Part 4

Mutta uusi maattomien luokka oli syntynyt. Nämä eivät nyttemmin enää saaneet kuljeksia vapaasti, sillä kuljeskelu oli rangaistuksen uhalla kielletty, ja jotkut heistä olivat asettuneet asumaan lääninherrojen tornien ympärille ja valmistivat vaatteita ja saappaita laiskalle linnaväelle. Maksun he saivat kehnonlaisen, mutta nauttivat päämiehen suojelusta, s.o. saivat maksaa veroa siitä hyvästä, että tekivät työtä laiskureille. Mutta ihmisten järki oli jo niin pimitetty, etteivät poloiset räätälit ja suutarit älynneet tätä petosta, ja helvettiopin päästyä voimaan oli kuolemanpelko yltynyt niin suureksi, että ihmiset ennemmin elivät mihin hintaan tahansa, minkä sorron ja nöyryytysten alaisina hyvänsä, kuin tahtoivat uskaltaa kuolla. Mutta suutarien ja räätälien täytyi myöskin syödä ja juoda, ja tornin ympärillä ei kasvanut mitään.

Talonpoikien täytyi siis tuoda heille ruokaa saaden vastineeksi vaatteita, kenkiä ja rahaa. Mutta herrat aitasivat muurilla tornin ympäristön ja muuriin he panivat portin, portille kirjurin, sillä jo kauan oli ollut kirjureita, jotka kantoivat talonpojalta maksun siitä, että hän sai viedä tavaraa myytäväksi. Talonpojat eivät saattaneet käsittää, miksi heidän piti maksaa siitä, että vaivautuivat kuljettamaan ruokaa kaupunkiin, eikä sitä kukaan muukaan käsittänyt, mutta "niin oli kirjoitettu".

Vihdoin menivät eräänä päivänä jotkut ovelat kauppamiehet Lassin puheille ja saivat hänen päähänsä, että maanviljelys joutuu rappiolle, jos talonpojat matkustelevat kaupunkeihin kaupoille; senvuoksi he lupasivat ottaa toimekseen käydä ostelemassa tavaroita talonpojilta ja maksaa siitä määrätyn veron "majavalakille" -- niin Lassia nyt nimitettiin. Hän suostui ehdotukseen, mutta silloin talonpojat kieltäytyivät myymästä. Kaupungissa syntyi nälänhätä, ja talonpojat velvoitettiin kuolemanrangaistuksen uhalla myymään kauppiaille. Silloin talonpojat ilkeyttään panivat tavaroilleen niin korkean hinnan, että Lassi oitis kirjoitutti taksat, jotka määräsivät talonpoikain karjan ja viljan hinnan. Ja nyt oli kaupungin ja varkaiden tulevaisuus taattu, ja rauha ja onni vallitsi viisi pitkää kuukautta, josta Lassi sai sotureiltaan nimen Lassi Läävänlukko, koska hänellä ikäänkuin oli avain, millä saattoi avata ja sulkea talonpoikain läävät mielensä mukaan.

KAHDEKSAS LUKU.

Rauha oli kuitenkin vain näennäinen eikä ensinkään luotettava. Vanhat talonpojat, jotka olivat olleet mukana tätä kaikkea luomassa, eivät tietenkään osoittaneet mitään kunnioitusta Lassille, jota olivat ennen sinutelleet kuin veljeä ikään. Mutta nyt oli hänellä valta suojella heitä sotavoimalla, he olivat väsyneitä rettelöihin ja mukautuivat. Mitä tehdä? he tuumivat, ja kun ei mitään ollut tehtävissä, totuttiin olemaan vaiti ja kärsimään.

Mutta yhtä helppo ei ollut kesyttää nuorta polvea, joka ei ottanut totellakseen isää ei äitiä, saati sitten vieraita. Turhaan koki Ufka heitä pelottaa helvetillä. Heidän ajatuskykynsä oli vielä terve, niin että he oivalsivat koko valejutun mielettömyyden ja nauroivat Ufkalle. He tulivat hurjiksi ja huimapäiksi, eivät viihtyneet epäterveellisissä, löyhkäävissä pirteissä, vaan samoilivat maita metsiä ja etsivät seikkailuja. Vanhemmat antoivat heille selkään, mutta pojat löivät tuleen pirtit ja heinäsuovat ja karkasivat metsiin. Yhteiskunta oli tällöin uhkaavassa vaarassa, ja joku ehdotti todenteolla, että joka toinen poika olisi kuohittava, jotta saataisiin vastaisen varalle työväkeä. Mutta Lassi ei hyväksynyt tätä luonnotonta toimenpidettä. Hänellä oli toinen keino, jota oli säästänyt viimeiseen asti, koska hän itse paheksi sitä sen luonnonvastaisuuden ja julmuuden takia, hän kun oli nuoruudessaan läpikäynyt saman menettelyn, jonka muistot vieläkin kummittelivat hänen mielessään hirvittävimpänä kaikesta, mitä hän oli elänyt. Joka kylän tuli ylläpitää kuritushuonetta, missä lapset oli pidettävä kuusi vuotta telkien takana ja joka päivä puolinälällä ja selkäsaunalla totutettava orjuuteen, ja missä heidän tuli vuodesta vuoteen kuulemalla helvettioppia ja erästä Lassin ja Ufkan keksimää uutta moraalia vähitellen saada mieliinsä juurtumaan se kunnioitus ja kuuliaisuus herrojansa kohtaan, johon he luonnon mukaan eivät olleet velvollisia. Menettelytapa oli mitä suurimmassa määrin tunnoton, mutta sillä oli sama vaikutus kuin kuohitsemisella.

Joku aika tosin kului oppikirjojen tekoon, mutta voitettavissa oli niin paljon, ettei laiminlyöty uhrata aikaa ja huolenpitoa uuden laitoksen hyväksi.

Kun työ oli valmis, niin tarkoitusperä havaittiinkin saavutetuksi. Lapset teljettiin huoneeseen aikaisin aamulla, ja ensimäinen asia, minkä he saivat oppia, oli vaikeneminen. Tämä oli tärkein kaikista, sillä nyt ei yläluokan -- kuten se itseään nimitti, koska "Jumala" oli sen asettanut alaluokan yläpuolelle -- tarvinnut pelätä alaluokan arvostelua. Toinen oli kuuliaisuus: se merkitsee, että tekee toisen tahdon ja on vailla omaa. Suuren lapsilauman sulkeminen samaan huoneeseen tuotti loistavan menestyksen, sillä huono ilma pilasi terveyden, ja terveyden mukana katosi voima ja tahto. Mutta vaikenemisen eli totuuden-salaamisen tapa aiheutti haitan, jota ei oltu arvattu ottaa lukuun. Lapset näet älysivät, että vastaamalla myöntävästi silloin kun olisi pitänyt kieltää saattoi hankkia itselleen etuja, kuten palkintoja tai vapautusta rangaistuksesta, ja sentähden alkoi valhe kukoistaa. Kuuliaisuus puolestaan synnytti viekkautta. Lasten mielestä oli väärin pidellä toveria opettajan piiskatessa häntä, mutta he toimivat vastoin sitä, mitä oikeana pitivät, ja vähitellen tottuivat tekemään vastoin vakaumustaan. Niitä, jotka paraiten valehtelivat ja viekastelivat, nimitettiin kilteiksi lapsiksi, ja he saivat piparkakkuja ja hunajaa; ne, joka puhuivat totta ja olivat rehellisiä, saivat piiskaa ja jäivät ruuatta. Niin oli kasvatuksen perustus laskettu. Lassia tulos välistä hämmästytti, mutta mikäpä neuvoksi, kun kerran oli lähtenyt liukkaalle jäälle!

Lastenpieksäjien kävi kuitenkin vaikeaksi täyttää koko pitkä oppiaika pelkällä patukalla, ja niinpä täytyi keksiä uusia oppiaineita. Koulussa opetettiin nyttemmin, paitsi valhetta ja kavaluutta, koko joukko perättömyyksiä, jotka yhteisellä "moraali"-nimellä ajettiin ruoskan voimalla kalpeihin ja kivulloisiin lapsiin. Ensimäinen moraali kuului: Jumala on luonut talonpojat ja käsityöläiset tekemään työtä niille, jotka eivät tahdo työtä tehdä. Toinen moraali: Sinun pitää tyytymän osaasi! (Tämän käskyn täyttäminen ei ollut vaikeata niille, joiden kadehdittavana osana oli vapautus työnteosta, mutta niille, joilla oli työntekijän kova osa, se oli mahdoton.) Kolmas moraali: Sinä et saa naida, ellei sinulla ole kahtatoista tynnyrinalaa maata tai Ufkan lupaa. (Eräs iso poika, joka huomautti, että moraalin pitäisi kuulua näin: Jotta saisit naida, täytyy sinun olla ollut mukana anastamassa itsellesi kaksitoista tynnyrinalaa maata! pantiin pimeään kuoppaan.) Neljäs moraali: Sinä et saa ottaa toisen omaisuutta. (Eräs tyttö, joka sanoi muistavansa, milloin isänsä otti omaisuutensa yhteismaasta, ja arveli, että isää senvuoksi pitäisi rangaista, saatiin kuudella raippaparilla vakuutetuksi siitä, että oli väärässä.) Viides moraali: Sinä et saa tappaa ketään. (Eräs alaikäinen, joka kysyi, tarkoittiko "sinä" myöskin Lassia ja pyöveliä, jotka surmasivat jokaisen, joka ei tahtonut tappaa metsissä asuvaa metsästäjäkansaa, pantiin jalkapuuhun.) Kuudes moraali: Sinä et saa edes ajatella, että se, mikä nyt on olemassa, voi olla huonoa. (Tämä oli etevin kaikista moraaleista, sillä se kuolettaa kaiken ajattelun ja samalla vastustuksen siemenenkin!)

Mutta ei auttanut sekään. Nuoriso teeskenteli ja valehteli, mutta toisinaan totuus pääsi ilmoille ja silloin yhteiskuntaa jälleen uhkasi vaara. Ihmiset kyllästyivät elämiseen niin, että jättivät hunningolle työt ja kaikki: he näkivät nälkää, mutta silloin yläluokkakin alkoi nähdä nälkää ja voida huonosti, eikä sellainen käynyt laatuun. Helvetinpelko lakkasi, sillä ihmiset arvelivat, että heillä oli jo maan päällä helvetti, jota pahempaa ei voinut tulla. Lassi ja Ufka huomasivat pian välttämättömäksi tehdä ajan vaatimia muutoksia helvettioppiin, ja siksi alkoivat papit puhua enemmän taivaan ilosta, joka oli tuleva kaikille kärsiville ja raskautetuille. Jotkut kapinoitsijat tähän kyllä huomauttivat, että niinmuodoin Lassin ja yläluokan, joilla on ollut hyvät olot, pitäisi joutua helvettiin, mutta se ei vaikuttanut asiaan, sillä vastustusmiehet poltettiin roviolla ja heidän kysymyksensä jätettiin vastaamatta. Mutta taivaaseen-pääsemisen toivo herpaisi kurin, ja täytyi keksiä uusia keinoja. Ja siksi Lassi houkutteli muutamia laiskoja heittiöitä tekemään lauluja alaluokan valistukseksi. Niin saatiin joukko runoilijoita. Nämä kävivät huonosti puettuina, vaikkei tarvinnutkaan, sillä heillä oli vakinainen palkka, mutta heidän tuli ulkoasullaan uskotella alaluokalle, että muka olivat lähteneet "syvistä riveistä". He kulkivat ympäri maata ja lauloivat, että elämä oli niin ihanaa; että pitäisi uskoa kaikista ihmisistä hyvää; että kaikki Lassit, Ufkat, lääninherrat, vanhemmat, holhoojat ja kasvattajat olivat niin hyviä ja alaluokan parasta katsovia; että kaikki tyytymättömyys sen johdosta, että toiset tekivät työtä, toiset söivät, oli sulaa kateutta ja halpamaisuutta; että kun kukin oman toimensa hoitaa, niin hyvin käy jos mikä koittaa; että maatyö ja käsityö eivät olleet mitään työtä, vaan että todellisen työn, raskaimman työn, sen oli Jumala pannut hallituksen, sotajoukon ja Ufkain tehtäväksi; että tulee ottaa maailma semmoisena kuin se on (myöskin semmoisena, miksi Lassien ja Ufkain konnuudet ovat sen tehneet). Tämä se veteli. Laulut opittiin ensin ulkoa, sitten ne jäivät korvaan ja siitä siirtyivät ajatuksiin.

Mutta pianpa näyttäytyi, että alaluokkakin alkoi käyttää lauluja pauhatakseen yläluokkaa vastaan. Lassi näki kauhukseen uhkaavan pilven, mutta ei hän suotta ollut ottanut menneisyydestä oppia. Aluksi hän koetti sitä keinoa, että maksoi runoniekoille vuosipalkan. Se auttoi jonkun aikaa, mutta laulajia ilmestyi tuhkatiheään palkkaa vaatimaan, ja verot lisääntyivät. Silloin, kun muu ei auttanut, hän katsoi välttämättömäksi perustaa nurkkakunnan. Seitsemäntoista kehnointa runoniekkaa valittiin ja julistettiin erehtymättömiksi. Kaikki muut, jotka tahtoivat tehdä lauluja, julistettiin kelvottomiksi. Sillä oli asia autettu. Kansa, joka maksoi noille seitsemälletoista siitä hyvästä, että sai heiltä haukkumisia, tottui kouluissa pian pitämään heitä erehtymättöminä ja kaikkia muita kelvottomina. Ja niin saatiin kaikki tyytymättömät laulajat vaikenemaan, sillä kukaan ei tietenkään tahtonut olla saamatta kiitosta ainakin noilta seitsemältätoista, ja se teki, että kaikki laulut sittemmin tulivat laulettavaksi samalla nuotilla.

Kun sitten koulut avattiin ja kävi vaikeaksi saada moraalikirjoja kaikille, täytyi Lassin vihdoin viimein, vaikka kovasti pelkäsikin päästää ilmoille niin vaarallista keksintöä, perustaa kirjapaino. Mutta jottei tätä vaarallista laitosta käännettäisi häntä itseään ja hänen työtänsä vastaan, panetti hän sen kuninkaallisen valvonnan alaiseksi.

Kuninkaallisen kirjapainon ensimäinen tuote oli Painovapausasetus. "Tyytymättömät" niminen salainen seura piti kokoustaan muutamalla heinäparvella eräänä iltana, juuri uuden Painovapausasetuksen ilmestyttyä. Paavali metsänkävijä oli saanut käsiinsä kappaleen sitä, ja hänen piti arvostelun alustukseksi lukea se julki. Kuulijat asettuivat järjestykseen.

Paavali alkoi lukea:

-- Painovapausasetus. 1 §. Jokaisella kansalaisella on täysi vapaus esittää ajatuksensa painetussa muodossa.

-- Hyvä! huusivat Tyytymättömät. -- Eläköön vapaus!

-- 2 §, luki Paavali. -- Puhdasta evankeelista helvettioppia, koska se Jumalasta on, älköön saatettako tarpeettoman arvostelun alaiseksi.

-- Hoo! vastasivat Tyytymättömät. -- Sitäpä juuri ennen kaikkea piti arvosteltaman.

-- 3 §, luki Paavali. -- Jokainen kirjailija olkoon velvollinen puhumaan kiittävästi Lasseista, Ufkoista, lääninherroista, sotilaista, kirjureista ja lastenpieksäjistä ynnä heidän ystävistään ja tuttavistaan.

4 §. Keskinäisen Kehumisen Seuran eli 17 erehtymättömän tehtävänä on tukahuttaa jokainen moraalia vastaan kohdistettu kirjallinen yritys.

Tässä keskeytti Ruuto miilunpolttaja:

-- Pitäisi palauttaa muistiin mitä moraalilla tarkoitetaan!

Paavali metsänkävijä selitti:

-- Moraali, se on 1:ksi että kaikki talonpojat ja käsityöläiset ovat syntyneet tekemään työtä Lassille, Ufkalle j.n.e.; 2:ksi ettei kukaan saa naida ilman kahtatoista tynnyrinalaa maata tai Ufkan lupaa...

-- Riittää, riittää! huusivat Tyytymättömät. -- Muistetaan se liiankin hyvin. Jatka!

-- 5 §. Ei kukaan, lukuunottamatta Keskinäisen Kehumisen Seuraa, saa lausua mielipidettään kenestäkään kuolleesta Lassista.

6 §. Jokaisella kansalaisella on täysi oikeus esittää ajatuksensa painetussa muodossa!

Tyytymättömät hajaantuivat lujasti päättäen ensi tilassa käyttää hyväkseen uutta painovapautta.

Lastenpieksäjät ne ensinnä saivat painovapauden tuotteita, ja Moraalikirjaa painettiin tuhansia kappaleita, naulattiin pirttien seiniin ja levitettiin alaluokan keskuuteen, sillä yläluokka, joka oli kirjan keksinyt, osasi sen ulkoa jo ennestään.

Mutta Lassi väsyi ja vanheni ja tunsi loppunsa lähenevän. Kutsuttuaan koolle kaksituhatta sotilasta hän käski heidän valita vallanperijän. Ja katso, valituksi tuli hänen poikansa, jolle oitis vannottiin uskollisuudenvala ja annettiin nimi Lassi II Aksel. Lassi itki liikutuksesta nähdessään näin suurenmoisen todistuksen kansan rakkaudesta hänen huonettansa kohtaan ja sai etsimättömän aiheen ehdottaa, että majavannahkalakki ja valtaistuin jäisi hänen suvulleen perinnölliseksi. Kun tämän johdosta kuului tyytymättömyyttä lääninherrojen taholta, niin Ufka esiintyi ja vetosi kansaan, joka seisoi etäämpänä metsässä sotilaiden takana. Kansa, joka vihasi sotureita eikä ollut muuta kuullut kuin että nämä olivat vastanneet ei, huusi tietysti jaa, ja niin täytyi sotilaiden myöntyä. Lassi kiitti tästä uudesta kansan rakkauden osoituksesta ja sanoi käsittävänsä tämän "syvien rivien" huudon ikäänkuin Jumala itse olisi puhunut, sillä Kansan ääni on Jumalan ääni, ja Lassi II riensi omaksumaan tuon yhtä kauniin kuin valheellisen mielilauseen: Kansan rakkaus palkkani!

Lassi, jota niin monet vaihtelevat liikutukset olivat järkyttäneet, laskeutui vuosista ja kunniasta kyllänsä saaneena kuolinvuoteelle. Annettuaan kaikille vihamiehilleen anteeksi heidän rikoksensa ja saatuaan Ufkalta vakuutuksen taivaaseenpääsystä hän nukkui. Kaikki 17 erehtymätöntä kirjoittivat ylistyslauluja hänen monitoimisesta elämästään, ja Ufka piti ruumispuheen, jonka tekstinä oli: Autuaat ovat ne, jotka Herrassa kuolleet ovat. Lassi II kuivasi kyyneleensä ja nousi valtaistuimelle.

YHDEKSÄS LUKU.

Lassi II Aksel oli lempeä herra, joka ei rakastanut sotia, vaan harrasti sivistystä ja tiedettä. Hänen ensimäinen hallitustoimenpiteensä oli Lassi I:n historian kirjoituttaminen. Erehtymättömien seura kävi työhön käsiksi ja onnistui aikaansaamaan mestariteoksen, jolla oli pysyvä arvo. Lassia nimitettiin siinä Suureksi, ja syystä kyllä, sillä hänhän oli luonut tämän uuden Yhteiskuntajärjestyksen ja aina pitänyt kansan parasta korkeimpana päämääränään. Mutta Tyytymättömien seura kirjoitti toisen historian, jossa Lassille muitta mutkitta annettiin nimi "Tyhmä Hulling". He selittivät, että hän se oli hommannut tämän nykyisen orjuuden, missä toiset olivat elättäjiä, toiset elättejä ja missä raataja maksoi verot ja laiskuri oli niistä vapaa; että hän oli tärvellyt nuorison toimittamalla vankiloita ja lastenpieksäjiä; että hän oli aasi ja hänen yhteiskuntansa typerä. Kirja otettiin takavarikkoon ja poltettiin tekijöineen, jonka jälkeen Keskinäisen Kehumisen Seura määräsi kuuden sinkkinaulan palkinnon sille, joka kirjoitti kauneimman muistokirjoituksen Suuren Lassi I Hugon kunniaksi.

Kun Lassi II Aksel kuitenkin huomasi, ettei tyytymättömyys yhteiskuntaan ollut kädenkäänteessä tukahutettavissa, niin hän kirjoitutti valtakunnanhistorian, jossa isä-Lassin jälkeenjättämän Rudbeckin Atlanticakirjan nojalla täysin sitovasti todistettiin, että nykyinen valtakunta todella oli täydellisin kaikista valtakunnista ja että se se juuri oli Atlantica eli Onnellisten saari. Sitä saarta, missä heidän esi-isänsä muka olivat asuneet ja kuvitelleet olleensa onnellisia, sitä ei ollut koskaan ollut olemassakaan. Se oli vain sekin Tyytymättömien keksintöjä, joiden piti tehdä ihmiset tyytymättömiksi. Ja sitten lastenpieksäjät ottivat käytäntöön uuden oppikirjan, jonka nimi oli Nykyisyyden Ylistys eli Täydellisin Yhteiskunnista.

Mutta kirjurien ja sotilaiden lapsia oli kasvanut aika liuta. Riidan ja hajaannuksen välttämiseksi, samoin kuin kuninkaan vaaliin nähden, oli otettu tavaksi, että virat menivät perintönä, mutta kun kirjurit ja sotilaat naivat esteettömästi ilman kahtatoista tynnyrinalaa maata, sillä he tietysti olivat säätämänsä lain yläpuolella, niin maa oli piankin täynnä virattomia yläluokan lapsia. Valtio elätti heitä stipendeillä eli palkinnoilla, jottei heidän tarvinut varastaa eikä murhata, ja niin monille kuin suinkin perustettiin virkoja. Mutta kun joutilasten oli vaikea olla tekemättä mitään, keksivät he jos jonkinlaisia puuhia, enemmän tai vähemmän idioottimaisia. Eräs ryhtyi keräämään nappeja, eräs toinen kokosi kuusen ja männyn käpyjä, kolmas hankki apurahan ulkomaanmatkaa varten. Viimemainittu palasi kotia keksittyään erään kuolleen kielen joissakin puutauluissa. Kun niiden mukana seurasi merkkien selitys, oli tulkinta helppo, ja keksijä, joka nimitti kieltä Shosho-kieleksi, oli hyvin ylpeä siitä, että osasi kieltä, jota kukaan muu ei osannut. Se, joka oli kerännyt nappeja, oli saanut hirmuisen kokoelman. Kun hän lopulta ei tiennyt missä sitä säilyttää, sai hän valtionrahastosta varoja rakentaakseen talon, mihin kokoelma oli sijoitettava. Siellä hän sitten ryhtyi järjestämään nappeja. Monella tavalla niitä saattoi ryhmittää: ne saattoi jakaa alushousunnappeihin, housunnappeihin, takinnappeihin j.n.e., mutta miekkosemme keksi konstikkaamman ja niinmuodoin vaikeamman järjestelmän. Mutta tähän hän tarvitsi apua. Hän kirjoitti ensiksi teoksen Nappitutkimuksen Tärkeydestä Tieteen kannalta. Sitten hän hommasi valtionrahastoon anomuksen, jossa pyysi Nappiologian professorin virkaa ja kahta apulaisen paikkaa. Anomukseen suostuttiin, etupäässä siksi, että saataisiin toimettomille jotakin askartelua, sillä itse asian tärkeyttä ei silloin vielä oivallettu. Koska miehellä, jonka nimi oli Hylling (hänen arveltiin syntyneen jostakin Hullingista ilman Ufkan lupaa), sattui olemaan kaksi äpäräpoikaa, joiden pieksämiskustannuksiin hänellä ei ollut varoja, ei apulaisenpaikkoja tarvittu julistaa haettaviksi. Hylling oli pian hämmästyttävä maailmaa ensimäisellä täydellisellä tieteellisellä järjestelmällä. Kahdessa vuodessa hän sen valmisti, ja se oli kerrassaan ihmeellinen jättiläisteos, sillä sen luokkiin voitiin sovittaa kaikki maailman napit. Järjestelmä oli seuraavan näköinen:

Napit:

Sinkki- Vaski- Tina- Rauta- Luu- Puu-

Reiälliset: -- -- -- -- -- I luokka: 1-reikäiset j.n.e. II " 2- " III " 3- " IV " 4- " liman reikiä: I luokka: Ilman 1 reikää j.n.e. II " " 2 " III " " 3 " IV " " 4 " Silmukalla varustetut: A) pyöreät silmukat j.n.e. a) uurretut b) uurteettomat B) soikeat silmukat a) uurretut 1) lyhyt-uurteiset 2) pitkä-uurteiset b) uurteettomat 1) puuttuu 2) puuttuu

Se herätti suunnatonta huomiota. Mutta se, joka oli käpyjä keräillyt, ei tahtonut olla toista huonompi, vaan hämmästytti hänkin pian maailmaa suurella tieteellisellä järjestelmällä, jossa kaikki kävyt olivat jaetut 23 luokkaan, 67 lahkoon ja 1,500 heimoon.

Tähän aikaan oli jo kauan tuumailtu oppimäärien laajentamista, ja koska oli katsottu vääräksi, että alaluokan lapset saivat oppia yhtä paljon kuin yläluokan, päätettiin perustaa yliopisto. Kolme tiedettä oli jo olemassa: Shosho-kieli, Nappiologia ja Käpyologia, jotka tieteet tästedes tulivat pakollisiksi. Mutta koska myös varakkaat talonpoikien ja käsityöläisten lapset lähettivät lapsiansa yliopistoon, järjestettiin kollokvioita eli yksityisiä keskusteluja, joihin ainoastaan yläluokan lapset pääsivät ja joita ilman ei tutkintoja käynyt suorittaminen. Jos sittenkin joku alaluokan lapsista joskus onnistui läpäisemään tutkinnoissa, ei hän silti saanut virkaa, sillä virat olivat perittäviä.

Lassi II Aksel kuoli -- sitä ei voitu estää -- mutta sai kuoltuansa nimen Lassi Viisas.

KYMMENES LUKU.

Hänen poikansa, joka nousi valtaistuimelle, nimitti itseään muitta mutkitta Antti VII:ksi, mistä syystä, ei tiedetä, mutta arvattavasti joidenkin historiallisten seikkojen takia. Hänen hallitusaikanaan syntyivät kuvaamataiteet. Sattui näet eräänä päivänä leipuripoika vanuttelemaan taikinaa; hänen piti leipoa kakku, mutta senpä sijaan hän tekaisikin vuohen. Shosho-kielen professori, joka sattumalta käveli ikkunan ohi, jonka ääressä poika työskenteli, äkkäsi hänen suuret taipumuksensa ja pani hänet taikinan sijasta tekemään vuohen savesta ja poltti sen sitten uunissa.

Maalaustaiteen synty oli toisenlainen. Muutamalla saaren syrjäseudulla oli kauan huomattu, että joutilaat sysimiesten pojat piirtelivät hiilellä tukkeihin. Ensin he piirustivat ruokottomia, mutta sitten he tekivät kuvia kaikesta mitä näkivät. Sitä luultiin ensin joksikin raivoksi tai tylsämielisyydeksi, joka oli puhjennut ilmi, sillä oli tosiaankin hullua nähdä koko lauman nuorukaisia huippivan kuin harakat ympäri ja piirtävän kuvia kaikesta mitä näkivät. He kuvasivat pöytiä, tuolinjalkoja, taloja, puita, kiviä, porkkanoita, työntökärryjä, koiria, kissoja, kaikkea mitä ikinä käsiinsä saivat. Turhaan vanhemmat kokivat saada heitä jättämään nuo hullutukset ja tekemään hyötyä, se oli mahdotonta. He itkivät ja sanoivat tahtovansa mieluummin nähdä nälkää ja kuolla kuin luopua kuvien piirustamisesta. Se oli todella oikea raivo.

Kun Antti sai kuulla asiasta, tuli hän ensin hyvin pahoilleen, sillä hän rakasti kansaansa niinkuin vain ruhtinas voi tehdä. Sitten hän käski teljetä heidät taloon, missä he saivat hillittömästi antautua raivonsa valtaan kuninkaallisen suojeluksen alaisina. Hän pani toimeen kokeiluja ja antoi eräänä päivänä viidenkymmenen raivopäisen piirtää saman tuolinjalan kuvan. Mutta katso, ei ollut kahta piirustusta samannäköistä. Filosofit, joita kutsuttiin paikalle, selittivät sen johtuvan persoonallisesta käsityksestä. Antti, joka ei ollut luullut, että persoonallinen käsitys tuolinjalasta saattoi olla mitään filosofista, huomasi nyt erehdyksensä ja uskoi kuvanpiirtämisellä olevan syvällisen merkityksen hengenelämän osana, ja hän nimitti taitavimman kuvanpiirtäjän professoriksi. Tämä kirjoitti oitis teoksen piirustuksen sisällyksestä ja muodosta. Lähtien hyvinvalitusta esimerkistä, tuolinjalasta, joka oli kilpatehtävänä, hän johtamalla selitti: Tuolinjalan sisällys, se on persoonallinen käsitys, tuolinjalan muoto, se on piirustettu kuva. Kun sisällys ja muoto peittävät toisensa, eli täydelleen sulautuvat toisiinsa, silloin piirustus on täydellinen kuva eli kaunis j.n.e.

Eräänä päivänä nähtiin ruma Antti VII:n kuva piirustustalon päätyseinässä. Ohikulkijat nauroivat. Tekijä kutsuttiin esiin ja velvoitettiin piirtämään Antti kuninkaan kuva, mutta kauniilla tavalla. Tekijä väitti, että kuva oli kaunis, sillä sen edellytyksenä oli hänen persoonallinen käsityksensä Antti VII:stä. Tekijä velvoitettiin kuolemanrangaistuksen uhalla heti paikalla muuttamaan persoonallisen käsityksensä Antti VII:stä. Kun tekijälle luvattiin professorin arvo ja palkka, niin hän oitis muutti persoonallisen käsityksensä Antti VII:stä ja nimitettiin siitä hyvästä hovimaalariksi.