Part 20

Syödessään hän puhui laajalti siitä, miten jättiläismäinen laitos tämä laivatelakka oli, ja miten monta miljoonaa kuutiojalkaa puuta siellä vuosittain kulutettiin. Läheisyydessä ei enää ollut puita, jotka olisivat soveltuneet laivanrakentamiseen. Amerikastakin oli täytynyt tuoda yhtä ja toista. Vain Slavoniassa saattoi vielä löytää joitakin sopivia puita.

Vasta syötyään itsensä kylläiseksi hän tuli asian ytimeen.

"No nyt sanon sinulle rakas, hyvä Terese äiti, minkätähden oikeastaan olen tullut tänne."

Terese katsoi Teodoria tuskallisen epäluuloisesti.

"Nyt minä teen yhdellä iskulla meidät kaikki onnellisiksi, sekä sinut että Noëmin ja itseni, ja sitäpaitsi saan arvoa signor Scaramellin silmissä. Kuulkaa nyt! Eräänä päivänä sanoo signor Scaramelli minulle: 'Kuulkaapa herra Kristyan, teidän täytyy matkustaa Brasiliaan!'"

"Jospa olisit Jumalan nimeen jo matkustanut sinne!" huokasi Terese itsekseen.

Teodor käsitti tämän huokauksen merkityksen ja hymyili.

"Sieltä me tuomme nimittäin välttämättömän puuaineen laivojamme varten. Siellä kasvaa makaya- ja murmuru-puita, joista valmistetaan laivan kölejä; poripout- ja patavona-puita, joista sivulaidat tehdään, mangroveroyok- ja graegal-puita, jotka eivät milloinkaan mätäne vedessä, 'mort aux rats'-puu, jonka hajua rotat eivät voi sietää, rautapuu, josta valmistetaan peräsimiä, 'sour-gumtree', josta veistetään peräsimen tankoja, sitäpaitsi fernambul-, manchinell-, paholaisenkahvi-, teak- ja mahogny-puita, joista tehdään hienoja kajuuttahuonekaluja, ja viimein kaskarilla-, tahamabaja volodor-puita, joita toukat eivät turmele, ja maonpuu, johon ei teredo navalis tunkeudu."

"Lakkaa jo luettelemasta noita tyhmiä intialaisia nimiä!" keskeytti Terese. "Sinä kai luulet voivasi sokaista minut kasvitieteellisellä luettelolla niin kokonaan, että minä en näkisi metsää puiden vuoksi. Sanoppa minulle mieluummin miksi et jo lähtenyt Brasiliaan, koska siellä kerran kasvaa niin monenlaisia oivallisia puita."

"Nähkääs, siinäpä juuri onkin minun loistava päähänpistoni. Miksikä minä -- sanoin signor Scaramellille -- matkustaisin Brasiliaan asti, kun lähimmäisessä läheisyydessäni on yllin kyllin puuainetta, joka on vielä parempaa kuin brasilialainen? Minä tiedän saaren keskellä Tonavaa, jossa on kokonainen aarniometsä mitä kauneimpia puita, jotka kyllä kestävät vertailun etelä amerikalaisten kanssa."

"Minä aavistin sen", sanoi Terese itsekseen.

"Poppelit korvaavat täydellisesti patavonapuut ja pähkinäpuut ovat parempia kuin mahognypuut. Ja niitä on meillä satoja saarellamme."

"Minun pähkinäpuuni!"

"Omenapuu on rakennusaineena paljon parempaa kuin kaskarillapuu."

"Sinä olet siis myöskin antanut määräyksiä omenapuistani?"

"Ja luumupuiden ei tarvitse hävetä verrattuina teakpuihin."

"Sinä aiot siis hakkauttaa nekin ja myydä ne herra Scaramellille?"

"Me tulemme saamaan paljon, paljon rahaa niistä. Vähintään kymmenen guldenia joka puusta. Signor Scaramelli on antanut minulle täydet valtuudet. Minä saan vapaasti tehdä sopimuksen sinun kanssasi. Sopimus onkin jo valmiina taskussani; sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin kirjoittaa sen alle ja niin olemme onnellisia kaikki. Ja kun kaikki nämä puut ovat hakatut poikki, emme mekään enää jää tänne, vaan asetumme asumaan Triestiin. Mutta me istutamme _prunus mehaleb_-kasvin koko saaren täyteen. Tiedäthän, että siitä valmistetaan tunnettuja, hyvälletuoksuavia turkkilaisia piipunvarsia. Se ei tarvitse erikoista hoitoa, vain yksi henkilö on tarpeeni myymään niistä joka vuosi leikattuja keppejä kauppiaille Warnaan. Siten saamme vuosittain joka tynnyrinalasta viisisataa tukaattia, se tekee kymmenestä tynnyrinalasta viisi tuhatta tukaattia."

Timar ei saattanut olla hymyilemättä. Niin rohkeita suunnitelmia ei edes hänessä ollut syntynyt.

"No, mitä nauramista siinä on?" sanoi Teodor. "Minä ymmärrän hiukan niitä asioita."

"Ja minä myös ymmärrän mitä tarkoitat", vastasi Terese. "Niin usein kuin onnettomuuteni tähti johdattaa sinut näille maille, ilmestyt sinä yölepakkona, ja voin olla varma siitä, että taas haudot mielessäsi jotakin minulle turmiota tuottavaa suunnitelmaa. Sinä tiedät että et saa, etkä ole milloinkaan saava minulta rahaa. Mutta sinä osaat auttaa itseäsi toisin. Tähän asti olet tullut luoksemme veneellä ja vienyt muassasi ne varastot, joita olemme panneet säästöön itseämme värien, ja muuttanut ne sitten rahaksi. Nyt et enää tyydy hedelmiin, joista olet ottanut suuremmat kymmenykset kuin millä turkkilainen pashakaan verottaisi minua. Nyt sinä tahdot päälle päätteeksi myydä puut pääni päältä -- ainoat ystäväni koko maailmassa, jotka itse olen istuttanut ja hoitanut, jotka antavat minulle elatuksen ja varjon, missä levähtää. Hyi, häpeä! Että kehtaatkin valhetella minulle saavani koko omaisuuden myymällä herra Scaramellille nämä puut laivapuiksi! Olen aivan vakuutettu siitä, että sinä muitta mutkitta pienen pienestä summasta hakkauttaisit ja möisit ne ensimmäiselle tiellesi sattuvalle kalkinpolttajalle. Siinä koko sinun oiva suunnitelmasi! Ketä tahdot pettää? Ei vain minua, joka tunnen sinun kujeesi. Minä kehoitan sinua jo luopumaan tyhmistä kepposistasi, muutoin saat itse tuntea mihin niistä puista tehdyt kepit kelpaavat."

"No, älähän nyt, Terese-äiti, ei mieleeni ole juolahtanutkaan laskea leikkiä. Käsität kait, etten ole tullut tänne ilman syytä. Muisteleppa, mikä juhlapäivä tänään on. Minä vietän nimipäiviä. Tänä päivänä on myös rakas pikku Noëmini syntynyt. Tiedäthän, että isävainajamme kihlasivat meidät toinen toisillemme meidän ollessamme vielä lapsia, he sopivat siitä, että meistä tulisi aviopari, heti kun Noëmi on täyttänyt seitsemännentoista vuotensa. -- Tänä päivänä minä olisin tullut tänne vaikka maailman ääristä. Ja tässä minä saavun rakastavaisen sydämen koko lämmöllä. -- Mutta ei ihminen elä ainoastaan rakkaudesta. Tosin maksaa herra Scaramelli minulle hyvän palkan, mutta siitä on paljon mennyt minun komean asuntoni sisustamiseen Triestissä. Mutta sinunkin on annettava jotakin Noëmille myötäjäisiksi, niin että hän voi astua ulos maailmaan arvonsa ja säätynsä mukaisesti. Eihän morsian saata tulla sulhasen kotiin tyhjin käsin. Hän on sinun ainoa tyttäresi ja hänellä on oikeus vaatia sinulta asianmukaiset myötäjäiset."

Noëmi oli harmistuneena ja suutuksissaan asettunut nurkkaan ja istui siellä selin koko seurueeseen nojaten otsaansa seinää vasten.

"Niinpä niin", jatkoi Teodor, "sinun on hankittava Noëmille myötäjäiset. Älä ole niin omanvoitonpyyntöinen. Minun puolestani voit pitää puolet puista, mutta anna toinen puoli minulle. Jääköön sitten minun asiakseni määrätä kenelle ja millä ehdoilla minä myyn ne. Anna Noëmille puut myötäjäisiksi. Minulla on niille, totta puhuen, varma ostaja."

Teresen kärsivällisyyttä oli nyt koeteltu kylliksi.

"Kuule Teodor", hän sanoi, "en tiedä, onko tänään sinun nimipäiväsi, mutta sen tiedän varmasti, että Noëmin syntymäpäivä ei tänään ole. Ja vieläkin varmempaa on, että Noëmi ei sinusta huolisi, vaikka olisit ainoa mies tässä maailmassa."

"Hahaha, anna minun huolehtia siitä. Sitä en pelkää."

"Usko siinä asiassa, mitä haluat. Mutta anna minun ratkaista riita-asia lyhyesti. Rakkaita, komeita pähkinäpuitani et saa nyt etkä milloinkaan, vaikka rakennuttaisit niistä Noakin arkin. Yhden ainoan puun lahjotan sinulle, ja sitä voit käyttää siihen tarkoitukseen, jonka kerran olet saavuttava. Sanot tänään olevan nimipäiväsi. Se olisi juuri sovelias päivä."

Nämä sanat kuullessaan Teodor nousi ylös ei mennäkseen tiehensä, vaan kääntyäkseen tuolilla istumaan hajasäärin, nojaten käsivarsiaan selkänojaa vastaan ja katsellen uhmaten ja hävyttömästi Tereseä silmiin.

"Toden totta, oletpa sangen ystävällinen minua kohdan, Terese-äiti! Näyt vain unhottaneen, että jos minä vain sanon yhdenkin sanan..."

"Sano pois vain. Tämän herran läsnäollessa voit puhua suoraan; hän tietää jo kaikki."

"Senkinkö, ettei tämä saari kuulu sinulle."

"Senkin."

"Ja että minun on vain tarvis sanoa yksi sana Wienissä tahi Konstantinopelissa..."

"Tehdäksesi meistä kerjäläisiä, kodittomia ja ilman kattoa päämme päällä."

"Niin teenkin", huusi Teodor Kristyan, joka nyt vasta näyttäen oikean karvansa, katsoi Tereseä kostonhimoisin, hehkuvin katsein ja veti taskustaan paperin, jota piti hänen silmiensä edessä. "Tässä on jo valmis sopimuskirja, tässä tämän päivän päiväys. Sinä tiedät, mitä voin tehdä ja minä olen sen tekevä, ellet silmänräpäyksessä kirjoita tämän sopimuksen alle."

Terese vapisi.

"Ei, herraseni", sanoi Timar laskien hiljaa kätensä Teodorin olalle, "te ette voi tehdä mitään!"

"Mitä?" kysyi tämä heittäen uhmaten päänsä taaksepäin.

"Te ette saata missään paikassa tehdä ilmiantoa tämän saaren olemassaolosta tai siitä, että se on mielivaltaisesti omistettu."

"Miksikä en voisi?"

"Siksi, että eräs toinen on jo tehnyt sen."

"Kuka?"

"Minä."

"Tekö?" kiljui Teodor kohottaen nyrkkinsä Mikaelia kohti.

"Te!" huudahti Teresekin puristaen ristissä olevat kätensä otsaansa vastaan.

"Niin, minä juuri", sanoi Timar lujasti ja tyynesti. "Minä olen sekä Wienissä että Konstantinopelissa ilmoittanut, että Ostrovasaaren vieressä on pieni, nimetön saari, joka on syntynyt viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Samalla kertaa suostuttiin sekä Wienissä että Korkeassa Portissa anomukseeni saada hallita saarta yhdeksänkymmentä vuotta; omistusoikeuden tunnusteeksi on vuosittain jätettävä pussillinen pähkinöitä Unkarin hallitukselle ja laatikollinen kuivattuja hedelmiä Korkealle Portille. Yksinoikeus ja kiinnitys ovat jo käsissäni."

Timar veti taskustaan molemmat asiakirjat. Ne olivat juuri ne, jotka hän oli saanut Bajassa ja joista hän oli niin ilostunut. Heti tultuaan rikkaaksi hän oli ryhtynyt toimiin, valmistaakseen köyhälle, kohtalon kolhimalle perheelle rauhaa ja lepoa. Tämä pähkinäpussi ja hedelmälaatikko olivat maksaneet hänelle suunnattomia summia.

"Mutta minä", hän lopetti puheensa, "olen heti siirrättänyt oikeuteni saaren nykyisille raivaajille ja asukkaille. Tässä on laillinen siirtokirja."

Terese vaipui sanaa sanomatta Mikaelin jalkojen juureen. Hän vain suuteli nyyhkyttäen sitä kättä, joka vapautti hänet tästä ruumiillistuneesta kirouksesta ja ikuisiksi ajoiksi karkoitti sen aaveen, joka ei päivin eikä öin jättänyt häntä rauhaan.

Noëmi painoi molempia käsiään sydäntään vasten, ikäänkuin hän olisi pelännyt sen huutavan ääneen, mitä hänen suunsa salasi.

"Näette siis, rakas herra Teodor Kristyan, ettei teillä tulevina yhdeksänäkymmenenä vuotena ole mitään tekemistä tällä saarella."

Vihasta ja raivosta kalpeana ja vaahto suussa huusi seikkailija:

"Mutta kuka te olette, joka uskallatte sekaantua tämän perheen asioihin? Mikä antaa teille oikeuden siihen?"

"... _Minun rakkauteni!_" huudahti äkkiarvaamatta Noëmi esiin pursuvan intohimon koko voimalla, heittäytyen Mikaelin povelle ja kietoen käsivartensa hänen kaulaansa.

Teodor ei enää puhunut mitään.

Mykässä raivossaan hän uhkasi Timaria nyrkeillään ja syöksyi ulos huoneesta. Hänen katseessaan paloi sellainen viha, joka ei karta murha-asetta eikä myrkkyä.

Mutta sittenkin, vaikka hän oli poistunut, piti tyttö käsivartensa Mikaelin kaulalla.

ENSI OSAN LOPPU.