Part 3

_Martta_. Aivan oikein — teurastaja Raninen.

_Teitti_. Vai niin! Miksi ette sitä oitis sanonut? Muutoin on se sama minusta, Raninen eli Rosenvinge yhdentekevä — se vaan on varma, että tyttärenne naipi saippuankeittäjän — ja siis jättäkää minut tästä lähin rauhaan.

_Raninen_. Hyvä ihminen, se on minun asiani kenen tyttäreni ottaa ja nyt hän ottaa mieheksensä veljenne pojan, »sen mie olen sallinut.

_Teitti_. Ei nyt kummempaa! Sitten ei veljeni poika ole täysijärkinen.

_Raninen_. Päinvastoin! Hän on kelpo kauppamies ja se on mieleeni; en mie niin välttämättömästi tahdo saippuankeittäjää, kunhan ei oo mikään kynien kaluuja, se ei oo mieleeni.

21:ta kohtaus.

Edelliset. Kaarlo ja Aina (keskiovesta).

_Kaarlo_. Hyvä setä ja täti. Minä olen onnellisin olento auringon alla. (Syleilee Teittiä ja Marttaa.)

_Aina_ (Teitille). Saanko Kaarlon morsiamena syleillä teitä?

_Teitti_. (kummastuen). Syleillä kyllä saatte, vaan Kaarlon morsiamena —!

_Aina_. Niin juuri. (Katsoen Raniseen.) Sillä onhan pappa sen sallinut!

_Martta_. Mutta kuinka tämä kaikki on tapahtunut?

_Kaarlo_. Se on sukkela seikka! — Setä saattaa kirjoittaa siitä novellin.

_Raninen_. Niin se nyt on: asia on päätetty. (Kättelee Teittiä ja Marttaa.) Unhottakaamme vanhat vihat ja suokaa anteeksi, jos tulin olleeksi hieman röyhkeä teille. Virkani luonne on siihen syypää. Kyllä mie hienostun ja pulieraan itseni, jahka joudun hovislahtariksi. (Ainolle ja Kaarlolle.) Työ, lapsukaiset, ottakaa toisenne ja alkakaa onnellista elämää, sillä mie oon sen sallinut.

Esirippu laskee.