ja miehistö lähetettiin maihin. Ja merimiesten mukana tulivat lämmittäjät, koneenkäyttäjät ja laivakeittäjät ja tarjoilijat. Joka päivä kasvoi joutilaiden laivojen luku. Oli mahdotonta hankkia uutta työväkeä, sillä Merimiesten liittoon kuului taistelijoita, jotka olivat harjaantuneet meren kovassa koulussa ja kun he tekivät lakon, tiesi se verta ja kuolemaa lakonrikkureille. Tämä lakko levisi pitkin koko Tyynenmeren rannikkoa, kunnes kaikki satamat olivat täynnä joutilaita laivoja ja meriliike oli pysähtynyt. Päivät ja viikot vierivät ja lakkoa yhä kesti. Rannikkolaiva-yhtiö ja Hawai'in, Nicaraguan ja Tyynenmeren--Meksikon höyrylaivayhtiö olivat täydellisesti sidotut. Toimenpiteet lakon masentamiseksi tuottivat suunnattomia kuluja eivätkä hyödyttäneet mitään ja päivä päivältä kävi asema yhä pahemmaksi kunnes alettiin vaatia "rauhaa mistä hinnasta tahansa". Eikä rauhaa syntynyt ennenkuin Daylight ja hänen liittolaisensa olivat pelanneet pelinsä loppuun ja korjanneet voitot.

Seuraavina vuosina pantiin merkille, että useat työväen johtomiehistä rakensivat itselleen taloja vuokratonteille ja tekivät matkoja Europaan ja jo aikaisemmin pääsivät toiset johtajat ja "mustat hevoset" valtiollisiin toimiin ja valvomaan kunnallishallintoa ja kunnallisvarojen käyttöä. Puoluepomojen, "bossien" ylivalta San Fransiskossa edisti Daylightin valtavaa taistelua suuremmassa määrin kuin kaupungin asukkaat saattoivat uneksuakaan. Sillä hänen osuutensa taistelussa, vaikkakin sen yksityiskohdista liikkui vain huhuja ja arveluita, tuli vähitellen ihmisten tietoon, ja tästä johtui, että Daylightista pian tuli suuresti vihattu ja kirottu mies. Daylight ei itsekään ollut aavistanut, että hänen taistelunsa laivayhtiöitä vastaan paisuisi niin valtavaksi kuin se oli paisunut.

Mutta hän oli saanut, mitä oli tavotellut. Hän oli pelannut jännittävää peliä ja voittanut musertamalla tomuksi höyrylaivayhtiöt ja armotta ryöstämällä osakkeenomistajia oivallisten, laillisten menettelytapojen mukaan. Luonnollisesti olivat hänen liittolaisensa niiden suurten rahasummien lisäksi, jotka hän oli maksanut, anastaneet etuja, jotka myöhemmin oikeuttaisivat heidät ryöstämään kaupunkia. Hänen liittonsa murhaajien kanssa oli aikaansaanut paljon murhaamista. Mutta omatunto ei häntä soimannut. Hän muisti, että oli kerran kuullut vanhan papin sanovan: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Joku käytti mahdollisuuksia hyväkseen, leikkiessään murhaajien kanssa ja hän, Daylight oli yhä vahingoittumaton. Siinäpä se! Ja hän oli voittanut. Kaikki oli peliä ja taistelua, voimakkaiden miesten kesken. Narreja ei otettu lukuun. He saivat aina selkäänsä, ja sen vähäisen nojalla, mitä hän tiesi historiasta, veti hän sen johtopäätöksen, että he olivat aina saaneet rökkiinsä. San Fransisko oli tahtonut sotaa ja hän oli antanut sille sodan. Sellaista oli peli. Kaikki mahtimiehet tekivät samoin ja vielä paljon pahempaakin.

"Älkää puhuko minulle moraalista ja kansalaisvelvollisuudesta", sanoi hän eräälle itsepäiselle haastattelijalle. "Jos te jonakin päivänä jätätte toimenne ja siirrytte toisen lehden palvelukseen, niin te kirjoitatte juuri niin kuin teitä käsketään kirjoittamaan. Se merkitsee teille nyt siveellisyyttä ja kansalaisvelvollisuutta; uudessa toimessa teidän täytyisi tukea varastavia rautateitä... 'siveellisyydellä ja kansalaisvelvollisuudella', luullakseni. Teidän palkkanne, ystäväni, on noin kolmekymmentä dollaria viikossa. Siitä hinnasta te myytte itsenne. Mutta lehtenne olisi ostettavissa hiukan suuremmasta summasta. Rahalla saa tähän aikaan kaikkea ja lehtenne muuttaisi mädän politiikkansa joksikin muuksi mädäksi politiikaksi."

"Ja kaikki tämä johtuu siitä, että joka hetki syntyy maailmaan raukkoja. Niin kauvan kuin kansa sallii sen, on heillä hyvä olla, ystäväni. Osakkeenomistajat ja liikemiehet voisivat yhtähyvin julkisesti ilmoittaa, miten paljon heitä on vahingoitettu. Ette ole milloinkaan kuullut kenenkään heistä valittavan, kun he ovat saaneet toisen toverin alleen ja mukiloivat häntä. Nyt on heidän vuoronsa tulla mukiloiduiksi ja siinä kaikki. Puhua velttiöistä! Nuo samat miehet olisivat valmiita varastamaan vaatteet nälistyneiltä ja kultapaikat vainajien hampaista ja pahasti kirkumaan, jos joku vainajista alkaisi kummitella. He ovat kaikki samankarvaisia, suuret ja pienet. Ajatelkaahan esimerkiksi sokeritrustia -- miljoonistaan huolimatta se alhaisen taskuvarkaan tavoin kavaltaa vettä New Yorkin kaupungilta, eikä sen synnit paina raskaina hallituksen vaakakupeissa. Sellaista on siveellisyys ja kansalaiskunto! Turhaa lörpötellä siitä."

VIII LUKU.

Daylightin tulo sivistyneeseen maailmaan ei ollut tehnyt häntä paremmaksi. Tosin hän kävi paremmin puettuna, oli oppinut hienompia tapoja ja puhui virheettömämpää englanninkieltä. Pelaajana ja miestensurmaajana hän oli tuntuvasti edistynyt. Hän oli päässyt korkeammalle elämäntasolle ja hän oli teroittanut järkensä teräväksi kuin partaveitsen kamppailevien miesten uljaassa, monimutkaisessa taistelussa. Mutta hän oli kovettunut ja se oli tapahtunut hänen entisen terveen hyväsydämisyytensä kustannuksella. Hän ei tuntenut sivistyksen todellista hienostumista. Hän ei tiennyt, että sitä oli olemassakaan. Hän oli muuttunut kyynilliseksi, katkeraksi ja väkivaltaiseksi. Hän epäili mahtavia riistäjiä, halveksi typerää laumaa, joka antoi riistää itseään, ja luotti vain itseensä. Tämä vei kohtuuttomaan ja väärään itsetehostamiseen, samalla kun ystävällinen toisten kunnioittaminen -- vieläpä tavallinen arvonantokin -- oli kadonnut, eikä häneen jäänyt muuta kuin itsensä alttarilla palvominen.

Ruumiillisesti ei hän enää ollut se rautalihaksinen mies, joka hän oli ollut Alaskasta lähtiessään. Hänellä ei ollut tarpeeksi ruumiinliikettä, hän söi enemmän kuin oli hyvä hänelle ja joi niinikään liian paljon. Hänen lihaksensa olivat tulleet veltoiksi ja hänen räätälinsä huomautti hänen avartuvasta housunkauluksestaan. Itse asiassa oli Daylight tulemaisillaan lihavaksi. Tämä ruumiillinen rappeutuminen ilmeni hänen kasvoissaankin. Hänen laihat intiaani-kasvonsa olivat muuttuneet. Kuopat poskissa ulkonevien poskiluitten alla olivat täyttyneet. Silmien alle alkoi muodostua selvät pussit. Niska oli pöhöttynyt ja ihraleuvan ensimäinen poimu näkyi selvästi. Entinen askeettisuuden leima, jonka hirveät kärsimykset ja ponnistukset olivat synnyttäneet, oli hävinnyt, piirteet olivat käyneet leveämmiksi ja karkeammiksi; elämä, jota hän eli, oli niihin lyönyt leimansa, joka kertoi miehen itsejumaloimisesta, kovuudesta ja väkivaltaisuudesta.

Hänen tuttavapiirinsäkin oli huonontunut. Hän pelasi yksinäistä peliä, halveksi useimpia niistä miehistä, joiden kanssa pelasi, ja kun hän ei tuntenut myötätuntoa eikä ymmärtämystä heitä kohtaan ja oli heistä täysin riippumaton, oli hänellä vähän yhteistä niiden kanssa, joita hän tapasi esim. Alta-Pacific-klubissa. Kun taistelu höyrylaivayhtiöitten kanssa oli kuumimmillaan ja hänen ryöstönsä oli tuottanut liikemaailmalle suunnattomia vaurioita, kehoitettiin häntä päällepäätteeksi eroamaan Alta-Pacificista. Tämä tapaus oli oikeastaan hänelle mieleen ja hän löysi uuden olinpaikan Riverside-klubissa, jonka kaupungin puoluepomot olivat perustaneet ja jota he pitivät yllä. Oikeastaan hän piti sellaisista miehistä enemmän. He olivat alkuperäisempiä ja luonnollisempia, eivätkä olleet olevinaan. He olivat kunniallisia rosvoja, suoria ja rehellisiä omalla tavallaan, pinnalta raakoja ja sivistymättömiä, mutta heitä ei oltu kiilloitettu liukkaalla tai miellyttävällä tekopyhyydellä. Alta Pacific oli ehdottanut, että hänen eronsa pidettäisiin yksityisasiana ja oli kuitenkin yksityisesti antanut siitä tiedon sanomalehdille. Nämät olivat pitäneet suurta ääntä tästä pakollisesta eronpyynnöstä, mutta Daylight nauroi ja meni hiljaa matkoihinsa, vaikka hän panikin mustan merkin muutaman klubinjäsenen nimen viereen. Nämä saivat sitten myöhemmin kokea klondikelaisen rahamiehen käpälän musertavaa painoa.

Sanomalehtien yhteisen hyökkäyksen kestäessä kuukausimääriä, revittiin Daylightin luonne riekaleiksi. Hänen elämäntarinassaan ei ollut tekoa, jota ei olisi vääristelty rikokseksi tai paheeksi. Se, että hänestä julkisesti tehtiin luonnoton hirviö, musersi hänen viimeisenkin viipyvän toiveensa päästä Dede Masonin tuttavaksi. Hän tunsi, ettei ollut mitään mahdollisuuttakaan, että tämä olisi voinut edes ystävällisin silmin katsella hänen laistaan miestä ja korotettuaan hänen palkkansa seitsemäksikymmeneksiviideksi dollariksi kuukaudessa, luuli Daylight vähitellen unohtavansa hänet. Palkankorotuksen hän ilmoitti hänelle Morrisonin välityksellä ja myöhemmin Dede Mason kiitti Daylightia ja siihen se asia päättyi.

Eräänä lauvantaina hän oli alakuloinen ja kyllästynyt kaupunkiin ja sen katuihin ja noudatti mielijohdetta, joka myöhemmin sai aikaan tärkeän käänteen hänen elämässään. Hän halusi hengittää maalaisilmaa ja nähdä toisenlaisia näköaloja kuin mitä oli tarjona kaupungissa. Mutta itselleen hän Glen Ellenin matkansa tekosyyksi keksi sen, että hänen oli tarkastettava tiilitehdasta, jonka Holdsworthy oli viekotellut hänet ostamaan.