Part 8

— Se oli minullekin arvoitus tähän päivään saakka. Mutta luulen voivani selittää asian nyt, kun tarkastelin isän käsikirjoituksia. Hänen tutkimuksiinsa liittyi myöskin paljon vierasmaalaisia kansantieteellisiä esineitä, mm. rahallisesti arvottomia vanhoja seteleitä, joita hän oli osaksi säilytellyt käsikirjoituksen välissä. Arvelen, että ne olivat aiheuttaneet käsikirjoituksen viemisen sellaisenaan. Mutta nyt on aika palata leirille, pojat.

Keventynein kiitollisin mielin pojat alkoivat kulkea leiriä kohti, missä toiset jo olivat ryhtyneet keittopuuhiin. Heidän tullessaan alas rinnettä antennin ohi Irja tuli iloisena ja hilpeänä heitä vastaan.

— Minun käsittääkseni Reinon haava on aivan vaaraton, ja ellei häntä olisi lujasti kolhittu ja paiskeltu kovakouraisesti rotkoon haavoittumisen jälkeen, luulisin hänen melkein jo kykenevän jaloilleen.

— Se on hauska tieto. Kiitos siitä ja kaikesta muusta avusta, Irja. Sinä olet ollut oikea Halkiovuoren hyvä haltiatar — ja kun sinä meidän luolasta tullessamme ilmestyit eteemme...

— No, no, Mikko, nyt sinun runoratsusi karkaa jo kasekseen, nauroi Irja.

— Tuossa, viittasi Taavi, — on se antenni, jota loppujen lopuksi saatte kiittää pelastuksestanne, ja Aamos Kaino Kasperia.

— Tuota... sanoi Aamos astuen esiin muitten takaa ja pannen suunsa tavanmukaisesti torvelle, — kyllä, tuota, oikeastaan, Irja... tuota... Koivulan neiti se hommasi sen sähköttämisen.

— Ja sinä näyttelit insinööriä, niin että kipinät naksi, Aamos Kaino Kasperi Laksi, pisteli Akki.

Iloisesti hälisten joukko painui rinnettä alas. Mikko kantoi Onnen arkun lennätinmajaan ja Irja odotti häntä hieman alempana polulla.

— No niin, sanoi Irja. — Sinun Onnen arkkusi löytyi kuin löytyikin.

— Niin, sanoi Mikko ilosta loistavin silmin.

— Se löytyi. Ja sen löytämisessä ei sinulla ole aivan pieni osuus, sinä metsätyttö. Kuule. Nyt minä alan ymmärtää teitä nykyajan tyttöjä. Sinä olet kuin entisaikojen aatelisneidot. Sinä vaadit jonkin sankariteon. Minä lähden nyt maailmalle kolmen viikon perästä. Pitkät ja ankarat työn vuodet odottavat minua. Sano, saanko tehdä työtä ja ponnistella hänen voittamisekseen, joka minua Onnen arkunkin etsimiseen innosti?

— Me nykyajan tytöt, sanoi Irja naurusuin, — emme ole vähääkään aatelisneitojen kaltaisia, emmekä — hänen katseensa loisti, kun hän loi silmänsä ylempänä seisovaan Mikkoon, — myöskään sillä tavoin jalosyntyisiä, että meitä voisi millään uroteolla ostaa...

— Kuulkaa, te päähenkilöt siellä, kuului alhaalta Saaran huuto. — Kimin kahvi on valmista. Tulkaa juomaan halkiovuorelaisten ja kimiläisten sovinnonkahvit. Kimiläiset ovat päättäneet seisoa halkiovuorelaisten rinnalla vanhassa liitossa. Saanko kaataa kuppeihin jo...?